Vaikka pahin kiukku on viikossa laantunut, täytyy silti kertoa...
Mieheni tapasi kolmea lähintä miespuolista kaveriaan ja yksi (43v) kertoi, että hänen kihlattunsa on raskaana 3. kuulla. Toisen ystävän vaimo tuli vahingossa raskaaksi kolme vuotta sitten, samaan aikaan kuin minä, mutta meille tuli keskenmeno ja kaveri sai kolmannen lapsensa. Kolmas ystävä, joka on mieheni lähin ystävä, tiesi ainoana mieheni ystävänä meidän ivf-hoidosta ja sen jälkeisestä keskenmenosta nyt tammikuussa. Tämä rakas ystävä oli sitten todennut kaverin raskausuutisen jälkeen, että se on sitten niin, että minun mieheni on heistä ainoa, joka ei tiedä miten lapsia tehdään. Ja alkanut vääntää vitsiä aiheesta. Tajunnut jonkin ajan päästä törkeät puheensa ja pyytänyt anteeksi. Pian tuon jälkeen satuin soittamaan miehelleni (olin itse matkalla) ja hän oli todella vihainen, loukattu ja surullinen. Tuon kuultuani minäkin. Mieheni on aika kiltti luonne, luulen että hän voi tälle ystävälle antaa anteeksi.
Tuntuu niin uskomattomalle, että aikuinen ihminen voi olla noin ajattelematon. Tämä ystävä tietää, että olemme toivoneet lasta kuusi vuotta ja minulle on tullut kaksi keskenmenoa.
Että tällainen tarina...