Kumpaa kannatat, lapset nuorena vai "vanhana"?

Oikeeta ikää en osaa lapsen saannille sanoa, koska ihmisillä nyt vaan sattuu olemaan erilaisia elämäntilanteita ja haluja elämässä. Itse en missään nimessä olisi tehnyt lapsia alle 25-vuotiaana.

Itse sain esikoiseni 39-vuotiaana ja uusi on jo tilauksessa. Ja tiedättekö mitä? Minua ei voisi yhtään vähempää kiinnostaa mitä joku minusta ajattelee. Kyllä minulla on voimia hoitaa lapsiani, koska olen heidät tähän maailmaan myös ihan itse halunnut. Tätäkin palstaa jonkin verran lukeneena tuntuu että ne nuoremmat eivät jaksa olla lapsiensa kanssa ja hanakasti ovat lapsiansa hoitoon viemässä.

 

En tiedä olenko nuori vai "vanha" palsta totuuden mukaan, mutta omasta mielestä nuori kun sain lapseni 28 vuotiaana. Oli koulut käyty, työpaikka, oma koti ja hyvä mies, eli mitä parhain aika perustaa perhe. Uraa en välttämättä tahdo koskaan luoda, mutta minusta on tärkeää, että on ammatti ja mieluiten se työpaikkakin mihin palata. Ehkä olen palstan mielestä vanha, kun en jaksa yksin hoitaa lasta, vaan haluan että mieheni eli lapsen isä on lapsen hoidossa mukana.

 

Täytän kohta 25 ja mieheni 27. Meillä ei ole mitään hinkua vielä lasten hankintaan, vaikka niitä kavereille alkaakin tulla. Matkustelemme, biletämme, ja valvomme koko yön musiikkia kuunnellen. Vietetään paljon aikaa kavereitten kanssa ja haaveilemme ulkomaille muutostakin. Nautitaan kaksin olosta.

Kyllä se lapsi tässä vaiheessa kääntäisi elämän ihan päälaelleen. Ei välttämättä huonompaan suuntaan, mutta haluamme vielä elää "tätä vaihetta" elämästämme. Sitä kun ei saa koskaan takaisin. Meidät juoksut ei ole vielä lähellekään juostu ja mielenkiintoa ei perhe-elämälle juurikaan heru. Yleensä sitä vanhemapana viihtyy paremmin kotona ja nauttii enemmän siitä perhe-elämästä kun ei koko ajan jalka vipata johonkin suuntaan. Joten nautitaan siitä sit silloin jos saadaan siihen mahdollisuus

 

Mielummin +40 kuin -20. Mielummin esikoinen 20-30 kuin 30-40.

 

Aivan todella turha tappelun aihe ja typerää oikeastaan edes suositella mitään oikeaa ikää yleisesti kun ei sitä ole ja jokainen sisimmissään tietää sen. Tai juu on oikeakin ikä suurimmalla osalla, mutta kun se voi olla kaksikymmentä tai neljäkymmentä riippuen henkilöstä. Aloituksen pontti oli jotain muuta mutta tällaiseksi tämä ylläripylläri on mennyt taas. :xmas:

Voin vain sanoa, että meidän päätös saada esikoinen 21-vuotiaana ja 26-vuotiaana oli juuri oikea meille.

 

Aivan todella turha tappelunaihe ja typerää oikeastaan edes suositella mitään oikeaa ikää kun ei sitä ole ja jokainen sisimmissään tietää sen. Tai juu on oikeakin ikä suurimmalla osalla, mutta kun se voi olla kaksikymmentä tai neljäkymmentä riippuen henkilöstä.

Tiiru on aivan oikeassa. Aina joku vaan jaksaa aloittaa tämän saman keskustelun (yleensä joku nuorena lapset saanut. Lieneekö sitten tuntee tarvetta selitellä lapsen saantiaan).

Itse pidän tärkeänä että lapsi saa hyvän, rakastavan ja turvallisen kodin. Ja sen minun lapseni on ainakin saanut vaikka olenkin jo 40-vuotta ja vauva kainalossa.

 

En missään nimessä ole tarkoittanut tässä mitään kiistaa saada aikaiseksi kumpi on parempi vaan tiedustelin mikä on tavallaan jako, kuinka monet ovat minkäkin tien valinneet! Tiedän varsin hyvin että ihmiset ovat erilaisia eri iässä ja haaveet ovat jokaisella omanlaisensa, kuten myös tavat.
Minulle on ihan sama kuka lapsia missäkin iässä tekee, kunhan heidät itse elättää, eikä vuosia eletä vain yhteiskunnan turvin. Ideaalia minusta myös on jos lapsella on sekä isä että äiti, mutta myöskään huonolle parisuhteelle ei lasta kannata tehdä tai väkisin pitää ydinperhettä koossa mukamas lapsen edun nimissä, vaikka perhe voisi huonosti. Eli toivoisin ihmisten tekevän lapsia siihen elämäntilanteeseen että pystyy heille kaiken tarpeellisen tarjoamaan, mielellään omasta pussista

 

Itse olin ehtinyt työelämään päästä kunnolla sisään ja opiskelut oli opiskeltu, parisuhde oli ja on vakaa. Lapsilla ehjä koti. Täytin 25 samana kesänä kun esikoinen syntyi.

 

En missään nimessä ole tarkoittanut tässä mitään kiistaa saada aikaiseksi kumpi on parempi vaan tiedustelin mikä on tavallaan jako, kuinka monet ovat minkäkin tien valinneet! Tiedän varsin hyvin että ihmiset ovat erilaisia eri iässä ja haaveet ovat jokaisella omanlaisensa, kuten myös tavat.
Minulle on ihan sama kuka lapsia missäkin iässä tekee, kunhan heidät itse elättää, eikä vuosia eletä vain yhteiskunnan turvin. Ideaalia minusta myös on jos lapsella on sekä isä että äiti, mutta myöskään huonolle parisuhteelle ei lasta kannata tehdä tai väkisin pitää ydinperhettä koossa mukamas lapsen edun nimissä, vaikka perhe voisi huonosti. Eli toivoisin ihmisten tekevän lapsia siihen elämäntilanteeseen että pystyy heille kaiken tarpeellisen tarjoamaan, mielellään omasta pussista

Juu jatkoin tuonne tekstiin että aloitus ei (ainakaan mun silmin) vaikkuttanut siltä kuin haluaisit tämän ikuisen kiistan aikaiseksi ja pointti meni ohi ja lujaa, vaan nimenomaan kysyä miksi kukin on tiensä valinnut ja omassa elämässään suosinut, eikö?

 

Oma "suosikki-ikäni" ajoittuu sinne 25-35v välimaastoon. Nuo kolme olemassa olevaa lasta on tehty 28-33v ikäisenä eli mahtuvat hyvin tähän omaan aikajanaani. Jos joskus vielä neljäs päätetään hankkia ja saadaankin niin se menee sitten tuonne vanhana-kategoriaan.

Itse tykkään että on hyvä olla ikää sen verran että on vähän kerennyt jotain näkemään ja tekemään. Okei, tiedän että on 16-18v lapsensa saaneita äitejä joille se oma ratkaisu on ollut paras mahdollinen ja hyvä niin. Kuitenkin monet tuon ikäiset asuvat vielä vanhempien luona, kokemukset parisuhteesta ja ylipäätään edes siitä omillaan asumisesta ovat vielä aika vähäiset. Vaikka tyttö sitten olisikin valmis äidiksi, se samanikäinen poikaystävä ei ehkä kuitenkaan ole yhtä valmis isyyteen jne. Tiedän että vanhatkin pariskunnat eroavat, eivät kanna vastuuta lapsistaan jne, mutta siltikin näkisin että ihan noin nuorena nämä riskit ovat kuitenkin isompia. Jotenkin vaan tuntuu että olisi hyvä jos ihminen saisi olla hetken aikaa aikuinen, ennen kuin hänestä tulee vanhempi. Eikä siitä koulutuksestakaan taida paljoa haittaa olla.

Liian vanhaksi en taas haluaisi odotella ns. turhaan. Tietty, aina lapsia ei saa silloin kuin haluaa, ei ehkä löydä sitä oikeaa elämänkumppania jne. Mutta jos siis parisuhde on hyvä ja molemmat haluavat jossain vaiheessa lapsia, ammatit ja työt löytyy, elintoso ok jne niin en enää yli 35v jäisi odottelemaan vain siksi että haluaisin vielä elää vapaata elämää. Uskoisin ett siihen mennessä on kuitenkin kerennyt jo nähdä ja tehdä yhtä ja toista, riskit siihen ettei lapsia enää saakaan sekä muuta raskauteen ja sikiön terveyteen liittyvät riskit tuntuvat minusta jo turhan isoilta.

 

Eipä sillä oo väliä, jokanen on valmis äidiksi eri vaiheessa. Tietty ois hyvä olla koulutus ja turvattu taloudellinen tilanne. Itse sain esikoisen 19-vuotiaana

 

No typerä kysymys sinänsä, ei ihmisiä voi niputtaa noin.
Itse ajattelen että niin nuorena kun on JÄRKEVÄSTI MAHDOLLISTA. Eli siinä vaiheessa kun on se vakaa parisuhde johon lapsi voi tulla ja itse kasvanut tasapainoiseksi aikuiseksi niin sitten. Itse olin vielä 22-vuotiaana NEITSYT ja täysin kokematon seurustelussa joten en voi mitenkään kuvitella että siinä vaiheessa olisin voinut olla kypsä äidiksi kun olin itse vielä ihan lapsi. Mutta ihmiset kypsyy eri tahtiin ja löytävät sen pysyvän kumppaninsa eri aikaan elämässä. Itse sain esikoisen 33-vuotiaana. Aiemminkin olisin halunnut, mutta mies ei joten näin se meni. Toinen tilauksessa.

 

Itse olin yli 3-kymppinen, kun saimme lapset. Nuorempana se olisi ollut ihan hirveä ajatuskin. Opiskelin kahdessa yliopistossa, olin töissä ulkomailla ja muutenkin matkustelin vähintään kuukauden vuodesta. Tykkäsin tosi kovasti myös bilettämisestä. =)

Sain unelmieni vakityöpaikan ja rakensimme talon ennen lasten syntymää. Oli aivan ihanaa, kun lasten tultua sai olla täysin huoleti ja rauhassa kotona vuosikaudet. Lapsia kävisi sääliksi, jos olisin saanut heidät parikymppisenä.

Ja miten minusta tuntuu, että emme edelleenkään ole ikäloppuja, kun lapset lentävät pesästä. =)

 

Lapset on mulle elämää. En odota aikaa kun ne ovat isoja että voin tehdä jotain tai kaipaile aikaa ennen niitä. Hetkessä kannattaa elää ja nauttia lapsistaan ja perhe-elämästään juuri nyt.

 

Kukin tunnon mukaan - mutta höhlää on ajatella että voihan sitä sitten rellestää kun lapset on isoja. Sillä silloin kuitenkin aina on vastuussa teoistaan myös niille lapsille. Vaikka lapsi olisikin aikuinen jo liki. Ainoa aika milloin voi elää vain itseään ajatellen, itselleen ja ilman että on vastuussa teoistaa muille on aika ennen lapsia.

 

No, itse en saanut sitä valita, kun en onnistunut lasta saamaan kuin vasta 36-vuotiaana, ensimmäiseni ja viimeiseni. Mutta kyllä tämä sopii ihan hyvin näinkin. Jos olisin saanut valita, joku 22-26 olisi ollut mielestäni sopiva lapsensaamisikä. Lapsilukuuni olen tyytyväinen, en ole koskaan haaveillut kuin yhdestä lapsesta, nuorempanakaan.

 

Mulla on teininä ja aikuisena hankittuja lapsia. Ja kyllä nyt näyttää pahasti siltä, että tää aikuisena lasten hankkiminen sopii mulle paremmin. Vaikka oli tuossa teininäkin lisääntymisessä puolensa, ei ollu paljon huolta huomisesta, onneksi elämä kantoi

 

Mulla on teininä ja aikuisena hankittuja lapsia. Ja kyllä nyt näyttää pahasti siltä, että tää aikuisena lasten hankkiminen sopii mulle paremmin. Vaikka oli tuossa teininäkin lisääntymisessä puolensa, ei ollu paljon huolta huomisesta, onneksi elämä kantoi

Millä perustelisit tätä? Ei kai se vauva ole edes vielä syntynyt?

 

riippuu siitä mistä tykkää itse.. itse sain esikoisen ollessani 19v. ja kuopuksen ollessani 20v. kahteen taitaa lapsiluku meillä jäädä, nyt lapset jo 9v. ja 10v.
en ole koskaan hinkunut ulkomaille, mulle on ihan kotimaanmatkailu riittänyt, ja lapset pystyy ottamaan reissuille mukaan, kahdenkeskistä aikaa otetaan miehen kanssa 2-4kertaa vuodessa, baarissa käyn ehkä 2-3kertaa vuodessa, elän elämääni täysillä vaikka mulla lapsia onkin, monella tuntuu olevan käsitys, että lapsen tulo jotenkin rajoittaa elämää kamalasti.. kyllä musta on tuntunut, että se on se työnteko mikä sitä elämää on rajoittanut.

 

Mun tapauksessa "vanhana", olin 32 ja 35 kun meidän lapset syntyi. Oli vakaa elämäntilanne ja molemmat, siis lasten isä ja minä, oltiin ehditty kiertää muutakin kuin tahkoa. Toki lastenkin kanssa voi reissata yms, mutta kyllä se aika lailla vapaampaa on ilman niitä lapsia.

 

[QUOTE="vieras";25324473]Millä perustelisit tätä? Ei kai se vauva ole edes vielä syntynyt?[/QUOTE]

Niin, sitähän te ette tiiä, onko syntynyt vai ei Tässä iässä voi edes etäisesti väittää tietävänsä ja ymmärtävänsä elämästä/asioista jotain. Vaikka kyllä siinä tietämättömyydessäkin puolensa on.

 

No molempina, sekä nuorena että vanhana, ja myös siltä väliltä, jatkuvasti, mahdollisimmat monta lasta, mahdollisimman nuoresta niin kauan kun tulee!

IHANAA!

 

Niin, sitähän te ette tiiä, onko syntynyt vai ei Tässä iässä voi edes etäisesti väittää tietävänsä ja ymmärtävänsä elämästä/asioista jotain. Vaikka kyllä siinä tietämättömyydessäkin puolensa on.

Olipa tai ei niin ei sulla kovin pitkää kokemusta ole "vanhana" äitinä olemisesta. Ja siksi alkoikin kiinnostaa että mistä olet tehnyt jo tällaisen päätelmän ja miten se näkyy konkreettisesti sinun olemisessa äitinä?

 

[QUOTE="hmmm";25324476]riippuu siitä mistä tykkää itse.. itse sain esikoisen ollessani 19v. ja kuopuksen ollessani 20v. kahteen taitaa lapsiluku meillä jäädä, nyt lapset jo 9v. ja 10v.
en ole koskaan hinkunut ulkomaille, mulle on ihan kotimaanmatkailu riittänyt, ja lapset pystyy ottamaan reissuille mukaan, kahdenkeskistä aikaa otetaan miehen kanssa 2-4kertaa vuodessa, baarissa käyn ehkä 2-3kertaa vuodessa, elän elämääni täysillä vaikka mulla lapsia onkin, monella tuntuu olevan käsitys, että lapsen tulo jotenkin rajoittaa elämää kamalasti.. kyllä musta on tuntunut, että se on se työnteko mikä sitä elämää on rajoittanut.[/QUOTE]

Eihän sitä kaipaa asioita joista ei tiedä. Itse en olisi mistään hinnasta valmis luopumaan siitä ajasta jonka sain elää vain itselleni, ajasta jonka vietin ulkomailla, asuen useammassa eri maassa, kiertäen ja kulkien. Tuskin noita kaipaisin jos en olisi koskaan edes lähtenyt, olisin vaan jäännyt kotiin. Varmasti olisin onnellinen ollut silloinkin - monta kokemusta vaan olisi jäännyt. Ja ennen kaikkea itsenäisyys olisi toista luokkaa. Kuitenkin jakanut elämää muille jo nuoresta ja jakanut arjen toisen ihmisen kanssa.

Mä en sano että on olemassa oikeaa ikää, jokainen tunnon mukaan. mutta perustelu että ei ole ollut halua mennä/en ole mitää menettänyt - on vähän ontuva. Eihän sitä voi kaivata asioita joista ei mitään tiedä.

 

[QUOTE="vieras";25324520]Olipa tai ei niin ei sulla kovin pitkää kokemusta ole "vanhana" äitinä olemisesta. Ja siksi alkoikin kiinnostaa että mistä olet tehnyt jo tällaisen päätelmän ja miten se näkyy konkreettisesti sinun olemisessa äitinä?[/QUOTE]

Onhan mulla kokemusta, sekä vanhana, että nuorena äitinä olemisesta, vai meinaatko, että oon ikuisesti nuori äiti tuolle ekalle satsille?