Kesäkuun 2008 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja MinttuO
  • Ensimmäinen viesti
mä-80
Hei!
Kylläpä säikäytti viime torstai aamuna, kun oli tullut ruskeaa vuotoa alkkareihin. Hetihän minä neuvolaan soitin ja sit kävin kuunteluttaa sydänäänet ja siellähän se sykki ja tuntui vauveli liikkuvankin paljon. Eikä tuhruttelua onneksi sen koomin jatkunut!!! Kyllä sitä kävi läpi sata asiaa ja huoli oli valtava! Mutta onneksi näillä näkymin kaikki on ok. Terkkakin sano, et on kuulema aika yleistä, että jossain vaiheessa jostain syystä tulee sellaista vuotoa. Ekan kanssa ei tullut kertaakaan, eikä toivottavasti enää tokankaa kaa.
Mulla paino nousi ekassa raskaudessa 17kg, mutta aika äkkiä se tuntui sit lähtevän..Nyt paino ei ole lähtenyt nousemaan sitä vauhtia mitä ekan kaa...ehkä tulee liikuttua enemmän, kun ulkoilee poitsun kaa. Meidän esikoinen olikin aika jättiläinen syntyessään, painoi 4560kg ja pituutta oli 53cm...painoarvio viikkoa ennen syntymää oli kilon vähemmän!!! Enkä olisi saanut noin isoa sitten synnyttää alakautta, mutta sieltähän tuo tuli :). Nyt pelottaakin, että kasvaako vauva yhtä isoksi, lekuri sanokin, että lopuraskaudessa pitää taas tehdä synnytystapa-arvio, vaikka toisaalta on kai ne paikat siellä synnytyksessä vähän venyneet ; ), joten luulisi toisenkin jättiläisen sieltä mahtuvan!
Mukavaa joulunalusviikkoa kaikille!
 
Nadele
Meillä on ylihuomenna jännää, kun mennään np-ultraan. Sitten (kun kaikki on hyvin!) ajateltiin tehdä tästä raskaudesta ihan oikeasti julkinen, nyt tietää vaan lähipiiri. Varmasti helpottaa elämää kovasti :)
Vähän hankalia kyselyjä on ollut mun sosiaalisesta eristäytymisestä, kun enhän mä ole pahoinvointini kanssa päässyt juuri minnekään sitten lokakuun.
 
Pretty in Pink
Tuubeista...

Huomasin vasta liikkeestä lähdettyäni että tuubeja oli tosiaan eri kokoisia - ostin siis sen minkä myyjä löi käteen, ja se on kokoa L. M olisi riittänyt, mutta kylläpä tää masu kasvaa ja ihan hyvin tuo L menee nytkin, taitaa siis koko riippua valmistajasta.
Mun koko on siis normivaatteissa yläosa 38 ja alaosa 40. Tarvisin kyllä vielä toisenkin tuubin, kun hyppään tuolla kuntosalilla ja tätänykyään toppi nousee vatsalihaksia tehdessä navan yläpuolelle :O Tosi viehättävää...

Käytän muutenkin paljon ohuita toppeja (päällä tietysti joku jakku/huppari/neule-systeemi ja tykkään siitä että tuubin ansiosta napa yms ei näy paidan läpi. Yleensäkin tykkään äitiysvaatemuodista, jotka enemmänkin korostaa mahaa kuin piilottaa sen.

Voinkin sanoa vihdoin olevani iloinen tästä mahasta, kun se on jo sellainen puolipallo eikä vain sellainen hei-olen-lihonut-turvotus-hössäkkä. Sitä ei oikeastaan voi enää piilottaa, joten jouduttiin julkistamaan uutiset aikaisemmin kuin olisi haluttu. Painoa on tullut lähtöpainoon +1kg.

Luulen että ne siellä neuvolassa seuraa painoa juuri sen sokerin takia, joka vaikuttaa myös vauvan kokoon, ja muistaakseni loppupuolella runsas painonnousu (kertyneet nesteet?) voi myös liittyä raskausmyrkytykseen tms.

Olen itse käynyt aina samalla tyypillä neuvolassa, joka jää pois vuodenvaihteessa ja saadaan uusi tilalle. Olen jutellut muuten näistä ravinto-paino-liikunta-asioista kahden neuvolatädin kanssa. Toinen oli sitä mieltä että älä nyt liiku, vaan lepää ja syö...Ja toinen oli sitä mieltä, että liikuntaa kannattaa ehdottomasti harrastaa ja kilojakin (tai ennemminkin syömisiä) kannattaa kytsiä kunhan ei nälkää näe ja syö monipuolisesti. Ettei sitten jää pikku yllätysrasvakerros kun varsinaiset vauvakilot ovat lähteneet. Oli sitä mieltä, että sen minkä vauva tuo niin se myös vie, mutta sen minkä äiti syö "lämpimikseen" vaatii kovemman työn lähteäkseen. Jostain olin lukenut että varsinainen kaloritarve nousee pääosin vasta viimeiselle kolmannekselle ja on silloin n. 300 kcal vuorokaudessa. Tuo liikuntahan taas vaikuttaa jo itse synnytyksessä jaksamiseen ja siitä toipumiseen.
 
MinttuO ejk
Heipä hei...

Painon noususta joku kyseli...jos raskaana olevan paino nousee tai laskee 5% tai yli joutuu äitipolille tarkastukseen. Painon nousu tai lasku voi liittyä johonkin ongelmaan joka on hyvä sitten selvittää.

Täällä on alkanut nämä alkuyön valvomiset...käyn vessassa joskus kello 3-5 välillä enkä sitten saa unta...ja pyörin sängyssä ja yritän saada unta. Koska mies lähtee töihin kello 7.30 on silloin noustava kun esikoinen on katsomassa lastenohjelmia...ja kyllä voi väsyttää...tänään tässä väsymyksessä on mukana vielä hartioista johtuva päänsärky joten täydellinen päivä tulossa. Tuntuu että voimat on ihan pois ja pahoinvointikin taas jyllää kun on niin väsynys...vali vali...=)

Mulla tullut aikaisemmissa raskauksissa painoa n.17kg ja valitettavasti esikoiselta jäi tuo 10kg joka ei lähtenyt vaikka imetin 9kk. tokassa raskaudessa painoa lähti aluksi 5kg ja sitä tuli yhteensä vajaat 15kg mutta kaikki oli lähtenyt jälkitarkastukseen mennessä. Ja nyt on tarkoitus mennä samalla kaavalla. Yhtään ylimääräistä kiloa ei tarvi tulla ja saavat luvan lähteä synnytyksen jälkeen...=) ja sitten pitää hävittää vielä muutama kilo jotka jäi esikoiselta. Onneksi tässä kahden lapsen välissä laihduin jo useamman kilon joten ihan niin suuri urakka ei ole edessä. Vaikka kyllä ne tiukassa tuntuvat olevan.

MinttuO ja ryyni rv 15+4
 
Lilybelle
Helou, tänään kuului taas sydänäänet neuvolassa, ja seuraavan kerran tammikuun puolivälissä. On se rauhoittavaa käydä kuuntelemassa. Olen tosi malttamaton liikkeiden kanssa, olisi helpottavaa, kun ne tuntuisivat. Viime raskauden perusteella joudun vielä odottelemaan pari kolme viikkoa. Tosin ehkä nyt osaisi tunnistaa ne jo aikaisemmin.

Mustakin tuo liikunnan harrastaminen on hyväksi ja suositeltavaa, jotta toipuisi synnytyksestä ja että ylipäänsä jaksaisi synnyttää. Viime synnytyksessä olivat kätilöt jo kaivamassa imukuppia esiin, mutta vauva tulikin ponnistamalla ulos, kun olin niin "hyvä synnyttämään." Olin silloin pyöräillyt koko raskauden ajan ja kävin viimeiseen asti kävelylenkeillä, ja uskon että liikunta auttoi jaksamaan synnytyssalin ponnistukset.

Terveisin Lilybelle...kunnon pallomahaa odotellessa.

 
Mörkö 13+6
Päivää kaikille,

Siirryin äitiysvaatteisiin viikonloppuna. Onpas taas mukava olla. Mulla on kaikki äitiysvaatteet tallella edellisestä raskaudesta ja on tullut jonkin verran shopattua lisää huuto.netistä, joten mulla on (ainakin edelliseen kertaan nähden) runsaasti sopivaa päällepantavaa. Oikeastaan vähän innostuinkin nyt taas "pukeutumaan". Maha alkaa jo näyttää ihan oikealta raskausvatsalta. Se kummastuttaa miten ylhäällä vatsa tuntuu olevan.

Noista painoasioista. Mulle tuli viimeksi +19kg ja melkein kaikki lähti pois ihan itsestään. Vielä ei ole paino noussut, eikä kyllä tarvitse hirveästi noustakaan. Eikös äkillinen painonnousu ollut raskausmyrkytyksen merkkejä ja muuten vaan pulskistuminen sitten lisää diabeteksen riskiä? Näin muistelen. Niin ja tietysti sokerin yms syöminen lisää syntyvän vauvan painoa. Itsellänikin esikoinen painoi 4,3kg, eli oli aika tuhdin kokoinen.

Olen jo alkanut käyttää tukivyötä (Carrywell nimeltään?). Viimeksi käytin sitä loppuraskaudessa yötä päivää, nyt toistaiseksi satunnaisesti. Se on vähän masutuubin tapainen, mutta ainakin kuvien mukaan lyhyempi ja tiukempi. Mä tykkään käyttää sitä lähinnä lämmitykseen. Tuntuu mukavalta kun on vatsan kohdalla jotain lämmintä. Pari "masutuubia" ajattelin tehdä itse resorinpätkistä. Niin pääsee aika paljon halvemmalla.

No juu. Eipä muuta tällä kertaa. Kirjoitellaan!
 
lynn_e
En joutunut viimeksi minnekään tutkimuksiin vaikka se paino nousikin 25kg.
Sehän tässä jännää olikin, kun tuntui että muut aina joutui.
Nyt olen käynyt sokerikokeissa koska tyttö oli niin iso syntyessään joten poissuljettiin sekin mahdollisuus että sokereissa jotakin häikkää. Ei ole.

Mulla neuvola 27 joulukuuta, en mä jännää, sydänääniä on kotona kuunneltu, mutta rakenneultra on jo 7 tammikuuta!! Saisinpa tietää kumpainen siellä on *syrän*
 
MinttuO ejk
Pikaisesti käväsen...

Lynn_e: sokereihin voi tulla häikkää myöhemmässäkin vaiheessa raskautta...ihan loppusuoralla ne arvot voivat ollakkin pyllyllään. Mutta eihän se isovauva välttämättä tarkoita että sokereissa mitään häikkää olisi.

Meillä rakenneUÄ tammikuun 10.päivä...tuntuu että sinne on pitkä matka...mutta onneksi on joulu välissä. Joulu on ihanaa aikaa ja mieskin lomalla pidempään. =)
 
Pretty in Pi nk 15+3
Alkuperäinen kirjoittaja MinttuO ejk:
Heipä hei...

Painon noususta joku kyseli...jos raskaana olevan paino nousee tai laskee 5% tai yli joutuu äitipolille tarkastukseen. Painon nousu tai lasku voi liittyä johonkin ongelmaan joka on hyvä sitten selvittää.
Missä ajassa tuo viiden prosentin nousun tai laskun pitäisi tulla? Kuulostaa niin pieneltä. Sehän olisi 70-kiloisella ihmisellä 3-4 kg muuto,s ja jo pelkkä vauva painaa sen verran.


 
MinttuO ejk
Pikana....=)

Mun käsittääkseni puhutaan yhtäkkisestä painonnoususta tai laskusta ja siis toi 5%. Huonosti olin asian ed. viestiin laittanut. Kun siis normaalisti raskaudessa painoa tulee se 12-15kg. Mutta toki on poikkeuksia. ja silti raskaus ihan normaali.

=)
 
Katzu
Kirjoitetaanpas tännekin välillä :)

Eilen käväisin neuvolassa ja kaikki ok. Pissa puhdas, verenpaine 102/70,hb 139. Sydänäänet kuului,mutta nöpö meni kovasti karkuun ja syke oli 150. Niin painoa tullut yhteensä hieman vajaa kaksi kg.

Seuraava neuvola 15.1. ja rakenneuä 29.1.

Vointi ollut aika hyvä. Alaselän kanssa välillä ongelmia ja samoin päätä alkanut särkemään. Mutta ilman Panadolia olen hyvin pärjäillyt.

Kaikki joululahjat ostettuna, joten ei paniikkia senkään suhteen.

Mukavaa joulun odotusta kaikille :)
 
Nadele
Meillä oli tänään iloinen iltapäivä, kun tapasimme Pisteen np-ultrassa. Niska oli pieni ja sievä, turvotus vain 1,1. Vauvamme heitti koko tutkimuksen kuperkeikkaa ja jumppasi niin kovasti, että aloin epäillä vaihdokkaaksi. Ainakaan äidiltä moinen jumppainto ei ole peritty ;)

Surullisia uutisia Sannan ystävälle. Kyllähän sen periaatteessa tietää, että mitä tahansa voi aina sattua (myös vauvan synnyttyä!), mutta ei kai kukaan sitä tosissaan usko omalle kohdalle :(
 
Roosa2
Hei vaan kaikille, kävimme mekin tänään np-ultrassa ja kaikki ei ollut niin hyvin kuin odotimme toisella kaksosella turvotus oli 1.6 eli hyvä, mutta toisella oli 3.3 ei hyvä joten minulle tehtiin istukkabiopsia ja tuloksen kuulemme kahden viikon päästä pelottaa pirusti, kaverilla ei ollut turvotusta pelkästään niskassa vaan sitä oli myös kyljissä joten mietimpä vain mitä se voi merkitä, toivon vaan että kromosomit ovat normaalit eikä muuallakaan olisi mitään häikkää vaikka pahalta näyttää muuten kaveri oli ihan reipas ja potkiskeli ja sydän löi nätisti ,mut jotenkin tuli tunne että toinen ei välttämättä selviä loppuun keskeytyksestäkin lääkäri puhui mitenkä sen voi toteuttaa jos niin päätämme ,tietenkin se on hieman hankalampi kun se toinen reipas kaveri on toisen edessä, mutta eiköhän lääkäreillä keinot ole myös siihen.
Inhottaa puhua tälläisesta, mutta pahimpaan on varauduttava onneksi toisella on kaikki hyvin.
 
Roosa2
Alkuperäinen kirjoittaja Roosa2:
Hei vaan kaikille, kävimme mekin tänään np-ultrassa ja kaikki ei ollut niin hyvin kuin odotimme toisella kaksosella turvotus oli 1.6 eli hyvä, mutta toisella oli 3.3 ei hyvä joten minulle tehtiin istukkabiopsia ja tuloksen kuulemme kahden viikon päästä pelottaa pirusti, kaverilla ei ollut turvotusta pelkästään niskassa vaan sitä oli myös kyljissä joten mietimpä vain mitä se voi merkitä, toivon vaan että kromosomit ovat normaalit eikä muuallakaan olisi mitään häikkää vaikka pahalta näyttää muuten kaveri oli ihan reipas ja potkiskeli ja sydän löi nätisti ,mut jotenkin tuli tunne että toinen ei välttämättä selviä loppuun keskeytyksestäkin lääkäri puhui mitenkä sen voi toteuttaa jos niin päätämme ,tietenkin se on hieman hankalampi kun se toinen reipas kaveri on toisen edessä, mutta eiköhän lääkäreillä keinot ole myös siihen.
Inhottaa puhua tälläisesta, mutta pahimpaan on varauduttava onneksi toisella on kaikki hyvin.
 
Thelma82 ejk
Tsemppiä Roosalle varmasti vaikean tilanteen kanssa! Toivottavasti tutkimuksesta ei mitään kauheen vakavaa paljastuisi! Tuu kertomaan kuulumiset kun saat vastauksen!

Sannan ystävälle käynyt todella surullisesti. Ei sitä kyllä voi käsittää et noin voi käydä. Varmasti raskasta!

Aamulla oli neuvola ja pikkunen niin vilkas et aina ku saatii sydänäänet kunnolla kuuluu karkas pois. Mut syke 150 ja muuten kaikki ok.

Mukavaa joulua kaikille!

Thelma82, RV tasan 16

 
MinttuO ejk
Roosalle isot halit ja jaksamiset. Voi miten ikäviä uutisia. Minun serkullani oli tuo np-ultran tulos yli 3mm ja hänelle jatkotutkimukset kuitenkin lupasivat terveen lapsen ja näin kävikin...joten toivotaan parasta!!

Sannan ystävällä surullisia uutisia...eipä ole kiva raskaana ollessa näitä uutisia nähdä tai kuulla. Jaksamista sinne päin!

Tänne ei uutta. Neuvolarintamalla hiljaista tuonne tammikuun loppuun asti joten mitään kerrottavaa ei juurikaan ole. RakenneUä sitten tammikuun 10.päivä.
Liikkeitä tuntuu ja ne huomaa jo pitkin päivää...ihanaa!! =)

MinttuO ja ryyni rv 16+0
 
Lilybelle
Hei, vielä viimeiset terveiset ennen joululomaa.

Ensinnäkin harmittelut Roosan ja Sannan ystävän puolesta. Toivottavasti Roosalle kuitenkin tulee vielä hyviä uutisia. Jokaisen raskauden toivoisi menevän hyvin alusta loppuun, vaikka aina ei niin käy. Minusta on kuitenkin hyvä, että näitäkin asioita käsitellään täällä, sillä ikävät ja vaikeatkin asiat kuuluvat raskausprosessiin aina jonkun osalta.

Itsellä tänään olen tunnistelevinani liikkeitä, makailin aamulla sängyssä ja kauhea melske kävi mahassa. Mukavaa, että liikkeet tästä eteenpäin voimistuvat ja tulevat jokapäiväiseksi iloksi! Onnellista joulun aikaa kaikille ja hyvinvointia maha-vauvoille! Lilybelle ja toukka 15+4
 
Alessia
No onpa tosiaan surullisia uutisia nyt. Roosa2, toivotaan parasta! Voin todella kuvitella tilanteen, koska olin tänään np-ultrassa. Kätilö aluksi katsoi väärin kohdan josta mittaus tehdään, ja ehti jo luulla että on syytä huolestua. Onneksi kaikki oli lopulta kunnossa.

Oli sormet ja varpaat ja kaikki muukin tarpeellinen, niin paitsi aivoja ei kuulemma vielä paljoa ollut... No, vielä on aikaa! Mä kun oon nyt jo lauleskellut pikkupupulle, mutta eihän se vielä kuule (Yön Ihmisen poika on tässä tilanteessa melkoisen koskettava!). Milloinkohan se alkaa kuulemaan äidin äänen?
 

Yhteistyössä