* Kesäkuun kullannuput joulukuussa *

täällä toka neuvola takana ja kaikki ok. eivät tutkailleet sisältä, kun ei ole mitään ihme oireita ja muutenkin pahoinvointia lukuunottamatta kaikki ok. nt-ultran lopulliset tuloksetkin tulleet ja kaikki hyvin :) sydänäänet kuunneltiin ja kovasti siellä sydän jumpsutteli! ja painoakin oli tullut vain kilon verran! :D

nyt epätoivoista lahjojen paketointia ja jäälyhtyjen tekoa.. tänä vuonna päätin elintarvike väreillä värjätä veden ja noh.. niin näköjään vessa matonkin joka on normaalisti valkoinen, nyt höystetty punaisella ja vihreällä.. huomiseen mennessä löytyy varmaan sinistäkin väriä..

emppuli ja pötikkä 15+4
 
Viimeksi muokattu:
Tuulentytölle oikein rentouttavaa joulua kaiken stressaamisen jälkeen! Ihanaa, että vasta-aineet löytyivät, niin on yksi huoli vähemmän. Itse pienten päiväkotilasten äitinä olen miettinyt, että ottavatko vasta-ainetestin terveysasemalla mielen rauhoittamisen vuoksi, vaikkei parvoepäilyä ole. Täytyy varmaan kysyä seuraavalla neuvolakäynnillä. Yleensä parvorokko epidemia tulee alkuvuodesta.

Kiva, että monilla on ollut mukavia neuvolakäyntejä.

Eilen oli eka suonenveto, onneksi ennen nukkumaanmenoa. Kohta alkaa yölliset heräämiset, kun jalat kramppaa. Mulla on molemmissa raskauksissa ollut vaihe, jolloin olen joka yö herännyt suonenvetoon joka yö. Pitäisi varmaan selvittää, että voiko magnesiumia tankata tiineenä ollessa.

Kohta pillit pussiin ja joulun viettoon. Joulusiivous meillä tehdään valoja himmentämällä ja kynttilöitä lisäämällä. Kuusesta tullee raikasta tuoksua.Ensi vuonna sitten on aikaa puunata koti jouluksi lattiasta kattoon vauvan kelliessä hymyilevänä vieressä. :LOL:

Joulurauhaa teille ihanaiset!:heart:
 
Mahtavaa joulunodotusta kaikille!

Täällä ollaan ihan joulutunnelmissa, kuusi koristeltu ja Elsellin tavoin kynttilöitä lisäämällä ja valoja himmentämällä joulusiivous hoituu kuin itsestään. Kaikki lahjat hankittu ja paketoitu. Tänään alkoi pitkä joululoma, aivan mahtavaa! :)

Mitenkähän sitä sais tota suklaa syöntiä hillittyä, ettei tulis ihan övereitä vedettyä joka päivä :ashamed:

Maha turpoo iltaisin aina ihan kauheesti. Muuten olot on ollu hyviä, tällä viikolla oksensin aamupalan pihalle. Mulla tulee aamusin sellasia "yökkäysrefleksejä" mutta aikasemmin ei oo tullu oikein mitään ulos asti. Hampaita en voi heräämisen jälkeen pestä ollenkaan kun yökkö tulee. Mulla muuten kanssa viime yönä hirvee suonenveto jalassa, tosin mulla on ollu niitä ennen raskauttakin. Ne on ihan hirveitä, kun sattuu ihan kauheesti. Ummetusta tulee edelleen aina välillä, mutta mä juon ihan hirveitä määriä maitoa, että todennäköisesti se vaikuttaa. Yritän kyllä sitten syödä puuroja vastapainoksi.

Liikkeitä ei ole tuntenut, lähinnä niitä eksyneitä pieruja, joita joku kuunteli dopplerilla:LOL: Kovasti niitä jo odottelee, että olis taas jotain vielä konkreettisempaa.

Ihan huikeita juttuja teillä peräpukamista ja haistelemisesta, ääneen saa nauraa kun lueskelee. :LOL:

Toivottavasti kaikki pystyy rentoutumaan joulun aikaan ja stressaus ei nostaisi liiaksi päätään! Kaikille erityisen huolestuneille voimahalit, kaikki on varmasti hyvin! :hug: Eilen tuli sellainen olo, että on keksinyt koko raskauden omassa pienessä päässään, eikä se ole totta ollenkaan mutta onneks se olo meni nopeasti olo. Piti kattella hetki ultrakuvaa todistusaineistona.

Oikein hyvää ja joulua ja muistakaa herkutella sopivassa määrin! (jos en joulua ennen enää kirjoittele, lueskelen kyllä):xmas:

Haavevauva ja 15+6 (huomenna poks)
 
Mitenkäs aiotte pyhiä vietellä?

Täällä nyt eka joulu ilman äitiä Joulutraditiot menee siis ihan uusiksi tästä joulusta alkaen. Aattona syödään puurot ihan oman porukan kesken (minä, mies, poika ja koira) ja käydään äitin haudalla päivällä. Sitten mun iskä tulee meille syömään alkuillasta ja appivanhemmat ja miehen mummo tulee sitten kuuden maissa meille, kun pukki tulee. Tänä jouluna mun iskä siis on jouluaaton meidän kanssa ja ens vuonna sitten mun veljen perheen (ja ehkä meidänkin) kanssa. Joulupäivänä tulee sitten appivanhemmat ja miehen mummo taasen meille syömään ja me sitten heille tapanina Aikamoista säätämistä nämä joulunpyhät tulee olemaan tulevaisuudessa, mutta onneksi asutaan kaikki sentään samalla paikkakunnalla.

Mulla ei ruuansulatus oikein toimi :( Eilenb söin mäkin aterian ja mulle tuli siitä ihan kauhean täysi olo ja kaksi 1,5 tuntia se pysy sisässä ja sitten tuli kaikki ylös. Koko loppupäivän oli ihan kauhea olo. Eikä se olo ole paljon parempi tänäänkään, mutta söin nyt huomattavasti vähemmän lounasaikaan. Koskakohan tää oikein loppuu, no ehkä sit kesäkuussa viimestään.

Terese ja rv 14+6
 
Hei vaan,
Enpä olekaan aikoihin käynyt edes tällä palstalla.
Olen ollut tosi väsynyt ja saattoi syykin (tai osaselitys ainakin) löytyä, nimittäin pomppasin sokerirasituksessa ja diagnoosiksi tuli raskausdiabetes. Tämä vähän pääsi yllättämään! Tutkin vanhat nla-kortit läpi ja kyllähän tänmänkertainen ihan selvästi poikkesi aikaisemmista. Joten nyt sitten db-ruokavaliolle näin "sopivasti" joulun alla ja kotimittauksia pitää tehdä. Ensi viikon neuvolassa kuulen varmaan lisää.
Muuten ei ihmeempiä kuulu, joulusiivoja tässä yritän tehdä ja aina välillä huilailen soffanpohjalla... Imurin ja mopin heilutus kun pistää supistamaan kummasti. Mies on onneksi avuissa, lapset puolestaan sotkevat minkä ehtivät...
Oikein mukavaa joulua teille kaikille!
T. Rakkauslapsi 16+2
 
Heippa :wave:
Mie täällä niin onnessani eilen käytiin siis vihdoin ekassa ultrassa ja kaikki oli hyvin :heart: :D Siel se pökki äitiä päällään :LOL:
Mulla edelleen ei joulu fiilistä mut ehkä se tulee sit aattona tai sit ei oon taas vähän joko kipee tai allergia jostain syystä koko ajan päällä..

Tänään poksuu 13viikkoo :heart:

maja12 & masuasukki 13vko
 
Täällä on löytynyt joulufiilistä jonkun verran vaikka jaksamista ei mitenkään verrattaessa muihin vuosiin :) Hyasintteja olen raahannut kotiin ettei talo haisis niin... ruokaisalta :D Attoa vietetään miehen, appiukon ja hänen äitinsä kanssa. Kovasti odotan jo pakettien avaamista :p

Toivottavasti kaikille tulee iloinen ja stressitön joulu ja että kaikille maistuis edes jotkut herkut :)
 
Me vietetään joulua sukulaisilla ja kotona ei kummemmin ole joulua laitettu ku valot vaan.. meidän pitää muuttaa tehokkaasti välipäivinä, joten ei oo kuusta yms kaivettu esiin. :D Vähän harmittaa esikoisen puolesta kun ei kuusta yms oo, mutta ensi jouluna sitten. :) Ollaan pari yötä onneksi paikassa jossa on aina ihanasti laitettu joulu niin siellä kyllä tunnelmaa riittää.

Kiva kuulla toistenkin hyviä ultrakuulumisia! :)

Mulla alkaa pahoinvointi väistyä taas. Pitää vaan muistaa syödä säännöllisesti.
Vähän on myös alamaha kipuillut välillä. Taitaa olla niitä kohdun kasvukipuja.

Vieläkös sinne naamakirjan puolelle mahtus mukaan? =)

Terkuin Aronoele rv 13+4
 
tereselle jaksamisia.. Täälläkin ensimmäinen joulu ilman isää, joten aattona
ensimmäiseksi suunnataan hautausmaan kautta äidille. Sieltä sitten illaksi avokin
vanhemille jonne jäädään ainakin tiistaihin asti.

Tänään vielä viimeiset lahjat ja paketoinnit :) nyt on muuten jo parinakin päivänä
tuntunut pikkuisen liikkeet, voi taas vähän rauhoittua seuraavaan ultraan asti :)

Murkku&pallero 17+5
 
  • Tykkää
Reactions: Juliet83
Jouluisaa huomenta :)

Täällä juur lapset koristelee kuusta ja kohta torttujen tekoon. Rosollin teko myös tänää ohjelmas. Isäntä hakema miun esikoista, varmaa kotiutuvat tuos neljän mais. Sitte onki koko perhe kasassa <3 . Me vietetään aatto ihan kotosalla. Toki haudoilla käydään.

Tereselle ja murkkullu jaksamista ensimmäiseen jouluun <3

Tuulentyttö hieno homma että sait hyviä uutisia näin joulun alla ! :)

Mutta oikein rauhaisaa ja iloista joulun aikaa kaikille mammoille ja perheille <3

15+0 poks poks
 
  • Tykkää
Reactions: Juliet83
Hyvää Joulua kaikille!

Meillä alkaa valmistelut olemaan voiton puolella, rosolli tänään ja kinkku yöllä. Aattona sitten voi mummot ja muut tulla meillä joulua viettämään. Pieni mahdollinen muuttuja tässä vielä on; kuopus oli vatsataudissa pe-la, vielä ei meille muille ole tautia ilmaantunut. Eli jos joku sairastuu menee aaton suunnitelmat uusiksi..

Mä jo kuvittelin aikaisemmin tuntevani liikkeitä, mut nyt ne on jotenkin kadonneet tai sitten oon vaan ollut niin kiireinen etten hentosia liikkeita ole ehtinyt tuntemaan. Ehkä ne sieltä taas sitten tulee kun tähän jouluun pääsee rauhoittumaan.

Annintähti tasan 15 :)
 
Hip! Pakolliset miehen suvunpuoliskon tervehdykset hoidettu toisella paikkakunnalla, itse palasin jo stadiin ja huomisesta lähtien sitten omat sukulaiset vuorossa. Oli sinänsä tosi kivaa käydä miehen suvun paikkeilla koska siellä on hitusen rauhallisempaa meininki jotenkin. Nyt kun olen kotona tiedän varsin hyvin että jos haluan kauppaan, ei tarvitse kauaa kävellä kun sellaiseen pääsee. Kuntosali on auki 24/7. Kavereita pörrää missä milloinkin. Äiti just soitti tohkeissaan jostain uudesta artistista että nyt otetaan selvää kuka se oli ja sitä sitten oli minä ja isä selvittelemässä koska äiti ei odota. Ei täällä mitään joulurauhaa ole se pitäisi aina hakea jostain muualta. Mutta joskus toiste ehkä kai sitä vielä voi nauttia tai kärsiä hulinasta aikuisten kesken :p

Jouluja kaikille kaikkialle!

Naene 16+5
 
  • Tykkää
Reactions: Juliet83
Oikein ihanaa rauhallista joulunaikaa kaikille! :heart:

Täällä heräsin ihanan rauhalliseen aattoaamun tunnelmaan, mies oli käyttänyt koirat lenkillä, riisipuuro oli valmiina ja eilen sytyttämäni jäälyhdyt vielä paloivat ihanassa hämärässä pakkasaamussa! :heart:

Meidän joulu menee jo melkeen perinteeksi muodostuneella tavalla... Tämä yhdeksäs yhteinen joulu, niin jotain perinteitäkin kerinnyt jo tulla...:) Me asutaan samalla paikkakunnalla molempien vanhempien kanssa, niin helpottaa kyllä kiirettä kummasti. Aamupäivällä ollaan käyty miehen äidillä, mutta tänä vuonna hän reissussa eli käymme vaan katsomassa miehen 85v mummoa. Iltapäivällä mennään sitten minun vanhemmille syömään jouluruokaa ja muutenkin ollaan ilta siellä! :) Tänä jouluna moneen moneen vuoteen sinne tuleekin pukki, kun siskontyttö 3v sitä niin kovasti odottaa! :D Ihan tässä itseäkin jännittää, kun pukki tulee... :LOL:
Ja hiukka kyllä jännittää sekin, kun tänään kerrotaan miehen mummolle ja mun vanhemmille vauvauutiset! ;)
Haudoilla tietenkin käydään jossain vaiheessa...

Juliet & Pirpana 12+6
 
katso liitettä 17868

Onnistuukohan tää kännykällä. Mul on tämmönen joulupönäkkä. Painoa tullu lähtöpisteestä lisää kilo. Ilmankos paidat alkaa jäädä lyhyiks, tuntuu, että keskivartalo on levinny vähän joka suuntaan! Tyttömasu? Aamul toi on ehkä taas hävinny...

Ihanat joulunjatkot vaan minunkin puolestani!


Nemi 15+4, kohta...
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi
täällä ei potkun potkua..yleensä tuntenutkin ne siinä rv 20+...täällä joulufiilis meni ihan sukulaisten takia..olivat ihan kauhuissaan että odotan neljättä lasta..sanoivat sen päin näköä,järkyttävää saarnaa...ei siis onnitteluja todellakaan =( tässä muutama kommentti " et oo tosissas,ootko hullu?" "miten teillä voi olla varaa noin moneen lapseen" "ei sun tarvii koko maata kansoittaa" ja vielä mummin kommentti:" olen kyllä katellut sun mahaa mutta en ole viitsinyt sanoa mitään,siis ihan hirveä juttu,miten voit haluta neljännen lapsen"
 

Yhteistyössä