Kertokaas taas yliluonnollisia kokemuksia!

  • Viestiketjun aloittaja sirtuuna
  • Ensimmäinen viesti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.05.2006 klo 17:32 nokkapokka kirjoitti:
Fang-Ann kyseli miksi joku voi kertoa henkimaailman juttuja ihan tuosta noin vain.
Vastaan varmaan kaikkien puolesta jotka henkiä näkevät,että se on jotenkin niin luonnollista,että siihen ei sen enempää kiinnitä huomiota.
Itse ainakin olen jo turtunut henkiolentojen näkemiseen,että ei siihen en enempää kiinnitä huomiota. Niin kuin ei kiinnitä sen enempää esim.kaupungilla käveleviin ihmisiin=)
Aivan,kun on koko ikänsä elänyt siinä tietoisuudessa että kaikkialla ympärillä liikkuu voimia ja henkiä,ei osaa pelätä,joskus kyllä saattaa olla vähän orpo olo,mutta se menee ohi. On tietysti sellaisia pimeyden voimia mistä en halua edes tietääkään,vaikka nekin ovat olemassa.
Suvussani on ollut josjonkinlaista ennustajaa,mm. isäni,itselläkin jonkinlainen umpimähkäinen kyky nähdä,mutta se on hallitsematon voima,tieto tulevasta tulee kun on sen aika,eikä varsinkaan itselle näe koskaan mitä tulevaisuus tuo.
 
Tuli näin jälkijunassa mieleen eräs temppu jonka ns.räyhähenget tekivät kotonani kun olin vielä teini-iässä...Oltiin siskon kanssa leikattu hiuksia,siis tasoitettu latvoja,ja meillä oli huoneessamme sitä varten sakset,kampa ja purkki jossa oli vettä. kun olimme valmiit lähdimme huoneestamme jonne jäi vain kissa,muita ei ollut kotona,ja menimme juomaan teetä. Kun sitten palasin huoneeseemme,en ollut uskoa silmiäni: pöydälle jättämäni vesipurnukka oli keskellä lattiaa alassuin,niin ettei yhtään ollut läikkynyt vettä lattialle kaikenlisäksi purkin alla oli sakset.Siis luulisi,ettei vesi voi silloin purkissa pysyä,koska sakset tietenkin kohottivat purkkia lattian pinnasta.Kissa makoili edelleen sängyssä,eikä se muutenkaan olisi pystynyt heittämään purkkia lattialle parin metrin päähän pöydästä. Vasta kun menin ja kohotin purkkia,vesi valui lattialle. Selittäkää joku miten se olisi ollut mahdollista ilman henkivoimia...
 
Minulla ja isoveljelläni oli nuoruudessani paljon yhteisiä ystäviä. Erään ystävämme perhe oli ostanut vanhan kansakoulun, joista osa huoneista oli muutettu asuttavaksi. Silti siellä oli paljon huoneita, joita ei käytetty. Yhden huoneen seinää koristi vain yksi taulu joka kuvasi vanhaa miestä.
Mun mielestä talossa oli aina jollainlailla pelottavaa, enkä mielelläni mennyt yksin huoneisiin.
Sitten veljeni kertoi kuinka olivat tulleet ystävämme kanssa kotiin niille, ja keittiöön menevillä portailla oli istunut vanha setä syömässä makkaraa. Eikä voinut olla keksitty juttu, koska kumpikin olivat huudahtaneet yhtäaikaa, että kuka tuo on! Sen jälkeen mies oli hävinnyt...
Monesti mietin, että voihan ton kokoisessa rakennuksessa asua joku muukin "salaa", eikä välttämättä toiset edes tiedä. Varmasti monta huonetta, joissa ei kukaan ole koskaan käynyt tai ovet oli lukittu.
Tapahtuneen jälken en enää jalallani taloon astunut, vaikka ystävä monesti pyysikin. :/
 
Minulla ja äidilläni on unennäkemisen lahja sekä etiäsiä.

Näin paljon ennen äidin isän kuolemaa unen...
Äitini kotitaloon mennessäni tapasin navetassa oudon mummun joka sanoi että pappa on lähtenyt ja mummu on muuttanut muualle.
Juoksin lähes itkien tupaan, sisällä tuvassa pöydän ympärillä istuu 5 ihmistä. Kaikki niistä tuntuvat tutulta, mutta katsovat minua kuin vieraaseen. Tuvasta on kadonnut tuttu punainen astiakaappi ja sen paikalla on valkoinen uusi astiakaappi.

Pappani kuoli n. 10 vuotta unen näkemisen jälkeen. En ole hautajaisten jälkeen käynyt mummolassa. Vanha punainen astiakaappi on nykyjään siskollani ja samalla paikalla tuvassa komeilee uusi valkoinen kaappi.
En pidä yhteyttä äitini 5 sisarukseen millään lailla... :/

Sitten toinen tapaus sattui ystävälleni...

Hän alkoi näkemään toistuvasti toissa syksynä punamekkoisen tytön juoksevan heidän asunnossaan. Tytöllä oli yllä punainen vakosametti mekko ja pitkät hiukset . Tyttö oli noin parivuotias.
Kaverini kertoi siitä tytöstä usein kun tapasimme ja kerran hän ihmetteli miksei tyttöä ollut pitkään aikaan näkynyt...
muutamia viikkoja siitä tulin yllättäen raskaaksi (en aluksi edes kertonut sitä) ja menin käymään ystävän luona. Hän heti sisälle tultuaan alkoi ihmettelemään miksi tyttö olikin taas ilmestynyt hänelle. (vannoi ettei itse ole raskaana) "tuossa se käväsi portailla istumassa ja juoksi sitten keittiöön"
Pakkohan minun oli kertoa raskaudestani ja myöhemmin aloin epäilemään että odotan tyttöä... ystäväni sanoi ettei se voinut olla poika koska hän näki sen tytön ja kuinka ollakkaan...ihana tyttö vauva syntyi!!

niin ja nyttemmin tuo punamekkoinen tyttö on hänen elämästään kadonnut kokonaan.Viimeisen kerran hän näki sen kun olin kertonut raskaudestani...


 
Liz81
En tiedä voiko tätä lahjaksi sanoa, mutta näen unta ennen ku joku kuolee. Unessa omat hampaat murskaantuu ja tippuu suusta ja se joka kuoleee on unessa mukana.
Näin myös unta että hyvä ystäväni sai lapsen ja synnytyksessä sattuu jotain kamalaa ja niinhän siinä kävi. Vauva meinas kuola, mutta kaikki käänty hyvin.
Olen nähnyt unta että kaverini menee naimisiin, kun puhuin hänelle siitä ni kaveri nauroi ja sanoi että menivät viikonloppuna naimisiin!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.06.2006 klo 16:29 Liz81 kirjoitti:
En tiedä voiko tätä lahjaksi sanoa, mutta näen unta ennen ku joku kuolee. Unessa omat hampaat murskaantuu ja tippuu suusta ja se joka kuoleee on unessa mukana.
Näin myös unta että hyvä ystäväni sai lapsen ja synnytyksessä sattuu jotain kamalaa ja niinhän siinä kävi. Vauva meinas kuola, mutta kaikki käänty hyvin.
Olen nähnyt unta että kaverini menee naimisiin, kun puhuin hänelle siitä ni kaveri nauroi ja sanoi että menivät viikonloppuna naimisiin!
Sitähän sanotaan että hampaiden irtoaminen povaa kuolemaa mutta mä olen useasti purru hampaita irti unessa ja ne on hajonnu vaan eikä kukaan oo kuollut ketä tuntisin..onneks. Niin myös sikolla on käynyt eikä kukaan ole kuollut. Eli onneks ei oo ihan saletti aina toi juttu ;)
Mulla on se vika nääs että puren hampaita täysiä yhteen usein ja näen sit unta et joku hammas irtoo sen takia. Herään kun puren hulluna hampaita yhteen. Ja sit on suu kipee aamulla.
 
Shanannaa
Mulle on sattunut sellainen että juuri mummon kuoleman jälkeen,joka oli hyvin telepaattinen ihminen.meillä kotona kummasti valot sammui vaikka kukaan ei painanut katkaisijasta.Mitään sähkökatkoksia ei siis ollut.Ajattelin että mummo se siellä ilmoittelee läsnäolostaan...
 

Yhteistyössä