Keskustelua PCO:sta. Ent.PCOnaiset ja Vauvakuume

Mullakin on todettu ekan (9v) lapsen jälkeen PCOS nyt on yritetty saada plussa näkyviin reilut 7 vuotta ja mulla ei mitään hoitoja ole lääkärit meinaavat ettei VIELÄKÄÄN ole aiheellista.. Tänään taas koimme karvaan pettymyksen kun jäi vain testiin yksi viiva näkymään
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä haluaisin niin kovasti saada toisen rakkaan lapsen. Miten sait hoidot alkamaan oliko helppo saaada apu? :'( :'(
 
Hei pitkästä aikaa! Tuli vähän reissuiltua sukalaisia tapaamassa ja mökkeilemässä, joten olen ollut pois koneelta. Oma tilanne on myös ollut hieman auki, joten en senkään vuoksi ole malttanut juurikaan kirjoitella. Nyt on asioihin tullut selvyyttä ja edistystä. Metut ajetaan alas, koska niillä ei näytä olevan minuun tehoa eikä kroppa kestä annoksen nostamista sitkeistä yrityksistä huolimatta. Paino on viimein alkanut laskea ruokavaliolla ja vaatekoko on jo yhden koon verran pienentynyt. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Odottelin ovista jo viikko sitten, mutta edes limailua ei tullut. Nyt on muutaman päivän vuodellut runsaammin ja ollut ovisoireita, joten taitaa olla pitempi kierto menossa. Peittoja on heiluteltu hieman harvakseltaan, kun reissuillessa ei oikein ole ollut yksityisyyttä. Nyt kotona ei tosin päästä tilannetta juurikaan paikkaamaan, koska miehellä jatkuu työt ihan pian ja reissuhommista ei pääse kotiin yöksi. Täytyy toivoa, että ovis on parin päivän sisällä ja että yritys riittää. Lämmöt ovat jo koholla, mutta en usko oviksen vielä menneen.

D-vitamiinien popsiminen on nyt unohtunut, mutta uskon saaneeni sitä auringosta ihan mukavasti. Tarkoitus on jatkaa tablettien ottamista nyt, kun arkeenkin palataan. Omega-3, monivitamiini ja sinkki ovat kuuluneet tunnollisesti jokaiseen aamuun. Helokkiöljy odottaa vielä kaupassa. Greippimehua join kierron alussa, mutta reissuillessa en viitsinyt sitä enää juoda. Ilmeisesti alkukierrossa juominen kuitenkin vaikutti, sillä valkovuoto on TODELLA runsasta ja rakenteeltaan ovikselle erittäin tyypillistä. Alkuviikosta voisin piipahtaa Alkon punaviinihyllyn kautta. :D Olen ajatellut seurailla tilannetta lokakuun loppuun ja olla sitten yhteydessä lääkäriin, mikäli selkeitä muutoksia painon putoamisen lisäksi ei ala ilmaantua ja plussaa ilmestyä testiin.

sugarless > Miten ihmeessä läkärit oivat edelleen olla sitä mieltä, ettei 7 vuoden yrittämisenkään jälkeen ole aihetta hoitoihin!? :eek: Mielestäni tuollainen on todella välinpitämätöntä. :headwall:
 
Huoh... viidettä päivää tuhrutellaan... eikä kunnon menkkoja näy... todella turhauttavaa tämä...
Mies tässä sai nyt vkonlopun aikana tietää että ens perjantiaina tulis komennus kauemmas etelään töihin (kummiski tällä kertaa suomen rajojen sisäpuolelle) ainakin 3 vikkoa jos ei pitemmäksikin aikaa... taitaa meidän peittojen heiluttelut olla sitte ens kierrolle ja tän kierron lopulle olla aikas onnettomia... saas nähdä millainen syksy tulee tämän kaiken hösellyksen keskellä...
 
Heips! Ilmoittaudun mukaan joukkoon! Olen 33 v. esikoisesta haaveileva ja mulla on todettu PCO jo vuosia sitten. Yritystä takana vasta 5 kk, mutta kierto on tosi pitkä ja PCO vaivaa erilaisine oireineen - aknea, hiustenlähtöä, pitkä kierto, ei raskautumista, jne. Varasin juuri ensi käynnin Felicitakseen, koska pelkäänpä pahoin etten ovuloi ilman apua. En tiedä oonko turhan hätäinen...

Mietin, miten kannattaisi edetä tän asian kanssa. Mitä ootte tutkituttanu alkuun? En haluaisi aiheuttaa miehelle huolta, vaan olisi kiva pitää lapsen yritys luonnollisena puuhana. :) Onko miehenne ollut aina ensikäynnillä mukana? Ja onko miehen simpat aina syytä tutkia heti, vaikka naisella olisi selkeä ongelma?´

Oon työterveyshuollon kautta tutkituttanut jo ennen pillereiden lopettamista sokerirasituksen ja kilpirauhasarvot. Molemmat oli ok, tosin kilpparilukemat melko lähellä minimitasoa (S-TSH 1,9 ja T4V 12,3). Olen normaalipainoinen ja liikunnallinen, mutta aloitin silti vähähiilihydraattisen ruokavalion pari kk sitten ja se tuntuu aivan ihanalta! Syön paljon hyviä rasvoja, koska ei ole tarvetta laihtua. Akne on hieman parantunut ja olo hyvä! Suosittelen kaikille PCO:sta kärsiville lämpimästi! Lisäksi oon käyny akupunktiossa ja saanut sieltä kiinalaisia yrttejä. Katsotaan saako se kiertoa lyhenemään.

Kaikesta luontaishoidosta huolimatta oli pakko varata aika jo lääkärillekin, koska oon malttamaton... Ja ikää on jo sen verran, ettei haluaisi odotella kovin kauaa hoitojen aloittamista.

Tsemppiä ja onnea kaikille!

 
Luinpas koko viestiketjun yhteen pötköön kun kerran näin hyvän palstan onnistuin löytämään :) Sain paljon voimaa näistä viesteistä! :flower:

Täällä myös yksi vuosimallia -81 oleva PCO:lainen. Jätin e-pillerit pois 01/07 ja yhteisellä päätöksellä luovuttiin kaikenlaisesta ehkäisystä 05/07. Menkat tulivat aluksi ihan normaalisti, vaikka pillerit jäivätkin pois ja sitten meni 3-4kk ettei menkkoja kuulunutkaan ja kierrot olivat todella pitkiä. Osasin sellaista odottaakkin koska olin syönyt pillereitä ainakin 7 vuotta. Vuoden 2008 lopulla asia alkoi todenteolla vaivaamaan ja menin suoraan yksityiselle gynekologille. Gyne teki ultraäänen todella kovakouraisesti ja kyseli koko ajan lihomisesta ja kehotti laihduttamaan (olen reilusti ylipainoinen) ja ihmettelin että kuinka mun paino sitä gynekologia noin kamalasti vaivaa. Ultrauksen tuloksena gynekologi töksäytti, että mulla on pco, käski laihduttamaan ja alkoi puhumaan koeputkihedelmöityksestä ja adoptoimisesta. Poistuin gynekologilta (nainen) terolut-resepti kourassa, tietämättä yhtään mitään taudista nimeltä Pco ja siinä luulossa etten todellakaan voi saada lapsia muuten kuin koeputkihedelmöityksen kautta tai adoptoimalla. :'(

Vuosi 2009 menikin sitten lähinnä aivan järjettömässä työputkessa ja teroluteja säännöllisen epäsäännöllisesti syöden,koska menkat tulivat silloin tällöin jopa ihan luomuna.
Lokakuussa 2009 sain todella rajun vuotohäiriön,sitä oli edeltänyt pitkä säännöllisten kuukautisten jakso. TK:ssa hoitaja sanoi että on aikainen keskenmeno, mutta kiertopäivien yms kannalta se ei olisi ollut millään mahdollista. Lääkäri totesi että ei ole voinut olla keskenmeno, mm. raskaustestin perusteella. TK.sta sain Primolut kuurin ja jonkun toisen lääkkeen (nimeä en muista), mutta siellä ei pystytty ultraamaan (ei ole laitetta) ja lääkäri totesi vain silmämääräisesti ettei ole kystia eikä myoomia.

Menin yksityiselle gynekologille taas,tällä kertaa ihan eri lääkärikeskukseenkin jopa. Tämä gynekologi oli ystävällinen ja osasi kertoa pco:sta. Hän sanoi että laihtuminen olisi tottakai hyväksi, mutta ei täysin välttämätöntä raskaaksi tulon kannalta, vaikka ylipainoinen olenkin. Hän teki ultran ja totesi ettei ole kystia, eikä myoomia ja vuotohäiriö on todennäköisesti johtunut vain niistä monirakkulaisista munasarjoista. Hän antoi minulle terolut-reseptin varmuuden vuoksi, että jos menkat eivät palaudu normaaliksi vuotohäiriöön annetun Primolut-kuurin jälkeen.Tämä gynekologi sanoi että mun menkat on olleet niin vähän aikaa "normaalit" ettei mun kannata vielä huolestua, kunhan harrastaa seksiä tarpeeksi usein niin pitäisi kyllä tärpätä.Tosin siihen voi mennä aikaa, koska en selvästikään ovuloi usein vaikka menkat olivatkin tulleet säännöllisesti.

Kävin tämän toukokuussa uudelleen tällä gynekologilla, koska menkat olivat taas jääneet pois. Sain terolut reseptin kesän ajaksi ja sovimme että syksyllä aloitetaan clomit. Kesällä niitä ei voinut aloittaa kun lomien takia ei olisi pystynyt suorittamaan tarpeeksi seurantaa. Gynekologi kirjoitti miehelle lähetteen simppatesteihin, mutta ukko ei ole vielä ehtinyt tekemään asian eteen mitään. Ukko-kulta kun on joutunut painamaan aivan järjettömiä työpäiviä viimeiset 3 kuukautta, hyvä kun on aviomiehen velvollisuudet ehtinyt täyttämään :p

Alkuun emme asiaa paljoa ajatelleet, vauva tulee kun on tullakseen...mutta kun kolmas vuosi tuli täyteen niin kumpikin on alkanut huolestumaan ja itse olen ollut jo aivan masennuksen partaalla. Asiaa ei auta se, että parhaat ystäväni ovat kumpikin raskaana...ja tulivat raskaaksi heti kun jättivät ehkäisyn pois. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta aina ei silti jaksa,välillä tulee todella katkeria ja rumia ajatuksia :ashamed:
Olen myös tukenut yhtä ystävääni abortin kanssa, vaikka sydän itki verta...se oli kuitenkin sille syntymättömälle lapselle paras ratkaisu kaikin puolin. Laihdutuksestakaan ei ole tullut mitään, kaiken minkä olen saanut pois on tullut takaisin. Tuntuu ettei kilot tipu vaikka seisoisi päällään.

Anteeksi,tuli todellinen valivaliavautumis-viesti heti alkuun...näistä asioista ei vaan viitsi puhua niiden kanssa joita asia ei kosketa, he eivät vaan ymmärrä :headwall:
 
Hipsiainen > :hug: Olet kulkenut mutkaista ja mäkistä tietä. Onneksi olet saanut myös asiallista palvelua ja löytänyt tämän pinon. :)

Itselläni pco-oireita on ollut jo vuosia, mutta menkat olivat säännöliset ja raskauduin ekasta kierrosta esikoisesta haaveillessa. Nyt tilanne on toinen. Olinkin yllättynyt kuinka helposti esikoinen sai alkunsa, koska en uskonut raskautumisen olevan niin helppoa. Vaikka eka raskaus alkoikin heti ja sujui aika hyvin en odottanut nopeaa raskautumista toisesta haaveillessa. Tiesin myös tilanteen vaikeutuneen, mutta muutenkin olin asennoitunut pitempään odotukseen.

Mulla on nyt yk9, kierto edelleen epäsäännöllinen eikä Metformiinista ollut mitään apua. Painoa olen hieman saanut pois ruokavaliolla ja toivon sen vaikuttavan kehon toimintaan piakoin. Olen asennoitunut siihen, että tarvitsen jotain lääkkeellistä apua, jotta hedelmöittynyt munasolu kiinnittyisi kunnolla ja raskaus jatkuisi loppuun asti. Itse teen kaiken mahdollisen helpottaakseni tilannetta, mutta tupakasta en valitettavasti ole vielä päässyt irti. :ashamed: Syksyn tullen ja ilmojen viiletessä on varmasti helpompaa, joten suuntaan katsettani syksyyn.

Miten olet yrittänyt pudottaa painoasi? Itse olen nyt syönyt vähähiilihydraattisesti ja se vaikuttaa sopivan minulle. Liikuntaa en ole vielä pystynyt lisäämään, mutta vähitellen on tarkoitus tehostaa sillä laihtumista ja hyvää oloa. Voin paremmin kuin aikaisemmin. Mulla on myös kilot tiukassa ja kertyvät herkästi. Ymmärrän siis turhautumisesti painon pudotuksen kanssa. Olen monta epäonnistumista kokenut. Tsemppiä ja menestystä tavoitteiden tavoitteluun!

Tilanne oman navan seudulla tällä hetkellä on se, että luultavasti olen ovuloinut tässä kierrossa oireiden perusteella vaikka irtoamiskipua en tuntenutkaan ainakaan kovin voimakkaana. Tämän päivän (tarkoitan perjantaita) kp28/19-47(32-34) ja dpo3. Luteaalivaihe viimeaikaisten kiertojen perusteella 16-18vrk eli pitkä piinailu on vielä edessä.
 
Siis mitä ihmettä? Eksyin tänne ja silmääni osui ekana että 7 vuotta ei ole tarpeeksi pitkä aika yrittää?! :eek: Mulle on sanottu (takana 3 luomuraskautumista vieläpä todella nopeasti, yk2-3) että 4kk yritystä ja sitten yhteys lääkäriin -> lapsettomuuspolille. Että mun ei tarvitse odotella, vaikka ilmeisesti tilanne on aika helppo minulla. Pitkät kierrot, kuukautisten poisjäänti jne on tuttua, mutta välillä ihan ok.
 
Macy Gray: Olen kokeillut painonvartijoita, keventäjiä yms. yms. Vaikka lisäsin liikuntaa ja söin terveellisesti niin en ole juurikaan laihtunut. Talvella kävin kolme kertaa viikossa Zumbaamassa,mutta paino vain jumitti paikallaan. Ja usein olin illalla aivan järkyttävän turvoksissa, aivan kuin olisin vetänyt pari sipsipussia,pitsaa tai muuta vastaavaa, vaikka olin käynyt urheilemassa. Täytyykin kysyä tuosta metformiinista gyneltä, jos siitä vaikka olisi apua.

Tykkään syödä todella paljon leipää, millä olet korvannut leivän tuossa vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa?

Mulla ei todennäköisesti ole taaskaan ollut ovista,en ainakaan ole huomannut mitään siihen viittaavia oireita. Tosin ne saattavat olla niin lieviä, etten edes kiinnitä huomiota asiaan :(
 
moikka vaan tännekkin... loman jälkeen oon takas töihin palaillu enkä juurikaan oo kerenny palstaileen... kp 14/44-53 mennään.. eilen oli repivää kipuilua oikeassa munasarjassa mutta epäilen sen mun kystan elelevän omiaan.

Tervetuloa Hipsiainen ja tuulitukka :wave:
 
:wave: Elossa täälläkin! ja lomalta palailtu!

No, ei mitään uutta raportoitavaa. Parin viikon päästä pääsen sitten ensikäynnille NKL:n Hormonipolille ja odotan sitä kuumeisesti. Täytyyhän tähän nyt jokin tolkku tulla. En lienee liikoja pyydellyt. Laihdutus jäänyt nyt loman aikana ja näkyyhän se vaa'assakin. Pöh, pitää ottaa nyt niskasta kiinni, että voin oikeasti sanoa lääkärille kymppikilon tipahtelusta! Se on niin pienestä kiinni. Enää. Se kymppikiloa. Tosin olen aikataulusta jäljessä ja se saa tuntemaan kovaa ärtymystä heikkoutta kohtaan. Miksi en olisi tehnyt jo lomalla sääntöä herkkujen suhteen pysyvämmäksi, pienikin lipsahdus näkyy. No. Nokka ylös ja yritystä kehiin. Kuitenkin huolestuttavinta on ollut koko loman aikana tämä ärtyisyys. En tiedä, miksi ja mistä, mutta yhtä tiukkis kuin viulunkieli on mieliala ollut. Ihan ärsyttää jo itseä tämä kireys.

Saiskos jostakin motivaatiota taas tähän yrittämiseen, laihariin kuin uskoon saada menkat joskus?
 
Heips vaan kaikille. :wave:

Onko kukaan kokeillut berberiiniä?

Mä ostin sitä tuossa kesäkuussa. Yllätys olikin kun n. viikko aloittamisen jälkeen juhannuksena oli ovulaatio. Vaikuttiko se (jo niin pian..), vai runsaampi d-vitamiinin saanti kesän ansiosta, en tiedä, vai kenties molemmat. Ruokavaliosta ei juuri apua ole ollut kun muutaman päivän välein söin suklaata, tai jotain muuta herkkua. Vasta nyt viikko sitten sain paremmin sitä kuriin (ja silti eilen söin suklaata, mut en halua enää kun meni maha ihan sekaisin ja muutenkin). Niin...ovulaatio tuli silloin, ja nyt sitten viime viikonloppuna oli toinen. Berberiininhän pitäis parantaa insuliiniherkkyyttä.

Tosin vuodenvaihteessa oli samalla tavalla pari kiertoa, silloin ei ollut berberiiniä, mutta olin ottanut jonkin aikaa suurempaa d-vitamiiniannosta.

Tai sitten kaikki on vain sattumaa. :D

On syitä, miksi pidän tätä kiertoa nyt todennäköisenä raskautua. ;) Semmosia "huuhaa"juttuja. :D
 
Hipsiainen > En juurikaan ole kaivannut leipää, sillä teen usein leikkelelautasen salaatin ja munien seuraksi. Jos leivän kaltaista haluaa syödä, niin karppaajien foorumissa on ohjeita. Juustoleipäset on oma suosikkini ja olen kokeillut siitä erilaisia versioita. Kannattaa siis lukea myös reseptistä kirjoitetut kommentit, sillä sieltä saa muutosideoita. :)

Itsellänikään ei siis paino tahdo laskea, mutta vhh on tuntunut hyvältä. Nyt on menossa taas tasainen vaihe ja skarppaamisen aihettakin olisi. On tullut lomafiiliksissä herkuteltua liian usein. :ashamed: Toiveita raskautumisestakin on, joten turvotus saattaa johtua myös siitä. Parin viikon sisällä varmaan selviää.
 
Heissan neitokaiset! :wave: Otettin sitten isännän kanssa itseämme niskasta ja aloitimme karppauksen!!Soitin eilen gynelle varatakseni aikaa syksyn jatkotutkimuksiin..Sieltä vastaili joku vanhempi naislekuri ja pyörsi kaikki edellisen lääkärin puheet...En saanut aikaa aukiolo-tutkimukseen..Ja painoa on liikaa, ettei hoitoja voida aloittaa...Viime kerralla lääkäri sanoi, että olen saanut painoa pudotettua niin hyvin, että hoidot voidaan aloittaa... :kieh: Aargh!!
Vähätteli että "no olette vasta vuoden yrittäneet.."
Nyt siis odottelen lokakuista kolposkopiaa ja toivon että raju karppaus veisi painoa 10kg alas...Silloin BMI olisi hoitoihin piisaava (toki enemmänkin saisi mennä...)
Että näin taas täällä..Tuloksia toivotaan!!
 
Orion: tartteekin googletella berberiinistä, täysin tuntematon asia mulle...

mg: vhh on kyllä kaikkien sitä noudattavien mielestä todettu hyväksi =) Itsehän en pysty tyystin moiseen, mutta jos puolitan sen mitä ennen olen syönyt niin senkin luulisi näkyvän. Näet pastat on suurinta herkkua, peruna ja leipäkin... :ashamed: Mutta en mätä niitä enää vanhaan tyyliin ja huomaan eron. Kannustan myös muita vhh:lle!

Kahlan: mikä olikaan lähtöpainosi ja paljon olet pudottanut (missä ajassa)? Miten tuo voi olla mahdollista etteivät tee tutkimusta...pöh. Siis kun kerran toinen gyne sellaisesta puhunut alunperin...pöh. Mikä sen painon tulisi olla tai BMI:n jotta a.tutkimus tehdään?

Itseäni tosissaan jänskättää oma ensikäynti ja otin puheeksi miehen kanssa sen sinne menon ja kaikki ne häntäkin koskevat seikat. Ihmeen rauhallisesti ja hyvin hän otti. Itseasiassa olin jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot sieluni silmin nähnyt suhtautumisesta ensikäyntiin ja simppatesteihin, mutta mitä...se menikin yllättävän kivuttomasti.
Todella haluaisin tietää, miksi ei tule menkkoja ei ovista tai mitään muutakaan elämää. Ja on mulla sama tuomio kuin kahlanilla, että pudotusta peliin vaan ennen kuin mitään tehdään. Ei, haluan, että saisin selville asiasta enemmän ja tutkimuksia tehdään.
 
Mitä liikuntaa te tytöt harrastatte? sehän piti kysymäni. Itse harrastan vain tällä hetkellä vesijuoksua 1-3 kertaa viikossa. Tuntuu siitä jotakin apua olevan. Painoa on vaihtelevalla menestyksellä tipahdellut 0,5kg-2kg/kk. Nyt menneen loman aikana tuli pari takaisinkin :ashamed:
 
Duoda, duoda...Olihan sitä painoa aivan järkysti ja on vieläkin...Mut 13kg laihduttelin silloin johki syssyyn ja aikaisempi lekuri oli siihen tyytyväinen...BMI saa olla (mun muistaakseni) 35 korkeintaan, ennen kun hoitoja voidaan aloittaa (en tiedä onko se luku pienempikin..joku viisaampi voi korjata..)...Ymmärrän kyllä lekurin kannan ja että painoa on saatava pois :ashamed: Eka karppauspäivä edessä ja ottikin yllättävän koville...Päänsärkyä ja kuolettavaa väsytystä |O Mut uskon et parin päivän päästä helpottaa olo jo!!
 
Kahlan > Kaksi tai kolme ekaa päivää todennäköisesti päätä särkee ja ehkä väsyttääkin (itse tosin olin pääkivusta huolimatta energisempi) ja sitten tasaantuu kehon tottuessa uuteen ruokavalioon. Sokerin vieroitusoireita. :D Tsemppiä! Hyvin se siitä lähtee sujumaan! =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja macy gray:
Kahlan > Kaksi tai kolme ekaa päivää todennäköisesti päätä särkee ja ehkä väsyttääkin (itse tosin olin pääkivusta huolimatta energisempi) ja sitten tasaantuu kehon tottuessa uuteen ruokavalioon. Sokerin vieroitusoireita. :D Tsemppiä! Hyvin se siitä lähtee sujumaan! =)
En muistanu aikasemmasta karppaus kerrastani, et toi eka päivä olis ollu nuin vaikee.. =) Aika kultaa muistot vissiin!
Mut hyvin on lähteny käyntiin yhdessä ruppasessa päivässä kilo lähteny!! :eek:
uskomatonta!Nyt täytyy vaan pitää hyvis rajoissa hiilarit (20g) ja toivoa et pudotus jatkuu!! Kiitos tsemppauksesta!! :heart:
 
Mamulis > Mulla on kokemusta Metuista karppaamisen kanssa. Ei mitään vaikutusta kyseisillä lääkkeillä, joten lopetettiin turhina. Vaikutuksia ei siis huomattu myöskään ennen karppauksen alkua, joka kyllä sai painon laskusuuntaiseksi. Tervetuloa pinoon! =)
 
Mä nyt ainaskin aloittelin karppauksen metujen kera...vielä ei mitään erikoisempia oireita.. :whistle: Kattellaan sitten kun muutama päivä on takana, et vetääkö massun ihan sekaisin or something... Ja Mamulis, mullakin on päiväannos se 1500mg =) Ovat ainakin kierron tasoittaneet, lähes kellontarkaksi :)
 
B) huh hellettä...

Mamulis, tervetuloa myös minun puolesta! Et ole yksin vaivoinesi, meitä löytyy täältä monta...liian monta. Lohduttavaa se on itselle, ettei ole yksin, mutta surullista niin monen joutuvan kärsivän samasta ikävästä ja kavalasta PCO:sta.

Mullo on se käsitys, että tuo 1500mg on aika yleinen. Tosiilla jopa saattaa olla se astetta pienempi eli 1000mg päivää kohti. Itse nyt omatoimisesti annostusta nostaneena en ole huomannut suurta eroa siihen entiseen 1500mg:n, muuta kuin painoa tuntuu lähteävän ehkä nopeammalla syklillä. Ei sekään niin päätä huimaavaa ole ollut. Ajattelin jos nyt lokakuulle saisi sen -12kg lähtöpainosta niin JOS saa apua sieltä NKL:ltä niin eivät ainakaan BMI:stä huuda ensimmäisenä. Tai no, siitähän ne avautuvat kuitenkin, että painoa pois, painoa pois. Kuitenkin, jos tuo BMI 35 on raja tehdä auikolotutkimuksia niin sen ei sitten enää pitäisi olla ensimmäinen asia josta sanoa. Olen muutenkin vähän varpaisillani, koska olenhan ominpäin muutellut metujen annosta. Lisäksi oma asenne hoitohenkilökuntaan on alustavasti vähän jäävi, huonojen kokemusten varjostamana. Että saas nähdä miten käy.

Uteliaana, mitä te karppaajat syötte? minkälaisia hedelmiä, minkälaisella päivärytmillä ja annoskoot?
 
No mulla on ainakin tässä alussa päivän hiilari-rajana 20g, joten en syö hedelmiä ollenkaan koska niissä on paljon hiilareita. Munaa, kalaa, kanaa, lihaa, juustoa, voita, vihreitä vihanneksia...Meikäläisen eineet koostuu yleensä joistain nuista =)
Tällä hetkellä syön n.3-4 krt päivässä ja sellaisia ruokia missä hiilareita on 0g syön sen verran kuin maistuu =)
 

Yhteistyössä