Kesäkuun Kastehelmet 2012 ** MARRASKUUSSA **

Heippa kaikille! :wave:

Olen jo pitkään seurannut taustalla lukien näitä juttuja, vaikka vakuutin itselleni etten taida jaksaa tämän toisen kanssa heilua missään palstoilla. No näinhän sitä hurahtaa, eikä malta pysyä poissa. Ensimmäisen kanssa palstailusta onkin ollut ihan iloa (vieläkin jaamme kokemuksia fb-ryhmässä) ja löysin hyvän ystävän itselleni palstan kautta, joka on myös lapseni kummi ja hän oli myös yhtenä kaasoista kesällä häissäni. No en tietenkään nyt mitään tuollaista odota, mutta kävi hassu tuuri kuitenkin viimeksi ja mikäs sen mukavampaa kun jakaa asioitaan samassa tilanteessa olevien kanssa. Ainakin ymmärrystä jaetaan puolin jos toisin ja samat asiat kiinnostaa. :)

En ole uskaltaunut tänne aiemmin, kun jotenkin tätä toista odottaessa on ollut paljon epävarmempi olo. Koko ajan olen oireet tuntenut ja olen ollut ihan kuoleman väsynyt, mutta pelko on ollut suurempi kuin ensimmäisen kohdalla. Ehkä toisaalta osa syy tähän pelkoon on se, että ensimmäisen raskauden pystyin salaamaan vanhemmilta, sukulaisilta ja ystäviltä 9 viikolle asti, mutta vastaavasti äiti kun näki minut alkuviikoilla, hän arvasi heti että olen raskaana. En osaa häneltä salata mitään. Melko nopeasti myös sukulaiset ja ystävätkin saivat tietää, kerroin ehkä vähän turhankin avoimesti, mutta sitten taas toisaalta ajattelin, että kertoisin ainakin hyville ystävilleni ja läheisille sukulaisille myös keskenmenostanikin... mutta tuli kuitenkin kerrottua ihmisille, joille oisin vasta jälkikäteen ajateltuna voinut kertoa vasta nällä viikoilla :headwall: No nyt uskaltaa jo hiukan huokaista helpotuksesta, vaikka odotan vielä verikoetuloksia, jotka tulevat ensi viikolla..

Elikkäs kävin tänään Naistenklinikalssa ultrassa ja näin sikiön siellä sätkimässä. Tuli jännä fiilis. En ajatellut, että toisen kanssa se samalla tavalla hetkauttaisi kuin ensimmäisen kanssa, mutta kyllä silmät kostuivat kuvaa katsellessa. Mieheni ei päässyt työasioiden takia tällä kertaa mukaan (rakenneultraan kyllä aikoo tulla), joten nappasin yhden ystäväni mukaan. Hänkin liikuttui siinä kuvaa katsellessa, kun ei ole aiemmin nähnyt moista. Tarvitsin lisäksi tukea verikokeeseen, sillä pelkään aivan kamalasti neuloja ja verta. Menin aivan paniikkiin jälleen siinä tuolissa ja jouduin pidätellä valtavasti etten alkaisi itkemään. Ystäväni sai jotenkin minut rauhoitettua. Sokerirasitusta odottaessa :S En tajua mistä mulle moinen piikkikammo on tullut, pelkästään kun nyt ajattelen verikoetta kiemurtelen täällä kirjoittaessani. Muutama huono kokemus on. Ainut syy miksi ehkä pelkäsin raskaaksi tuloa viime hätäsektioista ja muista huolimatta, on nimenomaan nämä verikokeet. Synnytykset, sektiot ja muut kivut eivät pelota yhtään.. Joo, mutta eipä tästä enempää :D

Ultra teki odotuksen itselle konkreettiseksi (nyt tajuaa, että siellä tosiaan on joku), ja en itse ollut alkuraskauden ultrassa ehkä osaltaan säästösyistä ja toisaalta en ole edes koskaan harkinnut asiaa? Hirveä kiire tässä muutenkin on kun opiskelen samalla sosionomiksi. Kodissa ja lapsessa menee omat aikansa ja tietysti läksyissä ja lisäksi ettei päästäisi liian helpolla, otimme meille sileäkarvaisen noutajan pennun. Ehtiipähän sitä sitten vanhana levätä.. :D

No tossa nyt on aika paljon omasta navasta, joten lisään vielä perustiedot eli

Zinnie 23v. toinen lapsi ja synnytyspaikkana NKL ja LA 1.6. Meillä on ennestään 2v. poika, joka on rauhallinen kaveri. Olemme tämän ensimmäisen kanssa pääseet tosi helpolla. Täysiä öitä se on nukkunut jo 1 kk iästä. Sen takia vähän kauhulla odottaa tätä toista, mitä siitä tulee. Olemme tottuneet pääsemään niin helpolla. :whistle: No kaikki otetaan vastaan, toivottavasti kaikki menee vain hyvin :)

Otan osaa palstalaisten menetyksiin. :hug: En vielä nimiä ole opetellut kovin hyvin, mutta olen kauhulla seurannut, että näitä on jonkin verran tapahtunut. Sellaista menetystä ei kuitenkaan kenenkään toivo kokevan. :S Näihin on enempää paha sanoa, kun ei löydy oikein lohdutuksen sanoja :/

Onnea sitten puolestaan hyvistä ultrakuulumista niitä saanneille! :) Toivotaan, että jatkossa kuulisi muiltakin hyviä uutisia ja raskaus jatkuisi loppuun saakka :)

Epävarmana oleva Zinnie ja silakka 11+6
 
IIIISO hali surua kohdanneille:hug:



Ja tietenkin onnea ihania uutisia saaneille <3

Riesa79,oletsiä kotkasta kotoisin? ;) Onnea huomiseen ultraan, yritä saada vähän 4D:llä kuvaamaan :) tsemppiä!

Ite kävin sitten vielä KOKSissa ultrassa kun sain sinne kuitenkin melkein heti ajan, vaikka aluksi sitä epäilin. Siellä se pikkanen vaan edelleenkin nököttelee ja vähän jopa liikuskelikin mulle ja kätilölle <3 On tämä kyllä niin.....miten se voi olla ihan yhtä jännittävää ja uuden tuntuista kolmannellakin kerralla!? ja edelleen aprikoin ja pelkään oireita ja pistoksia, selkäsärkyä ja mahakipua, mietin mikä on normaaalia ja mikä ei :D vaikka eikös mun pitäis olla jo joku konkari näissä asioissa! no ei vaineskaan :D

Sokerirasituksestaon ollut puhetta ja ite sain ajan joulun välipäiville, torstaille,en nyt muista päivämäärää. Mulla oli esikoisesta rd joka ruokavaliolla pysyi hyvin kurissa ja tästä edellisestä ei ollut vaikka kävin 2 kertaa raskaudessa. Silti meillä kävi niin, että kuopus painois syntyessään 4700, eli jonkinnäköinen aineenvaihduntahäiriö mulla on ollut. Nyt juteltiinkin neuvolatädin kanssa, että aloitan sen dieettaamisen jokatapauksessa ja saan sokeriarvomittarin kotiin jolla voin seurata arvoja. Mulle tää on todella tärkeä asia, koska viime synnytys oli niin hilkulla että lapsi nyt edes elossa ja nimenomaan paino oli siihen syynä. kun en olisi noin isoa lasta pystynytkään synnyttämään. Niin jos haluan edes haaveilla normaalisynnytyksestä niin se olis pidettävä huoli siitä, että vauva painaa reilusti alle 4 kg. siinä onkin haastetta, sillä esikoinen painoi 3.8kg ja söin pelkkää porkkanaraastetta ja kanaa koko raskauden :D

Mun tekis kauheesti mieli ostella vauvanvaatteita :D jaoin, myin ja hävitin meidän vauvan vaatteet kesän aikana. Annettiin hoitotaso pois ja tuplarattaat lähti myyntiin. Meillä ei ole enää mitään! Nyt kaikki olis taas hankittava :)

Ootteko miettineet, otatteko äitiyspakkauksen? Ite ajattelin, että varmaan tulee se tällä kertaa otettua. paljon tarpeellista siinä kuitenkin on ja tosiaan, kun ne edelliset tuli hävitettyä.

Joku kyseli myös himoista,niin mun tekee ihan kamalasti mieli sitruunaa! johtuu varmaan siitä, kun on niin kamalan paha olo,että tekee mieli jotain oikein raikasta! ostin valion sitruunarahkaa kun oin muistavinani, että se on hyvinkin kirpsakkaa, mut ehei, kun petyin! olisin voinut puristaa siihen kahden sitruunan mehut vielä päälle jos olisi ollut :p ja nyt nousi muuten vesi kielelle kun aloin puhumaan sitruunasta...AHHH!! makeeta ei tee mieli yhtään....tai mitään rasvaista.yh!

oireina on edelleen tää pa-ha o-lo. Ihan kaamee. Yölläkin jos herää niin on ihan krapulainen olo ja se paha olo iskee aina niin yhtäkkiä, ettei siihen kerkeä oikein reagoimaan mitenkään. Sit äkkiä jotain suuhun ja sohvalle puuskuttamaan kunnes se menee ohi. Ja parin tunnin päästä sama juttu taas!


Ainiin, mulle vois päivittää iäksi 28v. on vielä pari kuukautta ;)

t: Emmabella ja salamatkustaja 8+6
 
:wave: pitkästä aikaa, mukana menossa edelleen, nyt lähinnä taustalla pysytellyt ja kyllä ahkerasti lukenut teidän kuulumisia. Ekaa kun odotti niin oli paljon enemmän aikaa palstailuun mutta nyt tuntuu ettei ole sitäkään vähää, illalla on monesti niin puhki ettei jaksa enää mitään.. väsymys ehkä päällimmäisenä oireena täällä ja aamuiset yökkäilyt ja sekin johtuu limasta jota kertyy yön aikana : /

Ens vkolla olis verikokeissa käyntiä ja sitten kuun vikalla viikolla ultra ja eka lääkärikäynti. Jännittää aina kovasti että kaikki on hyvin pikkuisella!

:hug: kaikille menetyksen kohdanneille, kovasti voimia ja paljon tsemppiä uusiin odotuksiin! :heart:

sokerirasituksesta ollut puhetta, täällä myös yksi joka sinne joutuu menemään! Ekasta olin kans eikä ollut mitään herkkua, ennen viimeistä näytteenottoa jouduin pyytämään että pääsisin makuulle jonnekin kun tuli niin huono olo :( suvussa meillä ei mitään altistavia tekijöitä esim. diabetesta mutta painoindeksin mukaan sinne laittoivat, viimeksi arvot oli kyllä ihan ok.

Nyt taitaa nukkumatti kutsua jälleen, paremmalla ajalla sitten |O

Kareliini ja pikkuinen 9+2
 
Nemiwi :hug:

Tervetuloa Zinnie :wave:

Sanmar82 :D Mä yritin esikoista odotellessa kuunnella sydänääniä stetoskoopilla töissä, kuulumaan en kyllä saanut :D Keinot on monet ;) Ehkä se doppler mieluiten jos jokin. Tai sitten pitäisi ruveta venyttelemään ja kuunnella mukin pohjan läpi massua ;)

Sokerirasituksesta Joudunkohan mä sitten tohon sittenkään? Ikä kun on 24, tyttö painoi 3200g syntyessään, bmi 29 :ashamed: bmi oli ennen tytsyä 21, ja silloin ei tarvinnut sokerirasitusta tehdä.. Eiköhän toi asia maanantaina neuvolassa selviä :)

Äitiyspakkauksesta Turhan aikaista ehkä miettiä, mutta me ei meinattu ottaa. Esikon pakkauksesta on kaikki vaatteet tallella ja musta ne on ihan järkyttävän rumia ja isoja vaatteita. Siis koon 50 haalarit menivät meidän tytön päälle 1/2vuotiaana. (ja meidän tyty siis on hieman "normia" pikkuisempi, mutta ei huomattavan kuitenkaan) ja ne hernekeiton väriset vaatteet ei tämän äidin silmiä oikein hivelleet. Mutta hieno juttuhan se on että äippäpakkaus on olemassa, ei sillä!

Onks teillä jo oloja vauvan sukupuolesta? Mulla ei oo mut mies sano että tyttö tulee. (Mies toivoo ihan hirveesti poikaa mutta tyttö on kuulemma..)

Hel..tti mikä hormonihäyry tänään on ollut. :( Inhoan tätä! Ensin itken, sitten raivoan, sitten itken ja sitten nauran ja sitten itken.. Siis tuntuu että pää sekoaa :mad::':)kieh::LOL::snotty:|O Ja hirveesti tänään km pelottanut :(
 
Jopas ootte ollu ahkeria kirjottajia!
Onnea kaikille hyviä uutisia saaneille!

:hug: huonoja uutisia saaneille

Tänään viety pissat ja verinäytteet labraan...
Postissa tuli np ultra aika se on vihdoin 1.12 :p 10.30 tasan 12+0 jee jee silloin vasta varmistuu että onko tuolla elämää ja millä viikoilla mennään!! Inhottavaa on ollut olla tietämättömänä. Pelottaa kuulla se että siellä ei ole elämää :/
En ymmärrä miks meillä ei ollut sitä ekaa ultraa ollenkaan. Esikoisesta se vielä oli.

Esikoinen 1,5kk hyppäs tänään sohvalla mahan päälle ja voi luoja et sattu ja lähti ilmat pihalle! Toivottavasti ei masuun käynyt mitään!


Nyt on pakko mennä maate!

Jane ja vaavi 10+0 poks
 
nemiwi: :hug: Voimia!

Tervetuloa uusille! :wave:

Sanmar: Hulvaton juttu tuo sykemittari :LOL: Kaikkea pitää kokeilla ;)

Varasin ajan np-ultraan. Vajaa 3 viikkoa vielä pitää jännittää. Voi kumpa tällä kertaa kaikki olisi hyvin... Seuraava neuvola on vasta joulun jälkeen. Sain sen kätevästi sovittua joululomalleni, niin ei tarvitse selitellä poissaoloja ;) Silloin onkin sitten lääkärineuvola.

Sokerirasitukseen olen minäkin menossa, mutta kuulemma vasta rv 20+. Mulla ylittyy kaikki nuo raja-arvot (ikä, bmi, sukurasitteet ym). Ensimmäisessä raskaudessa oli arvot koholla, mutta silloin riitti ruokavalio remontti. Toisessa raskaudessa ei ollut mitään ja kolmannessa en testiin asti ehtinyt.

Äitiyspakkausta en aio ottaa. Kaksi pakkausta on tallessa (säästin lapsille muistoksi) ja iso kasa muutenkin vauvan vaatteita ym. Ei me tarvita mitään niistä pakkauksen tavaroista. Otan mieluummin rahan ja ostan sillä vaikka autokaukalon, mikä vielä puuttuu. Olen säästänyt jopa vaunut siltä varalta, että jos vielä joskus... (ja lapset siis jo 9v ja 11v). Toivottavasti pääsevät taas käyttöön vaikka kuopuksellakin ne olivat vain päiväuni käytössä. Liina on tärkeämpi ja niitäkin löytyy =)
 
haisuli83
:hug: menetyksen kohdanneille.. Onnea Ultrassa käyneille + uusille plussalaisille. Nyt on vihdoin aikaa kirjoitella kun yövuoro rauhoittui.. Tänään huomasin että miten väsynyt sitä oli ekan yövuoron jälkeen vaikka oli saanut nukuttua, pitää varmaan tarkastella tilannetta että jaksaako tehdä öitä loppuunsaakka. Ensi viikolla ois ultra ja just sattuu olee sinä päivänä rv 12. Meillä neuvolatäti varas suoraan konelta ajan terveyskeskukseen, ainoastaan rakenneultra on äitipolilla. Sokerirasitustestiin joudun minäkin mutta vasta myöhemmin, jotenkin ei innosta ollenkaan mikään makean litkun litkiminen :( Pahoinvointi on ruvennut helpottamaan ja turvotuskin on tainut vähentyä ku vaaka näytti vähemmän kuin viime viikolla. Rinnat on kasvanut melkein yhden kuppikoon ja kohta varmaan joutuu liiviostoksille, mutta pidän toivoa yllä jos se turvotus sieltäkin laskisi :LOL: Äityispakkauksen ajattelin itse ottaa kun esikoinen kyseessä niin saapahan sitten tavaraa.. Huomenna ajattelin käydä ostaa joulukortteja ja siinä sitten muutamille ilmottaa raskaudesta. Mies ei ole vielä kertonut vanhemmillee, varmaan pelkää niiden reaktiota, kunhan ei joku miehen kavereista mene vahingossa möläyttää :p Itse näin ennen plussaamista että synnytin tyttövauvan, joten jos mun enneuni pitää paikkansa niin tyttö on tulossa.. Tammikuussa pitäisi matkustaa Aasian lämpöön, toivottavasti ei sieltä mitään vatsatautia tms saa, pitää käydä tutustumassa apteekin hyllyihin mitä kaikkea pitää varailla mukaan..

Haisuli83 ja toukka rv 11
 
Ultrasta kotiuduttu ja kyllä meinasi itku päästä siellä, kun näin pikkunilviäisen! Niskaturvotus 0,8 mm ja pää-perämitta 5,4 cm, joka vastasi viikkoja 12+0, eli LA aikaistui viikolla: 1.6. Täällä paikallisessa sairaalassa ensin ultrasivat vatsan päältä mutta sitten vielä sisäkautta, kun sieltä näkee paremmin tässä vaiheessa.

Kyllä helpotti... Nyt ehkä uskaltaa kertoa äidillekin.

riesa ja pikkunilviäinen jo 12+0
 
nemiwille pahoittelut ja jaksamisia jatkoon :hug:

Ja tervetuloa zinnie :)

Mä muuten tein tänne uuden keskustelun "pk-seudun kevät-kesä 2012 odottajat"
ku mäkin sain viime raskaudessa muutaman todella hyvän ystävän ja ois tälläkin kerta kiva tutustua muihinkin joilla sama tilanne menossa :)

ninanina + pompula 11+3 :heart:
 
onnittelut riesa hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

Ja Zinnielle tervetuloa mukaan joukkoon!

Äippäpakkauksen ajattelin ottavani, vaikka noita vaatteita onkin ennestään jo ihan kiitettävästi. Ajattelin kuitenkin säästää jotain pakkauksesta myös sitten lapsille. Pari uutta vaatettakin on tullut jo ostettua. Eihän niitä pieniä voi mitenkään ohittaa kaupassa katsomatta. Suurempia hankintoja en tosin ajatellut tehdä, mutta kotiutumisvaatteet täytyy kyllä hankkia.

Onko muuten muilla esiintynyt pahaa makua suussa? Muistan kärsineeni samasta vaivasta jo esikoisen aikaan, mutta silloin alkoi myöhemmillä viikoilla. Koko ajan sais syödä jotain, jotta pysyy pois. Purkkaa vetelin viime viikolla, mutta mun kaulalihakset ei ilmeisesti siitä tykänny -> lihasjumi -> migreenit.

Ihanaa perjantaita neitoset!

Mupelo ja kirppunen 12+4
 
Tervetuloa emmabella ;)!

Mua vaan väsyttäääääääää! Nyt oon töissä lepäämässä! Olin kotona kaksi päivää, kun likka oli kipeä ja voi taivas sitä touhotusta.

Mä vaan odotan kuumeisesti ultrakutsua mutta ehtiihän se tulla.

En taida ottaa äitiyspakkausta, kun en käyttänyt siitä juuri mitään viimeksikään. Tavallaan haluaisin ottaa mutta täytyisi olla aika erilainen, että tulisi käytettyä ja kuitenkin peittoja/lakanoita yms on jo ennestään. Musta se on niin älytöntä, että siinä pakkauksessa ei ajatella yhtään, missä kuussa vauva on syntynyt. Moni vaate jää käyttämättä, koska koko ei vastaa vuodenaikaa.

Pinklady81 & masukki 9+4.
 
Viimeksi muokattu:
nemiwille :hug:

Onnea ja tervetuloa uusille!

Olen nyt päättänyt ajatella olevani raskaana niin kauan, kunnes toisin todistetaan. Kuitenkin rinnat edelleen arat ja suurentuneet ja välillä "pistoksia" alavatsassa. "Pistokset" olen tulkinnut kohdun kasvukivuiksi. Muutenkin tuntuu, että kohtu tuntuisi, kun kädellä koittaa. Vatsan turvotus on vähän laskenut, mutta ei paljoa. Vieläkään ei iltaisin voi erehtyä luulemaan vaan lihomiseksi. Toivottavasti pysyisi vielä kaikilta muilta (työkaveri tietää) salassa sinne 12.12 asti.

Äitiyspakkauksen ajattelin ottaa, koska esikoinen kyseessä. Kai sieltä silloin edes jotain hyödyllistä pitäisi löytyä.

Mulla tuntuu tuon ruokapuolen osalta siltä, että en enää olisi raskaana, koska kaikki ruoka menee. Tiettyjä mielihaluja kyllä on, mutta siis mikään ei enää kuvota (niin kuin oli vielä muutama viikko sitten). Erityisesti klementiinit ja suklaa on sellaisia mitä voisi syödä koko ajan.

Maanantaina yritin muuten juoda kahvia kupillisen pitkästä aikaa (juon ylipäätään tosi harvoin kahvia), niin muutaman tunnin päästä siitä tuli kauhea närästys tms. Tähän sitten mieheni tuumasi ylpeänä vitsillä, että "mun lapseni". Mieheni ei nimittäin ikinä juo kahvia.

Tulipas taas avauduttua.

9+5
 
Onnea riesa! :)

Me ei varmaankaan äitiyspakkausta oteta kun mulla on tuo viime vuoden pakkaus tallessa. Ja jos meille tulee tyttö niin kaikki vaatteet ois valmiina, jos poika niin sit pitänee vähän jotain ostella.

Mun alun tyttöolo on vaihtunu vahvaksi poikaoloksi. Viimeks oli alussa poikaolo mut se vaihtu tyttöoloks ja tyttöhän meille tuli. Saas nähdä osuuko oikeeseen :)

Mupelo mulla on ollu kaikissa raskauksissa tota pahaa makua suussa. Ja se on alkanu ihan alussa jo. Mä oon monta kertaa joutunu pyytää mun miestä maistaan mun ruokaa/juomaa ku on muka maistunu pahalta (karvaalta), mut vika on mun suussa eikä ruuissa.

Jaaha se ois eka kolmannes takana ja maagiset 12 viikkoa täynnä :)

Dingelidong 12+0 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: ninanina
Äitiyspakkauksen olen ajatellut ottaa. Kelan sivuilta katsoin, että vuoden 2011 pakkausta jaetaan luultavasti syksylle 2012 asti, joten luultavasti me kesäkuiset saamme vielä vuoden 2011 pakkauksen. Onhan siinä pakkauksessa muutamia vaatekappaleita, joita en aio käyttää (=mielestäni rumia!!) mutta haluan kuitenkin pakkauksen, kun kyseessä on esikoinen...

Vielä 1,5 viikkoa np-ultraan! Jännittää! Jos silloin kaikki on kunnossa, niin uskallan jo alkaa ostamaan jotain vaatteita ja katsomaan vaunuja jne.
 
äitiyspakkausta en minäkään aio ottaa.
Esikoiselle musta tosi hyvä juttu että ottaa, sieltä saa kuitenkin paljon kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista :D
Me ei itse tosiaan haluttu esim. toppahaalaria käyttää kun tuntu että jokaisella vastaantulevalla pienellä oli sama niin tuli ostettua toisenlainen.
Osa vaatteista ei myöskään mun silmää miellyttänyt ja tulikin käytettyä enemmän niitä muualta saamia/ostettuja vaatteita.
Sillä rahalla minkä sieltä nyt sitten saa (140e muistaakseni) suunnittelin ensin ostavani manducan mutta saadaankin se ilmaiseksi niin en vielä tiedä mitä sillä hommaisin.
Jos tulee tyttö niin varmasti kaikkea ihanaa tyttökamaa ja jos tulee poika niin sitten onkin isompi kysymysmerkki (meillä jonkun verran säästössä pojan ihanimpia tavaroita/vaatteita)

Tyttö/poikaolosta mä olen jotenkin ihan varma ettei meidän perheeseen tule muita kun poikia.
Tyttöä kovasti haluaisin, mutta jotenkin ihan varma että on taas poika.
Mies taas on sitä mieltä että tälläkertaa tulisi tyttö.
Miehen äiti toivoisi tyttöä ylikaiken (hänellä 3poikaa ja 2pojanpoikaa) mutta hänellekkin jo sanoin että oon ihan varma että pikkuveli sieltä tulee :)
Eikä siinä mitään, poika kelpaa meidän perheeseen yhtälailla!

Jotenkin malttamaton olo että tuntisi jo liikkeet, se on sitten niin ihanaa aikaa kun tuntee pienen potkuja :heart:
Nyt vaan tuntuu siltä että nt-ultra käyty ja kaikki pitäisi olla hyvin niin mitäs nyt? :D

ninanina + pompula 11+3
 
Kävin vilkaisemassa äitiyspakkausta. Siinähän onkin nyt tosi paljon vaatteita! Me otettiin pakkaus esikoiselle, vm 06, ja en muista että siinä olisi ollut noin paljon vaatteita. Ehkä en vain muista? Toiselle lapselle pakkausta ei sitten otettu, ehkä ei kolmannellekaan, kun meillä on vielä tallessa mm. makuupussi, peitto ja niitä vaatteitakin jo on jonkin verran. Mutta varma en kuitenkaan ole, musta tuo pakkaus on ihan ok. Toppapuku on paljon nätimpi kuin esikoisen, mutta toisaalta kesävauvalle se taitaa olla vielä talvella aika iso ja seuraavana talvena jo pieni. Me pidettiin kyllä kaikkia äp:n vaatteita, vaikka esim. siitä toppapuvusta en juuri tykännytkään. JA isokin se oli.

Onnittelut hyviä ultrakuulumisia saaneille!

Nemiwille pahoittelut :(
 
[Nyt vaan tuntuu siltä että nt-ultra käyty ja kaikki pitäisi olla hyvin niin mitäs nyt? :D
Puit ninanina aika hyvin mun fiilikset sanoiksi! Just samanlainen olo :D

Riesa paljon onnea hyvistä ultrakuulumisista :heart: Kivaa varmaan "hypätä" yhden viikon yli suoraan rv12 rajapyykille :)

zinnie tervetuloa mukaan :wave:

äitiyspakkauksesta Meinattiin ottaa, kun esikoinen kuitenkin kysymyksessä, eikä mitään oo vielä valmiina. Sain hiplata ton 2011 pakkauksen läpi just pari viikkoa sitten, kun kävin kaverilla kylässä, jonka la on tammikuussa. Aika poikavoittoisia ja "värittömiä" vaatteita siinä oli mun mielestä. Mutta silti ihan innoissani jo odotan sitä omaakin kappaletta :)

Ootteko muuten ostelleet jo paljon vaatteita tms. vauvalle? En oo vielä uskaltanu ostaa mitään, mutta ehkä sitä nyt uskaltaisi, kun np-ultrakin on ohi.

Tänään oli Netpostiin tullu vastaus seulaverikokeista: "Tulos on normaali ja lisääntynyttä riskiä ei ole todettu". Huh, vierähti taas yksi kivi sydämeltä =) Aika nopeasti tuli tuo vastaus, kun verikoe otettiin maanantaina ultran yhteydessä.

Tänään mennään käymään miehen vanhempien luona ja ajateltiin samalla näyttä ultrakuvat ja kertoa salaisuus. Jännittää :D

Sanmar + superpapunen 11+6 (huomenna poksuuu!)
 
sanmar: Manduca on kantoreppu, jota voidaan käyttää heti vastasyntyneestä aina aika isoks asti. Sillä voidaan kantaa edessä, selässä taikka lonkalla. Multa löytyy, mut aika vähälle käytölle jäi esikoisen kanssa, mutta jospa nyt olis enemmän käyttöä.
 
nemiwille Oikein paljon voimia. :hug:

riesa
Onnittelut ultra kuulumisista. tosiaan kiva noin päin että lisää viikkoja tulee.itellä kun väheni viikot 10pv:n verran niin todella turhauttavaa kun muutenkin alussa nämä viikot matelevat.

omaan napaan: eilen olin vaihteeks tosi huonolla hapella lähes kaikki päivän syömiset tuli ylös. tänään teki niin paljon mieli hese mättöö että pakko oli käydä ostamassa =) nyt sit olo tass sellanen outo.

äitiyspakkauksesta en ota oon 2 ottanut ja niistä jotakin jäljellä.sillä rahalla voidaan ostaa vaikka joku kiva vaatekaappi tai jotain kun meillä kaikki muut on. ja älkää nyt tyhmänä pitäkö mutta ostin tuossa kuukausi takaperin jo yhdistelmävaunut siis käytettynä kun ei uusia tarvita kun tää on mein viiminen lapsi.Mutta siis kun oli tosi upeen väriset 2009 vuoden yhdistelmät ja todella edullisesti niin pakko mun oli ostaa. ukko tuossa vähän ihmetteli kun meillä kuitenkin orankin yhdistelmät että mitä me kaksilla tehdään.

Mites teillä joilla tulee pienehkö ikäero hommaatteko sisarusrattaat?
meillä tulee ikäeroksi siis n. 2v ja oon meinannut että jos pärjäisin ilman sisarusrattaita (vai pärjäänkö?) aattelin että jos seisomalaudan sit ostas.

vauvan vaatteitten ostosta En ole ostanut yhtään enkä nyt pidäkkään kiirettä ostelun kanssa vaikka niitä hipelöin kaupassa usein.jos masukki on poika on meillä hirveet määrät pojan vaatetta 50-74cm vaatetta jo pelkästään kahden äitiyspahvilaatikollisen verran ja paljon ostin viime raskaudessa uutena mein pojalle eli ovat ihan hyviä vielä. jos taas tyttö niin sittenhän mä sekoon ihan täysin musta tulee seko poltsi =) kun 2001 kun mein tyttö synty ei ollut kivoja prinsessa vaatteita ja hello kittyä.

tyttö/poika olosta
kolmen pojan jälkeen tyttö olisi ihan mukava yllätys. mutta pojan vaatetta olisi niin paljon ettei tarvitsisi mitään ostaa pääsisi halvemmalla :) ja tuolla mun 10v draama-kuningattarella on joku murkku ikä käynnissä niin en tiä jaksanko enään toista tyttöö tässä talossa. mutta luulen että poika sieltä nytkin tulee. on niin samanlainen raskaus kun edellisessäkin.

möhköpantti + heta -einari 8+2
 
Meillä ei oo aiemmin ollut manducaa, mutta nyt ajattelin sen ostaa tuplien tilalle.
Ensin tosiaan mietittiin tuplia, mutta poika kesällä reilu 2v niin ajattelin että pärjättäisiin niin että vauva on vaunuissa, poika kävelee tai poika on rattaissa, vauva manducassa.
Jos näyttää siltä että menee hankalaks ni sitten varmaan seisomalauta tms. mutta sitäkään en valmiiksi osta jos ei tulekkaan käytettyä.

).( vi**u että rupes ärsyttämään!! Ollaan haettu pojalle tarhapaikkaa tammikuusta lähtien 3pv/vk meijän kodin edessä olevasta tarhasta.
Tänään sieltä sitten soitettiin ettei sinne mahduta ja pitäis mennä yhteen toiseen mikä on kauempana.
Sitten kyselin että mites sen 3pv/vk niin se nainen ei edes tiennyt että meillä on sellanen toive vaikka olen siitä puhelimessa ja spostilla sanonut jollekkin?? Lupas soittaa ens viikolla uudestaan ja katsoa mahtuuko sinne noin.
Jos ei sinne mahduta niin jäädään varmaan vaan jonottamaan josko joskus paikka vapautuis, ihan ekaks mua vi*uttaa lähtee viemää poikaa autolla tarhaan ennen 8 ku siel on aamupala, ajaa takas himaa ja lähtee 9 töihin :mad:
Ja sitten minä hakisin pojan vasta töitten jälkeen (oon töissä 9-17) eli se joutuis olemaan aina tarhassa 8-17.30 (9½h!!!) ei kiitos!
Jos päästäis siihen lähitarhaan ni mies vois hakea pojan aina omien töittensä jälkeen (n. 13-15) ni silloin ois paljon kivemmat päivät pojallakin..

Ohhoh, tulipas vuodatus! Soooorrrryyyyy :attn:
 
Äitiyspakkauksesta En ole vielä päättänyt että otanko, muutama ihan kivan näkönen vaate siellä on. Kivempi on kun mielestä se 2009 vuoden pakkaus oli täyttä kuraa, edelleen vaatteet käyttämättömiä. Ainoastaan parit potkarit pääs käyttöön. Tuosta pakkauksesta vois päästä aika montakin vaatetta. Mutta toisaalta vaatetta on jo ennestään ja pitäs ostaa joku senkki minne esikoisen vaatteet siirtyy hoitopöydän laatikoista...

Vaatteista En ole ostellut vielä yhtään mitään, on kaapeissa niin paljon vauvan vaatetta. Mutta ajattelin alennusmyynneille mennä sitten penkomaan jotakin uutta lisä mausteeksi... :D

Sisarusrattaat Meillä lapsille tulee ikäeroa aika lailla tasan 2v kun esikoinenkin kesäkuussa syntynyt. Niin vähän oli vaunut käytössä että en ajatellut hankkia sisarusrattaita, kun "uudet" orat on tossa käyttämättömänä.
Seisomalaudan hankin sitten joskus.

Tyttö ja poikaolosta Esikoisesta oli alusta asti vahva poika olo ja poika tuli!
Nyt ei ole mitään oloja ihmetyttää kyllä... Poika kun jo on niin ihan pikkuisen toivon tyttöä kuitenkin :)

Jane ja vaavi 10+1
 

Yhteistyössä