~KesäMassut 2007~

jonnakar kyllähän sitä vyöhyketerapia hierontaa voi kotonakin harrastaa, mutta täytyis ensin käydä koulutetulla hierojalla ottamassa oppia.
paljon on niitä pisteitä tuolla jalanpohjissa ja täytyisi tietää, mikä kohta sieltä auttaa siihen ruolatorven pullautus vaivaan. sitten on myös sydämen pisteitä mitä ei saa hieroa, ettei aiheuta vaaville rytmihäiriötä.

ebbuliini mulla oli myös joku aika sitten niskat niin jumissa etten pystyny kääntämään päätä kumpaankaan suuntaan. aluksi venyttelin sitä ja pidin lämmintä päällä. se oli vika tikki. niskani oli niin tulehtunut että se vaan pahensi tilannetta ja sitten vihloi todella kipeää koko ajan. kävin tavallisessa lääkärissä joka määräsi minulle kolmio lääkettä ja kipulääkettä. en kuitenkaan alkanut niitä ottamaan kun kerran täysimetän. juttelin sitten vielä neuvola lääkärin kanssa ja hän sanoi että niitä tulehduskipulääkkeitä voi huoletta syödä mitä lääkäri määräsi. se oli sellainen kuin voltaren rapid. on tehokkaampi kuin banadol tai buranat yms. ja saa ottaa jos imettää, sanoi minun lääkärini neuvolasta. otin niitä sitten pasi kertaa ja taivas aukeni. kivut loppui ja sain nukuttua ja tehtyä normaalisti kaikkea.
pitkä stoori mut näin mun kohdalla.
 
jonnakar kyllähän sitä vyöhyketerapia hierontaa voi kotonakin harrastaa, mutta täytyis ensin käydä koulutetulla hierojalla ottamassa oppia.
paljon on niitä pisteitä tuolla jalanpohjissa ja täytyisi tietää, mikä kohta sieltä auttaa siihen ruolatorven pullautus vaivaan. sitten on myös sydämen pisteitä mitä ei saa hieroa, ettei aiheuta vaaville rytmihäiriötä.

ebbuliini mulla oli myös joku aika sitten niskat niin jumissa etten pystyny kääntämään päätä kumpaankaan suuntaan. aluksi venyttelin sitä ja pidin lämmintä päällä. se oli vika tikki. niskani oli niin tulehtunut että se vaan pahensi tilannetta ja sitten vihloi todella kipeää koko ajan. kävin tavallisessa lääkärissä joka määräsi minulle kolmio lääkettä ja kipulääkettä. en kuitenkaan alkanut niitä ottamaan kun kerran täysimetän. juttelin sitten vielä neuvola lääkärin kanssa ja hän sanoi että niitä tulehduskipulääkkeitä voi huoletta syödä mitä lääkäri määräsi. se oli sellainen kuin voltaren rapid. on tehokkaampi kuin banadol tai buranat yms. ja saa ottaa jos imettää, sanoi minun lääkärini neuvolasta. otin niitä sitten pari kertaa ja taivas aukeni. kivut loppui ja sain nukuttua ja tehtyä normaalisti kaikkea.
pitkä stoori mut näin mun kohdalla.
 
Ke iltana oli vähän kipeä..sit eilisen päivän sitä jomotti ja selkeä punainen läntti rinnassa..no tänään onneksi vauvalla lääkäri-määräsi antibioottikuurin varon vuoksi,jos ei huomiseen katoa niin aloitan sen..kauratyynyllä kyllä pehmeni....olin kuumia kääreitä siinä pitänyt ja unohtanut rakkaan k.tyynyni,joka helpotti synnytyksen alkaessa supistuksia huomattavasti...mulla ennenkin kipeytyny rinta tällein,mut vain pvän kestänyt..toiv.ei kuume nouse etc.

Ikää 6viikkoa:
neiti painaa 5240g(lähtöp. 3840g)
pituus 56,2cm(51cm)
päänymp.39,5cm(35,5cm)

Hienosti käyrillä menee!

Onkos teidän muiden vauvoilla niin kutsuttu haikaranpurema(punoittava läikkä) niskassa??kysyin tänään et onko toi syntymämerkki niin sanoi et useilla vauvoilla sellainen on ja häviää vauvan kasvaessa.

liberon ja muumin vaippoja 3-6kg käytetään..vaikka neiti noin painava-niin tuntuu et liian isot välillä noi vaipat..tai ehkä pikkuisella ei ole äidin tukevia reisiä/pyllyposkia,joten falskaa välillä :LOL: tai sit meillä kunnon kakkakone,joka kerralla päästää suoliston tyhjäksi :kieh:

cuplatonin päätin nyt lopettaa..katsoo meneekö huonompaan suuntaan kitinä..kyllä nytkin saa välillä oikein kiukulla kakkaa/ilmaa vääntää..voihan olla et pahentaa asiaa koko aine...kuinkas muilla, jotka lopettanut cuplatonin tai vastaavan käytön,vauvan maha voinut?

 
Heips.

Me lopetettiin cuplatonit jo hyvän aikaa sitten, ei ole masu vaivannut sittemmin. Jekovitkin on alkanut näköjään taas sopia ihan ok.

Meidän vauvelilla on aika kuiva iho, nyt seuraillaan, näyttäkö siltä, että iho olisi atooppista, kuten esikoisella. Dailyn hoitovoide sai koko ihon näpyille ja punaiseksi, mutta erisan näköjään auttaa. Sillä siis mennään.

Höh, nyt toi vauva hebaa, palaan illallla asiaan.

Kreecher ja A
 
Katti!!

Meillä myös löydettiin esikoiselta sydämestä löydettiin sivuääni pojan ollessa ihan pieni (synnärillä jo havaittiin) ja pojan sydäntä ultrattiin kolmeen kertaan ennekuin poika oli edes 3kk.

Minä olin myös ihan kauhean huolissani ja synnärillä -kun koko synnytys ja muut ongelmat päällä ja vielä tultiin tästä kertomaan- vollotin silmät päästäni ja kävin mielessäni läpi kauheita leikkauksia yms.

Loppujen lopuksi pojalla todettiin sydämessä 3mm kokoinen reikä kammioiden välissä ja tästä ei tule pojalle mitään haittaa olemaan, vaikka reikä ei menisi ikinä umpeen. Poika kasvaa normaalisti ja on todella vilkas ja iloinen tapaus.

Ainoa mihin reikä vaikuttaa on se, että esim. nukutuksia ja hammaslääkärien yhteydessä on annettava antibioottia joka ehkäisee sydämen tulehtumista.

Ja kontrollissa käymme kerran vuodessa, viimeksi 1,5 vuotiaana jolloin reikä ei siis ollut mennyt umpeen.

Tälläiset tapaukset ovat kuulemma paljon yleisimpiä kuin luullaan ja vain hyvin pienessä ryhmässä ongelmat ovat sitten suurempaa luokkaa...

Mutta tiedän kyllä, että se huoli omasta pienestä osaa olla valtava. Toivottavasti saatte pian tietoa tilanteeseenne :hug:
 
Mä olen lopettanut jo joku aika sitten sekä Rela-tipat, että Cuplatonin. Tuntuu, että näin on vähemmän masuvaivoja kuin aiemmin. tai sitten on vaan mennyt vaivat ohitse. Mitään koliikkia tms. meillä ei ole ollutkaan.

Ollan nyt mummolassa ja poitsu nukkuu oikein mega-pitkiä yöunia. On heräillyt vasta kuuden jälkeen ja mennyt nukkumaan illalla noin klo 23 aikoihin. Jos vain itsekin malttaisi mennä silloin nukkumaan, niin sais kyllä hyvin unirästejä pois:) Toivottavasti sama rytmi säilyy, kun palataan takaisin kaupunkiin.

Mulla on myös hartiat jumissa jumppaa ja kauratyynyjä olen kokeillut...

Pompula Toivotaan tosiaan, ettei rintatulehdus iske. se on kyllä niin kurja vaiva. Eikös Narulla taannoin ollut, joko on helpottanut?
 
Nimiäiset on onnellisesti ohi! Tai siis melkein viikko sittehän ne oli mutta en oo kerennyt kirjoittelemaan kun miehen sukulaiset just vasta lähti kotiin, ne oli meillä viikon (Huh!)... Toivo André oli juhlissaan rauhallisesti ja nukahti puolessavälissä.

Jaahas, nyt kuluu ääntä makkarista...

Sisi ja Toivo kohta 2kk
 
No onistuiskohan nyt...

Meidän vauvalla ei ole haikaranpuremaa, mutta kaveripiirissä on monella vauvalla ollut ja tosiaan hävinnyt sitten ajan kanssa.

Esikoisella todettiin 8-kuisena maitoaltistuksen yhteydessä sivuäni sydämessä. Ultrattiin ja otettiin EKG joskus rapiat vuoden ikäisenä. Silloin oli kaikki ok, eikä sydäntä ole sittemmin erikseen seurattu. Joku virtausjuttu sekin kai oli...

Mullakaan ei ole harmainta aavistustakaan, paljonko vauva syö kerralla tai päivän aikana. Silloin rantajameissa kun kävin ja olin siis neljä tuntia poissa, jätin maitoa 2 dl. Poika oli hörpännyt desin poissaollessani ja sen toisen desin laitoin sitten pakastimeen, kun ei sille tullut tarvetta. Mutta jätkä oli siis silloin vasta 4 vkoa. (Mun 20-vuotias minäni tappaisi mut, jos kuulisi, että olen jättänyt 4-viikkoisen kotiin ja lähtenyt viihteelle... Johonkin tuokin fanaattisuus on kadonnut!)

Musta on tullut nyt ihan tv:n orja! Asumme siis sellaisessa montussa, ettei telkku ole tähän saakka näkynyt kunnolla. Nyt ihan yhtäkkiä alkoikin näkyä, mikä lie taika tapahtunut. Ihan huumassa olen tuijotellut sinkkuelämän uusintoja ja C.S.I:ta . Ja aamulla sitten väsyttää, kun on valvonut liian myöhään. Olisi saanut vaan olla toimimatta mokoma rakkine. Ihmeen hyvin sitä muuten tuli toimeen ilman! Voisin ihan hyvin luopua telkusta, mies ei vaan oikein syty ajatukselle...

No, kun tuo tuossa kuitenkin on, niin taidan siirtyä sinkkuelämän ihmeelliseen maailmaan! :D

Kreecher ja Aleksanteri 8 vko
 
Kiitos teille joilta löytyi vinkkejä niskapulmaan! =) Anastin äidiltäni kauratyynyn ja kyllä se lämmin vie kipua pois. Kylmägeeli ei ollut vieläkään mun juttuni :x Venyttely teki tosi kipeetä, joten jätin sen siihen yhteen kokeiluun. Mulla on 22.8. jälkitarkastus, jos sinne asti kestäisi ja pyytäisi sitten jotain panadolia järeempää...

Tyttö on ollut taas itkuinen. Liittyy selvästi masuvaivoihin nuo rääkäisyt :( Nyt neiti on pantannut muutaman päivän kakkaa ja selvästi se sitten pahentaa tilannetta. Iltapäivästä iltayöhön on kaikkein eniten sylissä kiinni (tänään myös aamun ja päivän :headwall: ) mutta onneksi yöt on rauhallisia. Tyttö nukahtaa 24 aikoihin ja herää klo 5 aikaan syömään, nukahtaa heti uudestaan ja syö vielä kerran ennen kun klo 9-10 maissa herää kunnolla.

Nyt on itkussa aika nälkäinen sävy..

-ebbuliini ja neiti 5 vk-
 
Eilen nousi yhskaks kuume 38asteeseen-palelsi niin perkuleesti aluksi..no aloitin antibioottikuurin vaikka olisi pitänyt yöhön odottaa niin tän pvän aikana se 3tabl..tulis otettua..8h kun niissä väliä oltava...kauratyyny pehmensi rintaa mukavasti-vähän aristaa kuitenkin.1-2h välein sitä pitäs tyhjentää,joten ehkä sen suhteen on vielä parantamisen varaa..mut nyt sen 7pvää kuuria syön..eipä se varmaan pahitteeksikaan ole-ainakin yksi ystäväni suositteli syömään.

Kuinkas usein te kylvetätte vauvaa?
joku kirjoitti et päivittäin-itse en ainakaan niin tee..onko 2kertaa viikossa liian vähän?kuitenkin aamuisin puhd.kaulan,kasvot,kädet...ja peppu tietty kakka vaipan yhteydessä..

meillä neidillä punoittaa pimppa ja vähän sen alaosa..ilmakylpyä yritän nyt enemmän antaa ja lyhyemmillä välein vaipat vaihtaa-usein kyllä melki tyhjeä vaipat on vaikka kamala pieru onkin tullut..ne kun ei aina tuoa tavaraa tullessaan :LOL:

uskaltaisikohan lähteä lenkille...onkohan jonkinlainen rintatulehdus este??kuumetta ei ole.kylään pitäisi illalla mennä-eihän tämän tarttua ainakaan pitäisi..siis eilinen lämpö ihan tissini vika..

täällä muilla niskat kipeät itsellä keskiselkä--ei oikein ergonominen imetysasento enää käytössä..sitä ajattelee et voi riippua sen hetken vaikka missä asennossa..mut kuten näkee se kostautuu

viikon päästä ristiäiset..koskahan tajuisin et olisi paras alkaa raivaan kämppää!!
 
Moikka vapaalta/viihteeltä :)
Meillä vauva jo kolmatta kertaa yökylässä, että siinä kaikille jotka potevat huonoa omaatuntoa menoistaan. Me täällä valmistaudumme taas aikuisten juhliin... Tämä kesä on ennätys häiden suhteen, ja kun kutsussa lukee AIKUISTEN kesken sitä noudatetaan. Itse olen oppinut olemaan jo ilman huonoa mieltä. Minä olen tälläinen äiti ja tunnen saavani tästä aikuisten ajasta voimaa ja vireyttä myös lapsen kanssa pyörimiseen! Meillä on kaksi rakastavaa ja meidän rakastamaa mummia vartin matkan päässä, joten asiat on paremmin kuin hyvin

Haikaranpurema meillä on niskassa ja rinnassa. Neuvolassa kysyinkin ja sanoikin lääkäri että aivan vaarattomia ja katovat ajallaan sitten.

Liikkumisesta meillä poika nyt rapiat 6 vkoa ja möngertää sellaisella voimalla sylissä ja massullaan että näyttää kuin olisi liikkeelle lähdössä. Massullaan lattialla jopa etenee hieman. Pää pysyy hienosti pystyssä ja rintakin nousee mahallaan kölliessä. Minkähän ikäisenä se ryömintä voi alkaakaan? Katsoin omaa vauvakirjaani että 5 kuukauden iässä olen jo kontannut.

Meillä kylvetään noin kaksi-kolme kertaa viikosa. Muuten peseydytään vaipanvaihdon yhteydessä ja tarpeen (puklun) vaatiessa.

Itse kävin hierojalla niskajumiin heti alkuunsa. Auttoi ihanasti puolenkin tunnin hieronta ja eihän se kallistakaan ole. Mieluummin maksan parikymppiä hierojalle kuin popsin buranaa.

No me lähdetään tästä juhliin. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Rouvaii ja poitsu (tasan viikon päästä sillä on nimikin:)
 
Heippis!

Käytiin Taaborinvuorella ulkoilmakonsertissa koko perheen voimin. Oli kivaa ja ohjelmisto erittäin sopivan mittainen, pojatkin jaksoivat kuunnella. Jäätiin kyllä äänenvoimakkuuden takia niin kauas, että näköyhteyttä bändiin ei enää ollut, mutta ei tuo menoa haitannut. Aleksanteri keräsi katseita, kun kantoliinassa kulki mukana. Ilmeisen vähän niitä sitten kuitenkin käytetään, kun usein ihmiset pällistelevät, kun liinan kanssa kuljetaan. Tai sitten ollaan niin hupaisa näky, kun kaksi on tuplarattaissa ja yksi liinassa. Olen siis alkanut lenkkeillä niin, että isot pojat ovat rattaissa ja pieni liinassa. Isoin kyllä kävelisi itse (4-v), mutta muuten jää oma liikunnallinen hyöty surkeaksi. Iltaisin tietty pääsisi vaikka yksin, kun mies tulee töistä, mutta en yleensä enää jaksa... (kiviäkin varmaan kiinnostaa...? :D )

Pompula, ihan hyvin voi kyläillä/lenkkeillä rintatulehduksesta huolimatta, jos vaan oma vointi sen sallii. Kannattaa vaan suojata rinnat todella hyvin, tulehdus nimittäin uusii todella helposti.

kylvetän vauvaa melko harvoin, ehkä kerran viikossa. Poika tulee pari kertaa viikossa suihkuun mukaan ja päivittäin pesen kaulan, kainalot ja pepun.

ebbuliini oletko kokeillut hieroa vauvaa? Sain aikanaan neuvolasta ohjeen, kun kakkosella oli vähän hankalaa se kakanteko, että kämmenellä sivellään vatsaa pyörivällä liikkeellä myötäpäivään, pari kertaa päivässä muutama minuutti kerrallaan. Vauva kakkasi alkuun pari kertaa viikossa, mutta kun muutaman päivän olin hierontaa jatkanut, alkoi kakata päivittäinb, mikä näytti vähentävän masuvaivoja.

Hirmu ihania nimiä vauvat ovat saaneet! Eikä taida olla vielä yhtään samannimisiä...?

Illanjatkoa...

Kreecher ja Aleksanteri 8vko
 
Heippa!

Me oltiin pari päivää reissussa, olipa tullut taas paljon tekstiä tänne sillä aikaa. Käytiin Turussa ihmettelemässä kaverin viikon vanhaa poitsua. :heart: Hassua, miten se näytti niin pikkuselta! Oman pojan kasvua kun on seurannut koko ajan vierestä, ni ei oo oikeen tajunnutkaan, kuinka paljon se on jo kasvanut. Vaikka kiloja ja senttejä rapsuu koko ajan mittariin lisää, ni silti Onni on must koko ajan ihan samankokonen ku ennenkin.. :LOL:

Mä kävin siel Turussa rintarepun kanssa nopsaan torilla ja huomasin kans sen, et tosi pitkään ihmiset katto. Kai se on sitten tosiaan aika harvinaista, et sillai lasta kuljetetaan.. Tai sitte ne oli rintarepun-vihaajien syyttäviä katseita..? :|

Mä olen onnekseni, ainakin vielä, selvinnyt ilman niskakipuja. Imetän useimmiten vaakatasossa, se on niin lepposaa ja ergonomista. Ja alakerran kipujen takia se oli ekojen viikkojen aikana ainoa vaihtoehto. Oikeestaan vasta pari viikkoa sitten aloin imettää istualtaan. Edelleen hoidan yösyötöt köllöllään, sopii mulle. =) Mulla on aina ollu alaselkäkipuja, jotka ei, yllättävää kyllä, pahentuneet raskausaikana, päinvastoin! Onnin kantelukaan ei niitä ole mukanaan tuonut. :eek: Sen sijaan mulla on synnytyksestä asti ollu rajuja kipuja keskiselässä. Ranka on todella kipeä just siitä kohtaa, mihin epiduraali pistettiin.. Onko kellään ollut vastaavaa? Se on kosketusarka ja jos taivutan selkää taaksepäin, meinaa taju lähteä. Muutaman kerran oon yöllä heränny omaan huutooni, sen verran kipeä se on. Unohdin luonnollisestikin puhua tästä asiasta jälkitarkastuksessa ja oon tosi huono lähtemään erikseen lääkäriin.. :ashamed: Katotaan kauan jaksan tän kivun kanssa kärsiä..

Kivusta tulikin mieleeni, et sain kuulla jälkitarkastuksessa, et mulla oli synnytyksessä virtsaputki revenny! :/ Sairaalassa asiasta ei puhuttu mitään, kätilö kertoi vain "pintarepeämistä, jotka paranevat viikossa". (Ihmettelin kyllä jo, kun kivut kestivät yli 3 viikkoa..) Sairaalan papereista lääkäri kuitenkin luki tämän virtsaputken repeämisen.. Oli pakko lukea itekin se paperi, kun en voinut korviani uskoa! :x Synnytyskertomuksessa ei myöskään asiaa mainittu. Hämmentävää mun mielestä.. :(

Meillä kylvetään kerran viikossa. Pylly pestään päivittäin ja poimuja oon putsaillu urbaanisti kosteuspyyhkeillä myöskin joka päivä. Onnilla oli alkuun tosi kuiva iho, mut nyt se on ollu hyvä, ei oo pahemmin tarvinu rasvailla.

Haikaranpurema löytyy Onniltakin niskasta.

Meillä olis vielä tänään penkkiurheilupäivä. =) Käytiin eilen kattomassa korispelejä ja Onni viihty sen verran hyvin, et lähdetään tänään uudestaan. Pitäs ehkä kaivaa oma pallo varaston periltä esiin, koska poika tuntu rauhottuvan tasasesta pomputtelun äänestä. :LOL:

Oikeen mukavaa ja aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille!!


Pilkkis ja Onni 7vko ja risat
 
tämän surullisen eroni kanssa...kyllä tämä voimia vie mutta onneksi on noi ihanat tyttäret tässä vierellä.. :) Hyvin täällä on jakseltu kaikesta huolimatta...vauva-arkea pyörittäen...

Vauva oli 5 viikois neuvolassa 4850g ja 55cm eli hyvin on kasvanut...ja kaikki oli muutenkin ok...enenpi neuvolatäti murehti mun ja isosiskon jaksamista tämän elämäntilanteen kanssa...yritin vakuutella että pärjätään kyllä...ja on omat vanhemmat ja ystävät apuna..kun seinät alkaa kotona kaatua päälle niin otamme ja lähtemme mummolaan kuten eilenkin...siellä sit sai jutella ja purkaa itseesä sekä käydä ihan vaan kaksin esikoisen kanssa saunassa...kiitos vaan omille ihanille vanhemmille!! :heart:

Ristiäiset ois viikon päästä...ja nimi vieläkin mietinnässä....pakko pian päättää sillä ens vkolla tulee pappi käymään ja sovitaan asioista...pitää varmaan papillekkin sanoo erosta ettei sit puhele ristiäisissä "onnellisesta pikku perheestä"...:(

Hyvää päivän jatkoa kaikille!!

TV: Mantsu ja aurinkoinen 5vkoa 5pvää
 
Jaa josko sitä kirjottelis vähän jotakin ennen nukkumaan menoa.

Tiistaina oli Niilon lääkärineuvola ja mun jälkitarkastus. Poika kasvaa ihan silmissä, taaskin oli kolmessa viikossa tullut kilo painoa lisää. Mitat nyt seitsenviikkoisena oli 5900g ja 57,5cm. Seuraava neuvolakäynti onkin sitten vasta kolmikuisena ja silloinhan tulee eka rokotekin.

Meillä kylvetetään Niilo 1-2 krt viikossa. Päivittäin tietty tehdään pikkupesut.

Joo kyllä tosiaan kantoliina kerää katseita kun sen kanssa liikkuu. Usein joku tulee höpöttelemäänkin. Joskus kyllä vähän ärsyttääkin kun ihmiset toljottaa, vaikka ihastellen ihmettelevätkin moista kuljetustapaa, lukuunottamatta yhtä eukkoa joka loi meikäläiseen kyllä niin pahansuopia katseita, että kai se meinas että lapsi kärsii siinä liinassa keikkuessa :headwall:

Mäkin opettelin nyt käyttämään sidottavaa liinaa, kun ompelin pitkän trikooliinan. Ja eipähän ainakaan tuo kietaisuristi2 sidonta vaikea ollut. Aika nopeesti sen sitoo ja kiva kun sen voi tehdä valmiiksi päälle kauppareissuja ajatellen. Rengasliinassa alko jo pojan paino tuntumaan eikä kantaminen tuntunut enää kovin hyvältä kun siinähän liina on vaan toisella olalla, nyt on ihana kun ei tunnu paino ollenkaan!

Niskat ja selkä on kovilla täälläkin. Pitäis vaan aina muistaa imettää kunnon asennoissa, mutta sitä tulee kyllä törkättyä se tissi vauvan suuhun milloin missäkin... Ja tietty toi jatkuva kanniskelukin rasittaa. Olis niin ihan päästä hierojalle!

Kävittekös ebbuliini Hippaloissa? Me oltiin lauantaina kattomassa tuttiritaria. Yritin kovasti sua bongailla jos olisitte sattuneet kans olemaan siellä! =)

Nonni nytpä se täytyy alkaa Niilon nukutuspuuhiin.

Teppana & Niilo 8vko
 
Ei hitto repesin kun näin Kreecherin laittamat kuvat :LOL: :LOL:
Lapsilla on kyllä ollu varmasti hauskaa :D .
Vähän hankala kirjottaa kun tyttö on liinassa ja pitää vähän toisella kädellä tukea niskaa kun ei suostu olemaan se henkseli pään yli,ei voi sietää vaan jos laitan sen menemään pään yli niin herää ja heiluttaa päätänsä niin kauan et saa pään "vapaaksi". Joskus kun ei muuten nukahda niin liinaan nukahtaa varmasti ja sitte kun ottaa pois ja laittaa sänkyyn niin herää. Ajattelin kyllä sen Ergon hankkia jossain vaiheessa. Liina mun pitää edelleen laittaa peilin edessä kun tuntuu et muuten en osaa laittaa. Pitäs käydä itekin nukkumaan kunhan saan tytön sänkyyn nukkumaan ja pääsen ite käymään suihkussa. Miehellä on yöviikko nii se ei oo sen aikaa nyt katsomassa pikkusta. Yleensä neiti näihin aikoihin syö ja käy yöunille. Herää ehkä viiden kuuden aikoihin syömään,en ole varma kun en ole katsonu kelloa kun vauva nukkuu vieressä niin ei tuu muutakun laitettua tissi suuhun ja nukahdan melkein heti uudestaan. Sitte joskus kaheksan yheksän aikoihin syö ja nukkuu 11-12 asti. Että ihan hyvin saa nukuttua. Mut nyt lähen yrittää nukkumaan.

NallePuh ja neiti huomenna 7vk(huh,kyllä aika menee nopeesti!)
 
Eli suomen reissu on tullut tehtyä ja autossa istuttiin sitten 4200km! Eli aikasta lailla oli istumista, mutta hienosti meni matka..
Poika sai siis nimenkin tällä reissulla kun ristiäiset olivat ja hänestä tuli sitten Linus Sebastian, kivasti menivät ristiäisetkin ja pikku ukko nukkui melkein koko tilaisuuden ja sitten ekaa kertaa hienosti pitkät yö unetkin.

Haikaran purema on meillä ollut vasemmassa silmäluomessa ja välillä se on vaaleempi ja sitten taas välillä se näkyy paremmin, mutta lääkäri myös meille sanoi että se kyllä häviää. Ainakin ennen armeijaa :LOL:

Kylvyssä meillä käydään joka ikinen ilta, pikku ukko ei enää osaa laittaa nukkumaan ilman kylpyä. (Niin ja lisäsin muuten profiliinkin uuden kylpykuvan eiliseltä.. ui muuten aivan hulluna aina kylvyssä..pitää varmaan vauva uintiin osallistua ensi kuussa..)
Eli automaattisesti kylvyn jälkeen saa tissiä ja sitten vielä hieman pullosta Nannia, (tuon nannin aloitin pari päivää sitten,jotta nukkuis pitempään) Ja sitten se vaan siihen itekseen nukahtaa.
Mutta tosiaankin meillä on melkein aina kylpyvedessä Baby oilia, eli siis ihan öljykylvyssä käydään ja meidän vauvalla on ollut syntymästä asti tosi hyvä iho, niin kestää kylvetyksiäkin joka ilta. Ja kivahan se on mun mielestä pestä ja puunata, kaveri vaan naureskelee hoitopöydällä ku äiti käy pienen öljyisen vanulapun kans läpi kaikki pikku varpaan välitkin.. Ettei vaan ole mitään hiuksia mennyt sinne varpaita kiristään. Niinku mummi aina kertoi niille käyneen.

Kreecher ei voi muuta sanoa, ku että taiteellisia kavereita teillä ja varmaan olit tosi iloinen löytäessäsi nämä pienet picassot!! ;)

Juu mutta täällä meillä on nyt tosiaan sitten 3 viikon päästä muutto suomeen ja kovat on pakkaus urakat meneillään ja asuntokin näyttää kyllä just siltä! Mutta ihanaa päästä suomeen. Ehkäpäs ehtisin teidän elokuiseen tapaamiseenkin sitten Turun ihmiset? Kun en siis ketään sieltä tunne..
No mutta tänne kuuluu nyt vaan hyvää ja vauva kasvaa ja tissimaidolla mennään pääosin.. niin ja käytiin tosiaan 2 kertaa vyöhyketerapiassa suomessa ja sinne jäi kaikki kivut ja itkut masun kanssa. Ainut on vaan se että ei saanut sekään setä meidän Linuksen masua toimiin sen paremmin, koska se oikeesti kakkaa 5-7 päivän välein, mikä on musta tosi harvoin!! Mutta ei se niin kovin sitä valita, joten kai se on vaan uskottava että sen suolisto on sitten tuollainen. Ehkä se sitten muuttuu kun saa kiinteitä? Mutta olen antanut lusikallisen luumusosettakin sille tissimaidon kanssa ja mitään sekään ei auta. Mutta hyvin pikku ukko aukoo suuta ja syö hyvällä halulla. Se on ainakin plussaa.. Mutta nyt en sitäkään ole antanut, kun ei kerran kakata niin ei sitten!!
Miten kakkaako teillä kaikilla vauvat joka päivä? ja useastiki?

Nooh, mutta tässä taas juttua kerrakseen ja nyt on mentävä nukkuun pienen viereen ettei herää enää tälle illalle. On muuten niin herkkä ja nukkuu vieressä vielä, jos nousen siitä niin yleensä herää heti.. no mutta juupa jaapa.. nyt on mentävä :whistle:

Hyvät yöt ja huomisiin :wave:

Moonlight ja pikku ukko Linus
 
Eilen sitten oli ristiäiset. Meillä kyllä jäi kaikki viime tippaan. Ei ollut vielä edes kaikki valmiina, kun tilaisuus alkoi... :ashamed: , tämä nyt ei sitten ole mitään uutta, että kaikki tehdään viime tingassa. Pappi oli kuitenkin todella mukava ja muutenkin ihan kivat ristiäiset.

Tyttö sai nimekseen Amalia Linnea.

Miehen sukunimen sai tyttö. Arvoimme sukunimen ja minä olin arpaonninen. Tämä tuntui miehelle olevan kuitenkin aivan kamala juttu ja niinpä sitten 1/2tuntia ennen tilaisuutta annoin periksi ja laitettiin miehen sukunimi. Toisaalta tietysti ymmärrän miehelle sukunimen merkityksen (+hänen sukulaisilleen), vaikka itsekin todella kovasti toivoin omaani tyttärelleni. Asia on nyt kuitenkin näin eikä se nyt tunnu enää niin kamalalta...


Kreecher
: Huh, taideakatemiaan varmaan poitsut harjoittelivat :saint: . Voin kyllä kuvitella, minkälainen voi olla reaktio, kun tuollaisen teoksen löytää...

Yöunet: meillä tyttö alkoi saamaan aivan kamalia huutoraivareita, jotka kestävät n.1/2-2 tuntia. Aivan raivona huutaa, mikä on tietysti aivan hirveää katsottavaa, kun huolettaa aina. No, nyt kahtena iltana olen ottanut tytön äitiyspakkauksesta tulevaan peitteeseen sisään ja siinä syöttänyt, hyssytellyt ja tuttia antanut. Amalia on rauhoittunut todella nopeaan, tietysti vähän huutanut, mutta nopeasti rauhoittuu. Jatkan tietysti nyt tätä kokeilua jatkossakin. Olisi ihana, jos tästä apua aina, kun ilmeisesti kaipaa jotain "turvaa" ja lämpöä ympärilleen :heart: . Amalia nukkuu nykyään ekan pätkän n.6-7 tuntia ja sitten 2-4tuntia. Klo.8.00-9.00 herätään aamuisin, kun ei enää suostu nukkumaan.

Mantsulle edelleen kovasti voimia :hug: !

Pikkumyy: Meidän tytön nimen saa päivittää tietoihin (3.6.), kiitos ! :hug:

Niin, ja pitäähän sitä tietysti kehua neitiä, kun oli niin hienosti koko ristiäistilaisuuden. Kastehetkellä katseli vain ja lopussa nukahti ja virallisen osion jälkeen sitten päätti nukuskella. Jaksoi vähän seurustellakin, kun sylejä kiersi ja hymyjä antoi vieraille :heart: . Äidin prinsessa :).


Oululaiset massut
: Onko teillä minkäänlaista kiinnostusta tapaamiseen ? Jos, niin käykääpäs laittelemassa ehdotuksia tuonne tapaamis-puolelle.

Pepsukka ja Amalia 2kk+ 3pvä
 
Olipas jännä tunne käväistä pyörälenkillä ilman mahaa :) Ei tarvinnut miettiä missä asennossa polkis, vaikka joskus vieläkin on masua ikävä.
Kieltämättä nauru tuli Kreecherin kuvasta, muistui mieleen ne ajat kun nuo meidän kolme lasta oli pienempiä, nyt jälkeenpäin on mukava muistella vaikka silloin ei naurattanutkaan.
Riippukehdossa nukutaan edelleen hyvin, tuntuu että oli tosi hyvä ostos. Omasta ruokavaliostani olen maidon pyrkinyt jättämään kokonaan poissa ja masuvaivat on selvästi vähentyneet neitokaisella.
Mantsullevoimahalit täältäkin :hug: en osaa edes kuvitella minkälaisessa tunne ym. myrskyssä olisin itse samassa tilanteessa, onneksi lapset antaa voimia ja välittävät läheiset.
Meillä isommat alkoi huoneitaan siivoilemaan sunnuntaina on sitten ristiäiset edessä ja neitonen tuolla ähisee ja tuhisee, taitaa olla ruoka-aika.
Aurinkoista päivää kaikille :heart: Ai niin tuli vielä mieleen että kylläpäs aika nyt juoksee vaikka ne raskauden viimeiset viikot menivätkin matelemalla :)
 
Totta on, että aika menee hurjaa vauhtia nyt. Ihan toista kuin vielä pari kuukautta sitten masun kanssa. Siitä on tosiaan jo pari kuukautta!

Rintatulehdus meni ohi ilman antibiootteja, hain kyllä lääkkeet mutten aloittanut kuuria kun en niitä tykkää syödä. Nyt on sitten seuraavaa kertaa varten lääkkeet valmiina, toivottavasti toimivat niinkuin sateenvarjo - kun se on mukana, ei koskaan sada. ;) Tiheällä imetyksellä ja lämpimällä meni ohi, mutta olin tosi kipeä, horkassa tärisin vuoteen omana kuumeen kourissa ja rinta oli todella kipeä. Että sitä voikin mennä niin huonoon kuntoon pienten maitotiehyeiden takia.

Pojalle aloitettiin sydänlääkitys. Aluksi kun rytmihäiriöistä kuuli tuntui, että maailma romahtaa. Nyt ajattelen lasta ihan terveenä, vaikka sillä onkin tuo vika. Maailma ei romahtanut, lapsi voi hyvin ja elämä on ihan samanlaista kuin olisi muutenkin. Kummasti asioihin tottuu...

Haikaranpurema pojalla on niskassa.

Kakkaa joka päivä monta kertaa, lähes joka vaipassa on kakka.

Kylvyssä käy pari kertaa viikossa. Toinen näistä on sellainen pidempi, kun ollaan saunassa poikaa kylvetetään siinä lattialla ja on suihkussa mukana ja sillälailla.

Poika kasvaa edelleen hyvin, nyt mitat 5,5kg ja 58cm.

Ja yöt nukutaan vieläkin hyvin. Päivisin ei poika meinaa millään haluta nukahtaa, taistelee oikein unta vastaan vaikka silmät menevät väkisin kiinni. Toinen silmä vähintään on raotettava ihan viimeiseen asti. Ja kitistävä kun väsyttää. Poika haluaisi päivällä loputtomiin seurustella ja jumpata, mutta kun ei äiti jaksa koko aikaa ja muutakin pitäisi tehdä :headwall: :headwall: . Päiväuniaikaan ehtisi vaikka tiskata, mutta kun se päiväuni ei yleensä kestä kauaa, kolme varttia muutamaan kertaan päivässä. Joskus kun osun sopivasti sängyn viereen kun poika on heräilemässä, onnistun nukuttamaan hänet silittelemällä uudelleen. Sitten poika nukkuu toiset kolme varttia ja on hyväntuulinen herätessään eikä kitisevä niinkuin lyhyen unen jälkeen. Onneksi olen aika harvoin yksin lapsen kassa päivän, aina on isi tai joku isosisaruksista tai vieraita viihdyttämässä vauvaa, niin että äiti ehtii tiskata (jipii! tiskaus, äidin lempipuuha... :p ). Mies tekee kyllä osansa, mutta hänellä on töitäkin tehtävänä.

Miten kahden pienen kanssa pärjää (tai useamman), kun vauva vaatii näin paljon huomiota ja sylittelyä? Minulla oli vaippaikäinen siskonpoika hoidossa yhtenä päivänä, ja oli aika rankkaa yksin kahden niin pienen kanssa. Siskonpoika ei muunmuassa yhtään hyväksynyt vauvan syöttämistä kun ei itse silloin päässyt syliin. Huusi vain minun selkäni takana kun syötin vauvaa ja yritin lukea hänelle samalla kirjaa ja pitää häntä sillä tavalla lähellä. Niin että miten, ihmettelen? Siskonpoika on vielä semmoinen ihana aurinkoinen tapaus yleensä, eikä tämä meidän poikakaan koliikkivaikea ole. Uskaltaakohan sitä toista lasta suunnitellakaan ennen kuin tämä on täysi-ikäinen... :p ;)

Naru + poika 6 vko
 
Mulla on samoja ajatuksia arjesta Narun kanssa. Itsekin ihmettelen että miten me sitten vielä useampana joskus pärjätää:) Olen todella seurankipeä, on mukavaa kun kaveria tai mummia tai tietenkin isää (iltasella) on paikalla. Vaikka suurin eävarmuus vauvan kanssa puljaamisessa on ohi on jotenkin niin mukavaa että on seuraa.

Mantsulle ei tosiaan muuta kun valtavasti jaksamista! Itse olisin varmaan jo paennut kokonaan mummolaan tilannettasi, on niin herkkä mieli jo muutenkin tässä.

Pepsukka meillä oli eilen illalla aivan samanlainen huutoraivari, ja tänään päivälläkin jo yksi. Poika huutaa tissille, ja sitten tissiltä huutaa pois ja ainoastaan kävelemällä ja hyssyttelemällä olen saanut rahoittumaan. Kummaa, mistähän moinenkin johtuu... Tutti ei kelpaa ollenkaan, no ei tosin silloin tissi eikä pullokaan.

Kasteljuhla lähestyy, lauantaina sitten saadaan ihan oikea nimi tuolle epelille;)
 
hohhoijaa... |O täällä ollaan melkoosen väsyneitä. ilmeisesti koliikki on iskenyt poikaan. yöllä normaalisti huutaa sen 1-3 tuntia. :ashamed:

ei siinä että yöt huutaa mutta kun huutaa päivälläkin. taistelee unta vastaan ja siihen viel masuvaivat päälle..
onneksi tuo 3kk ikä kolkuttelee melkeen ovella.. jospa sit helpottais.
vaan jos ei ookkaan koliikkia vaan jotain ihan muuta.. en tiädä.
alkaa vaan väsy painaa toden teolla päälle, kun kuitenkin pitää esikoisen kanssa herätä touhuamaan aamulla.

kaikesta huolimatta en saa unta illalla/yöllä kun lapset nukkuu!sitä vaan jotenki varmaan oottaa et kohta saa taas pompata ylös jomman kumman takia eikä tee ees mieli ummistaa silmiä. Luontaistuotekaupan uni tabuja ois kaapissa purkillinen, mutta en uskalla niitä ottaa. vaikkei lääkkeitä olekkaan, tuntuu et sitten en herää jos lapset herää tms. ja kun isäntä kaiken lisäksi parin viikon työ reissulla!


kakkaaminen tuntuu olevan melko hankalaa välillä, korkeintaan 2päivän välein kakkaa, aika normaali väli 4-7päivääkin. :eek: mut neuvolasta sanottiin et voi olla jopa kaksikin viikkoa kakkamatta eikä välttämättä oo mitään vikaa... :$ tuntuu melkoosen pitkälle ajalle!

ajatteleppa että itse olisit kakkaamatta kaksi viikkoa!!! :LOL:

ristiäisistäkin on jo melkeen 1kk aikaa..(en muista olenko maininnut asiasta) :/

muisti on kyllä todella huono. tuntuu että en muista oikein mitään asiota. varmaan väsymyksellä osuutta asiaan... :(

2kk neuvolakin oli pari viikkoa sitten, kaikki oli pojalla kunnossa, pituus menee +:lla ja paino aikalailla normaalissa käyrien mukaan.( tulee varmaan hoikka ja pitkä poika niinkuin esikoinenkin on, aina pituus + ja paino - käyrällä.)

paino 5120g (3460)
pituus 57,8cm (48)
py 38,6 (34,5)

pitääpä nyt istahtaa sohvalle hetkeksi kun molemmat pojat nukkuu.
ihania nimiä on lapset saanu. :)
 

Yhteistyössä