Kevätkullat06

Alkuperäinen kirjoittaja rouses:
JenniK Onnea teidän pienelle miehelle! :flower:

meillä juhlittiin tänään 2vuotis synttäreitä, vieraita ei hirveästi päässyt tulemaan mutta paketteja tuli siitäkin edestä avattua!! =)
Kiitokset ja onnittelut myös teille. :hug: :flower:

Mä olin ihan sippi eilisen jälkeen. Olin kyllä tehnyt osan valmisteluista jo lauantaina ja ihan helppoja tarjottavia, mutta siitä huolimatta. Eilen kävi isovanhemmat ja illalla vielä yksi tuttavapariskunta. Talo täynnä huutoa ja kiljuntaa. Kuinka yksi ainoa lapsi voikaan saada sitä meteliä aikaiseksi. Lahjoja tuli melkein liikaa, vaikka osan ohjasin tuomaa pelkkiä vaatteita. Ei lapsi oikein pysty keskittymään kuin yhteen lahjaan kerralla.

Työkalut ja duplon isohko ajoneuvosetti olivat kyllä täydellinen menestys. Ja ilmapallot tietty. Mä hankin sellaisen päiväkodeille myytävän lego setin, josta voi tehdä kaivinkoneita ja helikopetereita sun muita. Huomasi, että oli suunniteltu useammalle lapselle, siinä oli mm. 4 samanlaista ruuvimeisseliä ja autoja pystyi rakentamaan riittävästi... Suosittelen ;)

Pinnasängyn reuna poistettiin 2-v synttäreiden kunniaksi. Pojan motivaatio pysyä sängyssä vaihtelee. Eilen ei sitten nukuttu päiväunia ollenkaan, onneksi yöunet malttoivat. Aamulla poika nukkui ylävartalo sängyssä ja jalat sängyn vieressä olevassa tyynyllä. Onneksi sänky on alle 10cm korkeudella lattiasta...
 
Mä odotan, että muutkin kirjoittavat;)

Pojalle on nyt pystytetty torni pihalle.


Siinä olikin enemmän hommia, kuin olisin uskonut, mutta nyt se on _melkein_ täydellisenä pystyssä. Poika tykkää tarkkailla pihaa tornista käsin, melkein osaa itse nousta tikapuut ja liukumäestä tullaan vauhdilla alas. Samalla huomasin, että pojasta keinuminen onkin ihan ok. Kunhan vauvakeinua ei käytetä ja joku pitää kiinni....
 
Aatella, että pian mein tyttö täyttää 2v :heart:
Uhmis on aika...pahana :/ mutta ihana,touhukas pimu kuiteskin.
Lähtee nikottelematta nukkumaan,jokin sujuu HUUTAMATTA meillä.
Puhetta edelleen vähän, jotain kuitenkin oppinut, pulpattaa kyllä taukoamatta ja
kirkuu |O
 
Heipparallaa... Täällä ollaan =) , olen käynyt kanssa katselemassa, että kovin on hiljaista...

Meillä pikku-neiti täytti kaksi vuotta jo. Neuvolassa saatiin seuraavat mitat 89 cm pituutta ja painoa oli 12,5kg... hmm olenko mahtanut kirjoittaa jo ne, mutta tässä ne kuitankin oli. Neiti sai lahjaksi leluja, vaatteita sekä soittorasian, jota meillä on sitten soitettu ja soitettu... :whistle:

Neiti puhua papattaa kuin papu pata ja välillä uhmaikä tulee pintaan ja sitten huudetaan....
Joskus vain nuo uhmakohtaukset hymyillyttävät kun on hän jotenkin niin suloinen kiukutessaan. Leikkipuistossa keinutaan, rakennetaan kakkuja sekä lasketaan mäkeä liukumäestä. Kotona hän selaa kirjoja ja lukee niitä minulle, tekee palapelejä ja kaikista hauskinta on kokkailu ja leipominen minun kanssani.

Aika vaan kuluu niin kamalan nopeasti....

Mukavaa kevätpäivää kaikille, meillä ainakin tällä paistaa aurinko! B)
 
pitkästä aikaa jaksan taas kirjoitella,
lukenut olen minäkin jutut, mutta laiskana olen ollut :ashamed:

Meillä ei ole pk paikka vieläkään selvillä, taitaa tulla tieto paikasta vasta ensi viikolla, kun olemme poissa kotoa koko viikon.

Me olimme kaupungilla viime viikolla ilman rattaita, Ergo oli mukana varoiks. Ajattelin, et pakko alkaa kokeileen miten menee pysäkille kävelyt, kun kuitenkin sen pk paikan saamme bussimatkan takaa. Aikaa meni hiukan, ei niin paljoo mitä kuvittelin, mutta haahuilu vara täytyy muistaa sitten kiireessäkin jättää syksyllä. Ihanaa oli olla liikenteessä ilman mietintää, et mahdummeko bussiin tai onko korkea juna.. Menomatkalla bussissa olikin jo kolmet rattaat, et kyyti olis jäänyt, jos rattailla olis oltu..

Onnea kaikille syntymäpäivää viettäneille! :flower: perässä tulemme ensi kuussa.
Kovin meillä odottaa omia juhliaan, kun monilla syntymäpäivillä on nyt toukokuulla jo oltu.

Jaa, nyt taidankin kyllä lähteä jo nukkumaan.. toisella kertaa lisää..

:wave:
 
Meilläkin vietettiin jo synttärit. Neiti sai lahjaksi leikkikeittiön ja astioita, puhuvan ponin ja ihania kesävaatteita. Nuo keittiö ja astiat ovat tosi kovassa käytössä.

Uhmaa on toki havaittavissa. Välillä tuntuu että äksyää ihan äksyymisen ilosta ja äitin kiusaks B) Ja kyllä edelleen muutenkin löytyy ääntä ja huutamista |O terkut äeppälle :wave:

Puhe kehittyy ja nyt tulee parin kolmen sanan lauseita, sellaisia helppoja. Jotkut sanat edelleen epäselviä.

Mie tahtoisin lukea neitille, mutta ei anna. Tykkää katella kirjoja, mutta ei saa lukea. Eikä tykkää kuunnella lastenlauluja, radio saa olla päällä. Tämmösiä ihme juttuja :D

Mekin käytiin neuvolassa. Pituutta oli 90 ja painoa 12,2. Neiti pelkää edelleen neuvola/lääkäri käyntejä. En tajua mistä lie tullu. Ens kuussa ois eka hammaslääkäri :LOL: varmaan onnistuu juu! Sitten kuulemma varataan uus aika, jos ei nyt onnistu.

Aurikoisia ja toivottavasti lämpeneviä päiviä kaikille :wave:
 
Minäkin olen kyllä käynyt lukemassa viestit, muttei ole sitten tullut kirjoiteltua mitään.

Poika täyttää kuukauden päästä 2v eli neuvolaa ei ole vielä ollut. Saas nähdä meneekö 80cm rikki. Meidän poika on lyhyt.

Täällä on jo kauan puhuttu. Puhuu jo tosi hyvin.

Muutama viikko sitten haettiin siskoltani lainaksi pojalle sänky eli pinnasängystä siirryttiin vihdoin pois ja hyvin on siinä nukkunut.

Ja onnea kaikille ketkä syntymäpäiväänsä on jo viettänyt :flower:

Meillä ollaan nyt aika kauan oltu kotona sisällä ollessa ilman vaippaa. Pari vahinkoa viikossa saattaa vielä tulla. Nyt kun ilmat tästä lämpenee niin koitetaan ulkonakin olla ilman vaippaa.

Pojasta tulee sitten tammikuussa isoveli :heart: Eli kolmatta lasta odottelen ja la on 23.1.09 :) Pojan lisäksihän meillä on tyttö, joka juuri lauantaina täytti 3v.
 
Voi, kun ihanaa Emos, kun teille tulee vauva =)

Meillä siirryttiin pääsiäisenä isojen tyttöjen sänkyyn ja on nukkuminen sujunut huomattavasti paremmin kuin pinnasängyssä. Hän itse kiipeää sinne ja tulee pois. Hän jopa nukahtaa sänkyyn itse, mitä pinnasängyssä ei tapahtunut juuri koskaan. Hän sanoo, että tahtoo "omaan känkyyn". Ihanaa... =)


Väinötar, toivottavasti teillä ratkeaa tuo päivähoito ongelma. On itselle varmasti raskasta pohtia sitä, että minne lapsi hoitoon joutuu. Minulla oli sama, kun vuosi sitten lähdin töihin, ei meinannut kunnalta löytyä hoitopaikkaa ja pelkäsin minne pikku neiti oikein joutuu hoitoon, asia ratkesi kuitenkin hyvin. Löydettiin ihana hoitopaikka.

Ulkona on niin ihana ilma, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Aivan kuin olisi jo kesä.
B) Mukavaa kaunista sekä aurinkoista viikonloppua.
 
Emos :hug: ONNEA!!!

Meillä tyttö nukkuu pinnasängyssä. Se on hyvä ratkaisu meille, ettei vaihdeta vielä isompaan,kun olen pph. Tyttö menee päiväunille ja iltaunille ihan kiltisti, jopa itte kipittää ilman
mitään kehoitusta että "nukkumaan" Ei könyä pois ja nukahtaa nätisti ilman nukutteluja.
Ja hyvin sopiikin sinne vielä! Tämä asia sujuukin ilman kiukkuja ja uhmia, kun vaan pääsee nukkumaan kun haluaa =)

Ja puhetta ei oo tullut juurikaan. En oo yhtään huolissani kehityksestä, kaikki ajallaan...Omaan tahtiin.
 
Kiitos onnitteluista! :)

Molemmilla lapsilla on silmätulehdus. On hiukan hankalaa pistää niitä tippoja, varsinkin nyt päivällä, kun yksin joutuu pistämään miehen ollessa töissä. Lapset rimpuilee ja ei anna pistää.

Pojalla oli tänään kasvukontrolli lääkärillä. Pituus 77,5cm ja paino 10400g. Tasaisesti omalla käyrällä kasvaa. Pituus otettiin seisten, en tiedä kuinka tarkka sitten oli, mutta näkee sitten neuvolassa seuraavaksi kuinka paljon heittää. Vuoden päästä mennään uudestaan.
 
:wave:

Tänne ei oikeastaan kuulu mitään ihmeellistä. Puheessa varmaan tapahtunut suurin muutos. Tulee pitempiä lauseita (4-5 sanaa) ja puhe on selkiytynyt. Tosin välillä on hyvinkin epäselvää sössötystä :D

Neidille nosti eilen aavistuksen lämpöä ja vielä tänään oli aamulla. Nenäkin meinaa vuotaa, liekö vilustunu viikonloppuna. Pitää toivoa, että menee pian ohi. Onneks tänään sataa vettä, niin ei ole menossakaan ulos. Eilen pyysi monesti ulos, kun sääkin oli niiiiiiin ihana, mutta ei voinut mennä. Yritäpä siinä selittää miks ei voi mennä ulos :(

Nyt täytyy mennä tekemään pullataikina. Päästään sitten leipomaan, kun neiti herää :p
 
Meillä juhlitaan huomenna 2v päiviä. Äkkiä aika on mennyt =)

Hoitolasten kanssa aamulla kekkerit (yks lapsi on vaan 3t hoidos, lähtee syksyllä kouluun ja
äiti on aamulla ja illalla töissä,2 sisarusta on koko päivän)

illalla tulee mun äiti ja sisko (tytön kummi) Ukki ei ehtinyt nähdä tyttöä kuin 11kk ikään, juuri oli oppinut peppukiidon alkeet :|

Tyttöä on jo juhlittu ja juhlitaan myöhemminkin, samalla tässä pukkaa 10v pippalot lapsista vanhimmalle pian ;)
 
meillä oli eilen 2v. päivä ja todella kivat juhlat oli! Väinämöinen nautti vieraistaan ja lahjoista siinä samalla serkkujen kanssa leikkiessä. Lahjaksi sai Autot kolmipyöräisen potkulaudan, Tuomas veturi puujunaradan, Duplo Tuomas veturin Jorin, Duplon kadunlakaisukoneen, Suomi hopealusikoita, Tuomas veturi tarrakirjan ja tarroja, Brion puujunaradan, Maisakirjan, Puuha-Pete kirjan, Tuomas veturi kirjan, Puuha-Pete dvd x2, sukkia, Rollen, autoja erilaisia ja rahaa 60?. Oli raukka vähän onnessaan uusista leluistaan, piti minun sitten illalla alkaa laittaan vauvamaisimpia tavaroita pois, että mahtuu ison pojan jutut hyllyyn =)
Kaveri synttärit pidimme muutama viikko sitten jo, kun moni jäi lomille jo juhannuksesta.

Juu ja minullakin järjestyi työ-asiat todella hyvin, kun hain päiväkodeista vakkaripaikkoja ja sain jopa kaksi!! Toisen niistä valitsin ja on vielä aika lähellä kotiamme, että ex työpaikkani saa pitää joustamattommat työvuoronsa :kieh: Hoitopaikkakin järjestyi, vaikkakin hiukan matkaa on, mutta olemme jonossa oman asuinalueen päiväkotiin. Ei mikään hankalamatka tosin tuohonkaan ole mihin pääsi, mutta on kivampaa olla kodin lähellä kuitenkin, onhan siellä kulmakunnan tutut lapset kuitenkin.

Vähän jännittää palata 9 vuoden tauon jälkeen taas päiväkotiin, ei niin että lastenhoito mihinkään muuttunut olis, työskentelytapoihin joitain muutoksia on tullut mm. kasvatuskummpanuus ja pienryhmätoimintaa. Kivaahan se näin äidin näkökulmasta ainakin on tuo kasvatuskummpanuus, työnkannalta se tuo uusia haasteita ja onhan se toki mukavaa saada oppia uutta pitkästä aikaa. Tai pitkästä ja pitkästä, onhan tämä oman hoitaminen ollut uuden oppimista melkein joka päivä.


ONNEA! teille äeppä :heart: :flower: , oli eilen hiukan haikea olo..
mutta nyt tuli ylimääräiset räpylät, et se on moro! Ensi viikolla lähdemme autolla Viroon ja sieltä mökille koto maahan.

Hyvää kesää kaikille!
 
Onnea Väinötär teille eilisten synttäreiden johdosta :flower: :heart:

Meillä prinsessalla silmä rähmässä ja siihen on pistänykkii joku...
silmät on rähmineet jo 1-2vkoa enemmän ja vähemmän.
On putsattu keitetyllä vedellä ja ollut tippaaki.
Eipä tunnu auttavan :/

 
Onnea Väinämöiselle! :flower: Noi Tuomas-tavarat on päiväkodissa suosittuja, koska meidänkin poika puhuu niistä... Onneksi mikä tahansa veturi tai vaunu käy meillä tuomaksena vielä :LOL:

Perjantai 27.6, ikää tasan 2v2kk ja meitin poika oli vihdoin suostunut pyöräilemään päiväkodissa kolmipyörällä. Ja sujui sitten mallikelpoisesti lujaa niin eteen kuin taaksepäin! Eihän tässä ole harjoiteltukaan kuin 9kk pyöräilemistä ;) Mä oon niin ylpee

Kotona tuli mulle kiire viilata 12" kuntoon ja pituutta on tullut jätkälle tarvittavat 2 senttiä koipiin, joten sain sen työntökahvankin kiinni. Melkein saan juosta pojan perässä kun hän huristelee eteenpäin. Nyt sitten opetellaan katsomaan eteenpäin ja jarruttamaan OIKEASSA kohtaa. Ohjaamisen osaakin jo.

Sniff, eihän tota enää voi kutsua vauvaksi....


Muoks.. Vaihdoin nikkiä - ex JenniK
 
moikkista piitkästä pitkästä aikaa!! :wave:
meillä on sanavarasto lisääntynyt (samoiten tuo omapäisyys, liekö tullut isäänsä vaiko äitiinsä... :LOL: ) pottailu myös lisääntynyt, päivittäin tehdään pottaan pissat (jos ei satu jäämään välistä joku päivä). alkuun ihan jatkuvaan kävi potalla, ei tarvinnu varallakaan pitää vaippaa mutta mikälie kausi, ohitte meni. mutta eiköhän sitä tässä uudestaan opita! =) ihanaa kun ei ite tarte stressata hoitopaikan suhteen, muutettiin toiselle paikkakunnalle ja päätettiin et jään hoitaa poitsua kotiin! :) pikku miehestä kun on tulossa pian myös isoveli! :)
äippäloma tietty ensin vietetään yhdessä mutta sitten saapi tulla hoitomuksuja!

joten äeppä miten teidän muksu suhtautunut siihen että on tullu "vieraita" lapsia kotiin? onko ollut mitenkään mustis tms.?
 
rouses;

Meillä tyttö oli vähän yli 1½v, kun tuli 2½ hoitolasta ja ei ole oikeastaan mustasukkaisuutta näkynyt ollenkaan. Sitten vähän ajan päästä tuli 1 lisää. Tyttäremme tuntuu suorastaan kaipaavan kavereita, jos on ollut sairastelua jne.

Tyttö on kyllä hyvin omapäinen ja uhmakin päällä,mutta oppiipahan jakamaan asiat. Jonain päivänä ei kyllä onnistu ollenkaan, mutta yleensä menee tosi hienosti, jopa 3kk nuoremman hoito"siskon" kanssa leikitään niin nätisti/halaavat :heart:

meillä myös 2 isompaa veljeä, että yhtä sakkia kaikki ovat! Saa pikkutytöt huomiota yhdeltä ja toiselta.

Meillä on pidetty osa tavaroista poissa näkyvistä aina hoitopäivän ajan ja sitten tyttö menee ne kaivamaan esiin kun hoitomuksut on lähteneet =) esim nukenrattaita ei pysty pitämään leikeissä ilman hirveetä huutoo, joten ne on vaatehuoneessa jemmassa!

Nyt puuhiin...
 
Huh tätä hellettä. Pihalla ollaan leikitty, potkittu palloa ja "uima-allas" otettu käyttöön. Ihanaa, että meillä on vielä viikko lomaa jäljellä!

Mites teidän kullamurut suhtautuu muihin lapsiin? Mulla on ollut naurussa pitelemistä, kun meidän pikkumies komentaa muita oikein olan takaa. Pitää välillä ihan rajoittaa. Onkohan päiväkodissa ollut hyvä kuri tai pojalla geenit "pikkuvanhalle näsäviisaalle", mutta komentaa se osaa. Kovaan ääneen raikuu leikkipuistossa "ei saa syödä käpyjä/hiekkaa/tms", "pois alta" (liukumäessä), jne kun herra neuvoo muita ... Todella kyllä tykkää leikkiä muiden kanssa, erityisesti hieman vanhempien kuin ikätoveriensa kanssa. Silloinkin kertoo tarkasti, missä muiden pitää olla ja kuinka hänen leikkiänsä leikitään. :LOL:
 
juuh, meillä myös komennellaan ja ollaan hirmu mustiksia omista tawaroista! sitäpä tässä nyt jännäillään et miten sitten suhtautuu pikkuweikkaan tai siskoon!
nyt on tulleet nalle puhin lisäksi puuha pete ja muumit IN jutuiksi! ja ihan älytöntä että kun ennen ei oo wälittäny mitn.niistä dwdstä niin nyt niiden pitäis pyöriä ympäri päiwän ja suututaan jos sen laittaa pois (waikka itte tekis muuta ihan eri huonees- eli ei edes katso).
kamalaa omapäisyyttäkin on wälistä ilmassa, ei mitään antaisi periksi ja sitten myös on alkanut tulla niitä "poikien omia" juttuja, eli niitä poikien "ketkujuttuja"! wälistä ihan naurattaa! :LOL: ja sitten on taas niin erimaata, huomaa et kun on ollut nyt mun kanssa kotona ja mies töissä niin on niiiiin äidin poikaa! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja rouses:
eiks täällä käy enää ketään...??? :whistle: :wave:
Ei näytä käyvän.... Pistäkääpäs muutkin kuulumisia.

Meillä alkaa maanantaina taas työt lomien jälkeen. Saas nähdä, miten poika tottuu takaisin normaaliin päivärytmiin. Herääminen ja nukkumaanmeno ovat molemmat venähtäneet muutamalla tunnilla. Enkä minäkään ole sitä estänyt, koska en ole halunnut lomalla nousta kello kuusi...
 

Yhteistyössä