Kesäkuun kullanmurut 2015 **Maaliskuu**

Synnytyksestä: meidän esikoinen syntyi 42+0, käynnistettiin puolikkaalla cytotecilla ja 30min päästä supistukset alkoi. 11h11min niin tyttö oli pihalla. Kalvot puhkaistiin iltapäivällä ja sain sitten oksitosiinitipan, supistukset oli ihan karseita, mutta ilokaasulla pärjäsin aika pitkään, epiduraalin sain kaveriksi joskus klo 16 jälkeen? Tyttö syntyi klo 22. Tosi hyvin meni kyllä, vaikkakin epäilin tota käynnistystä yli kaiken. Mutta tällä kertaa jos pääsisin ihan luonnollisella alulla liikkeelle, vaikkakin asutaan 30min matkan päässä synnäriltä. Se vähän hirvittää, että keretäänhän ajoissa sairaalaan :LOL: Pakko sopia kyllä ajoissa, että kenen luo tyttö menee hoitoon milläkin ajan jaksolla. Toivottavasti kumpikaan lähemmistä isovanhemmista ei ole mökillä just silloin saatika reissussa. Yksin en ole menossa synnyttämään.

Hankintoja en ole vieläkään tehnyt.. Mikäs kiire tässä..... :confused:

Töissä saa päivittäin kuulla, kuinka iso maha mulla jo on ja kuinka aion jaksaa olla loppuun asti töissä. No, olen niin pitkään kun pystyn ja itse en näe sitä mitenkään päin isona, isompiakin olen nähnyt. Menoa ei haittaa, muutenkun kumarrellessa ja nostaessa/kantaessa.

Tänään on ollut vähän nivuset kipeänä, ja sitten sellaista kamalaa tunnetta alapäässä, niinkuin olisin istunut 4 tuntia hevosen selässä itselle huonossa satulassa (olen istunut ja tiedän miltä se tuntuu ja se tuntuu just TÄLTÄ). Mietinkin että mistä se johtuu :/ Pää ei pitäis painaa vielä mistään kun ei tuo ipana kiinnikkään vielä ole.

Koko viikonlopuksi taas sovittu kauheasti kyläilyä ja meidän tupa on kuin kaatopaikka, vaatteet loppuu kaapista itseltäni ja huilatakin pitäisi keretä. Mitenköhän tästä taas selviää.. PLÄÄH. Koko viikollakaan ole kerennyt tehdä kotitöitä kun töissä ollut niin ihmeellisiä aikoja. Onneks kohta alkaa "loma" :LOL:

Beibei & Ipana 26+2
 
..malsa
Pihla, olettepa onnekkaita, että on tilava makkari. :) Meillä kans ollut suunnitelmissa, että nukuttaisiin kaikki samassa huoneessa. Esikoinen on kuitenkin niin pieni vielä vauvan synnyttyä (1v7kk), että en tiedä raaskinko laittaa omaan huoneeseen yksinään. Ajattelin sitten laittaa yhdessä omaan huoneeseen kun vauvakin alkaa nukkumaan kokonaiset yöt. Ongelmana vaan on, että meidän huoneeseen ei taida kovinkaan järkevästi kahta pinnasänkyä mahtua :( Ehdottelin jo, että sänky purettaisiin ja patja lattialle ja vähän jatkopatjaa tytölle viereen ja sitten vauvan sänky vielä johonkin viereen. No katsotaan kuinka asiat lutviutuu..

Synnytys ollut täällä kans mielessä.. Jännittää ja pelottaa toistuuko verenvuoto joka tuli viime synnytyksen jälkeen. Neuvolassa oli sitä mieltä, että tuskin tulee uudestaan, mutta osaavat synnärillä kuitenkin seurata asiaa ja olla valmiudessa kun se historiassa kuitenkin on. Verenvuotoa lukuunottamatta synnytys oli ihan hyvä kokemus. Mitään toivelappusia mulle ei annettu eikä toiveita kauheasti kyllä kyselty.. Tai kysyivät miten suhtaudun kivunlievitykseen ja sanoin, että olen avoin ihan kaikelle ja tarpeen mukaan otan mitä tarjotaan. Ilokaasua vetelin ensin, mutta siitä tuli huono olo, vaikka auttoikin kyllä jonkin verran. Epiduraali oli taivaanlahja :) Auttoi todella nopeasti ja vei kaikki kivut. Puuduin kyllä kokonaan rinnoista alaspäin enkä sitten vessaan päässyt kun ei jalkoja tuntenut. Eli sitä piti sanomani, että olen samaa mieltä, että synnytystä tuskin kannattaa kovin suunnitella. Koskaan ei voi tietää, miten tilanne etenee ja mikä itselle juuri siinä tilanteessa on se paras asento tai kivunlievitys tai mitä ikinä. Onneksi on niitä ammattilaisia jotka ohjaa sen kokemuksen läpi. :)

Niin ja muistakaa varsinkin ensikertalaiset kysellä paljon ja kaikki mitä mieleen juolahtaa, tyhmiä kysymyksiä ei tässäkään asiassa ole!

Malsa ja pojuE 29+2
 
Hei vaan! Nyt tulee ehkä hieman hassu kysymys... Mulla on nyt tämän viikonlopun aikana alkanut jäätävä selkäkipu, lisäksi kipua on lonkissa ja nivusissa mikä vaikeuttaa kävelyä ja myös vatsa tuntuu oudon "kireältä" erityisesti seisomaan noustessa tai istumaan mennessä. Olo on tosi hankala ja ainoastaan makuulla ollessa pystyy olemaan irvistelemättä. Mietinkin, että jos olo ei tässä yhtään helpotu, niin en kyllä tiedä mitä töissä olosta tulee kun joudun työssäni liikkumaan aika paljon ja toisinaan myös istumaan pitkiä aikoja (ei hyvä). Joten se hölmöntuntuinen kysymys kuuluukin: kenelle tällaisissa tilanteissa kannattaisi/pitäisi soittaa? :D Neuvolaan, th-lääkäriin, työterveyteen, äippäpolille...? En ole vielä kertaakaan raskauden aikana joutunut lääkäreille soittelemaan, niin en oikein tiedä mikä on se oikea osoite.

Pupumama 25+6
 
..malsa
Pupumama, itse sain viime raskaudessa ainakin ensin sairauslomaa sen 3pv omalta neuvolatädiltä, sitten varasin ihan terveysaseman kautta lääkärin joka kirjoitti loput pariviikkoa. Neuvolalääkärille ainakin täällä meillä menee ajat tosi pitkälle. Toisaalta mulla oli kyllä kyseessä vain pari viikkoa ennen äitiysloman alkua niin tilanne vähän eri kuin sulla. Jotenkin veikkaisin, että sun kannattaisi olla yhteydessä työterveyteen?

Malsa ja pojuE 29+3
 
"*Pihla*"
Pupumama, mä en osaa sanoa, mihin otat yhteyttä, mutta nuo sun olot kuulostaa tosi tutulta! Mulla on just tuota ihan samaa ja jokainen sohvalta ylösnouseminen ja askel tekee kipeää...

Malsa, meidän makkarissa on tälläkin hetkellä meidän parisänky, tytön sänky ja pinnasänky (jota ei viitsitty enää purkaa, kun tyttö siirtyi isojen lasten sänkyyn). Lisäksi telkkari, kolme nojatuolia ja hylly :D ja siellä mahtuu myös kuivattamaan pyykkejä... Että tilaa tosiaan piisaa :) en tiedä, mitä itse tekisin, jos ei mahduttaisi alkuun kaikki samaan makkariin. Tyttö nukkui 6kk ikäiseksi meidän vieressä ja nykyäänkin nukkuu aika paljon meidän sängyssä, joten ehkä jotenkin niin lähtisin nukkumisongelmaa ratkomaan. Parisuhdeasiat voi hoitaa vaikka olkkarin sohvalla, kun lapset nukkuu... ;) ihanaa, etten ole ainut äiti, joka ei raaski laittaa taaperoa omaan huoneeseen :D toivottavasti keksitte jonku toimivan ratkaisun ennen vauvan syntymää :)

Isyyspakkausta en aio koota. Ei tuo mies niin suurena apuna ole, että ansaitsee sellaista :D jos se ihan oikeasti auttaisi mua kotona enemmän ja osallistuisi arjen pyörittämiseen sen, mikä mahdollista, niin ehkä sitten voisin ajatella. Mutta kun ei tuosta ole viikonloppuisinkaan suurempaa apua ja kaikkea joutuu pyytämään monta kertaa, ennenkuin mies tekee, jos tekee... Se on mm. 3 päivää valittanut, ettei ole puhtaita kalsareita ja vihdoin tänään sai laitettua pyykit koneeseen, kun totesin, ettei mulla ole aikomustakaan ravata rappuja tänään yhtään enempää kuin pakko. Meillä on pesukone alakerrassa. Ja tänään on tuntunut siltä kuin jalkoja revittäisiin irti.

Sohvakaupoilla käytiin eilen ja ensi viikonloppuna meidän uusi sohva kotiutuu :)

Pihla poksuu 31+0! Mihin viikko oikein katosi?
 
"lauwra"
Sonde, sikaritietous oli hyvästä, kiitos! Säilyyköhän se kuitenkin varpajaisiin asti vaikka pakkauksen antaisi esim. kuukauden päästä? Tokikaan sitä sikaria ei sinne ole pakko ostaa jos menee piloille :)

Nukkumajärjestelyistä: meillähän esikoinen on aina nukkunut omassa huoneessa, koska meillä on ollut aina yöhoitajat. Nyt on aikeissa siirtää vauva omaan huoneeseen (yläkerrassa kaksi makuuhuonetta) heti kun yösyötöt loppuu. Ja jos esikoinen ei enää tarvitse hoitajia, niin ovat sitten vauvan kanssa samassa huoneessa. :)

Ostettiin tänään paikalliselta fb-kirppikseltä turvakaukalo ja telakka 40 eurolla (ovh n.300e). Kaukalo käy suoraan aiemmin ostamiini rattaisiin (käytettynä 180e, ovh 500e). Aika edullisesti ollaan siis päästy :) Ensin ajattelin, että kaukaloa en käytettynä osta kun ei tiedä miten sitä on käytetty. Oli kuitenkin niin priimakuntoinen ja 2v vanha, että uskalsin sen sitten ostaa. Suosituskäyttöikä kaukalolle/istuimelle on nykyään 5v ja sen vanhempaa en kyllä hankkisi.

Huomenna lähdetään hakemaan meille uusi auto :) Se on sitä isän valmistautumista vauvam tuloon :D Kyllä tää homma vaan konkretisoituu entistä enemmän...

lauwra & pikkuveikka 30+2
 
Minä taas kysyn, että mihin se viikonloppu katosi???!! No, pääsepä taas yhden työviikon kimppuun ja siten on askeleen lähempänä äitiyslomaa. Ensi odotuksena tässä on kyllä pääsiäisen yhteydessä olevat pari lomapäivää millä saa viikon mittaisen loman! :)

Isyyspakkauksesta, kokosin sellaisen esikoista odottaessa ja annoin sen niihin aikoihin kuin äitiyspakkaus tuli. Siellä oli sisuja, korvatulpat, pari pokkaria, "vaipanvaihtovapaailta-lahjakortti", harsoja, superisi -tpaita, isin kulta-body, sekä sellainen "opas" vauvanhoitoon. Kaikki alkoholi ja tupakkatuotteet ja energiajuomat loisti poissaolollaan kun ei tuo mies niitä käytä :) Kyllä tykkäsi ideasta! Nyt en vastaavaa ole tekemässä, mutta jonkin pienen yllärilahjan ajattelin hommata kun mies aloittaa isyysvapaansa reilun kolmen viikon kuluttua. Hän siis pitää esikoisesta jäljellä olevat 6 viikkoa tässä keväällä ennen kesälomiaan. Ajatuksena on kunnon pihvi-illallinen, sauna tottakai mutta jokin lahjan ajattelin kanssa miettiä. Tuplaisyyteen viittaavaan...mietintämyssy on aiheen tiimoilta päässä!

Nukkumisjärjestelyt, meillä on agendalla ostaa tytölle oikea sänky tässä kohta puoliin. Saadaan sitten pinnis vauvalle. Tyttö siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan vuoden vanhana, olisi varmasti aiemmin, mutta teimme remontin vasta syksyllä ja sitten meillä vaan kesti saada huone siihen kuntoon, että sinne voi lapsen laittaa. Näin kerrostalossa ei ole ongelmaa, että makuuhuoneet sijaitsisi kauhean kaukana toisistaan :) Tyttö on nukkunut täydet yöunet jo 4,5kk iästä lähtien, niin sen puolesta olisi voinut siirtyä jo paljon aikaisemmin. Vauva tulee siis nukkumaan meidän kanssa siihen asti, että yöt on huomattu olevan nukkumista varten. Sitten saavat jakaa huoneen keskenään. Mies varsinkin usein kun tulee töistä iltaisin kotiin, juttelee että saako neidin hakea viereen nukkumaan kun ei välttämättä ole nähnyt tyttöä koko päivänä <3 Mutta ei raaski kuitenkaan toista nostaa... ja nyt nautitaan kyllä tämä loppuaika siitä kun meillä on tyhjä sänky! Kyllä siinä kohta on tuhisija meidän välissä :)

Viimeinen kolmannes, voi tosiaan olla että se alkaa vasta 28+0 eikä rv28, mutta pääasia että loppumetreillä ollaan! Liitoskivut tuntuu koko ajan kun lähtee kävelemään, mutta ei niin pahasti että suuremmin haittaisi tai että pitäisi särkylääkkeitä syödä. Suurin vaikutus on enemmänkin tuolla makuukammarin puolella kun ei mieli tee yhtään kun paikat on jo valmiiksi yhtä hellät kuin isomman "jumppamaratonin" päätteeksi :) Närästystäkin esiintyy, iltaisin varsinkin jos eksyy makoilemaan yhtään enemmän vaakatasossa. Mutta pieniä nämä vaivat on, niiden kanssa pystyy elämään!

Catnip82 + kyytiläinen 27+2
 
Huomenta! Olipa oikein piristävä viikonloppu! Koirahommissa meni lauantai, ja eilen käytiin katsomassa yhtä taloa joka me varmaan vuokrataan =) Oli kyllä iiihana, eikä kauhean paljon kalliimmaksi tulisi kuin tämä järjen vievä rivari.

Vauva on melskannut tasaiseen tahtiin, kaikki siis vaikuttaa olevan hyvin :heart: Kivuttomia öitä on nyt taustalla jo useampi, tosin viime yö oli taas vähän hankalampi. Sellaisen mielenkiintoisen jutun huomasin illalla, että mun rinnoista tulee maitoa :O Alkaa tosissaan konkretisoitua tämä homma. Tosin se taitaa samalla olla vähän niinku goodbye, (se ennestäänkin erittäin vähäinen) seksielämä :D

Turvakaukaloahdistus alkaa nostaa päätään. Olen katsellut niitä törmäysvideoita ja mun mielestä ne kaikki kaukalot näyttää kolaritilanteessa ihan hirveiltä, kiinnitystavasta riippumatta. Koita nyt sitten niistä päättää se paras vaihtoehto.. Onhan tässä vielä aikaa, onneksi. Ja jos ei ole (syntyykin yhtäkkiä etuajassa tms) niin sitä kaukaloa ei kuitenkaan tarvita ihan hetkeen kun näillä viikoilla syntynyttä vauvaa ei ihan heti kotiin kanneta :D Eli saan jatkaa ahdistumista vielä hetken ;)

Äitiyspakkauksen hakemista lykkään vielä, pari viikkoa aikaa odotella. Tai siis kolme. Vieläkin näyttää tulevan vanhaa pakkausta, vähän jännittää miten meidän käy.

Kuusama ja Vauva-T 27+3
 
"lauwra"
Catnip, en nyt muista kumpi teillä oli jo ennestään ja kumpi oli nyt tulossa... mutta selailin noita t-paitoja isyyspakkaukseen ja räjähdin nauramaan paidalle jossa luki "Nothing can scare me, I have two daughters!" :D Ois ollu mainio jos olis toinen tyttö ollut tulossa :) ja mä taisin myös lukea, että viimeinen kolmannes on 28+0 ->

Kuusama, ehdittekö te muuttaa ennen vauvantuloa? Mukavaa pientä puhdetta toi muutto ;)
Mä katselin myös niitä turvakaukaloiden kolarivideoita. Mä en ihan hirveästi anna arvoa pelkälle Autoliiton testille, koska niissä tuloksissa ei kerrota törmäysvoimia yms. Erinomaiseksi luokiteltu kaukalo voi todellisuudessa aiheuttaa suuriakin vammoja kolarissa. Lisäksi antavat pisteitä mm. kankaiden irroittamisen helppoudesta ja vaivan näkyvyydestä, jotka mun mielestä on aika merkityksettömiä. Britaxin Babysafe kaukalot on ainakin olleet vuosikausia myös keskieurooppalaisissa testeissä pärjänneitä, siksi me otettiin taas Britax. Kaverit osti viime syksynä jonkun uuden merkin kaukalon, joka oli Autoliiton testissä saanut parhaat pisteet, mutta mä en tosiaan yhteen testiin luota, varsinkaan kun saman merkin turvaistuin ei sitten enää pärjännytkään. Pääasia kai kui on, että lapsi matkustaa selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista.

Mulla vaivasi maha viime yönä kovasti. Jotenkin kiristi joka kerta kun käänsi kylkeä ja mä olen levoton nukkuja eli kääntyilen koko ajan. Ensi yöski ajattelin laittaa kevyen tukivyön, jospa auttaisi.

Mä eilen sain taas herätyksen todellisuuteen kun kahden lapsen kaveripariskunta on eron partaalla ja paras ystävä oli kuullut koulukaverinsa elvyttäneen vaimoaan ilman tulosta :( omat peräpukamat on aika pieni vaiva.

elämästään onnellinen lauwra & pikkuveikka 30+3
 
Kiitos vastauksista :) Soitin nyt aamulla sitten työterveyteen ja sain iltapäivälle ajan, katsotaan mitä siellä sanovat! Ei kyllä mitään helpotusta olossa vielä vaikka koko viikonlopun lepäilinkin :/ Pitäisi varmaan kans kokeilla tuota lauwran mainitsemaa tukivyötä!
 
Heippa!

Täällä huikkailee yks toista lasta (poikaa) odotteleva joka lueskellut harvakseltaan sekä toukokuisia että kesäkuisia kun toukokuun lopussa "laskeutumisaika" niin tiedä nyt sitten taas millon tulee :D En osaa sanoa saanko aikaiseksi kirjoittelua mutta nyt kun alkaa olo olla energisen keskiraskauden jälkeen semmoinen hmmm väsähtänyt pallo niin esikoisen puuhaillessa omiaan on ollu pakko ruveta kehitteleen itselleen rauhallisempia puuhia..

Kommentoin heti noita teidän kipuja, painontunne oloja ym, nehän voi olla mitä vaan ja joko yhdestä syystä tai kaiken summaa mutta se lantionpohjan lihasten harjoittelu auttaa yllättävän moneen vaivaan! Ite olen selkävammanen jo ennestään, suonikohjut ollu lapsesta asti puhumattakaan muista pukamista ym jutuista ja tässä raskaudessa alko jo aikasin tuntua että jotain laskeumaa tms olis tulollaan :p tunnustan että päivittäistä lantionpohjanlihasjumppaa ( tai mikskä sitä sanotaan) en oo vaan muistanu ja jaksanu tehdä ja sitten alotin. Parissa viikossa autto alaselkäkipuihin, laskeuman tunteeseen ja myös peräpukamiin!

neuvolalääkärissäkin kävin tarkistuttamassa ettei oikeesti ole jotain kohdunlaskeumaa tms mutta ei ollut ja siis oli vaan lihakset löysällä. Että suosittelen jumppaa joka tapauksessa kaikille, siitä on hyötyä sit synnytyksessä ja palautumisessakin jos tässä odotusaikana jo muistaa :)

Sitten synnytykseen valmistautumisesta sen verran että vaikka hirveästi pelkäisi koko ajatusta eikä haluaisi mieetiä mitään siihen liittyvää niin kannattaa vaikka vaan opetella keinot siihen miten ihan muutenkin elämässä voi helpottaa oloaan kun on jotain tuntemuksia, esim kuukautiskivut, mahakipuja tai ummetusta tms. Tässä muutama vinkki joita ei tarvitse liittää edes synnytykseen, auttavat muussakin elämässä ja tilanteissa joissa tarvitsee itselleen rauhaa, rentoutusta ja hyvää oloa :)

-alaleuan rentouttaminen, kieli kitalaesta irti ja rauhalliset syvät hengitykset nenän kautta. tai vaikka nenän kautta sisään ja suusta ulos. Alaleuka ja lantion alue ovat hermostollisesti yhteydessä toisiinsa, kun alaleuka rentoutuu, se vaikuttaa myös lantion alueen rentoutumiseen. Tämä siis ihan fysiologinen fakta, ei mututiedettä!

-äänenkäyttö, "synnytyslaulu" kannattaa googleettaa. Yksinkertaisimmillaan matalalla nuotilla , uloshengityksellä lausutut pitkät aaaa oooo, oommm, hoooo äänteet resonoivat lantion alueella ja rentoututtavat, lievittävät tuntemuksia ja auttavat keskittymään. Kannattaa rauhassa kokeilla eri korkuisa ääniä ja eri äänteitä, huomaat pian eron ja opit itsellesi sopivan hoivailuäänen!

-mielikuvaharjoittelu esim siitä että elämä on yhtä virtaa, se menee eteenpäin, kaikki hetket ja tuntemukset virrassa kulkevat eteenpäin, mikään tuntemus ei ole ikuinen ja vie eteenpäin. aallonharjoja ja suvantokohtia, pieniä pyörteitä virrassa ja taas rauhallisempia suvantoja...

-syvä rauhallinen hengitys. nenän kautta ( nenän kautta hengittäminen tutkitusti lievittää kaikenlaisia oloja)

Nämä vain vinkiksi muille maailman naisille, itse olen näillä saanut paaljon apua kaikenlaisiin kolotuksiin elämäni varrella ja aivan pöllöä ettei tällaisia juttuja opeteta kaikille jo alakoulussa kun harvemmin itse oikein edes muistaa hengittää kunnolla! ja kuitenkin auttavat.. Haluan jakaa kaikenlaista tukea ja helpotusvinkkejä kanssasisarille kun itse on saanut avun ja joskus nuorempana olis ollut ihana jos joku olisi vinkkaillut tällasia helppoja kotiluomukonsteja :)

Ihanaa kevään ja vauvan odotusta kaikille!!!

terkuin syli84 ja ihminen mahassa viikot öö vissiin 30+
 
niin ja ottakaa herkästi sitä sairaslomaa! ei yhtään kannata häpeillä, se on kaikille kuuluva oikeus ja tää tila vaatii erityishoivaa kun kohta tarvii jaksaa synnyttää, palautua siitä ja samalla hoitaa vastasyntynyttä!! mitään unettomuuksia ja kipuja ei kenenkään tarvii kattella vaan kaikki lomat j alääkkeet ja lääkärit kehiin, sitä varten on sairaslomajärjestelmät, lääkärit ja lääkkeet että ihminen niistä ottaa avun!!

terkuin unettomuuteen lääkekuuria vetävä kotiäiti/ odottaja joka kärvisteli aivan liian pitkään ja TURHAAAAAAN :)
 
Malsalta piti vielä kysyä siitä verenvuodosta edellisessä synnytyksessä. Mitä tapahtui? Menetitkö paljon verta? Kaveri menetti synnytyksessä melkein 1,5 litraa verta ja joutui vielä kuukauden päästä kaavintaan, kun oli pala istukkaa jäänyt. Mulla oli siinä keskenmenon tyhjennyksessä aika kova vuoto, mutta ei niin kova, että oltaisiin sairaalaan lähdetty, kun se sitten hiipui itsekseen. Mutta hb tosiaan oli sen jäljiltä 82... Verenvuotoa siis pelkään itsekin, vaikka eiköhän ne siellä sairaalassa osaa toimia, jos sellaista tapahtuu. Mullahan on ekassa synntyksessä (sektiossa) mennyt alta 500ml ja jostain syystä pelkään nyt, että jos tuleekin joku isompi vuoto, oli synnytystapa kumpi tahansa.

Kuusama, mulla on tissit vuotaneet jo varmaan 15 viikkoa :D ihanaa. Etenkin saunassa oikein valuu...

Äitiyspakkaushakemus laitettu. Odotan nyt sitä vanhaa pakkausta saapuvaksi, kun ei ole mitään tiedotettu, että uusi olisi lähtenyt jakoon. Kunhan nyt toisen pakkauksen saa, niin ei sillä lopulta niin paljon väliä ole :)

Yö oli aika kivuton, mutta aion tämän päivän ottaa tosi rauhallisesti. Eilen olin niin kipeä, ettei tosikaan. Enpä siis osaa tälläkään kertaa pelätä synnytyksen/sektion jälkeisiä kipuja, kun tämä raskausaika on niin kipeää :D tytön syntymän jälkeen en omasta mielestäni ollut kovinkaan kipeä, vaikka tehtiin sektio. Kyllähän siinäkin kipeytyi aina päivän mittaan, jos oli innostunut puuhailemaan liikaa. Mutta nämä raskauden aikaiset kivut on aika jatkuvia, eikä kivutonta päivää ole. Niinpä meillä tosiaan on tytön kanssa tarkoitus muuttaa sunnuntaina sohvalle nukkumaan, ettei mun tarvi aamuisin kantaa tyttöä rappuja alas. Nuo meidän raput on niin jyrkät, ettei tyttö uskalla tulla itse alaspäin edes autettuna. Ylöspäin kyllä menee itse. Joten kunhan vuodesohva kotiutuu, me nukutaan viikot siinä ja viikonloput yläkerrassa, kun mies voi kantaa tytön :) (ja töppöjalkakoiran, joka ei myöskään pääse noita rappuja itse :D )

Eilen olin menossa suihkuun, kun mies jäi tuijottamaan mun mahaa silmät suurina. Mä jo luulin, että on räjähtänyt raskausarpia tai jotain, kun se niin tuijotti. Mutta se vaan totesikin, kun kysyin, että mun mahasta on tullut ihan valtava. Äiti sanoi samaa viikonloppuna ja siskokin jäi eilen tuijottamaan, mutta se ei sanonut mitään :D onko tässä nyt sitten joku kasvuspurtti meneillään, vai mitä. Selittäisi nämä kivut :D ensi viikolla taas painoarvion aika.

Pihla 31+1
 
ai niin ja minuu ei tarvi listoille lisätä mut vinkkaisin sinne etusivun tarvikelistalle:

apteekista suolatipat nenän aukasuun vauvalle ja KUNNOLLINEN niistäjä esim nosefrida(aineki prismat on myyny) tai imurin suuttimeen kiinnitettävä. Ne pallopumput on vähän pilipaleja , koko nenää ei saa millään tyhjäks niillä nopeesti. Pikkuvauvoilla kun on kaikenmaailman limaa ja nestettä pyörimässä ylähengitysteissä niin yöt on huomattavati rauhallisempia kun saa aukastua hengitysteitä. Ja sit ekat flunssat isompana on mukavampi lusia ( ainekin vanhempien) :)

noitten lisäks en oo tavarasuosituksia ensikertalaisille hirveesti muuta antanu, alkuun kun on perus puhtautta, lämpöä ja ruokaa niin niillä mennään pitkälle. Enemmän sit on antanu vinkiks satsata siihen arjen toimimisen suunnitteluun eli alkuun KAIKKI MAHD HELPOKSI :)

miten yöt on mahdollisimman helppoja?
-vaipoille kannellinen ämpäri/roskis sängyn viereen
-yöllä pyllynpuhdistus liinoilla jos iho kestää
- jos korvike vauva niin pullonlämmitin ym kans siihen sängyn viereen
-perhepedis lapsi oman lakananpäällä omassa "ylänurkassa" äidin päänkorkeudella. sit lakanan avulla vetää tissinkorkeudelle kun tulle vaipanvaihto/syöttöaika
-omassa sängyssä heti nukkavlle vauvalle sänky"sivuvaununa" eli pinnasänky jossa toinen laita irti ja patja about samal korkeudel aikuisen kans. Siitä on helppo vaikka sit oman lakanan päällä "vetästä" vauva kainaloon. Tää on siis tämmönen selkävammasen vinkki eli VÄLTÄN YLIMÄÄRÄISTÄ NOSTELUA :D
- aikuiselle yöpalaa sängynviereen, pillimehuja, myslipatukkaa tai illalla tehtyjä voileipiä, kuivattuja hedelmiä, suolakeksiä..
- sopivan hämärä yövalo sängyn yhteyteen, sellanen et näkee hoitaa lapsen mutta ei herätä liiaks kirkkaudellaan. meil on ikeasta semmonen lasten spöka- valaisin jossa saa eri värejä ja kirkkauksia ja akullinen eli siirreltävis, niitä aion hommata tähän talouteen kaks lisää, toinen vessaan ja toinen mulle vauvanhoitoa varten sängyn viereen.

Anteeks naiset ihanaiset, mun vinkkilista taitaa ollakin loputon :D

Erityisesti noihin öihin kannattaa uhrata ajatusta koska mitä vähemmän yöllä tulee ylimäärästä nousemista, makuuhuoneesta lähtöä ja valoja niin sitä paremmin se oma biologinen kello pysyy kuosissa ja myös vauvan rytmit alkaa normalisoitua. Ja koko perhe jaksaa paremmin :)

No niin nyt mä lopetan tän paapatuksen ja meen syömään nuhaisen esikoisen kanssa
 
Heip!

Täällä voidaan henkisesti taas paremmin ja palattu työelämäänkin. Neuvolassa tänään käyty ja kaikki kunnossa. Painoa oli jälleen hiukan tippunut, mutta ei mitään hälyyttävää, kun vauva kasvaa ja voi hyvin. Sokerirasitustuloksetkin tulleet ja olivat hyvät.
Pihlalle ja muillekin tiedoksi, että tämän päiväisen Kela-Kerttu tiedon huomenna lähtee postiin uudet pakkaukset eli odotettavissa uusi pakkaus, jos hakemuksen on tehnyt lähiaikoina. Itse pistän hakemuksen nyt sitten vetään, jes!
Noista tarvikkeista muuten suosittelen lämpimästi kunnon vaipparoskista. Eihän se välttämättömyys ole ja jos roskia vie muutenkin ulos päivittäin, niin varmasti turhahko, mutta itse tykkään paljon. Jos käyttää kertakäyttö vaippoja, niin niitä tulee jätteeksi paljon ja on se vaan niin näppärä, kun ei haise ja ne menevät samaan "makkaraan" mikä todella helppo viedä kerralla roskiin. Ei pääse yksittäiset kakkavaipat pihalle karkailemaan :)
Sitten tuli mielleen kaffen juojille vinkki. Kapselikahvinkeitin. Pidin sitä ihan turhakkeena, mutta kun pikkuvauvan kanssa on kotona, niin koinkin sen päivien pelastukseksi. Eli itseä vähän kehtuuttaa muutenkin keitimellä tehdä vain yhtä kuppia ja sitten odotat, että se tippuu ym. Kapselikaffen saa heti ja on ihan tuore sekä voi tosiaan tehdä ja nauttia sen silloin kun on hetki aikaa, kun sitä ei välttättä ole enempää :)

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!
 
CityPähkinä, mitä? Ihanko totta? Siis että uusi äitiyspakkaus lähtee jo jakoon? Mä laitoin hakemuksen perjantaina :D täytyy käydä Kelan sivuilta katsomassa, onko missä vaiheessa hakemuksen käsittely. Ekassa raskaudessa pakkauksen saamiseen meni 2 viikkoa. Varaudun nyt kuitenkin vielä siihen vanhaan, jos ne on vaikka pikakäsitelleet mun hakemuksen :D

Näytti olevan hakemus saapunut, mutta ei vielä käsittelyssä. Eli tuskinpa lähtee pakkaus tänään postiin :D
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Syli84 hyvistä vinkeistä! :)

Mulle on vatsan ympärille tullu jotain punaisia läiskiä (2-7mm), jotka näyttää jotenkin isonevan, välillä haalistuvan, en oikein tiedä mitä ne meinaa. Ne ei kutita tai satu tai vuoda mitään, enkä käsitä mistä ne on tullu kun en ole koskaan ollut millekään allerginenkaan ja vesirokot sun muut sairastettu. No, odottelen sinne kontrolliultraan ja kyselen siellä, ellei tilanne muutu radikaalisti sinä aikana.

Viikonloppu oli ja meni ihan liian nopeaan. :( Tuntuu, etten ollenkaan ehtinyt palautua töistä, vaikka mulla on sellainen tilanne, että töissä on ihan kamalan vähän tekemistä. Eniten turhauttaa se, että käytän 2.5 tuntia päivässä työmatkoihin, vaikka voisin ihan hyvin tehdä etänä kaikki työt ja paljon tehokkaammin. Tämän takia oon aina ihan kauheen väsyny ja tuntuu, ettei jää ollenkaan aikaa itselle. Ja typerintä on se, että toimistossa jaan huoneen muiden ihmisten kanssa, joiden työnkuva on ihan erilainen kuin mulla (heillä paljon kontaktia muiden kanssa, puheluita, kun taas mulla on itsenäistä, hiljaisuutta vaativaa työtä) enkä pysty keskittymään siellä ollenkaan. :stick: Tällä hetkellä saan olla pari päivää viikossa etätöissä, mikä tekee asiat paljon helpommiksi. Tekisi kuitenkin niin mieli puhua esimiehelle tästä, mutta toisaalta jo noiden parin päivän saaminen näytti olevan jotenkin hankalaa ja kun "tässähän on vain enää alle pari kuukautta jäljellä" niin... Mutta silti mielestäni ihan typerää haaskata aikaa, bensaa ja henkistä hyvinvointia, kun samat jutut vois tehdä etänäkin.

Sori, piti päästää höyryt ulos. :D Perjantaina ajateltiin mennä kylpylään rentoutumaan. :) Jospa sen avulla onnistuis saamaan vähän loman tuntua.

Niin ja tosiaan täälläkin äitiyspakkaushakemus lähti menemään! :D
 
Tietenkin niin mun tuuria, päätin aamulla että otetaan sittenkin rahana ä-pakkaus ja eiköhän tuu tieto, että nyt lähtee uus pakkaus jakoon :kieh: Noh, ei se mitään, pysytään suunnitelmissa, kokoan sitten pakkausta muuta kautta muistoksi lapselle..

Neuvola käyty, sokerirasituksessa KAIKKI arvot alle 5,0 :O hyvin siis treenattu sokerilla.. Höhö. Painoa on jo kertyny yli sen mitä olisin halunnut (mutta kuitenkin vasta 5kg lähtöpainosta), mutta en anna sen stressata. Sf-mitta oli 24. Kaikki muuten jees, mutta yölliset suonenvedot vaivaa taas, vaikka syön sen 500mg mitä suositellaan vuorokausiannokseksi. Välillä on varpaat niin kippurassa ettei tohdi saada suoraksi sitten millään. Ja aina samasta jalasta. Ärsyttävää..

Mihinkähän mun seksihimot on kadonneet? :O :confused: päivällä voi saattaa olla vähän "sellainen" fiilis, mutta katoaa viimestään kun pääsee kaatumaan sänkyyn. Viime yönä tosin näin niinkin villiä unta, että aivan hävetti aamulla ja piti kaksi kertaa miettiä, että oliko jotain sutinaa yöllä :snotty:


Nukkumisjärjestelyistä: meidän esikoinen on alusta saakka nukkunut omassa huoneessaan. Tämän vauvan kohdalla en ole vielä päättänyt, miten toimitaan.. Toisaalta olisi hyvä taata isommalle hyvät unet, mutta sitten kummankin vanhemman unet kärsii jos vauva tuhisee samassa huoneessa (mielipiteeni). Oishan meillä huoneita vielä vaikka muille jakaa yläkerrassa, mutta sinne pitäisi tehdä ensin vähän remonttia. Jossain kohti varmasti tullaan vaihtamaan huoneita lasten kanssa, meidän makkari on tuplaten isompi kuin nykyinen lastenhuone. Ellei sitten saada aikaiseksi remontoida vinttiä ennen sitä. Mutta joo, saa nähdä.

Nyt unille, öitä!

Beibei & Ipana 26+4
 
Äitiyspakkaushakemus lähti täälläkin matkaan :D En malta odottaa, että pääsee penkomaan laatikkoa.

Mamira, tsemppiä töihin. Mulla on myös välillä mahdotonta keskittyä itsenäiseen työhöni, kun samassa huoneessa on muilla lähes jatkuvasti jotain äänekkäämpää puuhaa, ja viikonloput eivät ole riittäneet palautumiseen. Mutta sain sovittua, että pidän ennen äitiyslomaa muutaman lomapäivän niin, että viikoista tulee nelipäiväisiä. Lomapäiviä ei edes tarvinut kovin monta, kun on muutenkin pääsiäistä sun muuta vapaapäivää. Viime perjantai oli eka vapaapäivä, eikä kyllä yhtään harmittanut. :) Vaikka oli paljon asioita hoidettavana, oli silti aikaa mennä rauhassa kävelylle nauttimaan auringosta, ja toisaalta kotona vaan istua tovi rauhassa sohvalla kahvikuppi kädessä, nauttia hiljaisuudesta ja upota omiin ajatuksiin. Viikonloppunakin ehti oikeasti palautua.

Vähän kauhulla odottelen, milloin itsellä alkaa liitoskivut sun muut kolotukset. Tähän asti pahoinvointi on ollut melkein ainoa raskausvaiva, joskin tässä on ollut ihan tarpeeksi kestämistä. En vaan meinaa uskoa, että vieläkin joutuu oksentamaan. No, onneksi siitä on jo väistämättä suurin osa ohi. :p

Tähkä 27+1
 
Täällä nyt sitten ollaan seuraavat 7 päivää sairauslomalla... Eli vihdoin ensimmäinen erävoitto raskaudelle tästä naisesta :D Mitäköhän puuhaa tässä nyt sitten keksisi, kun kuitenkin pääasiassa tulisi olla levossa vaakatasossa.

Kiva uutinen tuo uuden äitiyspakkauksen jakoon lähteminen! Itsekin olen pantannut hakemuksen laittamista, mutta nyt sen sitten voi vihdoin pistää matkaan. :)

Pupumama 26+0
 
Eilen kirjoittelin pikkujorinat ilman kirjautumista, ja kun viestin lähetin, tuli ilmoitus että viestini sisältää spämmiä :D ja että se julkaistaan jonkin ajan kuluttua...no ei ole julkaistu vieläkään, joten kirjauduin nyt sisään ja kirjoitan jorinani uudelleen! :)

lauwra
, meillä on tyttö kyllä ennestään, mutta tämä nro2 pidetään salaisuutena aina h-hetkeen. Mutta muuten kyllä loistava t-paita teksteineen olisi! :)

Syli84, hyviä lisäyksiä listalle. Päivitän listaa tässä joku ilta. Itsekin kanssa vannon noiden suolatippojen ja nosefridan nimeen! hienoja keksintöjä! Eihän tyttö niistä pidä, mutta kyllä ne on auttaneet että pienet nuhat on saatu hoidettua ilman lääkärikäyntejä ja yöt nukuttua kunnolla. Samoin tuo yövalo sängyn vieressä oli ehdoton, koska vielä oli marrasvauvasta kyse niin pimeimpään vuoden aikaan sai yösyötöt ja vaipanvaihdot tehdä. Ei ole kuitenkaan hyväksi koko huonetta valaista ja siten herätellä lasta. Kun pitäisi vain hoitaa ns. hommat ilman turhia höpöttelyjä ja herättelyjä. Nyt kesävauvan kanssa ei varmaan tuota ongelmaa ole, vaikka pimennysverho onkin, niin kyllä sitä kesäyöllä sen verta valoisaa on että näkee ilman valoa.

Mamiralle
myös täältä työtsempit! Itsellä kanssa hieman vastaava tilanne, eli työtehtävät ei tällä hetkellä kalenteria ihan täysillä täytä ja hieman on sellaista peukalonpyörittelyä (onneksi on tämä ketju mihin voi luppoajan käyttää ;) ). Yritä tässä sitten kaivaa motivaatiota viimeiseksi 7 viikoksi... Varsinkin tammi/helmikuun vaihde oli tuskaa. Nyt on vähän enemmän tehtäviä hoidettavana ja päässyt hieman kärryille uudesta projektista. Itsellä toki hankaloitti tämä tammikuussa tapahtunut töihin paluu ja ihan kaikki eivät ole riemusta hihkuen ottaneet minun 4kk työssäoloa vastaan. Ne kenen kanssa on aikaisemmin töitä tehneet, ovat ottaneet töihin tuloni ilolla vastaan, muut ei niinkään :) mutta enää tosiaan 7 viikkoa!!!

Pupumamalle
nyt vaan lepoa ja rentoa mieltä, toivottavasti sinulla on vaikka hyviä kirjoja mitä lukea tai lempiohjelmia mitä katsella niin saisit ajan kulumaan vaakatasossa ja levättyä.

Täällä ei olossa sen kummempia muutoksia ole, kävelemään lähtö on yhtä köpöttelyä kun tuntuu että ekoilla askelilla toosa hajoaa liitoksistaan (anteeksi sanavalintani). Tämä myös vaikuttaa tuonne makuukammarin puolelle eli ei tee hirveästi mieli kun paikat on jo valmiiksi yhtä hellinä kuin isommankin "jumppamaratonin" jäljiltä. Ja henkinen väsymys on kanssa sitä luokkaa että ei oikein nappaa iltaisin muuta kuin röhnöttää sohvalla kun taaperon saa unille. Mutta unet on täällä kanssa aika villejä tuolta saralta :D

Närästystä alkanut varsinkin iltaisin esiintymään juurikin kun siinä sohvalla röhnöttää, pitäisi muistaa olla puoli-istuvassa asennossa mutta jotenkin sitä vain valahtaa aina alaspäin... Mutta nämä omat vaivani ovat suurusluokaltaan aika pieniä, pitävät varpaisillaan mutta eivät estä eloa mitenkään.

Mitäköhän tuon äp:n kanssa oikein tekisi??? Järki puhuu sen puolesta että pitäisi ottaa rahat (tavaraa ja vaatetta on vaikka kuinka paljon ja isompia hankintoja pitäisi tässä tehdä..) mutta tunteet puhuu laatikon puolesta (saisi molemmille säästettyä ainakin makuupussit pakkauksista ja itse lootat, niihin voisi keräillä muita muistojuttuja)..vaikeita päätöksiä mitä vanhemmuus tuo mukanaan :)

Catnip82 + kyytiläinen 27+4
 
"*Pihla*"
Pupumama, rentouttavaa sairaslomaa :) toivottavasti pystyt lepäilemään kunnolla.

Näytti Kelan sivuilla olevan, että eilen on tehty päätös äitiyspakkauksesta. Nyt toivotaan, ettei eilen ole lähtenyt postiin :D tosin siellä näytti myös lukevan, että tilauspäivä on 27.3. Varaudutaan nyt siis vielä siihen vanhaan pakkaukseen :D tänään olisi viimeistään pitänyt jättää hakemus ja mä ajattelin, ettei näillä parilla päivällä ole mitään merkitystä, mutta niinpä tietysti olisikin ollut. Tänään siis tasan 2kk laskettuun aikaan :)

Pihla 31+2
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei

Yhteistyössä