Keskustelua PCO:sta. Ent.PCOnaiset ja Vauvakuume

äitijellona: Oliko kirjassa mainintaa vitamiinien käytöstä?

Englannissa tutkittu pco:ta laajemmin kuin suomessa ja lueskelin jostain että pco:sia sairastavat naiset kärsisivät vitamiinien puutteesta mm, D- B-vitamiinien. Nii ja vitamiinithan muuntautuu elimistössä hormooneiksi jos oikein muistan, eli aika välttämättömiä ovat siinä tapauksessa. :)
Myös vitamiinit ovat sikiöllekin elintärkeitä, eritoten foolihappo, Auttaa myös raskautumisessa. ;)
 
Täällähän riuhuu kunnan plussatuulet,
ONNEA maiku :heart: :heart:

Itsellä on kaikki hyvin, mutta pää ei meinaa kestää epätietoisuutta vielä kahta viikkoa ennen ekaa ultraa, et kaiki on hyvin.
Itse olen suosinut vyöhyketerapiaa, et likat kaikkea kannattaa kokeilla

Kaikille plussatuulia

sanr & Toivo rv 4+5
 
Kiitos!

Minäkin odotan ultraa. Vielä tuo taitaa olla pieni alkiolevy vasta, ehkä ensi viikolla kuroutuu hermostoputki. Sydämen lyönteihin on vielä aikaa.
Oireina on väsymys, alaselkää ja kohtua jomottelee, naama kukkii finnejä, tulee nälkä yllättäin ja yökityttää jos ei sillä sekunnilla saa ruokaa! Ihan hassua miten noin pieni voi aiheuttaa oireita.

Maiku ja pienoinen rv 4+2
 
B) Ompa lämmin! B)

Onneva vaan muillekin plussanneille, myös ovisplussista! =) Kyllä sevaan luo sellaista uskoa tähän "toipumiseen" katalasta PCO:sta, ettette usko. Ainakin mulla. Lohdittaa, että EHKÄ toivoa on.

:heart:

Ens viikolla taas teroillaan ja ei kauheasti ole kyllä sen suhteen toivoa. Jotenkin veikkaan vain ettei mun keho kuuntele niitä lääkkeitä lainkaan.

doda: harmin paikka, olisihan sitä toivonut plussaa sinnekin. Mutta joo, piinapenkki täällä on lisääntynyt uusista PCO:sista ja muutama pidempikin aikaisempi on yhä plussaamatta...joten mukaan joo, tänne vain!

 
Alkuperäinen kirjoittaja Piglet:
neunu Saa kysyä, lähtöpaino oli 99kg. (joskus olen painanut 105.5kg siitä pudotin ihan ruokavaliolla 15.5kg/5kk. Takaisin tuli tuo 9kg.) En oo pk-seudulta, kun varsinais-suomen seudulta. Ja Tyksistä negatiivista kokemusta lääkärin moittimista, kun ei hänen tahtiinsa paino pudonnut.
Mihin tarkoitukseen helokkiöljykapselit? Maca-jauheesta ja greippimehusta tiedän, mutten tosta helokkiöljystä.

Eli suunnilleen samoista lukemista puhellaan, painon suhteen. Siis tuo -15.5kg/5kk on hyvä suorite - kuulostaa terveelliseltä ja kohtuulliselta.

Helokkiöljy asiaan saitkin jo vastauksen. Se toimii mulla hyvin turkin kiillottajana ja lisää hiusten hyvinvointia vaikka en ole aiemmin moisesta tiennyt. Luulen myös jo havainneeni jotain muutakin positiivista vaikutusta, mm. ruuansulatuksen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja digi:
Neunu: Saankos kysäistä minkä ikäinen olet neunu?! Ollaanko kaikki samaa ikäpolvea?
=)
Toki, olen vm. -81 eli en tiedä olemmeko me täällä kaikki suunnilleen saman ikäluokan edustajia vai jotkut nuorempia ja vanhempia huomattavasti...(?)

Voisinkin heittää pallon muille, minkä ikäluokan edustajia olette? ...eli sinä digi olet...?



=)
 
Tänään testattu sitten nega. Terot aloitan pe tai la. :/ en vielä päättänyt.
Eka aika väestöliittoon n. kuukauden päästä ja ehkä yhtä nopeesti alkaa hoidotkin.
Kun en kuitenkaan ihan nuori ole. Olen 32 vuotiaana joukon vanhin?
Miten voitte luottaa ovistestien positiivisiin tuloksin? Käyttekö ultrassa tsekkaamassa? Itse kun sain tosi vahvan positiivisen ovistestillä clomikierrossa niin ultrassa todettiin ettei ole kuitenkaan ovista tapahtunut. Ja ihan mikä kp tahansa saan testiin haalean testiviivan.
 
Onnea plussanneille :flower:
Joo minäkin 32v, :whistle: Eli ei ihan enään tylleröinen.. Vaikka mielellään olisinkin 20v, viel :LOL:
Mulla ovistestit näyttää plussaa aina, joten en viitsi enään niihin rahaa laittaa :/
 
Itse olen 31v, jouluna eetteriin 32v. Hoidot aloitettiin kun olin 30 ja mies 33.
Aluksi n 3-4kk laihdutuksella väestöliitolla aj sitten peliin clomit, kun ei riittänyt, niin menopur.

Mulle viimeksi sanottiin TAYSissa, et vaikka munasolu on kasvanut, niin silti varmuudeksi irrotuspiikki, koska PCO-laisilla, ei aina välttämät irtoa se munasolu.
Mulla noi ovistestit useimmiten einäyttänyt yhtään mitään.
 
Minä taidankin sit olla joukon nuorimpia, ikää 22v. Yritys alkaa vuoden päästä, kunhan päästään pysyvästi samaan kaupunkiin asumaan (mies töissä puoli vuotta toisessa kaupungissa ja vain viikonloput kotona), kunhan saan kilot pois ja häät juhlittua. Menkkojahan mulla ei oo ollut nyt neljään kuukauteen, teroilla ne tosin tuli 3 kk, mut nyt nekin loppu, syksyllä sit gynelle et josko ne taas käynnistellään.

Onnea kaikille plussanneille!! :) Saanko kysyä, että ootteko saaneet laihdutettua ylimääräiset kilot pois vai onko raskautuminen onnistunut niistä huolimatta? Kyllähän se uskoa luo itselle, että PCO:sta huolimatta voi onnistua!

Minä olen nyt syönyt priorinia ja e-epaa kohta kuukauden ja nyt jo näyttää siltä että hiusten lähtö on vähentynyt, vaikka priorinissahan tuloksia voi odottaa vasta kuukauden käytön jälkeen. Jos nää ei riitä, niin seuraavaks sit tota helokkiöljyä kokeiluun!
 
Kyllähän tämä vähän harmittaa, mutta toivon kovasti ettei ole mitään vakampaa. Ärsyttää vaan kovasti kun täällä päin on yksi eukko jonka ei tarvii nähä kun ukko ja PAM se on paksuna.Sitten se putkauttaa pennun ulos ja antaa millon kenellekin hoitoon kun ei itse viitti hoitaa.Moni ihminen onkin jo todennut että rahastaa vain lapsilla.. Niin sieluun ottaa!!Vähän epäreilu tämä maailma kun on ihmisiä jotka oikeasti toivovat sitä lasta ja olisi varmasti täydellinen vanhempi niin sitten raskaus annetaankin sellaiselle ihmisille joka piut paut välittää..

Onnea kuitenkin kaikille plussanneille =) Nauttikaan lämpimistä ilmoista.
 
Mielettömän suuret halitukset ja onnittelut plussanneille!! :heart:
Nostin eilen metujen annoksen 2000mg...Katotaan lyökö olon ihan kauheeks...Voin sanoa et nää alkaneet menkat otti todella, todella koville...Itkin pari päivää surkeaa oloani...Mut nyt alkaa taas helppaamaan, kun pääsi uuteen kiertoon ja tiedän että syksy lähestyy ;) (Syksyllä hoidot etenee, jos ei metut tehoa siihen mennessä...)
 
Heips,
Onnea hirmusti kaikille plussanneille!!!
Piti aiemmin kysymäni että olenko vanhin, mutta onneksi siis en ole. :)
Haaveileitteko te muut myös vielä esikoista? Minulla takana tuulimuna 2002, ja km 2007. Eli vaikka tavallaan kolmas niin silti esikkoa täällä haaveillaan. Menikö vaikeaksi? ;) :)
Ai niin viimeyönä näin unta että me odotimme pientä tyttövauvaa :)
 
Hei vain kaikille, En olekkaan vieraillut näillä sivustoilla vähään aikaan. Kyselin joku aika sit tuosta PCO:sta, kun omat menkat eli omaa elämäänsä. No tuon viestin jälkeen ne vasta innostui.. Pillereiden lopetuksen jälkeen oli kaksi kiertoa, jotka kesti melkein 50 päivää (vuotoa 6pv). Sit kierto alkoi lyhenemään mutta vuoto pidentyi.. Edellinen kierto kesti 22 päivää joista vuotoa 15 päivää.. No viimeisimmässä kierrossa tuhruttelua on tullut 19 päivää. Soitin yksityiselle gynelle ajan tuossa alkuviikosta ja pääsinkin sinne heti torstaina. Lääkäri ultras ja ultrassa näkyi selvästi rakkulaiset munasarjat. Mukaani sain terolut- tabletteja, joilla pitäisi saada tuo vuoto loppumaan ja sen jälkeen kierto tasaantumaan. Seuraavat kuukautiset on todennäköisesti niukat, koska kohdun limakalvo oli tosi ohut tuon pitkään jatkuneen tuhruttelun takia. Mutta olen niin iloinen että tähän kummalliseen kiertoon löytyi syy ja nyt voikin sitten heilutella peittoja uudella innolla. :D Jos ei puolessa vuodessa tuu tulosta niin sit pitää mennä takaisin lääkäriin.. En kyllä uskalla edes ajatella niin pitkälle. Toki hiukan jänskättää, kun olen lukenut teidän juttuja siitä kuinka hankalaa tämä raskaaksi tuleminen voi olla..

Tsemppiä kuitenkin teille kaikille ja paljon lämpimiä ajatuksia :heart:
 
Huh hellettä! Onkos teillä kellään ollut metukoitten kanssa ongelmana välivuodot?
Tai en mä oikein tiedä miks näitä kutsua...Mulla nyt kp 10 ja monsuunit loppuivat jo viitisen päivää sitten..Pari päivää sitten alkoi taas ruskea tuhruvuoto ja alavatsa/alaselkä kivut :eek:
Mietin et onko mulla joku kysta tuolta puhjennu tai jtn..
 
B) Kyllä tarkenee!

Nopealla vilkaisulla meitä siis löytyy aina sieltä 22 ikävuodesta päälle kolmenkympin. Itse sijoitun juuri puoliväliin, mutta tunnen kyllä itseni vanhaksi esikoisesta haaveilevaksi. Olen ollut lapsirakas, mutta se ei ole omalla kohdalla ollut vain ajankohtaista...miettiä edes perheenperustamista. Pitkä parisuhde kuitenkin ja tavallaan avoin mieli aina, kaikille uusille ajatuksille, mutta ei vain sitä omaa kääröä ennen tätä yritystä ole ollut mielessä. Arvaatteko, syytänkö itseäni etten ole aiemmin tullut ajatelleeksi tälläistä mutkaa matkassa. Jopa sitä, että miksi ei aiemmin ole ottanut selvää lapsettomuudesta omalta kohdalta ja myös tavallaan tuota painon tarkkailua sillä ei se nyt yllättänyt, että yli sadan heitti paino puntarissa lääkärissä, mutta ei se peilin kautta siltä ole näyttänyt :ashamed:

Tänään sain puhelinajalla gynen kiinni ja pitäydyttiin samassa lääkityksessä toistaiseksi vaikka EI FERRARIN FERRARIA! Hän olisi muutoin sitä tarkistellut enemmän jollen olisi päässyt hoitojonoon elokuussa ensikäynnille NKL:lle. Eli tämä kesä menee "hilloja" odotellessa ja raskaustestejä tuhlaillen :snotty:

On pitänyt empiä myös mennäkö NKL:lle vai suoraan varata aika yksityiseltä. Rahahan se on suurin syy miksi sitä vaan roikkuu kunnallisen palvelun perässä, mutta toisaalta taas...olen valmis uhraamaan kaikki viimeiset roposeni selvittääkseni mikä kehossa vikana kun ei saada kuukautisia. Ja sitä kautta mhadollisuutta raskautumiselle. Selvyyttä tilanteelle.

Henkseleitä paukuttelen ensi viikolla kun loma alkaa ja voi ehkä hetkeksi nyt unohtaa tämän oma keho & ferrari asian ja koittaa rentoutua. Niin se gynekin tänään saneli, että pitäisi olla sressaamatta vain. No, jos yritän :whistle:

fantasygirl: juu, mukaan vaan! pitkä ja kivinen tie laihdutuksessa meillä suurimmalla osalla on takana ja edessä joten PCO vaivaa vain...kuitenkin, muutamat (muutama meistä täällä plussanneet onnekkaasti, itse en lukeudu niihin kuitenkaan) ovat osoittaneet toivon olevan tallella :)

kahlan: on metujen annostus 2*500mg aamuin illoin vai miten? Itsehän kysyin olisinko saanut muuttaa oman metuannostuksen myös 2000mg (nykyisestä 1500mg:stä), mutta kuulema vaatisi verikokeet ja ne saan ensi kuussa kun pääsen ensikäynnille NKL:lle. Joten pitäisi sitten kai sinne odottaa. Ja gyne sanoi ettei luultavasti muutoksia metujen osalta tehdä vaan terot vaihtuvat järeämpiin tms. mutta mitä ikinä muutosta tulisikin niin verikokeet ensin.

Onkos täällä muuten kellään paksu verisyyttä? Mulla kesä-toukokuisessa verikokeessa näytti sen, että paksua verta ja kontrollikäynti olisi pitänyt tehdä siitä 2vk:n sisään, mutta en ole hoitanut asiaa. Silloin tällöin olen aspiriinin heittänyt huiviin, mutta ei kai se sillä miksikään hetkellisesti ole muuttunut. Kertokaa toki jos tiedätte jotain asiasta.

Nyt suihkuun viilentymään B)
 
Piglet: oletteko milloin aloittaneet yrityksen? Onko sun terokuurista alkanut nyt vuotoa?...eikös sulla viikonloppuna ollut aloitus vai...?

Ovistesteistä ollaan aiemminkin täällä puheltu. Itse olen luopunut niiden tulkitsemisesta, ainoastaan viime viikolla tein yhden kun huomasin sen jääneen jäljelle. En siis tuhaan enää tilaa niitä sillä ne on pääsääntöisesti JATKUVASTI näyttäneet plussaa. Kuten gyneni sanoi niin ne näyttävät PCO:lla usein plussaa. No, viimeeksi, sen viimeisimmän tikutuksen ovista tikutellen yllätyksekseni huomasin ettei plussaa tullutkaan!!!! :$ Johon itse vedin johtopäätöksiä, että ehkä, EHKÄ siellä alakerrassa on elämää sittenkin ja EHKÄ tilanne alkanut muuttumaan parempaan suuntaan. Laihdutus ja muut alkavat tehoamaan itse PCO:n joten josko valoa tunnelinpäässä. Tämä siis silkkaa omaa ajatustyötä ja ehkä liian optimistista, mutta sillähän tässä eteenpäin körötellään - toiveella tilanteen parantumisella! :p
 

Yhteistyössä