*Kolmatta kaipaavien ELOKUU*

Heissan taas!

Ollaan oltu pari viikkoa reissussa koko perheen voimin (tai no lähinnä sukuloimassa). Oon käynyt aina välillä lukemassa täältä, mutten ole kerennyt kirjottelemaan..

Ovulaatiotestejä ei tullut tässäkään kierrossa tehtyä (olisi ollut kylässä hieman haasteellisempaa, varsinkaan kun ei olla kauheesti puhuttu muille meidän lapsihaaveesta). Eli tarkkaa tietoa ovulaation ajankohdasta ei ole. Peittoja kyllä heiluteltu (vähintään) parin päivän välein, lähes menkkojen päättymisestä asti. Eli yrityksen puutteesta ei voi ainakaan syyttää.. ;)

Nyt kp25/28-37. Eli jos sitä malttaisi odotella menkkoja vielä ainakin viikon ennen kuin alkaa testailemaan.. Itseni tuntien tosin tuskin maltan odottaa niin pitkään.. ;)

Tähti77 Tosi paljon onnea ja tarrasukkia :)

mymosa Onnittelut onnistuneesta painonpudotuksesta :)

Whisky Peat Jaksamisia :hug:
 
Sanookaa nyt mitä mä teen, testaanko vai odotanko vain? Mua ei ole luotu odottamaan yhtään mitään, odottavan aika on PIIIITKÄ :(
Tänään siis kp34. Ovisplussasta on jo vaikka kuinka paljon aikaa eli se ei ollut ovis. Kipujen perusteella ovis olis voinut olla 12pv sitten että siihen nähden menkat ei ole myöhässä. Luteaalivaihe olisi sitten pidempi eli yli sen 12pv. Se toki olisi ihan vaan hyvä asia. Lämmöt on yhä edelleen koholla. Rinnat on kipeytyneet, taas, tää on siis kierron 3 vaihe kun rinnat kipeytyy. Lämmöt on kyllä ollut jo kauemmin koholla kuin sen 12pv, että ei se ovulaatio voi silloin olla ollut. Silloin oli lämmöissä pieni notkahdus 2 päivän ajaksi. Ensin mietin että kiinnittyminen, mutta siitä on sitten jo aikaa se 12pv niin ei se sekään voinut olla. RFSU:n testi oli siitä ovulaatiosta/ kiinnittymisestä tai mikä lie (27.7 siis) niin nega, tein testin 7pv:n päästä tästä ja jos se olisi ollut kiinnittyminen niin olisi pitänyt tulla kunnon viiva. Miksi pitää olla tällanen kurahermo! :D
 
mymosa



Tän aamun ovistesti (fertest).. Miltä se teistä näyttää? en kerinnyt digiä tehdä samasta kerrasta ja kyllähän se gyne kertoo onko ovista tulossa vai tekeekö pco vain kiusaa.

Ja sitten jos Barbamama lukee niin voisi kertoa mulle, kuuluuko tää hirvee viiltäminen ja nippailu munasarjoihin niin clomeihin? ja merkkaako se yhtään mitään?
Limoista kun en osaa sanoa mitään, halut on kuin nymfolla tosin.. :D
 
mymosa: Minusta ainakin viivat ovat samanväriset :) Onko ko. testissä aina kontrolliiviiva noin vaalea?

Annastiinakerttuli: Tee ihmeessä uusi testi :)

Pistin ovistestit tilaukseen, toivottavasti tulisivat huomenna. Tämä on tosiaan ensimmäinen imetyksen lopetuksen jälkeinen kierto ja toiveet ovat toisaalta korkealla, mutta toisaalta taas luulen että kierrot tulevat heittelemään vielä pitkään : /
 
mymosa Se kipuilu munasarjoissa tulee follin/ follien kasvusta eli on siis hyvä asia :) Itsellä aina sama asia, aikanaan clomeilla ja sitten hoidoissa pistoshormoneilla.

Testi nega :( Mä repeen pian liitoksistani, miten voi näin paljon kaivata menkkoja?!?
 
mymosa
Tein vielä päiväpissasta one stepin..


ja sitten näin..


Itku tuli, kun ei ole 1,5v tullut hymynaamaa.. Ja kun pissasin astiaan, niin limaklöntti oikein tipahti sekaan..
Jännitys ja pelko persiissä menen gynelle, kerroin uutiset ja gyne oli luottavainen, limat oli reilut ja kaikkein parasta!! rakkula!! juuri hyvän kokoinen ja sellainen, että tippuu ihan tänään tai viimeistään huomenna.. joten pupuilukäsky kävi :)

Vaikka ei tärppäisi, niin oli todella ihana kuulla, että jo eka clomikerta ja tällä annoksella tekee tehtävänsä.. en siis ole ihan toivoton tapaus!

Niin ja Moon fertestillä tosiaan ei toi kontrolliviivakaan ole tuon vahvempi, ikinä :)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
mymosa
Mä jo miehelle laitoin viestiä, että voi töissä miehille lällätellä, et mäpä tiiän mitä ME tehdään illalla ;) (niillä on töissä tuo huumori tuollasta kaksimielistä)

Niin ja mulle voi päivittää DPO -1 vaikka en nyt tiiä onko se jo 0, kun epäili tänään irtoovan.. mutta mennään tuolla.
 
Heipparallaa pitkästä aikaa!!

Mymosalle onnittelut vahvoista ovis viivoista ja hymynaamasta!! Pidän peukkuja että nyt teillä tärppää, hyvältä ainakin näyttää!!

Itselläni olo on aika menkkamainen jo, jomottelee aina silloin tällöin, olo ei ole yhtään raskaana olevan tuntuinen, luulen että menkat tulee ajallaan tai jo hieman ennen, näin on käynyt nyt joka kierrossa aina tulevat jo pari päivää etuajassa.. :(

Me juteltiin miehen kanssa ja tultiin siihen tulokseen että yritetään vielä 3 kiertoa ilman apuja, ja sitten mies menee pyytämään clomifen reseptin ja alkaa napsimaan niitä ja katsotaan miten käy, paraneeko siimahännät vai ei?? En vaan malta enää odottaa että nään ne kaksi viivaa!!

Pahoittelut neganneille!!

Olen iltavuorossa, ja työt kutsuu, mutta palailen kertomaan miten kävi, mutta olen jo henkisesti varautunut että tässä pudotaan..

t. Enisa kp 22/25
 
mymosa
talletus tehty, toivottavasti tämä ja viikonlopun lomanvietto riittää.. nyt vain pää kylmänä, ettei parin viikon päästä tipu ja kovaa.. Ja pitihän se kuitenkin käydä vilkasee laskurilla, että jos tärppäis niin huhtikuun vauva tulis ja huomenna ois hedelmöittyminen.. miten typerä ihminen onkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Minnarun
mymosa
Vielä tän päivän testiä.. yllä one step ja alla fertest..


Tosin digi näytti jo negaa, joten luotto on nyt eiliseen pupuiluun, kun mies ei oo paikalla seuraavan kerran kuin torstaina.
 
Poistun palstalta koska meillä ei tällähetkellä ole enää ajankohtaista vauavkuumeilu. Muutamme ulkomaille miehen työn perässä 3-vuodeksi enkä halua siellä lasta synnyttää. Joten katsotaan nostaako kuumeilu päätään vielä myöhemmin, sitten olisikin jo iltatähden vuoro :D
Tsemppiä kaikille vaiheisiin ja pikaista tärppionnea! :)
 
mymosa
Mite mieltä olette, te ovulaatiokonkarit.. :D

Eli tein vielä digin nyt äsken, kun epäilytti tuo aamuinen ja kappas HYMYNAAMA.. No tietenkin alko mietityttää enemmän, meneekö tämä ensimmäinen hieno ovis nyt ihan ohi meiltä kuitenkin :( Torstaina saa mies kyllä vielä varmistella..

Huomaa, ettei ole ollut tätä vaivaa ennen, kun ei oo nuo digit mitään näyttäneet. Toki gyne sanoi, että irtoo minähetkenä hyvänsä. Pitäis vaan olla ressaamatta.. huoh..
 
Sunflower11
Mulla näyttää ainakin kahtena päivänä hymynaamaa kun oon testannut.. ja sit sen jälkeen lähtenyt pois eli kaiketi se eka hymynaama on se ovis+ eli dpo -1, ainakin näin oon ymmärtäynyt. Et se ovis tapahtuu seuraavana päivänä..

Plussatuulia mymosa :) ja eläähän ne siittiöt jokusia päiviä, vissiin 5-7kin päivää :)
 
mymosa
No niitä on kyllä nyt kerätty torstaista asti ahkerasti, joten toivottavasti nämä yksilöt ovat sitkeää laatua :D Eli testaan vielä huomenna yhden digin ja liuskat.. eiköhän ne siitä ala hiipumaan.

Oireita on vaikka muille jakaa.. alaselkään koskee, oikeanpuoleinen rinta on kipeä (myös kypsä follikkeli on oikealla), munasarjoihin jomottaa (ja oikealle enemmän) ja nippaa niin, että itkee tekis mieli. Samoin alamaha on kipeä, viiltelee aina välillä..
 
Mymosalle hirmuisesti vauvaonnea! Kunpa nyt vihdoin tärppäisi.

Annastiinakerttuli:Toivottavasti viihdytte ulkomaankomennuksella. Ja vauvaonnea sitten jos sen aika vielä tulee. :wave:

Sen verran varoitan jo etukäteen, että ensi viikonloppuna olemme lähdössä ehkä noin viikoksi reissuun, joten en vähään aikaan ehdi listaa päivittelemään. Saapa nähdä joutuuko mukaan pakkaamaan raskaustestin vai siteitä - vai peräti molempia. Tähän päivään ei mitään uutta eikä ihmeellistä...
 
LepikonHeta
Mymosalle täällä isot peukut pystyssä....

ON: Tässä kierrossa EN AIO (ainakin yritän olla näin) laskea päiviä tms. Kalenterista katselin noin ne viikot, jolloin joka toinen päivä-tekniikalla yritellään ja EN AIO testata ennen kuin samana päivänä kun kuukautisten pitäisi alkaa. Silloin on aina totuuden testi näyttänyt.

Todennäköisin este viime kierrolla raskautumiselle on yhä tuo hormonimyllerrys. Kuukautisvuoto oli yhden päivän runsasta, toisen päivän erittäin niukkaa ja tänään pärjää jo pikkuhousun suojalla. Ei juurikaan enää mitään. Ei ole normaalia minulle, joka vuodan kuin seula 5-7 päivää.

Riittääkö tuo vuoto raskauteen ts. onko limakalvo edes tarpeeksi paksu hedelmöittyneen munasolun kiinnittymiseen... No, yksi kierto vielä ja sitten käyn yksityisellä ultrauttamassa.
 
mymosa
Kiitos kaikille peukuista ym :) niitä todellakin tarvitaan ja toivotaan parasta.

Tänään käytiin kaupoilla ja kirosin kyllä enemmän ku kaksi kertaa.. kävely oli ihan hirveetä, tuntu ku ois pallo ollu alamahassa ja nippaili.

Täälläkin koetetaan olla testaamatta liian ajoissa, jos menkat tulis ajallaan niin kp1 ois 23pvä, sitä ei tietenkään toivota. Tosin ei kyllä varmaan uskalla sen negan pelossa testaillakaan.. vaikka tällä hetkellä on niin hyvä fiilis ja tunne, että nyt!! :)
 
Samalla "taktiikalla" kuin Hetakin on meikäläinen mennyt tämän kierron. Järkeä siis olen koittanut päähäni takoa omien taannoisten aktiivitestailujen jälkeen, että ei se tikuttaminen oviksen tuloa edistä. Eikä turhan aikaisesta raskauden testailusta synny kuin pettymyksiä ja rahanmenoa. Ja kun tietää millaisia vahingontehtailijoita puolisoni suvun miehet järjestään ovat olleet, niin voinen pitää varmana sitäkin, että joka toinen päivä touhuamalla hedelmöityminen tapahtuisi erittäin suurella todennäköisyydellä - jos siis vain ovuloisin.

Kieltämättä imetyksen lopettaminenkin on alkanut taas kummitella mielessä. Ensin ajattelin, että tuskinpa tuo mitään haittaa kun ei haitannut viimeksikään, mutta nyt kun on "jo" kuudes kierto menossa, on alkanut jo mietityttää voisiko se sittenkin olla osasyynä ovuloimattomuuteen? Esikoisen syntymän jälkeen aloin jossain 10kk:n kohdalla pohtia missä vaiheessa ryhtyisin aktiiviseen vierottamiseen jos ei menkkoja kuuluisi. Se tilanne kuitenkin ratkesi kuitenkin itsekseen kun tulinkin jo parin kuukauden kuluttua raskaaksi, ja säästyin tuolta vaikealta ratkaisulta. Nytkään en millään raaskisi lähteä pikkuneitiä vielä vieroittamaan. Imetän vielä neljä kertaa päivässä, ja jokainen niistä kerroista tuntuu olevan lapselle erittäin tärkeä. En vain kertakaikkiaan raaskisi pakottaa lasta yhtäkkisesti luopumaan tuosta ilosta. :'(

Pidempään yrittäneille tällainen pienemmän ikäeron tavoitteleminen varmasti kuulostaa enemmän tai vähemmän tyhmältä. Lääkärin suositushan meikäläiselle kakkosen jälkeen olikin, että ikäeroa tulisi vähintään 2 vuotta, mutta myönnän toivovani että se olisi korkeintaan kaksi ja puoli.
 
heippa liityn ketjuun: nyt tämän yhden kierron ainakin yritetään clomien avulla saada tulosta..

oon siis joskus ollut tässä mukana pidemmänkin aikaa,ja sit laitettiin vauvajutut taustalle,mut nyt mulla on aaaivan kaaauhea vaaauvankuume:heart:

mulla nyt kp6..ja jos tänään sitten aloitettaisiin tuo yritys
 

Yhteistyössä