Loka- ja marraskuun IVF/ICSI/PAS

Kris Mä oon käyttäny sitä YO-apteekin Progesteronia jo ennen kuin luget loppui, koska oon allerginen lugejen pähkinälle. Vaihtoehtoisesti olen käyttänyt Crinonea (siitä ei saa mitään korvausta ja on tosi kallista, mutta helppokäyttöistä eikä juuri valu). Progesteroni siis todellakin valuu aivan hirveesti! Tsemppiä sen kanssa.
 
Milma miten punktio meni?? Toivottavasti kaikki hyvin! Ja Tiger, toivottavasti ei tuu hyperi ja Nasu toivottavasti pääset siirtoon!

Miimille roppakaupalla onnea ja tarrasukkia, samoin Aliisalle!

ON: Tänään on mahanahka ollut niin kipeä ettei housuja ole kärsinyt pitää kiinni. Aikaisemmilla IVF-kerroilla ei ole ollut ihan näin turpea olo, tosin silloin munasoluja on ollut alle 15 ja nyt niitä on yli 20. Eikä varmaan paranna asiaa, että vetäisin juuri kokonaisen pussillisen lakua :LOL:
Vähän jännittää punktio, tai ei varsinaisesti itse toimenpide, mutta se, miten nopeasti rauhoittavat aineet toimivat. Viimeksi lääkkeet alkoivat vaikuttaman vasta kun puolet toimenpiteestä oli tehty. Alku oli varsinaista survomista ja sattuikin vähän ja kesti ikuisuus ennenkuin tunsin kuinka "aineet" nousivat päähän. Nyt aion varmistaa että saan kaikki aineet ajoissa.
 
Rouva P Mulle on aina klinikalta annettu tarkat ohjeet, milloin mitäkin lääkettä otetaan. Mulla on ollu lugejen tilalla Crinone ja muistaakseni aloitin sen 2 päivää ennen PASia. Soita hoitajalle, niin osaa varmaan sanoa sun tarpeen. Onko sulla lääkkeellinen vai lääkkeetön kierto? Sekin voi vaikuttaa. Mulla ollu aina PASit lääkkeellisiä. Tsemppiä siirtoon!
 
Hei!
Täällä aika tuskainen yö takana. Yritän sinnitellä ja juoda nestettä. Särkylääkkeitä on kyllä saanut popsia. Lääkkeet onneksi vähän auttaa. Kävely on kyllä vieläkin aika köpöttelyä. Olen mitannut eilen vyötärönympärystä (tekevät saman sairaalassa kun seuraavat tilanetta, kokemusta on) ja tänään se oli onneksi pari senttiä pienempi, toivottavasti parempaan päin mennään. Eilen mittari näytti 80 cm (olen pienkokoinen) ja nahka vinkui, ajattelin että huh huh!!!Eipä ne lekurissakaan muuta tee kuin nesteyttää ja antaa kipulääkkeitä. Mies on huolissaan viestitellyt monta kertaa päivässä, jotenkin herttaista :heart: .

Minulla ilmeisesti itse punktiot on helppoja mutta nämä jälkimainingit jotain aivan muuta. Olen tässä ajatellut niitä jotka tekevät tämän vapaaehtoisesti auttaakseen toisia saamaan sen pienen ihmisenalun. Nostan heille kyllä hattua ja korkealle :flower: !

Täällä on kyselty lugejen aloituksesta. olen aina saanut tarkat ohjeet lääkäriltä oli sitten ICSI tai PAS. Nyt alotin ne eilen illalla eli 2 päivää ennen siirtoa.

Milma mikäs sinun punktiosaalis oli?
 
Hei Kaikki!

Voi Tiger, toivottavasti olosi helpottaa! Mulle sanoivat punktion jalkeen etta olin riskiryhmassa ja he antoivat mulle varoilta punktion jalkeen laakepiikin niinkuin ehkaisyksi hyperia vastaan. En tieda tehdaanko Suomessa sita. Mutta toivottavasti olosi paranee!

PASssista asiaa.... Ma aloitin tanaan limakalvolaakkeet, eli KP3. KP10 mulla on ultra. Voisiko joku kertoa missa vaiheessa teille on tehty PAS? Miten se tarkka siirtoaika on maaritely? Joku on kirjoittanut ovulaatiotikkujen kaytosta... Eikai sita aikaa pida itse mitata? Ma jatan mieluummin laakareille sen homman! Alan jo innolla katsoa ensi viikon siirtoon! Toivotaan etta sitkeita sisseja olisi sulatuksen jalkeenkin jaljella!

Haluatteko kuulla vuosisadan pommin!!!!!!!!!! Tilanne meni siihin etta paras kaverini on raskaana kolmannelle lapselleen, molaytti asiasta kesalla ja sen jalkeen on vain kertonut etta hanta yrjottaa yrjottaa yrjottaa. Han tietaa meidan lapsen halusta mutta ei ole tullut sympatioita. En voinut hanelle pitkaan jutella ja han alkoi epailla etta meilla on onglema. Han siis pakotti mut kertomaan meidan lapsettomuudesta ja hoidoista kun en voinut hanelle jutella puhelimessa kun olin hanen raskaudestaan ja reaktioistaan niin harmissani. Nyt sitten avauduin hanelle taysin, kerroin kaiken, hoidoista, tunteista, tuskasta jne. Sain vastauksen, etta han on surussa mukana, han kuunntelee ja kerro hanelle lisaa, han kuuntelee. Joo, kerroin lisaa ja sain taas vastauksen etta hanta ottaa paahan etta hanelle ei mahdu vaatteet paalle, han lihoo niin kauheasti - no ei ihme jos on viidennella kuulla raskaana! Han sanoi etta ei heidankaan kolmas lapsi lahtenyt heti alkuun - olivathan he yrittaneet 5 kuukautta! Olis onnellinen etta silla on kaksi lasta jo ja ei tuo viisi kuukautta nyt ihan hirvean kauan yritysta ole!!!!!!!!!! Ja viimeinen tilitys hanelta oli elaman vaikeus kun on kaksi lasta, kaksi koiraa ja raskaana, etta ei ole omaa aikaa ja kaikki on niin vaikeaa. Sen mina sanon etta han on itse valintansa tehnyt, mina taistelen ongelman kanssa mille en voi itse mitaan. Taman sain vastaukseksi ja tueksi hanelta! Eli mita tasta opimme, kylla kaikilla on ongelmia (varsinkin se etta raskaana lihoo!) etta ei pitaisi meidan lapsettomien valittaa...................................... Taidanpa jattaa hanelle vastaamatta, vetaisin turpaan jos olisin samassa kaupungissa. Siis ma olen tossta vastauksesta nyt niin jarkyttynyt etta huh huh mitahan tekisi!
 
Miimi ja Aliisa - onnea hirmuisesti! :flower: Ihanaa, että onnistumisiakin tulee! Ja Tiger, ei ihme, jos turvottaa ja sattuu sen upean munasolumäärän jälkeen. Toivottavasti olosi paranee pian! Koivukuuselle onnea punktioon. Rouva P, muistaakseni aloitin PAS-kierrossa Luget parisen päivää ennen kaavailtua siirtoa (josta ei sitten tullutkaan mitään). Klinikalta varmaan osaavat parhaan tiedon antaa.

Tänne ketjuun tulee niin vinhaa vauhtia kuulumisia, että kun ei kirjoittaessaan pääse samaan aikaan lukemaan edellisiä sivuja, on hankalaa kommentoida...

Täälläkin on selvitty punktiosta. Se oli ikävämpää kuin aikaisemmin, muistaakseni, isosta kipulääkkeen määrästä huolimatta. Kypsiä soluja saatiin kolmetoista, josta kaksitoista hedelmöittyi. :) Huomenna olisi sitten se siirto, jos jakautuminen onnistuu - aiemmin juuri siinä on tullut ongelmia, joten jännitys jatkuu... Nyt olen köpötellyt löysissä verkkareissa kotona ja selannut huvikseni kaksosraskaussivuja (kaksi alkoita pistetään siis kyytiin, jos saadaan useampi kuin yksi jakautunut alkio).

Joku kysyi miehen tulosta punktioon mukaan. Meillä puoliso on ollut kyllä mukana, ja hyvä niin, sillä olen ollut punktion jälkeen niin tillintallin (ekassa meinasi taju lähteä ), että tukea, fyysistäkin, on tarvittu. Toisaalta joku muukin tukihenkilö voisi ajaa saman asian - minusta tärkeintä on, että saa halutessaan jonkun mukaan.
 
Miimille ja ALiisalle[/b hirveästi paljon onnea!!

RouvaP
Joo to ultra on ens maanantaina. Ja kysyin soittaessani niistä lugeista, niin sanoivat että siirtoa seuraavana päivänä, kuten tuoresiirron jälkeenkin. Mulla todettiin Pari vuotta sitten tukkeutuneet munanjohtimet laparoskopiassa ja niitä ei saatu avattua. Helmi-maaliskuussa päästiin ivf-jonoon ja elokuussa aloitettiiin lääkitys, jonka siirto oli 12.9 ja pp14 alkoi pieni vuoto joka yltyi pp15 ja testiä en tehnyt. Nyt sitten jännäämään ja toivomaan että ultrassa kaikki kohallaan ja alkiot selviää sulatuksesta ja tarraa kiinni. Taidanpa minäkin alottaa tikuttelun vkonloppuna.
 
kukka77: joo mulla on 1.PAS. Eli kävin lääkärissä maanantaina ja lääkäri sanoi että nyt alan tekemään ovistestejä ja heti kun ovistesti näyttää plussaa niin soitan heti IVF-hoitajalle ja kerron että ovistesti näyttää plussaa ja alkavat sitten heti sulattamaan sitä meidän yhtä ainokaista alkiota ja siitä parin päivän päästä on sitten ehkä siirto jos tuo alkio selviää sulatuksesta.

Aliisa: Ihania uutisia :heart: Olen niin onnellinen sun puolestasi :heart: muista nyt levätä oikein kunnolla. Pidän peukkuja että kaikki menee hyvin loppuun asti =)

 
Täällä jännitysnäytelmä senkun jatkuu.. Tänään ruskea vuoto jatkunut, mutta äsken ruskean tilalla tulikin verta :( EN tiedä miten tässä koittaa uskoa, että kaikki on hyvin. Meen pe:na oman klinikan tutkimuksiin vielä.. sittenpä selviää taas lisää. MÄ niin rukoilen että tuo verinen vuoto ei jatkuisi enää.. Ei mulla ole edes mitään menkkakipuja niin en ymmärrä.. keskenmenoa ennen yleensä niin kovat säryt... Hui ui.. pelottaa vaan niin kovin. Koitan ottaa silti rauhallisesti ja toivoa jälleen parasta.. Lääkäri kirjoitti eilen mulle loppuviikon sairaslomaa, joten koitan nyt sitten vaan lepäillä. Pakko koirien kanssa on kävelyllä kuitenkin käydä.. mutta mitään raskasta en viitsi tehdä.. kun sellainen kiellettiin.

Miimi, kävitkö siellä verikokeissa?? Mikä oli tulos??

RouvaP: mulla luget alkoi kahta päivää ennen siirtopäivää.. Mutta kannattaa varmistaa se omalta lääkäriltä/hoitajalta.

Tiger: Toiv. sun olo paranee. Mikä teidän saalis oli? OOtko kertonut? Mulla mennyt varmaan sitten ihan ohi...

Stressitöntä ke päivän jatkoa kaikille jotka pystyy stressaamatta olla!
 
Ihanaa Miimi!

Mulla kolmas Primolut-päivä menossa. Tuossa navan alapuolella vähän hassu olo ollut koko päivän, vähän kuin painetta tai pissattaisi koko ajan. (Joo, elämä keskittyy jokaiseen vatsan nippaisuun).
 
Oikein paljon onnen toivotuksia Miimi78:lle :heart:
Aliisa 08:lle ja Tigerille jaksamista, vaikkakin eri syistä.

Kuten joku tosa aikasemmin mainittikin, niin toisten tekstien kommentoiminen tuntuu vähän hankalalta välilä, ku tekstiä tullee niin palion eikä ennään kiriottamaan alakaesa muista, että kuka sano mitäki.. Ja eilen ärsytti kovasti ku vaikka kuin yritti kiriottaa ja kommentoia muitten kiriotuksia, niin eipä suostunu kone (netti tökki) tekemään mittään mitä halusin ja jäi siis kiriottamatta.

Joku kuiten on kyselly miehen osallistumisesta hoitoihin. Meilä mies on ollu melekeen kaikesa mukana. Olisko yks kerta, että olen käyny yksin lääkärisä näitten hoitojen aikana. Ja tullee taatusti mukkaan punktioonki. En usko, että sitä sieltä mikkään pois piättäis, onhan tämä meän yhteinen projekti. Tuntisin varmaan olevani yksin täsä yrityksesä jos lääkärisä yksinäni ravaisin, ku kaikki muuki (lääkkeet ja ronkkimiset) tapahtuu vain ja ainoastaan mulle.

ON: kävin eilen ultrasa ja nyt sitten on tännään alotettu Gonalin pistäminen. Suprecurin kans mulla ei ole ollu kummosia sivuvaikutuksia, pikkusen kipakampi olen ollu ja nokkosihottumaa meinas pukata, mutta niistä on selevitty. Nyt sitten tännään tunnun olleen erittäin itkuherkkä.. Mitä en ymmärrä ollenkaan. Mittään varsinaista syytä ei ole ollu ja kuiten on tuntunu, että itku tullee aivan älyttömistä asioista. Voiko se johtua tuon Gonalin alottamisesta? Onko kukkaan muu tullu pistosten alottamisen jäläkeen heti näin herkäksi? Toivon kovasti, että tämä tasaantuu parin päivän kuluesa, koska muuten en pysty varmaan olemaan töisä. Työ on semmosta, että ei sielä oikein haluta omia tunteita niin avoimesti näyttää, asiakkaat paikala koko ajan. Noh, onneksi on nyt kuitenk pari päivää vappaata. Saanpahan rauhasa tirskahtaa itkuun jos tämä ei ala helepottammaan ollenkaan.. Jännittää jo valamiiksi ku ajattelen punktion olevan 1,5 viikon päästä!! Ootan sitä ku kuuta nousevaa.. =)
 
Onnea kaikille raskaana oleville. :flower:

Paljon :hug: pettymyksen kokeneille!

Eilen oli ultra ja puregonilla lähdetään huomenna pistelemään. Ihan hyvä, kun pääsee taas tositoimiin tässä hommassa. =)
 
[/url][color=Green3]

Mukana menossa keskiviikkona 5.11.2008:[/color]


Tahoma: 1.IVF, punktio 20.10, siirto 22.10 pp14

Saara10: 1.IVF, punktio 22.10, siirto 24.10 pp12

riepuriia: PAS siirto 28.10 pp8

Lion32: 1.IVF, punktio 28.10, siirto 30.10 pp6

Hope79: 2.IVF, punktio 31.10 siirto 3.11 pp2

Tiger: 4.IVF/ICSI, punktio 3.11, siirto 6.11 pp--

milma: 3.IVF, punktio 4.11, siirto 6.11.(?) pp--

RouvaP: 1.IVF, 1.PAS siirto 7.11 pp--

Koivukuusi: 3.IVF, punktio 5.11, siirto 10.11 pp--

lotta08: 1.IVF, 1.PAS siirto 29.10? pp--

Poloinen: 1.IVF, punktio 28.10, siirto 30.10 pp--

Janniina: 2.IVF/ICSI, punktio vko 46, siirto? pp--

Kukka77: 1.IVF, 1.PAS siirto vko 46 pp--

nippe81: 1.IVF, punktio ja siirto vko 47 pp--

soja: 2.IVF, punktio marraskuussa, siirto? pp--

retuli82: 2.IVF, punktio vko 47, siirto? pp--

Tao74: 2.IVF, punktio vko 47, siirto? pp--

tOivO: 1.IVF, punktio vko 48, siirto? pp--

kirsmo: 2.ICSI, 1.PAS siirto vko 48 pp--

karatin: 1.IVF, punktio ja siirto vko 48 pp--

Ronja80: 1.ICSI, punktio vko 48-49, siirto? pp--

Kisuli32: 1.IVF, 1.PAS, siirto marraskuussa pp--

Kris: 3.IVF, 1.PAS, siirto marraskuussa pp--

Chicken73: 1.IVF/ICSI, 1.PAS siirto marraskuussa pp--

Puuteri: ICSI, 3.PAS siirto marraskuussa pp--

nasu29: 1.IVF, 1.PAS, siirto? pp--

millis1981: 1.IVF/ICSI, puntio ja siirto marraskuu pp--

ciana: 3.ICSI, puntio ja siirto marraskuussa pp--

plasebo: 1.ICSI, 1.PAS, siirto? pp--

[color=Green3]Kummitelleet:[/color] :eek:

[color=Green3]Plussanneet:[/color]

kk76: 3.ICSI
Martta75: 2.ICSI
Aliisa08: 2.PAS
Miimi78: 2.IVF/ICSI

[color=Green3]Myöhemmin onnistuvat:[/color]
Anksu2008
Kris
Alexandria
Pörrikaani
Tuomenmarja
Aitiliini83
Isis
 
Kiitos vielä onnentoivotuksista! Ei tätä vielä usko todeksi.. eikä uskalla vielä iloita aivan liikaa kun ikään ei tiiä mitä tapahtuu. Ei voi muuta kuin toivoa että pikkuinen jatkaa kasvamista ja pysyy kyydissä!

Tigerille paljon jaksuja! Toivottavasti olosi on jo vähän parempi! Ja että huominen siirto sujuu hyvin!! :heart:

milma Onnea monesta hedelmöittyneestä munasolusta! Toivottavasti lähtevät hyvin jakautumaan ja saat kaksi kyytiläistä huomenna! :D

Ovatko Tahoma ja Saara vielä testailleet?
 
Olen koittanut rajoittaa naita kommenttejani kun kaikilla on vaikea pysya perassa itseni mukaanlukien (tosiaan viesteja satelee ja on vaikea kommentoida kaikille vaikka mieli tekisi jakaa myotatuntoa ja kannustusta)
Kukka: Saanko udella missa maassa asut? Asun itse Hollannissa ja mietin etta mita nama kaikki laakkeet ovat mista kaikki puhuvat.
Mulle tehdaan eka PAS nyt marraskuussa mutta olen ymmartanyt etta se tehdaan normaaliin kiertoon ilman mitaan hormoneita. Vahan epailyttaa koko homma. Mutta kai kaikki on tapauskohtausta. Itse toivon etta eka tuoresiirto epaonnistui kun punktio oli niin rankka.
Ajattelin tosta sun kaverista etta ehka sen piti vaan yrittaa keksimalla keksia jotain negatiivisia juttuja omasta raskaudestansa jotta sulle tulisi parempi mieli.
Siis kun on jotenkin niin kornia toi lihavuusvalitus ja tosiaan saahan tosta 5:sta kuukaudesta vaantamalla valituksen, jota ei voi ymmartaa ihmiset jotka on yrittaneet vuosi vuoden jalkeen. Mua kanssa ottaisi paahan, mutta jotenkin on tyypillista etta jos ihmiset kertovat totuuden pain naaamaa, niin joko ne menevat vaikeaksi ja sanattomiksi tai sitten koittavat olla myotatuntoisia keksimalla omia valituksiansa.
Mun tyokaveri valitti tanaan mitattomista ongelmista lapsensa kanssa, sanoin sille etta ole kiitollinen etta sait lapsesi niin helposti ja etta sulla ylipaatansa on lapsi, mista valittaa. Se mietti hetken (tietaa tilanteeni) ja sanoi etta olen oikeassa ja koittaa pitaa mielessansa aina kun tekee mieli vinkua.

 
Saas nähdä tuleeko tästäkään hoidosta mitään...
Vika terolut on syöty viikko sitten ja jarrupiikki isketty vatsamakkaraan jo 10 päivää sitten...
MENKKOJA EI NÄY! Sen kerran kun niitä kaipaisi,P****.

Onko muilla ollut ongelmia saada tyhjennysvuoto aikaan?

Milloin muilla tyhjennys vuoto alkanut? Siis montako päivää teroluttien tai jarrupiikin tai molempien jälkeen???AUTTAKAA!!!
 
Uutena pistän itseni mukaan tähän keskusteluun.

Meidän perheessämme on jo kaksi PASsilla alkunsa saanutta lasta, mutta kolmatta vielä kovasti toivotaan.

Pakkasessa on neljännen IVF hoidon jäljiltä vielä 4 alkiota ja niillä yritetään. Jos ei joku niistä tarraa, niin sitten meille ei kolmatta lasta koskaan tule (11 ehkäisemättämän vuoden aikana ei luomuplussia ole tullut, joten niitä en odota, vaikka selittämätön tapaus ollaankin.)

Eli nyt 10.11. on ultra ja jos kaikki näyttää hyvältä niin siirto varmaan ensi viikon lopussa tai seuraavan viikon alussa.

Olisi mukava tänne saamaan vertaistukea tuleviin piinaaviin viikkoihin.

 
Omaa napaa pikaisesti (tänne tulee niin paljon tekstiä että mahdotonta rueta kommentoimaan)
Jatkuvan vatsanippailun takia kävin eilen ultrassa tarkistamassa että alkio(t) oikeassa paikassa.
Yksihän sieltä löytyi, ja oikean kokoinen oikeassa paikassa
:)
Ensi viikolla sitten sydänäänet kuuluviin, toivottavasti.
Viikkoja tällä hetkellä kasassa 6+2
Siinä ne hyvät uutiset.
Tänä aamuna sitten ruskeaa vuotoa, joten plussa vaakalaudalla.
Pelottaa tavattoman paljon, enkä oikein tiedä mitä tekisi.
Kaikki te plussanneet ja joilla tuhruvuotoa oletteko ottaneet yhteyttä
lääkäriin ja mitä ovat sanoneet?
Minun viime kesäinen tuhruvuoto oli ns. "aivan normaalia ja kuuluu raskauden alkuun"
mutta siitä huolimatta kohtu oli tyhjä mennessämme eka ultraan! :'(
huoli on nyt tosi suuri :attn:
 
Martta75 Minähän elän parhaillaan tämän ruskean vuodon ja verisen vuodon pelon kanssa. Mulla ruskea vuoto alkoi viime la:na.. se on kestänyt tähän saakka.. välillä tulee vähän vähemmän ja välillä vähän enemmän. EIlen tuli pariin otteeseen aivan vertakin ja täällä panikoin kovaa. Hyytymiä ei ole tullut eikä muitakaan epämääräisiä klönttejä. Itse pelkään myöskin kovin, että jos kesken on mennyt/menossa..
Varasin ti:na ajan ultraan, kun vuotoa oli kestänyt se 4 päivää. Kaikeksi yllätyksekseni ultrassa näkyi vahva syke ja alkio vastasi viikkoja 7+1 tai 7+2.. riippuen kuvasta.
Nyt kuitenkin tuo verinen vuoto on minut pelästyttänyt.. Vaikka sekin on aika niukkaa kun ei ole kuin muutaman tipan siteeseen asti päästänyt.. pyyhittäessä sitä vaan on tullut reippaammin. Olen myöskin ollut ihan hyvällä tuulella.. yleensä olen huonolla tuulella kun kk:set alkaa.. Minulle oli suunniteltu ensimmäinen ultra huomiseksi.. ja ajattelin sen pitää, sillä tuota veristä vuotoa nyt on ollut..
Soitin omalle klinikalle ja sanoivat että se voi olla normaalia.. riippuen istukan sijainnista.. ja ruskea vuoto varsinkin on yleensä harmitonta jos siihen ei liity mitään kipuja.
Itsekin keskenmenon kokeneena olen silti koko ajan varpaillaan... :( Tuskin sinulla mitään vakavaa, jos pelkkää ruskeaa vuotoa eikä kipuja?? Tuleeko sinulla paljon vuotoa?? Tsemppiä jaksamiseen! Oon hengessä mukana ja elän itse aivan samaa tilannetta.
 
Aliisa08 soitin klinikalle ja kirjoittivat s-lomaa. Katsotaan ma asti.
kipuja ei paljon, semmoinen pieni puristava tunne alavatsalla ja juilimista
oikealle puolelle.
vuoto on suht niukkaa, pikkuhousunsuojalla pärjään helpostikin.
pyyhkiessä jää paperiin ruskeaa. ja arvaa onko sitä paperia mennyt
paljon tänään!
Hoitaja sanoi että on normaalia ja koitetaan sinnitellä sinne sydänääni ultraan asti.
vuoto voi johtua niin monesta asiasta, mm. eilisestä ultrasta, koska limakalvot
niin verevät ym, ym.
vielä kun tämän huolentunteen saisi pois :attn:


Toivotaan että molemmat selvitään tästä ja vaavit sinnittelevät mukana kesään
asti!


:heart:
 
Paljon tsemppiä Martalle ja Aliisalle!!

Milma, miten alkiot olivat jakaantuneet? Kukka, aikamoinen vetäisy kaverilta..!

ON: Punktio meni eilen oikein mallikkaasti, josta olen kovin kiitollinen. Nyt on olo edelleen vähän tukala ja maha vähän pinkeä, mutta kyllä tää tästä! Sain rauhoittavat hyvissä ajoin ja siinä sitten lääkärin ja hoitajan kanssa juteltiin ummet ja lammet, meikä aikamoisessa pöhnässä :D ja punktio meni melkein huomaamatta. Folleja oli huimat 31, mutta niissä vain 19:ssä oli munasolu. Hedelmöittyneitä oli tänään jäljellä enää 11. Toivottavasti jaksavat sinnitellä maanantaille! Meillä on ongelmana monitumaisten ja siten huonojen alkoiden suuri määrä, viimeksi kohtuullisia alkoita oli loppusuoralla vain 2 ja molemmat siirrettiin mutta nega tuli. Lääkäri oli viime negan jälkeen sitä mieltä, että katsotaan vielä tämä kierros, mutta jos alkiot ovat edelleen samaa luokkaa niin ei auta kuin lahjasolut tai adoptio. En ole itse oikein osannut vielä prosessoida lahjasoluja tai adoptiota, ja ehkä siksikin on viime aikoina ollut niin vahva tunne että antaa olla jos ei kerran "omin avuin" onnistu. No, toivossa on hyvä elää sanoi lapamato eli pidetään meille kaikille peukkuja!
 

Yhteistyössä