Työn ja lapsiperheen arjen pyörittäminen vie aikaa, huoh. Koska sitä olisi aikaa itselle? Kuinka asettaa muut aina etusijalle ennemmin kuin itsensä.
Liikunta sitä pitäisi harrastaa. Ensimmäisen odotusajasta tuli 30 kg ylipainoa. Kaunista katseltavaa, kun noin 151 senttinen nainen vyöryy synnytyssaliin 90 kilon voimin. Mahan ympärys noin 120 senttiä ihan sama mihin päin menit, kun olet yhtä pitkä kuin leveä. Pelottaa
tiedän jo nyt tulevat selkä vaivani. Selkää pitäisi saada aktiivisesti vahvistumaan. Miksi liikkeelle lähtö on niin vaikeaa. Miksi en uskalla ja päätä vain ottaa aikaa itselleni. Nyt minä lähden lenkille, tämä tunti on minun aikaani! Siksi, että olen töissä päivän, haen lapsen tarhasta, teen ruoan, siivoan ja haluan leikkiä lapseni kanssa. Siinäpä se sitten oli, iltapesut ja nukkumaan.
Pelottaa
miksi ajatus toisesta lapsesta onkin nyt niin ristiriitainen. Hetken tunnen sen valtavan onnen sisälläni, muistan sen tunteen, kun sain ensimmäiseni syliini. Se valtava rakkaus, mikä äidillä on lastaan kohtaan. Teet hänen puolestaan mitä vain, hyppäät vaikka rekan alle ja haet kuun taivaalta. Voinko rakastaa toista lasta yhtä paljon kuin ensimmäistäni? Kuinka paljon sydämessä on tilaa rakkaudelle?
Pelottaa
miten pärjäänkään arjessa kahden lapsen kanssa. Vanhimmainen olisi sitten kolme vuotias. Jo nyt hänellä on 2 vuoden uhma, mutta olen kuullut, että 3-vuoden uhma on vielä pahempi ? Mietin varmasti aivan liian paljon, ovathan muutkin pärjänneet useamman lapsen kanssa.
Synnytys. Mitä tapahtuu. Ensimmäinen käynnistettiin ja lopulta sen reilun 20 tunnin jälkeen leikattiin. Avauduin vain 5-6 senttiin, johon homma pysähtyi. Leikkaus, en puutunut ihan loppuun asti, tunsin enemmän kuin tarve oli. Miten uuden lapsen kohdalla, mitä synnytyksestä ajatellaan. Mietin liian pitkälle sitäkin. Haluaisin kokea ihan normaalin synnytyksen ja saada paremman kätilön. Saada mukavamman kokemuksen, kuin mitä ensimmäisen kohdalta salissa sain. Tuleeko tämä toteutumaan, petyn varmasti, jos menee suunnitelmalliseen leikkaukseen. Mutta mahtuisiko lapsi edes tulemaan, kun nyt ensimmäinen oli jäänyt kiinni synnytyskanavaan.
NT-ultraan vielä pari viikkoa. Kuinka ahdistavia odotuksen viikkoja nämä onkaan. Pelkään kuitenkin sitä pahinta. Pitäisi pitää vain lippu korkealla, miten onkaan vaikea olla positiivinen?
Jos nyt jatkaa negatiivisella purpatuksella, niin vaatteet!!! Ai taivas sitä peppurointia siellä vaatekaapilla, mikään ei meinaa mahtua päälle ja näytän vain siltä, että ruoka on maistunut vähän paremmin. Kaikki puristaa ja ahistaa. Vaateostoksille se on vain mentävä, ei muu auta.
Huomasin, että muutama KYS:kin täällä on ?
Uma ja sintti kai se on 11+1 tai sitten vähän vähemmän.