Minä olen perheestä, jossa kaikki juhlapyhät ja viikonloput, kissan ristiäiset ja kaikki mahdolliset rymyttiin kännissä. Isä hakkasi äitiä humalassa, pariin otteeseen äiti oksensi sängyssä, ja meidän kanssa ei ollut ketään selvinpäin. Ainoastaan äiti ja isä, molemmat liian usein umpi humalassa. (Välillä äiti oli kyllä selvinpäin, mutta päällimmäiseksi mieleen jäänyt se, kun molemmat kännissä) Toinen läksi baariin, toinen jäi kotiin. Kun toinen kotiutui, oli tiedossa nyrkkitappelu. Se oli aina tätä.
Nyt kun itselläni on lapsia, minä en ole koskaan ollut humalassa lasten nähden. Olen muutaman juonut, mutta humalassa ei ole minua nähneet. En edes ole päättänyt etten koskaan ota niin paljoa lasten edessä, vaan se tulee ilmeisesti alitajunnasta. Kahden oluen jälkeen tulee olo, että nyt pitää lopettaa. Lapset ovat nyt nukkumassa, ja olen juonut lasin viiniä, ja juon vielä toisen.
ja jos oikein viihteelle lähden, lasten kanssa jää aina selvä henkilö, ja minä tulen yöllä hissukseen kotiin.