Moni kuulostaa seuraavan tarkkaankin ovulaatioita. Meillä lasketaan palttiarallaa koskakohan mahtaisi ovulaatio olla ja touhuillaan, jos viitsitään. Ajankohta ei meillä eroa muusta kierrosta sinänsä mitenkään, tulee jos on tullakseen, mutta tippaakaan ei hanttiin laiteta. Tiedämme kyllä, että tärppipäivä on todennäköisimmin ensi viikonloppuna, mutta kun tuo kierto on mitä on, se on jossain ensi tiistain ja seuraavan viikon sunnuntain välillä. Onneksi nuo petitouhut ei ole meille niin vastentahtoisia, että eipä se meitä haittaa, vaikka tärkeää touhuiluaikaa onkin se kaksi viikkoa
Ja kun se ovulaatio tosiaan voi heitellä noinkin paljon, tikuttamaan en viitsi alkaa, kun Murphyn lain mukaan niitä menisi sen tuhannen tikkua per kierto. (Tunnustan, olen pihi)
Joku tuossa kirjoitti, että täällä saa aina ihania vastauksia. Olen siitä aivan samaa mieltä. Kertaakaan en ole joutunut lukemaan toisten arvostelua saati torailua. On ihanaa, että on olemassa paikka, jossa voi tilittää kipeitäkin tuntoja. Ja jos ei itse niitä purakaan, voi lukea, kuinka joku toinen kärsii samasta olosta. Raskauden toivominen keskenmenon/-menojen on aivan eri tavalla kipeän kaunista kuin pelkkä vauvakuume. Ja jo nyt ainakin itse tiedän, että asenne koko mahdolliseen uuteen raskauteen on aivan erilainen keskenmenon jälkeen. Jos en esikoista odottaessakaan osannut huokaista ennenkuin lapsi oli syntynyt, tuskin sitä osaan tämän jälkeenkään.
Tiedän itse olevani siitä onnellisessa asemassa, että meille on sentään yksi lapsi jo suotu. Toisaalta sitä kautta vasta kipeästi tietääkin, mitä on keskenmenossa menettänyt. Mutta minä luotan, että meille kaikille suodaan se rakas lapsi tavalla tai toisella. Toiselle se rakas lapsi on oma luomubiolapsi, toisen elämää sulostuttaa adoptiolapsi ja kolmas nauttii maailman ihanimmasta kummilapsesta tai naapurin touhuajasta. Luotetaan siihen, että kyllä elämä aina järjestyy parhain päin.