Kesäkuun 2008 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja MinttuO
  • Ensimmäinen viesti
Irina69
Oon niin kateellinen, kun teillä jo tuntuu liikkeitä. Itse en ole tuntenut vielä mitään, joten välillä nousee kamala huoli, että onko siellä masussa kaikki hyvin. Meinasin jo tollasen dobblerin tilata, mutta isäntä totesi mut ihan hassuksi. Ehkä mun on se kuitenkin tilattava saadakseni mielenrauhan.

Mulla maha pomsahti esille viime viikonloppuna, siis ihan yhdessä yössä. Tarkoitus oli salailla raskautta töissä vielä ainakin tammikuun loppuun, jolloin on seuraava ultra, mutta taitaa "säkit" loppua kaapista kesken.. Ei viitsisi enempää ostaa säkkimäisiä paitoja, vaan mielummin ihan kunnollisia mammapaitoja, joista se masu tulee kunnolla esiin. Mammahousut on lienee käytävä kyllä ostamassa jo tulevana viikonloppuna, alkaa isoimmatkin farkut jo hieman kiristämään. Parempi kai sitten vain näyttää olevansa raskaana, kuin yrittää enää salailla, on se jo sen verran hankalaa tällä masulla.

Joku puhui noista masutuubeista, onko tietoa mistä niitä löytyis Helsingistä, vai löytyykö niitä lähes kaikista mammavaateliikkeistä? Se olisi tietty tosi helppo itekin saumurilla surauttaa, mutta kun tuntuu että kaikki aika on ihan kortilla tai silloin kun sitä aikaa olisi, niin mieluiten vaan lepäisi kiireisen työn vastapainoksi..

Hyvää tätä vuotta kaikille!

Irina69 + "Mirjami" 15+4

PS: Isäntä toivoo niin kovasti tyttöä, että maha-asukki piti nimetä Mirjamiksi. Tytöt ovat kuulemma helpompia(!), kysyinkin etteikö elämä ole mitään opettanut hänelle naisista, jos vieläkin pitää tyttöjä helpompina kasvattaa;)
 
Alessia
Irina: Ostin tänään masutuubin Kampin Bebesistä. Maksoi 19,90. Niitä myydään kyllä monessa paikassa, mutta tuo hinta oli yllättäen edullisin :)

Ostin myös Noppiesin farkut, tosin koot olivat melkoisen oudot: mulle sopi xxs, vaikka normaalisti olen kokoa s.

Mullekin tuli verokortti tänään ja mietin just, että mitä pitäisi tehdä tulorajan kanssa. Kai sitä vois olla tekemättä nyt mitään ja vaihtais sitten kun äitiysloma alkaa, jolloin prosentti pienenisi.

Vielä töihin palaamisesta: Tässä vaiheessa olen kyllä ajatellut palata töihin elokuussa 2009, koska voin tehdä osa-aikaisesti töitä. Mies on jo luvannut että saan tehdä osa-aikaisena niin kauan kun lapset menee kouluun (siis esikoinen tulossa...). Vielä kun tämän kevään jaksaa painaa niin seuraavat 10 vuotta meneekin äitiyslomalla ja osa-aikaisena... Kivaa!
 
Irina69
Alessia: Paljonko maksoit noista Noppiesin farkuista?

Vaateketjuilla (kapphall, h&m) on näköjään nykyään ihan omat mammamallistonsa, onko kenelläkään kokemusta eroista eli ovatko vaateketjujen omat mallistot yhtä sopivia ja mukavia kuin äitiysvaateliikkeiden mallistot? Itse en ole vielä käynyt missään sovittelemassa ja kauhulla odotan, että sopivien housujen etsiminen on yhtä tuskallista kuin normimitoissakin (takapuoli ja výötärö eriparia, tosin nyt ei ole enää sitä vyötäröä..).

Hintaerot näyttävät olevan aika suuria varsinaisten äitiysvaatemallistojen ja vaateketjujen mammamallistojen välillä, joten siksi kyselen. Mulla olisi kuitenkin tarkoitus ostaa sen verran äitiysvaatteita ettei ihan joka päivä tarvitse samoilla kuteilla mennä eli muutama sopiva yhdisteltävä asu talveksi ja kevääksi ja jotain pientä vielä alkukesällekin (ihan lopussa ajattelin hyödyntää isännän vaatekaapin xxl t-paitoja, varsinkin jos kesäkuun alku on kovinkin helteistä). En kuitenkaan haluasi ihan mahdottomia tuhlata, kun vauvallekin tarvitsee vielä hommata yhtä ja toista. Vaikea ellei mahdoton yhtälö: Edullista, mutta hyvännäköistä? No, täytynee lauantaina katsastaa liikkeiden valikoimat ja huuto.netistäkin näyttää mukavasti löytyvän hyväkuntoisia vaatteita.

Asiasta kolmanteen. Sain itsekin eilen verokortin ja nyt tuskailen tuon veroprosentin kanssa, jos nostan sitä, maksan entistä vähemmän veroa äitiysrahasta, mutta nyt käteen jää sitten vähemmän rahaa. Raha kun tulisi yhtä tarpeen, sekä nyt ennen synnytystä, että synnytyksen jälkeen. Taidan olla muuttamatta prosenttia ja tehdä mahdollisimman paljon etukäteishankintoja ennen kuin tulot putoaa, laskeehan se prosentti silloin joka tapauksessa. Täytyy luottaa, että isäntä pysyy terveenä ja jaksaa painaa silloin tällöin ylitöitä, jotta talous pysyy kunnossa:) Ja onneksi sitä on tullut oltua ikuisuus samassa työpaikassa, niin ei nuo tulot putoa ihan minimitasolle.

Töihin palaamisesta on vähän puhuttu isännän kanssa, että ehkä syksyllä 2009 tai viimeistään 2010, sen pidempään tuskin on varaa olla pois rahallisessa kuin ammatillisessakaan mielessä. Ellei nyt sitten innostuta tekemään toista heti perään, kun se kerran näyttää olevan mahdollista minulle tuo raskaaksi tulo. Paljon ei ole aikaa ihmetellä, jos toista meinataan yrittää, mulla tulee muuten ikäkin vastaan..

 
Pretty in Pink
Munkin farkut on muistaakseni Noppies-merkkiset ja ostin kokoa S vaikka normaalisti olen esim. onlyn farkuissa kokoa 40 (tai 42). Totesinkin siinä yhteydessä että netistä on mammavaatteita vaikea ostaa kokojen takia.

Kovasti tuntuu kaikilla liikkeitä tuntuvan, myös ensikertalaisilla.

Tunsin EHKä ekat liikkeet eilen, vaikea sanoa kun ei tiedä miltä ne pitäisi tuntua. Meillä vaavi viihtyy melko lailla samassa kohtaa masua: selinmakuulla ja supistellessa vatsa on aina toiselta puolelta korkeampi ja kovempi kuin toiselta. Isukki laittoi eilen korvansa masulle vauvan kohtaan (iltarutiinina jo joitakin aikoja) ja samassa alkoi tuntumaan niin kuin pieni kärpänen olisi alkanut surisemaan ja pörisemään vauvan kohdassa. Kuvaus kyllä vastaisi näitä elohiiri-kuplat-perhosensiivet-juttuja... Yllättävää oli että se kesti aika kauan. Sanokaa nyt viisaammat että saatoinko tuntea niitä liikkeitä? Ilmavaivoiksi en niitä laskisi kun vatsassa kiertävä ilma tuntuu ihan erilaiselta ja ihan eri puolella vatsaa, en ole aikaisemmin tuntenut mitään vastaavaa.

Jos nää nyt on niitä liikkeitä, niin en tajua miten se lapsi saa ne aikaan :)
 
Nadele
Mun mammafarkut on H&M:ltä ja maksoivat 50€. Niissä on siis farkkukangasta lantiolle saakka ja sitten ihan reilusti erilaista kangasta se mahaosa. Koot on isoja, mulla on normaalisti L-koko noitten vaatteissa, ja nyt ostin M-kokoiset ja silti ovat etenkin reisistä väljät. Jätin lihomisvaraa niihin. :) Tuntuivat kuitenkin tosi mukavilta jalassa kun olivat sellaiset lökärit. Olisi siellä ollut varmaan muitakin malleja, mutta olin sovittaessa niin huonovointinen, että halusin ekat vähänkin sopivat.
Minä olen tosin siinä onnellisessa(?) asemassa, että jos/kun menen ihan päivätöihin kevääksi, saan pitää juuri sellaisia rytkyjä kuin mieli tekee, eli ei tarvitse ostaa erikseen "edustusvaatteita".
 
Katzu
Pretty in Pink: Kuvauksesi perusteella luulisin, että liikkeitä ne on :) Minulla ei iltaisin tunnu pituallaan mitään, mutta istuessa kylläkin näin päivällä. Toki tuntuvat vielä aika vähän, mutta nyt kolmena päivänä liikkeitä tuntunut selkeästi enemmän.

Huomaan, kun nyt olen toista päivää töissä 2.5 viikon tauon jälkeen, niin alamahaa kivistää aika ilkeästi istuessa. Seistessä ok, mutta sitten kun hetken istuu niin tunne alkaa. Onko muilla vastaavaa???

Olen ostanut kahdet mustat äippähousut H&M:stä ja eilen tilasin Ellokselta farkut sovitukseen, samoin äippäpaidan. Niin masutuubin tilasin myös joltakin nettisivustolta.
 
lynn_e 18+6
^ Katzu; huomaan samaa kiristävyyttä töissä. Nyt kun ollut paljon pyhiä ja lomia niin mua supistelee ja kiristelee asento kuin asento täällä töissä, olen sekä istuma/että seisomatyössä... ahdistavaa
 
Thelma82 ejk
Terve taas pitkästä aikaa!

Katzu, juuri tänään kävin lääkärissä tuosta kiristelystä kun mulla on sitä jatkuvasti oikeestaan, ollut jo viikon. Vaan makuulla helpottaa. Oon kanssa istumatyössä ja silloin oikeestaan pahinta. Kuuluu asiaan kuulemma, kun ei kipuja ole. Lääkäri tsekkas paikat, eikä oo mihinkää muuttunut, joten sanoi olevan normaalia. Kuukauden kuluttua uusi tsekkaus. Samalla sain tietää et meille tulee poika:) Ainakin kunnon möykky on jalkojen välissä;)

Thelma 18+0
 
angsteri
Voi,kun teillä on jo ihania tuntemuksia! Ja Thelma tietää jo sukupuolenkin! Mä en ole ihan varma tunsinko taas tänään kevyitä potkuja. Ainakin ne tuntui joltain sellaisilta mitä en ole koskaan ennen kokenut. Kai ne sitten potkuja olivat.

Mä ostin h&m:ltä mammafarkut ja äitiysliikkeestä ostin jo aikaisemmin sellaiset löysät housut, jotka ei purista mistään! Farkut oli 39e ja normihousut 40e. Muita mammavaatteita en ole ostanut. Jospa näillä pärjäisi, kun osa normihousuistakin mahtuu vielä (on löysiä vyötäröltä). Kesällä voi painella menemään sitten lantiomallisissa capreissa ja hameissa.

Hienoa, että Thelma sai tietää jo sukupuolen! Mä toivon saavani saavani tietää sen 15.1 olevassa ultrassa.

Angsteri 16+4
 
Thelma82 ejk
Toivottavasti Katzu kaiki menee hyvin! Varmasti vaaratonta, mutta hyvä tarkistaa! Itellä on kyllä enemmä ylämahalla nuo tuntemukset. Alhaalla ei mitään, mut varmasti yksilöllistä. Tuu kertoon sitten mitä sanoivat!

 
Pretty in Pink
Viime kesänä käytin paljon mekkoja ja legginssejä ja luulen että isolla mahalla ne onkin sitten loppuraskaudesta tosi miellyttävät.

Ja taas liikkeisiin? Angsteri (ja muut): Miltä ne yksittäiset potkut tuntuu? Tunsin viime viikolla pari hassua muljahdusta ja neuvolantäti väitti pari päivää sitten että näillä viikoilla ei voi tuntea yksittäisiä potkuja vaan jotain ihmeen hipsutusta.
 
angsteri
Juu, siis sellaiselta hipsuilta tai hipaisuilta ne tuntui. On todella vaikea kuvailla. Ne ei tuntunut muljahduksilta, eikä ilma- tai vatsavaivoilta vaan enemmänkin joltain kuplalta, joka osuu mahaan sisältäpäin. No tämä teksti ei ainakaan järkevältä kuulosta....sorry, mun kuvailutaidot ei riitä parempaan...

Katzulle kovasti tsemppiä huomiseen! Kaikki on varmasti hyvin!
 
Alessia
Irina: Maksoin Nappiesin farkuista 89 euroa, mutta oli siellä kalliimpiakin :) Toisaalta paljon oli myös alennuksessa (30-50 %), mutta ei tietenkään mun kokoa. Onneksi en alkanut netistä tilailemaan, kun oman koon arviointi osoittautui aivan mahdottomaksi.
 
Mörkö 16+2
Liikkeet: Juu, se on kyllä ihan totta, että kun ensimmäistä odottaessa aloin tuntemaan liikkeitä "vasta" viikolla 18 oli kyse todella yhdestä selkeästä potkusta. Nyt 16 viikolla on kyse enemmän räpistelystä/kuplista. Ehkä se on siis totta, ettei kovin aikaisin voi tuntea yksittäisiä potkuja? Niin, ja liikkeitä olen tuntenut lähinnä istuessa.

Äitiysloma: Mun tekisi mieli olla kotona kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. Tosin kuulin juuri järkytyksekseni, että Helsingissä loppuu kuntalisä jo 2 vuotiaana, ja sehän pienentäisi tuloja aika reippaasti. En siis vielä tiedä mahtaako rahat riittää. Haluaisin olla mahdollisimman pitkään kotona, koska kokemuksen perusteella se on tosi hauskaa puuhaa ja lisäksi tämä toinen lapsi jää tod näk myös viimeiseksi.

Nivelet: Mulla on ollut hieman vaikeuksia näiden nivelien löystymisen kanssa. Jalka "irtoilee" kesken kävelyn ja nyt olen joutunut pari päivää linkuttamaan. Hieman jo kauhistuttaa, että mitä mun jalka tykkää lisääntyvästä painosta ja tästä raskaudesta. Mahdanko pystyä kävelemään enää muutaman kuukauden kuluttua? Nyt on jo portaat täysin poissuljettuja. Neuvolasta antoivat ajan fysioterapeutille. Toivottavasti se osaa auttaa.
 
angsteri
Oho Mörkö! Toivotaan todella, että fysioterapia auttaisi! Jännä, että jo tässä vaiheessa tulee tuollaisia vaivoja. Kai kaikki on niin yksilöllistä.

Mä ajattelin olla kotona vajaan vuoden ja sitten mennä "vakikesätyöpaikkaani" kolmenksi kuukaudeksi ja taas syksyllä jatkaa lapsenhoitamista. Täytyy vaan jossain vaiheessa selvittää, että miten toi onnistuu tukien kannalta.

Muuten, onko teillä nenäntukkoisuutta? Mikä siihen auttaa? Mulla on tästä raskaudesta johtuen nenä koko ajan jollainlailla tukossa ja iltaisin se pahenee. Yöllä joudun muuttamaan nukkumisasentoa, kun ei meinaa ilma kulkea, kärjistäen. Niitä nenäsumutteitahan ei saa käyttää. Olisiko teillä jotain kikkakolmosta?
 
Katzu
Terveiset lääkäristä: kaikki oli ok. Kohdun suu kiinni ja kanava pitkä. Kohdun pohja nyt navan korkeudella, syke 149. Pissakokeen tuloksen saa sitten maanantaina.
Olisi kirjoittanut saikkua vissiin vähän reilumminkin,mutta sanoin että yritän mennä maanantaina töihin. Otan sit tarvittaessa uudelleen yhteyttä.

Nyt täytyy mennä

Katzu ja nöpö 17+0
 
Thelma82 ejk
Kiva Katzu että kaikki kunnossa! Taitaa olla kuitenkin aika yleisiä nuo "harjotussupistukset"! Samassa aikataulussa mennään, eli saan kans ma saman testin tuloksen.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Thelma 18+1
 
Lilybelle
Hei, hauskaa kuulla muidenkin liiketuntemuksia. Itsellä liikkeet tuntuvat satunnaisesti, eilen katselin elokuvaa ja tuntui sellainen pikku töytäisyjen sarja ylävatsalla. Se on tosi hauskaa tunnustella liikkeitä, mutta yleensä kun alan niitä odottamaan, ei kuulu tietenkään mitään.

Tilasin itse netistä mammavaatteita Missymomilta alennushintaan. Vielä en ole niitä tosin käyttänyt, mutta näyttävät ihan tyylikkäiltä. Viime raskaudessa menin kaverilta saaduilla kierrätysvaatteilla, mutta tällä kertaa päätin, että saan hankkia uusia vaatteita ja "kukoistaa" kunnolla. Voihan ne vaatteet tosiaan aina myydä huuto.netissä.

Minullakin nokka on tukossa joka aamu, varmaan tukkoisuuteen voi kokeilla suolaliuostippoja, joita saa apteekista. Meillä on annettu ekalle lapselle niitä aina flunssatilanteessa, saisikohan niitä sumutteenakin?

Äitiyslomalla olen varmaan ainakin vuoden ja sitten mies aikoo kai olla puoli vuotta sen jälkeen. Itse en ole mikään mestari kotiäitiydessä, mutta ehkä siihen taas rytmi löytyy kun on pakko. Onneksi on kavereita samaan aikaan äippälomalla, niin on seuraa päiviin. Täytyy sanoa, että ihailen ihmisiä, jotka loistavat kotiäiteinä, se on minun mielestäni maailman haastavin työ!
 
Pretty in Pink
* Tunnustus*

Käytin pari viikkoa sitten järkyttävässä flunssassa viikon ajan nenäsumutetta 2-3 krt päivässä kun olin tukehtua. Toiv. en saa viisipäistä vauvaa.

Olen lohduttautunut sillä, että kuulin juuri tuttavaltani eräästä henkilöstä joka aikoo syödä ulkomailla olon takia malarialääkettä raskauden viimeisen kolmanneksen. Että pahemminkin tilanne vois olla...
 
Pretty in Pink
Ja liikekeskusteluun vielä sellainen lisä, että eilen tunsin selinmakuulla käsi vatsalla kolme pientä tökkäisyä, niin kuin joku olisi pökännyt sormella sisältä päin :)

Huomenna 18+0!
 
Sivullinen x
Hei, nenäsumutteita (esim. Nasolin) voi käyttää raskaudenkin aikana (tarkistettu apteekista), joten ei huolta. Tosin ei pidä koko raskausaikaa käyttää, koska muutenkin käyttö on rajoitettu 10 päivää putkeen.
 
suvullinen x
NENÄN TUKKOIDUUS: bepanthenia nenän limakalvoille illalla! raskaus kuivattaa ja ohentaa niitä limakalvoja ja siksi on aina tukkoinen olo. Bebanthenia antoivat minulle osastolla ja hyvin toimi.
 
angsteri
Kiitos tarpeellista vinkeistä! Täytyy mennä apteekista kysymään niitä suolaliuostippoja ja bepanthenia. Koitin soittaa neuvolaan, mutta sieltä ei vastattu. Kai ne apteekissa tietävät. On meinaan aika inha olo.

Hienoa, että Katzulla oli kaikki hyvin!!
 

Yhteistyössä