Lapsen hankkiminen yksin/ilman parisuhdetta. Keskustelua, mielipiteitä kokemuksia. :)

Minä tiedän muutamia lapsen/lapsia tietoisesti yksin hankkineita.
Esim. sinkku kummitätini (lastenlääkäri) adoptoinut kaksi tytärtä ulkomailta... ja omista tyttäristä yksi saanut pojan epäkonventionaalisin keinoin.
Ja noiden esimerkkien väliltä monta muuta..

Kaikkien noin toimineiden lapset mielestäni varsin hyvinvoivia.
Niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Ehkä poikkeuksellisessa tilanteessa on vanhemoi muutenkin poikkeuksellisen varuillaan sen suhteen ettei lapsen henkisiäkään (erityis)tarpeita laiminlyödä?

Jälkimmäinen lause taitaa pitää aika hyvin paikkansa, kun mietin niitä perheitä, jotka tiedän.

Lapsettomaksi jääminen voi olla jopa suurempi kriisi kuin ilman isää kasvaminen vaikkei näitä voikaan suoraan verrata, kun kyseessä on vastakkain lapsen ja vanhemman etu, joista lapsen etua ajatellaan yleensä ensin. Varmaan voi onnistua sellainenkin "järjestely", jossa lapsi kasvatetaan yhdessä jonkun toisen vanhemmaksi haluavan kanssa ilman sitä parisuhdetta, mutta omat hankaluutensa on siinäkin. Ensin pitäisi löytää sellainen ihminen.

 

Mulla on aika jyrkkä mielipide tässä, mutta mun mielestä kaikki jotka haluaa tehdä vastuuttomasti lapsia niin ettei lapsi saa isää, pitäisi tappaa. Väkivalta on aliarvostettu ratkaisukeino.

Pakkoabortti kaikille, jotka hylätään heti raskauden alussa?

 

[QUOTE="rrr";26881778]Onneksi kannatat vaistovanhemmuuden periaatteita. Se kyllä korjaa sen minkä särjet [/QUOTE]

Mitäs mä nyt olen särkemässä? Enhän mä ole edes lapsia hankkimassa.

 

[QUOTE="vieras";26884567]No vaikkapa Pohjois-Amerikassa cherokeet ja monet muut intiaaniheimot. Matrilineaarisissa kulttuureissa ylipäätään siskon lapset olivat järjestyksessä tärkeämmät kuin omat, jälkimmäiset kun kuuluvat äitinäs perheeseen johon lasten isä ei kuulu.[/QUOTE]

Myös Kiinassa Lugu-järven rannalla elää tällainen heimo. Jossain vaiheessa Hesarissa oli pari juttua kyseisestä heimosta, ja myös Yleltä tuli joskus joku dokumentti. Ihan mielenkiintoista, ja monelle tämän ketjun vänkääjälle voisi olla opettavaista.

 

[QUOTE="vieras";26885851]Jostain syystä lapsen oikeus saada selville se spermanluovuttaja on kuitenkin laissa turvattu...[/QUOTE]

Juuh.
Takatakaportti niille jotka uskovat moisella olevan jotain merkitystä.

Kavereista ne, jotka aikanaan tavanneet biovanhempansa, eivät todellakaan aseta samalle viivalle "oikeiden" vanhempiensa kanssa.
Mielenkiintoinen kuriositeetti tarinassaan. Ei muuta.

(Yhdellä tutulla se oli kimmoke kansainväliseen aputyöhön eli sääli niin hitosti" bioäitiään" ettei moista kellekään muulle toivoisi - ja tämä täysin irti siitä mitä "oikeaa äitiään" kohtaan tunsi. Sitä vastoin saattoi käydä teinin kapinatkin... hetkeäkään rakkauden lopumista pelkäämättä.)

 

[QUOTE="vieras";26885020]Ei kun Pirjo haluaa lapsen, jota ei ole vielä olemassakaan. Pirjolla ei ole miestä, mutta lapsen hän haluaa. Pirjon mielestä lapsi ei tarvitse isää ollenkaan, tässä vaiheessa se isä poistetaan jo valmiiksi lapsen elämästä.

Tosin biologinen isä silti jossain on. Hän vain ei ole Pirjon mielestä isä.[/QUOTE]

Olen sinkku ja minulla on lapsi lahjasoluilla (sekä munasolu&siittiö), kuitenkin olen valmis parisuhteeseen, jos vain löydän itselleni elämänkumppanin. Silloin lapseni saa isäpuolen. =)

 

Olitkos kännäämässä vai, HÄH?

Mites olis vaihteeksi käsityöt?

 

[QUOTE="Vieras";26883334]No tässä teille vastustajille todiste siitä, että ei se nyt niin suuria traumoja jätä.

Saako kysyä " isätön reppana, tai sitten en", että kuinka äitisi kanssa olette asian ottaneet puheeksi?[/QUOTE]

Ihan ensiksi, haluan nyt painottaa etten minä missään väitä että oma kokemukseni tarkoittaisi että näin se kaikilla menee. Tätä tuolla joku protestoi.

En muista, milloin asia on tullut ensimmäistä kertaa puheeksi, pitäisi varmaan kysyä äidiltä tätä.
Mutta muistan että asia on aina ollut meillä avoin ja asioista on puhuttu suoraan. Äitini on aina kertonut minulle rehellisesti kaikesta ja maininnut että ei tiedä oliko ratkaisunsa oikea, mutta toivoo sen olevan, myös minun mielestäni ja rakaisu oli myös tuolloin hänen mielestään paras tilanteen huomioon ottaen.

Elettiin ensimmäiset elämäni 6 vuotta kahdestaan, ja niihin mahtui myös päiväkodin isäinpäivä- kortti askartelut, tuolloinkaan en osannut asiaa sen enempää surra. Olihan ryhmässäni muitakin joilla syystä tai toisesta ei isää ollut. Askartelin kortin aina ukilleni.
Koskaan en kokenut olevani muita huonompi, koska minulla ei isää ollut. Enkä myöskään koe äitini tehneen mitenkään " itsekästä" ratkaisua, vaan normaalin aikuisen ihmisen päätöksen.
Kun äitini meni naimisiin, sain siis isäpuolen. Vaikka meillä hyvä suhde onkin, en koe että elämänlaatuni olisi mitenkään kummasti parantunut, kun minulla vihdoin oli " isä".

Toivon tämän nyt avaavan edes hiukan sitä, että elämä voi olla hyvää ilman sitä normaalia perhettäkin. En tiedä miten elämäni olisi kovin kummoisesti ollut erilaista vaikka biologinen isä olisikin kuulunut elämääni. Perhe on siellä, missä sinun on hyvä olla. Perhe on se johon olet tottunut.

 

Ihan hullu tämä ketju. Muutamia asioita, mitä tuli mieleen - en jaksa lainata jokaista varten tekstinpätkää eri viesteistä ettei taas tule useaa viestiä peräkkäin:

- Kukaan ei ole kirjoittanut, että lapsi ei tarvitsisi isää mihinkään. Tuskinpa kukaan näin ajattelee. Sen sijaan on kirjoitettu, että myös ilman isää (tai kyllä vaan, myös ilman äitiä) lapsi voi olla onnellinen, tasapainoinen ja kokea perheensä eheäksi ja juuri oikeanlaiseksi.

- Se, että lapsi/nuori on kiinnostunut tietämään esim. spermanluovuttajan, ei tarkoita, että hän olisi raastavasti kaivannut tätä koko ikänsä. On luonnollista olla kiinnostunut itseensä liittyvistä asioista. Ja kuitenkaan kaikki eivät edes ole kiinnostuneet tietämään biologista alkuperäänsä.

- Hankkiessaan lapsen yksin hedelmöityshoidoilla ei lapsen äiti poista lapsen elämästä ketään. Lapsen äiti ei ole se, joka estää spermanluovuttajaa tulemasta lapsen (sosiaaliseksi) isäksi, sillä spermanluovuttajan omakaan lähtökohta ei ole tämä. Spermanluovuttaja on ITSE halunnut vain luovuttaa spermaa ja auttaa toista ihmistä saamaan lapsen ja hän on antanut suostumuksensa siihen, että spermaa saa luovuttaa yksinäiselle naiselle (tai vaikka lesboparille). Eli spermanluovuttaja on lähtökohtaisesti ollut POISSAOLEVA, ei siis muiden toimesta poistettu. (Aikoinaan kun spekuloitiin mahdollisuutta, että luovuttaja voitaisiin vahvistaa isäksi, luovuttajien määrä väheni radikaalisti, mistä voimme päätellä, että spermanluovuttajat eivät itse koe olevansa isiä eivätkä halua tulla vahvistetuksi sellaisiksi. Turha siis syyttää naisia siitä, kuinka he "poistavat" jotain.)

 

Ihan hullu tämä ketju. Muutamia asioita, mitä tuli mieleen - en jaksa lainata jokaista varten tekstinpätkää eri viesteistä ettei taas tule useaa viestiä peräkkäin:

- Kukaan ei ole kirjoittanut, että lapsi ei tarvitsisi isää mihinkään. Tuskinpa kukaan näin ajattelee. Sen sijaan on kirjoitettu, että myös ilman isää (tai kyllä vaan, myös ilman äitiä) lapsi voi olla onnellinen, tasapainoinen ja kokea perheensä eheäksi ja juuri oikeanlaiseksi.

- Se, että lapsi/nuori on kiinnostunut tietämään esim. spermanluovuttajan, ei tarkoita, että hän olisi raastavasti kaivannut tätä koko ikänsä. On luonnollista olla kiinnostunut itseensä liittyvistä asioista. Ja kuitenkaan kaikki eivät edes ole kiinnostuneet tietämään biologista alkuperäänsä.

- Hankkiessaan lapsen yksin hedelmöityshoidoilla ei lapsen äiti poista lapsen elämästä ketään. Lapsen äiti ei ole se, joka estää spermanluovuttajaa tulemasta lapsen (sosiaaliseksi) isäksi, sillä spermanluovuttajan omakaan lähtökohta ei ole tämä. Spermanluovuttaja on ITSE halunnut vain luovuttaa spermaa ja auttaa toista ihmistä saamaan lapsen ja hän on antanut suostumuksensa siihen, että spermaa saa luovuttaa yksinäiselle naiselle (tai vaikka lesboparille). Eli spermanluovuttaja on lähtökohtaisesti ollut POISSAOLEVA, ei siis muiden toimesta poistettu. (Aikoinaan kun spekuloitiin mahdollisuutta, että luovuttaja voitaisiin vahvistaa isäksi, luovuttajien määrä väheni radikaalisti, mistä voimme päätellä, että spermanluovuttajat eivät itse koe olevansa isiä eivätkä halua tulla vahvistetuksi sellaisiksi. Turha siis syyttää naisia siitä, kuinka he "poistavat" jotain.)

Lapsen näkökulmasta isä on pois, aikuiset (äiti ja spermanluovuttja) ovat tehneet tietoisen ratkaisun.

 

Ihan ensiksi, haluan nyt painottaa etten minä missään väitä että oma kokemukseni tarkoittaisi että näin se kaikilla menee. Tätä tuolla joku protestoi.

En muista, milloin asia on tullut ensimmäistä kertaa puheeksi, pitäisi varmaan kysyä äidiltä tätä.
Mutta muistan että asia on aina ollut meillä avoin ja asioista on puhuttu suoraan. Äitini on aina kertonut minulle rehellisesti kaikesta ja maininnut että ei tiedä oliko ratkaisunsa oikea, mutta toivoo sen olevan, myös minun mielestäni ja rakaisu oli myös tuolloin hänen mielestään paras tilanteen huomioon ottaen.

Elettiin ensimmäiset elämäni 6 vuotta kahdestaan, ja niihin mahtui myös päiväkodin isäinpäivä- kortti askartelut, tuolloinkaan en osannut asiaa sen enempää surra. Olihan ryhmässäni muitakin joilla syystä tai toisesta ei isää ollut. Askartelin kortin aina ukilleni.
Koskaan en kokenut olevani muita huonompi, koska minulla ei isää ollut. Enkä myöskään koe äitini tehneen mitenkään " itsekästä" ratkaisua, vaan normaalin aikuisen ihmisen päätöksen.
Kun äitini meni naimisiin, sain siis isäpuolen. Vaikka meillä hyvä suhde onkin, en koe että elämänlaatuni olisi mitenkään kummasti parantunut, kun minulla vihdoin oli " isä".

Toivon tämän nyt avaavan edes hiukan sitä, että elämä voi olla hyvää ilman sitä normaalia perhettäkin. En tiedä miten elämäni olisi kovin kummoisesti ollut erilaista vaikka biologinen isä olisikin kuulunut elämääni. Perhe on siellä, missä sinun on hyvä olla. Perhe on se johon olet tottunut.

En usko, että kukaan täällä edes miettii sitä, että elämä ilman isää tai äitiä olis ihan persiistä, jos se toinen vanhempi on kuitenkin hyvä. Kyse on vaan siitä, että se elämä voisi olla vielä parempi, jos niitä vanhempia olis kaks siinä elämässä. Ja jos haluaa lapselleen sitä parasta, niin eikö siihen tulis kuitenkin pyrkiä? Ja olen monestikin lukenut yh-vanhempien lasten elämästä juttuja ilman sitä toista vanhempaa, kuinka elämä on täyttä ja täydellistä ja kuinka sitä toista vanhempaa ei edes kaipaa. Jotenkin tuntuu, että ollaan jopa liian paljon sitä mieltä, ettei sitä toista vanhempaa kaipaa ja tulee olo, että puhuukohan tuo nyt vaan sen takia, ettei pahoittaisi sen ainoan vanhempansa mieltä? Ettei kyseenalaistaisi hänen ratkaisujaan? En tiedä, ei ole itsellä omakohtaista kokemusta.

 

[QUOTE="vieras";26884492]Toistan, siittiöiden räiskäisy kuppiin tai kohtuun ei tee miehestä isää. Korkeintaan sperman luovuttajan.[/QUOTE]

Ja lapsen kantaminen ja synnyttäminen ei tee naisesta äitiä, korkeintaan synnyttäjän?

Mä mietin tossa eilen, että spermanluovuttajahan on ihan yhtä paljon "isä" kuin vaikkapa sellaisen lapsen isä joka ei halua olla lapsensa kanssa tekemisissä, eli periaatteessa tuolla ajattelutavalla ei ole mitään väliä kuka lapsen on siittänyt eikä näinollen pitäisi mitään isyydenselvityksiä/-tunnustuksia tehdä ym.
Kun biologialla kerta ei käytännössä siis useiden mielestä ilmeisesti ole merkitystä.

 

[QUOTE="jeps";26884656]Ajattelen asiaa miten tahansa. Lapsella on oikeus biologisiin vanhempiin, ellei vanhemat itse hylkää lastaan. Jos isä itse päättä lähteä lapsen elämästä - ok. Jos äiti päättää lähteä. Ok. Mutta jos äiti päättää lapsen puolesta onko hänellä isä vai ei, vaan toteuttaaksen omaa päämääräänsä. Ei ok. [/QUOTE]

No mutta sittenhän ei ole mitään ongelmaa, että nainen hankkii lapsen yksin hedelmöityshoidoilla, koska mies on ihan tietoisesti hylännyt siittiönsä sinne ja antanut suostumuksen, että ne voidaan antaa sinkkuäidille

Ja siis mitä - sinusta siis lapsella on oikeus biologisiin vanhempiin, paitsi jos nämä vanhemmat itse päättävät toisin (siis hylkäävät lapsensa). Eli vanhempien halu menee lapsen oikeuden edelle. Tämä ei kuitenkaan päde sellaiseen naiseen, jolla ei ole parisuhdetta? Mikäs logiikka tässä nyt sitten on?

[QUOTE="jeps";26884656]Toisessa kultuurissa eletään toisellalailla. Totta. ME emme elä siinä toisessa kultuurissa vaan omassamme. Jossa perhekeskeisyys on yksi osa. Voidaanah me tuoda tänne moniavioisuus, naisten pieksentä ymym ominaisuudet myös ja pyytää niitä ymmärtämään "koska jossain ihmiset voi paremmin noin".[/QUOTE]

Ei ole mitään "meidän" kulttuuria. Minä en ainakaan kuulu samaan kulttuuriin tämän ketjun "biologinen vanhemmuus ja ydinperhe" -vauhkoojien kanssa. Ja toiseksi kulttuurit muuttuvat koko ajan. Ja itse asiassa nämä ketjussa mainitut matrilineaariset kulttuurit saattavat muuten olla paljon perhekeskeisempiä kuin tämä länsimainen tai suomalainen kulttuuri. (Itseasiassa "meidän" kulttuurimme ei edes ole erityisen perhekeskeinen, vaan pikemminkin individualistinen.) Ja erilaiset perhemuodothan eivät mitenkään estä perhekeskeisyyttä! Jokainen voi olla juuri niin perhekeskeinen kuin on riippumatta perheen kokoonpanosta, vanhempien lukumäärästä tai vanhempien sukupuolista. Ja sitäpaitsi, halusit tai et, niin ne erilaiset perhemuodot OVAT osa suomalaista kulttuuria.

 

Niin ja mä nyt vielä kerron oman mielipiteeni ettei kenellekään tullut väärää kuvaa noista joistain jutuista.

Mä uskon ja tiedän, että elämä ilman toista biologista vanhempaa tai mitään tietoa hänestä voi olla onnellista ja hyvää (useimmiten varmasti onkin), mutta mielestäni tuollaiseen tilanteeseen ei ole mitään järkeä tieten tahtoen hankkiutua.
Miksi tehdä lapsi jos jo lähtökohta on se, että jostain asiasta huolimatta lapsella on hyvä elämä? Ja kun se asia on noin iso ja kauaskantoinen.

 

Whaaat, 15 sivua?! :O Just vasta avasin koneen.

No sori, minä tuossa taas vähän riehaannuin

 

[QUOTE="jep";26883673]Samoin se että tekee täysin isättömän lapsen - lapsi tulee kyselemään ja kyseenalaistamaan aiheen. Piste.
[/QUOTE]

Mitä pahaa tai pelottavaa on siinä, että lapsi esittää kysymyksiä? Päinvastoin, lapsen kanssa PITÄÄ keskustella! Ja tottakai tästäkin aiheesta pitää puhua lapselle tämän ikätason mukaisesti. Se, kyseenalaistaako lapsi äitinsä ratkaisun lienee aika yksilöllistä. Paitsi että suurin osa kai kyseenalaistaa vanhempiensa ratkaisuja varsinkin murrosiässä... Mutta onko lapsi pohjimmiltaan sitä mieltä, että hänen olemassaolonsa on virhe, tai että ehdottomasti olisi pitänyt olla isä - yleistäen ei voi sanoa, että näin tulisi käymään. Voihan joku niinkin ajatella. Mutta kuinka paljon siihen vaikuttaa ympäristön asenteet ja arvot? Minun on vaikea kuvitella, että moniarvoisessa, suvaitsevaisessa ympäristössä, jossa muutenkin on paljon erilaisia perheitä ja elämäntyylejä, tulisi isättömyydestä mikään elämää suurempi ongelma. ja jos perhe on onnellinen ja lapsen lapsuus on ollut hyvä turvallinen ja tasapainoinen, niin mikä ongelma??

 

Miksi tehdä lapsi jos jo lähtökohta on se, että jostain asiasta huolimatta lapsella on hyvä elämä? Ja kun se asia on noin iso ja kauaskantoinen.

Aika monen kohdalla on löydettävissä jokin "jostain asiasta huolimatta" -kohta, joskus jopa useita saman ihmisen/perheen kohdalla.

 

[QUOTE="vieras";26882349]Jaa, mun mielestä taas itsekkyyttä osoittaa se, että lapsia ei hanki ollenkaan. Lapsia hankkiessahan nimenomaan luopuu siitä omasta ajasta ja itseensä keskittymisestä. Lapseton voi taas ikuisesti syytää rahaa vain itseensä ja tehdä kirjaimellisesti mitä huvittaa, muista piittaamatta.[/QUOTE]

Mun mielestä ihan päinvastoin. Ei kukaan tänne varsinaisesti pyydä syntyä. Jokainen hankkii lapsia siksi, koska haluaa, ei mistään epäitsekkäistä syistä. Mitä kauhean epäitsekästä on muuten laittaa energiaa, aikaa ja rahaa lapseen, joka on syntynyt omista geeneistä? Äidinrakkauskin on pohjimmiltaan suurta itsekkyyttä. Aika karu kuva sinulla lapsettomista ihmisistä. Lapsettomanahan on yleensä paljon enemmän aikaa keskittyä muihinkin kuin omaan perheeseen ja omiin lapsiin. Voi tehdä vaikka paljon vapaaehtoistyötä halutessaan ja auttaa monia ihmisiä. Miksi sellainen äiti olisi sen epäitsekkäämpi, jonka maailman napa on se oma lapsi? Kärjistän nyt samalla tavalla kuin sinä.

 

Äkkiseltään tulee sellainen mutu tuntuma, että sellaisista lapsista löytyisi enemmän onnettomia jotka ovat jotuneet kokemaan vanhempiensa avioeron, tai toinen samassa taloudessa asuvasta vanhemmasta on ns. huono vanhempi (väkivaltainen, narkkari, etäinen...), kuin niistä jotka lähtökohtaisesti eivät tunne toista vanhempaansa ollenkaan.

 

Niin ja mä nyt vielä kerron oman mielipiteeni ettei kenellekään tullut väärää kuvaa noista joistain jutuista.

Mä uskon ja tiedän, että elämä ilman toista biologista vanhempaa tai mitään tietoa hänestä voi olla onnellista ja hyvää (useimmiten varmasti onkin), mutta mielestäni tuollaiseen tilanteeseen ei ole mitään järkeä tieten tahtoen hankkiutua.
Miksi tehdä lapsi jos jo lähtökohta on se, että jostain asiasta huolimatta lapsella on hyvä elämä? Ja kun se asia on noin iso ja kauaskantoinen.

Eh? Lasta ei saa tehdä, jos lähtökohta on se, että lapsella on hyvä elämä jostain asiasta huolimatta? Huonoon elämään saa tehdä?

Ja edelleen, sinä teit tietoisesti yksin lapsen, mutta et hyväksy sitä muille? Kärsiikö omasi niin paljon, ettet toivo kenellekään samanlaista elämää?

 

Mun mielestä ihan päinvastoin. Ei kukaan tänne varsinaisesti pyydä syntyä. Jokainen hankkii lapsia siksi, koska haluaa, ei mistään epäitsekkäistä syistä. Mitä kauhean epäitsekästä on muuten laittaa energiaa, aikaa ja rahaa lapseen, joka on syntynyt omista geeneistä? Äidinrakkauskin on pohjimmiltaan suurta itsekkyyttä. Aika karu kuva sinulla lapsettomista ihmisistä. Lapsettomanahan on yleensä paljon enemmän aikaa keskittyä muihinkin kuin omaan perheeseen ja omiin lapsiin. Voi tehdä vaikka paljon vapaaehtoistyötä halutessaan ja auttaa monia ihmisiä. Miksi sellainen äiti olisi sen epäitsekkäämpi, jonka maailman napa on se oma lapsi? Kärjistän nyt samalla tavalla kuin sinä.

Mikä pointti tämä vanhemmuuden itsekkyys/epäitsekkyys on? Se on vilahdellut täällä pitkin ketjua. Mitä väliä sillä on, mihin kohtaan vanhemmuus itsekkyys-akselilla sijoittuu? Minusta koko sana on huono kuvaamaan sitä, että itse haluaa elämältä jotain, koska silloinhan mitä tahansa asiaa voi kuvata itsekkääksi, oli sitten kyse opiskelusta, parisuhteesta, hengittämisestä... Itsekkyys on kuitenkin aika negatiivisesti värittynyt sana.

 

Minulla oli yksinhakijana kansainvälinen adoptioprosessi varsin pitkällä.
Prosessi kestää vuosia, vuosia. "Kevyin perustein" mukaan lähtevät karsiutuvat kyllä alkumetreillä.
Prosessi sisältää mm. lukuisia keskusteluja sosiaalityöntekijöiden kanssa.
Yksinhakijalla painotetaan tukiverkoston riittävyyttä sekä omaa realistista käsitystä vanhemmuudesta.
Täytyi olla myös ns varaperhe. Eli tuttavaperhe, joka sitoutuu huolehtimaan lapsesta kuin omastaan, jos minulle olisi sattunut esim vakava onnettomuus/kuolema. Lapsen paras siis koko ajan etusijalla.

Itse koin, että olisin pystynyt huolehtimaan adoptiolapsestani yksinkin.
Lisäksi ajattelin, että en ollut tehnyt maailmaan itse isätöntä lasta.
Halusin olla äiti lapselle, jolla ei ole kumpaankaan, ei isää eikä äitiä.
Psykologithan sanovat, että yksikin merkittävä aikuissiuhde riittää lapselle.
Yksinhakijana lapsen adoptoinut voi ihan hyvin myöhemmässä vaiheessa tavata miehen, josta tulee henkinen isä lapselle.
Tiedän useita tällaisia tapauksia.

Oma adoptioprosessini keskeytyi siihen, kun tapasin "vahingossa" nykyisen mieheni.
Meillä on nyt biologinen lapsi, ja toinen tulossa.

Sinkku- ja perhe-elämää viettäneenä tosin totean, että molemmissa on omat haasteensa
Myös lasten kasvattamista ajatellen.

Mörköäiti, pakko kysyä sinulta: Mistiä tiedät tuon Kiinan Lugu-järven heimon? Tarkoitatko Mosuo-heimolaisia?
Minua kiinnostaa siksi, koska itse olen käynyt tuossa kylässä

 

[QUOTE="vieras";26886475]Eh? Lasta ei saa tehdä, jos lähtökohta on se, että lapsella on hyvä elämä jostain asiasta huolimatta? Huonoon elämään saa tehdä?

Ja edelleen, sinä teit tietoisesti yksin lapsen, mutta et hyväksy sitä muille? Kärsiikö omasi niin paljon, ettet toivo kenellekään samanlaista elämää?[/QUOTE]

En mä ole sanonut, ettei saisi. Kertonut vain mielipiteeni asiasta.
On mulla itselläkin tuttavia jotka miettivät lapsen hankkimista yksin luovutetulla spermalla, enkä mä heille mene sanomaan etteivät saisi niin tehdä, vaikka se minun mielestäni onkin erittäin itsekästä enkä sitä ymmärrä (tai ymmärrän sen lapsenkaipuun, mutten haluista tekoihin siirtymistä).

"Huonoon elämään saa tehdä?"
Eipä kukaan voi määrätä kuka saa ja kuka ei, mutta on tietysti typerää tehdä lapsi vaikkapa tilanteeseen jossa vanhempi on vaikkapa päihdeongelmainen.

Juu, tein tietoisesti lapsen yksin, mutta en mä siihen ketään muuta kannusta, lapsen vuoksi.
Itsellehän se on jopa helpompaa kun ei ole ketään toista aikuista sekottamassa pakkaa, mutta kyllä mä sen tiedostan, ettei se lapsen kannalta kovin ideaalia ole.

 

En mä ole sanonut, ettei saisi. Kertonut vain mielipiteeni asiasta.
On mulla itselläkin tuttavia jotka miettivät lapsen hankkimista yksin luovutetulla spermalla, enkä mä heille mene sanomaan etteivät saisi niin tehdä, vaikka se minun mielestäni onkin erittäin itsekästä enkä sitä ymmärrä (tai ymmärrän sen lapsenkaipuun, mutten haluista tekoihin siirtymistä).

"Huonoon elämään saa tehdä?"
Eipä kukaan voi määrätä kuka saa ja kuka ei, mutta on tietysti typerää tehdä lapsi vaikkapa tilanteeseen jossa vanhempi on vaikkapa päihdeongelmainen.

Juu, tein tietoisesti lapsen yksin, mutta en mä siihen ketään muuta kannusta, lapsen vuoksi.
Itsellehän se on jopa helpompaa kun ei ole ketään toista aikuista sekottamassa pakkaa, mutta kyllä mä sen tiedostan, ettei se lapsen kannalta kovin ideaalia ole.

Miksi sitten teit lapsen?

 

[QUOTE="vieras";26886570]Miksi sitten teit lapsen?[/QUOTE]

Itsekkyyttäni.

Ajattelin, että katuisin aborttia myöhemmin ja etenkin sitten, jos joskus olisin tilanteessa, jossa kovasti haluaisin lapsen, muttei se jostain syystä olisi mahdollista.
Eli ajattelin jotenkin niin, että raskaus oli minulle kuin joku "lahja" joka minun pitäisi ottaa vastaan.
En silloin oikeastaan ajatellut asiaa lapsen parasta katsoen muuten kuin materialistisesta näkökulmasta ja omien valmiuksien (ja niiden kehittämisen halun) kannalta.