Kaverin mielestä teen väärin vauvan nukuttamisen suhteen, miten on?

Miten on sitten käytänössä mahdollista esim nukkua, käydä suihkussa, ajaa autoa tms, jos vauvaa ei saa jättää yksin hetkeksikään? Jos se vauva herää yöllä ja pyörii hetken ennen uudelleen nukahtamista eikä siis itke ja vaadi mitään, miten se eroaa tuosta illan nukkumaanmenosta?

Miten nukkuminen estää sinua olemasta lapsen kanssa? Suihkussakin voi käydä lapsen kanssa ja jos se ei sovi, niin sitten voi vähintään jättää lapsen toisen ihmisen syliin. Minä en autoile, käytän julkisia, mutta jos on pakko niin olkoot, sitten lapsi on yksin hetken. Ei se tarkoita sitä, että se tekisi lapselle hyvää!

Tuo aika on niin kovin lyhyt kuitenkin, sitten lapsella on koko loppuelämä aikaa olla itsenäinen...

Et vastannut tuohon viimeiseen kysymykseeni? Miten se, että vauva herää ja nukahtaa uudelleen niin, ettei äiti edes huomaa, eroaa tuosta illalla nukahtamisesta?

Ja onko siinäkään järkeä, että pitää mennä itsekin aina nukkumaan, kun vauvakin nukkuu. Eikös sanota, että vauva nukkuu sellaiset 20 tuntia vuorokaudessa. Ja ihan lisätietona tähän: olen tehnyt näin parin kuukauden verran, eikä ollut kovin helppoa. Jos vain jokin muu keino läytyy, en enää tekisi niin.

 

En halua arvostella, mutta en ehkä itse jättäis sinne sänkyyn noin pientä, jos inahtelee ja kaipaa kuitenkin seuraa ja huomiota. Tuntuu että vauva helposti lopettaa kontaktin oton äitiin ja passivoituu, jos hänen lähestymisyrityksiään ei huomioida... Näin olen lukenut, että esim. masentuneen äidin vauva yrittää ottaa äitiin kontaktia ja jos ei äiti koskaan vastaa vauvan yrityksiin, niin vauva lannistuu ja lopettaa kontaktinoton.
Itse imetän vauvan uneen ja nostan nukkuvana rinnalta omaan sänkyyn meidän sängyn viereen. Nukkuu aika pitkiä unia tyytyväisenä ja sitten nostan kun inahtelee pois sängystä. Minusta on tärkeää, että vauvan viesteihin vastataan. Ei musta ole ollut unikouluttamaankaan noita omia lapsiani, eli imetysaika, noin vuosi on kyllä heräilty.

 

Pieni kitinä ja "unen hakeminen" ei mun mielestä ole kyllä mitenkään haitallista. Meillä ainakin käy hyvin usein niin että neiti vaan juttelisi ja nousisi pystyyn jos minä roikun vieressä "vahtimassa" koska nukahtaa.
Tiedän myös sellaisen tapauksen jossa jo reilu yksi vee nukutetaan joka unilla viereen ja jos äiti/isä siitä lähtee niin lapsi havahtuu ja uni katkeaa, jatkuvasti. Joten jompi kumpi makaa sitten lapsen vieressä päiväuniajan sekä yöllä myös. Onko sekään tervettä, tai mitä hyötyä sellaisesta on?

 

Mun mielestä todella vastenmielistä kuvitella, että joku oikeasti pystyy noin vain jättämään lapsensa yksin. Ihan pieni vauva ei osaa edes protestoida sitä, että hänet jätetään yksin. Onhan se silloin hyvä luulotella, että vauvalla on kaikki hyvin ja hän voi vallan mainiosti.

Osaahan vauva protestoida, itkemällä. Jos on jokin hätä niin vauva kyllä itkee ja toki silloin menen heti paikalle.

Ja mitä sanoin ääntelystä ennen nukahtamista niin ei siis ole itkua tai kitinää, vaan sellaista vauvan juttelua.

Jos on todellinen hätä. Itku on se viimeinen keino pyrkiä tavoittelemaan äitiä; siinä on jo monet muut viestit ohitettu. Aika alhaiset standardit vanhemmuuteen jos pelkästään hätään reagoidaan ja kaikki muu on ihan sama.

Itsekseenkö se vauva juttelee? Ei kaipaa ketään, kelle jutella? Ihan omaksi iloksiin pyrkii vuorovaikutukseen ilman kanssa?

Vauvalle on hyvä opettaa ettei yöllä seurustella. Niinhän sitä neuvotaan että katsekontaktiakin on hyvä valttaa ilalla/yöllä, koska se piristää vauvaa. Jos yöllä jutellaan, niin kohta pitää leikkia ja muuten seurustella yöllä lapsen kanssa. Ja kumminki tärkeätä on että vauva oppii vuorokausirytmit ajoissa.

 

Osa on nyt sitä mieltä, että vauvan iholla pitää olla 24/7 tai hän kasvaa kieroon. Onko oikeasti niin, että pidätte vauvan ihan koko ajan läsnä? Ette nukuta vaunuissa tai omassa sängyssä? Tai vaikka vanhempien sängyssä, mutta ilman aikuista siinä? Eli siis se pieni vauva, joka usein nukkuu lähes kellon ympäri, on ihan koko ajan liki teitä? Ette laske häntä yksikseen nukkumaan mihinkään, vaan joko kiehnäätte hänen kanssaan sen 24/7 tekemättä itse mitään tai sitten hän kulkee kantoliinassa mukana ihan koko ajan. Olenko nyt ymmärtänyt jotain väärin? Jos, niin mitä?

Kyllä, näin minä olen tehnyt kunnes vauvat ovat olleet kypsiä olemaan pieniä aikoja erossa minusta.

Kiitos vastauksesta. Itse en ole osannut vielä kiintymysvanhemmutta noin pitkälle. Vauvani nukkui milloin missäkin eli kehdossa, meidän sängyssä, sohvalla (kun ei vielä liikkunut ), vaunuissa, auton istuimessa matkojen aikana (etkö ajanut autoakaan lainkaan vauva-aikana? ). Reagoin aina lapsen tarpeisiin heti, en siis odottanut suurta itkua. Paitsi automatkoilla ikävä kyllä välillä kävi niin ja se riipaisi äidin sydäntä kovin. Jos vauvalla oli olotila, että hän kaipasi selkeästi enempi läheisyyttä, silloin kannoin häntä vaikka koko päivän liinassa. Minulla kyllä oli itselläni niin suuri läheisyyden tarve vauvaa kohtaan, että suuret osat päivästä utuli köllöteltyä soffalla kirjoja lukien tai leffoja katsoen, jotta vauva sai nukkua vatsan päällä. Se tarve vaan kumpusi jostain. En olisi halunnut olla missään muualla. Oikein harmitti, kun vauva ei enää halunnut nukkua silllä tavalla =) Mutta siis nukkui kyllä muuallakin ja touhusin omiani. Aluksi nukutin vauvan joka yö kehtoon ja pistin hänet aina imetyksen jälkeen takaisin, mutta kun huomasin, että vauva oli tyyppiä, joka tarvitsi kahden tunnin välein tissiä, luovuin kehdosta ja nukuttiin perhepedissä. Jos hän olisi ollut vauva, joka tarvitsee vain kerran yössä tissiä, olisin luultavasti antanut hänen nukkua kehdossa. Äh, tai sitten en. Muistin juuri heränneeni usein viimeistään aamuyöstä ikävään ja vauva oli pakko nostaa viereen... Hmm. Mutta siis, olen mielestäni tavallaan luonnostaan kiintymyssuhdevanhempi ja lisäksi ammattini puolesta (erityislto ) aihe on tuttu, mutta noin kiintymykselliseksi en osaisi ryhtyä.

 

Miten on sitten käytänössä mahdollista esim nukkua, käydä suihkussa, ajaa autoa tms, jos vauvaa ei saa jättää yksin hetkeksikään? Jos se vauva herää yöllä ja pyörii hetken ennen uudelleen nukahtamista eikä siis itke ja vaadi mitään, miten se eroaa tuosta illan nukkumaanmenosta?

Miten nukkuminen estää sinua olemasta lapsen kanssa? Suihkussakin voi käydä lapsen kanssa ja jos se ei sovi, niin sitten voi vähintään jättää lapsen toisen ihmisen syliin. Minä en autoile, käytän julkisia, mutta jos on pakko niin olkoot, sitten lapsi on yksin hetken. Ei se tarkoita sitä, että se tekisi lapselle hyvää!

Tuo aika on niin kovin lyhyt kuitenkin, sitten lapsella on koko loppuelämä aikaa olla itsenäinen...

Et vastannut tuohon viimeiseen kysymykseeni? Miten se, että vauva herää ja nukahtaa uudelleen niin, ettei äiti edes huomaa, eroaa tuosta illalla nukahtamisesta?

Ja onko siinäkään järkeä, että pitää mennä itsekin aina nukkumaan, kun vauvakin nukkuu. Eikös sanota, että vauva nukkuu sellaiset 20 tuntia vuorokaudessa. Ja ihan lisätietona tähän: olen tehnyt näin parin kuukauden verran, eikä ollut kovin helppoa. Jos vain jokin muu keino läytyy, en enää tekisi niin.

Miksi sinun pitäisi mennä nukkumaan kun vauva menee nukkumaan? Vauvat ovat aika kevyitä ja pieniä, kulkevat hyvin mukana.

Jos vauva on yksin yöllä herätessään ja nukahtaa uudelleen yksin niin se ei eroa mitenkään. Jos vauva herää äitinsä viereltä ja nukahtaa itsekseen uudelleen herättämättä äitiä niin onhan se turvallisempaa kuin yksinolo.

 

Noin meilläkin on tehty ja on toiminut. Samalla tavalla neuvottiin neuvolan videollakin jossa kerrottiin vauvan nukkumisesta. Iltarutiinien jälkeen vauva omaan sänkyyn tutun nallen/ rievun tms. kanssa. Vauva saattaa tehdä omia rutiinejaan, halailla nallea, "laulaa unilaulua", jopa itkeskellä kun uni ei tule. Tämä on ihan normaalia. Jos itku muuttuu hädäksi niin toki mennään vauvan turvaksi. Pienelle vauvalle tutut rutiinit, uninallet yms. tuovat sitä turvallisuutta. Ei siis pelkästään äidin läsnäolo.

HYI SAATANA!!!!!!!!!!! "tutun nallen/rievun tms. kanssa."


Siellä vauva halailee nalleaan, itkee yksin ja kukaan ei auta Ja tämäkö on normaalia? Että lapselle annetaan joku lelu jolla korvata äiti? MITÄ VITTUA TEIDÄN PÄÄSSÄ LIIKKUU? Eikö siellä kolise mikään?

ei mennyt kun 4sivua niin alkoi haukkuminen

 

En halua arvostella, mutta en ehkä itse jättäis sinne sänkyyn noin pientä, jos inahtelee ja kaipaa kuitenkin seuraa ja huomiota. Tuntuu että vauva helposti lopettaa kontaktin oton äitiin ja passivoituu, jos hänen lähestymisyrityksiään ei huomioida... Näin olen lukenut, että esim. masentuneen äidin vauva yrittää ottaa äitiin kontaktia ja jos ei äiti koskaan vastaa vauvan yrityksiin, niin vauva lannistuu ja lopettaa kontaktinoton.
Itse imetän vauvan uneen ja nostan nukkuvana rinnalta omaan sänkyyn meidän sängyn viereen. Nukkuu aika pitkiä unia tyytyväisenä ja sitten nostan kun inahtelee pois sängystä. Minusta on tärkeää, että vauvan viesteihin vastataan. Ei musta ole ollut unikouluttamaankaan noita omia lapsiani, eli imetysaika, noin vuosi on kyllä heräilty.

Näinhän se on. Pieni vauva passivoituu ja masentuu helposti. Ei vauva välttämättä osaa vaatia sitä läheisyyttä jonka tarvitsee vaan tyyntyy siihen "riepuun" joka hänelle sinne sänkyyn nakataan

 

Äh, kirjotusvirepaholaisia monta. Toivottavasti asia tuli selväksi kuitenkin.

 

Mun mielestä todella vastenmielistä kuvitella, että joku oikeasti pystyy noin vain jättämään lapsensa yksin. Ihan pieni vauva ei osaa edes protestoida sitä, että hänet jätetään yksin. Onhan se silloin hyvä luulotella, että vauvalla on kaikki hyvin ja hän voi vallan mainiosti.

Osaahan vauva protestoida, itkemällä. Jos on jokin hätä niin vauva kyllä itkee ja toki silloin menen heti paikalle.

Ja mitä sanoin ääntelystä ennen nukahtamista niin ei siis ole itkua tai kitinää, vaan sellaista vauvan juttelua.

Jos on todellinen hätä. Itku on se viimeinen keino pyrkiä tavoittelemaan äitiä; siinä on jo monet muut viestit ohitettu. Aika alhaiset standardit vanhemmuuteen jos pelkästään hätään reagoidaan ja kaikki muu on ihan sama.

Itsekseenkö se vauva juttelee? Ei kaipaa ketään, kelle jutella? Ihan omaksi iloksiin pyrkii vuorovaikutukseen ilman kanssa?

Vauvalle on hyvä opettaa ettei yöllä seurustella. Niinhän sitä neuvotaan että katsekontaktiakin on hyvä valttaa ilalla/yöllä, koska se piristää vauvaa. Jos yöllä jutellaan, niin kohta pitää leikkia ja muuten seurustella yöllä lapsen kanssa. Ja kumminki tärkeätä on että vauva oppii vuorokausirytmit ajoissa.

Siis illalla/yöllä tarkoitan nukkumaan mennessä. Yöllä nukutaan ei seurustella!

 

Vauvalle on hyvä opettaa ettei yöllä seurustella. Niinhän sitä neuvotaan että katsekontaktiakin on hyvä valttaa ilalla/yöllä, koska se piristää vauvaa. Jos yöllä jutellaan, niin kohta pitää leikkia ja muuten seurustella yöllä lapsen kanssa. Ja kumminki tärkeätä on että vauva oppii vuorokausirytmit ajoissa.

Opeta hänet sitten nukkumaan äläkä jätä yksin! :headwall: En minäkään vauvoille rupea juttelemaan öisin, ihan alusta asti ovat nukkuneet yöpainoitteisesti. Se ei tarkoita, että minä olen vain kylmästi jättänyt vastaamatta lapsen tarpeisiin tai kontaktiin. Olen opettanut, läsnäollessani, että yöllä on tapana nukkua. En usko, että on kohtuullista vaatia vastasyntynyttä opettelemaan noinkin isoja asioita yksin.a

 

Vastasyntynyt vauva kokee olevansa yhtä äitinsä kanssa. Jättääkö joku tosiaan nukkumaan yksikseen?

Joo ja ajattele, ne antaa jo synnärillä vauvalle oman kopan!!! Kuvittele! Siinä omassa kopassa vauva voi sitten nukkua. Välillä kätilöt oikein haluavat kiduttaa niitä pikkuraukkoja ja ottavat ne sinne kansliaan nukkumaan! Siellä ne makaavat rivissä jokainen omassa boksissaan ilman äitiä.

Mä en ymmärrä miten sä voit laskea leikkiä tällä :/ Etkö sä tunne mitään?

Sä et ole synnärillä ollut vai? NIINHÄN NE TEKEE! Ihan totta joka ainoa sana. Kyllä hoitajat vaan ottaa vauvat kansliaan nukkumaan että äitikin saa levätä, silloin vauva nukkuu omassa rullattavassa kopassaan siellä kansilassa tai sen vieressä. Viimeksi 7 viikkoa sitten kun siellä olin niin oli viisikin vauvaa kauniisti tuhisemassa siinä käytävällä. Eikä yhdelläkään ollut äitiä vieressä.

 

Noin meilläkin on tehty ja on toiminut. Samalla tavalla neuvottiin neuvolan videollakin jossa kerrottiin vauvan nukkumisesta. Iltarutiinien jälkeen vauva omaan sänkyyn tutun nallen/ rievun tms. kanssa. Vauva saattaa tehdä omia rutiinejaan, halailla nallea, "laulaa unilaulua", jopa itkeskellä kun uni ei tule. Tämä on ihan normaalia. Jos itku muuttuu hädäksi niin toki mennään vauvan turvaksi. Pienelle vauvalle tutut rutiinit, uninallet yms. tuovat sitä turvallisuutta. Ei siis pelkästään äidin läsnäolo.

Noi uninallet on vain äidin korvikkeita. Musta oikeasti tuntuu pahalta, että vauvan täytyy tehdä omia rutiinejaan, itkeskellä yksin, "laulaa" itsensä uneen... Näinhän ne lapset yrittää tyynnyttää itseään esim. romanialaisissa jne. lastenkodeissa, joissa ei riitä hoivaa eikä ymmärrystä antaa sitä läheisyyttä. Meillä on kyllä tehty ihan toisin.

 

Miksi sinun pitäisi mennä nukkumaan kun vauva menee nukkumaan? Vauvat ovat aika kevyitä ja pieniä, kulkevat hyvin mukana.

Jos vauva on yksin yöllä herätessään ja nukahtaa uudelleen yksin niin se ei eroa mitenkään. Jos vauva herää äitinsä viereltä ja nukahtaa itsekseen uudelleen herättämättä äitiä niin onhan se turvallisempaa kuin yksinolo.

Ai jaa, no minun mielestäni vauvat eivät ole kevyitä ja pieniä parin ensimmäisen kuukauden jälkeen, mutta taidankin olla sitten ihan väärässä.

 

Vastasyntynyt vauva kokee olevansa yhtä äitinsä kanssa. Jättääkö joku tosiaan nukkumaan yksikseen?

Joo ja ajattele, ne antaa jo synnärillä vauvalle oman kopan!!! Kuvittele! Siinä omassa kopassa vauva voi sitten nukkua. Välillä kätilöt oikein haluavat kiduttaa niitä pikkuraukkoja ja ottavat ne sinne kansliaan nukkumaan! Siellä ne makaavat rivissä jokainen omassa boksissaan ilman äitiä.

Mä en ymmärrä miten sä voit laskea leikkiä tällä :/ Etkö sä tunne mitään?

Sä et ole synnärillä ollut vai? NIINHÄN NE TEKEE! Ihan totta joka ainoa sana. Kyllä hoitajat vaan ottaa vauvat kansliaan nukkumaan että äitikin saa levätä, silloin vauva nukkuu omassa rullattavassa kopassaan siellä kansilassa tai sen vieressä. Viimeksi 7 viikkoa sitten kun siellä olin niin oli viisikin vauvaa kauniisti tuhisemassa siinä käytävällä. Eikä yhdelläkään ollut äitiä vieressä.

Minun vauvani ovat kyllä olleet ihan vierelläni aivan kokoajan. Vessassa kävin siteet vaihtamassa yms yksin mutta usein silloinkin joku vierailijoista piti lasta sylissä. Joskus varmaan joku nukkunut siinä sängyssään joka on sitten ollut vierelläni.

Tuostahan se alkaa; kun heti synnärillä katkaistaan äidin ja lapsen välinen luonainen side ei äiti sen jälkeen enää tunne kunnolla. Hän jättää lasta enemmän ja enemmän yksin ja vauva tuntuu raskaalta, vaikealta ja hänen luotaan pitään päästä pois Todella surullista.

 

Minusta on todella kummallista että joku olettaa kaikkien vauvojen olevan samanlaisia. Joku nukahtaa helposti itsekseen, eikä edes kaipaa äitiä lähelle nukahtaessaan, joku taas ei nukahda vaikka olisi kuinka väsynyt, ellei aikuinen, mieluiten äiti, ole vierellä. Jokainen nukuttakoon lapsensa parhaaksi katsomallaan tavalla, ei tosiaankaan ole mitään yhtä yleipätevää, ihan kaikkiin sopivaa tapaa. En edes oikein ymmärrä miksi tällaisista asioista pitää väitellä, eli asioista joihin on monen monta ihan yhtä hyvää vastausta.

Joskus tuntuu että lapsenhoito-tai kasvatuskonstit ovat muiden muassa erittäin hyvä tapa äideille nostaa omaa arvoaan näennäisesti, arvostelemalla muiden ihan yhtä hyviä toimintatapoja. Äitiys on jatkuvaa syyllistämistä ja syyllistymistä, sen olen tässä 11 kk äitiyteni aikana huomannut. Se on todella surullista.

 

Vastasyntynyt vauva kokee olevansa yhtä äitinsä kanssa. Jättääkö joku tosiaan nukkumaan yksikseen?

Joo ja ajattele, ne antaa jo synnärillä vauvalle oman kopan!!! Kuvittele! Siinä omassa kopassa vauva voi sitten nukkua. Välillä kätilöt oikein haluavat kiduttaa niitä pikkuraukkoja ja ottavat ne sinne kansliaan nukkumaan! Siellä ne makaavat rivissä jokainen omassa boksissaan ilman äitiä.

Mä en ymmärrä miten sä voit laskea leikkiä tällä :/ Etkö sä tunne mitään?

Sä et ole synnärillä ollut vai? NIINHÄN NE TEKEE! Ihan totta joka ainoa sana. Kyllä hoitajat vaan ottaa vauvat kansliaan nukkumaan että äitikin saa levätä, silloin vauva nukkuu omassa rullattavassa kopassaan siellä kansilassa tai sen vieressä. Viimeksi 7 viikkoa sitten kun siellä olin niin oli viisikin vauvaa kauniisti tuhisemassa siinä käytävällä. Eikä yhdelläkään ollut äitiä vieressä.

Mä pidin vauvaa vieressäni sairaalasängyssä ne muutamat päivät, jotka jouduin siellä olemaan. Ei sitä koppaa ole pakko käyttää.

 

jatka vaan samaan malliin! se on kuule "kiva" joskus kuunnella,kun kamut nukuttaa lapsiaan tunti tolkulla. kiität itteäs myöhemmin,kun et opettanut muuhun,kun nukahtamaan omineen!

esikko nukahti samalla tavalla kuukauden iästä lähtien,toka sitten onkin vaikeampi tapaus.
enemmän kiinni lapsen luonteesta kuin miten opetetaan nukahtaan

Tähän peesi, eli että mitenn lapsi nukahtaa on eniten kiinni lapsen temperamentista. Meillä on ollut yksi helppo vauva, yksi vaikea ja yksi siltä väliltä. Minusta on ihan ihanteellista, jos vauva tykkää nukkua omassa sängyssä, mutta meillä vauvat ovat aina nukkuneet ihan lähellä meisän vanhempien sänkyä. En itse osaisi edes nukkua, ellen kuulisi myös vauvan tuhinaa.

 

Kyllä vauva tarvitsee äidin läheisyyttä. Itselläni ei olisi missään tilanteessa sydäntä tehdä noin. Voi pientä. Jokainen silti tekee parhaaksinäkemänsä asiat, turha niistä on valittaa.

 

Noin meilläkin on tehty ja on toiminut. Samalla tavalla neuvottiin neuvolan videollakin jossa kerrottiin vauvan nukkumisesta. Iltarutiinien jälkeen vauva omaan sänkyyn tutun nallen/ rievun tms. kanssa. Vauva saattaa tehdä omia rutiinejaan, halailla nallea, "laulaa unilaulua", jopa itkeskellä kun uni ei tule. Tämä on ihan normaalia. Jos itku muuttuu hädäksi niin toki mennään vauvan turvaksi. Pienelle vauvalle tutut rutiinit, uninallet yms. tuovat sitä turvallisuutta. Ei siis pelkästään äidin läsnäolo.

Noi uninallet on vain äidin korvikkeita. Musta oikeasti tuntuu pahalta, että vauvan täytyy tehdä omia rutiinejaan, itkeskellä yksin, "laulaa" itsensä uneen... Näinhän ne lapset yrittää tyynnyttää itseään esim. romanialaisissa jne. lastenkodeissa, joissa ei riitä hoivaa eikä ymmärrystä antaa sitä läheisyyttä. Meillä on kyllä tehty ihan toisin.

Vauva tekee nuo samat jutut vaikka olisin vieressä. Ja nukahtaa yleensä muutamassa minuutissa.

 

Kiitos vastauksesta. Itse en ole osannut vielä kiintymysvanhemmutta noin pitkälle. Vauvani nukkui milloin missäkin eli kehdossa, meidän sängyssä, sohvalla (kun ei vielä liikkunut ), vaunuissa, auton istuimessa matkojen aikana (etkö ajanut autoakaan lainkaan vauva-aikana? ). Reagoin aina lapsen tarpeisiin heti, en siis odottanut suurta itkua. Paitsi automatkoilla ikävä kyllä välillä kävi niin ja se riipaisi äidin sydäntä kovin. Jos vauvalla oli olotila, että hän kaipasi selkeästi enempi läheisyyttä, silloin kannoin häntä vaikka koko päivän liinassa. Minulla kyllä oli itselläni niin suuri läheisyyden tarve vauvaa kohtaan, että suuret osat päivästä utuli köllöteltyä soffalla kirjoja lukien tai leffoja katsoen, jotta vauva sai nukkua vatsan päällä. Se tarve vaan kumpusi jostain. En olisi halunnut olla missään muualla. Oikein harmitti, kun vauva ei enää halunnut nukkua silllä tavalla =) Mutta siis nukkui kyllä muuallakin ja touhusin omiani. Aluksi nukutin vauvan joka yö kehtoon ja pistin hänet aina imetyksen jälkeen takaisin, mutta kun huomasin, että vauva oli tyyppiä, joka tarvitsi kahden tunnin välein tissiä, luovuin kehdosta ja nukuttiin perhepedissä. Jos hän olisi ollut vauva, joka tarvitsee vain kerran yössä tissiä, olisin luultavasti antanut hänen nukkua kehdossa. Äh, tai sitten en. Muistin juuri heränneeni usein viimeistään aamuyöstä ikävään ja vauva oli pakko nostaa viereen... Hmm. Mutta siis, olen mielestäni tavallaan luonnostaan kiintymyssuhdevanhempi ja lisäksi ammattini puolesta (erityislto ) aihe on tuttu, mutta noin kiintymykselliseksi en osaisi ryhtyä.

En omista autoa. Toki muutama kerta tuli silti autoiltua mutta hyvin vähän. Autoillessa turvallisuus menee läheisyydentarpeen ohitse, mutta pitkiä automatkoja en pienille vauvoille suosittelisi...

Mielestäni tuon kirjoituksen perusteella sinulla on ollut ihan hyvä kiintymyssuhde vauvaasi joka toivottavasti on jatkunut vauvavuodenkin jälkeen. Vauvahan ei "saa traumoja" (kuten täällä usein ivataan) siitä, että hän on muutaman kerran joutunut olemaan yksin, mutta tuo monien täysi välinpitämättömyys vauvan senhetkisiä tunteita kohtaan on mielestäni jo selkeä merkki huonosta kiintymyksestä Vauvan itkun kuuluu riipaista sydäntä ja kovaa! Jaa aamuyöstä viimeistään on ikävä jos on niin monta tuntia jo ollut erillään.

Joskus on tehtävä pieniä kompromisseja yhteisen hyvän vuoksi mutta tuo kauhistuttava asenne, että vauvan tekee hyvää olla yksin, vauvalle joku uniriepu kainaloon, vauva "lauleskelee" tai vähän itkee... Ei oteta syliin ellei ole jo paniikki-itkussa... Se kertoo siitä, että jokin on mennyt hyvin, hyvin pieleen

 

Vastasyntynyt vauva kokee olevansa yhtä äitinsä kanssa. Jättääkö joku tosiaan nukkumaan yksikseen?

Joo ja ajattele, ne antaa jo synnärillä vauvalle oman kopan!!! Kuvittele! Siinä omassa kopassa vauva voi sitten nukkua. Välillä kätilöt oikein haluavat kiduttaa niitä pikkuraukkoja ja ottavat ne sinne kansliaan nukkumaan! Siellä ne makaavat rivissä jokainen omassa boksissaan ilman äitiä.

Mä en ymmärrä miten sä voit laskea leikkiä tällä :/ Etkö sä tunne mitään?

Sä et ole synnärillä ollut vai? NIINHÄN NE TEKEE! Ihan totta joka ainoa sana. Kyllä hoitajat vaan ottaa vauvat kansliaan nukkumaan että äitikin saa levätä, silloin vauva nukkuu omassa rullattavassa kopassaan siellä kansilassa tai sen vieressä. Viimeksi 7 viikkoa sitten kun siellä olin niin oli viisikin vauvaa kauniisti tuhisemassa siinä käytävällä. Eikä yhdelläkään ollut äitiä vieressä.

Minun vauvani ovat kyllä olleet ihan vierelläni aivan kokoajan. Vessassa kävin siteet vaihtamassa yms yksin mutta usein silloinkin joku vierailijoista piti lasta sylissä. Joskus varmaan joku nukkunut siinä sängyssään joka on sitten ollut vierelläni.

Tuostahan se alkaa; kun heti synnärillä katkaistaan äidin ja lapsen välinen luonainen side ei äiti sen jälkeen enää tunne kunnolla. Hän jättää lasta enemmän ja enemmän yksin ja vauva tuntuu raskaalta, vaikealta ja hänen luotaan pitään päästä pois Todella surullista.

Et oo tosissas..

 

Voikun olisin ollut niin viisas aikoinaan että olisin tajunnut opettaa lapseni juurikin itse nukahtamaan. Nukutin hänet vielä 11kk syliin,sitten siirryttiin siihen viereen nukuttamiseen. Vieläkään (Neiti 1v7kk) ei yksin nukkuminen onnistu kun silloin kun on tosi väsynyt,ei kuitenkaan yliväsynyt. Vieläkin usein vaati sen läheisyyden siihen nukuttamiseen ja oikeesti vaikka se on kuinka ihanaa,on se välillä myös raskasta (tässä iässä) nukku ensimmäisen 142kk perhepedissä sitten omassa sängyssä ja kun erottiin niin otin takaisin viereen nukkumaan. Nyt nukkuu omassa sängyssä joka on kiinni mun sängyssä ja siitä kaksi pinnaa pois niin jarvemmin enään öisin könyää viereen. aamuyöllä Klo 6 aikaan kylläkin. Mut kukin tavallaan. Mä henk.koht oon juurikin tuon et opettaa alusta asti itse nukkummaan kannalla.

 

Mulla äitinä on VELVOLLISUUDET myös vanhempaa lasta kohtaan, pieni (2v) hänkin vielä. 24/7 sylissäpitäminen ja iholla olo on täysi mahdottomuus. Vauva nukahtaa usein yksin sänkyynsä (pinnis sängyn vieressä) sekä päiväunille että yöunille.

Ihan mielenkiinnosta attachment theory, onko sinulla useampia lapsia? Jos on, niin miten olet saanut toteutettua teoriaasi käytännössä? Tämä ei missään nimessä ole naljailua, vaan vilpittömästi tahtoisin tietää.

 

älkää enää pliis vastatko "attachment theory"- nimimerkille! Sama jauhanta jatkuu ja mistään se ei tiedä edelleenkään mitään!