KM:N JÄLKEEN KUUMEILEVIEN SYYSPINO

Silent whisper Todella hyvä idea mennä suoraan "pääkallopaikalle", koska muuten saattaisi aikaa kulua turhaan ja vasta myöhemmässä vaiheessa löytäisit kuitenkin itsesi sieltä. Mitä tuollaisessa paikassa maksaa perusvastaanotto?

Imonen suuri hali :hug:

Eilen kuulin yhden tuttuni saaneen juuri vauvan. Kyllä näitä nyt satelee.

Tässä koottuna ovisoireita:

- rinnat turpoavat ja kipeytyvät
- pupuiluhimot
- finnit
- ärtyisyys
- munasarjojen ja alavatsan nippailut
- seksiunet
- runsaat limat
- aamulämmön lasku ja sitten nousu

Eli näyttäisi olevan aika pitkälti samanlaiset oireet kuin juuri ennen menkkoja.
 
Me kävimme eilen varhaisraskauden ultrassa. Eli ultrakuulumisia, ei niin hääppösiä.

Edellisen vuodon perusteellahan eilen oli menossa 8+4. Eka plussatesti tehtiin kolme viikkoa sitten. Eilen ultrassa löytyi kohdusta sikiöpussi ja siellä alkio, joka vastasi viikkoja "alle 6" Lääkäri sanoi, että: "Sykettä ei voi ihan varmaksi todeta, alkio on niin pienikokoinen." Huomenna on neuvola, koitan siellä saada lääkäriaikaa/ultrausta viikon-kahden päähän. Jos se ei onnistu, sitten takaisin yksityiselle. Koitan nyt ripustautua sanoihin "ihan varmaksi", pitähän se sisällään jonkinasteisen toivonkipinän. Mutta toisaalta lääkäri sanoi, että varaisimme ajan kahden viikon päästä uudelleen, saahan ajan peruttua, jos vuoto alkaa.

Jotenkin nyt ei uskalla edes toivoa. Odottaa vain, koska se alkaa taas.

 
Tillukas,voi persiin suti :kieh: Totisesti toivon et se syke sieltä löytyy ja kaveri on vaan aikasemmassa mitä luultiin... se ei oo mitenkään tavatonta,mut tietty sitä valmistautuu pahimpaan. Voimia ystäväiseni :hug:

Ovisoireet sillon joskus kun niitä on joskus ollut,on nippailu munasarjoissa niin että tuntuu ja yleensä niihin aikoihin myös halut olleet toista luokkaa kuin normisti B)

Jep,jep...meiksi alko vuotaan sit ihan niinkuin menkoissa konsanaan ja jotain pientä hyytymääkin taas tullut. Saa nähä istunko kohta taas pöntöllä valumassa jotain isompaakin roipetta. Hohhoijaa,tää on niin nähty |O No eipä hätiä mitiä,aina voi leikkii esim.et oliskin menkat tai muuta vastaavaa muka positiivista :xmas: Maanantaita odotellessa.... :snotty:
 
Tänne oli taas tullut ikäviä uutisia :| Imonen :hug: ja

Tillukas :hug: Koita jaksaa, jos sieltä kuitenkin tulis parempia uutisia ..


SWJos se plussa sieltä nyt tulisi ++++++++++++ :whistle:

Ja taas ON B) Mulla ovis oli luultavasti vasta sunnuntaina.Limailut loppuivat (ja sitä kesti melkein viikon :eek: ) ja lämmöt oli maanantaina noussu taas sinne 37...Joten nyt sitten taas odotellaan ja mietitään jokaista nippailua :snotty:
 
20.10. TIISTAI



HAAVEISSA ESIKOINEN



Rinja..........................KM 04/09.............................KP 7/24
Aappa.......................KM 05/09..............................KP 13/28
Jeju81.......................KM 06/09..............................KP 13/30
Silent whisper...........KM 05/09..............................KP 14/29-31
Ninnatar....................KM 05/09.............................KP 17/
n11na........................KM 09/09.............................KP 17/
Miukkari.....................KM 02/09.............................KP 18/26
zanz..........................KM 07/09.............................KP 18/27-32
Rinja..........................KM 04/09.............................KP 19/26
Mahdotontako...........KM 02/08, 08/08, 12/08......KP 21/28
Ansu85......................KM 06/09.............................KP 31/30
viirukissa...................KM, TM 07/09.......................KP 34/
Orion.........................KM 02/09.............................KP 107/50
Marie1981.................KM 02/09, 07/09
Hupu07.....................KU 04/09, KM 07/09
Tash..........................KM 12/08, 05/09
Siiri80........................KM 04/07, 09/09
vauvakuume89..........KM 09/09
Odottavainen............KM 09/09
rikupi.........................KM 5/09, 10/09




HAAVEISSA TOINEN



marsa22...............KM 06/09............................................KP 2/
Sinimarja..............TM 02/09.............................................KP 2/25-34
BlondeMonsoon...KM 07/09.............................................KP 2/
Minky...................KM 09/06,10/08, TM 03/09, KM 08/09..KP 4/
Huisi....................KM 08/09.............................................KP 13/
Annemari-76........KM 11/06, 09/09.................................KP 20/28
Zalmiakki.............KM 03/09.............................................KP 60/
Repa....................KM 02/07, TM 08/09
Eelis....................KM 04/09, 09/09
sanzibar..............KM 09/09
NeitiKat...............KM 10/09
kreta...................KM 08/09
Imoen.................KM 10/09



HAAVEISSA KOLMAS



Tsuba........................KM 06/09................................KP 14/28-31
Unicco.......................KM 07/07, 03/09.....................KP 19/
Piijuska-78................KM 05/09................................KP 21/29
pinpella.....................KM 02/01, 04/09, TM 08/09....KP 51/
MayBeibi...................KM 09/09
Neila.........................KM 09/09
happihyppy...............KM 02/08, KU 12/08, 09/09



HAAVEISSA NELJÄS



Sintsu78.......................KM 01/09, 08/09................KP 22/27-34



HAAVEISSA VIIDES








TAUSTALLA:

Annemaarit, omenaruusu, Liilia, Murmelin




PLUSSANNEET: :heart: :heart: :heart:



2009

Tammikuu: Millukka, woodoo, Jellona84, Dada

Helmikuu: Yeb, rouva-77, Piki80, pinkkimieli, Barbapörrö,
annuli-nannuli, Amira

Maaliskuu: rituri, Jennyli, Olivia83,
Harhaanjohtaja (=Heinämassu82), Snow Leopard, Chira

Huhtikuu: Vatukka, Meritähti, sukkapari, Vernalis (=Leinikki),
tyttö onnellinen, sohvi77, awek123, kuumetta, Julietta, Heidi1985

Toukokuu: Pinguli, vauva-10, Ristiinkulkija

Kesäkuu: piipiäinen (=coitus interruptus), nimbe, Nemu, maaliskuu, kanella

Heinäkuu: MannaHari, BabyHope, harakanhattu, MLL (=aMansikka), tinttamaaria, Sapfo, tiitu87, Tupu76, papana77, mother4, kellopeliappelsiini, JääKyynel

Elokuu: Elviira-76, Sun Rise, Empuuu, Varanikki, marjutti86, A-L-M, Elwi, senni11, Adelade

Syyskuu: Unnukka75, Nappula, Alisa84, tillukas

Lokakuu: Nasuli82, Millenia




 
n11na - Mulla siskopuoli tuli vahingossa yhden illan jutusta raskaaksi ja kaikki meni tietenkin hyvin loppuun asti :wave: Nyt kasvattaa yksin pientä suloista poikaa.

Ninnatar - En tiedä vielä, maksan perjantaina molemmat kerrat. Tulee kuulemma halvemmaksi kun maksaa molemmat kerralla. Varmaan paljon! Voin tulla kertomaan perjantain jälkeen :)

tillukas - toivottavasti kaikki hyvin :hug:

Repa - jos ne kuitenkin nyt sitten olisi ne menkat?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tillukas:
Me kävimme eilen varhaisraskauden ultrassa. Eli ultrakuulumisia, ei niin hääppösiä.

Edellisen vuodon perusteellahan eilen oli menossa 8+4. Eka plussatesti tehtiin kolme viikkoa sitten. Eilen ultrassa löytyi kohdusta sikiöpussi ja siellä alkio, joka vastasi viikkoja "alle 6" Lääkäri sanoi, että: "Sykettä ei voi ihan varmaksi todeta, alkio on niin pienikokoinen." Huomenna on neuvola, koitan siellä saada lääkäriaikaa/ultrausta viikon-kahden päähän. Jos se ei onnistu, sitten takaisin yksityiselle. Koitan nyt ripustautua sanoihin "ihan varmaksi", pitähän se sisällään jonkinasteisen toivonkipinän. Mutta toisaalta lääkäri sanoi, että varaisimme ajan kahden viikon päästä uudelleen, saahan ajan peruttua, jos vuoto alkaa.

Jotenkin nyt ei uskalla edes toivoa. Odottaa vain, koska se alkaa taas.

Kannattaa ripustautua noihin lääkärin rohkaiseviin sanoihin, koska niin montaa kertaa on käynyt odottajille niin, että ultrassa diagisoidaan täysin väärin ja ollaan jo suurin piirtein varaamassa odottajalle aikaa tyhjennykseen, kun sieltä sittenkin löytyy elämää. :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Silent whisper:
n11na - Mulla siskopuoli tuli vahingossa yhden illan jutusta raskaaksi ja kaikki meni tietenkin hyvin loppuun asti :wave: Nyt kasvattaa yksin pientä suloista poikaa.

Ninnatar - En tiedä vielä, maksan perjantaina molemmat kerrat. Tulee kuulemma halvemmaksi kun maksaa molemmat kerralla. Varmaan paljon! Voin tulla kertomaan perjantain jälkeen :)

tillukas - toivottavasti kaikki hyvin :hug:

Repa - jos ne kuitenkin nyt sitten olisi ne menkat?

Juu, tule kertomaan heti kun tiedät summan. Kiinnostaa kovasti, jos sitä itsekin lähtisi jossakin vaiheessa vastaavaan hommaan. Missä päin Suomea suurin piirtein vaikutat, jotta osaan suhteuttaa ilmoittamasi summan tänne Helsingin leveysasteille.
 
Jaksuja Tillukas :hug: Pitkä aika odottaa noi pari viikkoa :hug:

Ovisoireista: Mun varmin ovisoire on seksiunet :LOL:

).( Kävin tänään viemässä pissanäytteen labraan ja negaahan (onneksi) sieltä tuli. Kaavinnasta nyt jotain viis viikkoa. En oo enää jaksanu laskea. Aattelin, että mennään nyt tälleen ilman ehkäsyä ja ilman oviksen kyttäämistä loppuvuosi ja tärppää jos tärppää. Jos ei tärppää, niin sitte rupeen jo miettiin ehkäsyä. Täytän joulukuussa 39! Luultavasti ei tärppää, kun aiemmillakin kerroilla on menny useempi kuukausi kaavinnan jälkeen, että kroppa on alkanu toimiin.
 
Heissan vaan kaikille! Onnea plussanneille ja halauksia sitä tarvitseville!
Täälä odotellaan menkkoja alkaviksi (jotenki niiiiin varma että alkaa) ja toisaalta toivoo hirmuisesti että pysyis pois, no huomenna aattelin tehdä testin jos ei mitään kuulu.. oireitaki on kyllä ollu jonki aikaa rinnat turvoksis ja kipeet ja maha on ku ilmapallo :D toivo elää :)
 
nyt tulee copy pastena kun saunaan kiirus : juh, tiedän tiedän mutta silti =) tein jo kertaalleen käytetyn testin (pari päivää sitten puhdas nega) uudelleen kun uusiakaan ei ollu (vasta huomenna saan) ja annas olla, siihen ainakin piirtyi toinen viiva muutamassa minuutissa...punertava, muttei punainen, kuitenkin ihan selvä..joten :headwall: jännätäväksi jää saanko huomiseen testiin mitään, vaan oliko tuo vaan yksinkertaisesti kohtalon tekemää pilaa :D ja mie tiiän, niitä ei sais käyttää kahdesti :LOL:
 
Ansu85 : Pidän peukkuja että täti pysyisikin poissa :)

viirukissa: pahoittelut negasta.. :hug:

Mulla on kyllä ollu mieli ihan maassa siitä saakka kun täti saapui kylään.. kaiken "kruunasi" uutinen vanhasta kaveristani jota en ole nähnyt enää vuosiin, mutta yhteisiä tuttuja meiltä löytyy, niimpä kuulen hänen kuulumisiaan aina välillä. Tämä vanha kaverini oli tullut vahingossa raskaaksi,ja nyt muutama viikko sitten sai terveen lapsen, mutta oli päivitellyt että kaikki muu on kyllä hyvin mutta SUKUPUOLI ei ollut toivottu, mutta oli vain tyytynyt sanomaan että -pakko kai tähän on tottua, vaihtaa kun ei voi"- ( ikää kuitenkin melkein 30) siis mä räjähdin ihan totaalisesti!!! Miten joku voi edes nuin ajatella?!? Kyllä tämä on niin vaan väärin että me jotka täällä KOVASTI odotellaan ja toivoillaan, mutta silti kestää ties kuinka kauan, ja tuollanen ihminen(kö) sikiää vaikkei kyllä mielestäni ole lasta ansainnut.. huoh, Anteeksi valitus, ärsyttää nyt vaan niin kovasti!! :ashamed:
 
heipsan! Täälä myös yksi tulisi mukaan keskusteluihin :(
viime viikolla kävin yksityisellä ultrassa, viikkoja piti olla 6+3 mutta sikiökaikua ei saatu esille. Kontrolliultra oli varattu tälle päivälle. maanantaina aloin hieman vuotamaan ja menin polille, tekivät ultran ja tuulimuna vahvistu. Eipä muuta kun lääkkeellinen tyhjennys. Polilla 3 tablettia cytotecia naamaan ja kotona sit 3 ja 6 tunnin päästä ensimmäisestä annostuksesta 2 tablettia aina kerralla.
Vuoto alkoi tulemaan kunnolla mutta kunnon vuoto kesti vain parisen tuntia jonka aikana kerran oikein lorahti ja jotain kyllä tuli ulos. En sen tarkemmin katsellut mitä mutta jotain normaalia isompaa hyytymää ym.
Tämän jälkeen vuoto melkein lakkasi. ekana iltana oli jo normaalia kuukautisvuotoa niukempaa ja eilen siteenseen ei tullut mitään, ainoastaan pyyhkimällä tuli paperiin. Tänään aamusta oli siteeseen tullut paritippaa. Ainoa oire on että munasarjoja hieman pakottaa ja selkää särkee... Onkohan tämä normaalia? Luulin että jälkivuoto olisi runsaampaa? Onko kellään kokemusta niukasta vuodosta?

Taidan vielä soitella polille et onko normaalia. Mitä jos kaikki ei olekaan tullut vielä ulos? :eek:

Oon aivan ihmeissäni. Ensimmäinen tuulimunaraskauteni on tämä. Aiemmin syntynyt 07 terve poika jolloin kaikki meni ok.

 
haicu: Mulla oli tuulimunan tyhjennyksen jälkeen muistaakseni ihan sellanen "perus menkat vuoto" Ei siis mikään älytön. Sit kaavinnan jälkeen en vuotanut oikeestaan ollenkaan. Ihan pyyhkiessä saatto olla jotain pientä vuotoa.

Neila: mäki oon sortunut tohon joskus... :ashamed: :LOL:

marsa: Mulla on kans yks tuttu joka totes, et kyl nyt tuli väärä sukupuoli. Ohhoh, että särähti korvaan. Tää oli kans sellanen tyyppi, joks vähä puolivahingos raskautui...
 
Haicu: tervetulloo mukaan ja pahoittelut kokemastasi :hug: Henk.kohtasesti mulla ei oo kokemusta tuulimunasta eikä niukasta vuodosta, mutta olen kuullut että ihan normaalia se niukka vuotokin on.. Mulle tehtiin kans cytotecilla tyhjennys, ja mulla oli myös tuota selkäsärkyä, luulen sen kuuluneen ihan asiaan, otin sit ensimmäisen viikon särkylääkettä.
 
haicu: pahoittelut :hug: Minullakin keskenmenon jälkeen oli vain sellaista niukkaa vuotoa jota jatkui reilun viikon. Välillä tuli ja välillä ei.

Tilasin eilen mammaksi.fi sivuilta herkkiä raskaustestejä. Onko kellään kokemusta niistä? itse en pääse testailemaan ennenko reilun viikon päästä mutta ovatpahan sitten valmiina. ;)
 
21.10. KESKIVIIKKO



HAAVEISSA ESIKOINEN



Rinja..........................KM 04/09.............................KP 8/24
Aappa.......................KM 05/09..............................KP 14/28
Jeju81.......................KM 06/09..............................KP 14/30
Silent whisper...........KM 05/09..............................KP 15/29-31
Ninnatar....................KM 05/09.............................KP 18/
n11na........................KM 09/09.............................KP 18/
Miukkari.....................KM 02/09.............................KP 19/26
zanz..........................KM 07/09.............................KP 19/27-32
Rinja..........................KM 04/09.............................KP 20/26
Mahdotontako...........KM 02/08, 08/08, 12/08......KP 22/28
Ansu85......................KM 06/09.............................KP 32/30
viirukissa...................KM, TM 07/09.......................KP 35/
Orion.........................KM 02/09.............................KP 108/50
Marie1981.................KM 02/09, 07/09
Hupu07.....................KU 04/09, KM 07/09
Tash..........................KM 12/08, 05/09
Siiri80........................KM 04/07, 09/09
vauvakuume89..........KM 09/09
Odottavainen............KM 09/09
rikupi.........................KM 5/09, 10/09




HAAVEISSA TOINEN



marsa22...............KM 06/09............................................KP 3/
Sinimarja..............TM 02/09.............................................KP 3/25-34
BlondeMonsoon...KM 07/09.............................................KP 3/
Minky...................KM 09/06,10/08, TM 03/09, KM 08/09..KP 5/
Huisi....................KM 08/09.............................................KP 14/
Annemari-76........KM 11/06, 09/09.................................KP 21/28
Zalmiakki.............KM 03/09.............................................KP 61/
Repa....................KM 02/07, TM 08/09
Eelis....................KM 04/09, 09/09
sanzibar..............KM 09/09
NeitiKat...............KM 10/09
kreta...................KM 08/09
Imoen.................KM 10/09
haicu...................TM 10/09



HAAVEISSA KOLMAS



Tsuba........................KM 06/09................................KP 15/28-31
Unicco.......................KM 07/07, 03/09.....................KP 20/
Piijuska-78................KM 05/09................................KP 22/29
pinpella.....................KM 02/01, 04/09, TM 08/09....KP 52/
MayBeibi...................KM 09/09
Neila.........................KM 09/09
happihyppy...............KM 02/08, KU 12/08, 09/09



HAAVEISSA NELJÄS



Sintsu78.......................KM 01/09, 08/09................KP 23/27-34



HAAVEISSA VIIDES








TAUSTALLA:

Annemaarit, omenaruusu, Liilia, Murmelin




PLUSSANNEET: :heart: :heart: :heart:



2009

Tammikuu: Millukka, woodoo, Jellona84, Dada

Helmikuu: Yeb, rouva-77, Piki80, pinkkimieli, Barbapörrö,
annuli-nannuli, Amira

Maaliskuu: rituri, Jennyli, Olivia83,
Harhaanjohtaja (=Heinämassu82), Snow Leopard, Chira

Huhtikuu: Vatukka, Meritähti, sukkapari, Vernalis (=Leinikki),
tyttö onnellinen, sohvi77, awek123, kuumetta, Julietta, Heidi1985

Toukokuu: Pinguli, vauva-10, Ristiinkulkija

Kesäkuu: piipiäinen (=coitus interruptus), nimbe, Nemu, maaliskuu, kanella

Heinäkuu: MannaHari, BabyHope, harakanhattu, MLL (=aMansikka), tinttamaaria, Sapfo, tiitu87, Tupu76, papana77, mother4, kellopeliappelsiini, JääKyynel

Elokuu: Elviira-76, Sun Rise, Empuuu, Varanikki, marjutti86, A-L-M, Elwi, senni11, Adelade

Syyskuu: Unnukka75, Nappula, Alisa84, tillukas

Lokakuu: Nasuli82, Millenia



 
Haicu Pahoittelut :hug: Mulla ei ole kokemusta tuulimunasta, eikä pienestä vuodosta, mutta selkäsärystä ja kaikenlaisista muista kivuista kylläkin, kipulääkkeitä kului..

Tillukas Voi ei, jaksamisia odotteluun. :hug:

n11na Mä oon testaillut noilla mammaksin herkillä, mutta negaa näyttivät, ei mitään viivanpaikkoja ilmestynyt, eli varmaan voi pitää luotettavina. Toivottavasti sulla näyttäisi sitten plussaakin... :)

Viirukissa Pahoittelut negasta :/

Ansu Teitkö testin? +++:whistle:

 

Yhteistyössä