Kesäkuun 2008 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja MinttuO
  • Ensimmäinen viesti
Nadele
Huomenia.
Pisteen sydänäänet kuuluivat lääkärissä hienosti, syke 160. Oli se kivan kuuloista :)

Millaisia kokemuksia teillä on neuvolasta? Minulla ei ole mitään varsinaista valittamista, mutta häiritsee, kun joka ikinen kerta on eri tyyppi vastassa. Nyt ollaan kahdesti käyty ja eri henkilö ollut terkkana, ultrassa on kolmas ja seuraavassa neuvolassa neljäs. Mahtaako tuossa tiedon kulkukaan olla kauhean sujuvaa, vai joutuuko kaikille kertomaan samat asiat uudestaan? Ja sekin (tällä hetkellä, ilman ongelmia) huvittaa, että neuvolaoppaissa käsketään rohkeasti puhumaan, jos on esim. parisuhde- tai seksiongelmia. Voi olla aika helppo puhua, jos on ihan vieras tyyppi ja seuraavalla kerralla joku toinen, jolle joutuu sitten kertomaan uudestaan samat intiimit jutut.
Täytyy nyt toivoa, että jossain vaiheessa tulisi joku yksi pysyvä neuvolatäti, tuntuisi kivemmalta käydä kun olisi tuttu henkilö.
 
MinttuO ejk
Nadelelle onnittelut sydänäänistä! Se on kyllä aina hieno hetki!

Tänne ei uutta. Meilläkin terkka vaihtuu vuodenalusta. Nyt ollut sijainen ja varsinainen th palaa sairaslomalta tammikuussa. Tää sijainen on ollut ihan ok. Nuori ja vastavalmistunut mutta pätevä. Ja mukava. Ultra meillä keskusäitiysneuvolassa joten sen tekee muutenkin erihenkilö, täällä ultran tekee lääkäri. Meillä kyllä tieto siirtyy papereiden kautta eli keskusäitiysneuvola näkee koneelta kaikki th käynnit ja jutut joten sitä kautta tieto ainakin siirtyy hyvin. Ei ole ollut valittamista. Mutta onhan se ikävää jos eri terkka joka kerta ottaa vastaan. Eihän siinä minkäänlaista luottamussuhdetta synny.

Nyt lepäilemään kun on talo hiljainen...lapset nukkuu...=)

MinttuO ja ryyni rv 14+5
 
mä-80
Heipä hei!
Eilen pikaisesti vaan kirjottelin tuista, enkä muutenkaan ole kauheasti kerennyt tänne kuulumisia kirjoittelemaan. On olevinaan aina kiire...noh..meillä raskaus sujunut mukavasti, ei aina edes muista että odottaa, kun ei vielä masukaan näy yhtään. Pari kertaa olen liikkeitä kyllä tuntenut, ihanan pieniä ja hentoisia: ). Tänään alkoi just 15 viikko. Neuvola oli viime viikkolla, kaikki oli ok. Sydämen syke pikkuisella oli 155...opiskelija etsi niitä tosi pitkään...kerkesin jo säikähtää, että löytyykö niitä ollenkaan! Mutta sieltähän ne onneksi löytyi! Mua on ruennut harmittaa, kun meillä on joka kerta opiskelija, joko ihan yksin tai sit terkan kanssa. Tosiaan ihan eka neuvolassa oli pelkkä opiskelija, eikä terkkari käynyt edes esittelemässä itseään, oli vaan viereisessä huoneessa. Ei mua opiskelijoita vastaan mitään ole, mutta jotenkin se aina harmittaa, kun on eri ihminen vastassa ja saa kertoa samoja asioita uudestaan. Terkkarikin on tällä kertaa vähän sellainen hissukka, mutta ihan ok. Ensimmäitä odottaessa meillä oli supermukava täti ja sitä jotenkin tottu sellaiseen rentoon ja huolehtivaan meininkiin, mutta hän oli ikävä kyllä vaihtanut työpaikkaa.

Sellaisia tännepäin..yritän tästä lähtien kirjoittaa vähän useammin kuulumisia ; ). Mukavaan viikon jatkoa kaikille!
 
rillukka
Alkuperäinen kirjoittaja Nadele:
Huomenia.
Pisteen sydänäänet kuuluivat lääkärissä hienosti, syke 160. Oli se kivan kuuloista :)

Millaisia kokemuksia teillä on neuvolasta? Minulla ei ole mitään varsinaista valittamista, mutta häiritsee, kun joka ikinen kerta on eri tyyppi vastassa. Nyt ollaan kahdesti käyty ja eri henkilö ollut terkkana, ultrassa on kolmas ja seuraavassa neuvolassa neljäs. Mahtaako tuossa tiedon kulkukaan olla kauhean sujuvaa, vai joutuuko kaikille kertomaan samat asiat uudestaan? Ja sekin (tällä hetkellä, ilman ongelmia) huvittaa, että neuvolaoppaissa käsketään rohkeasti puhumaan, jos on esim. parisuhde- tai seksiongelmia. Voi olla aika helppo puhua, jos on ihan vieras tyyppi ja seuraavalla kerralla joku toinen, jolle joutuu sitten kertomaan uudestaan samat intiimit jutut.
Täytyy nyt toivoa, että jossain vaiheessa tulisi joku yksi pysyvä neuvolatäti, tuntuisi kivemmalta käydä kun olisi tuttu henkilö.


Meillä juuri päinvastoin. Joka kerta on ollut sama hoitaja, paitsi loma-aikoina jolloin on joka kerta ollut sama sijainen. Lääkärit kyllä vaihtuu joka kerta, mutta se on kai selvä kun ne on niitä kiertäviä, tk:sta. Voi olla jopa helpompaa jos hoitaja vaihtuu...Minulla se ongelma että vastassa on joka kerta sekä äitiyspuolella että lapsineuvolan puolella aina se sama ihminen, ja olemme aivan erilaisia ihmisiä...tämä on ongelmallista kun tahtoisi puhua vakavammistakin aiheista, ja kyseinen hoitaja on aivan ylihuolehtivainen. Kun esim kerran mainitsin että minulla oli pari päivää aiemmin ollu vähän vatsa kipeä, hän otti heti asiakseen tehdä johtopäätöksen että kyse on raskausmyrkytyksestä tms ja laittoi minut vaikka mihin kokeisiin. No, vaiva oli ollut närästystä.
Joten vaikka en toivoisi ehkä ihan joka kerta vaihtuvaa hoitajaa, niin kiva olisi jos välillä olis eri naama vastassa, joku rennompi tyyppi.
Ja jos olet vasta pari kertaa käynyt, kyllä pysyvämpi hoitaja varmaan järjestyy ajan kanssa. Neuvolakäyntejähän on odotusaikana melkein parikymmentä ja lapsipuolellakin saa juosta alvariinsa. Että odotahan maltilla vielä.
Itselläni on 12. viikko ja eka ultra kohta edessä, toinen lapsi tulossa.
 
Lilybelle
Onnea sydänäänistä Nadele! Minä menen taas ensi viikolla kuuntelemaan.

Minulla oli viime raskaudessa koko ajan vaihtuva terkkari, harmitti kun tykkäsin sen ensimmäisen reteästä tyylistä. En siinä sitten kauheasti lähtenyt avautumaan tuntemuksista, kun en näiden muiden terkkareiden kanssa tuntenut mitään yhteyttä. Ihmiset ovat siinä suhteessa erilaisia, jotkut tykkäävät keskustella terkkarin kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Minä taas koen, että pitää rakentaa ihmisen kanssa suhdetta aika pitkään ennen kuin avaan sielujen syövereitä. Neuvolakäyntien aikana en ole kokenut sellaiselle tasolle pääseväni. Itse koen neuvolakäynneillä (turhaankin), että pitää olla pirtsakka ja kaiken pitää olla hyvin, ettei terkkari ala turhia hössöttää. :)

Ekan raskauden jälkeen ei kyllä ole kyllä juuri nolottaneet gynekologikäynnit, vaikka aikaisemmin erityisesti mieslääkärille meno jännitti. Raskauden aikana ja erityisesti synnytykseen valmistautuessa (käynnistys) niin moni kävi alakerraassa kurkistelemassa, että ei niihin lääkäreihin voinut suhtautua kuin neutraalisti. ;)
 
Nadele
Kiitoksia onnitteluista, olihan se liikuttavaa. 19. päivä sitten np-ultra ja siellä pääsee taas näkemäänkin kaveria :)

Jatketaan vielä vähän neuvolasta. Onko teillä ollut miehet mukana kaikilla tai joillakin neuvolakäynneillä? Tähän mennessä mies on ollut mukana (ultra, kaksi terkkakäyntiä ja lääkäri), mutta jotenkin tuntuu, että en minä sitä enää ihan peruskäynneille mukaan raahaa. Ultrat tietysti erikseen. Ei kai se miestäkään niin paljon kiinnosta, kun minulta mitataan verenpaine, paino, hg ja pissasta sokeri. Vai olenko minä nyt liian kyyninen, onko siellä ultria lukuunottamatta tulossa jotain sellaista, missä miehen ehdottomasti kannattaa olla mukana?
 
Pretty in Pink
Hei,

Kovin aikaisin teillä tuntuu nuo rakenneultrat olemaan, meillä vasta tammikuun vipalla viikolla, jolloin 21+2. Jotenkin tympeän pitkä aika...Ja eikö se pitäisi tehdä jo rv 18-20? Kertokaa viisaammat!

Mulla on ollut mies mukana joka rasauksella, ja varmaan on jatkossakin. Mukava yhteinen harrastus. Lähinnä se sydänäänten kuuntelu on se juttu. Ehkä sitten loppumetreillä kun neuvolassa saa ravata alvariinsa niin menen yksin.
 
Mörkö 13+1
Huomenta.

Meillä oli mies mukana ensimmäistä lasta odottaessa joka kerta. Tällä kertaa se ei ole tainnut töiden takia ehtiä mukaan vielä kertaakaan (tosin käyntejäkin on ollut vasta 1 :D). Ultrassa mies oli mukana ja tulee varmuudella toiseenkin. Niiden takia täytyy työvuoroja vaihdella.

Mulla on maha pullahtanut selvästi esiin. Yhdet housut mahtuu enää jalkaan, eikä nekään enää kauaa. Onneksi tykkään käyttää hameita ja ne tuntuukin vielä mahtuvan. Ei jotenkin viitsisi millään siirtyä vielä niihin raskausvaatteisiin.

Juu, ja eilenhän meillä oli se seulontaultra. Kaikki oli hyvin ja laskettuaikakin piti aika tarkkaan paikkansa >yhdellä päivällä heitti, mutta eivät siis sen takia tehneet muutosta. Oli tosi hauskaa käydä taas synnärillä. Tuli muistot mieleen ensimmäisestä. Ah niitä aikoja!
 
Sanna.
Olin aamulla lääkärineuvolassa ja kyllä se oli yksi painajainen... Lääkäri oli nuori ja kokemattoman oloinen, eikä sitten löytänyt sillä doplerin heiluttelulla sydänääniä... Tulipa siihen sitten ihmettelemään yksi neuvolan tätikin ja kokeili... "ihan kuin tuossa olisi ollut mutta..." Näin jo sieluni silmin että mitä on käynyt. Passitti minut samaan taloon ultraan ja vielä saatesanoin: ei varmaan mitään ole kumminkaan tapahtunut..." Menin ultraan ja ennen sitä ehdin jo soittaa miehelleni ja vollottaa elämän kamaluutta. Lääkäri tuli ja teki ultran, Taimi voi hyvin ja liikkui reippaasti ja sydän löi!!! Voi sitä onnea. Tosin vollotin entistä enemmän kun kaikki se pelko ja jännitys purkautui...
Kohtu taaksepäin kallistunut ja istukka kohdunsuulla alhaalla haittasivat kuuluvuutta ja taisipa pikkuinen olla piilossa vielä takaalallakin.
Viime viikolla kun kuuntelutin omalla terkalla äänet, kuuluivat mainiosti ja sai heti kuuluviin, nyt en muille sitten enää mene kun omalle, nämä muut saivat melkoisen hässäkän aikaiseksi ja tässä pääkopassa kun moiselle stressille ei olisi tilaa.
Mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin... tai niinhän se asia olikin mutta...
 
Alessia
Sanna: Ei kyllä tarvitsisi äitiä pelotella tuolla tavalla! Onneksi kaikki oli kunnossa!

Mä kävin tänään taas neuvolassa ja pienen etsiskelyn jälkeen sydänäänet kuuluivat, syke 170. Mulla on ollut näillä parilla käynnillä sama terkkari ja lääkäri, mikä on tosi kiva juttu - ei tullut mieleenkään että ne vaihtuisivat joka kerta! Lääkäri sattuu olemaan tuttu, mikä on musta vaan hyvä asia sekin. Mahtaakohan pitää salaisuuden...? Meidän miehet on ystäviä.

Mies ei ole ollut vielä käynneillä mukana, mutta sain nyt kutsun np-ultraan ja sinne se pääsee mukaan. Se on ensi perjantaina, joten kiva saada se hoidettua ennen joulua. Kätilöopistolta tuli kutsu, ja siinä kyllä tosi selkeästi kerrottiin, mikä on ja mikä ei ole noiden tutkimusten tarkoitus ("EI OLE TARKOITUS SELVITTÄÄ SUKUPUOLTA").
 
Pretty in PInk
Nonniin... Täällä 14+5 ja masu on pullahtanut esille. Outoa että näin aikaisin ja vielä tosi nopeasti. Alkaa jo näkymään löysemmistäkin vaatteista. Kävinkin hankkimassa sellaisen masutuubin, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Istuvat trikoovaatteet näyttää kivalta sen päällä ja toisaalta lyhyeksi jääviä paitoja voi "pidentää" sen avulla. Ostin myös ekat mammafarkut, jotka oli ihan kivat ja normaalin näköiset. Harmittaa vaan kun ei saanut bootcutilla. Täällä meillä päin on TOSI huonosti äitiysvaatteita ja pitää varmaan lähteä Helsinkiin katsomaan.
 
Pretty in Pink
Se on sellainen (ainakin) äitiysvaatekaupoista saatava trikoo-"putkilo" - vähän niin kuin olkaimeton toppi, mutta lyhyempi, joka vedetään masun päälle ja laitetaan joko paidan alle tai sitten sellainen kuviollinen versio voi toimia mahan päälläkin... Itse käytän korsettina :)

Kato esim.
http://www.mamabella.fi/?gclid=CPnAqfK6p5ACFQ24EAodfgXe9A
 
Lilybelle
Tuolla neuvolassa voi näköjään saada rauhoituksen sijaan paniikkia. Onneksi Sannalla kuitenkin kaikki hyvin. Kaveri kertoi, että oli neuvolassa kuunteluttanut sydänääniä, joita ei sitten löytynyt. Pienen paniikin jälkeen selvisi, että laite olikin rikki. Suomalaisen terveydenhoidon ihmeet...

Kerrotko Pretty vielä minkä koon masutuubin olet ostanut ja missä suhteessa se on normaalisti käyttämiisi vaatteisiin? Vai onko niin että tuo pienempi koko sopii alkuraskauteen ja suurempi sitten loppupuolelle?

Täällä viikkoja on 14+4. Aika kuluu tooosi hitaasti, kun odottelee seuraavaa neuvolakäyntiä. Tässä ehtii aina miettiä moneen kertaan, että onkohan sikiön kehitys lopahtanut kesken, kun vatsa ei tuon enempää pömpötä...Onneksi ensi viikolla pääsee neuvolaan (toivottavasti) lepuuttamaan hermojaan...Viikonloppuja kaikille!

 
Nadele
Mä ajattelin hankkia sellaisen perusmustan masutuubin sitten, kun maha alkaa olla kunnolla iso. Nythän mulla ei ole vielä mahaa yhtään. Tai sitten en erota vauvamasua ihran alta :)
En halua ostella kauheasti äitiysvaatteita, joten tuo tuubi helpottaa kovasti, kun voi pitää vanhoja paitoja ilman, että mahanahka näkyy ällösti paidan ja housun välistä.
 
MinttuO ejk
Pahoittelut sannalle huonosta neuvolakokemuksesta. Mulla ollu samajuttu joka raskaudessa. Eka kerran sydänäänet kuultu rv 10+jotain ja sitten lääkäri ei niitä kuulekkaan rv 12-13 jotain. Noh, joka kerta syynä ollut tuo istukka. Kun kohtukasvaa niin se nousee tuohon eteen ja häiritsee niitä sydänäänten kuulumista. Joten kannattaa varautua vielä jatkossakin siihen että niitä ei välttämättä ihan heti löydy kun se istukka häiritsee.

Mä suosin noita mahanyli tulevia äitiyshousuja enkä sen vuoksi tarvi tuota masutuubia. Nuo housut hoitaa samanasian ja minusta ne on ehkdottomasti mukavimmat jalassa. Mahan alle jäävät housut tuntuu kuin ne tippuisivat minä hetkenä hyvänsä. =) Tämä taitaa olla makuasia...mutta kumpiakin olen testannut ja mulla paremmat on nuo mahanyli tulevat.

Olen ostanut jo pari äitiyspaitaa jotka ovat pitkiä ja peittävät masun hyvin...lisäksi noiden housujen ansiosta voi käyttää omia paitoja ihan hyvin.

Nyt mentävä laittamaan perunat kiehumaan. Tänään olisi piparitalkoot tiedossa illalla...saapa nähdä mitä siitä tulee...=)

MinttuO ja ryyni rv 15+0
 
lynn_e 16+0
Mullakin odottaa masutuubi kaapissa, loppua kohden.
Muakin ällöttää niin housujen ja paidan välistä paistava paljas maha tuolla kylillä...
Onhan mullakin näitä mammahousuja joissa on se kuminauharesori mahan päälle mutta yleensä rullaan sen tuohon ympärille alas :D

Sydänääniä kuunneltu tänään; kotidobbleri tuli!
Ihanaa! Vauva on muutenkin vilkastunut kamalasti, siis liikkeet tuntuvat kovin!
 
angsteri
Huomenta!

Harmillista, jos jossain päin vaihtuu neuvolantädit jatkuvasti. Mulla on ollut sama nainen jokaisella kerralla ja hän ei kuulemma vaihdu. Ensimmäisellä kerralla hänellä oli myös opiskelija mukana. Todella inhoittava myös Sannan juttu!! Pystyn hyvin kuvittelemaan tunteesi. Mua jännittää joka kerta, kun sydänääniä kuunnellaan, että kuuluuko ne. Kai tämä koko odotusaika tulee olemaan sellaista... mulla on keskiviikkona sydänääntenkuuntelu. Ollaan neuvolassa sovittu, että voin välillä käydä "tarkistuttamassa" ne. Haluan ennen joulua tarkistaa, että kaikki on hyvin. Virallinen neuvola mulla on vasta uuden vuoden aattona.

Mäkin olen masutuubin kannalla. Ostan sen varmaan vähän myöhemmin. Vielä ei ole tarvetta.

Mukavaa joulunodotusta!!
 
lynn_e
Mä voisin vaihtaa mun neuvolatädin mutta ei taida onnistua näin pienellä paikkakunnalla

* sama täti on 3:ssa eri neuvolassa
* ajat vähintään 30min myöhässä
* unohtaa että mihin neuvolaan olet tulossa - odottanut mua eri paikkaan
* paasaa painosta, ei saisi tulla kuin max 5kg (painaa itse jtn 40kg)
* mun mielestä ammattitaidoton
* täyttelee vain tietoja aina, ei ole ns. henkilökohtainen = puhuu tietokoneelle

Mä en oikein tykkää..
 
Sanna.
Mulla on ihana neuvolantäti! Pääsääntöisesti käynkin tuolla samalla ellei jotain äkkinäistä satu. Meidän Pikkuveikan kuolema oli myös hänelle suuri järkytys ja tietää nyt missä mennään. Voin puhua hänelle mistä vain, eikä paasaa painosta. Itsekin iso ihminen. Sanoi että kyllä aikuinen ihminen itse tietää onko liikaa painoa vai ei, hän ei siihen puutu ja pahoita kenenkään mieltä.
Niinhän se taitaa olla: kyllä meistä jokainen tietää missä on liikaa ja paljonko....
 
lynn_e
^ toi painojuttu onkin niin jännä;

viime raskaudessa minulle tuli +25g (joo ihan totta) lähtöpainona oli 65kg.
kyllä multa itku pääsi kun puntari näyttin synnärillä 90kg mutta onneksi olen saanut painoa pois tuonne 70kg:hen nyt. silloin neuvolatädin mielestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä siinä painon nousussa, mutta nyt täällä uudella paikkakunnalla mihin muutettiin niin sehän meinasi ihan pyörtyä kun kuuli mitä painoa mulle tuli.

onneksi tiedän kuinka helposti mulla näköjään paino nousee, nyt ei ole tullut vielä yhtään, lähtenyt -2kg, se kävi -3kg;ssä. mutta enpä usko kuolevani jos taas vetäsen sen 20kg, lähtee se pois.
 
Lilybelle
Tuo painonnousu on aika yksilöllistä, minulle tulee helposti lisää painoa jos en käy lenkillä ja syö terveellisesti. Raskausaikana ei tuo juoksentelu oikein onnistu, joten vastapainoksi vain syön. (Järkevää logiikkaa). Viime raskaudessa tuli 16 kiloa painoa, ja kylläpä ne viimeiset synnytyksen jälkeiset kilot sitten asettuivatkin tiukasti lantiolle ja takapuoleen. Imettäessä on onneksi hauskaa, kun pääsee aktiivisesti käyttämään rasvavarastojaan!

Minkäs takia sitä painoa muuten vahditaankaan neuvolassa? Onko sillä tekemistä raskausajan diabetes-riskin kanssa, muistaako joku?
 

Yhteistyössä