Kokemuksia??? NEXPLANON 68 MG IMPLANTAATTI 1

  • Viestiketjun aloittaja äippä...
  • Ensimmäinen viesti
PERSEESTÄ
Mulle laitettiin helmikuussa 2012, ja kerronpas teille nyt tämän senjälkeisen vuotohistoriani... :
maaliskuussa vuodin 2,5 viikkoa
huhtikuussa vuodin 2 viikkoa
sen jälkeen oli tauko ja vuodin PUOLITOISTA KUUKAUTTA.
sitten oli parin päivän vuototauko, ja nyt taas vuodan..

vuoto on yleensä niukkaa, mutta ei niin niukkaa että pärjäisi ilman pikkuhousunsuojaa (tulee pikkareiden läpi) välillä tulee isoja melkein mustia veriklönttejä. mikäs onkaan sen seksikkäämpää, kun että ollaan kihlatun kanssa suihkussa, ja yhtäkkiä mun alapäästä tippuu iso melkein musta veriklöntti?

EHKÄISYNÄ toi kyllä mulla toimii, kun ei siinä hirveesti tee seksiä mieli kun seksin päätteeksi on penis sellasessa ruskeassa mönjässä..

olen ollut kerran tänä aikana lääkärissä: normaalia, anna olla.
sitten seuraavan kerran soitin sinne ehkäisyneuvolaan jossa minulle laitettiin nexplanon: EI SUOSTUNEET antamaan mulle aikaa. "etkö sä muka tiennyt että noin voi käydä???"
soitin sinne siis huhtikuussa, ja sain elokuuksi vasta ajan..

IHANAA KESÄÄ TEILLEKIN! onhan se kivaa kun on alaselkä kipeä, ja vuotaa koko vitun ajan.. -_-
 
"jukra"
Haittavaikutukset alkoivat pikkuhiljaa. Ihmiset alkoi ihmetellä mikä minuun on mennyt. Loppujenlopuksi kummatkin vanhempani alkoivat jankkaamaan ettenkai käytä huumeita, mielialanvaihtelut ERITTÄIN rajuja, iho meni todella huonoksi, näytin kokoajan suoraansanoen sairaalta tai nimenomaan nistiltä (tai yhä näytän kun tänään vasta poistatin.) Maksa-arvot korkealla, siitä johtunee kasvojen kellertävänharmaa väri ja sumeat silmät. Olen pitkään kärsinyt masennuksesta, enkä voi muuta sanoa kuin että nämä pari kuukautta kapselin kanssa on ollut ehdottomasti vaikeimpia kausiani.Alunperinkään en olisi halunnut hormonaalista ehkäisyä (pillereiden kanssa huonoja kokemuksia) , ja ehdotin klinikalla metallikierukkaa ja minulle vastattiin ettei laiteta jos ei ole aiempia synnytyksiä. Nyt kun kävin poistamassa niin ehdotettiin samantien juuri sitä kierukkaa! ottaa päähän. Mennyt koko alkukesä pilalle. Olo ollut aivan toivoton enkä ole kyennyt lähtemään ulos nauttimaan kesästä. Pahinta kaikesta, poikaystävän kanssa tuli niin pahoja ongelmia mielialojeni vuoksi että nyt ollaan tauolla. Nyt odotan vain että olo tasaantuu.(ONKO TIETOA MILLOIN VAIKUTUS LAKKAA?) En olisi kestänyt tätä enää yhtään pidempään, eikä varmasti läheisenikään. Niin ja vuodot jäi kokonaan pois, mutta se ei lainkaan helpottanut näiden sivuoireiden kanssa. Tuli muutenkin jotenkin hirveä olo jälkeenpäin, että laitatin kehooni jotain sinne kuulumatonta. Joka sitten järkyttikin tasapainon onnistuneesti kaikella tapaa. Odotan innolla niitä tamppooneja ja menkkakipuja! En suosittele, toki yksilöllistä...
 
"jukra"
plus laihduin rajusti ja hirveetä kun ei voi nauttia ruuasta niinkun ennen :(
kokkipoikaystävääkin alkoi ärsyttää ihan tosissaan mun syömättömyys kun se niin tykkäs laittaa mulle ruokaa.
 
"Maria"
Olen 27-vuotias ja itselläni ollut kapseli noin vuoden. Asennuksen jälkeen sujui hyvin muutama kuukausi, jolloin ei tullut kuukautisia tai tiputteluvuotoa. Sitten alkoi menkat ja jatkuva tiputteluvuoto, tätä on nyt jatkunut noin 9kk. Välillä on parin viikon taukoja ollut, mutta muuten lähes koko ajan pientä vuotoa! Lisäksi finnejä on tullut naamaan ja yläselkään, joita ei ikinä ennen ole ollut. Nyt vuoden jälkeen olen päättänyt luovuttaa ja mennä poistattamaan kapselin. Haittaa erityisesti seksielämää ja valkoisia alusvaatteita ei voi käyttää. En voi suositella omien kokemuksieni pohjalta, mutta toisille taas sopii! Vaihdan ehdottomasti takaisin yhdistelmäpillereihin ja säännölliseen kuukautiskiertoon. Kamala vuosi takana!
 
Sittapörö
Minulle asennettiin Nexplanon puolitoitsa vuotta sitten, kun mitkään pillerit eivät verenpaineen nousun takia käyneet. Helppoa on ollut, kun ei tarvitse pillereitä napsia tai kuljettaa mukana reppureissuilla. Raskaaksikaan en ole tullut ja kuukautiset ovat niukentuneet ja kivut vähentyneet. Välillä on kuukausia jolloin vuotoa ei tule ollenkaan. Finnitilanne ei ole muuttunut miksikään. Uutena outona asiana minulla todettiin 10cm läpimittainen ovariokysta jonka takia menen jatkotutkimuksiin. Vielä en tiedä johtuneeko se kapselista. Tulee niitä kystiä tietääkseni kaikille naisille ehkäisymenetelmästä riippumatta.
 
"joko"
mullekkin laitettiin kyseinen implantti 3kk sitten ja siitä 2kk oon vuotanu kokoajan. ja ne mielialanvaihtelut :) välillä on hyvinkin hauskaa ja välillä itketään rajusti..pahempaa kun rauskausajan vaihtelut. Ei sovi mullekkaan. Finnejä ei ole tullut pahemmin mutta takareisi ollut kipeä jostakin syystä jo 3vk ja kipu on niin ihmeellinen että uskon sen johtuvan implantista kun mikään ei auta. Ajattelin katsoa vielä muutaman kuukauden tämän kanssa ja käydä poistattamassa jos vuodot ei lopu. Turhauttavaa todella. Ei ihme että kehutaan hyväksi ehkäisymenetelmäksi kun seksielämä lakkaa kokonaan :D En osaisi kyllä suositella kenellekkään. Laittokin oli kivulias puudutuksesta huolimatta ja puristus sidettä jouduin käyttämään melkein viikon, oli niin kipeä..sitten peloteltiin vielä että ehkäisyteho kärsii jos kapseli pääsee jostakin syystä liikkumaan paikaltaan :O kontaktilajeja esim ei saisi harrastaa..HUhHuh
 
"jaahas"
Mulle laitettiin vuosi sitten Nexplanon kapseli ja silloin alkoi kamala vuotaminen viikko taisi olla väliä aina välillä ja taas. Sitten yhtäkkiä puolen vuoden jälkeen oli kuukausi väliä mutta sen jälkeen oli kahden viikon kauhee jakso..ja sama alko uudestaan nyt on ollu yhtäkkiä hiljasta..ei ole viiteen viikkoon vuotanu ja oon ihan ihmeissäni, oonko raskaana!!! heti piti tulla lukemaan onko kellään pettäny koko kapseli..mut odotellaan jospa ne loppu kokonaan. Niin ja tosi paha akne tuli naamaan mikään ei oikeen oo auttanu, ainoastaan kaupan clerasin laput autto vähän..mutta näillä mennään ja sinnittelen kyllä loppuun asti..en viitsi otattaa pois..hyvä ehkäsy menetelmä kuitenkin, rahan haaskausta jos pois otan. Hommasin itelle sen kuukupin niin ei tarvi perserättejä ostella, ja se oli tosi hyvä investointi.
 
"Ankku"
Mulla ei oo sinänsä muita oireita, kun tommoset 10kg lisäkiloja vuoden aikana, salikäynneistä, lenkkeilystä ja ruokakontrollista huolimatta. On ollut aiemmin e-pillereistä samanmoisia oireita, mut eipä sillon viime vuoden elokuussa asennettaessa tullu lääkärille mieleen sanoo, että tässä sama vaara.
Muutenhan on ollu kuin unelmaa, 1 helvetin pienet vuodot kuukausi sitten, jollon vaakakin yhtäkkiä näytti - 3kg, mutta johan ne on tullut kuukaudessa takasin että ropina käy.

Oon menossa poistattaan, ajan varasin tänään. Suunnitteilla on hormoniton kuparikierukka. Se on sitten ihan sama, jos vuodot lisääntyy, kunhan paino vähenee. Tästä mitään tuu, johan se seksielämä tyssää siihen ettei halua edes pimeessä peiton alla, kun vituttaa tietoisuus omasta turbokropasta. EIkö tosiaan oo kellään samoja oireita, vai luuletteko tosiaan, että se on vaan parisuhde?
 
"eräs"
Mulla toimi ensimmäisen kuukauden kuin unelma, sitten alkoi menkat 4kk putkeen, 3 välipäivää ja taas 4 kk putkeen menkat. Sitten jouduin sairaalaan muiden syiden vuoksi ja tsadam keho taisi saada sairaudesta sellaisen tällin, että unohti menkat. Ko. tapahtuman jälkeen menkat ovat olleet säännölliset. Yazit lihottivat minua jonkin verran, mutta nyt olen laihtunut kilot pois, vaikka ruokavalio ja liikunta on pysynyt samana kuin ennenkin.

Jos jaksaa katsoa menkkoja selaiset 8 kuukautta niin hyvää kannattaa odottaa.. Tosin finnit ovat palanneet selkään, mikä riskin otin tietoisesti. Mielummin finnit kuin jatkuva turvotus, painon nousu ja pelko siitä, että unohtaa ottaa pillerit.
 
minäpä täällä
Noin 3kk sitten otin käsivarteen ja hyvin on lähtenyt käytiin. Alkuun tuli niukat menkat, tiputteli pikkusen viikon sen jälkeen, mutta sen jälkeen ei ole tullut menkkoja ollenkaan. Halut on pysynyt samana, kuten naamakerroinkin. Kapseli ei tunnu mitenkään epämukavalta, eikä vaikuttaisi vauvojakaan olevan tulossa. Ei tarvii muistaa napsia nappeja, mikä helpottaa stressiä. Tuo säpinää ja sponttaaniutta suhteeseen kun ei tarvii miettiä ennen kun tekisi mieli onko ne kaikki napit nyt otettu vai käytetäänkö kondomia. (ja missäs nekin taas olikaan?) Mä ainakin olen hyvin tyytyväinen tuohon kapistukseen, kuten on ukkelinikin. ;)
 
Kummastelija
Täällä on niin outoja pelottelu juttuja että HUH HU. Minulta ainakaan kielletty mitään urheilua (edes kontaktilajeja) Se implantaatti taipuu kyllä siinä missä käsikin. Sitäpaitsi, tikku on heti ihon alla, minä näen omani kokoajan. (myös sormella koskettaessa sen tuntee) joten kyllä huomaisit JOS se liikkeelle lähtis. Joku oli pitänyt puristussidettä viikon, itse pidin yhden illan. Mustelma koreili muutaman päivän. (sen ajan käsi, erityisesti Hauis, oli kipeä) Lääkäri sanoi että haava ei saisi kastua 2-3päivään, itse kastelin sen vahingossa heti ekana päivänä (olin vetänyt muovit ympärille suihkun ajaksi) Vaihdoin vain tiuhaan tahtiin laastaria eikä tulehtunut. Eihän se avohaava ole, pienen pieni neulan reikä vain. Minulle asennettiin toukokuussa. Ihan pyytämättä sain kunnon puudutukset. Mitään en siis tuntenut. Vuodot eivät ole säännöllisiä nähneetkään, tulee ja menee miten sattuu. Ei ole ollut pitkiä ajanjaksoja vuotoa. Usein saattaa tulla (2 kertaa kuussa), mutta niin pientä tiputtelua että ei elämää pilaa. Ennen tikkua minulla oli todella säännölliset menkat ja karmea määrä vuotoa. Mielummin näin päin.
Aikaisemmin söin Diane Novaa josta meni pää ihan sekasin. Itkuraivareita vähän väliä.. Tämän kanssa ei mitään ongelmia mielialavaihteluissa. Minun mielestä tosi vaivaton. Alkuun pelotti että voiko tuommosen tikun tehoon luottaa, mutta äkkiä siihen tottui. Mulla oli ongelmaiho jo lähtökohtaisesti, ihon kunto on ehkä jopa parantunut. (Ei varmaan rasvoitu enää niin paljon)
 
"SannaS"
Sain kapselin ilmaiseksi kun otatin sen opetustilanteessa. Nyt 3kk käytön aikana kuukautiset ovat todellakin muuttuneet täysin epäsäännöllisiksi ja tiputtelua saattaa kestää parikin viikkoa kerrallaan. Oikeastaan ainoa mielestäni erittäin häiritsevä sivuoire on ollut laihtuminen. Olen muutenkin hoikka, joten parin kilon laihtuminen ei ollut mitenkään mukava asia. Nyt haluaisin lihoa, ja olen sitä joulupyhien aikana yrittänytkin, mutta ei se paino nouse ei sitten millään. Muuten olen toistaiseksi tyytyväinen, koska ei tarvitse muistaa pilleriä joka päivä ja säästän paljon rahaa kun ei tarvitse niitä ostellakaan!
 
"Kyllästynyt"
Ensimmäisen lapsen jälkeen käytössä oli kuparikierukka. Toisen lapsen synnyttyä aloimme miettimään ehkäsyä ja neuvolassa mies totesi, että meidän seksielämä loppuu siihen jos kierukan vielä otan (langat nipistelivät ja itse en edes tuntenut niitä). Terkka mainosti tätä kapselia ja hyvältähän se tietysti kuulosti. 2011 syksyllä sitten laitettiin. Laitto sujui ongelmitta ja ensimmäiset kuukaudet samoin. Keväällä sitten alkoi vuoto, melko runsasta ja viikon kesti. Muutaman päivän tauko kunnes alkoi taas ja yhtä runsaana. Odottelin typeränä koska mahtaisivat loppua kunnes ensimmäinen helle jakso toukokuussa tuli ja olin jo vuotanut 7vko siihen mennessä. Neuvolaan soittoa ja sain pillerit, mitkä katkaisevat vuodon (nimeä en tähän hätään muistakaan). No vuoto lakkasi, jopa kahdeksi viikoksi! Sitten taas vuodettiin ja vuodettiin, odottelin rauhassa 2vko josko loppuisivat, menimpäs pyörtymään ja sisko reippaana vei minut päivystykseen jossa hemoglobiiniksi mitattiin 94! Reippaalle rautakuurille heti ja vuodon lisäksi vatsakin oli vekkulilla. Soitin taas neuvolaan ja kiukkuisena räpätin puhelimeen, että nappaan kapselin kohta itse pois ellei jotain tolkkua vuotamiseen tule. Menin naimisiin elokuun alussa ja viikko ennen häitä sain taas kuurin ja sormet ristissä toivoin etten ala vuotamaan. No se kuuri toimikin ja siitä lähtien vuosin tasaseen tahtiin, viikon kestoisia jaksoja. Loppu vuodesta 2012 huomasin, että rinnat vuotavat aika reippaasti maitoa. Vatsallaan nukkuessani peti oli aina märkänä. Menkat olivat juuri olleet ja neuvolan mukaan ehkäisyteho kapselissa vastaa lähes sterilisaatiota joten raskautta en edes pidä mahdollisena. Kun 4vko oli tissit jo vuotaneet, soitin lääkäriin ja sain lähetteen labraan kilpirauhaskokeisiin. Negathan ne. No maitovuoto jatkui jolloin sain lähetteen prolaktiini kokeisiin, normaalit nekin. Huomasimpas niihin aikoihin ettei menkkoja ole kuuteen viikkoon ollut ja pelästyin, että nyt sitä ollaan raskaana! Testejä tehty ja verikoekin otettu mutta eipäs ollutkaan pullat uunissa, teho sentään pitää. Kapselin asentanut lääkäri soitti ja kertoi, että maitovuoto on harvinainen haittavaikutus kapselissa ja kyseli mitä tämän kanssa nyt teen. Menkat päällä tälläkin hetkellä ja nyt jatkuneet jo toista viikkoa, välillä vuodan kun monsuuni ja toisena päivänä hyvä jos rättiin viiruakaan saan. Tamppoonin erehdyin laittamaan joku päivä kun yön jäljiltä olin vuotanut kuin saavi, Yhtä hauskuutta oli sitä vetää pois kun en päivällä vuotanutkaan ollenkaan. Nyt kapseli on sen lähes 1,5v ollut ja hermot palaneet haittavaikutuksiin täysin!! Ehkäisytehoa kyllä on ja ihana on olla miettimättä pillereitä tai kortsua saatika kuunnella miehen valitusta kuinka seksi taas kirpaisee. Mietin nyt mitä pitäisi tehdä.. Maitovuotoa tulee ajoittain mutta hyvin niukasti, sen vielä kestän. Jos vielä joudun kokemaan usean viikon menkat tai hemoglobiinin reippaan laskun, soitan varmana poistoajan.
 
Tyttö.
itelläni oli 1vuoden nexplanon 3v kestävä..ja otin kyllä pois petyin ja pahasti..ensin kaikki sujui valittamatta..kun alko vuodot ja alaselkä kipu puhumattakaan mun rinnoistaa eikä siihenkää jääny viellä kaikki..seksin jälkeen vuos ruskeata töhnää..joka oli epämiellyttävää ja halujen vievää..eihän siinä raskaaks tuu ku ei pahemmi oo haluja olla sängyssäkää -.-' otin torstaina pois ja oon todellakin tyytyväinen että kuukautiset mitä ennen vihasin tulee takaisin kerran kuukaudessa kun päivittäisenä tiputteluna..joka päivä sai pitää sidettä koska vuoto oli kuitenkin sen verran runsasta että tuli housujen läpi sen seurauksena että oli jatkuvasti side sain tulehduksen ja antibiootit, no antibioottejen jälkeen alko mielialavaihtelut enkä enää itsekkään tiennyt miten päin olisin, olo oli kamala..mutta henk.kohtastahan tuo on..mutta ite en ikinä enään ota ja se jonotuksen määrä kaikkien kipujen kanssa oli 6kk!!! ja muka ei ollut mitään hätää kun ramppasin ja soittelin joka puolelle ja sain antibiootteja aivan perseestä koko kapseli..ja muistetaan että lääkäritkin ovat ihmisiä ja erehtyväisiä..nekin tekevät virheitä ja tuo kapseli on yksi niistä mun kohdalla!! Empä luota enään muihin kun itteeni ja omaan järkeen..terveyshän tossa lähti..ei sitä voinu käydä saunomassa tai uimassa puhumattakaa lenkillä kun alapää vuoti kun vesihana jos juoksi..ja kouristeli..eikä tosiaankaan ole mitään liiottelua kun minun oma henk.kohtanen kokemus tästä maailman vaiva kapselista..
 
"Jennuli"
Itse otin kyseisin kapselin kun cerazette pillerit toimivat vallan mainiosti niin ajattelin helpottaa arkeani siittymällä kapseliin. Kapseli asennettiin 14.06.11 ja menkkoja tai mitään liittyvää ei kuulunut kuin vasta 19.01.12 kun aloin vuotamaan. Siihen asti olin tyytyväinen . Ehti kulua kolmisen kuukautta jatkuvaa vuotoa kun sain cerazette pillerit siihen rinnalle rauhoittamaan vuotoja mutta eipäs tehonneet. Heinäkuussa vuotoa hillitsevää lääkettä kaksviikkoa josta seurasi migreeniä ja polttavia alavatsakipuja. Mokoman poistin marraskuun 26pv 2012 kun vuotoa oli ollut reilut 10kk ilman ainuttakaan taukoa vaan seulana kokoajan. Jälkitautina ns. Vakava anemia. Menkat loppui muutama pv poiston jälkeen ka ei ole sen jälkeen näkynytkään eikä hetkeen näykkään nimittäin rv 9+4 menossa. Mmutta itse en enää kyseistä tuotettalaita. Katsellaan sitten masuasukin tulon jälkeen millä ehkäisyllä jatketaan. Ps. Kapselin laitoin jälkeen alkoi raju laihtuminen -23kg olin silloin lievästi ylipainoinen ja kun laihtuminen pysähtyi alkoi vuodot.. se on ainoa asia mikä oli positiivistä koko kapselissa.
 
"jende"
Mulla ollu 2 vuotta eikä oo sopinu ollenkaan (en oo vaa jaksanu poistattaa..) Oon ite kyllä ihan hoikka, eikä se paino pelkästään riipu sopiiko vaiko ei. Ihan yksilöllistä. Mulla on tullu yhtäkkiä näppylöitä selkään, decolteelle sekä otsaan, mitkä ei millään konstilla lähde pois (kosmetologi alan opiskelija). Joskus saattaa olla silleen että ei tiputa noin kuukauteen, mutta sen jälkeen kun se paska alkaa, niin ei meinaa loppua. Mullakin on kyllä migreeni kohtaukset HUOMATTAVASTI vähentyneet, mutta maha aina turvonnu + ne tiputtelut. Jos jollekkin ei sovi, se ei tarkoita että muillekkaan ei sovi, mutta v.mäistä se kyllä on jos 3 vuoden ehkäsy, joka on kerralla ostettuna kallis ei sovellukkaan..
 
harkitsija
[QUOTE="vierailija";24397219]Mä laitatin Nexplanon-kapselin heinäkuun alkupuolella ja se tulehtu tosi pahasti. Koko käsi turpos ja punotti ja kuumotti ja oli ilmeisimmin tulehtunu. Sain antibiootit viikoksi mutta oireet ei kuitenkaan loppuneet. Implantin iho on tummempi ja implantti tuntuu "koteloituneen" arpikudoksen sisään. Se on todella kipeä!! Eli nukkuminen käden päällä jo tuntuu ikävältä. Normaali käden liikuttaminen ja hauiksen jännittäminen ei kuitenkaan satu, vaan ainoastaan sen painaminen. Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?? Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? En haluaisi poistattaa sitä, koska se toimii muuten tosi hyvin. Epäilen kuitenkin että ihon sisään on syntyny keloidi, enkä halua sen suurentuvan siitä enää...[/QUOTE]

Kannattaa käydä näyttääs lekurilla! Voi olla et laitettaessa on joku tulehdus päässy syntymään ja siksi kapseloitunu. Poistaa sen ehkä pitää, mutta eikös uuden voi asettaa samalla? Laittavat sit vaa toiseen käteen.
 
"Anne"
3x Implanon oli ennen ja lennosta vaihdettiin Nexpanoniin.
Implanonin kanssa vuosin ekan vuoden vähän miten sattuu ja ekat pari kuukautta vähän koko ajan. Sen jälkeen menkkoja oli pari kertaa vuodessa niukasti ja kivuttomasti.
Ihan luomuna olen tosi kipeä ja kiukkuinen pari viikkoa kuusta joten mukavaa on ollut.
Nexplanonin kanssa on ollut vain se ero, että asennuksen jälkeen menkkoja ei ole ollut ollenkaan.
 

Yhteistyössä