~KesäMassut 2007~

Heippa!

Kestipä taas lukea kaikki kirjoitukset kun en ole melkein viikkoon ehtinyt koneelle! Tänään on ollut taas sellainen päivä, ettei tyttö ole yhtään viihtynyt sylini ulkopuolella.. Kantoliinaa (rengasliina) käytän melkein päivittäin tässä kotosalla, mutta joku siinä mättää kun vauvan asento näyttää tosi oudolta jo muutaman minuutin kantamisen jälkeen. Tyttö kyllä viihtyisi liinassa vaikka kuinka pitkään hankalasta asennosta huolimatta. Yleensä nukahtaa ihan hetkessä ja herää vasta kun yritän sujauttaa hänet liinasta koppaan tai sohvalle nukkumaan.

Unirytmistä: Yöllä tyttö nukkuu hyvin. Nukahtaminen menee yleensä aika myöhään, mutta sitten nukkuu 5-6 tuntia putkeen. Sen jälkeen herää tunnin parin välein, viimeisen kerran herätään yleensä klo 10 mennessä. Päiväunissa ei ole mitään rytmiä...

Mitat: Tyttö punnittiin ja mitattiin viimeksi 3,5 viikon iässä. Painoa oli 4350 g (+275 g syntymäpainoon) ja pituutta 54 cm (+5 cm!)

Oma paino... Viikko synnytyksen jälkeen riemuitsin kun painoa oli vajaa kilo enemmän kuin lähteissä. Sen jälkeen tässä kuukauden aikana paino on noussut kolme kiloa.. :headwall: On hoitanut herkut hommansa. Makeanhimo on aivan hirvittävä ja sen lisäksi on luvattoman usein sorruttu pikaruokaan, kun ei ole muka aikaa tehdä mitään kunnon ruokaa.
Noista muutamasta kilosta huolimatta oon pitänyt itseäni ihan hoikkana kun mahdun kuitenkin suurimpaan osaan vanhoista vaatteistani. Sitten sitä tuppaa vähän pahastumaan kun kaverit hyväntahtoisesti huomauttelee mahasta...

Aivan ihania nimiä on teidän pikkuiset saaneet! Vielä ei ole sattunut kenellekään samaa nimeä mikä meidän neidille tulee 26.8. Etunimeä ollaan kyllä käytetty jo syntymästä lähtien, mutta julkistetaan sekin täällä sitten vasta ristiäisten jälkeen :)

Meidän ristiäis/häätarjoilut hoitaa äitini. Saa kyllä apua vähän yhdeltä sun toiselta, kun vieraita on kuitenkin kutsuttu yli 90. Siellä se tänään harjoitteli kalakakun tekemistä, kun piipahdettiin kylässä.. Ihan kun ei olisi varmaan sataa voileipäkakkua tehnyt elämänsä aikana...
Siivoushuolia ei tule, kun juhlat järjestetään seurakunnan tiloissa. :D

Jälkivuoto ei ota loppuakseen :/ Alusta asti on ollut kokonaisia päiviä, ettei siteeseen saakka ole tullut mitään, mutta sitten taas alkaa uudestaan. Viime viikolla tuli runsaampaa vuotoa kunnon menkkakipujen kanssa, niin että kuvittelin jo menkkojen alkaneen täysimetyksestä huolimatta, muuta sekin loppui kuin seinään ja jatkui taas seuraavana päivänä jälkivuotomaisesti. Ärsyttää kulkea viidettä viikkoa siteet pöksyissä eikä tarvii edes haaveilla vielä seksistä...

Vitsi kun en nyt muista mitä kaikkea teiltä viisailta kesämassuilta on pitänyt kysyä! Jännästi vaan ensimmäisenä tuutte te mieleen kun ihan mikä tahansa asia alkaa askarruttaa. :D No jos sitä seuraavalla kerralla muistaisi!

-ebbuliini ja neiti 4 vk+4 pv-
 
teille kaikille jotka vastasitte kysymystulvaani :heart: Teppanakin jaksoi joka kysymyksen huomioida :hug:

lisä kysymys-äitini sanoi et siskolta pienen pöydän laitan kastepöydäksi-mutta hän toi virkatun liinan joka ei ole maahan asti läheskään-onko teillä kaikilla ollu pöydän jalat piilossa?äiti osti metallisen kastemaljan meille.kaiverretaan sitten nimi siihen..ja voi kiertää mun sisaruksilla kun niillä muksuja alkaa tuleen..nätti- tinaakohan se nyt on-ja elinikäinen

Mulla 5,5vko synnytyksestä ja välillä tuhrua vielä tulee..nyt myös aavistuksen rusehtavaa vuotoa välillä...mut ihan pikkuhousunsuoja riittää.

nyt neiti ottaa varmaan tunnin torkut sohvalla-ei toivoakaan et jatkais unia jos ylös veisin..mut ehkä joskus meilläkin nukkuun ajoissa
=)

meillä ei olla seksiä sen viime viikon ma jälkeen kokeiltu...en kertonu silloin miehelle et jälkeenpäin tuli"oireita"kirvely ja jälkivuoto jatku..muutoin se pelkäis koskea muhun loppu elämän aikana:LOL: mut luulen et niin kauan kun kumia joutuu käyttään ,sillä ei himot ole korvissa asti..se inhoaa niitä ,kun ne vie osin tunteen tms..
mut seksin jälkeen silloin kysyin et jos johtuu siitä et mulla paikat niin väljät..en ole kyl lantionpohjalihaksia treenannu-pakko myöntää :/


JAAHAS TAAS TEMPPUILI KONE-VÄLIL MAALAA KAIKEN MUT HÄLLÄ VÄLIÄ....
 
Pompula81, ei sen kastepöydän kanssa niin tarkkaa ole. :) Miehen isä (ammatiltaan pappi) sanoi kun noista kyselin, että monet käyttää ihan olohuoneen pöytää. Näin mekin sitten tehtiin, ja kun on suht uusi ja nätti pöytä, niin ihan ilman liinaa oltiin. Kukat, kastemalja ja kynttilät vaan koristeena. Eli virkattu liina on ihan hyvä, ja varmasti kauniimpi kuin perus valkoinen puuvillaliina!
 
:wave: kylläpäs tosiaan tulee harvakseltaan kirjoiteltua. Lukemassa ehtii jokseekin käydä, mutta aina, kun alkaisi kirjoittamaan neiti haluaa huomionsa ;) .

Meidän tyttö on kyllä uskomaton, ei nuku päivisin juuri ollenkaan. Eilen nukkui muutaman kerran 5min ja siinä se sitten oli. Äsken nukahti sitteriin hetkeksi, mutta näyttää nyt hereillä olevan- vielä ei kuitenkaan kiukuta :snotty: . Aina, kun aletaan yöunille nukkumaan tyttö yleensä jo yliväsynyt (nukkumaan laitetaan klo.19.30-20.30) ja sitten kamalan huudon kanssa nukutetaan sänkyyn. Jaksaa huutaa parhaimmillaan jopa 2tuntia, mutta yleensä menee huudon kanssa n.1/2-1 tunti. Unta vastaan taistelee.

Itsekin alan olla jo todella väsynyt. Miehen kanssa ollut jatkuvasti riitaa, kun minusta tuntuu, ettei auta tytön kanssa juurikaan. Minä saan aina hoitaa huutamisvaiheen ja sitten vielä yön herätä ja muutenkaan en ole koskaan yksin. Miten sitä alkaakin kaivata hetken omaa rauhaa. Muutenkin elämäntilanteeni on NIIN stressaava, etten oikein tiedä mitä tekisin (sairaus). Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, ettei lapsen takia pitäisi pysyä yhdessä, sillä se kääntyy loppujen lopuksi itseä ja lapsea vastaan. Jotenkin olen koko ajan varmempi siitä, että mieheni sietää minua vain sen takia, että meillä lapsi. En usko hetkeäkään, että rakastaisi minua, sillä minusta rakkaudessa toimitaan toisella tavalla toista kohtaan. Se on kuitenkin varmaa, että jos kaikki jatkuisi tällä tavalla, minä katoaisin mieheni elämästä joku päivä ilmoittamatta, olen jo sen verran lopussa. Ensi viikolla täällä aukeaa halli ja olen jo puhunut kaksi kuukautta, että sitten haluan päästä kuntosalille. Toivon todella, etten joudu tässä asiassa pettymään, sillä niin kovasti vartaloni tarvitsee kuntosalia ja niin kovasti henkinen puoleni tarvitsee hetken aikaa aina välillä itsekseen oloa. Mieheni käy töissä ja tekee remonttia, mutta v-loppuisin mielestäni meidän pitäisi toimia tasavertaisemmin. Jotenkin raskausaikana jo toivoin, että mieheni olisi enemmän kiinnostunut tytöstään. Ajattelin, että ehkä hänellä syntyy halua olla tytön kanssa, kun tyttö on syntynyt, mutta. Tuntuu lähes jatkuvasti, että mieheni elää omaa elämäänsä ja minä omaani eikä ne oikein ota yhdistyäkseen. Yksinäisyys taitaa kuvata sitä, mitä tunnen tällä hetkellä vahvimmin. Olen alkanut kaivata tiettyjä asioita (tunteet, hellyys; etenkin seksiä harrastaessa), mutta eihän niitä tietenkään voi pakottaa tulemaan, jos niitä ei ole ennenkään oikein osoitettu.

Ristiäisistä ollut puhetta ja meilläkin laitetaan parvekkeelta sellainen lasinen pöytä ja valkoinen liina päälle. Täytyy myöntää, että liina ostettu, mutten ole edes kokeillut miten pöytään sopii...ja muutenkin kaikki vielä tekemättä ristiäisiä varten... :p taitaa tulla hirveä stressi viimeisinä päivinä, tai alkaahan tuo jo nyt olla. Meillä on todella pienet ristiäiset: ainoastaan kummit + heidän perheensä kutsutaan paikalle. Itse en rupea leipomaan mitään, olen sen verran huono siinä...tilaan valmiin kakun ja toinen kummi tekee voileipäkakun ja sitten jotain uunissa lämmitettäviä juttuja... :ashamed:

Täällä sataa aivan kamalasti, vaikka ilmeisesti koko Suomessa melkein samankaltainen sää- hirveä myrsky.

Etunimi aletaan olla päätetty, toista nimeä ei vielä ja sukunimi meillä arvotaan. Su:na tosiaan meillä ristiäiset.

Seksin harrastaminen ei meillä tuottanut mitään ongelmia. Olikohan kuukausi, vai kolme viikkoa synnytyksen jälkeen, kun varsinaista yhdyntää toteutettiin. Kolme viikkoa kesti jälkivuoto. Minullakin oli jälkitarkastus ja siellä otettiin samalla papakoe ja muutenkin paikat oli ihan ok. Minipillerit otin ehkäisyksi. Lääkäri totesi, ettei suosittele mitään ehkäisyä imetyksen aikana. Minä kuitenkin sanoin, että minun on saatava jotain, etten ilman ala (kortsu ainoastaan) olemaan! Suostui sitten raskauden pelossa olevalle kirjoittamaan minipillerit. Uskomatonta, että lääkärin suositusten mukaan pitäisi elää raskauden pelossa..Oli ihana päästä uimaan, vaikka yhdesti olen vasta ehtinyt sitä tehdä...:).

Miten Mantsu jakselee ?

Noh, neiti ei viihdy enää sitterissä, joten pitänee alkaa jutustelemaan tytön kanssa. On se uskomatonta, miten noin pieni kaipaa niin paljon sosiaalisuutta elämäänsä ja tylsistyy niin uskomattoman nopeaan. Meilläkin tyttö muuten kääntyy massulta selälleen, kun lattialla harjoittelee...:). Joku muu mainitsi samasta asiasta..en vain muista nimimerkkiä.

Pepsukka ja tyttö 8vko+2pvä.
 
Heip!

Tulin vaan päivittämään listaa... Kommentteja ja kuulumisia myöhemmin, kun ollaan nyt reissussa.

Hepsutin... Montako lasta sulla on ja onko vauva tyttö vai poika?

Rouvaii... Sulta toivoisin myös listalle tietoja. Tyttö vai poika, mitat, rv jne. :)

marslady... Sulta puuttuu myös tiedoista sukupuoli ja rv sekä monesko lapsi.

Pilkkis79... Monesko ja mikä rv?

Tervetuloa uusille myös mun puolesta! :flower: :)

Kertokaa vaan lisää puuttuvia tietoja... Päivittelen sitä mukaa kun ehdin.

Hani... Juu toki saa udella. :) Joudun tosin tuottamaan pettymyksen nimen paljastamisen osalta... Me päätettiin olla kertomatta sitä netissä. Turun seudun porukka tosin varmaan kuulee sen tapaamisissa... ;)

Kutsu käy... :wave:

PikkuMyy-80 ja poikanen 5vk5pv
 
Voi että Pepsukka täältä iso :hug:
Voisko olla että ootte etääntyneet vauvan syntymän jälkeen ja nyt tarvis isommin tehä töitä että saatte välit läheisiks.
Eka lapsi tuo tulleessan aika myllerryksen ja isille myös.
Teillä kestää ehkä päästä tasapainoon ja ehkä siitä lähtee paremmalla onnella.

Pyydä miestäs olemaan tytön kanssa ja vaadi jos ei onnitu muuten.Isäkin lähentyisi vaavin kanssa paremmin kun viettää aikaa.
Mä oon ite ollut ainakin sellanen -ei tarvii autaa-tyyppi ja nyt oikeestaan Miskan myötä olen huomannut että myös isi voi tehdä paljon ja homma toimii myös.


Meillä oli su ne ristiäset ja hienosti meni,Miska sai virallisesti nimensä.Kirkossa vaan poju itkusti kun peijakas jäi nälkäseks kun oli kovasti uninen kotoa lähtiessä.
Heräs vasta kirkossa,mutten ehtinyt tissittelee.
Heti kirkon penkkiin istahdin ja tisu suuhun!!Enpä ole ennen kirkossa imettänyt!! :whistle: TUli sekin koettua.. :wave:

Meillä isukki hoitaa edelleen yöt,toisina aamuina on ollut vähän silmät ristissä mutta pääasiassa Miska simahtaa 22-23 ja tankkaa 4-6 aikaan ja siitä vetää vielä 9-10 asti.Päikkäreitä ottaa joko 30 minsaa-5 h ja jos nuo lyhemmät ottaa kerralla niitä onkin sitten usein.... :headwall:
ottaa nuppiin kun juur saa nukkumaan ja sitten släm!!!Silmät auki ja kaamee veuhtominen alkaa...
taas vartin päästä on uni ja sylittelyä ja sitten vetää puol tuntia taas ja SLÄM!!! :heart:

No,tosiaan kun yöt saa nukuttua niin päivällä jaksaa miten päin vaan.
Univelka on todella kaamee asia,sitä on kuin sumussa ja tajunta hidastuu.
Voimia isosti teille kellä sumuinen pää. :hug:

Vettä luvattu taas kaks päivää,huoh...
Sais paistaa on paljon parempi mielikin.

vaan nyt ruuan laittoon!
moiks!
kata ja miska 9 viikkoa :heart:
 
Marsladylle ja Pilkkikselle kiitos tiedoista! :flower: Lisään ne listaan.

Kata... Lisäänkö Miskan listalle? Siitä siis tuli virallinen nimi?

Tyhmä fiilis... Pläräsin nopesti teidän viestit läpi, joten en voi kommentoida perehtymättä lisää ja nyt ei ehdi. Tätä se palsta-addiktio teettää... :LOL:
 
Eilen käytiin lääkärineuvolassa, Aatulla kaikki hyvin ja hienosti on kehittynyt ja kasvanut. Tiukasti tuijotti lääkäriä koko ajan =)
Pituus oli 59,2cm paino 6kg.
En ole vielä ehtiny kaikkea tekstiä lueskella mitä jo olette kirjoittaneet kun tämä rauhallinen hetki on aina melko lyhyt. Esikoinen on päikkäreillä ja pikkuinenkin nukkuu. Mies lähti just peltoja katselee miten käy sadon kun on niin paljon menny yön aikana lakoon. Olis tullut niin hieno sato mutta nyt se sit meni :(
 
Heipat pitkästä aikaa!

Kuulumiset kyllä kerkeää päivittäin lukemaan, mutta kirjoittamiseen tuntuu jäävän harvoin aikaa, tyttö on vieläkin aika kurja nukkumaan, nukkuu kyllä sylissä tai kainalossa tai sitterissä kun koko ajan keikuttaa 1-2 tunnin pätkiä, mutta auta armias jos yksin lasket jonnekkin :whistle: :D

Ja sitten jos nukkuukin nätisti joskus niin kotihommat ja esikoinen vaativat huomiota.

Olen kyllä tosi tyytyväinen tähän liinaan, tässä nyt viihtyy hyvin (tälläkin hetkellä nukkuu :D ) ja saa itse välillä kädet vapaaksi.

Ensi viikon sunnuntaina olisi ne meidän ristiäiset, käytiin viikonloppuna katsomassa kappelia sisältäkin ja oli tosi nätti! Meillä ristiäiset siis Seutulan kappelissa Vantaalla ja on sellainen tosi vanha pieni puukirkko. Kahvit myös siellä.

Joku kyseli sitä, kun papista ei ole kuulunut mitään, vaikka ristiäiset 12.8, niin ei meillekkään ole pappi vielä soittanut ja silloin kun varasin aikaa, niin sanoi, että soittaa sillä ristiäisviikolla, että ei tartte huolestua vaikka vähän kestäisi... Kesä kuulemma aika kiireistä aikaa, kun on joka viikonloppu useampia juhlia.

Ostin sitten eilen Ainun kertakäyttöpullon ja pusseja, jotta pääsisin sitä maitoa säilömään, kuukauden päästä olisi ne polttarit. Vähän vieläkin mietityttää, että paljon sitä uskaltaa kerralla pumpata, ettei sitten tule ylitarjontaa ja milloin olisi paras, että tytölle ei sitten nälkä yllätä, mutta onhan tässä aikaa vaikka vain 50ml pumppaisikin päivässä!

Tuntuu kyllä kauhealta jättää tyttö isin hoitoon jo valmiiksi, toinen on niin pieni.... Mutta toisaalta odottaa malttamattomana omaa aikaa ja mukavaa seurustelua ystävien kanssa :) Ja sitten seuraavana viikonloppuna on ne häät ja taas toinen jää hoitoon....

Menin tänään muuten sanattomaksi kaupassa, kun kuljin tyttö liinassa ja siihen joku mies tuli ihastelemaan ja kysyi ikää ja puheli kun ne niin nopsaa sitten kasvaa ja totesin, että niin kasvavat, että kotona on 2 vuotias poikakin ja tuntuu, että hänkin syntyi ihan vasta hetki sitten, niin tää mies siihen ihan yhtäkkiä silmät pyöreinä 'Onko niillä sama isä??'
Menin siis ihan sanattomaksi ja totesin vaan, että joo-o...

Jälkeenpäin harmitti, että olis pitänyt jotain nasevaa sanoa, hämmästyin vaan, että miten joku kehtaa kysyä ihan tuntemattomalta tuollain? Ja kun en mä nyt niin nuoren näköinen ole vaikka nuori olenkin.... Nooh...

-Hiiviö ja Neiti 6vko-
 
Pompula: Meillä on ollut jo pitkään aikas tarkka unirytmi, poika menee unille ysin jälkeen ja herää aamulla 7-9 aikaan. Nukkuu yön putkeen, mutta minä en kun rinnat herättävät syöttämään aamuyöstä 3-5 aikaan. Poika syö umpiunessa ahnaasti yöllä. Aamulla syö pariin kertaan vajaan tunnin välein herättyään, tankkaa tyhjää masua. Samoin illalla ennen nukkumaan menoa tankkailee samalla tavoin yötä varten tunnin välein pariin otteeseen. Mistä tietää tankata, en tiedä, ihan itse haluaa ruokaa.

Jälkivuotoa oli nelisen viikkoa, nyt on jo viikko mennyt ilman siteitä. Ihanaa. Seksiä tosin harrastettiin jo ennen vuodon loppumista, oli kertakaikkisen ihanaa ja on edelleen. Tarvii vain olla tosi liukas, liukkarit kehiin jos ei muuten ole.

Rintojen koko vaihtelee minulla paljon maitotilanteen mukaan, kai ne ovat periaatteessa samankokoiset. Paitsi että eivät ole, kun toinen on aina paljon täydempi, molemmat aina vuorollaan isommat.

Ristiäispöytäliina: ei varmaan ole kovin tarkkaa mimmoinen se on, mutta jos haluaa jalat piiloon, laita vaikka virkatun liinan alle toinen, pidempi valkoinen liina. Voi olla hyvinkin juhlavan näköinen ratkaisu.

Meille tulee nimiäiset, kun ei kuuluta kirkkoon. Lapsen katolinen kummitussetä tosin innostui, että kastetaan poika katoliseksi jos ei kerran luteriseen uskoon. Olin sitä mieltä, että hän saa kyllä aivopestä poikaa niin paljon kuin haluaa, mutta kaste tulee vasta jos lapsi itse haluaa, sitten kun osaa siitä päättää...

Nimen valitseminen on ollut mahdottoman hankalaa. Kummallakaan meistä ei ole ollut mitään suosikkinimeä. Eilen sitten päätettiin nimi vauhdilla, kun tajuttiin, että poika tarvitsee passin parin viikon päästä tapahtuvaa reissua varten. Tuskalla päästiin yksimielisyyteen, hyvä nimi tuli pojalle.

Passin hankkiminen oli myös työn ja tuskan takana, tai siis passivalokuvan hankkiminen. Kriteerit ovat tosi tiukat, mutta eihän tuollaista pientä saa sellaiseen ilmeeseen ja asentoon taipumaan, kuin pitäisi. Jos silmät ovat auki, on myös suu auki ja naamalla itkuirvstys. Jos suu on kiinni, ovat myös silmät kiinni. Saatiin se kuva kuitenkin lopulta otettua, ja passi käy nyt seuraavat viisi vuotta pulloposkisella vauvakuvalla varustettuna... No, ei se oikeasti kelpaa niin kauaa, vain niin kauan kuin lapsi on kuvasta tunnistettavissa.

Pepsukka: voi kurja tliannettasi. Voimahali sinulle :hug: . Oma rauha olisi välillä tosi tärkeää. Minäkin kaipaisin sitä enemmän, sitä että saisi syödä ruuan joskus lämpimänä (vauvalla tuntuu olevan nälkä aina juuri kun ruoka on valmista) tai saisi nukkua päikkärit pelkäämättä että kohta se lapsi herää. Meillä mies kylläkin hoitaa poikaa paljon, joten minun kohdalla kyse on vain siitä "minä ite"- ja "ei tartte auttaa"-asenteesta jonka Katakin mainitsi.

Eilen olin ekaa kertaa ilman vauvaa viettämässä iltaa, ekaa kertaa hupia ilman vauvaa, ei hammaslääkäriä tai ostoksia tai muuta pakollista touhua. Oli tosi kivaa, mutta jo kymmenen aikaan alkoi rintoihin koskea kun olivat olleet niin kauan tyhjentämättä. Ja kun mullahan ei pumpulle heru, niin kotiin oli mentävä, suihkuun käsin lypsämään. Sillä tavoin olo helpottui, imettää ei alkoholin takia vielä voinut. Mutta kyllä teki hyvää. Joogatunnit ovat seuraava juttu, jonne haluan ilman lasta, mutta se saa odottaa jälkitarkastukseen, siihen asti otan tooodella rennosti.

Jälkitarkastus on mulla vasta 15.8., kun poika syntyi 24.6. Kauhean pitkän ajan päästä minusta.

Oho. sainpas pitkästi kirjoitettua. Nyt tuolla heräillään päikkäreiltä.

Naru + poika 5vko 2pv

 
Hyvin tuntuu pikkumies tissimaidolla yhä kasvavan, kun kahdessa viikossa oli tullut lisää 600 grammaa ja 2 senttiä eli 7-viikkoisen mitat ovat 5650g, 58cm ja pipo 39,5cm.
Kaikki on muutenkin hyvin ja tosi jänteväksi lääkäritäti Oskaria meinasi, kun melkein karkasi tutkimuspöydältä masulla ollessaan (sai jaloilla ponkaistua vauhtia). :LOL:
Melkoinen vauhtiveikko meillä siis! :whistle:

Seuraava neuvola kahden kuukauden ikäisenä, jolloin annetaan rota-rokote ja kolmikuisena sitten se tehoste.

Riina-Niina ja Oskari 7vko1pv
 
Olisin Seksistä taas kysellyt pikaseen, että kun muilla tuntuu olevan liukastusaineet käytössä, niin oisko täällä ketään päinvastaisia tapauksia..? :ashamed:

Nimittäin en tiedä johtuuko Cerazetesta vai mistä, mutta olen kuin pohjaton kaivo kun hommiin ruvetaan ja eihän se nyt tunnu kummastakaan miltään.. :snotty: :(

Huomenna on kyllä jälkitarkastus ja ajattelin kysyä, onko mitään aineita siihen, jos on märkä ku tiskirätti.. :LOL:

Voi vitsit.. :x
 
Jonnakar: Minulla ei myöskään ole ollut mitään ongelmaa sen suhteen, että liian kuiva olisi, mutta päinvastoin myös tunnen välillä eli tunnen välillä olevani "liian märkä". Olenkin miettinyt, että mistähän johtuu. Mietin, että kiihotunko välillä niin paljon vai mitä ihmettä...? :ashamed:


Kiitos
kaikille halauksista ! Mies laittoi eilen tytön nukkumaan :heart: ja nukkuikin ihanasti 6.5tuntia putkeen ja sitten aamulla heräili n.2tunnin välein. Huusi miehen sylissä oman aikansa (mistähän johtuu, että tytön on pakko joka ilta karjua oma aikansa ennenkuin suostuu nukkumaan, vaikka massu on aivan täynnä ja on läheisyyttä ja on todella väsynyt ?) ja nukahti sitten eikä aloittanut edes uutta karjuntaa, kun sänkyyn vei hänet.

Yritin eilen puhua taas kuntosalille pääsemisestä ensi viikolla, mutta ratkaisua ei vielä saatu aikaan. Siitä en kuitenkaan suostu luopumaan, niin kovasti odotan ensi viikkoa että. Miltähän tuntuukin yksin viettää vähän aikaa taas pitkästä aikaa ? Olen suunnitellut, että mp3-soitin mukaan ja ihanaa... :)

Miehellekin mainitsin siitä, että minulla jäi epämiellyttävä olo edellisestä seksikerrasta, joka oli siis toissapäivänä. Hän kyseli, että miksi, mutta enhän minä sitä osannut selittää. Eilen sitten ajattelin, etten missään tapauksessa halua seksiä, mutta päätin sitten itse kuitenkin , että pitänee kokeilla voisiko se tuntua hyvältä. Seksi tuntuikin eilen ihan hyvältä ja sen jälkeen oli ihan mukava olo. Niin ja Jonnakar täytyy vielä lisätä, ettei helpota yhtään se, että kun joutuu vielä pari päivää kumia käyttämään (kun pitää käyttää vielä ensimmäinen viikko pillereiden aloituksesta), että on litimärkä muutenkin- menee vähemmästäkin tunnot. ... :snotty: . Olen muuten miehellekin sanonut, että miksi lehdissä kirjoitetaan niin paljon siitä, ettei pikkulasten vanhemmat harrasta seksiä, kun täällä tilanteesta saa hieman erilaisen kuvan :)? Itsekin kuvittelin, että halut menee, kun lapsi tulee...mutta kyllä täytyy sanoa, että asia ihan päinvastoin: olenkin välillä ajatellut olenko ihan epänormaali, kun seksiä tekee niin usein ja niin kovasti mieli :ashamed: ...

Sitten kysymys, että milloin vauvaa saa alkaa istuttamaan ? Meidän neiti ei tunnu yhtään viihtyvän makuuasennossa, jos hereillä. Koko ajan pitää nähdä, mitä ympärillä tapahtuu...

Mutta nyt mentävä..

 
Profiilissa on nyt kuva meidän lapsukaisista =) Tytön 1kk-päivänä otettu kuva.

Mun niskat on hajonnut jatkuvasta imettämisestä ja kantamisesta. Pää ei käänny kumpaankaan suuntaan... :( Osaako joku neuvoa mikä auttais, kun ei tätä imettämistä ja kantamista voi millään lopettaa eikä oikein vähentääkään...?

Välillä ärsyttää tää jatkuva kantaminen, mutta ei sitä huutoa kestä kuunnella. Mulla ainakin toimintakyky lamaantuu kun vauva itkee.. Tänäänkin kaupassa poukkoilin ihan eksyneenä hyllyjen välissä ja puhuin ittelleni ääneen, että sain edes jotenkin pidettyä ajatuksen siinä, mitä olen hakemassa... Kyllä oli selviytyjäfiilis kun lopulta pääsin autoon ja kotiin, eikä edes puuttunut mitään oleellista!

Eilen kävin katsomassa kaverini pariviikkoista vauvaa ja kotiintullessa sanoin miehelle, että siellä oli sellainen hiljainen vauva. Mies purki samalla naama punaisena karjuvaa tyttöstämme kaukalosta ja kysyi ihan pokkana, että "mikset tuonut sitä tänne?" :kieh: Perui tosin heti puheensa.. Kyllä tämä pieni pallero on meille molemmille oikein rakas, vaikka karjuukin kovaa ja paljon :heart:

Meillä kanssa tyttö käänty tänään mahalta selälleen ja teki sen vielä pari kertaa kun luulin ensin, että olis vaan jotenkin vahingossa kellahtanut ympäri.. Ei kai se mitenkään epänormaalia että kuukauden vanha tollain kääntyy, mutta poika ei kyllä kääntynyt ennen kun joskus 3kk iässä ja tulee siihen aina verrattua tyttöä :ashamed:

Vauvan istuttamisesta kuulee milloin mitäkin suosituksia ja varoituksia.. Aikaisintaan muistaakseni 5 kk iässä. Korjatkaa ihmeessä jos jollain on "virallista" tietoa! Sylissä tai kantoliinassa vauvaa saa kuitenkin turvallisesti pidettyä pystyssä niin, että näkee ympärilleen. Me ollaan pidetty lyhyitä aikoja sitterissäkin, joka ei ole ihan makuuasennossa.

Neiti nukkuu nyt niin tyytyväisenä kantoliinassa. Harmi vaan, että pitää herättää ja pistää yötamineisiin, se tietää taas huutoa.. Mutta kun pitäisi itsekin päästä jo petiin, että jaksaa aamulla herätä pojan kanssa.

-ebbuliini ja neiti 4vk+6pv-
 
Huomenta kaikille!
Mä olen jo useana päivänä yrittänyt laittaa typyn kuvaa tuonne profiiliin, mutta en ole onnistunut. Kertokaa viisaammat mikä siitä valitaan kun vaihtoehdot oli muistaakseni koko tiedosto, kuvat ja joku muu? Olen kyllä ihan kädetön näissä tietokonehommissa...
:headwall: :headwall:
Meillä päivät ja yöt sujuvat niin vaihdellen, että koskaan ei voi sanoa miten menee.. nyt puhun lähinnä tuosta nukkumisesta.. aina kun olen suunnitellut vaikka siivouspäivän, niin neiti kyllä varmasti on lähes koko päivän hereillä ja ottaa sellaisia vartin tillukoita.. neiti on kyllä tosi kiltti, että ei pahemmin huutele, mutta kuitenkin olisi helpompi touhuta, kun toinen nukkuisi...
meillä on tuo 1v9kk herra muuttunut vauvan tulon myötä.. vauvaa kohtaan hän on ihana, tosin välillä arvaamaton, mutta äitille ja iskälle on ruvennut pistämään kovin hanttiin... tähän asti ollut kuin enkeli...
koukussa minäkin olen tähän palstaan, mutta harvemmin ehdin mitään kirjoittelemaan...
ja nytkin kutsu kuuluu, että täytyy lopetella..
mukavaa loppuviikkoa kaikille tasapuolisesti...

jousimies-70 ja typy tasan 6vkoa
 
Heippa kaikille :wave:

Kivoja nimiä oli vauvat saaneet :D .

Me päästiin, tai no, melkein väkisin lähdettiin tänään sairaalasta kotiin. Sunnuntaina jouduin sisään, kohtutulehdus ja verenmyrkytys. Olin aika kanttuvei sunnuntaista tiistai-iltaan, mutta hyvin toipunut. Tai toipumassa. Olisivat aikasintaan huomenna laskeneet kotiin. Vauva oli osastolla mun kanssa kun on rinnalla, sain niin vahvat antibiootit että nyt toi imetys varmaan tosta loppunee. Olisin siirtynyt pulloon joka tapauksessa kotiin päästyä, vauva huusi mahaa ja peppu ihan punainen, kakka ihan kirkkaan oranssia. Hullua olisi musta ainakin ollut jatkaa ja "kiusata" vauvaa lisää...

Mies lähti aamulla Jyväskylään ralleihin töihin ja isommat tytöt mummolassa, eli Allin kanssa ollaan kahdestaan kotona. Lääkäri piti tänään sellasen palopuheen kun sanoin että en enää jää sairaalaan että täytyy kait oikeesti ottaa ihan rennosti.. Paha olla kanssa just sitä sorttia ettei mua tarttee auttaa, mieskin ymmärs sunnuntaina et nyt kait tosi kyseessä kun ite sanoin että pitää varmaan lähteä sairaalaan. Onneksi nyt kaikki hyvin, ehti pelästyä ite ja pelästyttää kaikki muutkin, täytyy nyt tarkkailla oloa ja olla iisisti:).

Jos jotain hyvää -en mä mitenkään pinnallinen ole, niin mies toi mulle sunttärilahjaks sairaalaan haluamani panssariketjun mikä sen mielestä on tähän asti ollu ihan liian sikakallis. Nyt mä en sit uskallakkaan käydä kattomas tilin saldoa :LOL: , vähän harmittaa että se lähti, kainalo olis kotona kelvannu. Ite sen sinne ajoin, olishan se kotiin jääny jos olisin pyytänyt. Mut kun ei mua tarttee auttaa ;) .

Nyt tyttö nukkuu, niin taidan purkaa ton sairaalakassin.

Heipat!

Irmeli ja Alli
 
Minkälaista tuo vyöhyketerapia on, mikä teillä auttoi pulautteluun? Voiko sitä mitenkään harrastaa kotosalla?

Aloitin tänään antamaan taas tuota disflatylia, jos se vähentäisi hieman tuota pulauttelun määrää. Tosin poika ei siitä niinkään piittaa, mutta meikäläiselle tulee hullun lailla pyykkiä, enkä viitsi kauheasti lähteä mihinkään, kun pitää olla useampi vaihtovaate molemmille.. :x
 
Iltaa!

Lukemassa minäkin käyn ja jonkun verran roikun tuolla Mitäs nyt-puolella: siellä ei tartte aivotoimintaa... Jotenkin tuntuu, ettei saa keskityttyä mihinkään. Ajatukset karkaa ja monta kertaa päivässä tulee sellainen "pallo hukassa" -olo, ettei muista, mitä oli tekemässä. Ilmeisesti tosiaan raden perään iskee vade...

Mulla ois sellainen muistikuva, että vauvaa saa istuttaa n. puolivuotiaana ja mieluummin vasta sitten, kun osaa istua itse.

Oho, onpa Irmelillä ollut viikko! Paranemisia, toivottavasti pystyt nyt lepäilemään kunnolla!

Onko sulla ebbuliini olemassa sellaista lämmitettävää viljatyynyä? Mulla on auttanut ihan hirmuisen hyvin niska-hartiasärkyihin, kun ensin lämmittää hartiat oikein kunnolla ja sitten venyttelee pitkään ja hartaasti. Hieromisesta tuntuu menevän vain pahemmaksi, mikä kenties johtuu amatörihierojasta.

Että mäkin odotan kuntosalille pääsyä! Joudun kyllä odottamaan vielä melko pitkään, meidän paikkakunnalla ei ole punttista (tai on tuolla automatkan päässä), 2008 tammikuussa tänne VIHDOIN saadaan sellainen! On sitä jo odotettukin. Miehen kanssa juteltiinkin, että maksakoon vaikka miljoonia, päästävä on! Miehellä siis sama hinku!

Unirytmi alkaa vähitellen muotoutua. Poika nukkuu yhdet pidemmät päiväunet suht samoihin aikoihin kuin isoveljetkin (mieletön tuuri!) ja yöunille käy 22-24 maissa vaihtelevasti. Syö yöllä 1-2 kertaa, joinain öinä useammin. Ristiäisiä edeltävän yön nukkui kokonaan!

Olikos uudenmaan sakki jo tapaamispäivää sopinut...? Täytyykin käydä kuikkimassa tuolta tapaamispuolelta. :)

Kreecher ja Aleksanteri 7 vko
 
Ihana juoda rauhassa aamukahvia kun lapset nukkuu ja mies lähti töihin :)
Meillä on ollut kanssa nukahtamisongelmia neitokaisella ja toissapäivänä ostettiin Koala riippukehto ja ainaskin nyt tuntuu että helpottipa kerralla. Ennen 22.00 nukahtanut molempina öinä ja nukkunut paremmin.
Täällä kanssa tahtoo niskat olla jumissa, kuntosali olisi yksi mistä apua saisi.. mutta illat on vielä neidillä niin risaisia ettei sinne ole arvannut lähteä. Korviketta ei uskalleta antaa, testattu on ja heti meni iho tosi pahan näköiseksi, äidin on vaan parempi olla ruoka-aikaan kotona. Lypsää voisin mutta kun ei tunnu ylimääräistä heruvan.
11 vuoden jälkeen on taas mukamas yllätys miten kiinni äiti tuossa vauvassa onkaan. On ollut niin helppo lähteä eikä ole ollut minuuteista kiinni milloin palaa, nyt on kieltämättä taas pikkusen opettelemista, vaikka ihanaa tämä vauva aika onkin, enkä poissa antais :) Päinvastoin olen miehelle sanonut että olishan se toisaalta ihana kun tälläkin pikkuisella olisi kaveri.
Mukavaa päivää kaikille lapsukaisten kanssa, nyt hiekan kimppuun ennekuin porukka herää.
 
Eli täälläpäin kaikki hyvin!=) Ainoastaan on vaan niin hulvaton kiire kokoajan, Jolle kun nukkuu päikkäreitä, äiti koheltaa kahden seuraavaksi pienimmän kanssa! Ihanaa tää vauva-arki... Mies ollut töissä jo heti sairaalasta kotiutumispäivän jälkeen, joten totuttu on hoitelemaan tätä taloutta heti alusta saakka ihan issekseen... Rankkaakin on ollut, mutta nyt tää arki jo maistuu ihan ookoolle! Jolle on hurjan kiltti vauveli, päivät jutskailee ja syö, nukkuu välillä parin tunnin päikkäreitä ja yörytmi on jo hallussa. Eli klo 22 viimeinen maidotus sitten nukkumaan, herätys tuossa 03.30-04.00.Taas puppua poskeen ja unilla ollaan klo 8.n saakka aamulla. Eli en valita! Ainoa , mistä valittelen on tää karmea kiire! Äiti ei ole edes ehtinyt koneella käymään...ja kaxplus ollut ihan pannassa! No mut tää on ehkä tätä suurperheen vauva-arkea...?

Hei taas täytyy mennä, 6 vee ja kohta 2 vee tappelevat...taas....

Profiiliin yritän laittaa kuvaa Jolle-poitsusta! Ihan uusinta uutta ei oo, mutta kyllä melkein 4 viikkoista kehtaa katella!=) :heart:

Yritän taas joku päivä tulla palstaileen, mut sitä ennen pitää kunnolla ehtii käydä läpi nää kaikki sivut! Pikku-Myylle vielä päivitettävää, 5 lasta on siis meillä! Ja kiitos Jollen nimen päivityksestä!=)

terveisin MHP joka ei ole enää ollenkaan huolestunut :D
 
Hui, Irmelillä onkin ollut hurja kokemus! Paranemisia!!

Sitten nuista vauvan syömisistä... eli paljon n.2kk syö teillä kerralla?? meillä on mennyt pelkkää tissiä, joten ei ole aavistustakaan paljon tyttö syö...
Nyt olen vain parina päivänä pumpannut maiot talteen, ekana päivänä kokeilin 2 kertaa, toisella kerralla tulos oli säälittävät 20ml ja toisella 30ml... Eilen taas pumppailin ja sain kasaan kerralla n.20min 50ml ja illalla toiset 50...

Tyttö kyllä eilen söi aika pian pumpun jälkeen ja kuului ääniä, että sieltä vielä tuli, mäkään en kai vaan sitten heru pumpulle kauhean hyvin??

Ja muutenkin tosi epämiellyttävää toi pumppaus, mulla on sellainen käsikäyttöinen Ainun pumppu, joka on kyllä tosi surkea....

Mietin vaan, että paljon tuonne pakkaseen olisi hyvä saada ja vähän, että minkäkokoisia eriä... Nyt olen ajatellut laittaa 100ml ja 50ml pusseja, niin, että ottaisi sit valmiiksi muutaman 1010ml valmiiksi sulamaan ja jos tuntuu jäävän nälkäiseksi niin 50ml sulaa sit tosi nopeaa...

-Hiiviö ja Neiti 6,5vko-
 
Pitkä aika vierähtänyt viime kirjoituksesta ja muidenkaan kuulumisia en ole ennättänyt lukemaan.

Meillä vauvan ristiäisiä vietettiin viime sunnuntaina (nimen jätän valitettavasti paljastamatta). Kaste pidettiin kirkossa ja sen jälkeen kahviteltiin seurakuntatalolla, pitopalvelu hoiti tarjoilut.

2kk:n neuvolassa käytiin pari viikkoa sitten, muuten kaikki ok, mutta lastenlääkäri kuuli sydämestä pienen virtausäänen. En ollut osannut odottaa mitään sellaista ja sen vuoksi viime ajat ovat olleet aika raskaita.

Mitään kovin vakavaa ei ilmeisesti ole, koska vauvalla ei ole ollut minkäänlaisia oireita. Kuitenkin tällaisissa tapauksissa sydän tutkitaan tarkkaan, olemme jo käyneet mittaamassa raajaverenpaineet ja nyt odotellaan kutsua yliopistosairaalaan, jossa ilmeisesti sydän tutkitaan ultra-äänellä.

Onneksi lääkärineuvolassa oli nimenomaan lastenlääkäri tutkimassa, tavallinen terv.keskuslääkäri ei ehkä välttämättä olisi kuullut koko ääntä. ihme kyllä synnytyssairaalassa vauvan kotiinlähtötarkastuksessakaan ei lääkäri kuullut mitään hälyyttävää sydämestä, silloin vauva oli aivan terve.

Muutenkin vauva on aivan terveen oloinen, oikea hymyvauva! Lattialla ollessaa yrittää jo kovasti vatsalleen ja sisarusten kanssa voisi jokeltaa vaikka kuinka kauan. Vatsavaivatkin alkavat jo olla ohi, enää satunnaisesti täytyy antaa sitä Disflatylia.

Nyt vain odotellaan sitä sairaalakutsua, josko sitten oma mielikin rauhoittuu, kun saa tietää mikä on vialla. Mutta kyllä tämä odottelu on henkisesti melko rankkaa:'(

Profiilissa uusi kuva vauvasta, sama kuva on ristiäisten
kiitoskorteissa :)

Lämmintä loppukesää äideille ja vauvoille!

Katti ja vauva 10vk 2pv
 

Yhteistyössä