Tän päivän
neuvolakuulumisia: Ja ikäähän Venlalla on nyt 3kk ja 3päivää.
Neiti on 5455g ja 58.4 cm, pipo 40.2 cm. Terkkari kirjoitti neuvolakorttiin näin: "Kasvu hyvää, seuraa hyvin esinettä. Vatsallaan ei nyt keskity olemaan -> voi opetella kotona, iho kunnossa, virkeä vauva." Pikkunen tuo meidän vauva on, kasvaa keskikäyrän alapuolella ja on siro. Siskonsa on saman ikäisenä ollu 6290g ja 61.8 cm...
Hieman kokoeroa näillä meidän tyttärillä, mutta ei se haittaa, rakkaita ovat molemmat :heart:
Venla käänty ekan kerran selältään mahalleen eilen aamulla mökillä. Olipa se aika ihmeissään vahingosta, silmät suurina isäänsä katso, et miten hän nyt näin päin on
Mökkireissu suju hyvin, vaikkei siellä niitä mukavuuksia olekaan. Kosteuspyyhkeillä hoidettiin pesuja, ja yhdesti mummeli kylvetti Venlan saunalla. V nukku ihan äly hyvin yöt siellä, ja ulkona myös päikkärit. Isomummolassa käytiin myös perjantaina, ja iso-eno hurmaantu pikkusesta ihan täysin :heart:
Sit
oma napa :ashamed: Mulla oli 01/07 ku-raskaus, ja sen jälkeen sain ekat oireet paniikkihäiriöstä. En heti tunnistanu koko häiriötä, ja kärsin niistä jonkun verran. Aloin odottaa enkelivauvaa aikalailla tasan vuosi ku:n jälkeen, ja oireita ei juurikaan enää ollu. Enkelivauvan syntymän jälkeen tilanne paheni radikaalisti, ja oirehdin päivittäin ja lähes joka paikassa, muualla kuin kotona. Ja taas Venlan raskaus meni helposti ja hyvin, eikä oireita ollu taaskaan juuri nimeksikään. Synnytyksen jälkeen on oireet taas vähän nostanu päätään. Yhtään kunnollista ja pahaa kohtausta en ole koskaan saanu, ennen eilistä... ja se paikka, missä kohtaus tuli, se ei ollu mikään paras mahdollinen... Se tuli kesken rakastelun
Tuntu, että tukehdun siihen paikkaan, ja tietysti jäi lemmenleikit siihen. Jostain syystä en pysty puhumaan miehen kans koko paniikkihäiriöstä, se vaan on kauhean vaikea asia sille kohdata, että vaimo sairastuu tämmöseen. Ja muutenkin sen on vähän hankala suhtautua mielenterveysongelmiin asiallisesti. Itkettäis ihan hirveesti, ja pakko kai on hommautua jonnekin taas keskusteluapua saamaan, niin kun kävin enkelivauvan syntymän jälkeenkin. Nyt pelkään ihan hirveesti, että saan uuden kohtauksen jossain muualla kun kotona, ja etten hallitse itseäni sen kans :| Ja jos mieskään ei pysty olemaan tässä tukena, niin... Kävin tänään kyllä yhden ystävän luona (semmosen, joka tietää kaikki mun asiat, ja jolle voin ja saan uskoutua ), ja että avaudun hälle asiasta, ja kaikesta tästä paskasta, mut siellä olikin sen mies kotona, ja sit siihen pian tuli sen työkaveri käymään, ja ei ehditty sit puhuu, tai minä puhumaan, ja se kuuntelee
En haluais aloittaa mitään lääkitystä tähän, pelkään et ne vaikuttaa liikaa pääkoppaan, ja muutun joko kauhean aggressiiviseksi tai zombieksi
Mut pakko varmaan on kohta jotain aloittaa, jos nämä lisii ja jatkuu tälleen.
Ja sitten se noloin osuus tästä koko episodista: :ashamed: Kamala äiti, kivittäkää vaan. Sain siis sen kohtauksen myöhällä illalla, ja sen jälkeen alettiin vähin äänin nukkumaan miehen kans, se säikähtäneenä kohtausta, ja minä järkyttyneenä, että nyt se tuli. Ei puhuttu enää sit mitään. Heräsin yöllä siihen, että Venla itki ihan hirveesti, enkä minä ollu siihen sen normaaliin ähinään heränny
Siis oletan, että se kohtaus aiheutti sen, ett nukuin kuin tajuton, enkä älynny mitään tälle elämälle... :ashamed: Tiedä, miten kauan lapsiraukka oli jo huutanu, ennen kun heräsin. HÄVETTÄÄ! :ashamed:
No joo, anteeksi tämä purkaus nyt, mut pakko jonnekin saada purkaa.
Sisu ja Venla 3kk 3päivää :heart:
P.S. Me maisteltiin tänä aamuna ruusunmarjasosetta teelusikallisen verran. Kovasti V irvisteli sille, mutta söi ihan kiltisti sen. Huomenna vähän lisää. Ja neuvolassa en tietysti sanonu mitään