Kaverin mielestä teen väärin vauvan nukuttamisen suhteen, miten on?

Onkohan tolla attachment theory:lla nyt ihan varmasti kaikki muumit samassa laaksossa? Vai oonko mä ainut jonka mielestä sen jutut menee nyt ehkä hieman yli?

 

Onkohan tolla attachment theory:lla nyt ihan varmasti kaikki muumit samassa laaksossa? Vai oonko mä ainut jonka mielestä sen jutut menee nyt ehkä hieman yli?

Mun mielestä tollasista paasajista ei kannata välittää tuon taivaallista. He yrittävät viesteissään viestiä epätoivoista huolta toisten vauvojen hoidosta, vaikka todellisuudessa niiden läpi paistaa epäempaattisuus ja epävarmuus. Pakko saada muiden tapoja morkkaamalla oma sädekehä kiiltämään. Pakko päästä pätemään, saa tyydytystä ja pontta omille tavoilleen. Terveellä itsetunnolla varustettu äiti ei vaahtoa tollain.

 

Onkohan tolla attachment theory:lla nyt ihan varmasti kaikki muumit samassa laaksossa? Vai oonko mä ainut jonka mielestä sen jutut menee nyt ehkä hieman yli?

Mun mielestä tollasista paasajista ei kannata välittää tuon taivaallista. He yrittävät viesteissään viestiä epätoivoista huolta toisten vauvojen hoidosta, vaikka todellisuudessa niiden läpi paistaa epäempaattisuus ja epävarmuus. Pakko saada muiden tapoja morkkaamalla oma sädekehä kiiltämään. Pakko päästä pätemään, saa tyydytystä ja pontta omille tavoilleen. Terveellä itsetunnolla varustettu äiti ei vaahtoa tollain.

No näimpä!! Olen kyllä täysin samaa mieltä kirjoituksesi kanssa, kyllä tuolta tuon kirjoittajan tekstin välistä voi lukea ihan muuta kuin välittämistä toisten vauvoista.

 

Noin meilläkin on tehty ja on toiminut. Samalla tavalla neuvottiin neuvolan videollakin jossa kerrottiin vauvan nukkumisesta. Iltarutiinien jälkeen vauva omaan sänkyyn tutun nallen/ rievun tms. kanssa. Vauva saattaa tehdä omia rutiinejaan, halailla nallea, "laulaa unilaulua", jopa itkeskellä kun uni ei tule. Tämä on ihan normaalia. Jos itku muuttuu hädäksi niin toki mennään vauvan turvaksi. Pienelle vauvalle tutut rutiinit, uninallet yms. tuovat sitä turvallisuutta. Ei siis pelkästään äidin läsnäolo.

HYI SAATANA!!!!!!!!!!! "tutun nallen/rievun tms. kanssa."


Siellä vauva halailee nalleaan, itkee yksin ja kukaan ei auta Ja tämäkö on normaalia? Että lapselle annetaan joku lelu jolla korvata äiti? MITÄ VITTUA TEIDÄN PÄÄSSÄ LIIKKUU? Eikö siellä kolise mikään?

Riepu on psykologian kielellä tunnelelu, siirtymäobjekti, joka symboloi äidin ja lapsen emotionaalista suhdetta. Lapsen kyky siirtää äidin rakkaus ja turvallisuudentunne tunneleluun muodostaa perustan kaikille myöhemmille ihmis- ja rakkaussuhteille. (Professori Hannu Soini)

 

kukin tyylillään.meillä on lapset nukkunu vauvana vieressä ja hyvin on onnistunut omaan sänkyyn nukahtaminen isompana.

Niin, eli kun laitat vauvan nukkumaan, niin menet myös itse? Muussa tapauksessa olet hylännyt vauvasi ja aiheuttanut traumoja hänelle. Eli olethan jokoaikinen sejunti lapsesi luona siitä lähtien, kun laitat hänet nukkumaan? Jos et ole, niin ole ystävällinen ja puhu jostain mistä jotain tiedät.

 

No niin, ei kyllä attachment theory vielä minun päätäni kääntänyt puheillaan =) Jäin nyt vain sitä miettimään, että mitä mieltä hän on ulkona nukuttamisesta? Sitä kun kuitenkin suositellaan heti kaksi viikkoisesta alkaen? Varmaan aika kamalaa sekin, että laitan vauvan parvekkeelle ihan yksin tunniksikin?

Tuossa edellisellä sivulla joku sanoikin, että oli yrittänyt nukkua vauva vieressä ja oli mennyt ihan pelleilyksi niin meillä oli alussa sama juttu. Pari viikkoa kokeilin ja vauva heräsi aina keskellä yötä ja alkoi seurustelemaan tai muuten vaan kädet heilua ihan hirveästi. Neuvolasta sitten ohjeisti, että omaan sänkyyn niin kumpikin nukkuu paremmin ja näinhän siinä sitten kävi =) Nyt vauva nukkuu hyvin omassa sängyssään ja herää vain syömään ja heti sen jälkeen taas nukahtaa jatkamaan uniaan. Ja itsekin saa paljon paremmin nukuttua, kyllähän se oli sellaista koiranunta kun oli vauva vieressä kun pelkäsin tukehduttavani hänet.

 

Huhhuh taas tätä palstaa.. Kyllä nyt on kiintymyssuhteet pahasti pielessä jos lapsi nukahtaa omaan sänkyyn Minun esikoiseni on ollut aina iloinen ja tyytyväinen, nukahtanut omaan sänkyynsä, josta sitten vauvana nostin viereeni kun ruokailla piti. Nukkuu isänsä kanssa, ulkona, autossa, omassa sängyssä ja perhepedissä. Voi hylätty lapsi parka

 

Kyllä tämä ketju menee suurilta osiin metsään niin että rymisee. Attachment theory ottakoot selvää mistä puhuu ennen kuin alkaa täällä raivota ja kirota. ap:n touhu vaikuttaa harvinaisen täyspäiseltä, toisaalta osa ketjun kirjoittajista taitaa vääntää sen haluamaansa muotoon=lapsen hylkäämiseen.

Itsellä kolem lasta, nuorin 9kk. Aivan syntymästään asti on nukahtanut muutamassa minuutissa omaan sänkyynsä. En ole yhtäkään lapsistani imettänyt, fysiologisen syyn vuoksi ei ole onnistunut. Täyspäisiä ainakin nuo kaksi vanhinta ovat, aikanaan ei heitäkään tarvinnut nukutella vaan itsekseen nukahtivat, samalla kaavalla kuin tämä nuorimmainen.

Ja sekä kasvatustieteen että kasvatuspsykologian ammattilainen olen joten tiedän asiasta sekä käytännössä että teoriassa. Järki käteen ihmiset, muuta elämää on lupa olla vaikka pienen vauvan äiti onkin.

 

En halua arvostella, mutta en ehkä itse jättäis sinne sänkyyn noin pientä, jos inahtelee ja kaipaa kuitenkin seuraa ja huomiota. Tuntuu että vauva helposti lopettaa kontaktin oton äitiin ja passivoituu, jos hänen lähestymisyrityksiään ei huomioida... Näin olen lukenut, että esim. masentuneen äidin vauva yrittää ottaa äitiin kontaktia ja jos ei äiti koskaan vastaa vauvan yrityksiin, niin vauva lannistuu ja lopettaa kontaktinoton.
Itse imetän vauvan uneen ja nostan nukkuvana rinnalta omaan sänkyyn meidän sängyn viereen. Nukkuu aika pitkiä unia tyytyväisenä ja sitten nostan kun inahtelee pois sängystä. Minusta on tärkeää, että vauvan viesteihin vastataan. Ei musta ole ollut unikouluttamaankaan noita omia lapsiani, eli imetysaika, noin vuosi on kyllä heräilty.

Näinhän se on. Pieni vauva passivoituu ja masentuu helposti. Ei vauva välttämättä osaa vaatia sitä läheisyyttä jonka tarvitsee vaan tyyntyy siihen "riepuun" joka hänelle sinne sänkyyn nakataan

Ai vauva passivoituu, jos sille ei jutella ja pidetä seuraa YÖLLÄ?

Masentuneen äidin vauva passivoituu, koska ei saa reaktiota yrityksiinsä ottaa kontaktia KOSKAAN. Jos lapsen kanssa seurustelee päivällä, silloin kun ei ole sen uniaika, ihan normaalisti, niin kyllä se riittää terveen kiintymyssuhteen kehittymiseen.

Eihän se nukkuva äitikään mihinkään kontaktinottoon vastaa. Eli lapsen on joka tapauksessa pakko oppia aika pian, että yöt ovat nukkumista varten ja päivällä sitten seurustellaan.

 

Noin meilläkin on tehty ja on toiminut. Samalla tavalla neuvottiin neuvolan videollakin jossa kerrottiin vauvan nukkumisesta. Iltarutiinien jälkeen vauva omaan sänkyyn tutun nallen/ rievun tms. kanssa. Vauva saattaa tehdä omia rutiinejaan, halailla nallea, "laulaa unilaulua", jopa itkeskellä kun uni ei tule. Tämä on ihan normaalia. Jos itku muuttuu hädäksi niin toki mennään vauvan turvaksi. Pienelle vauvalle tutut rutiinit, uninallet yms. tuovat sitä turvallisuutta. Ei siis pelkästään äidin läsnäolo.

Noi uninallet on vain äidin korvikkeita. Musta oikeasti tuntuu pahalta, että vauvan täytyy tehdä omia rutiinejaan, itkeskellä yksin, "laulaa" itsensä uneen... Näinhän ne lapset yrittää tyynnyttää itseään esim. romanialaisissa jne. lastenkodeissa, joissa ei riitä hoivaa eikä ymmärrystä antaa sitä läheisyyttä. Meillä on kyllä tehty ihan toisin.

Ns. siirtymäobjekti, kuten nalle tai rätti, on kehityspsykologisesti aivan normaali osa terveen pikkulapsen kehitystä, jolla on oma tärkeä tehtävänsä.

 

Ns. siirtymäobjekti, kuten nalle tai rätti, on kehityspsykologisesti aivan normaali osa terveen pikkulapsen kehitystä, jolla on oma tärkeä tehtävänsä.

Missä vaiheessa unilelun tai rätin voisi ottaa käyttöön? Ihan pienelle vauvalle en ole tuollaista uniriepua (tai lelu kai tuo on) vielä halunnut sänkyyn laittaa, kun pelkään että vetäisee sen naamalleen ja tukehtuu.. Ikää siis kolme kuukautta, eikä vielä ymmärrä tuon päälle yhtään mitään =)

 

Eikö lapset ole erilaisiakin?

Meillä esikoista, poikaa, piti aina nukuttaa tai alkoi itkeä, eli en voinut jättää häntä yksin. Hän ei ikinä huolinut tuttia, ja halusi käyttää minua tuttina nukahtaen tissille. Olihan se aika rasittavaa, mutta poika oli sellainen.
Sitten syntyi tyttö. Meininki oli ihan erilaista. Ei koskaan tarvinnut varsinaista nukutusta, nukahti sänkyynsä itsekseen todella helposti. Ei nukahda tissille vaan tutin kanssa sänkyyn tai rattaisiin. Tutista luovuttiin juuri, 5 kk:sena.

Eli lapsen kanssa lapsen tavalla!

 

Eikö lapset ole erilaisiakin?

Meillä esikoista, poikaa, piti aina nukuttaa tai alkoi itkeä, eli en voinut jättää häntä yksin. Hän ei ikinä huolinut tuttia, ja halusi käyttää minua tuttina nukahtaen tissille. Olihan se aika rasittavaa, mutta poika oli sellainen.
Sitten syntyi tyttö. Meininki oli ihan erilaista. Ei koskaan tarvinnut varsinaista nukutusta, nukahti sänkyynsä itsekseen todella helposti. Ei nukahda tissille vaan tutin kanssa sänkyyn tai rattaisiin. Tutista luovuttiin juuri, 5 kk:sena.

Eli lapsen kanssa lapsen tavalla!

Juuri näin. Mun mielestä kannattaa edetä vauvan ehdoilla vauvan tarpeita kuunnellen, tarpeeksi "herkkä" ja äidillinen äiti kyllä huomaa mikä sopii omalle vauvalle. Mut itkettää ei mun mielestä tarvitse ketään, toiset tarvitsee selkeästi enemmän syliä ja jatkuvaa kontaktia, toiset taas tyyntyy vähän pienemmästäkin määrästä, mutta ILMAN SYLIÄ ja kontaktia ei pärjää kukaan.

 

Ns. siirtymäobjekti, kuten nalle tai rätti, on kehityspsykologisesti aivan normaali osa terveen pikkulapsen kehitystä, jolla on oma tärkeä tehtävänsä.

Missä vaiheessa unilelun tai rätin voisi ottaa käyttöön? Ihan pienelle vauvalle en ole tuollaista uniriepua (tai lelu kai tuo on) vielä halunnut sänkyyn laittaa, kun pelkään että vetäisee sen naamalleen ja tukehtuu.. Ikää siis kolme kuukautta, eikä vielä ymmärrä tuon päälle yhtään mitään =)

Meillä ollut jonkun kuukauden käytössä. Juurikin siksi että saa vetää naamalle ja tulee uni paremmin. Ikää tytöllä 5kk.

 

Noin meilläkin on tehty ja on toiminut. Samalla tavalla neuvottiin neuvolan videollakin jossa kerrottiin vauvan nukkumisesta. Iltarutiinien jälkeen vauva omaan sänkyyn tutun nallen/ rievun tms. kanssa. Vauva saattaa tehdä omia rutiinejaan, halailla nallea, "laulaa unilaulua", jopa itkeskellä kun uni ei tule. Tämä on ihan normaalia. Jos itku muuttuu hädäksi niin toki mennään vauvan turvaksi. Pienelle vauvalle tutut rutiinit, uninallet yms. tuovat sitä turvallisuutta. Ei siis pelkästään äidin läsnäolo.

HYI SAATANA!!!!!!!!!!! "tutun nallen/rievun tms. kanssa."


Siellä vauva halailee nalleaan, itkee yksin ja kukaan ei auta Ja tämäkö on normaalia? Että lapselle annetaan joku lelu jolla korvata äiti? MITÄ VITTUA TEIDÄN PÄÄSSÄ LIIKKUU? Eikö siellä kolise mikään?

ei mennyt kun 4sivua niin alkoi haukkuminen

Mun mielestä tuollaisille ei pitäisi antaa vauvoja, jotka menettävät noin malttinsa tällaisella palstalla. Tuo vaan kielii sitä, että on epävarma omista toimintatavoistaan.

 

minusta vaikuttaa että lapsestasi kasvaa luottava ja normaali ihminen. moni pilaa lapsensa just turhalla heilumisella edes takaisin ja varsinkin sen ekan lapsen. kun on aikaa reagoida eikä anneta lapsen olla hetkenkään rauhassa ja kohta selitetään miten meidän lapsi ei osaa olla hetkeäkään yksin ja on muutenkin vilkas ja rauhaton ja levoton ja tarvitsee koko ajan jotainohjelmaa.

 

Tää, kuten lapsen/vauvan hoito&kasvatus ylipäätään, on asia jossa mielipiteitä paljon ja jotkut voimakkaitakin. Enpä lähtisi tuomitsemaan ainuttakaan. Paitsi jos lasta huudatetaan sängyssään ja väkisin yritetään saada nukahtamaan itsekseen. Ap:n (ja monen muunkaan tapauksessa) tästä ei nyt ollut kyse.

Meillä on molempia poikia nukutettu viereen. Isompi nostettiin nukutuksen jälkeen omaan sänkyyn, mutta pienempi nukkui lähes 1,5-vuotiaaksi mun kainalossa. Olis nukkunut pidempäänkin jos mulla ei olis tullut kamalat hartia-ja käsikivut siitä. Mä kun en osannut nukkua ellei poitsu tosiaan ollut kirjaimellisesti kainalossa ja mulla käsi silleen tosi epäluontevasti pojan ympärillä.

Tällä hetkellä meidän pikkumies nukkuu neljättä yötään omassa sängyssään ja omassa huoneessaan. Mutta mä nukun hänen vieressään . Niin ja tietty nukutan myös tuonne kainaloon. Saas nyt nähdä milloin on eka yö kun uskallan jättää pienen sänkyynsä nukkumaan ja mennä itse miehen viereen :snotty:

 

Noin meilläkin on tehty ja on toiminut. Samalla tavalla neuvottiin neuvolan videollakin jossa kerrottiin vauvan nukkumisesta. Iltarutiinien jälkeen vauva omaan sänkyyn tutun nallen/ rievun tms. kanssa. Vauva saattaa tehdä omia rutiinejaan, halailla nallea, "laulaa unilaulua", jopa itkeskellä kun uni ei tule. Tämä on ihan normaalia. Jos itku muuttuu hädäksi niin toki mennään vauvan turvaksi. Pienelle vauvalle tutut rutiinit, uninallet yms. tuovat sitä turvallisuutta. Ei siis pelkästään äidin läsnäolo.

Noi uninallet on vain äidin korvikkeita. Musta oikeasti tuntuu pahalta, että vauvan täytyy tehdä omia rutiinejaan, itkeskellä yksin, "laulaa" itsensä uneen... Näinhän ne lapset yrittää tyynnyttää itseään esim. romanialaisissa jne. lastenkodeissa, joissa ei riitä hoivaa eikä ymmärrystä antaa sitä läheisyyttä. Meillä on kyllä tehty ihan toisin.

Ns. siirtymäobjekti, kuten nalle tai rätti, on kehityspsykologisesti aivan normaali osa terveen pikkulapsen kehitystä, jolla on oma tärkeä tehtävänsä.

HUS unikoulu

Tässä vaiheessa lapselle on suurta apua siirtymäkohteesta, rievusta, tutista tai pehmoeläimestä, johon hän siirtää osan äidin turvaa tuottavasta olemuksesta. Kokemuksen mukaan parhaiten tässä toimii äidin käytetty T-paita, jollei lapsi ole itse valinnut muuta. Äidin tuoksu vaikuttaa suoraan hyvin varhaiseen aivojen osaan, hajuaivoihin, jotka ovat suorassa yhteydessä tunnekeskukseen.

Tutin ongelmallisuus on sen taipumuksessa hukkua ja pudota pinnojen välistä. Tämän voi ratkaista kiinnittämällä tutti lyhyellä nauhalla lapsen paitaan, jolloin hän oppii pian hamuamaan sen takaisin suuhunsa. Siirtymäkohde antaa lapselle ärsykkeen, jonka avulla kääntyä takaisin nukahtamissuuntaan ollessaan havahtumassa unesta kohti valvetilaa.

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

 

Tuo edellinen lainaus husin unikoulusta. Meillä on lapsi nukkunu aina perhepedissä ja vanhempana sivuvaunussa ja lastensängyssä joka on kiinni parisängyssä eikä koskaan ole ollu tarvetta unilelulle. Ei ymmärrä niiden päälle mitään. Sekin on normaalia, ainakin unitutkijoiden mukaan. Lapsi, jonka ei tarvitse nukkua yksin, ei opi unileluihin eikä niitä tarvitse. Vain niissä kulttuureissa, joissa vauva nukkuu yksin, on unirievulla/unilelulla = siirtymäkohteella tärkeä merkitys.


Unikoulusivuilla myönnetään myös se, että länsimaissa vanhemmuus on aika vaikeaa, koska vauvaa yritetään kouluttaa liian varhain itsenäisyyteen ja yksin nukahtamiseen, joka ei ole biologisesta välttämätöntä. Tästä seuraa siis näitä ongelmia, koska vauvaa ei periaatteessa ole tarkoitettu sellaiseen, että pitäisi alle yksivuotiaana osata nukahtaa yksin pelkkä riepu apunaan....

 

Onpas täällä ihmeellisiä ajatuksia.
Ihan terveellä maalaisjärjellä ajateltuna, lapsi peitellään sänkyyn, sanotaan hyvät yöt, lorut ja varpaiden syönnit. Sitten valot himmeälle ja ovi raolleen.
Kuka nyt ei menisi jos lapsi itkee, mutta hyvät ihmiset, ei vauvan jokaiseen änähdykseen tarvitse mennä.

Minua ihmetyttää, että tuttu ja turvallinen maalaisjärki on kadonnut kaiken tämän kasvatusfilosofian alle. Jokainen tietää että vauvalla on hyvin kun se jokeltaa, ja jokainen tietää että jotain on hätänä jos vauva itkee.

Hämmentävää ajatella, että tavallinen kasvatus on jäänyt kaikenlaisien tassuttelujen, unikoulujen, vaistovanhemmuuden jne alle. Kasvatuksesta tehdään nykyään aatteita, iskulauseita ja propagandaa, sen sijaan että nautittaisiin vanhemmuudesta ja toimitaan kuten järki sanoo.

Jos vauva viihtyy itsekseen, antaa viihtyä itsekseen, kyllä se siitä karjunnaksi muuttuu jos vauvalla on jokin hätänä. Äitini antoi minulle joskus ohjeen jota olen noudattanut lapsenhoidossa, älä jokaista vikinää kuuntele mutta vastaa siihen mihin kuuluu vastata.

 

kuule mun mielestä toi on erittäin hyvä tyyli, me ollaan alusta asti tehty noin ja oon tyytyväinen itteeni että noin tein, kun nyt reilu vuoden ikäinen lapsi ja ei tarvii kuin viedä sänkyyn ja laittaa peitto päälle ja sinne nukahtaa ilman kiukutteluja