Kesäkuun Kastehelmet 2012 **TAMMIKUUSSA**

Hemutus: Mä olin esikoisen odotuksen aikana ihan pihalla noista 6 kk mukaan lasketuista tuloista. Kysyin silloiselta palkanlaskijalta apua ja hän neuvoi silloin laittamaan muutoin täytetyt laput sinne heille ja he toimitti ne eteenpäin. Kannattaa kysäistä palkanlaskijalta neuvoa.

Rakenneultra huomenna... pitkä odotus tulossa...

Mupelo ja sintti rv 21+0 POKS!
 
Kestovaipoista:mä ajattelin tilata raskauskeijusta Babyland vaippoja...kaikkein yksinkertasemman olosia ja pitäs mennä 4-16kg asti :)
saa nähdä kuin toimivia sitten on mutta edullisia ainakin.
olen päättänyt että en ota kestovaippailusta mitää ressiä että niitä tulee käytettyä jos tulee ja olen antanut itselleni luvan sortua kylä reissuilla kertseihin.mutta kotona pyrin käyttämään kestoja :)

Vaunuista sen verran että me saadaan hartan vaunut esikoiseni isän uudelta morsiolta :D kuulostaa hieman erikoiselta tilanteelta,pistää jo itteenikin naurattaan :D

Meillä meinas eilen palaa talo...onneks vanha kiukaan sähkötaulu alko käryyn illalla että se huomattiin eikä vasta yöllä kun oltais oltu nukkumassa...tiedä sitten että olisko koirat huomanneet ja ilmoittaneet että jokin on vialla mutta meilläkin koirat pääsääntöisesti tarhassa yönsä paitsi näillä kovilla pakkasilla,vaikkakin koirat pärjäis mutta en tohdi niitä ulos yöksi jättää vaikkakin on lämpöset kopit :D
meillä tuo kolmikko vahtivia rotuja kaikki niin nukkuvat paremmin sisällä kun ei tarvi vahtia kaikkia yöllisiä rasahduksia :)

Hiiva meni menojansa kai...ostin sitä canesten lääkettä ja siinähän tulee se rasva ulkoiseen kutinaan...no mua ei ole edes kutissu mutta ajattelin ettei rasvasta haittaakaan ole ja laitetaan nyt kun kerta lääkäri määräsi.
sain siitä voiteesta niin hirvittävän syyhyn että meinas hermot pettää joten oli pakko jättää sen käyttö sitten.

eilen ilmaantu sitten vaivaksi oikealla puolella (olisko munasarjojen kohdalla) sellanen tuikkiva kipu...ihan kun joku iskis sukkapuikolla ihan jatkuvalla syötöllä :O
soitin jo neuvolaan ja kyselin että mitähän mahtaa olla ja täti sit sano että epäilisi lapsen painavan johonkin hermoon niin että kipu johtuu siitä.
täälähän oli myös keskustelua neuvolan tädeistä, meillä aivan ihana neuvolan täti sellainen päälle 40, asiansa osaava ja niin tyhmää kysymystä ei ole mitä häneltä ei voisi kysyä :)
tai lähinnä että uskallan tuoda vaivani esille ja hän suhtautuu jotenkin niin vakavasti jokaiseen asiaan että tunnen todella saavani apua kysymyksiini.
mulla ei koskaan ollu esikoisesta mitään vaivoja...se oli kyllä niin helppo odotus ja nautinkin raskaus ajasta täysin siemauksin.
nyt sitten tuntuu että vaikka kuinka koitan nauttia tästä raskaudesta niin aina tulee jotain mikä pistää mietityttämään ja johonkin koskee.
mielenkiinnolla odotan koska selkä pettää kun olen saanu tähän asti nautiskella kivuttomasta selästä :D
mulle todella harvinaista herkkua kun normaalisti sitä särkee aina.

mun piti vielä jotain muutakin kertoa tai kommentoida mutta empäs nyt sitten tähän hätään muista että mitä :)

odotan seuraavaa ultraa kuin kuuta nousevaa että saisi mahdollisesti sukupuolen selville :) minä joka normaalisti inhoan vaaleanpunaista hypistelen kaikki vauvan vaatteet kaupassa joissa vähäkin vaan vaaleanpunainen pilkahtaa :D

matte ja pirpana 18+5
 
Aivan, tulot lasketaan siis vuoden 2010 mukaan niin kuin oli jo korjattukin... =)

Sitten vähän rakenneultrakuulumisia :wave: Vauva oli mahassa perätilassa ja melkoisessa sykkyrässä :heart: Kaikki rakenteet oli niin kuin pitääkin, kooltaan vastasi 20+4 (nyt 20+2). Sukupuolta ei meinattu millään nähdä, mutta erittäin mukava ultraaja käytti vähän aikaa ja vaivaa, ja pippelihän se sieltä sitten löytyi! Eli toinen poika on tulossa :)
 
Eebowille onnittelut mukavista ultrakuulumisista =)

Mulla kans haluan että tulot lasketaan viimeisestä 6 kk:sta, kun olin vuonna 2010 osan ajasta apurahalla, eli verotettavia tuloja oli vähän. Mulla on samat kokemukset kuin Mupelolla, eli jos on työsopimus voimassa äitiyslomalle jäädessä (eli äitiysloman alku on palkallinen), niin kannattaa laittaa äitiysrahapaperit palkanlaskentaan ja sieltä hoidetaan eteenpäin.

Matte, babylandin vaipat näyttää ihan näppäriltä. Tosin muistelen esikoisen kohdalta, että yhdenkoon taskuvaipat on aikamoista mylttyä aluksi, kun ylimääräistä kangasta taitellaan neppareilla kiinni (meillä oli pari Bumgeniusta esikoisella). Mutta yhdenkoon vaippojan minäkin tulevalle vauvalle nyt ostin =)

Täällä ei mitään mullistavaa sitten viime kerran. Paitsi liikkeitä ihan kuin olisin ollut viime päivinä tuntevinani :heart:

Maikki rv 17+6
 
Mä sit menin ja tilasin sen Bolan, kun tilasin samalla niitä nomination yhteensopivii paloi, esikolle yhen lisää ja ittelleni lasten kuvasta yhden :heart:
Soitin töihinkin että jatkan saikkua ja että ilmotan kuin kauan keskiviikkona, kun mul on huomenna lääkäri vats kolmen jälkeen niin ei siel työpaikal oo varmaa enää ketää paikal kel ilmottaa siihen aikaan.
No nytkään meijän työnjohtaja ei ollu paikalla kun soitin, taaskaan. Noh onnes tieto kulkee ja sai jätettyy laatupäällikölle viestin.

Liikkeitä tuntuu jo päivittäin ja tosi selkeesti ihan mahan päälle, tosin ain kun mies on koittamassa kaveri hiljenee :LOL: Ja autossa istuminen saa kaverin aika hyvin ain hereille, hirvee kenkiminen alkaa kun ajan.

~ZZ&PienenPieni 17+6~
 
Mä oon myös miettinyt noita verotusjuttuja. Mullahan käy ilmeisesti niin, että työsuhde loppuu siihen äippälomaan viimeistään, ellei jo aikaisemmin. Teen pieniä pätkiä tällä hetkellä. Eli palkalliset 3 ekaa äippälomakuukautta eivät toteudu :( Mutta onneksi meillä sentään lasketaan äitiysraha 2010 mukaan, mulla taas silloin oli vähän parempipalkkainen työ ja olin työttömänä vain kesän. 2011 olin työtön kesäaikaan pitempään ja lisäksi tammikuunkin. Pakko miettiä jo näitäkin juttuja, sillä rahallisesti tulee tekemään tiukkaa tämä kolmas muksu. Meillä on melkoisesti talolainaa :( ja ehkä pitää laittaa maksu tauolle, ainakin, jos jään hoitovapaalle. Ja pitkästä hoitovapaasta en uskalla unelmoidakaan.

Edellisistä työpaikoista oppineena: kannattaa itse kuitenkin olla tarkkana, että kaikki menee oikein noissa raha-asioissa. Ei se työnantajakaan aina ole ihan perillä kaikesta välttämättä. Olen tämä oppinut kantapään kautta! Isot työnantajat, joilla on paljon kokemusta äitiyslomalaisista, varmasti ovat kyllä luotettavampia.

Olen tuntenut tänään liikkeitä! Ja tänään 19+0. Huomenna olisi neuvola, ultraan vielä puolitoista viikkoa.
 
Onnea Eebowi ihanista ultrakuulumisista!! :)

Äippäraha täällä on kans mietitty sitä. Vuonna 2010 olin osa-aika työssä ja tunteja ja näin ollen myös palkkaa sain tosi vähän. Nyt olen eri firmassa töissäkin kuin silloin ja nyt joulukuusta asti tehnyt kokopäivä työtä, joten toivon, että minulla lasketaan se 6kk mukaan! Muuten tulee olemaan aika kehnoa ä-rahaa. Mulla on nyt määräaikainen sopimus elokuulle, joten tulen saamaan täyden palkan vielä siihen asti, eli hyvä niin. Toivon vielä, että pääsisin takaisin tähän työhöni ä-loman jälkeenkin, harmittaa kun ei ole vielä vakkarisopimusta, eikä sitä siihen muuteta tietenkään ä-loman aikana :(

Mä ajattelin kanssa kokeilla noita kestovaippoja, katotaan mitä siitäkin tulee. Esikoisesta en "jaksanut" kokeilla, mutta nyt haluaisin. Eli kaikki mitä niistä joku tietää, niin neuvoja otetaan vastaan. Kun niitä näyttää olevan niiiin paljon erilaisia, ei mitään käryä, että mikä on hyvä...:whistle:

Innolla jään odottelemaan lisää ultrakuulumisia...itellä tosiaan vasta 4vkon päästä, argh! :kieh: Mutta muille nyt onnea sinne ultraan :)

jkoo + Pupu 17+5
 
Heippa taas tänne!

Aanna Tuo on ihan totta mitä sanoit ettei työnantajatkaan aina kaikkee tiedä. Hienoa että siel tunnetaan liikkeet! :heart:
Täällä itse joudun kelan päivärahalle kohta, ku oon työkiellossa. Onneksi on vakituinen työ ja aika isossa firmassa, ei ollu viimeksikää ongelmia ja toivottavasti ei nyttekään tuu. =) Vaikka rahallisesti tiukkaa tulee väkisinki.

ZiiliZeija Täälläkin liikkeet alkaneet tuntua vatsan päälle.
Pari mojovaa potkua tuli tänää taas soffalla makaessa ruuan jälkeen. :D

Itsellä ois vihdoinki huomenna aamupäivästä se toka ultra! Sitä ollaanki ootettu ihan kamalasti. :D :D

Missy 19+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ninanina
Voihan höh.. mut.. siis.. voi luoja ko mä olen tyhmä näissä Kela-asioissa. :(

Täällä poksutaan! :) :heart: ja välillä masussa muljahtelee, onko ne sitten niitä potkuja vai mitälie :) Who knows. Tasan kaksi viikkoa ultraan!!

Emby^ ja nökö 18+0 :heart:
 
Ihanaa, että joillakuilla tuntuvat liikkeet jo vatsan päältäkin! Meidän pienen liikkeet hyvä että tunnen itse :) Viime raskaudessa mulla oli istukka matalalla, sitä seurattiinkin, että meni pois kohdunsuulta. Ja menihän se. Muistaakseni tunsin kyllä liikkeet selvemmin. Ehkä nyt istukka on ylempänä. Selvästi potkuja tuntuu lähinnä vain tuossa vasemmassa sivussa ja tosi alhaalla, eli istukan kohdalla en niitä tunne. Tiedän suunnilleen missä istukka on, kun ultralla katsottiin siinä punktiossa mikä kohta mahaa vastaa mitäkin kohtaa ruudussa.

Mulla ei olekaan neuvola huomenna, vaan vasta keskiviikkona. No, onneksi huomasin erehdykseni nyt enkä vasta huomenna :) Paino kyllä hirvittää. Nimittäin sitä on nyt tullut, varmaan 3kg tai ylikin 5 viikossa :( Kahta aikaisempaa muksua oottaessa on paino päätynyt sinne suurinpiirtein tasan 70kg:eek:on, mutta nyt ollaan jo 65kg:n paremmalla puolella menossa viikolla 19+0.
 
Aanna: Huolet pois painosta. Täällä kerätty 4 kg 4:ssä viikossa... onneks neuvolaan vielä 2 viikkoa niin ehkä sais hieman hillittyä tuota nousua. Mutta esikoisenkin aikaan sitä vaan tuli ja tuli ja lopulta yhteensä n. 30 kg. Nyt on kyllä kertynyt vasta 5 kg kun esikoisen aikaan tähän mennessä sellaset 15 kg.
 
Eebowi onnea hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksesta :heart: Teiän pieni oli vissiin aika samassa asennossa kun meiänkin :D

Matte07 Mulla kanssa välillä tuntuu tuolla kohdun sivussa (ei kuitenkaan nivusessa asti) sellasta "sukkapuikkotökkimiskipua". Se on onneksi ollu tähän mennessä sellasta lyhytaikaista. Oon aatellu samaa, kun tuo sun terveydenhoitaja sanoi, että johtuisko siitä, jos vauva on jotenkin "huonossa asennossa" ja painaa just johonkin hermoon.

Missy onnea ja tsemppiä huomiseen ultraan!! Kivaa tosiaan, kun alkaa ultrakuulumisia taas satelemaan.

Emby onnea potkuista :)

Meinasin pyytää sua Mupelo päivittämään mulle listaan sen tyttöveikkauksen, mutta olitkin päivittänyt sen jo! Kiitos siitä :)

Aaarghh, onkohan raskaushormoneilla taas sormensa pelissä, kun tuntuu, että nousee veekäyrät yhtäkkiä ihan nollasta sataan ja ketutuksen aiheuttaja niinkin "tärkeä", kuin pätkivä nettiyhteys! Ja sit ottaa päähän kahta kauheammin, kun huomaa kuinka pienestä asiasta sitä suuttuu niin paljon. En ymmärrä itteäni :stick:

Täällä muutaman kerran päivässä tuntuu sellainen pieni muljahdus, joskus useampi peräkkäin. Kai ne liikkeitä sitten on :heart: Saisivat vaan tulla useammin! Äsken yritin puhua "mahalle", että saa mua potkia enemmänkin, saa nähä meniki perille :D

Varasin 4D-ultran tänään. Se ois 1.1. Femedassa. Onpahan taas yksi etappi jota ootella ;)

Sanmar + superpapunen 20+3
 
Sanmar: Joskus osaan olla varsin nopea. :p Niin ja tarkoittanet varmaan 4D-ultran päivällä 1.2.

Matte: Onneksi selvisitte säikähdyksellä ja onni oli myötä, että tapahtui illalla.

Emby: Meinasin jo aiemmin pikaisesti kommentoida sulle, että kyllä ne varmaan potkuja on, mutta kerkesit itse sen toteamaan. Onnea niistä.

Meillä mies onnistui eilen vihdoin pitämään kättänsä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Totesi sintin potkaistua, että joku potkas ja näinhän se oli. Pidemmän aikaa kyllä liikkeet ovat jo tuntuneet vatsan päälle ja joskus maatessa huomaa jopa vatsan tärähtävän.

Huomenna rakenneultraan.... pitkä päivä tiedossa kun aika on vasta 16.10.
 
emby^ Onnea potkuista :)

eebowille onnea ultrakuulumisista ja sanmar82lle myös :kiss:

Ziilizeija mistä tilasit bolan? :)

Onneks ei matte07 talo palanut! =)

Mulla on ihan tajuttoman pitkä odotus tuohon rakenneultraan :( :headwall: Kade teille jo käyneille/piakkoin meneville..

Huomenna sitten lääkärille vuototarkistukselle... Soitin neuvolaan ja sieltä laittoikin mun yllätykseksi suoraan lääkärille. Saa nähdä tuleeko antibiootit vai tuleeko mitään. Saisinkohan mä sen lekurin huijattuu kurkkaamaan ultralla masukkia :D

"tauko" T ja toveri 17+3
 
tirlittan87: Hattentatista :) Sielt kun sai niit nomination yhteensopivii paloi omilla kuvillakin ja viel oli alekin :p

Sanmar: Mul on samat fiilikset hermo palaa pienimmästäkin asiasta :O

pitäs perehtyy noihin KELA asioihinkin, *huokaus* en sit tiiä jos saikku jatkuu joutuuks kaiken muun huvin lisäks sairauspäivärahallekki viel...kun en ees tiiä kuin mont päivää menee et tippuu päivärahalle...pitäs vissii soitella palkanlaskijal ja kysyy noit juttui?

Huomenna lääkäri taas, eiköhän tuu taas viikolla lisää saikkuu ja uus aika sitten jos jatkuu.
 
Rakenneultrassa käytiin tänään, koko vastasi 20+4, meillähän ekassa ultrassa vastasi silloin 3.6 laskettua aikaa, mutta ei vaihdettu eikä vaihdettu nytkään la:ta. (eli toukokuussa syntyy meillä vauveli...toivottavasti vasta silloin)
Muuten kaikki oli ok, sain tulehdukseeni antibioottikuurin (joku tulehdus alapäässä, sen takia tullut valkovuotoa.. toivottavasti tällä 7pv kuurilla menee ohitse!!!) Lääkäri sanoi myös, että voi olla pissaakin (!!!), kun on kolmas raskaus jo, niin voi lirahdella.. pitänee ostaa tena ladyja, heh.....l. Poika tulossa, joten laitoin tänään kaikki tytön vaatteet myytiin (56cm-80cm). Alan hamstraamaan poikien vaatteita :)

Kestovaipat on meillä kovassa käytössä, joku kirjoitti tilaavansa babyland-vaippoja, ne on meillä todettu hyviksi. Katselin, että pärjään vaippamäärälläni kahden vaippaikäisen kanssa, tytöltä jäänyt pieniksi paljon "koko vaippa iän" vaippoja, ja olen ostanut paljon isompia vaippoja hänelle.. joten on jo 10 pientä vaippaa + 10 noita koko vaippaiän vaippoja, joten ne riittää hyvin aluksi. (kuiteskin ensimmäiset 3viikkoa mennään kertakäyttöisillä, koska sitä maitokakkaa tulee NIIN paljon).

Vaatteita jo katselin, löyty tuollaisia unix-vaatteita, mitä en laittanut myyntiin aika hyvin, tarvitsee vaan ostella poikavärejä/kesävaatteita ym. Pikkuhiljaa täytyy alkaa katselemaan. Muuten ei tarvitse ostaa kuin pinnasänkyyn patja ja kaikki onkin siinä. Ja tottakai tuttipulloja jne, mutta ne kerkeää.

Bola-koru löytyy, tyttöä odottaessa yritin käyttää sitä, mutta en ole koruihmisiä, joten aika vähäselle käyttö jäi.. nyt en edes viitsi kokeilla korua, tyttö muutenkin kiskoo tukasta/korvista, joten hyvä kun pystyn pitämään pieniä nappikorvia, ettei tyttö niitä kisko pois:)

Painosta esikoista odottaessa sain painoa +30kg, laitokselle jäi 20kg, loput sain parissa kuukaudessa pois. Tyttöä odottaessa sain saman määrän painoa, laitokselle ei jäänyt kuin 5kg, mutta kovalla työllä sain 5kk:ssa (eli viime syksynä) kaikki ylimääräiset pois.. ja sitten oltiinkin taas raskaana. Nyt tullut painoa jo 5kg, ja varmasti tulee taas se 30kg.. no, kyllä se lähtee pois, ei pidä stressata painoa nyt :) Vaikka viime kesänä itkin, kun ei mahtunut MIKÄÄN vanha vaate päälle! Kiva oli etsiä kastajaisiin vaatteita, shortseja ei ollut kuin yhdet (oli pakko ostaa uudet ISOT shortsit), t-paidat puristi jne. Kesä mentiin pääasiassa äitiysvaatteilla.

piuh 19+3
 
Jospas sitä kirjottaisikin joksus jotakin...

Todella rentouttavaa olla koneella kun mies nukuttaa poikaa, nukuttanut jo kohta tunnin ja poika huutaa edelleen kurkku suorana :/
Kokoajan tekis mieli ite mennä tonne, mutta saa tuo mieskin välillä taas nukuttaa...
Nukuttaahan hänkin monesti mut nyt ei oo pariin viikkoon kun tehtiin muutoksia ja sovittiin että omaan sänkyyn nukutetaan, aikasemmin meidän sänkyyn meidän viereen ja siitä nostettiin omaan sänkyyn, mutta mua on alkanut sattumaan tuo nostaminen ja laskeminen kun varovasti yrittää, pakko tehdä muutoksia...
Mutta ihan noin kauheesti ei poika mulla ole huutanut :/
Itse tässä lämmittelen saunaa että päästäs joskus miehen kanssa kahdestan saunaan siitä meinaan jokunen tovi aikaa :D Tosin ei vissiin millään kovin hyvillä fiiliksillä mennä kun tuo pojan nukkumaan meno meni noin hankalaksi...
Jospa se siitä pikkuhiljaa...

Tervetuloa uudet masun kasvattajat!
Meitä onkin jo aika paljon täällä!

Ultra ei ainakaan täällä meillä päin ole maksanut mitään vaikka seinässä oli lappu käyntimaksu 27e tai jotain!

Itellä se rakenne ultra on 10.2 vasta huoh odotan sitä päivää kun kuuta nousevaa :D

Tulipa hankittua tuplarattaat.. Ei mitkään uusinta huutoa olevat, mutta pelittää meillä varmaan ihan hyvin, kun ei kuitenkaan mitenkään kovalle käytölle varmaankaan tule. Tosi siistit on hintaansa nähden maksoi vain 85e!
Tosin piti tilata siihen 20e kantokoppa vielä päälle mutta siltikään ei ole paha hinta!

Masu on nyt vasta alkanut näkyä ja facebookin puolelle laitoinkin tänään ihka ekan masu kuvankin... Liikkeitä ja potkuja en oo vielä havainnut vaikka välillä niitä istuskelen tarkkailemaan. Mutta eiköhän ne sieltä kohta kun puoli välikin alkaa jo häämöttää pikkuhiljaa...

Vähän myöhäinen poks mutta poks poks kuitenkin
Jane ja peppiina 17+1
 
Aanna, mulla oli kans esikoisen kohdalla pätkä-pätkä-pätkätöitä, eikä palkallinen äitiysloma toteutunut kuin ensimmäiset 3 viikkoa. Kyllä sä sen ä-rahan viimeisen 6 kk perusteella saat, kun vain merkitset että haluat sen laskettavan sen mukaan.

Nyt taaas on sama tilanne kuin jkoolla, eli määräaikainen sopimus päättyy kesällä, mutta toivon että mut otettais vielä siihen jatkoksi (paikka tulee keväällä auki ja pätevin otetaan, eli mahikset vielä on).

ZiiliZeija, en enää muista millä diagnoosilla oot saikulla, mutta toivottavasti se ei enää pitkään jatkuisi!

Nyt alan olla varma, että kyllä nuo on sikiön liikkeitä, jotka masussa tuntuu :heart: Ootte puhuneet niin kovasti bola-korusta että tässä alkaa itsekin miettiä, että pitäiskö sellainen ostaa. Kuinka kovaa "meteliä" se tarkalleen ottaen pitää?

jkoo, kestovaipoissa on tosiaan melkoinen viidakko, kun niitä on niin monenlaisia. Kantsii lähteä yksinkertaisesta liikkeelle. Mä lähtisin aluksi kokeilemaan S-kokoista sisävaippaa + kuorivaippaa. Äitiyspakkauksessa (jos sen otat) tulee yksi kuorivaippa, jota ei tarvitse välttis käytön jälkeen joka kerta pestä ellei siihen mene kakkaa. Hiihen alle sit hankit muutaman sisävaipan, esim.
Bumwear sis
KVK sis
Jälkimmäiseen voi laittaa imuksi vaikka äitiyspakkauksen harson (pese harsot ensin 60-90 asteessa 5 kertaa, jotta alkavat imeä).

Tuo äitiyspakkauksessa oleva vihreä taskuvaippa varmaan menee n. 2 kk ikäisestä eteenpäin (vauvan koosta riippuen), ja jos se tuntuu sopivalta, niin niitähän myydään esim. Prismassa. Taskuvaippaan laitetaan imuosa sisään ja sit käytön jälkeen tasku + imu pestään.

Mä ainakin tykkäsin käyttää esikoisella sellaisia kestovaippoja, joissa oli kuivan tuntuinen sisäpuoli (esim. fleece, polyestermokka, coolmax, eli siis samoja kuin aikuisilla käytetään urheilukerrastoissa). Toisaalta itse oon käyttänyt nyt kestositeitä ja oon todennut, että märkänä kaikkein mukavimmalta ihoa vasten tuntuu bambukangas. Fleece tai coolmax on hiostavampia aikuisellakin. Niin, ja jokainen tietää miltä tuntuu hieman hikiset märät puuvillapikkarit jalassa, joten en laittaisi puuvillasisustaisia vaippoja vauvankaan haaroväliin, vaan käytin esikoisella riisipaperikuivaliinaa tai erillistä fleeceneliötä vaipan sisällä, jos ei ollut kuivapintaista sisäkangasta.

Meillä oli esikoisella kestovaipoille maitokakkavaiheessa hoitopöydän vieressä koppa, johon likaiset vaipat laitettiin. Ja siitä sitten pesukoneeseen parin päivän välein, en edes tehnyt mitään esihuuhteluita maitokakkavaiheessa, vaan laitoin sellaisenaan koneeseen ja pesin esipesun + lisähuuhtelun kanssa. Pesuaine pitää olla hajusteetonta ja alle 5 % saippuaa (esim. nestemäinen Erisan, Ariel sensitive). Kun kakka alkoi haista kakalle, niin vein vaipat aina suoraan kylppärissä olevaan pyykkikoppaan, joka oli pyhitetty kestovaipoille. Ja kiinteän kakanhan saa vaipasta pois kippaamalla, tai sit huuhtomalla käsisuihkulla pönttöön (tämä, tai siis sen jälkeen vaipan käsittely, on epämieluisin osa koko touhussa :x).

Kyllähän se vähän vaatii totuttelua ja muutamia epäonnistuneita kokeiluita, mutta mä ainakin tykkäsin, kun ei tarvinnut olla koko ajan viemässä roskista. Varsinaista rahallista säästöä ei varmaan kauheasti meille tullut kertakäyttövaippohin verrattuna, mutta on niillä samoilla vaipoilla nyt vaipatettu jo oman lapsen lisäksi kaverin 2 vauvaa.

Sori pitkä sepustus, tiedän ettei kaikkia todellakaan kiinnosta nämä kestovaippajutut :ashamed:

piuh-78, onneksi olkoon poikauutisista :heart:

Jane69, toivottavasti pääsit jo saunaan =)
 
Onnea rakenneultrassa käyneille ihanista uutisista ja liikkeitä tunteneille! :heart: Aika haipakkaa tämä raskausaika tuntuu etenevän. Syksyllä kaikki tuntui tuskallisen hitaalta ja nyt ollaan yhtäkkiä puolessa välissä. =)

Kestovaippoja alettiin käyttää kuopuksen synnyttyä. Mulla oli kaksi pientä allergista vaipoissa ja meni hermot jatkuvaan taistoon iho-ongelmien kanssa. Kokeilin kestovaippoja ja avot! Kaikki iho-ongelmat poistuivat. Oltiin siis yritetty vaikka mitä ennen sitä (pesuaineiden vaihtoa, jätettiin huuhteluaine pois, ilmakylpyjä, ruoka-aine diettejä ym. ym.). Kun hommaan ryhtyi, huomasin pääseväni HELPOMMALLA kuin kertisten kanssa. Uskomatonta mutta näin tosiaan oli. Ei tarvinnut raahata niitä vaippasäkkejä joka kauppareissulla ja tyhjentää roskista jatkuvalla syötöllä. Pyykkiä tuli pestyä joka päivä joka tapauksessa ja samalla ne vaipatkin siinä meni. Ei se sen kummempaa ole. Eihän me naiset heitetä alushousujakaan roskiin, jos sinne menee hieman kuukautisverta tai vauvan bodyä, jos siihen on tullut puklu tai pissatahra. Pyykkiin ne heitetään. Ihan samaan tapaan vaipat pestään.

Meillä rutiini meni kutakuinkin näin: Pestyjä vaippoja oli valmiiksi taiteltuina / täytettyinä kaapissa, josta ne oli ihan yhtä helppo pukea kuin kertisvaipat. Vaipanvaihto ihan niinkuin kertisvaipallakin paitsi ettei sitä vaippaa heitetä roskiin. Isomman lapsen kiinteät kakat kippasin suoraan vaipasta pönttöön siihen koskematta eli helppoa kuin mikä! Fleeceen ei edes tarttunut välttämättä mitään vaikka vaipassa oli ollut kakka. Silloin ei mitään esipesua tarvittu vaan laitoin vaipan kuivahtamaan pyykkikorin reunalle. Pienen vauvan löysän kakan huuhtelin kuumalla vedellä ja pahimmat tahrat esipesin sappisaippualla. Seuraavan vaipanvaihdon yhteydessä laitoin edellisen kuivahtaneen vaipan pyykkikoriin muiden pyykkien joukkoon ja uuden taas reunalle kuivahtamaan. Vaipat pesin 60 asteessa Erisan nestemäisellä pesuaineella. Suurimman osan kuivasin kuivurissa ja osan narulla. Näin vaipat pysyivät siisteinä ja ovat nyt taas tulossa käyttöön (osa on kiertänyt kavereiden lapsilla tässä välissä).

Vaippaan tarvitaan kolme osaa: 1. kuori mikä pitää kosteuden vaipan sisällä ja vaatteet kuivina, 2. sisävaippa mikä imee pissan itseensä, 3. kangas vauvan ihoa vasten mikä pitää ihon kuivana (esim. fleece). Näistä löytyy sitten erilaisia kokoonpanoja. All-in-one vaipoissa on kaikki osat yhdessä. Taskuvaipoissa 1 ja 3 ja erikseen ostetaan sisään laitettava 2 osa jne.

Uudet vaipat kannattaa pestä useaan kertaan ennen käyttöön ottoa. Ne vain paranevat käytössä. Uusien kankaiden imukyky ei ole yleensä kovin hyvä (vertaa uudet pyyhkeet). Kirppiksiltä kannattaa katsella käytettyjä sisävaippoja, joita on jo pesty ja imukyky on parhaimmillaan. Vaikka ompelutaitoa ei ole, jotain voi tehdä helposti itse. Esim. leikata fleece kankaasta sopivia paloja kuivaliinoiksi (ei tarvitse ommella reunoja) tai leikata vanhoista pyyhkeistä suorakaiteen tai tiimalasin muotoisia lisäimuja.

Vastasyntynyt ei paljon imumateriaalia tarvitse eli helpolla pääsee. Mitä isompi lapsi, sitä isommat pissamäärät ovat ja tarvitaan enemmän ja parempaa imutehoa. Siihen mennessä ehtii jo oppia hyvin mikä sopii omalla perheelle ja hankkia / tehdä sopivia vaippoja.

Rahaa säästyy pitkä penni sillä kestovaipat voi käyttää seuraavalla lapsella uudestaan tai myydä eteenpäin. Jo ensimmäisen lapsen kohdalla säästää hyvinkin, kun hiukan miettii mitä hankkii ja miten ne pesee.

Meillä suosikki oli Fuzzi Bunz taskuvaipat. Ne oli miehellekin riittävän yksinkertaisia käyttää ;)

Bola korun minäkin ostin paikallisesta lastentarvike liikkeestä. Se on tänään ensimmäistä kertaa käytössä. Näillä paikkeilla vauva alkaa kuulla. Toivottavasti tuosta pienestä hennosta helinästä on hänelle jotain iloa. =)

Kaukaloista on kiva lukea teidän kommentteja. Ostin kaukalon viimeksi 12 vuotta sitten ja siitä on aikaa sitten luovuttu. Mitään Isofix kiinnityksiä ei ollut silloin vaan kaukalo kiinnitettiin aina turvavöillä. Myöskään niihin sopivia rattaita ei ollut olemassakaan joten paljon uutta ja ihmeellistä on opittavana. Käytiin jo vähän alustavasti katselemassa niitä, mutta ei olla vielä päätetty mikä hankitaan. Auton vaihtokin on ehkä vielä edessä niin sekin mietityttää. Tällä hetkellä ei ole Isofix mahdollisuutta, mutta ehkä seuraavassa on??? Kauheasti ei siihen viitsisi laittaa rahaa kiinni koska käyttöikä on niin lyhyt (kuopus siirtyi isompien istuimeen 6kk ikäisenä). Toisaalta turvallisuus on tärkeää ja siihen halutaan satsata.

Barbbis 17+3 (ehti taas vuorokausi vaihtua)
 
Auttakaa viisaammat, mulla tuli sunnuntaina verta ku olin kakkalla ja pyyhkisin, kävin eile lääkäris ja se sano et kaik on ok eli kohdunsuu napakka ja kiinni MUTTA tänä aamuna kakkalla ollessa ni tuli taas verta!!!! Nyt pelkään et mitä jos menee kesken!!! Tuntuu pahalta ku ei pysty nauttimaan raskaudesta!!
Tiituliini rv 18+4 toistaiseksi
 
Huomemta tiituliini. Samaa vaivaa mulla oli varsinkin kun vatsa oli kovalla. Jouduin jonkun verran työskentelemään asian eteen, että tuli edes jotain vatsantoiminnaksi luettavaa tuotosta ja siitä verihyytymä siten lopputuloksena myös. Pelästyy tietysti aika valtavasti.. Kipua asiaan ei masun puolella liittynyt eikä vuotoa muuten tullut sen jälkeen. Vuotohan on mahdollista tollasen ponnistamisen jälkeen eikä se välttämättä liity keskenemenoon millään tavalla. Huolestuisin enemmän jos vuotoa tulisi koko ajan ja se lisääntyisi ja kipua alkaisi esiintymää(?). En tiedä miten hyvin tunnet anatomia, Mutta tässä(ja jatkossa vielä enemmän) vaiheessa kohtu voi painaa ja olla paksusuolen ja peräaukon päällä ja ponnistus ulostaessa ponnistaa myös siis kohtua jota et saa ponnistettua ulos, mutta se stimuloi tietysti. Ei olla ekoja eikä vikoja joilla näin on tilanne..
Jos sun vatsa on kovalla pehmennä sitä jottet joudu ähistelemään liikoja!

Ja kiitos kaikille selkoa tekevistä kestovaippatiedoista autto todella paljon.. Löysin halpaa bambufleece kangasta ja sen voimin aijon kohdata tee-se-itse kestovaipat :)
 

Yhteistyössä