KESÄ 2010 hoidot

Barba ja Shayna, iso halaus myös multa :hug: Kaikkea ei tarvitse jaksaa, ei todellakaan. Hyvä että kuuntelette itseänne. Tiedätte, että toivon teille kuten Gabille myös ihan sitä kaikkein parasta, mitä ikinä teidän elämäänne voisi kuulua.

Eina ja Evita, tsemppiä hoitoihin, hui ihan alkaa jännittää teiän puolesta

Despe ja Miimii, oon ihan kateellinen ku teillä on siellä toisenne livenäkin! Oon iloinen teiän puolesta :) Eilen puksuttelin Helsingistä kotiin Jyväskylään junalla ja aattelin tiiättekö teitä, kun juna pysähtyi Hämeenlinnan kohalla.
 
Heissan! Ei tää meidän pino kuukahda, eihän! :attn: Itsellä on tosiaan jäänyt kirjoittaminen vähän vähemmälle lomailun takia, mutta täältä Lapin pakkasista ajattelin muutaman sanan kirjoittaa..

Hienoa Miimii ja Despe että olette treffanneet! Varmasti tekee hyvää jutella ihmisen kanssa joka tietää ihan tarkkaan miten suhtautua ja jonka kanssa jakaa ajatukset. Itse olen käynyt jonkun verran Simpukka-yhdistyksen tapaamisissa, siellä saa myös vertaistukea.

Lakka, onnittelut vielä vahvistuneesta raskaudesta!

Evitalle tsemppiä pistelyn aloittamiseen, huh sulla onkin ollut jännää noiden lääkkeiden kanssa, onneksi järjestyi! En mäkään ole vielä Puregonia hakenut, vaikka pitäisi varmaan maanantaina piikitykset aloittaa. Me asutaan pienellä paikkakunnalla mutta isomman kaupungin vieressä, ja haen aina sieltä lääkkeet. En haluisi todellakaan että meidän "kyläapteekkari" tietää meidän hoidoista..

Einalle kanssa, tsempit piikittelyyn, toivotaan tosiaan että lääkkeen vaihdolla saatte huippualkioita!! :)

Mulla siis maanantaina 0-ultra ja jos kaikki ok niin varmaan aloitan jo maanantaina Puregonin. Tosin vielä tänään ei ole menkat alkaneet (Procren voi viivyttää muutaman päivän), joten katsotaan maanantaina. Mulla on ollut tällä kertaa ihan hirveitä "mummutauti"oireita.. =( kylmä ja kuuma vuorotellen, ja pinna niin kireenä ja lyhyt että mies on saanut huutoa milloin mistäkin, sekin on varmaan aika väsynyt muhun.. Onneksi tiedän että kun aloitan Puregonin, olen taas "Rouva Aurinkoinen".. =) kunnes taas aloittaa siirron jälkeen Lugesteronit ja sitten mennäänkin taas alamäkeä.. on tää välillä rasittavaa tää hormonihirviönä oleminen.

Tuosta tukanleikkuusta, olen miettinyt ihan samaa! Olen kasvattanut vuoden verran tukkaa kun mentiin naimisiin toukokuussa ja halusin nutturakampauksen. Nyt on tullut halu leikata mutta vielä viime kerralla en uskaltanut. Ehkä ensi kerralla!

Oikein ihanaa ylimääräistä lomapäivää kaikille, mekin palataan viikonloppuna täältä lomalta, inhottaa mennä töihin mutta ihanaa kun tietää että hoito alkaa konkreettisesti! Palataan, haleja!:heart:
 
Hei vaan pitkästä aikaa :wave:

Täällä aika matelee, menkkoja ootellaan. Kahet menkat pitäs oottaa ennen ensimmäistä passia. Mun kierroilla siihen menee ikuisuus! Eikä toinen lääkäri luvannu teroja käyttää kiertojen aikaansaamiseksi, kun olen kuulemma lääkkeitä pumpannu tässä lähiaikoina enemmän ku laki sallii. Huoh : / Oon niin kateellinen Miimiille joka pääsee jo kuun vaihteessa uuteen yritykseen. Millon Seralla on passi? Susulle, Einalle ja Evitalle onnea tuleviin hoitoihin!

Ollaan miehen kanssa jo jonkin aikaa keskusteltu adoptioasioista ja oltaisiin kiinnostuneita kotimaisesta adoptiosta. Koko prosessi kestäis noin viisi vuotta, eikä siltikään takeita lapsen saamisesta ole. Miehellä alkaa myös ikä tulemaan vastaan. Ajattelin huomenna soittaa pelastakaa lapset ry:hyn. Tosin luulen että adoptioneuvontaan meneminen evätään kun on lapsettomuushoidot päällä. Olemme kylllä mieheni kanssa ajatelleet, että vaikka saisimmekin biologin lapsen haluaisimme adoptoida toisen. Onko muilla kokemusta adoptio asioista? Tai oletteko asiaa harkinneet?
 
Susu, sullekin ihan tosi paljon tsemppiä hoitoon!! Peukut on korkeella, että onnistuisi :)

Elli, toivotaan, että menkat alkais pian ja pääsisitte eteenpäin.. Odottaminen on tosiaan sieltä jostain.. Mulla on se käsitys adoptioasiasta (pelkkä käsitys, ei varma tieto), että neuvontaan ja pride-valmennukseen voi mennä, vaikka olisi hoidot käynnissä, mutta varsinaisen adoptioprosessin aloittaessa velvoitetaan käyttämään ehkäisyä. Ja jos sitten tulisikin kesken prosessin raskaaksi, adoptioprosessi keskeytyisi. Se johtuu siitä, että adoptiolapsen pitää aina olla se perheen nuorin lapsi. Kysehän on suuremman luokan lastensuojelullisesta toimenpiteestä, joten se on kyllä ihan perusteltua ja lapsen edun mukaista. Meillä adoptio ja sijaisvanhemmuus on ollu jonkin verran mielessä myös. Nyt tietysti onnellisista syistä ne pohdinnat on toistaiseksi jäässä, mutta voihan olla, että jossain myöhemmässä vaiheessa uudestaan tulee ainakin sijaisvanhemmuus harkintaan (riippuen tietysti kaiken kaikkiaan omasta elämäntilanteesta).

Sera, mitä kuuluu!?
 
Kiva kun on vilkastumaan päin taas keskustelut täällä!

Sulatetaanko Miimii teillä molemmat alkiot sieltä pakkasesta yhdellä kertaa?

Alkoiko evitalla jo menkat? Kiva saada joku kulkemaan melkein samassa aikataulussa :) Toivotaan että myös piinaillaan sitten yhdessä!

Kiva että despen ja miimiin tapaaminen sujui hyvin :) Mulla ei ole varmaan "pelkoakaan" että keneenkään teistä täällä syrjäseudulla törmäisin :D

Susulle jo nyt tsempitykset maanantain nollaultraan! Toivotaan että pääset piikittelyt aloitteleen silloin niin kuljet sitten sinäkin ihan minun ja evitan vanavedessä :)

Elli: Odottavan aika on todella pitkä :( Toivotaan että ei kovin pitkiä kiertoja tulisi ja pääsisit mahdollisimman nopeasti piinaamaan jälleen! Me ollaan näitä sijaisvanhemmuus, adoptio jne. asioita miehen kanssa silleen "ohimennen" sivuttu, mutta mitään syvempiä keskusteluja ei olla asioista käyty..

Jokos Sera pääsee PAS:siin kohta?


Mä pistin eilen ekan piikin Pergoverista.. Täytyy sanoa että on aika erilainen pistää kuin puregon.. Aivan kamala kuinka se kirveli ja sattui! Teki ihan tosissaan mieli vetää keskenkaiken se neula pois!! Mutta pakostahan tuon sitten itseensä laittoi loppuun saakka.. JA TUON AINEEN ON NYT PAREMPI SITTEN MYÖS TOIMIA KUNNOLLA!
 
Menkat alkoi 5.1. (ihan niin odotinkin) ja eilen aloitin Puregon pistokset. Eka ultra ensi maanantaina ja veikkaan että mulla punktio 18.1 (jos on mitä punktoida) ja siirto 21.1. (jos sinne asti päästään). että tämmäisellä aikataululla mennään. Mites sulla Eina? osuuko punktio samalle viikolle mun kanssa?

Ja ketään en haluu pelotella tai säikäyttää tai mitään mut siis tuon Orgalutranin kanssa on nyt ainakin täällä itä/etelä suomessa ongelmia! Ongelma ei siis ole meidän pikku apteekin. Ja mä saan niin huippu palvelua meidän lähiapteekissa että ihan sama vaikka kaikki tästä tietääkin. Apteekkari itse soitteli firmaan, joka orgalutrania toimittaa ja ne olivat kertoneet dottelevansa tällä viikolla lentorahtia, jonka mukana orgalutrania pitäisi tulla eli toivon mukaan sitä maahan saadaan ensi viikkoon mennessä eikä kenekään hoidot sen takia siirry. Mene nyt Susu äkkiä lääkkeet hakemaan, jotta varmasti sitä Orgalutrania saat. Mulle olivat nimittäin saaneet sitä tilattua Oulun tukusta ja iltapäivällä sitä ei enää sieltäkään saanut, kun yritettiin varmuuden vuoksi sitä kuudetta piikkiä vielä varalle hommata. Mut sen saan nyt sitten tarvittaessa lainaksi klinikalta.
 
Kielovanamo ja Eina, kiitos tsempityksistä, tosin en varmaan pääse aloittamaan piikkejä vielä maanantaina, koska ei ole menkatkaan vielä alkaneet! :mad: sais jo tulla, ultrakin varmaan siirtyy kun yleensä vuodan ekat päivät niin että ei ultraamisesta varmaan mitään tule..

Evita, kiitos huolenpidosta, mutta mä en tarvitse Orgalutrania! :) mulla on pitkän kaavan hoito, eli jarruna Procren ja sitten vaan Puregonia piikitän + Pregnyl irrotukseen. Toivottavasti noissa ei ole saantiongelmia..

Elli, mekin olemme kovasti puhuneet adoptiosta, mutta koska tämän hetken adoptiotilanne on niin huono (kansainvälisiä lapsia tulee adoptioon koko ajan vähemmän ja jonot tolkuttomat), emme varmaan siihen ainakaan vielä lähde. Kokeilemme vielä nyt kaikki hoidot niin kauan kuin rahat riittää..

Näin muuten viime yönä unta että me saimme tytön, sellasen laihan pienen ruttunaaman.. Aika hassua.. mä oon aina aikasemmin kuvitellut että me saadaan ne toivotut kaksospojat, mistäköhän nyt tuulee? :D

Huomenna lähdemme täältä Lapin lomalta kotiin, tulee piiitkä ajomatka.. Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Mulla menee jarruna cetrotide. Eli onneksi mullakaan ei tuu ongelmia tuon orgalutranin vuoksi (ja toisekseen oon kyllä käyny jo viime vuoden puolella ostaan lääkkeet) :)

Mulla menee evita punktio vko:n 2 lopulle tai vko:n 3 alulle.. Näin vahvasti uskoisin! Tarkemmin en osaa ennustaa, koska tämä on eka lyhyt hoito, ensimmäinen IVF oli pitkällä kaavalla. Ja toisekseen lääkekkin on minulle ihan uusi. Saa nähdä miten tuo Pergoveris ja sen annostus saa munikset kasvamaan. Maanantaina on mullakin sitten ultraan meno. Sunnuntaina laitan jo ensimmäisen jarrun.

Toivotaan Susu että ne menkat sieltä löytyisi ja pääsisit pian meidän vanaveteemme.. Hyvää loppulomaa teille! Toivottavasti olette nauttineet reissusta ja ajelkaahan varovasti kotiin päin!

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
Susu, mulla hoidot olleet lyhyellä kaavalla enkä ole perehtynyt siihen pitkän kaavan hoitoon, niin en ymmärrä niistä lääkitykiksistä, sorry. Hyvä ettei sulla tarvetta sille jarru lääkkeelle ole, kun luulen että saatavuus ongelma koskettaa vähän kaikkialla. Itseäni kyllä säikäytti, kun aiemmin olen kaikki lääkkeet hakenut vasta edellisenä päivänä ennen kuin niitä olen tarvinnut (ihan sen takia kun ei saada mitään korvauksia ja kaikki menee omasta pussista, ettei sitten ole mitään tullut turhaan ostettua, jos hoito olisikin mennyt jostain syystä pieleen) ja tällä kertaa kun mies vei reseptit apteekkiin, niin ajattelin että yksinkertaisempaa tilata nyt kaikki kerralla. Olisi vaan voinut hullusti käydä jos olisin sitä Orgalutrania mennyt vasta maanantaina tilaamaan. Ei käynyt mielessänikään että tälläinen ois mahdollista.

Joko Susulla menkat alkoi?

Etkös Eina aloittanut piikittelyn jo ennen mua? Piikittelet siis pitempään kuin mä? Ekassa hoidossa pistin Puregonia yhdeksän päivää ja toisessa kymmenen. Orgalutrania meni siis viisi päivää ja kuusi päivää toisella kertaa. Kieltämättä nyt jännittää huominen ultra aika paljon, että jos ei olekaan lähtenyt soluja kasvamaan. Siksi pyysinkin ultran heti aamusta, että jos tilanne näyttää toivottamalta niin enpähän sitten suotta aloita toista Puregon lääkesylinteriä. Pistelen Puregonia siis 225ky/päivä.

Miimii ja despe, mäkin olen asunut hämeenlinnassa, mutta muutettiin sieltä takaisin tänne Savoon kotiseudulle kymmenen vuotta sitten. Viisi vuotta sitten tein vielä parin kuukauden työkeikan sinne nurkille. Että tuttu kaupunki mullekin :)
 
Joo ennen sua olen alottanut pistelyt Evita. Mutta sitä en vielä tiedä piikittelenkö sua pidempään...

Se selvinnee tässä lähipäivinä kuinka monta pistosta tulee olemaan. Mulla on eka ultra vasta huomenna, jossa lääkäri pyrkii jo kertomaan punktiopäivän :O Hui kauhiaa.. taas sitä kohta sinne punktioonkin mennään! Tänään on mennyt jo eka jarru piikkikin Pergoveriksen rinnalla!

Tsemppiä evita huomiseen ultraan! Ja Susulle myös tsempit (jos nyt olet sinne ultraan huomenna menossa)! Tulkaahan sitten kertoileen kuulumiset!

Sera mua huolestuttaa ko ei oo mitään kuulunu! Toivotaan nyt kuitenkin että kaikki on ok ja Serallakin se PAS:si olisi tässä kuussa :heart:
 
Evita, ei haittaa ollenkaan, mulla on tehty yksi hoito lyhyellä kaavalla ja siinä saatiin vaan 2 munasolua, kahdessa pitkässä kaavassa on tullut enemmän, viimeksi jopa 17, 13 kypsää. Nyt siis mennään taas pitkällä, se tuntuu mulle paremmin sopivan.

ja joo, menkat alko sitten eilen aamulla, juuri sopivasti kun piti lähteä kotimatkalle ja istua autossa 13 tuntia.. mulla on aina tosi runsaat ja kivuliaat, joten ei ollut ihan paras kotimatka. Mutta hyvä että alkoi! Kyllä mä aion huomenna mennä lääkäriin, katsotaan mitä se sanoo..

Eina, tsemppiä sulle kanssa kovasti, ajattele niin se vaan punktio lähenee!! :) ja kohta päästään toivottavasti yhdessä sitten piinailemaan!!

Huomenna alkaa taas arki, töihin 2 viikon loman jälkeen.. ei kyllä ihan hirveästi innosta, mutta pakko kai se on! Mukavaa viikonalkua kaikille!
 
Näin se vuosi vaihtui, uudet kujeet monella.

Tsemppiä teille jotka olette päässyt uuden hoidon aloittamaan.

Mitä eroa on pitkässä ja lyhyessä kaavassa? Siis millain vaikuttaa erilailla? Mulla oli lyhyt kaava ilmeisesti sen takia kun on pco tyyppiset munasarjat. Reilu viikon päästä olis meilläkin jo se suunnittelu käynti. Alkaa jännittämään.

Tuosta adoptiosta, meillä tuskin olis suoraan sanottuna koskaan rahallisesti mahdollisuuksia vaikka haluja saattais ollakin. Sen enempää en ole ottanut asiasta selvää mutta jostain oon saanut päähäni että pitää olla kauhean varakas.

Miimii ja Desperate, jos huolitte joskus joukkoonne niin vinkatkaa, ei uudet tuttavuudet olis minullekaan haitaksi :)
 
^ Ainiin, hyvänen aika meitähän on enemmänkin täältä! :O Tottahan toki, tää on ollut luojan lykky että vertaistukea on löytynyt :heart: Varmaan niitä ainoita positiivisia puolia tässä paskassa.

Eina, molemmat samassa oljessa, eli kyllä sulatetaan :( Tsemppiä munimiseen, ja evitalle kans. Sullekin noin tuttu kaupunki tämä, kylläpäs nyt sattui tähän ketjuun :) Susu kans lähtökuopissa siellä. Ja Elli, koita jaksaa, yritä keksiä jotain ohjelmaa, joka päivälle tai viikolle varaat jotain kalenteriin :hug: tuo on kamalaa kyllä, usko pois mä tiedän ton turhauttavan odottamisen.. eka metotreksaatti 3kk, sitten kysta munasarjassa 1kk, sit turhia negasiirtoja.. sitten haavainen paksusuolentulehdus ja taas odottelua muutama kuukausi.. Aaargh!
 
Heissan!

No niin, aamulla ultrassa käyty ja ihan hyvältä näyttää. Samantyyppiset lähtöasetelmat kuin viime kerralla. Huomenna aloitan piikittämään ja seuraava ultra viikon päästä. Kävin hakemassa Puregonit, jestas kun kirpasi kun ei saa Kela-korvausta!! : / täytyy vaan toivoa että sen sitten jälkikäteen Kela armollisesti myöntäisi..

Eina ja Evita, mitenkäs teidän ultrat?

Marlaa, tuo pitkän ja lyhyen kaavan ero on siinä että pitkässä oma hormonitoiminta lakkautetaan edellisessä kierrossa (normaalisti kp 21-23), ja se toimii samalla jarruna rakkuloille. Lyhyessä kaavassa jarrua laitetaan kasvatushormonin kera. Pitkää käytetään käsittääkseni silloin kun on pieniä kiertohäiriöitä, ainakin mulla kun on ollut pitkät ja epäsäännölliset kierrot. Lyhyttä suositaan ilmeisesti jos kierto normaali, tai nimenomaan PCO:ssa (ettei rakkuloita tule liikaa?) Jos nyt oikein muistan? Saatan olla väärässäkin, korjatkaa muut jos tiedätte?

Mua on vaivannut nyt ihan tolkuton migreeni näiden menkkojen kanssa (muutenkin sihen kova taipumus), voi kun nää olis nyt viimeiset vähään aikaan.. ;)
 
Jos Miimii molemmat alkiot selviää sulatuksesta niin pakastaako ne toisen uudestaan vai meneekö se roskiin? :( Ja onko se ihan ehdoton ettei sulle sitä kahta enää sitten siirretä? Harmi se on alkioita roskiinkaan heittää!

Kiva kun Susukin pääsee piikitteleen! Mullaki ruukaa olla pistelyiden aikaan kamalat päänsäryt! Nytkin on jo monta päivää putkeen ollut ihan kamala jyskytys :headwall: Ihan ko tollasta tekis päällänsä kokoajan!

Yksi "oire" mulla on kyllä kans aina noista piikityksistä... musta tulee aivan mahdoton nymfomaani :LOL: Ja mies ei ole pahakseen sitä kyllä pistänyt (vaikkei meillä koskaan puutetta seksistä juuri olekkaan, mutta näköjään lisääntyväkään määrä ei haittaa!) Mä muistan kun viime punktiostakin kotiuduin...halut oli edelleen piikityksien jäljiltä sitä luokkaa että olis heti samana iltana pitäny päästä sänkyä natisuttamaan! (tulehdusriskin vuoksi oli pakko jättää välistä) :D

Mites se evitan ultra?

Mulla on punktio perjantaina! A-P-U-V-A! Ei mua jännitä itse toimenpide vaan se lopputulos! Mahdollinen siirto olis sitten vko:n 3 maanantaina. Eli kolmepäiväisenä siirrettäisiin alkio viimekertaisen kaksipäiväisen sijaan. Eli sinne maanantaille saakka saa jännittää siirtoon pääsyä ja sitä millasia alkioita tällä kertaa saadaan. (lauantaina ilmoittavat meille kuitenkin hedelmöittyneiden määrän).

Ultrassa oli tänään 9kpl potentiaalista rakkulaa. Saa nähdä montako solua niistä perjantaina saadaan... Pergoveris-piikityksiä tulee tähän lyhyeen IVF:ään yht. 8kpl (tuon kahdeksannen laitan vielä vauhdittamaan kasvua samana aamuna kun illalla pistän pregnylin) ja punktio tulee siis olemaan kp12!


*muoks* Marlaalle piti sanomani että komppaan Susun kertomusta pitkä-lyhyt-kaava sepostuksesta... :)
 
Viimeksi muokattu:
^ Joo kai se pakastetaan, jos selviää pakastuskelpoisena. En vaan usko, että selviää, ei oo tähänkään asti selvinnyt yksikään alkio uudelleen pakastettavaksi.

Oon ihan kummissani tollasista nymfomanian oireista.. :) Meikäläiseltä tais loppua ne tuntemukset siihen ekaan kohdunulkoiseen 10/09.. Ku ei ni ei.

Menkkoja ootellessa.. pitäis tämän viikon lopuilla alkaa, mutta toki toivoisin että tulis aikaisemmin. Eli katotaan niin ne alkaa joskus ens viikon puolivälissä.. :rolleyes:
 
Toivotaan Miimii että nyt olis oikein kunnon sissi kuitenkin, joka selviäisi pakastuskelpoisena takaisin sinne pakkaseen, eikä menis hukkaan! :heart:

Just puhuttiin miehen kanssa tänään kun ajeltiin ultrasta kotiinpäin, että miten ihmeessä mä taas selviän tästä pidättäytymis-ajasta mikä pitää olla ennen punktiota :p (mutta onneksihan se kyllä kuitenkin koskee vaan miestä eikä mua) :LOL:


Ja Miimiille ne menkat nyt heti kun niitä kerrankin taas kaivataan!!!
 
Mulla ultra veti jotenkin mielen matalaksi, ei tästä mitään tuu... Oikealla puolella yksi ainokainen rakkula sekä kolme pientä, jotka eivät kyllä ehdi kasvaa mukaan. Vasemmalla oli 5-6 tasakokoista n. 9mm rakkulaa. Ja endometrin aika ohut, vaan 4,2mm. Että silleen. Jatketaan Puregonia samalla annostuksella ja perjantaina uusi ultra. Kyllähän se punktio kai joka tapauksessa on sitten seuraavan viikon tiistaina, tuskin sitä voi pitkittääkään siitä. Onko kellään tietoa/kokemusta estrogeenin käytöstä, jos endometrium ei kasva kunnolla. Ainakin muistelen, että Miimiillä sitä kasvateltiin jollain lääkkeillä? Ja täytyy varmaan minunkin alkaa kysellä seuraavaa kertaa ajatellen pitkän hoidon mahdollisuutta, jos meillä vielä on varaa hoitoihin lähteä tämän jälkeen.
 
Evita, älä vielä heitä toivoasi! :hug: Noistahan voi hyvinkin vielä kasvaa se yksi tarvittava solu! Meillä oli toisessa ICSI:ssä silloin vähän sama juttu (lyhyellä kaavalla) mutta saatiin kuitenkin 2 solua joista toinen hedelmöittyi ja päästiin siirtoon. Vielä nuo voivat kasvupyrähdyksen ottaa, uskotaan näin! Jatkatko samalla puregon annoksella? Estrogeenista en tiedä, mutta limakalvo pitäisi olla jotain 7 mm luokkaa että siirretään, joskus on vissiin siirretty pienemmälläkin.
 
Mulla on passeissa ollut estrogeenina Zumenon-pillerit ja Estradot-laastari, yksinään nämä eivät kasvata limakalvoa kunnolla mulla, nyt seuraavaan passiin aloitetaan heti molemmat yhtäaikaa. Tuoresiirrossa mulla tais kasvaa parhaiten limis, ja siinä sen kasvatteluun ei käytetty mitään ylimääräistä (Puregon + Orgalutran + Pregnyl) Mut ei mulla siis missään nimessä ikinä yli 8mm ole siirroissa ollut. Häntä pystyyn, kyllä ne munikset kasvaa!
 
Älä evita vielä maalaa piruja seinälle.. Kyllähän tuosta voi vielä ihan hyvä tulla! Mulla oli niistä 9:tä rakkulasta eilen 4kpl 9mm kokosta tällä hetkellä ja silti lääkäri meinas että ne ehtis jo perjantaiksi mukaan.. itse epäilen kyllä edelleen ettei ehdi :), loput oli 4kpl 12mm ja 1kpl 15mm..

Sulla on ainakin sinne ensi viikkoon aikaa kasvatella noita munia eli niiden puolesta ei varmaan mitään ongelmaa ja toivotaan että tuo limakalvo vielä tuosta ottaa myös loppukiriä! (Ainakin mun limakalvolla on tapana kasvaa loppua kohden nopeempaa vauhtia kun pistoksia laitetaan!) Eli kyllä se sieltä vielä voi hyvinkin paksummaksi kasvaa.. Olishan sitä viikko kuitenkin aikaa suunnilleen kasvulle vielä!

Tsemppiä ja pidä lippu korkeella!
 
Nimimerkki..........Hoito............... ..........Aikataulu


Susu75-------4.ICSI/lahjasolut-------------01/2011

Sera2010--------1.IVF - 1.PAS ----------01/2011

Eina-------------2.IVF-------------------punktio vko2

evita-----------3.ICSI------------------01/2011

Marlaa----------2.ICSI suunnit.käynti------01/2011

wilma32---------2.ICSI--------------------03/2011

Miimii-75-------1.IVF-2.PAS

Elli82--------------1.IVF

barbapörrö13----3.IVF/ICSI

snoww-----------1.ICSI--------------------10/2010 + (ku.raskaus)




*** PIINAILIJAT ***




:heart::heart::heart:pLUSSANNEET:heart::heart::heart:


kielovanamo-------2.IUI--------------- + testattu 3.9.2010
Pieni tiikeri----------IVF--------------- + testattu 14.9.2010
Eintel--------------1.IVF-------------- + testattu 6.10.2010
desperate------1.IVF/ICSIn 4.PAS----- + testattu 19.10.2010
lakka83-----------2.IVF--------------- + testattu 24.12.2010
 
Viimeksi muokattu:
Miimii, evita, Susu, Eina: Suuren suuret tsempit alkaneisiin hoitoihin!! Teitä onkin nyt monta yhtä aikaa "tulessa" ;) Nyt sieltä kunnon plussarynnistys vuoden alkuun :heart:

Kiitokset vielä onnitteluista! :) Mulla on ollut melko oireetonta menoa tässä viikon ajan. Viime yönä tuli aivan järkyttävä kipu selkään (kunnon menkkamaiset jomotukset) ja en pystyny liikkumaan :| Aivan kaamee tunne herätä kesken unen tollaseen! Mies sit siinä klo 3 aikaan hiero mun selkää ja mähän olin vähän paniikissa noista kivuista. Tietenkin se kaikista pahin jyskytti takaraivossa. Aamu alkoi sit pahoinvoinnilla, et oli pakko käydä takas makuulleen. Lisäks nyt kipu oli alamahalla :( Töihin sit lähdin, mut toi kipu ei vaan laantunut vaan tuntui koko ajan paineena. Kysyin sit klinikalta neuvoa, et pitäskö tuosta huolestua tai olinhan mä jo huolestunut. Lääkäri oli heti sitä mieltä, et tilanne pitää tarkistaa, ettei oo kohdun ulkoinen tai hyperi tullut salakavalasti jälkeenpäin. Pääsin gynen polille lähetteellä ultrattavaksi ja aika pelon sekaisin tuntein + hermostuneena oottelin vuoroa - olin varautunut pahimpaan. Lääkäri katto ensin spekulalla kohdun suun tilanteen ja se oli kuulemma napakasti kiinni + vuodosta päätellen olen vahvasti raskaana. No sit ultrattiin ja siellä köllötteli pieni papunen sydän vahvasti pompotellen :heart: Kyllä huojenti oloa saada tuollainen uutinen! Nyt siis rv 6+0, joten vielähän tätä jännitettävää on...
 
Nimimerkki..........Hoito............... ..........Aikataulu


Susu75-------4.ICSI/lahjasolut-------------01/2011

evita-----------3.ICSI------------------01/2011

Eina-------------2.IVF---------------punktio vko2

Sera2010--------1.IVF - 1.PAS ----------01/2011

Marlaa----------2.ICSI suunnit.käynti------01/2011

Miimii-75-------1.IVF - 3.PAS-------------vko4-5

Elli82--------------1.IVF

wilma32---------2.ICSI------------------03/2011

barbapörrö13----3.IVF/ICSI

snoww-----------1.ICSI-------------10/2010 + (ku.raskaus)




*** PIINAILIJAT ***




:heart::heart::heart:PLUSSANNEET:heart::heart::heart:


kielovanamo-------2.IUI--------------- + testattu 3.9.2010
Pieni tiikeri----------IVF--------------- + testattu 14.9.2010
Eintel--------------1.IVF-------------- + testattu 6.10.2010
desperate------1.IVF/ICSIn 4.PAS----- + testattu 19.10.2010
lakka83-----------2.IVF--------------- + testattu 24.12.2010
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä