Kertokaa itsestänne jotain outoa.

"heh"
Mäkin kuvittelen keskusteluja ja mieluiten vielä niin että jokaisessa lauseessa on viidellä jaollinen määrä kirjaimia. Joskus täytyy käyttää pieniä täytesanoja tai miettiä tarkkaan sanojen taivutusmuodot että jaollisuus menee oikein. Tai sitten kuvittelen keskusteluja niin että laitan samalla jokaisen sanan kirjaimet aakkosjärjestykseen (esim. kissa -> aikss). Ja joskus kun on vaikka huonekaluja sijoiteltu niin että erikorkuisia on vierekkäin, alan kuvitella minkämuotoisilla tetris-palikoilla yläpinnan epätasaisuuden saisi täytettyä. Samaa teen joskus kun katselen metsää taivasta vasten.
 
"heh"
-Pienenä mulla oli noin 20 pehmolelua unileluina sängyssä. Niitä piti "kierrättää" niin ettei yksikään lelu joutunut olemaan jalkopäässä kahta yötä peräkkäin.
Mul oli sama. Tosin ne kaikki ei olleet sängyssä mutta jokaisen vuorollaan piti päästä viereen. Mä tein jopa ruutupaperille listan josta pystyi tarkistamaan kenen vuoro ;) Ja jos yksi oli mukana vaikka leirillä 3 yön ajan niin sille tuli 3 ruksia ja joutui olemaan piiitkään pois viekusta.
 
-Oudoin uskomus ja tapa itellä varmaan se, että kun liikkuvasta autosta katselen metsänreunaa, oon ihan varma että kun tarpeeks kauan katsoo siellä näkee jonkun puun oksalla hirtetyn miehen roikkumassa. Sitten yritän haastaa itteni tuijottamaan ohi kiitävää metsää mahdollisimman kauan, mitä pitempään pystyn sen kylmänhikisempi hermostunut olo tulee ja jossain vaiheessa on pakko kääntää katse eteenpäin kun en kestä sitä jännitystä enää. Tämä uskomus ollut mulla ihan lapsesta asti. Tiedä sitten mistä tullut
Mä taas lenkillä usein katselen kaikkiin ojiin ja ryteikköihin ja mietin, että mitä jos näen ruumiin siellä. Varsinkin viimeaikoina mietin aina, että näen sen Karoliina Kestin jossain (kun asun samoilla seuduilla).
 
Lasken kaikkea. Lasken kotini portaita niitä kävellessä, lasken leffojen teksteistä montako sanaa ruudussa on kerrallaan, lasken ajaessani vastaantulevia autoja... ja päätän sen laskun aina 5 tai 10...jos näenkin 11. auton, on pakko aloittaa sen kohdalla laskemaan alusta, kunnes pääsen tasalukuun.

Normaalia? Tuskin :D :D
Minä lasken kotitöitä tehdessäni.
Minulla tyystin absurdi pisteytyssysteemi, jonka mukaan arvotan päivän: Jos tein kotipäivänä 12 x 120 p tai sellaisena päivänä jolloin olen kodin ulkopuolella töissä tai koulussa suurimman osan aikaa 6 x 120p, niin olen "tehnyt osani" riippumatta siitä, miltä kotona näyttää.
:)
 
Kaivan pumpulipuikolla korvat joka suihkun jälkeen, muuten tulee korvatulehdus. Kaivelen myös lasten korvat.
Olen lapsiltani vetänyt kaikki maitohampaat suusta.
En osaa ajaa kunnolla autoa vaikka minulla on ollut ABC-kortti yli 20 vuotta.
En koskaan ota päälimmäistä mistään, en lehteä en maitopurkkia hyllystä.
Voirasiaa ei räävitä, vaan otetaan reunasta nätisti.
Seuraan tarkasti ruokareseptejä, harvemmin improvisoin.
Leipää syödessä jätän kantaosat viimeiseksi kun ne ovat ne parhaat.
Koirat nukkuu sängyssä. Kun uusi pentu tulee taloon niin otan sängystä jalat pois.
 
vier
Mulla pitää kaikki olla tasalukua. Joskus jos pitää valita neljä niin se on hyvä luku mutta kuusi taas ei, sillä kuusi kun laittaa puoliksi niin se on kolme ja siis pariton ja neljä puoliksi on kaksi...mutta jos kaksi laittaa puoliksi on se yksi ja siis pariton....öööö...tää menee aina tosi vaikeaksi.
Mutta yleensä siis aina parillinen luku...

Minä taas pidän enemmän parittomista luvuista, olen pitänyt aina. Ja alkuluvut ovat kaikkein parhaita =)

Kun pelaan pasianssia niin pidän enemmän mustista korteista kuin punaisista, ja padoista enemmän kuin risteistä. Kun peli menee läpi ja viimeiseksi jääneet kortit ovat patoja, peli on erityisen onnistunut.
 
cirre
Kyttään Facebookissa mieheni eksän profiilia, se on ollut mulle pakkomielle jo 1,5 vuotta. Kun tämä ex laittoi profiilinsa rajatuksi niin etten näe hänen päivityksiään, siirryin kyttäämään hänen nyk. miehen profiilia. Mieheni ei ole missään tekemisissä eksänsä kanssa tai muuta, mutta en vain jostain syystä pääse tavastani eroon vaan kulutan tähän aikaani päivässä monta turhaa minuuttia. Noloa ja omasta mielestäni outoa että mieheni eksän elämä kiinnostaa näin paljon.
 
Mä taas lenkillä usein katselen kaikkiin ojiin ja ryteikköihin ja mietin, että mitä jos näen ruumiin siellä. Varsinkin viimeaikoina mietin aina, että näen sen Karoliina Kestin jossain (kun asun samoilla seuduilla).
Mulla taas on lapsuudesta asti (aina) ollut sellainen pelko, että astun järvessä ruumiin päälle. Erityisesti sellainen kammo, että astun siellä pohjalla lionneen ruumiin käden päälle, sitten se tirskahtaa siellä jalan alla mutta kuitenkin tuntisi ne turvonneet sormet. Toisena kammotuslistalla olisi ruumiin vatsa. Sekin olisi turvonnut ja pöhöttynyt. Sen takia mä tykkään uida joko täysin kirkkaassa vedessä tai sitten niin syvällä, ettei jala osu pohjaan :D :ashamed:
 
vier
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;24552574:
Mulla taas on lapsuudesta asti (aina) ollut sellainen pelko, että astun järvessä ruumiin päälle. Erityisesti sellainen kammo, että astun siellä pohjalla lionneen ruumiin käden päälle, sitten se tirskahtaa siellä jalan alla mutta kuitenkin tuntisi ne turvonneet sormet. Toisena kammotuslistalla olisi ruumiin vatsa. Sekin olisi turvonnut ja pöhöttynyt. Sen takia mä tykkään uida joko täysin kirkkaassa vedessä tai sitten niin syvällä, ettei jala osu pohjaan :D :ashamed:

Mua pelottaa että kun sukellan kädet edellä niin sormet uppoaa vainajan silmäkuoppiin. Joo varsin todennäköistä mutta uin silti mieluummin uimahallissa :D
 
Astianpesukoneessa täytän sen aterinkorin järjestyksessä, jokaiseen ensin yhdet, sitten kierros alkaa alusta jne..

Keittiön kaakeleille ei saa roiskus mitään, edes vettä. Pyyhin jäljet heti pois ja kyttään myös jos mies roiskuttaa vettä.

En koske ikinä jalkoihin (paitsi suihkussa) kun ne on minusta ällöttävät, kerää kaikkia bakteereja.. Levitän kosteusvoiteen toisella jalalla hankaamalla.
 
Käyn pääni sisällä muutamaa toistuvaa keskustelua italiaksi. Se on ehkä jokin tapa rauhoittua.

Jos pelottaa tai suruttaa, mietin tarkoin erästä tiettyä maisemaa, sen jokaista yksityiskohtaa. Se vie ajatukset hyvään ja auttaa keskittymään. Maiseman nimi on Joutsenlampi.
 
......
Mua taas ällöttää uimahalleissa se, kun kuvittelen mitä ihmiskehon eritteitä siihen veteen pääsee, miten vesi kulkee useiden peräaukkojen ja sukupuolielinten kautta tai ihosta kulkeutuu jotain kuvottavaa veteen tai altaan reunalta tarttuu jalkasienet ynnä muut. Yleisillä uimarannoilla tai järvessä samat asiat eivät ällötä tippaakaan, vaikka uimahallissa vesi sentään puhdistetaan koneellisesti. Mä en vaan tiedä mikä mulla on tullut uimahalleja kohtaan. Ne ovat kuvottavia paikkoja, joihin en vapaaehtoisesti menisi.
 
täällä kans yks sisäisten keskustelujen kävijä + ilmeily kuuluu tietysti asiaan :wave:

toinen mikä ei ehkä niin outo ole, mutta koneella kun luen jotain tekstiä niin mustaan sitä hiirellä koko ajan sitä mukaa.. :D
 
...........
Mä en viihdy alasti edes silloin kun tiedän olevani aivan yksin kotona eikä kukaan voi nähdä. Olen yrittänyt kuumalla ilmalla nukkua alasti tai pelkät pikkuhousut jalassa, mutta se on ihan kamalaa, enkä saa unta jos päällä ei ole yövaatteita. Joskus oli pakko nukkua ilman alushousuja kun ei ollut yhtään puhtaana ja sen yön nukuin hyvin huonosti. Koko ajan tuli sellainen kiusallinen olo, että perse on paljaana. Kerran yritin nukkua kokonaan alasti ja en voinut nousta yöllä sängystä käymään vessassa ennen kuin olin pukenut sängyn vieressä olevan yömekon takaisin päälle.

Ei mulla ole mitenkään huono itsetunto kroppani suhteen, tää ei liity mitenkään siihen. Mun mielestä oma alastomuus vain on jotenkin kamalan häpeällistä ja kiusallista. En voi olla rennosti jos olen alasti, lukuun ottamatta normaalia suihkussa käyntiä. Ja tää on mun mielestä siksi outoa, koska tästäkin ketjusta on saanut sellaisen kuvan, että yleensä ihmiset tykkäävät olla alasti tai vähissä vaatteissa jos ovat omissa oloissaan.
 
[QUOTE="outi";24504825]tykkään hypistellä koirien märkää nenää.[/QUOTE]
Mä taas rakastan impata meidän koirien tassujen unituoksua.

Mut mä hluun kuitenkin kertoa eri oudon jutun musta. Mun päässä on olemassa kohta, josta jos rapsuttaa niin mä aivastan. :D
 
"vierailija"
Mua taas ällöttää uimahalleissa se, kun kuvittelen mitä ihmiskehon eritteitä siihen veteen pääsee, miten vesi kulkee useiden peräaukkojen ja sukupuolielinten kautta tai ihosta kulkeutuu jotain kuvottavaa veteen tai altaan reunalta tarttuu jalkasienet ynnä muut. Yleisillä uimarannoilla tai järvessä samat asiat eivät ällötä tippaakaan, vaikka uimahallissa vesi sentään puhdistetaan koneellisesti. Mä en vaan tiedä mikä mulla on tullut uimahalleja kohtaan. Ne ovat kuvottavia paikkoja, joihin en vapaaehtoisesti menisi.
Mulla on ihan sama juttu! En voisi kuvitellakaan meneväni uimahalliin, ajattelisin kokoajan että lillun samassa vedessä jossa kaikkien muitten sukuelimet, peräaukot likoavat. Puhumattakaan, jos heillä on elimissään jotakin tauteja. Eniten inhoan ajatusta erilaisista ihotaudeista, silsasta, syyhystä, mutta yleensäkin peseytymättömyydestä.

Minuakaan ei yhtään inhota uida järvessä eikä yleisellä uimarannalla. Järvi on suuri, siinä toimii puhdistusjärjestelmä paremmin koska siinä on luonnollisia bakteereja ja hajoittajia, järveen paistaa aurinko. Jäeven vesi on luonnollisessa liikkeessä.
Jotenkin hullua, että mua ei inhota edes ns. järvisyyhy eli imumadon toukat, eikä mitkään muutkaan öttiäiset
joita saattaa olla järvessä.

Ainoastaan ihmisten pöpöt ja uimahallin taudinaiheuttajat.
 
-
Joskus kun olen yksin kotona ja teen ruokaa, niin leikin että olen tv:n ruokaohjelmassa. Puhun, elehdin ja käyttäydyn kuin minua kuvattaisiin. Saatan selittää näin kuin teen jauhelihakeittoa: No niin, tähän ruokalajiinhan on tärkeää käyttää perunoita, jotka eivät hajoa keitettäessä. Olen valinnut kotimaista van gogh- yleisperunaa (näytän pussia).
Kuorimme täältä muutaman hyvänkokoisen yksilön, noin 8 kappaletta varmaankin riittää. Sitten selitän ja näytän, miten paistan jauhelihan, pilkon sipulin ja teen kaikki muutkin hommat. Se on tosi aivotonta, mutta hauskaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kerpele

Yhteistyössä