Kesäkuun kullannuput tammikuussa <3

Pe
Täällä ei vieläkään mahaa näy eikä muutenkaan tunnu raskaana olevalta, toisaalta hyvä. Ehtiihän sitä monta kuukautta sitten tuntumaan siltä. Rakenneultra kolmen viikon päästä, jännittää jos siellä vaikka selviäisi sukupuoli samalla. Yhtään en osaa arvata kumpi olisi tulossa. Onko teistä kukaan aikonut olla imettämättä?
 
Vakuutuksista me ei olla otettu kahdelle edellisellekään eikä oteta nytkään..
Itsestä myös tuntuu että vauvan kans silti pääsee tosi herkästi näytille ym, niin en ole katsonut tarpeelliseksi..

Mitäs vaatteita kesävauvalle edes ostetaan?! :D Sitähän on ihan uuden asian edessä kun edelliset kaks on olleet kovien pakkasten aikaan pieniä .. :) Mua stressaa jo valmiiksi kun autossa ei ole ilmastointia eikä näillä näkymin hommata uutta, ne kesäpäivät kun on niin tuhottoman kuumia ajaa... Mut onneksi voi kuitenkin ajella sitte yöllä niin viileämpää..... Meillä asuu kaikki sukulaiset toisella puolen suomea niin varmasti tulee kesälläkin kuljettua...

Olkaapa muuten varovaisia jos ostatte käytettyinä lastenrattaita, minä ostin ''hyväkuntoiset ja aina sisällä säilytetyt'' tuplarattaat jotka ilmaantu kotona vielä tarkemmassa syynissä ihan homeisiksi.. Ja kun soitin myyjälle niin sanoi että ei tuon ikäisiä (2009) vaunuja saa mistää ilman homepilkkuja :D Mutta ostotilanteessa myyjä jälkeenpäin ajateltuna selkeästi piilotti ne kohdat, ja vakuutti ett ei hometta yhtää..Uskomatonta kyllä..
Itse olen ostanut useammat vaunut käytettynä ja aina saanu tosi hyvät, nyt oli eka kerta ku näin.. Nyt täytyy vielä koittaa saada edes jotain rahoja takaisin, ei oo kiva näin opiskelijabudjetilla tämmönen :/
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli tiistaina rakenneultra jossa tuli se tyttölupaus. Kai se oli jonkinlainen "isku", jotenkin olin ilmeisesti aina pitänyt sitä itsestäänselvänä että meillä on poikia, on poikakoiria ja poikalapsia :-D Sitten kun paljastui tämä sukupuoli niin itsekin järkytyin omaa ajattelutapaani, että eihän se näin pitäisi olla ja eihän sen kanssa voi tehdä mitään ja voivottelin että vihaan kaikkia nukkeja ja "siistejä sisäleikkejä" ja nuoret naiset ovat nykyään avuttomia idiootteja jne... Ihan kamalaa tekstiä on liikkunut omassa pääkopassa että oikein hävettää. En voinut mitään sille että meni pari päivää tossa syömättä ja täysin ilman motivaatiota. Kai se jotenkin se oma mielikuva omasta elämästä murentui.

Mutta nyt en enää ole niin pohjamudissa, en kuitenkaan kovin iloinen osaa olla ja vitsailen edelleen että mites mä nyt tästä eroon pääsen. En ihan tosissaan ole mutta kuten sihteerinikin totesi että vitsin takana piilee aina joku puolitotuus.

Mä olin aina puhunut että isobroidi on hyvä konsepti mutta nyt se ei toteudu. Tämä on tosi kamalaa olla pettynyt asiasta josta pitäisi olla tosi iloinen, mutta toivottavasti en ole ainoa ja tällaisia fiiliksiä kuuluukin joskus tulla. Tällainen kaltaiseni tyyppi on vaan kai tottunut että aina saa mitä haluaa kunhan tekee vaan tarpeeksi töitä sen saavuttamiseksi. No tässä ei mitkään työt auta vaan asiat on niinkun ne on.

Tosi moni olisi ihan iloinen tytöstä mutta minä se vaan olen idiootti. Nyt on tosiaan rauhoittunut tämä mun ahdistuneisuus asiasta mutta mä toivon että se on kokonaan poissa siinä vaiheessa kun skidi syntyy! Onko muilla tullut tällaista vastareaktiota mihinkään? Pitäiskö mun mennä kallonkutistajalle? :-D

Sihteeri totesi että on hyvä että nykyään saa tietää sukupuolen etukäteen koska tällainen reaktio sitten synnytyssalissa ei olisi kellekään höydyksi. Ja että onneksi tässä on aikaa sopeutua ajatukseen jolloin kesäkuun paikkeilla kuka tahansa on tervetullut! Sihteeri on fiksu tyyppi.

Toinen oli toivonut esikoisekseen tyttöä mutta hänellä on sitten tulossa poika. Hän totesi yrittävänsä sitten vaan heti uudelleen. Ollaanko me jotenkin tosi epäreiluja vai onko tällaista ajattelua ollut aina ennenkin.

Onneksi täällä saa olla suht nimettömänä, on niin outo juttu. :)
 
Naene meillä on esikoinen poika, ja kun sitten alkoin toista odottamaan ja ultrassa ilmeni että tyttö oli tulossa, niin olin kyllä vähän pettynyt. Olin koko ajan haaveillut että toinen pojanviikari tulisi, ja nimikin oli jo valmiina ym ym.
Mut etenki kun loppuraskaudessa alkoi ilmeneen ongelmia ja ylipäätään epäiltiin että saadaanko me edes tervettä lasta niin alkoi siinä vaiheessa se sukupuoli olemaan ihan merkityksetön asia..
Ja voi että kun viimein sitte saatiin hyvävointinen tyttövauva käsiimme niin eipä tullut mieleenkään murehtia sitä että ei ollut poika!!
Ja täytyy sanoa että nyt sitten kolmatta odottaessa toivoinkin sitten vähän enemmän toista tyttöä..... :)
 
Kiitos näkökulmasta :) Mä onnistuin kyllä yllättämään itseni täydellisesti tämän reaktioni kanssa mutta pitää vaan toivoa että se oli ihan normaalia ja että se menee ohi kyllä ja lopulta kaikki on enemmän kuin hyvin :)
 
Naene eiköhän se ole hyvin paljon itsestä ja kasvuympäristöstä kiinni millainen tytöstä tulee. Itse olen kasvanut ja leikkinyt poikalauman keskellä ns. rajuja poikien leikkejä ja ollut enemmän kiinnostunut pyssyistä kun nukeista vaikka niilläkin salaa leikin :D Tyttöjen ja naisten kanssa en ole oikeen koskaan tullut toimeen kun en jaksa sellasta seläntakana juoruilua, selkään puukotusta ja kiukuttelua mitä naiset harrastaa. Miesten kanssa kaikki on helpompaa. Nykyään pysyy porat ja ruuvarit käsissä ja teen meillä kotona kaikki hyllyjen asennukset, huonekalujen kasaamiset yms. Mieskään ei ole mikään tumpelo mutta laiska ja kiireinen tuntuu olevan jos kotona pitäisi jotain tehdä. Niinpä teen aina itse niin saan malttamattomana ihmisenä kaikki heti tänne nyt ;D Itse olen ainakin päättänyt että jos tyttö tulee niin opetan kyllä tekemään "miesten töitä" ja varmasti saa mökillä puukolla ja kirveellä tehdä ja kokeilla.
 
  • Tykkää
Reactions: Naene ja Fatu
Niin täälläkin vaan päädytään jättämään vauvavakuutus. Sen sijaan perustetaan jo nyt ”vauvan menoja” varten oma säästötili.

Elba piti miehelle näyttä toi Project Maman raskausviikot. Tietääpähän mitä tuleman pitää :D

Tulee kyllä ulkoiltua tosi paljon, joten kai se on hyvä ottaa tillukkaan neuvosta vaari ja jotkut patalaput tissien päälle laittaa näillä keleillä :D Lisää vaan hyviä vinkkejä… :xmas:

Ottelin mahakuvia oikeen urakalla ja tein hauskan huomion, että kuviollinen paita päällä edestäpäin otetussa kuvassa näytän suorastaan laihalta, enkä todellakaan raskaana olevalta. Sivultapäin sit taas maha on jo komea pallo! :heart:

Eikä tähän loppuun voi kyllä muuta todeta, kun että onneks on viikonloppu!! Vois tänään intoilla ja siivota ja leipoa. Voi sit koko viikonlopun vaan nautiskella :saint:

LittleOne 19+2
 
Juu eikä tosiaan itsellä ainakaan tytön ja pojan kasvatus tai niihin suhtautuminen oo mitenkää erilaista, tosin nuo ovat luonteeltaankin tosi erilaisia, poika on sellainen lössykkämpi ja tyttö taas tosi tomera ja omatoiminen...
ja ei niitä tyttöjä tosiaan tarvi vaaleanpunasiin kermaunelmiin pukea ym ym ym :D
mut ei siitä kannata itseä rankaista vaikka oiski pettyny, ne on silti aika luonnollisia tunteita ja et ole ainoa!! Todellakaan :D
 
Kai se auttaa kun avaa vaan suunsa ja puhuu vähän fiiliksistä niin ne lähtevät pois! Heti mieli keveni kun tänne kirjoitteli vaikka hävetti.

Itse voi varmasti vaikuttaa kasvatuksella toisiin asioihin ja toiset on sitten vaan skidin perusluonnetta. Mua pelottaa kyllä muiden kontribuutiot tytön kasvatukseen. Mä VAADIN että lapset menevät ulos leikkimään, möyryämään mutaan ja kiipeämään puihin. Sukupuolella ei ole merkitystä. Mutta sitten jos tulee joku anoppi siihen huutelemaan että varovasti varovasti, mä varmaan huutaisin päälle ettei elämässä kannata mitään varoa, ota riskejä vaan, putoaminen ei haittaa, nouset vaan takas ylös ja jatkat mihin jäit, jne

Ja muistan joskus lukeneeni että päivähoidossa päivitellään ettei nykylapset osaa leikkiä kotia, ja jos niille antaa leikkiastioita ne eivät tiedä mitä niillä kuuluisi tehdä. Mun reaktio oli jo aiemminkin että miksi pitäisi tietää mitä leikkiastioilla pitäisi tehdä?? Miksi pitäisi leikkiä kotia? Miksi kodin "roolit" on tuollalailla kirjoiteltu johonkin päiväkotiagendaan? Ei meillä mitään roolijakoja myöskään todellakaan ole. Mä saan aikaiseksi asioita, mies ei. Se on meidän roolijako, varmaan vähän sama kuin Elballa :D

Mulle oli vanhemmat nuorena ostanut barbeja. Mä vihasin niitä. Mä vihasin myös sitä että mun tyttöpuoliset kaverit halusivat tulla meille leikkimään niillä barbeilla. Mä mutiloin niitä barbeja minkä kerkesin. Halusin mielummin mennä ulos tekemään jotain. Ehkä tosta on jäänyt joku trauma tai jotain :D Porukat kertoivat että ovat säästäneet mun barbit joten ne on edelleen käyttökelpoisia meidän lapselle. Mitenköhän sen saisi kohteliaasti sanotuksi että pitäkää nuo kaukana mun kodista...

Mutta eiköhän tästä ihan hyvä tule! Saa olla pettynyt mutta ei kovin kauaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: *Elba* ja Miltsu87
Meillä useamman pojan jälkeen vanhemmille syntyi sitten tyttö, ja siitä sitten oikeenkin tehtiin rinsessa. aina oli mm. rusetti tukassa, ja vaatteet nätisti :D Mut pikkusisko oli luonteeltaan vieläkin rämäpäisempi kun veljensä. Ja jos hän esimerkiksi sai nukkeja ym tyttöjen juttuja vaikka joululahjaksi niin oli vaan kateellinen poikien nallipyssyille :D
Muakin ärsyttää sellanen sukupuolinen jako, esim. kun sain tuon tytön niin muutamat kommentoi että siitä tulee sitten äitille pikkuapulainen.......SIIS HOHHOI!

Eiköhän se sinullakin ohi mene, viimeistään sitten kun saat sen käärön syliin....... :) Kaikki tunteet ne kannattaa läpikäydä, eikä jättää mihinkää kummittelemaan :)
 
Ihan selkeästi kyllä multa nousi sellainen musta pilvi pään päältä kun sain sanottua ääneen tämänkin homman, luojan kiitos internetille :D

Ellamariella tuo on vähän sama kun meillä ultrassa ultraaja totesi että onneksi olkoon, pieni PRINSESSA. Mulle tulee sanasta prinsessa mieleen tasan yksi asia: Johanna Tukiainen. :D Että ei meille kyllä ole mitään prinsessaa tulossa.
 
Pakko sen verran kommentoida, että mä olin jotenkin ihan ajatellut, että meille tulee toinen tyttö, niin on ollut vaikeaa saada päätä siihen asentoon, että poika tulee. Toisille se sukupuoli vaan on tärkeämpi asia kuin toisille ja sitten kun se vauva syntyy, niin suurimmalle osalle se on loppujen lopuksi ihan sama, kumpi sieltä tulee :)
 
  • Tykkää
Reactions: Naene
Kyllä kaikenlaiset tunteet on minusta hyvin ymmärrettäviä odotusaikana. Mä itse plussattuani petyin ja kauhistuin. Me ei oltu vielä tehty varsinaista päätöstä kakkosesta, mentiin vaan hällä väliä-meiningillä. Mä olisin halunnut hetken kunnolla kuumeilla ja yrittää, sekä jännittää tuleeko plussaa vai ei. Nyt se vaan tuli. Ei yllätyksenä, mut liian nopeesti ja helposti. Jos en olis lokakuussa plussannut, oltais nyt vuodenvaihteessa jätetty kaikenlainen ehkäisy ja varominen pois. Useimmiten asiat vain eivät mene, kuten itse on päässään mieltänyt ja pitäähän siihen pettymykseen hetki aina totutella, vaikka asia olis miten vähäpätöinen.

Nyt mä olen jo tosi onnellinen. Paljon paskamaisempaa olis ollut kuukaustolkulla vääntää lasta ja pettyä kuukaus toisensa jälkeen. Mut mulla on huono omatunto, kun en ole tästä kakkosraskaudesta niin tohkeissani, kuin ykkösestä. En toisaalta ehdikään olemaan, päivät täyttää pieni tättähäärä.

Ja edelleen mua välil kauhistuttaa, kun tiedän mitä on luvassa. Esikoinen tais olla aika keskivertovauva valvomisineen ja muineen, mut kyl mä olin välil niin loppu, etten osannu ku itkeä vessassa tai lähteä ulos kävelylle, kun vauva huus sängyssään. Mut ei se siihen kuollut, eikä varmaan saanut traumojakaan, kai mä pääasiassa ihan hyvin selvisin, vaikken koskaan oppinutkaan tunnistamaan, mikä on nälkäitkua, mikä vaippaitkua ja mikä mitäkin. Mut onko tämä uus vauva nyt sit helpompi vai vaativampi? Jaksanko väsymykseltä huomioida viel esikoisenkin, kun nytkään en töiden jälkeen pysty kuin nukkumaan tai nuokkumaan.

Palasin siis maanantaina töihini, oon ollut aivan loppu. Työpäivät menee seesteisesti, mut illalla oon väsynyt ja kiukkuinen, enkä jaksais mitään vastoinkäymisiä tai kiukkupuuskia. Päiväunia en oikein osaa nukkua, kun on olevinaan huono omatunto, että mies tekee muka kaiken. Ja sit kun haluisin olla esikoisen kanssa, en vain tahdo jaksaa muuta kuin olla ja halia, mikä tietenkään ei vilkkaalle taaperolle riitä... Nyt se tekee viel poskihampaitakin, kiukuttelee ja paastoaa..

Meillä muuten ensisänkynä toimii mun 30 vuotta vanhat vaunut. Kellarissa säilytetyt, ja siltä haisivatkin, vaikka onkin lämmitetty verkkovarasto. Pesin miedolla pesuaineella ja sitten höyrytin huolella. Kyl se haju jäi, mutta mietona.

Sit kaivoin kellarista vanhat ponini. Ne vasta haisevatkin! Liotin fairyvedessä tiskialtaassa tunnin ja jynssäsin sienellä. Edelleen haisevat.. Kuulemma soodalla sais hajun pois, en ole jaksanut kokeilla. Mut hajusta huolimatta esikoinen poneilla leikkii, eli home ainakaan hajuna ei meillä ole este käytölle. En mä mitään näkyvää pilkkua ole huomannut sen paremmin vaunuissa, kuin poneissakaan. Vaunujen rungossa on lievää hapettumaa, runko oli kylmällä vintillä säilössä.

Tämmösiä tänään. Eilen oli poksupäivä.

Nemi 19+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Naene
Vakuutuksesta viel, meillä on esikoisella, ja tulee olemaan tulevallakin. Mä en ole ollut itse tippaakaan tyytyväinen julkisen puolen terveydenhuollon palvelutasoon. Aina saa jonottaa yskivien mummojen kanssa, eikä omalääkäriä oikeasti ole olemassakaan, kun se on joka kerta eri ja ajan saa tuurilla kahden viikon päähän. Lapsen kanssa en ole uskatanut käydä edes kokeilemassa näiden ennakkoluulojeni takia, mut eipä ole ollut tarvettakaan kuin kerran, jolloin valitsin Mehiläisestä mieleiseni lastenlääkärin ja marssin jonottamatta vastaanotolle saamaan osaavaa, ystävällistä palvelua pelkäämättä vääriä diagnooseja ja hoitovirheitä.
 
Hei!

Viimeistä työpäivää tällä viikolla viedään ja työmotivaatio on kyllä jossain hyvin kaukana! Viikkoja laskeskelen milloin saa kotiin jäädä (on muuten 13+2 viikkoa :D). Onneksi kiirettä pitää niin menee aika nopeasti!

Sukupuolesta: meillä eka poika ja tokasta toivoin tyttöä ja tyttölupaus ainakin saatiin. Silti itsellä pessimistinen olo, kun koira on poika ja esikoinen on poika, että varmasti se tyttö vielä muuttuu pojaksi. Tiedän synnytyksessä pettyväni jos poika tulee, mutta tiedän myös että rakkaus kasvaa nopeasti ja lapsi siitä ei tulisi kärsimään. Ehkä sitten enintään kolmas lapsi tulisi jossain kohtaa tyttötoiveiden kanssa harkintaan. Itse olen kuopus ja mulla kaksi isoveljeä, joten aika moinen rasavilli olen aina ollut. Vielä yläasteella halusin pukeutua isoveljen vanhoihin vaatteisiin ja olin sellainen hopparityttö. Isoveljet ovat niin suuri esimerkki pikkusiskoille. Itse en myöskään tykkää "tyttö ja poikaväreistä", poika meillä pitää punaista ja keltaista ja kaikkea ja tytön huone tulee olemaan vihreä ja esikoisen vanhoja vaatteita tulen osittain käyttämään. Oma lempivärihän on turkoosi.

Mulla viime synnytyksen jälkeen tuotti huonoa omaatuntoa se, että en samantien rakastunut vauvaan. Olin niin väsynyt synnytyksen jälkeen ja osittain koin olevani niin yksin vastasyntyneidenosastolla, enkä tiennyt mitä pienelle olisi pitänyt tehdä, koska aiempaa kokemusta ei varsinaisesti ollut. Jotenkin vauva oli enemmän pelottava ja tuntematon. Mutta vähitellen rakkaus kasvoi.

Vaatteista; esikoinen syntynyt marraskuun alussa ja syntymästä saakka 5kk oli putkeen pakkasta eli mullakin vähän kysymysmerkki mitä kesävauvalle kannattaa hankkia. Aurinkoa ei saa kuitenkaan pieni saada, joten ihan lyhythihasetkaan ei hyviä ole. Mutta hikoillakaan ei saa liikaa. Esikoinen on hyvin kuumaverinen, joten jos tuleva lapsi häneen tulee niin varmasti kuuma kesä tuottaa ongelmia.

Poks tänään 21 tasan!!
 
  • Tykkää
Reactions: Naene
Niin ja kaverille syntyi juuri tämän viikon tiistaina tyttö joten pian pääsee vauvaa taas haistelemaan ja pitelemään. Lisäksi kaksi muuta ystävää saa vauvan tässä kevään/kesän aikana joten seuraa pitäisi riittää ja vertaistukea :D.
 
Pikasesti kommentoin noita Naenen ajatuksia. Noi tunteet on ihan normaaleja ja ole ylpeä että voit ne tunnustaa muille kuin itsellesikin. Meillähän on toi reilu kahden vanha poika ja lisäksi kaikki koirat ovat myös olleet aina uroksia, kunnon äijä valta siis talossa ollut koko aikuisikäni. Nyt olen muutaman vuoden aikana miehelle puhunut, että seuraava koira joka taloon tulee on kyllä sit narttu ja olen kyllä sanonut myös että toisesta (ja viimeisestä) lapsesta toivon tyttöä. Nyt sitten mun ajatukset on viikon sisään heittäneet ihan häränpyllyä; jotenkin mä enemmän toivon kuitenkin toista poikaa (kai). En mä osaa kasvattaa tyttölasta ja jotenkin musta pikkupojat on söpömpiä kun tytöt. Mä inhoon pikkuvanhoja tyttöjä ylikaiken ja pelkään kanssa, että mun tytöstä tulis joku prinsessa.

Lisäksi monet kokee huonoa omaatuntoa siitä, että ei tunne mitään älyttömän suurta rakkautta vastasyntynyttä kohtaan (tai itkeä pillitä raskausaikana onnesta kun näkee ultrakuvan). Mä kuulun tätän kategoriaan ja eka raskaudessa pelkäsin etten oppisi lastani rakastamaan. Mulla vaan meni niin, että mitä enemmän vauva kasvoi, kehittyi, sitä enemmän häntä rakastan. Tottakai se vastasyntynyt oli ihana siinä sylissä, mutta en mä tuntenut mitään suuria rakkauden tunteita, en itkenyt vuolaasti tms.

Jatkan paremmalla ajalla..

Terese ja rv 18+4
 
  • Tykkää
Reactions: Naene ja häpimama
Muistan itse, kun aloin odottaa kolmatta lastani, kaksi poikaa tuossa vaiheessa jo ennestään, ajatuksena oli vain, että poika se on, en pitänyt mahdollisena, että olisin tytön äiti. Rakenneultrassa kuulimme, että tyttö tulee. Ensimmäienä suustani tuli, että oletko ihan tosissasi, lääkärille siis asian esitin.

Mietin kuinka ollaan äiti tytölle. Sopeutuminen alkoi kuitenkin nopeasti, ja kuinka ollakaan, kun tyttö syntyi kaikkien kätilöiden ja lääkäreiden mielestä suurien virheidensä kanssa, näin vain rakkaan, oman tyttöni, jonka olisin halunnut napata kainaloon ja paeta sairaalasta, kun lasta vietiin kokoajan vaikka mihin tutkimuksiin ja tehtiin kipua aiheuttaviakin toimenpiteitä.

Vieläkin tuli itku, kun tämän tähän kirjoitin. Perhepiirissämme on toinenkin perhe, jossa on erityislapsi ja myös terve lapsi. Myös tuon perheen äiti oli tuntenut aivan pakahdutavan suuren rakkaudentunteen saadessaan tuon epätäydellisen, mutta kuitenkin aivan äärettömän täydellisen lapsen omakseen.

Tällä halusinkin nyt vain sanoa sen, että elämä, ajatukset ja tunteet kulkee omaa hämmästyttävää rataansa. Vaikka joskus ajatuksena joku asia alussa tuntuukin vaikealta hyväksyä ja sopeutuminen käy työstä, asioilla on tapana järjestyä, yllättävissäkin tilanteissa. Itselleni neljättä odottaessa nousi pelko jopa siitä, voinko rakastaa tulevaa lastani sukupuolesta riippumatta, jos hänellä ei olekaan samaa virhettä kuin siskollaan. En ole tässä enkä edellisessä raskaudessa enää sanonut sitäkään, että ei väliä sukupuolella, kunhan olisi terve. Ei sano miehenikään. Meidän ajatus on vain se, että kunpa kaikki vaan sujuisi mahdollisimman hyvin.

Kaikki tunteet on varmasti sallittuja, rohkeimmat uskaltaa sanoa ne myös ääneen, mikä on hieno asia! Eli hyvä, hyvä Naene! Tunteet ovat kuitenkin vaistomaisia, eikä aina niin helposti hallittavia. Harmi, että joskus joku voi tuomita meidän omat ajatukset ja tunteet, vaikka luultavasti jokainen on joskus ajatellut eri tavalla kuin valtaosa muista.

Joo, tulipahan tekstiä, ja samalla sai taas puhdistaa omaakin mieltään. Raskaat asiat kun tuntuu itsestäni aina puolittuva, kun ne jakaa toisten kanssa. Onneksi olette olemassa, olisi muuten minulla yksinäinen raskaus.

Kultatiuku rv 18+4 (joka ei nyt osaa asennoitua siihen mahdollisuuteen, että tulokas olisi poika, kaksi edellistä kun on tyttöjä, vaikkakin uskallan luottaa siihen, että poika on yhtä rakas kuin tyttökin sitten kun hänet syliin saa, hassua)
 
Naene Mä odotan niin paljon tyttöä et petyn varmasti jos se onkin poika sit..Mulla siis kaks tyttöä ennestään ja musta tuntuu etten osais mitään tehdä sen pojan kanssa..Toinen tyttö on kyl enemmän sellanen poika tyttö ja toinen sit on jo nyt eskarilaisena aina peilin edessä katsomassa mitä pukee päälle yms..Mun mies jonka ensimmäinen lapsi tää on niin toivoo poikaa ja toisaalta sen takia mäkin toivon koska kyl poika olis varmaan isänsä mukana enemmän kun sit tyttö kun isänsä on pitkiä päiviä töissä..
 
Pikaisesti vain Naenelle. Ai been there. Olin koko ekan raskauden ajatellut, että meille tulee poika. Siihen aikaan Kättärillä ei sukupuolta edes kerrottu, eikä mies sitä muutenkaan olisi halunnut tietää. Raskauden ajan tyyppiä kutsuttiin Kaapoksi. Synntyksen jälkeen olin vauvasta sukupuolettomana olentona äärettömän onnellinen. Joinakin päivinä synnytyksen jälkeen itkin pettymystäni. Muutaman viikon päästä ajatus siitä, että meillä olisi ollut poikavauva tuntui tosi vieraalta. Tokan tytön jälkeen tunsin pettymyksen tunteita taaskin, mutta pääsin siitä nopeasti yli.

No, puin tytön paljolti neutriväreihin, eikä sukulaisetkaan alun jälkeen vaaleanpunaisia pitsihörhelöitä tuoneet. Neiti leikki lähinnä autoilla ja duploilla. Paras oli ehdottomasti parkkitalo.

Nyttemmin pinkki väri on tullut kuvioihin ehdottomana ykkösenä. Tytöille on hankittu nuket, vaunut ja leikkikeittiöt, mutta ne on aika vähällä käytöllä. Kun taas ystäväperheen 6-vuotias poika on mitä innokkain kotileikin leikkijä. Mielenkiinnon kohteet ja rohkeus raisuihin leikkeihin ovat kokemukseni mukaan kiinni luonteesta eikä sukupuolesta.

Nimettömänä voin myös kertoa aluksi pettyneeni toisen lapsen ulkonäköön (saa kivittää). Esikoinen oli pieni, siro ja nukennäköinen pitkine ripsineen. Toinen oli iso pitkä näppylänaamainen, joka huusi vain koliikin runtelemana. Mutta äärettömän rakkaita ja parhaita ja ainoita oikeita yksilöitä ovat meille alun negativiisista fiiliksistä huolimatta. Kyllähän heillä nykyäänkin ärsyttäviä piirteitä ja tapoja on, mutta se on jo eri tarinaa...

Äitiydessä ja vanhemmuudessa on myös mustat puolensa, joista on hyvä uskaltaa puhua.
 
Tosi ihanaa ja rohkaisevaa on kuulla muiden näkökulmia tähän hommaan! Ajattelin että itsekseni vaan ahdistelen mutta kun sille ei tuntunut tulevan loppua niin tosi hyvä että uskaltautui tänne kertomaan että mistä nyt tuulee. En ole ollenkaan ainoa siis jolla on jonkunlaista hetkellistä vastakarvaan silittelyä ollut tässä perheenperustamisprosessissa. Nämä hommat menee sitten ajan kanssa unholaan kunhan saa ensin pienessä päässään ne loppuunkäsiteltyä.

Suuren suuri helpotus, kiitos kaikille :heart: Mäkin ostan tolle leluksi parkkitalon.
 

Yhteistyössä