* Kesäkuun kullannuput joulukuussa *

Pitkästä aikaa minäkin pari sanasta kirjoitan. :)

Ekana täytyy sanoa, että olen niiiiiin kateudesta vihreä kaikille liikkeitä tunteville. :) Minun masussani ei tunnu vielä mitään muuta kuin ilman kiertelyä. Esikoisesta liikkeet alkoivat tuntua muistaakseni näillä viikoilla, vaikka istukka oli edessä. Nyt ei tunnu ei sitten mitään, vaikka toisen odottajilla mukamas pitäisi tuntua jo aikaisemmin ja istukkakin on tällä kertaa takana. Kyllä siellä dopplerin mukaan elossa kuitenkin ollaan, joten liekö laiskempi tapaus, kuin mitä esikoinen oli. :) Se olisi kyllä ehkä ihan hyvä uutinen, kun ensimmäinen mylläsi itseään vielä ees taas mahassa 38 viikolla, tuntui muuten melko vinkeältä.

En nyt tarkkaan muista miten se kysymys oli aseteltu, mutta koirista ja lapsista oli jotain keskustelua kuitenkin. Minä olen kyllä lastani (vaikka ihana suloinen mussukka onkin ;) ) kieltänyt koskemasta koiriin, koska en luota a) taaperoon b) koiriin. Ihan samalla tavalla kiellän menemästä koirien luokse kuin kiellän tekemästä mitään muutakaan ns. vaarallista tai kyseenalaista. Ei-sanan perille meno onkin sitten toinen juttu tuollaisen vähän yli vuoden ikäisen kanssa. Toisto, toisto ja toisto, jospa se joskus alkaa purra. :)

Uusi vuosi otetaan vastaan rauhallisesti perheen kesken. Meinasin koittaa lämmittä camembert -juustoa uunissa, josko sillä saisi valkohomejuuston himoa vähän tyydytettyä. Lisäksi perinteiset pottusalaatit ja nakit listalla myös. :popcorn:

Hankinnoista oli juttua. Meillä ei tosiaan ole kauheasti tarvetta uusille hankinnoille, kun esikoiselta on kaikki jemmassa.

Pinnasänky, josta saa toisen laidan irroitettua tarvitsisi jostain bongata. Meinasin virittää sivuvaunuksi meidän sänkyyn. Esikoisesta meillä oli tavallinen pinnasänky, joka jäi melkein käyttämättä, kun nukuttiin perhepedissä enimmäkseen.

Lisäksi pitäisi hankkia tuplarattaat. Tai lähinnä kysyisin teiltä, jos sattuu olemaan kokemusta tai olette muuten pohtineet asiaa, niin kannattaako vajaan 2 vuoden ikäerolla hommata tuplia? Haluaisin lenkkeillä vaunujen kanssa jonkun verran ja tietenkin kaupassa käynnit jne helpottuvat varmaan, jos on tuplarattaat. Vai?

Tuulentytön kommentista "kantoreput jne jäivät pölyttymään" tuli mieleen aihe, mistä olisi mielenkiintoista keskustella. Nimittäin, itse kullekin tarpeelliset ja tarpeettomat vauvahankinnat. Itselläni ehdottomasti yksi tarpeellisimmista hankinnoista oli imetystyyny! Jätin sen ensin hankkimatta, kun olin lukenut jostain, että olisi turhake, mutta jahka sain tuon tyynyn synnytyksen jälkeen käyttööni, en pois olisi luopunut! Kantoliina taas sitä vastoin jäi meilläkin melkolailla käyttämättä, vaikka useille se taas on ollut ehdoton tarvike.

Omassa voinnissa ei mitään mainittavaa, pömppis kasvanut melko maltillisesti viime aikoina ja vointi ok. Ei valittamista! :) Rakenneultraa odotellessa, kolme viikkoa vielä...

Oikein mukavaa uutta vuotta 2013 toivottelee hiirunhenkäys, 17+.
 
Minä en ole vauvalle hankkinut vielä mitään. Enpä ole vielä edes miettinyt asiaa. Hoitotasona meillä tulee olemaan edellisen jäljiltä seinälle käännettävä taso asuinkerroksen vessassa. Sinne sisään menee uskomaton määrä valmiiksi taiteltuja vaippoja ja pyllypesupaikka on näppärästi kohdillaan, kunhan kääntyy 90 astetta ;) Makuuhuoneeseemme pitänee hankkia korkeampi lipasto, jotta kaikkien lasten vaatteet sopivat siihen. Sitteri on vielä jäänyt nurkkiin edelliseltä lainauskierrokselta, joten laina-aika jatkukoon ja kaikki muu jo on. Eipä olla edes mietitty, otetaanko tällekin pakkaus vai joko tyydytään rahaan. Nuorempi lapsista tulee olemaan 2v3kk, jos päästään laskettuun saakka, joten kaikki vauvatavarat ovat jo hänen käytöstään pois. No joo, vaippoja käyttänee edelleen ainakin öisin, mutta samallapa ne pesee kahdenkin vaipat.

Kantoreppu oli nuoremman kohdalla aivan must. Liinassa tyttö ei viihtynyt, mutta repussa rauhottui hyvin ensimmäisten, masukipuisten kuukausien aikana. Manducan reppu on meillä.

Sukupuolesta. Toisaalta olisi kiva saada yksi poika vielä joukkoon, toisaalta tyttöihin on jo tottunut. Isommat siis ovat molemmat tyttöjä. Mutta jos ihan totta puhun, minulle sukupuoli on tällä taustalla samantekevä, kunhan olisi terve ja pysyisi kohdussa täysiaikaiseksi (vaikka lasketun ohikin) ilman suurempia mutkia matkassa, niin olisin ylettömän kiitollinen. Tulossa on kolmas lapsi 11. raskaudesta ja edellisen raskaus oli täynnä huolia, kun kohdunkaula oli hillittömän kypsä ja vauva liian pieni viikoilleen.
 
Nythän on monta julkkista yhtäaikaa paksuna meidän kanssa. Joko sitä tiedetään kuinka pitkällä se herttuatar catherine on? :)

Voi että minkä ikimuistoisen hetken koin eilen kun olin yksin kotona. Olin koko päivän touhunnut jotain ja kun mies lähti koiran kans ulos niin minä menin pitkäkseni sohvalle. Katselin elokuvaa kylkiasennossa ja yhtäkkiä säikähdin: pikkunen potkaisi mua :heart: Silmät kostui saman tien enkä voinut uskoa sitä todeksi. Toivoin lisää potkuja ja tulihan niitä yhteensä 5 kertaa. Aivan uskomaton tunne kun esikoista odottaa :) Pillittämäänhän siinä sitten piti alkaa. Masussa on ilmeisesti kaikki hyvin.

Täällä on puhuttu hankinnoista ja hyvä niin. Olen nimittäin aivan sekaisin kaikesta siihen liittyvästä. En ole hankkinut vielä mitään enkä tiedä oikein mitä hankkisinkaan :( Olen yrittänyt ottaa selvää mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitsee, mutta kaikki listat tuntuu olevan hirvittävän pitkiä ja kaikilla erilaisia. Ja mistä hitosta sitä tietää minkälaiset vaunut sitä ostaa? Käytetyt vai uudet? Ja minä kun luulin että on olemassa vaan vaunut niin eiköhän vastaan tule jotain "yhdistelmävaunuja" yms. MITÄ NE ON? Kuka mua voi auttaa että mitä meidän pikkuinen tarvitsee? Ja mistä tietää mitkä on hyvät ja mitkä huonot vaunut?

Ja ainiin, tervetuloa uusille mammoille :hug:

Onnellinen ja pikkukaveri 15+4
 
Heissan!

Joulu meni nopeasti sukulaisia tavaten. Ekaa kertaa oltiin aatto kotona mun vanhempien ja miehen äidin kanssa ja kaikki sujui hyvin. Ihania lahjoja tuli paljon ja raskauteen liittyen sain äidiltäni lahjaksa raskausarpia estävää voidetta Clarinsilta, jota viime raskaudessa käytin.

Ultra on ensi viikolla ja toivon, että sukupuoli näkyisi. Jos ei niin tällä kertaa ei lähdetä selvittämään Brunolle (viimeksi käytiin), kun kaikki kerran on jo valmiina. Hankinnoista ajattelin tällä kertaa kokeilla kantoliinaa, ajattelin että kesällä voisi ulkoillessa olla kätevä. Lisäksi uusi pinnasängyn pehmuste pitäisi hankkia ja varmaan kesävaatteita, esikoinen kun on syntynyt marraskuussa. Ja tietysti jos tyttö suotaisiin, niin sitten vaihtuisi osittain värimaailma vaatteissa, mutta katsotaan selviääkö ultrassa.

Oloista: olo on parempi, vaikka huonovointisuutta edelleen ajoittain esiintyy. Iho on tosi huonossa kunnossa, ollut alkuraskaudesta saakka. Muistaakseni viimeksi helpotti 20 rv:n jälkeen, tosin tuolloin oli kesä. Rinnat on tosi arat ja turvonneet, vatsa myös kasvaa koko ajan ja kohtu tuntuu juuri navan alapuolella. PAinoa on tullut varmaan 4kg lisää, pitäisi verrata ed. raskauskorttiin tuota painon tuloa. Tosin viimeksikin tuli melkein 20kg, joka sitten lähti alle kuukaudessa kaikkia.

Liikkumisesta: joulukuun lopulla ollut enemmän energiaa, joten kävelyllä on tullut enemmän käytyä. Nyt myös ostettiin joululahjarahoilla kotiin crosstrainer, joten sitä sitten kokeilemaan. Ajatuksena, että saa sitten kotona kahden lapsen lomassa treenattua.

Jonkin verran ollut puhetta äiti-tytär suhteista. Me ollaan niin läheisiä äidin kanssa, että toivoisin siksi nyt tyttöä, jotta saisin samanlaisen suhteen. Kyllähän äiti on kahden isoveljeni kanssa läheinen, mutta meillä on huomattavasti vahvempi suhde ja yhdessä shoppaillaan ja nähdään monta kertaa viikossa. Jos toinen poika siunaantuu, niin en toki katkera ole. Ja voihan sitä kolmatta ajatella sitten myöhemmin, vaikka ollaan kahta ajateltu meille lapsiluvuksia :D.

Hyvää uuttavuotta kaikille! Tämä lähtee nyt töistä kotia kohti ja on taas kolme päivää vapaalla!

Birre86 ja Nyytti 18+3
 
Hyvää uudenvuoden aattoa kaikille kesäkuisille, pian on jo MEIDÄN pienten vuosi :wave:

Elämä on jotenkin ollut niin kamalan kiireistä, että en ole tännekään ehtinyt. Nyt vuoden lopuksi täytyy taas vähän ryhdistäytyä :whistle:

Lapsimäärästä oli ollut puhetta. Meillä on ennestään yksi ja voi olla, että tämä masuasukas on viimeinen. Ollaan kuitenkin miehen kanssa molemmat avoimia kolmannelle, mutta täytyy katsoa miten kaikki lähtee menemään. Kolmannen aika pitäisi varmaan tulla aika pian toisen jälkeen, ettei ikää olisi liikaa (omasta mielestä). Haikealta kyllä tuntuisi jos tämä olisi viimeinen raskaus, mutta katsotaan nyt.

Hankinnoista sen verran, että kantoreppu oli käytössä esikoisen aikana ja se oli kyllä kätevä. Vapautui kädet muihin puuhiin. Nyt kuitenkin harkinnassa kantoliinan hankinta, ihan jo senkin takia että tulee kokeiltua eikä jää sitten harmittamaan (jos tämä olisi se viimeinen lapsukainen meille). Muut tarvikkeet löytyykin ennestään ja vaatteitakin isot pinot. Onneksi esikoisen pienimmät vaatteet neutraaleja, niin menevät sitten molemmille sukupuolille. Siitä tulikin mieleen, että rakenneultra tammikuun puolessa välissä ja sukupuolta ei selvitetä.

Te joilla jo useampi raskaus takana, niin onko sykkeet olleet samaan luokkaa odotusajalla vai ovatko poikenneet kovastikin? Meillä esikoisen ja masuasukkaan sykkeet näyttäisi menevän ihan samoissa lukemissa. Voisikohan ennakoida samaa sukupuolta???

Vointi on ollut hyvä. Pientä harjoitussupistelua tulee jos liikaa reihuu. Vessassa saa nykyisin juosta ihan yhtenään. Alkuraskaudessa ei niinkään pissittänyt, mutta nyt tuntuu että kokoajan rakko täynnä ja tästähän tämä vain pahenee, iikkk. Mielialaa en ole vieläkään saanut kohennettua vaikka väsymys ja pahoinvointi helpottaneet, toivottavasti kohta alkaa se iloinen ja energinen vaihe.

Vuotta otetaan vastaan ihan rauhallisesti, hyvän ruuan ja ystävien parissa. Jokunen raketti on hankittuna kaikkien iloksi. Kävin ostamassa myös alkoholitonta kuohuviiniä, että pääsee itsekin skoolaamaan :)

Nyt toivotan kaikille hyvää uuttavuotta 2013.

Kesähaave ja pieni rv 18+5 (kohta jo puoliväli \o/ )
 
Heippa!

Tarvikkeista, niin vaikea tietää. Meidän kummankin lapsen mielestä vaunut ovat olleet täysin nounout ekat pari kuukautta. Koliikkikuopuksemme eli ekat kuukaudet liinassa/repussa. Ainoa paikka missä rauhoittui nukkumaan. Öisinkin nukuin puoli-istuvassa asennossa sohvalla vauva liinassa. Auta armias jos hölläsi liinaa, että ilma pääsisi kiertämään helteisinä öinä, heti oltiin hereillä ja eikun uusi tunnin parin nukutusurakka. Vaikea tietää mitä hankkia ns. Turhakkeista, kun ei tiedä millainen tulokas on kyseessä. Vauvatarvikkeita kannattaa hankkia kierrätettynä, koska useat niitä hamstraavat ja uudenveroisia saa pilkkahintaan.

Meillä lasten ikäero on 1v 10kk ja alkuun tuplarattaat olivat ehdottamat, että pääsin reippailemaan, mutta puolen vuoden päästä esikoinen siirtyi käyttämään seisomalautaa. Tuplat ostettiin hutonetistä tms. Ja myytiin saman tien pois, kun jäivät käytöstä pois. Vähänhän se vaatii vaivannäköä, että jaksaa pestä ja puunata käytettyjä tavaroita.

Meillä kaksi tyttöä ja jotenkin olen miettinyt, että osaako sitä olla äitinä pojalle. Oma äitisuhde ei ole kovin kummoinen, mutta olen huomannut että oma suhteeni tyttöihin on täysin riippuvainen itsestä ja siihen voi onneksi vaikuttaa. Kovasti syvissä vesissä olen äitisuhteeni vuoksi käynyt, koska en todellakaan halua samanlaista suhdetta omiin lapsiini. Tytöt ovat myös kovin erilaisia ja toinen on selkeästi isän tyttö ja toinen taas kovasti mun perään. Isäntytön kanssa ollaan kovin samanluontoisia ja otetaan kovastikin yhteen. Toisaalta olen monien kaverieni kanssa huomannut, että äidin ja esikoisen suhde on aina erityinen lapsen sukupuolesta riippumatta.

Tervetuloa uudet kirjoittajat! Mua ei facebook kiinnosta alkuunkaan.
Onnittelut kaikille liikkeiden tuntijoille!

Ilon ja onnenhetkien täyttämää uutta vuotta kaikille!

Elselli 16+1
 
Konkareille kysymys vaunuista. Himoitsen Emmaljungan City Crosseja ja mietin kuinka vanhat vaunut ovat jo liian vanhat, eli minkä ikäisissä alkaa runko löystyä tai tulla muuta kremppaa?

Hööpi ja pikkukinkku 16+5
 
Hööpi meillä Emmaljungan City Cross ollut käytössä esikoisella ja kovassa käytössä olikin. Loistavasti kesti eikä mitään vikaa ollut ikinä. Esikoinen nukkui parhaimmillaan 5 päiväunet ulkona ja aina käytiin kävelemässä lenkki, joten kilometrejä kertyi monenlaisessa maastossa. Suosittelen. Nyt jatketaan masuasukkaan kanssa samoilla vaunuilla.
 
Poksun yhdessä rakettien kanssa!! 18!

Hankinnoista: meillä on aika paljon tallessa esikoisen kamaa, kuten vaipat kaikissa kooissa, kantoliinoja (ihan parhaita ja kätevimpiä hugabub alkuun ja sitten sellainen kudottu), manduca (kierrossa ystävällä), vaatetta, pinnis (uudet reunapehmusteet hankin jo) jne. Sitteri saatiin viimeksi kaverilta, mutta uutta haikailen nyt. Kokemuksia BB:n Balancesta?

Vaunuihin meillä tulee seisomalauta, koska esikoinen kävelee jo nyt mielellään.

Ostin alesta itselleni pari boobin imetystoppia ja hupparin. Aion hankkia vain niitä, koska oli laadukkaimpia. Menkkahaukan ja muiden imetysvaatteet on aikamoisen heikkoa tekoa, kun niitä pulautettuja pitää kumminkin pestä väh yhden päivän käytön jälkeen. Imetysliiveiksi kelpuutan vain Bravadon perusliivit, ilman mitään litistyksiä, fyllinkejä tai muuta pitsihärpäkettä. Parhaat. Hemppalan hirvitykset kutittaa ja menee pesussa muodottomiksi.

Olipas materialistista höpinää :)

Lapsiluvun suhteen ollaan ajateltu jäädä tähän kahteen. En sano "ei koskaan enää", mutta luultavasti tämä on viimeinen kerta kun olen raskaana.

Miten teillä ei-ekaa odottavilla lapset on suhtautuneet äidin muuttuvaan ulkonäköön? Meillä lapsi haluaa taputella mun mahaa ja jatkuvasti pitäisi vilautella sitä hänen huvikseen. Kun eilen toin alesta mukanani yhdet pöksyt vauvalle ja selitin asiaa lapselle, hän intti vaan, että "mun housut" ja katsoi oudosti, kun selitin, että ovat liiam pienet hänelle ja että kuinka äidin vatsassa kasvaa pieni vauva ja tulee sitten kesällä meille. Aina sanoo kyllä, että kiva kun vauva tulee, jos kysytään :)

TT 18
 
Hei kaikki. Vierailija tuli toivottelemaan hyvää ensi vuotta, eli vauvojen syntymävuotta :heart:
Oma laskettu aika on kesäkuun 27., kaksosraskaus ja 1-tyypin diabetes on kyllä melko varmoja tekijöitä sille, että näkevät maailman tuota aikaa paljon aikaisemmin.
Olen kirjoitellut vain tuolla keskenmenon jälkeen plussanneiden pinossa, koska panikoin niin paljon, meneekö tämä tällä kertaa hyvin. Silti lueskelen teidän ja heinäkuisten pinon kuulumisia, koska tietysti kiinnostaa miten suunnilleen samoilla viikoilla menijöillä menee. :) Mutta onnea odotukseen kaikille teille, sieltä se kesäkuu lähestyy kun samalle kalenterillekin jo päästään. :D

Tanita ja tuplaturbo 14+4
 
Onnellinen, mulla ollu kans vähän samanlainen olo kuin sulla noiden hankintojen suhteen; mä vaan oon päättäny että hommaan kaiken mahdollisen ja katson sitten mikä tuntuu itsestä ja vauvasta parhaalta :) Onneksi mun äiti on saanut uudesta aviostaan kolme ihanaa lasta ja olen näin ollen uusien sisarusten vauva-aikaa päässyt seurailemaan. Äitini on ainakin kantorepun ja hoitopöydän todennut käteviksi :)
 
Meillä on synnärinä PHKS. Tänään kävin sokerirasituksessa, olipahan taas ällöttävä reissu. Tai itse testi oli viel ihan ok, mutta sen jälkeen kun sai syötyä niin iski kamala vapina, väsymys ja kylmä olo.

Hyvää uutta vuotta kaikille!!! <3
 
Heippa kaikille!!!

Nyt oli minunkin pakko tulla päivittämään omaa napaa..

Perjantai iltana makoilin ja katselin dvd:ltä metsoloita..yhtäkkiä tuntui navan vierestä selkeä potku ja ihan tuolta alhaalta joku kutitteli(täällä kanssa kostui silmät)toissa iltana sitten oikeen makoilemalla makasin,ei yhtään liikettä ja eilen taas joku kutitteli :heart:
Aivan ihana tunne!!!! kokoajan odottaa lisää ;)

Rauhallista vuoden vaihdetta kaikille!!!


Äippä ja masunasu rv.17+5
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on myöskin alkanut melkeinpä päivittäin tuntumaan pieniä hipaisuja ja jopa potkujakin! :heart: Tuntuu että koko ajan yritän nyt istuskella tai makoilla rauhassa ja tunnostella josko taas lisää liikkeitä tuntisin :) Pari päivää vielä ultraan ja ootan sitä ihan innolla. Meinaan kyllä kysyä näkyykö sukupuoli jo. ;) (ai minäkö malttamaton) :D Mies meillä ei halua tietää vauvan sukupuolta ja pyysi kyllä minuakin olemaan ottamatta siitä selvää mutta sanoin etten malta olla kysymättä. :)

Kaipa se pitää yrittää salata sitten mieheltä jos sitä edes näkee. Luulen kyllä että mieskin muuttaa mielensä ennen synnytystä ja haluaa tietää kumpi täällä masussa köllii :)

Mutta hyvää alkavaa uutta vuotta kaikille meille masunkasvattajille! :heart:

Kotiäiti & Nappula 16+5 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Juliet83
Voi että olen niin kateellinen teille, jotka tunnette jo liikkeitä! ;) Mulla tällä hetkellä niin oireeton vaihe, että tuntuu onko raskaana ollenkaan... Tosin mulle tuli pissatulehdus, jota ei ole ollut kuin lapsena viimeksi! :( Toivottavasti ei tule kierrettä tai ongelmaksi asti, kun silloin lapsena mulla oli ihan kauhee kierre... Aikuisiällä ei ole ollut kertaakaan kai se raskaus sitten herkistää tuollekin. Vielä huomiseen antibioottikuuri päällä... :|

Hankinnoista: Mulla muutama vaatekappale, mutta ei vielä muuta... Jotenkin ei ole vielä uskaltanut, vaikka vaunumerkkejä ja malleja olen jo netistä vähän katsellut! :) Meillä vaunujen täytyy olla pieneen tilaan mahtuvat, koska kaksi isoa koiraa vie peräkontista aikamoisen tilan... Ollaan kyllä miehen kanssa vitsailtu, että pitääköhän meidän hankkia minibussi, että mahtuu kamppeet jos reissuun lähdetään! :LOL: Vaikka meidän auto ei mikään pieni farmari ole, niin silti mietityttää miten sinne sopii kaikki... Ehdotin kyllä miehelle vaunujen ostoa nyt alennusmyynneistä, mutta meinasi että ei nyt ihan vielä jos sitten kesällä... Mä siihen kyllä ne aikasemmin pitää, kesällä voi olla myöhäistä! :LOL:

Täällä on kilistelty alkoholitonta skumppaa ja katseltu raketteja! :D Oikein ihanaa meidän vauvavuotta 2013! :heart:

Juliet ja Pirpana 14+0 POKS! :heart:
 

Yhteistyössä