Olen lukemassa ketjua sivulla 17. En muista, olenko itse osallistunut ketjuun omilla tarinoillani, mutta laitetaan niitä vielä tähän kuitenkin:
Oltiin miehen veljen kotona vierailemassa. Heidän talossaan on tapahtunut selittämättömiä juttuja ja miehen skeptikko-veli on myös myöntänyt kokeneensa kummallisia. No eniveis. Oleskeltiin talon keittiössä, kun yks kaks näin jonkun laihan mieshenkilön keittiön oven suussa, muistan, että miehellä oli lippalakki päässä. Räpäytin silmäni ja se hahmo hävisi.
Kerran olin ajelemassa keskustaa kohti. Käännyin keskustaan johtavalle tielle ja yhtäkkiä suojatiellä näkyi ihan selkeästi juoksemassa kermanvärinen koira. Koira kuitenkin hävisi ennen kun auto törmäsi siihen, en olisi millään saanut autoa pysähtymään, sen verran voimakkaasti kiihdytin.
Kerran olin lenkkeilyttämässä koiraani vanhalla pensittyneellä soranajopaikalla, kun ihan meidän viereisen pensaan takaa alkoi kuulua voimakasta tömistelyä. Mitään ei näkynyt, eikä koirakaan reagoinut ääniin mitenkään. Oli ihan pakko kiristää vauhtia. Samaisessa paikassa olen myöhemminkin kokenut kummia. Lähistöllä on talo, jonka pihassa on koiratarha. Kerran se koiratarhassa oleva koira haukkui ihan vimmatusti sitä soranajopaikkaa päin ja oma koiranikin nosti kaikki selkäkarvat pystyyn ja vilkuili jatkuvasti huolestuneen näköisenä sitä metsää kohti. Emme jääneet selvittelemään, mikä sellaisen reaktion aiheutti. Epäilen karhua.
Mulla on minun mummon(äidi äiti) entinen herätyskello. Muistatte varmaan sellaiset peltiset rämisevät vekkarit, mitkä toimivat vetämällä. Se kello on aina pysähtyneenä mummoni kuolinaikaan. Vedän sen ja se toimii ehkä hetken, kunnes taas pysähtyy.
Tämä mummoni soitti kuolinyönään meille, itse vastasin puhelimeen ja mummo pyysi äitiä puhelimeen. Hain äidin ja äiti lähti kiireellä mummon luo. Ei olla äidin kanssa jostain syystä juteltu sen yön tapahtumista. Mummoni on vieraillut useaan otteeseen kuolemansa jälkeen minun unissa. Muistui vielä mieleeni, että kun näin mummoni viimeisen kerran, meiltä jäi heipat sanomatta, meidän vakio sanonta kun oli "nähdäänpä taas, tai käyppä taas kylässä!" ja huomasin asian astuttuani ulko-ovesta pihalle, siinä kotiin käppäillessäni mietin asiaa ja omassa mielessäni totesin, etten ole näkemässä mummoa enää, niin olisi ollut turhaa huikata "nähdäänpä taas!"
Toisen mummoni kuoleman aikaan olin kävelemässä kotiin päin. Minun lapsuudenkoti sijaitsee hyvin lähellä terveyskeskusta. Kuulin yhtäkkiä, kun ambulanssi tuli pillit ulisten ja kiireellä. Jotenkin vaan tiesin heti, että siinä viedään mummoani viimeiselle matkalle.
Kun olin kävellyt kotiin, äiti ja isä istuivat keittiössä itkemässä, olivat juuri saaneet terveyskeskukselta suruviestin.
Mieheni lapsuudenkodissa, miehen entisessä huoneessa, kuulen usein vierasta puhetta. Puhe kaikuu oletettavasti jostain kivikaudelta, koska en kerta kaikkiaan ymmärrä sitä puhetta, se ei oikein ole tunnistettavaa. Mieheni vanhemmat ovat jo kuolleet muutamia vuosia sitten. Yhä edelleen, kun käymme talossa, siellä välillä leijailee hentoinen tuoksu, kuin "vanhukset" olisivat vielä kotona, tuoksu tulee ja menee. Sen lisäksi siellä soi toisinaan radio, vaikka radio ei ole edes päällä. Enkä osaa kohdistaa, että mistä huoneesta radion soitto kuuluu. Heillä oli tapana kuunnella radiota paljon. Appiukkoni oli eläessään jonkin sorttinen selvänäkijä ja hänen tarinoitaan oli aina ilo kuunnella, hän osasi kertoa niin eläväisesti ja mukaansatempaavasti niitä muistojaan.
Mitähän vielä... Me asutaan tällä hetkellä hautausmaan vieressä. Lapset ovat puhelleet, että kun ovat yksin kotona, talossa kuuluu kolinoita ja että täällä kummittelee heidän mielestään. Itse kuulin meidän edellisessä kodissa yläkerrasta kolinoita ja siellä ullakolla oli tosi kaamea tunnelma, minun mielestä siellä asusteli joku vaalea nainen. Kolinat loppuivat ihan yhtäkkiä ja ollaan sen jälkeen remontoitu yläkerta asuttavaan kuntoon. Se oli sitä ennen pelkkä kylmä ullakko. Sieltä löytyi jonkun ihan täysin vieraan ihmisen syntymätodistus ja pula-ajan lihalappusia.
Kerran oltiin ajelemassa Tampereelta kotiinpäin. Oli yö ja tosi hämärää. Vauhtia meillä oli n. 100km/h Näimme tien reunassa kiiluvat silmät ja mieheni jarrutti voimakkaasti. Siellä tien reunassa vilahti kissa ja samalla hetkellä aivan auton keulan edestä loikkasi hirvi tien yli. Jos se kissa ei olisi ollut siellä kiiluvine silmineen, niin olisinko lie kirjoittamassa tätä tekstiä.
Kirjoitan lisää, jos tulee mieleeni.