Lokakuiset 2020

Eilen illalla oli aika mojovia menkkakipuja, vähän ehdin jo säikähtää. Tein aamulla testin, kun tissien arkuus ja palelu on vähentyneet. Hyvin oli viiva vahvistunut, vaikka ihmettelen ettei ole vielä lähelläkään "leffaviivoja" 4+3.
Täällä ihan samat fiilikset, tosin 4+1 viikkoja. En jotenkin uskalla varata neuvolaa, vaikka saahan sen sitten aina peruttua, jos sille ei tarvetta tulekaan. :rolleyes: On tää jatkuva testailu kyllä ehkä jotenkin hölmöä. Esikoisesta tein yhden ainoan testin 4+0 ja sillä hyvä, ja lopputulos katsoo tuolla just lastenohjelmia.

@January Sky kyseli sisarusten ikiä. Meidän esikoinen on 3/18, eli pikkusisaruksen syntyessä olisi aika tasan 2,5 v. Varmasti kerrotaan hänelle tosi myöhään, sitten kun ollaan niin pitkällä, että kerrotaan jo julkisesti muutenkin. En ainakaan usko, että tuollaisella lörppäsuulla pysyisi muuten jutut salaisuuksina. :LOL:
 
Mulla on viivat vahvistunut nyt oikein hyvin, joten pikkuhiljaa tässä alkaa uskoa, että raskaana ollaan. :) Varasin varhaisultran 13.2. jolloin olis kai 6+0. Se on ehkä vähän aikaisin(?), mutta muutoin olis mennyt melkein kahdella viikolla eteenpäin enkä jaksa odottaa. Meillä on esikoisella neuvola 14.2. niin silloin voisin varata ekaa äitiysneuvolaa, jos edellisenä päivänä syke löytynyt.:love:

Minkä ikäisiä sisaruksia muiden "pikkuplussilla" on ja milloin ootte ajatelleet heille kertoa? Meillä tytöt 5- ja 3-v haaveilee kovin vauvasta ja olis ihana päästä kertomaan että haave saattaa käydä toteen. Tosin nuorempi tiesi jo ennen plussaa kertoa, että ISKÄ synnyttää meille vauvan ensi syksynä.:LOL:o_O
Meillä on koht 10v likka, 6 ja puol poika ja 2v poika odottamassa pikkuista. Kerrottiin jo heille, likka on innoissaan ja toi eskarilainen ei viel oikein sisäistänyt asiaa :LOL:

Mies on nyt kertoillut sukulaisilleen ja vastaanotto on ollut mielenkiintoista :ninja: onnittelevat kyllä, mut rivien välistä vähä kuulee, et hei eiks jo riittäisi :LOL: vähä pahoitin eile mieleni, mut yritän päästä siitä yli koska täähän on meidän perheen oma asia jos halutaan monta lasta :love:
 
Meillä ennestään 14, 12, 10, 9 ja 6 vuotiaat. Lapsille ei olla vielä kerrottu, koska sitten tietäisi kaikki ;)
Tänään olisi tarkoitus soitella neuvolaan, kun ei ole todellakaan tietoa siitä mahdollisesta lasketusta ja harkinnassa varata aika alkuraskauden ultraan.
 
Me ei olla vielä kerrottu lapselle, koska tosiaan 2,5-veellä ei pysy mikään salaisuutena. Hän tosin on kertonut jo viime syksystä asti kaikille, että äitillä on vauva masussa (ja paijannut samalla mun tissiä...), eli eipä tämä tilannetta muuttaisi mihinkään. Hän myös toivoi viime viikolla saavansa isosiskon. Yritin selittää, että se on vähän vaikeampi järjestää kuin pikkusisko tai -veli, mutta ei tainnut mennä läpi.

Ei olla sinänsä kerrottu kenellekään muullekaan, mutta taidan lähiaikoina kertoa parille kaverille, koska musta on kiva jakaa tällaiset asiat jonkun kanssa. Ja kaipaan kyllä sitten myös tukea kaveripiiriltä, jos menee kesken. :unsure: Monet kaverit tietää, että meillä on yritys päällä, ja parin kanssa juttelin myös joulukuun kemiallisesta.

Mua vaivaa aivan tolkuton väsymys. Koko viikonlopun vedin ihan puhtaasti sinnillä - oli pakko saada ruokaa laitettua arkea varten, lapselle eväitä kouluun ja kaikkea muuta käytännön puuhaa, mutta otin kumpanakin päivänä parin tunnin torkut. Verenpaine on myös tosi alhaalla varmaankin, kun meinasin pari kertaa kesken ruoanlaiton ja tiskauksen pyörtyä heikotuksesta.

Muuten tosi normaali olo edelleen - eikä haittaisi vaikka näin jatkuisi. En kaipaa pahoinvointia yhtään...

Oletteko muut vähentäneet kahvin juontia? Mä juon kaksi isoa kuppia aamulla ja välillä vielä yhden pienen iltapäivällä. Tuon iltapäiväkupin olen nyt jättänyt kokonaan väliin (ei tee edes mieli enää), mutta aamukahvi maistuu niin hyvältä... Ajattelin vähentää pikkuhiljaa yhteen kuppiin ja ehkä jopa vaihtaa kofeiinittomaan. (n)
 
@mincha Onpa tylsää, jos sukulaiset suhtautuu nuivasti! Oon kuullut monilta muiltakin, että kolmen jälkeen ihmiset alkaa hiljaisesti "paheksua" - sitten taas toisaalta, meitä on monet ihan avoimesti moittineet, kun ei olla "vieläkään" tehty toista lasta! En pysty ymmärtämään, miten se kuuluu kenellekään muulle, jos joku haluaa yhden lapsen (tai kaksi isolla ikäerolla) ja joku toinen vaikka kahdeksan... Miksi kaikilla pitäisi olla kaksi kahden vuoden ikäerolla?
 
Meillä on 3vee esikoinen ja ei kyllä olla ajateltu kertoa hänelle vielä pitkään aikaan. Silloin tietäisi jo kaikki :LOL: hän ei oikeastaan ole puhellut mitään sisarustoiveista, omia vauvanukkejaan kylläkin hoitaa ihan kiitettävästi.
oon vielä niin epävarma tästä kaikesta ja ne aiemmat pettymykset kaihertaa mieltä niin ei haluta vielä innostua tai puhua tästä asiasta muille. Ehkä sitten nt-ultran jälkeen kerrotaan läheisille jos sinne asti päästään
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
Mullakin isoin oire tähän asti on ihan jäätävä palelu. En tiedä miten tuun pärjäämään sitten, jos tänne etelään ikinä talvea saadaan, kun nyt jo tekisi mieli vetää kynsikkäät käteen töissä. :ninja: Ja oon kuitenkin siistissä sisätyössä toimistossa.

Osansa paleluun kyllä varmaan tekee huonosti nukutut yöt, esikoisen kanssa on päivä alkanut nyt kolmena päivänä jo 4:30. Toivon kovasti ettei tulisi kovin pahoja raskausoireita, nää yöheräilyt ja aikaiset herätykset olisi vieläkin tuskaisempia, jos samalla saa pidätellä pahaa oloa. :confused: No, tulevat viikot näyttänee, miten käy.
 
@_hosuli_ hitsi ainiin olinkin jo unohtanut, että kahvia pitäisi vähentää. Täytyy ruveta sitä tsemppaamaan, juon aamulla kotona kupin, töissä aamu- ja ipkahvin ja monesti vielä töistä tullessa kotonakin :barefoot: hitsi toivottavasti ei työpaikalla epäilykset herää, kun en juokaan kahvia niin paljon :whistle:
 
@_hosuli_ hitsi ainiin olinkin jo unohtanut, että kahvia pitäisi vähentää. Täytyy ruveta sitä tsemppaamaan, juon aamulla kotona kupin, töissä aamu- ja ipkahvin ja monesti vielä töistä tullessa kotonakin :barefoot: hitsi toivottavasti ei työpaikalla epäilykset herää, kun en juokaan kahvia niin paljon :whistle:
Mua jännitti tää kovasti viimeksi kun pahoinvointi esti kahvin juomisen kokonaan. Mietin että muut arvaa varmasti ihan heti mistä kiikastaa kun toimiston vakkari-aamukahvinkeittäjä istuu omassa huoneessaan kalpeana hiljaa... Vaan ei ne muut taida niin kovasti meihin kiinnittää huomiota kuin itse ajatellaan. :D
 
Mä oon vaihtanu aamukahvin vihreään teehen, töissä hörpin sit kupillisen jos maittaa. En muutenkaan tykkää kahvin mausta, pakolla opettelin yötöitä tehdessä juomaan kahvia :whistle: ja ku aina sai kummasteluja, kun en juonu kahvia.

Vielä pari viikkoa ekaan neuvolakäyntiin! Jotenki sitä odottaa, et konkretisoituu tää koko homma :love:
 
Mä oon myös vähentänyt kahvia(mukillisesta puoleen eli en oo juonut kuin aamumukin) ja juon lisäksi vihreää teetä(sisältää yrttejä) tai rooibosta. Vähän oon miettinyt, onko järkevää mutta niin ne tekee muualla maailmassa. Suomessa vaan "ei olla tutkittu". Vähän oon muutenkin vastarannankiiski. Hoidan esim raskausdiabetestä ketoosilla tai jos sokerit kestää niin vhh eli rajoitan HH vähän vähemmän.

No, mutta... Olen tosiaan ollut lauantaista asti vähän alla päin, kun oon pelännyt ettei kaikki oo hyvin. Tänään on ollut lievää pahoinvointia, ja ehkä vähän parempi mieli.

Olen testaillut ahkerasti ja nyt halusin ne esitellä teille. Joo, minussa asuu pieni laborantti :whistle:
Onhan tuo la-ma ero selkeä. Joten hormoonit on noussut. Uskaltaisiko huomenna tehdä viikko testin? Pelkään etten saisi 3+. Tietysti parempi ois tehdä se varmempana aikana eli loppu viikosta.



Mikä saa teidät olemaan edes hitusen varmoja raskaudesta? Vaikkei mikään oo niin varmaa kuin epävarma.
 
  • Tykkää
Reactions: mincha ja Napsunen
@Helmiina1978 Tosi vahvan näköiset viivat! (en ole oikein perehtynyt näihin liuskatesteihin kun niitä ei täällä ainakaan tavan kaupassa/apteekissa myydä, joten: mitä eroa sinisillä ja punaisilla on?)

Onko sulla muita syitä olla huolissaan kuin vähentyneet oireet? Mulla ainakin oireet vaihtelee tosi paljon päivän ja vuorokauden ajan mukaan. Välillä kolottaa ties mistä ja on tosi vahvasti olo, että jotain on kropassa meneillään, välillä taas ihan unohtaa koko jutun, kun ei tunnu miltään. :rolleyes:

Mulla ei oo vielä ihan super-varma olo, mutta niin kauan kuin vuoto ei ala niin ajattelin olla turhaan hötkyilemättä. Mutta tietty helppo sanoa, kun itsellä on aika levollinen olo.

Mä panttaan myös viikkonäytöllistä testiä - ajattelin huomenna tai ylihuomenna vielä sen tehdä. Esikoisesta tein tosiaan vain kaksi testiä (toisen varmistukseksi kun eka oli niin hailu), mutta nyt tämä ajoittainen testailu on vähän helpottanut oloa.

Ja tuosta rooiboksesta, sitä mäkin nyt kävin kaupasta hakemassa iltapäiviksi. Suomen kieltolista on ihan hurja, joten oon luottanut mun oman lääkärin suosituksiin viime raskauden ajalta, ja käyttänyt semmoisia, mitä Suomessa on kielletty varmuuden vuoksi. Täällä toisaalta pitää toksoplasmoosin vuoksi välttää myös tuoreita vihanneksia (jos ei ole itse huolella pessyt), mikä on kurjaa ja hankaloittaa elämää...
 
@_hosuli_ sininen on Preg check - merkkinen ja punainen rsfu. Molemmat kai vahvuudeltaan 25.

No, se kauhee olotila, joka lauantaina tuli eli ei merkkiäkään raskaudesta. Ahdistuin todella, kun aiemmin oli ollut selkeät oireet joka päivä. Sit luin tietty netistä kaikkia km - juttuja.
Ja kun tässä on tätä ikääkin...
En mä tälleen oo testannut ikinä ennen. Paitsi viime kesänä kohdunulkoisessa, kun halusin seurata että mitä tapahtuu; alkaako hcg laskea vai ei.
 
Lapsille kertomisesta. Meillä lapset 10 ja 5, haluaisin säästää kertomisen no-ultran jälkeen, mutta jos pahoinvointia äityy pahaksi oksenteluksi niin varmaan ainakin isommalle on kerrottava aiemmin. Ei olla vielä muille kertomisesta puhuttu, ainakin nyt ens viikon varhaisultra odotetaan ja katsotaan onko kaikki siellä kunnossa.

Oireet kyllä vaihtelee päivästä toiseen. Eilen ja tänään ollut aika runsasta valkovuotoa ja pari kertaa saanut kiiruhtaa vessaan tarkastamaan mitä tulee kun tuntuu hulahtavan enempi kerralla :unsure:
 
Meillä on 4- ja 6-vuotiaat tytöt. Viimeksi eilen kuusvee totesi saunassa, että äiti sulla on vauva varmaan mahassa, kun valitin miehelle alavatsakipua :whistle: aiotaan kertoa tytöille nt-ultran jälkeen, ja he saa sitten kertoa isovanhemmille ym. Tytöt on jo pitkään toivoneet pikkusisarusta ja toivottavasti sellaisen nyt saavat. :love:

Mulla oireet vaihtelee tosi paljon. Palelu on loppunut melkein kokonaan, väsynyt tunnun olevan ja alavatsassa on paljon jomotusta ja vihlontaa. Erityisesti yskiminen/aivastus tuntuu ihan kamalan repäisevältä alavatsalla. Etovaa oloa ei myöskään ole nyt ollut, paitsi jos on pitkä tauko syömisessä. Aluksi olo oli tosi varma tästä raskaudesta, mutta nyt kun oireet on vaihdelleet niin heti mietin onko kaikki kunnossa :unsure:

Huomenna soitan neuvolaan! Ja kahvista, juon aamuisin kaksi kuppia. :coffee: enkä siitä luovu, paitsi jos pahoinvointi (meinasin kirjoittaa pahoinpitely :ROFLMAO: jestas kun tulee työt kotiinkin) pakottaa.
 
@Helmiina1978 wau onpa hieno lista, vakuuttavalta näyttää ainakin viivojen vahvuus (y)

Mulla on jonkin verran alavatsatuntemuksia ja iltaisin saattaa ehkä olla pientä outoa oloa. Ihan 100% varmuutta raskausolosta ei ole mutta kyllä vähän oma fiilis on sellainen, että siellä nyt joku kyytiläinen olisi matkassa
 
Mikä saa teidät olemaan edes hitusen varmoja raskaudesta? Vaikkei mikään oo niin varmaa kuin epävarma.
Tätä oon tässä pohtinut, että miten sitä nyt osaisi ja jaksaisi luottaa. Mutta sitten äsken taas tein ruokaa kaasuhellalla ja se kaasun haju sai mut lähes voimaan pahoin. :sick: Ja vielä viikko sitten en ollut koskaan oikein edes haistanut sitä kaasua, vaikka oon jo pitkään tuolla hellalla kokkaillut. Ehkä se on ihan hyvä oire sitten, normaalista poikkeava.
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
Mikä siinä meni vikaan?
Pidin kai liian kauan ja siihen tuli vaan kirjan kuva näkyviin..

Tein tänä aamuna liuskatestin ja näytti vahvaa edelleen. Mutta miten sitä osais olla huolehtimatta ja elää hetkessä(n) en oo neuvolan varausta tai varhaisultra-aikaa vielä edes miettinytkään, kun tuntuis tosi kurjalta joutua ne heti perumaan jos raskaus ei jatkuiskaan. Eikä tässä nyt vielä kiire ookaan, oon edellisessä raskaudessa käyny ultrassa 8+ viikolla ja neuvolassa 9+ viikolla. Pitkä aika sinne asti vielä.

Mulla on vaihtelevasti oireita, välillä ei mitään ja välillä palelee, etoo, väsyttää.. ja nyt tuntuu kun ois pingispallo alavatsassa:D
 
No, tulihan se sieltä. :love:

Eilen tosiaan alkoi etomaan taas ja vähän taas niitä kohtu tuntemuksia, joita oli viime viikolla.
Nyt heräsinja onkin jo huono olo.
Kai nyt pitää vaan uskoa tää ja luottaa raskauden jatkumiseen. Kun ei ole oikein mitä voi sitten muutakaan tehdä. Kuin elää silleen varovaisesti ja kunnioittaa uutta elämää sisälläni.

Kertomisesta puhuitte.
Mä oon kahdelle hyvälle ystävälle kertonut viime viikolla jo, ja eilen hyvälle luottotyökaverille. He kolme ovat varmasti tukena, jos jotain tapahtuu.
Lapsille varmaan sanotaan sitten kun vatsa alkaa kasvaa. Mut mulla on kyl ajoissa tullut se aiemminkin esiin. Riippuu nyt vähän tilanteista, et koska kerrotaan. Ei oo kiire. Nuorin vajaa 3 ja seuraavat on 9v. Ja vanhimmat aikuisia; he varmaan miettii että hohhoijaa. :whistle:
Mulla ei oo enää isä ja äiti täällä elossa. Mies ei vissiin ole vielä kertonut kenellekään kun viimeksi oltiin hätäisiä ja sitten kävikin huonosti. Hänellä äiti vielä elossa, ja kai hänelle sit tässä kohta kerrotaan.

Helmiina1978 ja helmi
 
  • Tykkää
Reactions: prinsessasofia
Minäkin tein aamulla tuon viikkodigin, 2-3 vko eli just niin kuin pitääkin. :) Vaikken ole kovin vahvoja viivoja saanut liuskatesteihin vielä, niin kyllä kaikki taitaa olla kunnossa just nyt, ja tulevastahan ei voi tietää. Lopetan testaamisen tähän ja taidan soitella sinne neuvolaankin ehkä jo tänään.

Tuolle meidän taaperolle tarvis kyllä jotain tainnutustabletteja. :ninja: Ollaan nyt neljänä aamuna peräkkäin herätty 4:30, tänään tosin tapahtui ihme, ja sain hänet siitä tunnin päästä takaisin nukkumaan, eikä ole vielä herännyt. Toivottavasti hän nyt pian alkaisi nukkua paremmin tai voi tälle mamalle koittaa aika tuskaiset ajat kohta.
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
meillä taapero korvatulehduksessa huusi alkuyön, kunnes lääke auttoi. jäädään kotiin. Äiti voipi olla vähän väsynyt...:sleep: neuvolaan pitää soittaa että sais saikkulapun.
 
Tsemppiä @Helmiina1978 :coffee: Kieltämättä tää 5 h yöunilla työpäivästä selviäminen on aika tuskaa, mutta näemmä kaikkeen tottuu.

Mä nyt ihan hämäännyin tästä raskausviikkojen laskemisesta. Onhan se niin, että ne lasketaan viimeisen kierron alkupäivästä, eli kuukautisten ekasta päivästä? Eli mun tapauksessa kun tuo päivä oli 1.1., niin tänään on 4+6. Mua hämää nyt suunnattomasti, kun parikin netin laskuria antaa päiväksi tänään 4+2, vaikka valitsen siihen laskutavaksi kuukautisten alkamispäivän. Hämärää. :ninja: Vai oonkohan mä jossain eri aikavyöhykkeellä kuin muut? :ROFLMAO: Ihan menee vähemmästäkin unenpuutteisen äitiaivot sekaisin.
 
Tsemppiä @Helmiina1978 :coffee: Kieltämättä tää 5 h yöunilla työpäivästä selviäminen on aika tuskaa, mutta näemmä kaikkeen tottuu.

Mä nyt ihan hämäännyin tästä raskausviikkojen laskemisesta. Onhan se niin, että ne lasketaan viimeisen kierron alkupäivästä, eli kuukautisten ekasta päivästä? Eli mun tapauksessa kun tuo päivä oli 1.1., niin tänään on 4+6. Mua hämää nyt suunnattomasti, kun parikin netin laskuria antaa päiväksi tänään 4+2, vaikka valitsen siihen laskutavaksi kuukautisten alkamispäivän. Hämärää. :ninja: Vai oonkohan mä jossain eri aikavyöhykkeellä kuin muut? :ROFLMAO: Ihan menee vähemmästäkin unenpuutteisen äitiaivot sekaisin.
Hhmmm.. Mielestäni oot laskenut oikein. Mulla alkoi muistaakseni 30.12. Eli 2 päivää aiemmin? Ja mulla nyt 2 päivää enemmän eli 5+1.
Mitkä laskurit antaa väärin? Onko niissä se kuukautisten kesto? Sulla ilmeisesti 28pv?
 
Mäkin olen laskenut tuon 8.10. la:n edellisten kuukautisten ekan päivän eli 2.1. mukaan. Tosin tunsin selvästi ovulaation 15.1. ja sen mukaan laskettuna la olisi 7.10. Neuvolassa varmasti lasketaan noiden kuukautisten mukaan.

Välillä hyvinkin voimakkaat alavatsajomotukset jatkuu. Eilisestä lähtien olen mennyt vessaan vähän pelonsekaisena, kun jomotukset on kovia ja valkovuotoa tulee välillä runsaasti, niin tuntuu kuin kuukautiset alkaisi. Mulla ei ole enää testejä kotona, mutta ajattelin tänään käydä ostamassa samalla kun käyn kampaajalla. :giggle:

Ja täälläkin väsyttää. Esikoinen herätti yöllä ja miehen kuorsauksen takia en saanut enää 4.30 jälkeen unta. :sleep:
 

Yhteistyössä