Kesäkuun 2008 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja MinttuO
  • Ensimmäinen viesti
lynn_e
Oikein ihanaa, rentouttavaa Joulua kaikille kesäkuisille!

Sain eilen ihanimman joulahjan; Kalevalan lapsi-korun!
Tällä hetkellä punaisella kivellä, ensi kesänä lisätään toinen kivi siihen sen mukaan kumpi sieltä tuleekaan!

lynn_e 17+1
 
Roosa2
No niinhän siinä kävi kun lääkäri eilen soitti, että tulos oli tullut pikana niin toisella kaksosella on downin syndrooma hänellä on kyllä vahva sydän mutta kun sitä turvotusta on muuallakin kuin vain niskassa niin voi olla suuri mahdollisuus että häikkää on jossain muuallakin joten päädyimme osakeskeytykseen siinä vain on suuri vaara että toinenkin menee kesken mutta silti emme uskalla ottaa riskiä että saamme todella vaikeasti vammautuneen lapsen , jotenkin ei tunnu sekään oikealta että säästämme tämän sairaan sen takia että saamme toisen terveen ,miten hänen käypi sitten synnytyksen jälkeen.
Ensi viikolla allekirjoitamme hakemuspaperin raskauden keskeytykseen ja toivomme todella hartaasti että toinen pienokainen säästyy .
 
Sanna.
Elämä antoi ruoskaa ja kunnolla.
Menin torstaina Hyvinkäälle pelkopolille ja lopuksi tehtiin ultra.
Maailmani romahti jälleen kerran.
Taimi oli enkelöitynyt kuten isoveljensäkin. Meidän Pikkuveikkahan kuoli kohtuun raskausviikolla 36 (syytä ei löytynyt) ja nyt Taimi 15+3.
Jouduin jäämään sisälle ja Taimi syntyi eilen iltapäivällä. Niin täydellinen pieni ihminen. Miksi taas meille kävi näin kun kaiken piti olla kunnossa.
Hyvästit teille. Toivon että te sentään saatte nyyttinne syliin asti, elävinä.
Minä lähden päätäni ja sydäntäni hoitamaan.
Kivaa joulua.
 
Pretty in Pink
Pikku-Taimin muistolle :´(

"Elämä on yhtä luopumista.
Luopumista eilisestä, luopumista kaikesta,
kaikesta jonka luulimme omistavamme.
Luopumisen kautta taivas tulee jotenkin lähemmäksi,
alemmaksi ja todellisemmaksi.
Todellisemmaksi tulee myös elämän lahja, '
todellisemmaksi tulee se, että kaikki oli ja yhä on lahjaa."
 
Pretty in Pink
Tässä vielä lista ilman Sannaa. ja Pikku-Taimia...Ettei Sannan. tarvitse päivittää...

Niin moni on pudonnut listalta pois.

Lynn_e...............30.05.08.........Toinen (esikoinen 10/06)
linnaeaborealis.....04.06.08.........Esikoinen
Juulia78.............04.06.08.........Toinen (esikoinen 09/01)
Thelma82...........05.06.08........Esikoinen
vaahteranlehti.....06.06.08.........Esikoinen (km 8/07, "km" 12/05)
mä-80...............06.06.08..........Toinen (esikoinen 03/06)
Iines 2..............06.6.08...........toinen (esikoinen 2004)
MinttuO.............06.06.08...........kolmas (eka 2004, toinen 2006)
Pretty in Pink.......7.6.08............Ensimmäinen
Lilybelle.............9.6.08...........Toinen (esikoinan 10/05)
Äittä74...............11.6.08.........Toinen (esikoinen 08/06)
Paksukainen........12.06.08.........Toinen (esikoinen 11/04)
Vieläkö yksi.........13.6.08..........neljäs (-96,-98,-01)
EmiliaX...............13.6.08.........kolmas( 2004 ja 2006)
Riksu81.................13.6.08...........esikoinen
Katzu................14.6.08...........esikoinen (km 12/2006)
Mörkö................18.6.08...........toinen (esikoinen 2006)
Kolkyt ja risat.......19.6.08..........toinen (esikoinen 10/2005)
Angsteri..............20.6.08..........esikoinen
Leenu1................22.6.08..........toinen (esikoinen 11/05)
-Ama-.................25.6.08...........esikoinen
Nadele..................29. tai 30.6...........esikoinen
Alessia................30.6.08...........esikoinen
 
angsteri
Sannalle ja Roosalle suuret pahoittelut. Tuli itku lukiessani mitä sikiöillenne kuuluu. Osanottoni. Jaksamista ja voimia! Roosa, toivon koko sydämestäni, että terve sikiö selviää!
 
angsteri
Lynn_e...............30.05.08.........Toinen (esikoinen 10/06)
linnaeaborealis.....04.06.08.........Esikoinen
Juulia78.............04.06.08.........Toinen (esikoinen 09/01)
Thelma82...........05.06.08........Esikoinen
vaahteranlehti.....06.06.08.........Esikoinen (km 8/07, "km" 12/05)
mä-80...............06.06.08..........Toinen (esikoinen 03/06)
Iines 2..............06.6.08...........toinen (esikoinen 2004)
MinttuO.............06.06.08...........kolmas (eka 2004, toinen 2006)
Pretty in Pink.......7.6.08............Ensimmäinen
Lilybelle.............9.6.08...........Toinen (esikoinan 10/05)
Äittä74...............11.6.08.........Toinen (esikoinen 08/06)
Paksukainen........12.06.08.........Toinen (esikoinen 11/04)
Vieläkö yksi.........13.6.08..........neljäs (-96,-98,-01)
EmiliaX...............13.6.08.........kolmas( 2004 ja 2006)
Riksu81.................13.6.08...........esikoinen
Katzu................14.6.08...........esikoinen (km 12/2006)
Angsteri.............15.6.08..........esikoinen
Mörkö................18.6.08...........toinen (esikoinen 2006)
Kolkyt ja risat.......19.6.08..........toinen (esikoinen 10/2005)
Leenu1................22.6.08..........toinen (esikoinen 11/05)
-Ama-.................25.6.08...........esikoinen
Nadele..................29. tai 30.6...........esikoinen
Alessia................30.6.08...........esikoinen
 
angsteri
Täällä on kaikki hyvin. Sydänäänet kuuluivat keskiviikkona. Seuraava neuvola uuden vuoden aattona. Menen vielä yksityiselle ultraan ennen rakenneultraa. Koitetaan saada sukupuoli selville aikaisemmin. Sillä kumpi tulee ei ole merkitystä laisinkaan, mutta haluamme kuitenkin tietää ja päästä ale-ostoksille. On se sitten turhamaista tai ei. Lisäksi haluamme tietenkin nähdä Nukin voivan hyvin.

Hyvää joulua kaikille ja onnea odotukseen!! Nyt kädet ja varpaat ristiin, että kaikilla meillä menee raskaudet hyvin loppuun asti!
 
Lilybelle
Voi, kuinka raskaita uutisia Sannalla ja Roosalla. Toivotan jaksamista ja toipumista Sannalle, vaikka se aikaa varmasti viekin. Ja tietenkin voimia Roosalle ja toivotaan kovasti, että toinen lapsi selviää ja syntyy terveenä.

Rauhallista joulua kaikille.
 
EmiliaX
Pitkästä aikaa pääsen koneelle.. ja mitä silmäni näkevätkään,en voi uskoa todeksi Sannan viestiä. Olen pahoillani,otan osaa, kylläpä saat kestää paljon. Lämmin halaus täältä sinullle ja voimia elämääsi toivon kovasti.

Omaan odotukseen ei mitään ihmeempiä kuulu.Pahoinvointi on taaksejäänyttä ja olen tosi virkeä.

Kävin sillä mieslääkärilläkin ja hän oli aivan ihana ja tosiaankin helläkätinen,ei paljoo huomannut koko työskentelyä. Naislääkärit on tosiaankin olleet paljon kovakouraisempia kuin nyt tää yks mieslääkäri,jolla kävin.

emilia rv 15+2
 
Katzu
päivitys

Lynn_e...............30.05.08.........Toinen (esikoinen 10/06)
linnaeaborealis.....04.06.08.........Esikoinen
Juulia78.............04.06.08.........Toinen (esikoinen 09/01)
Thelma82...........05.06.08........Esikoinen
vaahteranlehti.....06.06.08.........Esikoinen (km 8/07, "km" 12/05)
mä-80...............06.06.08..........Toinen (esikoinen 03/06)
Iines 2..............06.6.08...........toinen (esikoinen 2004)
MinttuO.............06.06.08...........kolmas (eka 2004, toinen 2006)
Pretty in Pink.......7.6.08............Ensimmäinen
Lilybelle.............9.6.08...........Toinen (esikoinan 10/05)
Äittä74...............11.6.08.........Toinen (esikoinen 08/06)
Paksukainen........12.06.08.........Toinen (esikoinen 11/04)
Vieläkö yksi.........13.6.08..........neljäs (-96,-98,-01)
EmiliaX...............13.6.08.........kolmas( 2004 ja 2006)
Riksu81.................13.6.08...........esikoinen
Katzu................13.6.08...........esikoinen (km 12/2006)
Angsteri.............15.6.08..........esikoinen
Mörkö................18.6.08...........toinen (esikoinen 2006)
Kolkyt ja risat.......19.6.08..........toinen (esikoinen 10/2005)
Leenu1................22.6.08..........toinen (esikoinen 11/05)
-Ama-.................25.6.08...........esikoinen
Nadele..................29. tai 30.6...........esikoinen
Alessia................30.6.08...........esikoinen
 
Roosa2
Voi Sanna ,tunnen tuskasi sisuskaluissani asti kyllä minäkin tunnen järkytystä mielessäni kun aina mietin että miksi tämä meidän vauvvahaave voi olla näin vaikea asia että vuosien hoitojen jälkeen ei vieläkään taida onnistua että lapsen saisimme vaikka yritän koko ajan toivoa että luoja päättäisi toisin . Olin silloin onneni kukkuloilla kun selvis että kaksi sydäntä pompottaa sisälläni eikä mieleenikään tullut että asiat voisivat vielä kääntyä päälaelleen ja on vielä vaara että toinen menee toisen mukana. Tilanne ei ole aivan sama kuin sinulla, mutta silti teen luopumista jo mielessäni kun se saattaa tulla kohalle myös minulla.
Paljon voimia teidän perheelle.
Roosa2 rv12
 
lynn_e 17+2
Rauhallista joulun aikaa kaikille!

Suuret pahoittelut Sannalle menetyksen johdosta! Sekä Roosalle onnea matkaan että toinen pienokainen selviäisi loppuun saakka! Miksi elämä on joskus niin epäreilua?
 
MinttuO ejk
Otan osaa Sanna suureen suruusi. On tämä kyllä epäreilua tämä elämä. Iso halaus! =,(

Roosalle isot tsempit ja toiselle pikkuiselle valtaisan paljon tarrasukkia että pysyy mukana.

Tänne on pahoinvointi palannut. Nyt kolmena aamuna olen saanut oksentaa. Olen kyllä flunssassa joten voi osaltaan vaikuttaa asiaan kun en öisin saa nukuttua niin sitten väsyttää päivällä ja se lisää tuota pahoinvointia.

Mutta kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

MinttuO ja ryyni rv 16+3
 
angsteri
Toivottavasti kaikilla on ollut mukava joulu! Taisin tänään tuntea ensimmäiset potkut, tuntui vähän niinkuin ilmakuplilta ;). Tai sitten vain kuvittelin...

Iloista Joulupäivää!

Täällä rv 15+2.
 
Alessia
Otan osaa minäkin Sannan puolesta. Ja meidän muiden osalta todettakoon, että taitaa tieto lisätä tuskaa. Koko ajan on varmasti jokaisella mielessä keskenmenon mahdollisuus ja riski siitä, ettei lapsi olekaan terve. Kerroimme jouluaattona raskaudesta molempien vanhemmille ja kun mainitsin näistä peloista mieheni äidille, hän sanoi, ettei koskaan kolmen raskautensa aikana ajatellutkaan mahdollisuutta, ettei lapsi olisi terve.

Ja musta kun taas tuntuu, että terveen lapsen saaminen on todella monen mutkan takana! Välillä sitä oikein miettii, että mihin onkaan ryhtynyt, kun lopputulos on niin epävarma.
 
Thelma82 ejk
Pahoittelut Sannalle ja oikein suuri halaus jaksamiseen! Että elämä voi kohdella väärin. Oon niin pahoillani teidän puolesta! Jaksamista surussa!

Samoin pahoittelut Roosalle! Kyllä on väärin, että näin paljon teitä koitellaan! Toivotaan, että toinen pikkuinen selviäisi terveenä!!!

Thelma82 16+6
 
Sanna.
Eipä loppunut meidän menetykset Taimiinkaan, Täysin yllättäen jouduimme saattelemaan rakkaampaakin rakkaamman kultaisen noutajamme taivasmatkalle 23.12. Suru on musertava.
Taimin menetys nosti Pikkuveikan menetyksen pintaan ja nyt koti on entistäkin tyhjempi kun oma murunikin on poissa.
Pelottaa, mitä seuraavaksi?
 
Kirjoittaisitko kermiteihin?
Sanna rakas, olemme kaikki todella pahoillamme ja surullisia puolestasi. Sanat eivät riitä kertomaan. Haaveilijoiden puolella on Kermit- niminen ketju, jossa voit varmasti jakaa tuntojasi ja saat sieltä saman kokeneilta tukea ja ymmärrystä.

 
Joo äkkiä pois ettei tartu
tämä epäonni. En meinannutkaan jäädä tänne roikkumaan.
Kunhan tuon loppusilauksen vielä tuohon iskin. Niin, kannattaahan se tarkkana olla ettei tämä helvetillinen epäonni tartu.
Olen aikoinani ollut kermeissä, tiedän sen kyllä.
Olisit reilusti laittanut oman nimesi tekstiisi... Hyvästi.
Toivon totisesti ettet joudu samoja asioita kokemaan.
 
lynn_e
Neuvolakuulumisia

Rv 17+6
Painonmuutos +233g/vko (yht -2kg)
RR 112/70
Hb 125
Sydämensyke + (laski noin 140kert/min)
Liikkeet +

Sokerikokeissa pienen pieni muutos, elikä ei akuuttia mutta joudun mittarilla aina silloin tällöin kotona mittaamaan sokeriarvoja seuraavaan neuvolakertaan saakka.

Sannaa koitellaan, *halaus* voimia jatkoon ja onnea tulevaan!
 
Sannalle
Alkuperäinen kirjoittaja Joo äkkiä pois ettei tartu:
tämä epäonni. En meinannutkaan jäädä tänne roikkumaan.
Kunhan tuon loppusilauksen vielä tuohon iskin. Niin, kannattaahan se tarkkana olla ettei tämä helvetillinen epäonni tartu.
Olen aikoinani ollut kermeissä, tiedän sen kyllä.
Olisit reilusti laittanut oman nimesi tekstiisi... Hyvästi.
Toivon totisesti ettet joudu samoja asioita kokemaan.
No johan on! Mielestäni tuo kehoitus kirjoittaa kermiteihin oli täysin vain ystävällisyydestä. Itse nyt päätit sen ottaa kuten otit. Taidatpa vain tiirata itseäsi noin kriittisesti jostain syystä, että tulkitset muiden kehoitukset väärin. Hyvästi.

-En ole tuo sama joka ehdotti kermitejä, vaan ulkopuolinen, joka nyt sattui vain vilkasta mitä tähän ketjuun kuuluu...

P.s. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi kehoituksen jättäjä päätti jättää kirjoittamatta oikeaa nimimerkkiään... Ehkäpä siksi, ettei kehoitusta vaan tulkittaisi väärin... Ehkä...
 
Toinen ulkopuolinen..
En tahdo mitenkään kenenkään tuskaa lisätä, nämä tapahtumat on aina todella kauheita mutta... Mietityttää vaan kuinka suuri epäonni Sannan ystäväpiirissä onkaan!!! Eikös siellä ollut kaksi keskenmenoa viimeisen kuukauden aikana jo? Viikolla 16+ ja 23+ ?? Ja nyt hänellä itsellään taas! Toisaalta onni että voivat nyt tukea toisiaan tämän suuren surun keskellä mutta täytyy sanoa että onpa tosiaan ihmeellinen sattuma...
 

Yhteistyössä