Kesäkuun Kastehelmet 2012 ** MARRASKUUSSA **

tirlittan: Tein testin siis aamupissasta ja joskus viikolla 5-7 taisin saada jopa päivällä otetusta näytteestä yhtä vahvan viivan kuin kontrolliviiva. Jostain kuitenkin luin, että joillakin muillakin oli viiva haalistunut ja silti kaikki oli hyvin. Täytynee odotella muutama päivä ja tehdä taas uusi testi ja sitten ensi viikolla varmaan neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä. Taidan sen ultran nyt kuitenkin jättää käymättä, mies oli sitä mieltä, että kyllä kuukauden voi odottaa ja sai taas minutkin vakuutettua, vaikka ahdistaakin.

Minullakin varattiin ultraan aika ekalla neuvolakäynnillä ja se on sitten keskusäitiysneuvolassa. Ja ninaninan ja SeInkan käymästä keskustelusta tuli mieleen, että onkohan minullakin ultra liian myöhään? Se on siis vasta 12.12, jolloin olisi 13+1.

Eilen kyselin työkaverin laskettua aikaa ja hänkin sitten kysyi, että "onkos teille tulossa". Päätin sitten kertoa, että ainakin oli tulossa, mutta en tiedä onko enää. Oli jotenkin helpottavaa saada puhua jollekin asiasta. Kenellekään muulle emme siis ole vielä kertoneet. Olemme työkaverin kanssa molemmat menneet kesällä naimisiin, eli aika samassa elämäntilanteessa kaikin puolin, niin tuntui ihan hyvältä, että juuri hänelle asiasta puhuin ja hän varmasti osaa pitää asian omana tietonaan.

Mitenkäs muuten tuo sokerirasitus? Milloin siihen joutuu? Onko sillä merkitystä, että äidilläni on ollut raskausajan sokeritauti muistaakseni useamman kerran ja mummollani on 2. tyypin diabetes? Unohdin neuvolassa mainita tuosta äitini raskausajan sokeritaudista.

PikkuistaOdottava ja pikkuinen 9+4 (toivottavasti)
 
Viimeksi muokattu:
Kauheesti on taas tullut tekstiä, enkä muista enään kelle mitäkin on nyt sattunut, mutta tsemppiä heille, jotka niiden vuotojen kanssa stressaavat ja tosiaan, kun ei sais stressata, mutta ymmärrän kyllä tilanteenne : /

Keskenmenon pelosta täällä kanssa välillä pelottaa ja pahasti, kun oireet heittelevät. Kun on niin rajusti oksennellut tähän asti, niin nyt kun sitä ei tapahdu joka päivä, niin on kamala olo ja pelko, että onko kaikki hyvin. Ruokakin on alkanut maistumaan, outoa sekin. Niin, eikä enää väsytä oikein lainkaan. Tissit kyllä vielä aristavat ja nälkä iskee yhtäkkiä, mutta kun ei laatta lennä enään siihen tahtiin, niin heti herää epäilys. Niin ja eilen vatsa kipuili pariin kertaan tosi pahasti, mutta meni kyllä ohi, eikä vuotoja ole, niin eipä siinäkään kai sitten mitään, en tiedä. Mä sain postissa kanssa ultra-ajan, se olis 7.12, jännittää!! :)

Toivotaan nyt, että nämä pelkomme ovat turhia, ei tässä auta muu kuin odotella! :whistle:

Jkoo + Pikkuinen 9+1
 
Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista :)
itellä olis viel viikko ja sit ois ultra heti aamu 8.onneks ei tarvii odotella puolille päiville.
kuin teillä on masut kasvanu tässä vaihees??? tuntuu et itellä ei pahemmin mitää kyl huomaa.
vähän ehkä tullu pyöreyttä aivan alhaalle..turvotuksetki on kadonnut joista saanu kärsii joka ilta yleensä.
fiilikset alkaa olee paremmat äijän toilailuista..enhän mä voi yhen äijän antaa pilata mun elämääni.
ero ei varmaan kovin helppo tule olemaan mut nyt mennää näillä ja tosiaan pitää ajatella nyt pientä ja itteeni =)

tsempit kaikille joilla huolia.toivon mukaan on vääriä hälyytyksiä kellä vuotoja on.

Taistis ja pikkukamu 10+4
 
PikkuistaOdottava Sokerirasitustesti tehdään rv 24-28 ja on pakollinen 25 vuotta täyttäneille ensimmäistä lasta odottaville tai jos edellisessä raskaudessa ilmeni raskausdiabetes tai jos henkilön painoindeksi on yli 30. Itsellänikin on siis sokerirasitustesti edessä ikäni vuoksi, mutta sinne on vielä piiitkä aika.

9+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PikkuistaOdottava
^Lisättäköön tuohon vielä, jos aiemmin on synnyttänyt 4,5 kg lapsukaisen niin tarkoittaa se seuraavan raskauden kohdalla joutumista sokerirasitukseen.

En kyllä joutunut esikoisesta, vaikka ikää oli yli 25v, suvussa diabetestä ja sf-mitta huiteli yläkäyrällä/yläpuolella. muoks* ja painoahan keräsin esikoisesta + 30 kg.
 
Taistis: Omasta mielestä olen hieman levinnyt lantion seudulta, mutta ukki oli isänpäivänä sitä mieltä, että olen laihtunut. Tosin siitä on aikaa kun siellä olen viimeeksi käynyt ja siihen nähden olen menettänyt pari kiloa. Mutta jos katsotaan tuota alavatsaa niin ehkä aavistuksen on pyöristynyt, ainakin käteen kohtu taitaa tuntua.
 
Tirlittan kyseli noista ultra- ja neuvolakäytännöistä. Meiän kunta kuuluu HUS:siin ja synnytyssairaalan saa valita mistä tahansa HUS:sin alueen sairaalasta, mutta ultrat tehdään vain Hyvinkään sairaalassa. Tämä jotenkin sen takia, että kunta ostaa palvelun nimenomaan sieltä. Hyvinkäälle tuskin menen synnyttämään, kun meiltä kuitenkin lyhyempi matka Helsinkiin. Kun soitin ekan neuvola ajan, niin sain heti sen jälkeen neuvolasta postissa kirjeen, jossa oli ajanvarausohjeet np-ultraan ja aika piti itse varata. Oon siinä käsityksessä, että meiän neuvolassa ei ole ollenkaan ultraa, vaikka on se ns. kunnan "pääneuvola".

SeInka hyvä, että soitit sinne Kättärille ja sait sen peruutusajan! "Kivaa" että noi lähetteet tolla lailla katoilee matkalla : / Tuohan hyviä ultrakuulumisia!

Pikkuista odottava mulla on jostain sellainen mielikuva (voi olla että muistan väärin), että jos hcg taso on jo tosi korkealla, niin testi ei välttämättä reagoi ns. oikein. Eli jos kyse oiskin siitä, että hormonia on noilla sun viikoilla jo niin paljo, ettei testi enää pysty "lukemaan" sitä oikein ja näyttää siksi haaleampaa viivaa. Jossain vaiheessa raskauttahan hcg taso kääntyy vähän laskuun ja muistan jostain ketjusta sellaisen tapauksen, että joku pidemmällä ollut (12+) oli tehnyt CB:n digitaalisen testin ja saanut tuloksen "raskaana 2+3",eli ei edes sitä täyttä 3+ tulosta :D

Mä taisin ehkä saada eilen kuulumaan vauvan sydänäänet sykemittarilla :D Joo pitäkää mua vaan hulluna, niin mä pidän itsekin :LOL: Kokeilin huvikseni joskus pari viikkoa sitten ekan kerran ja silloin en saanut mitään lukuja näkyviin. Mutta eilen sain sen sykettä ilmaisevan "sydän symbolin" välkkymään hetken oikein kovasti ja mittari mittasi lukemaksi 172. Eli ei ainakaan ollut mun oma syke, josta päättelin että vois olla papusen syke :) Mittari ei siis mitannut tuota kovin kauaa, mutta sen verran kuitenkin, että ehti napata sen yhden lukeman.

Ja voi jösses, että mä pelästyin eilen. Kävin normisti vessassa ja hetki vessasta lähdön jälkeen tunsin, kun alkkareihin hulahti jotain tosi märkää. No, sydän kurkussa uudestaan vessaan, onneksi oli pelkkää valkkaria. Mutta ihan hillitön hulahdus sitä tuli. Hermoheikkoa ei sais säikytellä tollain!! ;)

mahan kasvusta Turvotus on hävinny täälläkin. Eilen illalla kattelin peilin edessä masua, mutta en kyllä osaa sanoa, onko se kasvanu vai ei. Mun masu on aina ollu vähän "pömppä", joten paha sanoa. Tissit on ainakin hiukan kasvanu, kun mun säällittävät B-liivit on vihdoin "täynnä", aiemmin on jääny aina vähän tyhjää :D

Tsemppiä kaikille pelokkaille!!

Sanmar + superpapunen 11+5
 
Sanmar: :LOL: Harmi kun mun sykemittarista on patteri loppu... ;)

Pikkuista odottava: Mulla sama käsitys kuin sanmarilla, että kun raskaus on tarpeeksi pitkällä, hormonimäärä on niin suuri ettei testi ymmärrä sitä oikein.
 
Heip täältä! Kuumetaudista selvitty, flunssa jäljellä. Huoh.
Meillä oli täällä kaverin poika yökyläilemässä pe-la.
Lauantaina käytiin pojan kanssa viemässä pojan isin haudalle isänpäiväkynttilä ja käytiin samalla viemässä pojan isänisälle isänpäivälahja ja siellä menikin sit iltaan asti. Sunnuntaina käytiin miehen isän luona ja sieltä kotiuduttiin vasta illalla. Kuume nousi jo sunnuntaina ja maanantain ja tiistain olin ihan tolkku pois. Eilen oli jo sit ihan ok päivä, flunssa vaan tullut kylään. Eilen avasin koneen ekaa kertaa lauantain jälkeen, tuli sit muutaman päivän nettikatkokin, ihan hyvää teki.


Sokerirasituksesta: Mullahan th sano sillon ekassa neuvolassa et joutuisin siihen, kun esikoinen ollut yli 4kg (4,3kg) ja mun painoindeksi on 25. Nyt sit kuitenkin neukkulääkäri sano etten joudu, koska oon alle 25v, painoindeksi vaan 25 tasan ja esikoisen painosta sano, ettei ihme kun pojan molemmat vanhemmat olleet yli 4kg syntyessään. Eli näillä näkymin en joudu rasitukseen! Jes!

5 yötä ultraan on lalalalalalalallaaa :D
Poika lähtee huomenna tukiperheeseen viikonlopuksi, saa levätä oikeen kunnolla ja nukkua piiiiitkääään kahtena aamuna, wipii!

Huomenna poksuu viikot!!!

Pillipöllö ja Aino-Einari 11+6 :heart:
 
Utrassa oli kaikki hyvin :)! Kyllä helpotti oloa ihan kamalasti, kun näki sen pikkuisen siellä huitomassa. Mä en ollenkaan muistanut, että näinkin aikaisessa vaiheessa sehän näyttää ihan vauvalta ja erottaa vaikka mitä yksityiskohtiakin. Hirveä huitominen ja heiluminen oli meneillään, kunnes ihan yhtäkkiä loppuvaiheessa päätti käydä unille. Pituutta sikiöllä oli 57,3mm ja niskaturvotusta 1,7 (mikä kuulosti musta isolta, mutta kuulemma ihan normaali).
Mä menin sitten sinne rakko täynnä aiemman suunnitelman mukaan (kun en ehtinyt ninaninan varoituksia lukea...) eikä ne siitä mitään sanoneet ja kestin hengissä (joten kuten) ja sain annettua näytteen. Mulle tehtiin ultra alakautta jostain syystä, ei edes puhuttu että yritettäisiin päältä tai mitään. Hassua, kun viimeksi tehtiin kyllä päältä. Yhdessä vaiheessa oli aika haastava hetki, kun se ultrakone moukaroi alapuolelta ja kätilö iski nyrkillä mahaan päältä kun yritti saada vauvan kääntymään ja mä siinä pidättelen ihan viimeistä päivää :D. Nyt joudun kyllä silti menemään sinne uudestaan kun en muistanut niitä jotain verikoelähetteitä. Vähän kyllä ärsyttää, kun oma mokahan se tietysti oli että unohdin, mutta kun neuvolasta on jo kuukausi aikaa ja nimenomaan kysyin eilen puhelimessa, että onko jotain mitä mun pitäisi muistaa / ottaa huomioon niin sanoivat vaan että "ei mitään, tulet paikalle vaan!" Ja olisivathan he voineet vaikka tuosta rakon tyhjentämisestäkin mainita, jos se kerran on suositus? Onneksi siihen trisomiakokeeseen ei tarvittu lähetettä, se kun on ainoa, jolla on "kiire". Täytyy kyllä sanoa, että ei ole tähän mennessä Kättäri tehnyt kovin hyvää vaikutusta.
Nyt sain sitten ajan rakenneultraankin tammikuulle. Mulla onkin siinä tammikuun viikolla sitten kolme hammaslääkäriaikaa ja ultra peräkkäisinä päivinä, ja sehän on tietysti se viikko, kun uudet luennot alkaa ja pitäisi olla paikalla...

PikkuistaOdottava: Kättärillä haluavat tehdä tuon seulan viimeistään 12+6 (vaikka netissä sanovatkin 13+6) mutta voihan se olla vain niiden käytäntö. Kyllä mä ehkä kuitenkin varmistaisin, olen meinaan aika epäluuloinen nyt sen kanssa, että asiat sujuisivat ongelmitta automaattisesti.

Mulla on maha melko turvonnut, tai sellainen pieni pallo se on, ainakin iltaisin. En kyllä usko, että ulkopuoliset huomaavat vielä mitään. Lauantaina olen menossa kaveriporukalla hot joogaan, katsotaan jäänkö suihkussa kiinni :). Rinnat on melkein kuppikoon jo isommat. Ihan samalla lailla kävi viimeksikin, että kasvoivat reippaasti jo heti alussa, mutta eivät sitten enää ennen kuin vasta synnytyksen jälkeen kun maito nousi.

Mulle sanottiin neuvolassa, että enää eivät ainakaan Helsingissä lähetä ketään sokerirasitukseen pelkän iän vuoksi vaan pitää olla joku noista muistakin riskitekijöistä. Oli kuulemma vain kokeilu se, että kaikki yli 25-vuotiaat lähetettäisiin.

Mukavaa lukea, että taistis on jo paremmalla mielellä :). Upwards and onwards.

Ai niin, mulle voi nyt sitten vaihtaa LA:ksi 1.6. Ei sovi tuo oviksen ajankohtaan, ei varhaisultran mittauksiin, eikä np-ultraankaan (jotka kaikki käyvät kyllä keskenään yksiin), mutta kun haluavat tuon täysin teoreettisella kaavalla lasketun pitää niin kai se on taivuttava. Tänään oli siis ultrassa pienellä kokoa 12+2, mutta virallisesti olen 11+6.

Nyt nauttimaan vähentyneestä pahoinvoinnista ja syömään!

Inka ja maha 11+6
 
SeInka Onnittelut hyvistä kuulumisista.

sokerinrasitus Ite joudun siihen koska kaksi raskausdiabetestä takana.
viimeksi ainakin olin ihan huonolla hapella ite vielä pitkään sen jälkeen kädet vapisi,heikotti,tuntu et jalat menee alta eli jos vaan pystyy jäämään kotiin niin suosittelen. Tampereella kun asuin oli litku colan makusta ja se oli ihan siedettävää mutta täällä se oli tyyliin 2dl vettä ja 3 paketillista sokeria sekasin. se oli niin äklö makeeta että entisestään tuli huono olo eikä se meinannut millään pysyä sisällä.(onneksi pääsin odotustilasta pötköttämään niin vähän autto) ja kun ennen sokerinrasitusta pitää olla se 12h syömättä niin tosi vaikeeta kun muutenkin syön jatkuvasti ettei huono olo valtaa. ja kun nyt on eka syömättä ja juomatta 12h ja sit sellanen paha litku juoda niin vähemmästäkin sitä alkaa voimaan huonosti.
mähän joudun sokerinrasitukseen siis myös tässä alussa rv 12-15

selailin itse noita vanhoja muistiinpanoja raskauksista. 04 syntyneestä pojasta olin kirjoittanut että 8+0 olin ensimmäisen kerran oksentanut ja kun nyt aattelee kuin monet kerrat nyt on joutunut vessassa kyykkimään ja-10 syntyneestä pojasta taas oli että pahoinvointi kestänyt rajuna rv 15 asti ja sit helpottunut kyökkimiseen ..toivottavasti nyt ei kestäs yhtä kauan muutenhan mun joulu on ihan pihalla.

mielihaluista jok kysy mulla ei oikeastaan oo mitään hampparit,pizzat ym on nyt että pelkkä ajatuskin tekee pahaa mutta muuten syön kyllä mitä vaan mitä vähänkin tekee mieli jugurtit on nyt aika in. ja kahvi on jo 3vk ollut out listalla.

möhköpantti + heta-einari 8+1
 
Viimeksi muokattu:
Varasin sokerirasitukseen ajan ensi viikolle. KAmalaa, jos sen jälkeen on huono olo :( Siis mulla on pahaa oloa vielä, ja varmaan etenkin sit, jos sokereissa on häikkää, tulee huono olo. Mä EN saa olla pois töistä ilman todistusta, joten ei kai auta sitten kuin terkkulaan mennä tuon jälkeen? Varmaankaan labrasta eivät voi todistusta kirjoittaa, vaikka kuinka ois huono olo? Ja neuvolastakaan en tiedä, saisko sieltä todistusta. Kirjoittavatko neuvolaterkkarit niitä, vai pitääkö mennä terveyskeskukseen?

Olo tänään taas huonompi kuin eilen. Toisaalta henkisesti helpottavaa! Muuten kyllä ei.
 
Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista.

Apgar pisteistä sen verran, että meidän poika sai kympin ja syntyi kiireellisellä sektiolla.

Sokerirasitus on täälläkin edessä. Edellisessä raskaudessakin se oli. Minun mielestä se ei nyt niin kauhea ollu. Eihän se litku nyt mitään hyvääkään ollu, mutta kyllä sen onneks ainakin itse sai helposti nielastua. Viimeks läpäsin testin, vaikkakin toinen arvo oli kyllä aika rajalla. Saattaa kyllä olla, että jotain häikkää oli, kun poika paino syntyessään 4295 g. Mutta mistäpä noista tietää. Toivottavasti läpäisis tuon testin vaan tälläkin kertaa. Seuraavalla neuvola kerralla sitten kuukauden päästä th kertoo millon pitäs tuonne testiin mennä.
 
Onnea kaikille ultrassa käyneille :flower:

Aanna mulla on tullu sokerirasituksessa aina ihan hirveä olo vaikka sokereissa ei häikkää oo ollutkaan. Viimeks oli hirvee työ ja tuska pidätellä oksennusta, se kun pilaa ton testin jos oksentaa. Toivottavasti teidän labrassa on sitä colan makusta juomaa, se vielä menee alas, mut se hirveä paksu sokerilitku (mitä ainakin viime vuonna oli Turussa) on ihan kammottavaa :x

Sanmar kiitti tosta sykemittari ideasta :D Mähän heti yritin ettii miehen mittaria mut en mä löytäny sitä. Kunhan mies tulee kotiin ni pääsee kokeileen :D

Taistis kiva että mieli on jo parempi. Voimia sinulle edelleen :)

Pillipöllö varmasti ihanaa kun saa nukkua ja rentoutua rauhassa kokonaisen viikonlopun :) (*ihan vähän kateellinen* :D )

(.) Taitaa jotain tautia pukata. Hengittäminen sattuu (polttaa) tonne johki keuhkoputkiin ja kurkku ihan limassa. Kun nyt ei mitään hirveetä kuumetautia pistäis. Oon (onneks) tosi harvoin kuumeessa, mut sit kun se tulee niin nousee tosi korkeeks ja mä hourailen ja sekoilen. Not nice.

Dingelidong 11+6
 
diiselikissalle pahoittelut :hug:


Onnea Sanmar, Mupelo, Missie, ninanina ja SeInka hyvistä nt-ultrakuulumisista :heart:


Emmabellalle ja miqrille tervetuloa mukaan ja onnea!

Ainiin, täytyykin kysyä sitä Vauvan odotus kirjaa neuvolasta, esikoisen aikaan sitä täyttelin, olis kyllä kiva nytkin :)


PikkuistaOdottava: Me käytiin ar ultrassa AvaClinikalla. Siellä maksoi ultraus 81e ja käsitin et ajan ois saanut ihan melkeinpä samalle päivällekkin. Kannattaa siis soitella sinne :)
 
Kiitos kaikille myötätunnosta! :hug:
..kyl se päätöksen tekeminen on varmaan eläimen lopettamisen kohdalla kamalinta : / ,mut nyt hänen on hyvä olla :heart:

Nälkä olis, koko ajan. Ja päätäkin särkee : / ..mut kai tää taas tästä, en valita. :)

Emby^ ja Jormaliini 8+?
 
Embylle :hug:


Meilläkin on kissoja! Kolme kappaletta. Ja lisäks hamsteri.
Mä siivoon hiekkalaatikot. Niin siivosin esikoisen odotuksessakin kun ei ollut edes ketään joka olis ne mun puolesta siivonnu. Meillä kaikki kissat on sisäkissoja, rokotukset ja madotukset kunnossa kaikilla. Kaks kissoista on kasvatuksessa käytettäviä, eli niiltä on testattu kaikki jutut :)
 
Munkin oli pakko kokeilla sykemittaria, mutta vaikka virittelin sen ihan alas, sain sillä silti vain oman sykkeen. Joskushan se näyttää "ihan mitä sattuu" -lukemia, jos signaali ei ole kunnollinen.

Huomenna olisi NP-ultrapäivä. Jännittää ihan kauheasti. Piti aamulla aiheeseen liittyen parkua miehellekin, että mitä jos mitään ei löydy tai jos kaikki ei ole kunnossa... Voi miesparkaa.

riesa ja pikkunilviäinen 10+6
 
Onnittelut hyviä kuulumisia saaneille!
Ja tsemppiä pian ultraan menijöille :)

Meidän kunnan ultrat tehdään ostopalvelun kautta yksityisellä lääkäriasemalla. Soittelin sinne viime perjantaina ja sain ajan 30.11. Sitä odotellessa..
Sokerirasituksen vältän neuvolan mukaan kuulemma iän ja painon puolesta, huh :)

PikkuistaOdottava : kävin ar-ultrassa Koskiklinikalla ja maksoin siitä 96€.

Joku kirjoitti aiemmin siitä, miten vanhemmat ihmiset huomaavat raskauden helpommin. Niin totta! Jäin maanantaina kiinni työparille, joka oli kuulemma aavistellut pienistä asioista jo jonkin aikaa. En olisi halunnut omasta tahdostani asiaa hänelle paljastaa, koska juorut liikkuvat niin nopeasti... Vannotin kuitenkin olemaan hiljaa, ainakin seuraavat 2 viikkoa vielä.

Maha on valtavan turvonnut, tosin syönkin paljon pahan olon ehkäisemiseksi. Täytyy alkaa vakavasti harkita mammavaatteita :)

Rubiini ja pömpiäinen 9+5
 
Minut voi poistaa listalta, tänään np-ultrassa näkyi n. vk 10+ jotain saakka kehittynyt pienokainen, mutta jostain syystä ei sitten enään ollut jaksanut pidempään... Olo on tyhjä.... en osaa nyt oikein muuta sanoa...
Nemi

Toivoisin että minut poistetaan listalta kokonaan, en haluaisi nimeäni tuonne "tippuvien" listaan....
 
nemiwi :hug: Oon pahoillani :'( Voimia!!

SeInka onnea hyvistä ultrakuulumisista :heart:

ai mä sain muutamat muutkin innostumaan siitä sykemittarista :D Ei se kyllä mikään kovin luotettava tohon tarkoitukseen oo. Pakkohan mun oli siis kokeilla tänäänkin, mutta vaikka kuinka vaihtelin vyön paikkaa ja etsin ihan pirun kauan, niin en saanu vauvan sykettä vastaavia lukemia. Muutaman kerran sain sen "sydän symbolin" hyppimään siihen tahtiin, että syke oli korkea, mutta mittas vaan niin vähän aikaa, ettei antanut lukemaa kuitenkaan. Äääh. Ehkä mä suosiolla hankin sen dopplerin :LOL:

pillipöllölle ja Dingelidongille pikaista paranemista flunssasta!

Riesa Tsemppiä ja hyviä näkymiä ultraan!!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: riesa79
LKN
täällä kanssa käyty eilen ekassa neuvolassa, kauhia lippulappu kasa kouraan, hb ja virtsanäyte otettiin sekä musta tuntu että se kyseli kaikki maholliset ja mahottomatkin asiat :D
Täällä kanssa sokerirasitus edessä heti rv12+ viikolla (esikoisen aikaisen raskausdiabeteksen takia) ja aikakin on jo varattu 15.12 sinne... YÖÖÖK! en tajuu miten pystyn olemaan syömättä ja juomatta sen 12h, kiva mennä sinne sit jo valmiiks ykä kurkussa ja juoda vielä litkuja :D
Ihana katella noita teidän ultrakuvia <3 ei millään jaksais odotella omaa aikaa, joka on VASTA 12.12.. :whistle:
voimia kaikille menetyksen kokeneille ja onnea seuraaviin yrityksiin :hug:
sanmar toi sykemittari juttu on hauska, sait mut tirskumaan täällä hullunlailla! :D arvaa onko nyt pakko ite koittaa ;)
mulla on muuten seuraava neuvola aika vasta tammikuun puolessa välissä eli sillon olis sit jo rv16+. Inhaa kun joutuu odottaa niin kauan.. :(
Täällä muuten kanssa kaikki makea ällöttää, mutta aivan törkeesti tekee mieli hampurilaispihvejä, aivan siis pelkkiä pihvejä :D ja cokista.. :p

LKN+ kirppu 8+2
 

Yhteistyössä