Kantasi alkoholin käyttöön lasten aikaan, saako kotona rentoutua?

  • Viestiketjun aloittaja käsi sydämelle
  • Ensimmäinen viesti
Joop
Itse en osaa rennosti nauttia alkoholia, jos on lapsia paikalla, koska en halua että he hämmentyisivät humaltuneesta aikuisesta, ja minulla hyvin heikko viinapää. Muutenkin oma lapsi vasta 5kk, että en ole kaivannut vielä viihteelle, rentoudun kotona kyllä ihan selvinpäin :) yhdesti olen maistanut muutaman hörpyn lonkeroa saunan jälkeen kun vauva jo nukkui, mutta eipä hääviltä maistunut.

Mieheni ottaa muutaman saunaoluen useinkin viikonloppuna, ei kuitenkaan humalaan juo itseään, minusta se on ok. Kummeksuttaa, kun tuttavaperheessä 5- ja 10-vuotiaat lapset, ja esim. Joululomalla perheen isä tissutteli joka päivä, minusta todella huono esimerkki lapsillekin, näytetään että ainoa keino rentoutumiseen on alkoholi, ja että on ok olla aina pienessä sievässä!
 
"vierailija"
Joo kyllä 1-2 voi lasten nähden ottaa. Mies juo pari kertaa viikossa 3-4 olutta kun lapset nukkuvat. Minä en juo kotona, en tykkää tissutella joten lähden muutama kerta vuoteen ulos kavereiden kanssa ja otan niin paljon kun maistuu.
 
"Mona"
Kotona ei juoda alkoholia oikeastaan ollenkaan, joskus mies saattaa juoda jonkun saunaoluen.

Lomilla saatetaan ottaa vaikka skumpat tai muutamat alkoholijuomat päivän aikana tai illalla kun lapset nukkuu. En ole lasten aikana humalassa. Aika vähän tulee juotua edes yhtä kun aina on joko raskaana tai imettää..
 
Lapset 17,14,11 ja 6-vuotiaita, enkä juo kuin max 2 lasia viiniä heidän ollessa läsnä. 2 nuorinta eivät ole koskaan nähneet minua tai isäänsä humalassa, 2 vanhinta ovat kerran nähneet minut iloisessa hiprakassa kun hakivat autolla minut illanvietosta.
Voin juoda vähn enemmän silloin kun lapset ovat muualla yökylässä, eli n. kerran max 2 kertaa vuodessa.
 
[QUOTE="Jeba";29620724]Saunaolut/siideri korkeintaan lasten seurassa tai ruoan kanssa viiniä. Ei mitään tissutteluja, ehdoton ei.[/QUOTE]

Mikäon tissuttelua? Onko tissuttelua, jos juo pari lasia viiniä elokuvaa katsoessa? Eli alkoholia valuu kurkusta alas tasaiseen hitaaseen tahtiin parin tunnin ajan? Entä, jos juo yhteensä vaikka neljä annosta alkoholia koko päivän aikana? Eli ei ole humalassa, mutta tavallaan "juo koko ajan"? Ja jos se on tissuttelua, miksei sitä saisi tehdä?
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
[QUOTE="vvieras";29620511]En ymmärrä, miksi ihmeessä pitäisi juoda lasten seurassa enemmän kuin se yksi siideri tai lasi viiniä. Sanopa se syy. Vai koetko, että alkoholi on ainoa asia elämässäsi, joka tuo rentoutusta?

En kyllä paheksuisi, jos joisit sen pari siideriä kun lapset menneet nukkumaan.

Riippuu kyllä ihan ihmisestä kuinka helposti tulee humalaan. Itse olen jo tuosta kahdesta kun olen pienikokoinen ja viimeksi käytin alkoholia pari vuotta sitten...eikun join puolikkaan saunasiiderin ja heitin roskiin, kun en saanut alas.[/QUOTE]

No miksi ei saisi juoda vaikka sitä toista lasia viiniä? Ei siitä mitään haittaa ole. Eikä siihen tarvitse kai sen kummempia perusteluja olla kuin tilanteessa, jos ottaa kaksi suklaapatukkaa eikä tyydy yhteen. Haluaa ottaa toisenkin, yksinkertaista. Pakkohan ei olisi syödä ensimmäistä suklaatakaan, mutta silti ihmiset tekevät sitäkin.
 
"hhh"
Voimme ottaa muutaman saunajuoman viikonloppuna tai juoda ystäväperheen kanssa pari pulloa viiniä juhannuksena.
Neljään pekkaan pari viinipulloa??? No, kai se suodaan kerran vuodessa :D
Itse (lapseton) veikkaan ettei juomisessa tulisi ongelmaksi se että lapsia pelottelis. Itse perheestä jossa vanhemmat joivat ja juomavieraita oli usein. Eikä traumoja tullut. Tietysti konttauskunto, huutokännit ja väkivaltaisuudet on asia erikseen, mutta en näe syytä miksi sivistyneesti EI voisi juoda.

Ainut ongelma joka minua kaihertais olis se ettei olis ketään ajokuntoista.
 
[QUOTE="hhh";29621160]Neljään pekkaan pari viinipulloa??? No, kai se suodaan kerran vuodessa :D
Itse (lapseton) veikkaan ettei juomisessa tulisi ongelmaksi se että lapsia pelottelis. Itse perheestä jossa vanhemmat joivat ja juomavieraita oli usein. Eikä traumoja tullut. Tietysti konttauskunto, huutokännit ja väkivaltaisuudet on asia erikseen, mutta en näe syytä miksi sivistyneesti EI voisi juoda.

Ainut ongelma joka minua kaihertais olis se ettei olis ketään ajokuntoista.[/QUOTE]

Puoli pulloa viiniä ei kyllä ole kovin paljon yhtä ihmistäkohti, jos sitä pitkin iltaa hiljakseen juo, kuten tuollaisissa illanvietoissa kaiketi on tapana.
 
"Kaisa"
Minä en ole käyttänyt alkoa pian seitsemään vuoteen eli siitä saakka, kun tulin raskaaksi. Minusta alko ei vaan kuulu pienten lasten äidin rentoutumisjuttuihin. En ole edes kaivannut sitä.
 
"Jenis"
Kyllä meillä on viiniä ruokajuomana, siideriä saunajuomana jne. lasten aikanakin. Kännissä ei olla, mutta alkoholi ei myöskään ole mikään mörkö joka pitäisi lapsilta piilottaa. Tänään mennään porukalla ravintolaan syömään, ja punaviini sielläkin on pöydässä pihvin parina.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
iu
Voi miten raitista porukkaa täällä onkaan! :)

Eipä sillä, en itsekään käyttänyt alkoholia juuri ollenkaan kun lapset olivat pieniä. Nyt kun toinen on jo muuttanut pois kotoa ja toinenkin täyttää kohta 18 ja viihtyy paljon omilla menoillaan, voi hyvällä omallatunnolla ottaa siiderin jos toisenkin saunan päälle. Tai kuten nyt, voi jo iltapäivästä nautiskella muutaman lasillisen viiniä loman alkamisen kunniaksi. Vanhemenminen ei oikeastaan ole ollenkaan hullumpaa... :)
 
"sara"
Kotona saa rentoutua,mutta rentoutumiseen ei tarvita alkoholia.Aina ainakin toisen vanhemmista tulisi olla siinä kunnossa,että pystyy tarvittaessa ajamaan autolla(monesti ollaan lähdetty keskellä yötä päivystykseen).Meillä ei juoda alkoholijuomia lasten nähden/heidän hereillä ollessaan.Mallioppiminen tässäkin ideana.
 
mersell
Mittaako lapset minkä verran se äiti tai isä sitä alkoholijuomaa juo?Eivät he tiedä mikä on kohtuukäyttö.Näkevät nyt kuitenkin,että on ihan ok juoda kaljaa,kun kerran äiti ja isikin sitä tekevät.
 
Viinaa voi olla ilman hauskaakin.

Itse ainakin rentoudun joka perjantai ja lauantai muutaman drinksun verran ja joskus vähän useammankin.

Niin ja ajan tietysti perheen ulos hankeen kirveellä.

Kauheeta jos lapset näkee humalaisen vanhemman. Humalaisia on tietysti monenlaisia, itse kuulun niihin jotka ovat iloisia ja jotka pysyvät tolpillaan.
 
Minä pidän tummasta oluesta ja jotkut punaviinit on maukkaita. Olutta tykkäänkin juoda vaikka tölkillisen ollalla kun katselen emmerdalet bokxilta tai jotain muuta hyvää ohjelmaa. Lapset kyllä on tällöin jo nukkumassa.
Enkä kyllä näe mitenkään lapsia vahingoittavana asiana sitäkään, että joskus joissain tilanteissa juodaan lasten läsnäollessa esim. viiniä. Ne tilanteet ei kuitenkaan ole mitään ihan arkipäiväisiä juttuja, vaan vaikkapa joku juhlatilaisuus tms. Esimerkiksi uutenavuotena lupasin lapsille, että saavat valvoa niin kauan että näkevät puolen yön ilotulitukset. Lapset niitä katsellessa sitten nauttivat pepsiä ja minä olutta. Ja kivaa oli kaikilla.

Minä tykkään rentoutua illalla sen oluen ja tv ohjelman kanssa (en siis joka ilta tätä harrasta). Ja tykkään kyllä välillä jos pääsee aikuisessa seurassa johonkin kuppilaan nautimaan niitä hyviä oluita vähän useammankin. Mitään kuraa en tykkää juoda vaan sen takia, että siinä on alkoholia. Tärkeää on se, että juoma maistuu hyvälle.
 
  • Tykkää
Reactions: MolliMelooni
[QUOTE="sara";29621361]Kotona saa rentoutua,mutta rentoutumiseen ei tarvita alkoholia.Aina ainakin toisen vanhemmista tulisi olla siinä kunnossa,että pystyy tarvittaessa ajamaan autolla(monesti ollaan lähdetty keskellä yötä päivystykseen).Meillä ei juoda alkoholijuomia lasten nähden/heidän hereillä ollessaan.Mallioppiminen tässäkin ideana.[/QUOTE]

Nimenomaan. Musta on järkevä näyttää että alkohiolia voi käyttää ihan järkevästi eikä se ole mikään mörkö.

(meillä ei muuten vuosi sitten vielä edes ollut autoa jolla viedä ketään päivystykseen)
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas

Yhteistyössä