Kumpaa kannatat, lapset nuorena vai "vanhana"?

neljän äiti
Elämä ei mene aina niinkuin ajattelee, eikä yhtä oikeaa tapaa elää tai tehdä asioita ole. Lapsia saadaan, ehdottomasti, eikä tehdä. Olen synnyttänyt 22 veenä, 24 veenä, 34 veenä ja 36 veenä. Olen matkustellut elämässäni ihan kivasti, opiskelen (töiden ohella) kolmatta ammattia (korkeakoulu), harrastan monipuolisesti ja kaikin puolin elämä on ok. Jokainen ikäni on ollut hyvä saada lapsi.
 
Kyllä mä olen ihan tyytyväinen tähän, että lapset on tehty ennen kuin tulee 30v mittariin. Tai no, never say never mutta hyvin vahvasti siltä tuntuu.
Toki on välillä tullut mieleen että mitä kaikkea oisin voinu ehkä kokea ja nähdä jos olisin saanut esikoisen vaikka 26-vuotiaana, mutta tuskin olen kovinkaan monesta asiasta jäänyt paitsi.
Ja onhan se ihan kiva että hyvässä lykyssä kelpaan pojalle baariseuraksikin kymmenen vuoden päästä.:cool:
 
hmmmm
Eihän sitä kaipaa asioita joista ei tiedä. Itse en olisi mistään hinnasta valmis luopumaan siitä ajasta jonka sain elää vain itselleni, ajasta jonka vietin ulkomailla, asuen useammassa eri maassa, kiertäen ja kulkien. Tuskin noita kaipaisin jos en olisi koskaan edes lähtenyt, olisin vaan jäännyt kotiin. Varmasti olisin onnellinen ollut silloinkin - monta kokemusta vaan olisi jäännyt. Ja ennen kaikkea itsenäisyys olisi toista luokkaa. Kuitenkin jakanut elämää muille jo nuoresta ja jakanut arjen toisen ihmisen kanssa.

Mä en sano että on olemassa oikeaa ikää, jokainen tunnon mukaan. mutta perustelu että ei ole ollut halua mennä/en ole mitää menettänyt - on vähän ontuva. Eihän sitä voi kaivata asioita joista ei mitään tiedä.
miksi mun perustelu on ontuva, tiedätkö, on olemassa ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti tahdo reissata. Koen etten ole mitään menettänyt, koska en ole, voin lähteä halutessani mihin vain, mutta kun en halua, mulle ei ole koskaan lapset ollut este tai rajoite jollekkin asialle mitä haluan tehdä, voin aina ottaa lapset siihen touhuun mukaan.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;25324529:
Onhan mulla kokemusta, sekä vanhana, että nuorena äitinä olemisesta, vai meinaatko, että oon ikuisesti nuori äiti tuolle ekalle satsille?
Pikkulapsiaikaa lähinnä tarkoitin, mutta silti kiinnostaa erot konkreettisesti.
 
uyya
miksi mun perustelu on ontuva, tiedätkö, on olemassa ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti tahdo reissata. Koen etten ole mitään menettänyt, koska en ole, voin lähteä halutessani mihin vain, mutta kun en halua, mulle ei ole koskaan lapset ollut este tai rajoite jollekkin asialle mitä haluan tehdä, voin aina ottaa lapset siihen touhuun mukaan.
Miten voit sanoa kun et tiedä? Varmasti on ihmisiä jotka eivät halua mennä tai reissata tai olla oman onnensa herra. Et le menettänyt mitään, koska et edes tiedä mitä muu voisi olla. Siinä se. Sinä tiedät vaan perhe-elämän ja se on ilma muuta nautittavaa. Kokemusta on minullakin. Jos minulla ei olisi perhettä ja sanoisin että en usko jääväni mistään paitsi, niin eihän sekään pidä paikkansa. Kun en tietäisi mitä elämä lasten kanssa on, en voisi oikeasti asiasta sanoa mitään.

Hyvä että valinta miellyttää, niin pitääkin. Perustelu vaan ei ole maailman aukottomin. Kuten sanottu, et edes tiedä mistä saatat "jäädä paitsi" (ja nyt en puhu kanarian lomista... niissä et missaa mitään)
 
"jaahas"
Kyllä näiden 30+ ikäisten "ainoiden hyvin, aikuisten äitien" mielestä elämä on elettävä ennen lastensaantia, kertakaikkiaan kaikki muut menot vaan yksinkertaisesti loppuvat kun lapsi syntyy. Se on sitä Ainoaa Oikeaa Äitiyttä.
No ei tietenkään lopu, se on höpöpuhetta. Mutta tietyllä tavalla olen sitä mieltä, että suurin menovaihe olis kannattanut elää ennen lapsia, toki kaikille ei sitä koskaan tule. Ainakin itse ajattelen, että se meneminen lasten tultua ei ole enää samanlaista. Ennen lapsia se oli huoletonta ja vastuu vain itsestä. Nyt just, kun olin firman pikkujouluissa, niin kyllä mä silti olin jollain tasolla vastuussa lapsistani vaikka ne mummolassa olikin ja samoin eri tavalla vastuussa itsestäni. Eli lasten myötä tietynlainen huolettomuus jäi taakse. Se vaihe on minusta tärkeää kokea:)
 
"Mummeli"
Jos lasten antaa tulla nuorena ja aikoo samalla opiskella uraa, on oltava kyllä hyvä tukiverkko ympärillä. Jos lähellä ei ole isovanhempia / sisaruksia, voi käydä todella liian raskaaksi. Vaikka päivähoitopaikat olisivatkin kunnossa, apua tarvitaan usein myös virka -ajan ulkopuolella. Monastihan käy niin, että jos molemmat nuoret ovat opiskelijoita ja nainen alistuu hoitamaan lapsia, että mies voi opiskella. Kun lapset on tehty, voi vaimo vasta tarttua opiskeluihin. Mielestäni asia kuuluu
kullekin itsensä ratkaistavaksi. Jokainen tehköön päätöksensä olosuhteittensa sen hetken tilanteen mukaan.
Yksi seikka nuorena lapset tehneille on kyllä mukava. Ehtii tulla mummoksi ja ukoksi varmemmin.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;25323503:
vaan tiedustelin mikä on tavallaan jako, kuinka monet ovat minkäkin tien valinneet!
Olet vissiin saanut lapsesi helpolla tilauksesta, kun kuvittelet, että ihmiset valitsevat, saavatko lapset nuorena vai vanhana.

Ihania pumpuliunelmia täällä, että haluan lapset nuorena/vanhana. Mitä sitten kun niitä lapsia ei tulekaan?
 
Aivan sama se mulle minkä ikäisenä kukakin lapsensa saapii.
Tunnen 16- ja 47-vuotiaan synnyttäjän enkä oo kyllä rehellisesti sanottuna kumpaakaan ikinä kauhistellut.

Itse sain lapseni 18-vuotiaana ja lapsen siittäjääkään ei satu kiinnostamaan, mutta onnellinen olen silti ja ratkaisuuni erittäin tyytyväinen.
Eipä tuo lapsi vielä ainakaan ole elämääni mielestäni erityisemmin muuttanut, tai sitten vaan oon niin tottunu asiaan että koen vähän kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. :D

Jos olisin suunnitelmallisesti raskautunut, olisin mahdollisuuksien mukaan yrittänyt tehdä sen about 25-vuotiaana, olis ehkä ollu opiskelut hyvällä mallilla jne.
Jos pelkästään taloudellisesti olis suunnitellut, joku 35-40v olisi mun mielestä silloin hyvä ikä. Olettaen, että kaikki on mennyt "hyvin" eli töitä riittänyt ja tienannut kivasti.

Eikä nyt tarvi kenenkään tulla ulisemaan, noi mun fiktiiviset suunnitelmat oli tehty mun omien tän hetkisten suunnitelmien mukaisesti, joku toinenhan voi olla jo hyvin toimeentuleva, asua omassa asunnossa jne vaikka jo 23-vuotiaana. :D
 
:))
Itse tein lapset juuri sopivan ikäisenä. Kaikki bileet ja opiskeluelämä koettu, vakituinen työpaikka, naimisissa ja omakotitalo. Esikoisen sain 27-vuotiaana, nyt olen 29v ja kuopus on 3kk vanha. Enempää lapsia ei tule. On mukava palata ensi syksynä töihin kun elämä on mallillaan :)
 
"Jenis"
[QUOTE="vieras";25324931]Olet vissiin saanut lapsesi helpolla tilauksesta, kun kuvittelet, että ihmiset valitsevat, saavatko lapset nuorena vai vanhana.

Ihania pumpuliunelmia täällä, että haluan lapset nuorena/vanhana. Mitä sitten kun niitä lapsia ei tulekaan?[/QUOTE]

No itse asiassa ihan hirmu moni niitä lapsia kyllä saa, kun lakkaa ehkäisemästä. Ei ois maailmassa väestöräjähdystä, jos asiat ei ois näin päin ;)

Ite oon saanu lapseni "vanhana", ja molemmat kertalaakista. Vuosikausien mittaisen hormoniehkäisyn jälkeen. Siskoni taas ei millään, vaikka aloitti "nuorena" yrittämisen. Eli tämäkään asia ei ole ihan mustavalkoinen.
 
"vii"
"Vanhana". Olen nyt 24 ja vielä ei ole läheskään lasten aika. Opiskelen ja tulen opiskelemaan vielä pitkään. Teen myös erilaisia töitä. Matkustelemme paljon, useita kertoja vuodessa ja pitkiä aikoja kerrallaan, harrastamme paljon jne. Ihanan vapaata elämää.

"Rauhoittumisen" ja kotielämän aika on sitten joskus tulevaisuudessa.
 
Minä pidän elämästä lapsiperheessä, mutta en ole koskaan kokenut sitä kaikenkattavaksi elämäntehtäväsi joka veisi kaiken aikani tai kaikki voimani. Niinpä olen päätynyt tavoittelemaan tilannetta, jossa perheessä olisi "aina" (niin kauan kuin biologia antaa periksi) niin pieniä kuin isojakin lapsia.
Vastaan siis että "seä nuorena että vanhana".
:)
 
[QUOTE="vieras";25324931]Olet vissiin saanut lapsesi helpolla tilauksesta, kun kuvittelet, että ihmiset valitsevat, saavatko lapset nuorena vai vanhana.

Ihania pumpuliunelmia täällä, että haluan lapset nuorena/vanhana. Mitä sitten kun niitä lapsia ei tulekaan?[/QUOTE]

Sitten niitä lapsia ei tule? Joskus löytyy apukeinoja ja joskus taas jäädään lapsettomiksi.

Minusta elämää on joskus hyvä vähän suunnitella, miettiä mitä haluaa ja missä järjestyksessä. Vaikka tietääkin ettei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan. Lapset on kuitenkin aika iso ja merkityksellinen asia elämässä.

Mitä lastenhankintaan muuten tulee niin valtaosa ihmisistä pystyy kuitenkin itse vaikuttamaan siihen ajankohtaan. Siis yleensä raskaus kuitenkin saa alkunsa vuoden sisällä yrityksen aloittamisesta, samoin kuin oikein käytettynä ehkäisyllä pystytään välttymään raskauksilta hyvin pitkälle.

Tuskin perhesuunnittelua kannattaa kononaan hylätä vain siksi että joillain on lapsettomuusongelmia?
 
"vieras"
EHDOTTOMASTI "vanhana". Yli kolmekymppisenä.
Itse sain esikoiseni 19 vuotiaana ja olin silloin olevinani NIIN aikuista. Nyt kun 14 vuotta jälkeenpäin ajattelen, huomaan, miten kakara sitä tuolloin oli.
Nyt mä olen edelleen kovassa menojalan vipatuksessa ja oma teini menee pian samalla lailla ja vihjailee ärsyttävästi, että meeks vetään pääs täyteen tmv...:(

Parempi olisi, että olisin saanut lapset kolmikymppisenä tai yli...Nyt tuntuu, että en osaa olla tuon esiteinin kanssa,,,olen jollain tapaa liian samanlainen sen kanssa vielä, ei osaa oikein olla auktoriteetti, kun olen vasta se vähän yli kolmekymppinen ja oma lapsi potee pian murrosikää...Vaikea selittää, mutta koen, että olen parempi auktoriteetti lapsille, jotka olen saanut "vanhana",,,en jotenkin osaa olla tuon esikoisen kanssa. Halata, tuntea "omaksi", on niin pian kasvanut sen verran aikuiseksi, että vieraannuttu on jotenkin :ashamed:

Yllättävän monelle (EI KAIKILLE ) tulee nuorena lapset saatuaan ja elettyään "vain kotona" monta vuotta, se menovaihe sitten kolmikymppisenä. Näin minulle kävi ja olen tosi usein surkutellut, että olisi kannattanut elää se nuoruus ensin pois ennen kuin alkoi kotia leikkimään...:/
 
Miten voit sanoa kun et tiedä? Varmasti on ihmisiä jotka eivät halua mennä tai reissata tai olla oman onnensa herra. Et le menettänyt mitään, koska et edes tiedä mitä muu voisi olla. Siinä se. Sinä tiedät vaan perhe-elämän ja se on ilma muuta nautittavaa. Kokemusta on minullakin. Jos minulla ei olisi perhettä ja sanoisin että en usko jääväni mistään paitsi, niin eihän sekään pidä paikkansa. Kun en tietäisi mitä elämä lasten kanssa on, en voisi oikeasti asiasta sanoa mitään.

Hyvä että valinta miellyttää, niin pitääkin. Perustelu vaan ei ole maailman aukottomin. Kuten sanottu, et edes tiedä mistä saatat "jäädä paitsi" (ja nyt en puhu kanarian lomista... niissä et missaa mitään)
Voi että mulla nousee karvat pystyyn tämän "totuuden" toitottajista. Joilla on ollu reppu ja leivänkannikka ja ovat vaeltaneet Intiassa 3 kuukautta ilman suihkua jne.... Tuo Kanariankin haukkuminen on minusta niin naurettavaa, toiset tykkää maata turistikohteen rannassa, juoda makeita juomia ja eivät kaipaa mitään hikisiä, surkeita olosuhteita tai eksoottisempia vaihtoehtoja mitä reppureissaajat haluavat. Ihmisten halut kun ovat niin kovin erilaisia! Ei kaikkea tarvitse edes kokeilla jos ei halua! Ja turha siinä on määkiä että et tiedä kun et ole kokenut! Minusta esim. oopperaan lähteminen olisi yhtä miellyttävää kuin hammaslääkäriin meneminen. Toiset tykkää, toiset ei. Minä olen varmaan sinusta totaalisen juntti kun minua ei vähempää voisi kiinnostaa samat asiat kuin sinua, mutta minä ainakin pystyn sanomaan mitä olen halunnut tehdä tai mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, ja siihen toiveeseen ei kuulu esim. ulkomailla asuminen. Miksi ihmeessä pitäisi haluta?
 
[QUOTE="vieras";25324931]Olet vissiin saanut lapsesi helpolla tilauksesta, kun kuvittelet, että ihmiset valitsevat, saavatko lapset nuorena vai vanhana.

Ihania pumpuliunelmia täällä, että haluan lapset nuorena/vanhana. Mitä sitten kun niitä lapsia ei tulekaan?[/QUOTE]

Tässä ketjussa nyt ei varsinaisesti ollut tarkoitus puhua lapsettomuudesta koska suurin osa kuitenkaan ei siitä kärsi. Muotoilen kysymyksen toisin, milloin aloitte YRITTÄMÄÄN lasta, nuorena vai vanhana?
 
Olen aina ajatellut (kunnes kasvoin siitä vaiheesta yli ;) ) että TEEN lapset nuorena, sillä eihän yli kolmikymppisenä enää jaksa ja sittenhän on vanha äiti. Kaksi ensimmäistä olen kyllä saanut nuorena, 20v ja 23v, mutta siihen se sitten tyssäsi ja elämä heitti häränpyllyä, suunnitelmat murenivat totaalisesti.. Lisää lapsia voi tulla vaikka 35 vuotiaana jos on tullakseen, ei sillä iällä niin väliä, kunhan vaan vielä tulisi lapsia. Omalla kohdallani voisin kuvitella olevani itselleni armollisempi enkä niinkään täydellisyyden tavoittellija jos vielä tulisi lapsia, nuorempana kaikki piti olla tiptop enkä ymmärtänyt aina relata. Varmasti jaksaa paremmin nuorena, mutta vanhempana olen jo viisaampi ;) En enää mieti ikää niin paljon tai tee pitkänmatkan suunnitelmia, yritän elää hetkessä, mikä on kyllä toisinaan vaikeaa, kun haaveilee lapsista mutta elämä on nyt tässä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;25327519:
itse huomasin, että kaikkein helpointa oli olla vauvan äiti silloin kun kuopuksen sain, täytin juuri 40. enää ei nipottanut joka asiasta, vaan osasi vauvan kanssa ottaa rennosti ja kaikki meni vanhalla rutiinilla helposti

Toisaalta, jos puhutaan esikoisen saamisiästä, niin ihminen ei silloin ole vanhaa rutiinia yms. eli mielestäni on eri saada +40 esikoinen, kuin kuopus, noin niinkuin vauvaikää ajatellen. Tietty jo ajatellaan teinivaihetta niin ehkä kolme tai neläjäkymppisenä jaksaa teinien toilailut paremmin kuin kuusikymppisenä, oli sitten kyseessä esikoinen tai kuopus (tää nyt ajateltuna, jos sen lapsen saisi vielä +45v).
 
nuori ehdottomasti
Minä olin parempi äiti nuorempana kuin vanhempana, sain siis molemmissa ikäluokissa vauvan, 21vuotiaana ja 35vuotiaana. Suosittelen lämpimästi nuorta äitiyttä! Tuo vieraan pitkä kommentti on ihan selvä vanhemman äidin provoyritys, paistaa niin läpi. Se missä väittää olevansa edelleenkin niiiiiiiiin erilainen äiti lapselle joka tuli nuorena ja lapselle joka tuli vanhempana, hehehe vähän liian pitkälle meni muuten olisin uskonut että jollekin (harva) ei nuori äitiys sopinut.:D
Ei vanhempana huono ollut tietenkään, mutta jaksoin paremmin nuorena äitinä ja elämä meni jotenkin luonnollisemmin. :)
 
"myö"
Mie sain lapset vanhana, 34- ja 35-vuotiaana. Hirvittävän hermostunut olin esikoisen kanssa; ehkä nuorempana olisi ollut rennompi? Lisäksi olimme jo olleet miehen kanssa yhdessä seitsemän vuotta, joiden aikana emme mitään ihmeellistä tehneet, joten olisimme yhtä hyvin voineet tehdä lapset aikaisemmin.

Mutta: meillä oli aikamoiset kriisit lasten ollessa pieniä. Johtuiko se siitä, että oltiin totuttu olemaan vapaita liian kauan vai olisko kriisit tulleet joka tapauksessa? Jälkimmäisessä vaihtoehdossa oli tietty parempi, että oltiin jo oltu kauemmin yhdessä ja päästiiin siksi niistä myös yli. Toisaalta, jos oltais tehty lapset nuorempina, he olisivat ehkä luontevammin kuuluneet elämäämme, eikä pitkää totutteluvaihetta olisi tarvittu.

Mistäpä tuon tietää...pääasia, että saatiin lapset ja avioliitto on edelleen kasassa.
 

Yhteistyössä