Täällä yksi hiljainen taustailija alkaa vuodattaa.. Pakko purkaa pahaa oloaan, jos vaikka jollakin teistä olisi antaa rohkaisevia esimerkkejä, kuinka tilanteesta pääsisi eteen päin..
Eli siis puhuttiin viikonloppuna miehen kanssa ekan kerran syvällisemmin tästä vauva-asiasta. Ollaan muutama kuukausi "vitsailtu" asiasta, ts. minä olen vihjaillut kolmannesta, ja mies heittänyt aina siihen jotain pientä (mutta positiivista) takaisin. Nyt sitten asiasta on tehtävä PIAN päätöksiä, koska minulle on mm. tulossa isoja leikkauksia (joista eka syksyllä, seur. siitä 6kk:n päästä) jotka todella on huomioitava raskautta ajatellen. Eka leikkaus ei sinällään vaikuta raskauteen, mutta toinen leikkaus on valtavan iso ja sellainen että itse en sen läpikäytyäni raskaaksi aio, vaan ehdottomasti ennen! Ja siinä yksi tämä ongelman ydin oikeastaan onkin..
Eli mies ei nyt ole valmis kolmanteen
On kuulemma tosi stressaantunut ja väsynyt jo näiden kahden kanssa, lähinnä työstä ja rakennusprojektista johtuen. Ihmettelen tuota lasten osuutta stressiin, koska mies TODELLA vähän osallistuu esim. kotihommiin, lasten hoitoon jne. En ole tarkoituksella rasittanut häntä lastenhoidolla yms., kun tiedän työpaineista, irtisanomisuhista jne. Pointtina hänellä toki olikin että haluaisi olla enemmän lasten kanssa, ettei halua kolmatta, koska ei ehdi olla näiden kahdenkaan kanssa.. Ja ettei välttämättä olisi tarvinnut tätä toistakaan joka oli siis iloinen yllätys.. Hän kuulemma tuntee itsessään pieniä masennuksen oireita, eikä jaksaisi henkisesti kolmatta.. Taas ihmettelen (en haluaisi vähätellä..), mutta minusta mies on vaan perus "saamaton" ja hidas. ollut aina. En jaksa uskoa että masennusta olisi, luulen että hän vain itse selittää saamattomuutensa itselleen sillä.. KOlmas tuskin kasvattaisi hänen kuormaansa merkittävästi vaan minun!
Olen nyt tuosta viikonlopusta asti itse ollut tosi maissa ja itkuherkkä.. Asia jäi edelleen auki, mutta pikaisesti siihen on palattava ja päätöksiä tehtävä. Toki myös työkuvioni puoltaisi pikaista raskautumista (olen palaamassa hoitovapaalta ensi vuoden alussa, ja putkeen poissa oleminen on ehdottomasti parempi töiden kannalta!) En myöskään kehtaa heti jäädä leikkausten takia sairaslomille töistä, vaan mieluummin läpikävisin ne kotoa käsin.. Ja syvimpänä pointtina ja syynä kaiken takana on se, että HALUAN KOLMANNEN LAPSEN! Toinen leikkaukseni (joka olisi ensi keväällä..) periaatteessa estää (ei siis konkr.) hankkiutumasta raskaaksi sen jälkeen, ainakin vuosiin. Ja sitten olen jo liian vanha..
Tuntuu että ollaan umpikujassa.. Melkein jo mietin miten tästä jatkaa miehen kanssa, jos on niin eriävät ajatukset.. Minä kaipaisin lopun ikääni kolmatta, jos en edes yrittäisi raskautta. Eihän sitä tiedä vaikkei onnistuisikaan. Ikääkin mulla jo kohta 34, mies vielä vanhempi.
Kysynkin että onko kellään teistä mies vaihtanut kantaansa tämän tyyppisten perusteiden jälkeen? Tai kuinka asiasta pääsisi eteen päin noin muutenkin..? Itselläni on hirveä stressi nyt noista leikkauksista suhteessa raskausasiaan. Toki mietin rahaa, lasten hoitoon viemistä (nyt 3,5 ja 1v.), rakennushommaa, kaikkea.. Itsestäni kolmas juuri nyt olisi paras ratkaisu kokonaisuutta ajatellen! (lukuun ottamatta noita miehen kokemia ongelmia, joilla tavallaan torpedoi kaiken..)
Anteeksi pitkä, ja ehkä sekava kirjoitus.. Asioita puolesta ja vastaan on toki kirjoittamaani enemmän
, mutta tuossa nuo suurimmat. Olen tosi iloinen ja onnellinen (vähän toki kateellinenkin
) kaikkien teidän puolesta, joilla mies on samalla kannalla.. Saisinpa myös omani näkemään tämän asian iloisena ja ihanana juttuna, joka voisi lujittaa ja rikastuttaa elämäämme. Tuntuu että hän näkee vain työn, stressin, paineen jne, joita toki aina on, mutta joiden kanssa itse pystyn elämään ja osaan jättää ne omaan arvoonsa. Itselleni tärkeintä ovat lapset, meidän perhe, parisuhde, onnellisuus.. Itse ajattelen niin että kolmas lapsi lisää onnen ja ilon määrää. Mies ajattelee vissiin päinvastoin..