kamalinta synnytyksessä

\

\

supparit ennen epiduraalia, kaikki muu oli lasten leikkiä

samaa mieltä!!!!!!!!!

nii, ja tähän haluaisin vielä lisätä, että se oli aikas kamalaa kun tehtiin suolihuuhtelu ja sit piti niiden supistuksien kanssa istua vessanpöntöllä.

 

\

\

\

supparit ennen epiduraalia, kaikki muu oli lasten leikkiä

samaa mieltä!!!!!!!!!

nii, ja tähän haluaisin vielä lisätä, että se oli aikas kamalaa kun tehtiin suolihuuhtelu ja sit piti niiden supistuksien kanssa istua vessanpöntöllä.

joo SE oli kyl ihan kamalaa!!!! peesaan!!!! aina ku luuli,että jess,nyt voi nousta,ni eiköhä sitä vaan jostain tullu lisää...

 

Esikoisen synnytyksessä meni selästä joku lihas? kramppiin ja kipu oli niin helvetin moinen etten pystynyt keskittymään ponnistamiseen vaan siihen selkäkipuun.
Kun taapero syntyi meni kipu ohi,mutta palasi yhtä kauheana takaisin osastolla.En pystynyt pitämään vauvaa edes sylissä,enkä tekemään mitään muutakaan,kuin vain itkemään..kunnes tajusivat lopulta pyytää lääkäriltä lupaa antamaan jonkun lihaksen rentoutus piikin ja sen jälkeen kaikki olikin ihanaa ja pystyi nauttimaan vauvelista.
Toivottavasti nyt ei käy samoin...

 

Kamalinta oli loppuvaiheessa kun lapsen pää alkoi tulla ulos. Kaiken kaikkiaan lähes yhtä kamalaa koko ajan. Muhun kun ei noi lääkkeet oikein tepsi. Sain epiduraalin, anestesialääkäri kävi lisäämässäkin lääkettä, mutta se ei auttanut ei sitten yhtään.

 

kivut alusta loppuun... :x

 

aqua-rakkuloitten laitto..se sattu ihan sairaasti..Eikä ollu mitään apua..Ja sit se ku ois tahtonu ponnistaa mut ei saanu..

 

Imukupin laittaminen. Sitä yritti laittaa lääkäriopiskelija, eikä tuntunut onnistuvan. Onneksi varsinainen lääkäri laittoi sen lopulta.
Mutta positiivisesti ajateltuna: nyt tämä opiskelija osaa laittaa imukupin ja hoitaa imukuppisynnytyksen loppuun asti. Ja vielä positiivisempaa: minulla on ihana ja terve tyttö! =)

 

Mun mielestä synnytyksessä ei ollut mitään kamalaa.. se oli tosi huippu ja mahtava kokemus. Turhaan sitä toisia pelottelee synnytyksellä, saa siellä apuakin kipulääkkeillä ja muilla jos tarvii. Kuitenki synnytyksissä palkinto oma lapsi on kaikista mahtavin.
Onkohan naisilla kipukynnys laskenut?

 

Mäkin hirveän mielelläni kuulisin hyvistä synnytyskokemuksista lisää. Erityisesti ensisynnytyksistä. Täällä kun lukee, niin tulee kuva, että synnytys on tämän päivän laillinen kidutuskeino.

 

Mulla eka synnytys oli aika järkyttävä kokemus...kaikki meni kyllä ihan hyvin,mutta se kipu olikin sitten jotain ihan muuta,1 kipupiikin sain siloin kun sairaalaan saavuttiin.
poika syntyi 9h tuon kipupiikin jälkeen.
ponnistus vaihe kun ei tiedä miten ponnistaa...
Onneksi sitten äkkäsin ihan ite.
Toinen meni nopeesti 3 tunnissa vesisynnytys...aaahh autuasta,helpotti todella paljon.(tyttö)
Ja sitten on vielä 16 tunnin kipujen kanssa poika....2 muussa ei mitään piikkejä tai muutakaan ,eli ?? luomusti.

Nyt sitten odotellaan että tää viimeinen rakas syntyy.

Mut kaikkein kauheinta on ponnistusvaihe....mut ei ole kokonaan auki!

 

Kamalinta oli supistukset. En huutanut, mutta kyyneleet tuli pakostakin. Sain kyllä melkein heti epiduraalin ja loppu synnytys meni kivuitta. Eli ei ollut mikään kamala kokemus.

 

rankka synnytys kesti n. 23 tuntia ja päättyi sektioon. Traumoja ei ole jäänyt,mutta näin jälkeenpäin ajatellessa kamalinta oli se sektion jälkeinen aika kun minut vietiin toipumaan ja näin pojan vasta seuraavan kerran aamulla. Jotenkin se on jäänyt päällimmäisenä mieleen ja suru siitä,ettei poika voinut olla vierellä heti kun syntyi. Myös sellainen tunne tuli,että onko raukka saanut hyvää hoitoa ilman minua... Oli poika kuitenkinisansä kanssa saanut olla monta tuntia ja isä sai sitä vieressä ihailla,kun minä taas makasin yksin toipilashuoneessa... No tämähän ei ollut itse synnytykseen liittyen,mut kuites

 

Moi!
Synnytyksessä ei olut mitään kamala. Kesti 6,5 t. Mutta sen jälken wc käynti....INHOTTAVA KIPEÄÄ!!!!!!!!!! ouch...tuo oti helvetin kipeä.
synnytyksellä en ootanut mitään kipulääkeitä en usko niihin..ja päätin että pärjän ilma niitä. niin pärjäsin. sanoin enne että jos näke että melkein olen kuolut ja en jaksa enä ite päätä sitten mies saa sanoa mitä tehään B) :wave:
meni kaikki yvin. ei kannata mietia liika synnytyksesta. onhan see täysin luonollista!!! :hug:

 

sektioarven kipu!!!

 

Avaavat supistukset!!! Mutta epiduraalista onneksi oli niihin hyvä apu.

 

Repeämän paikkaus 12 tuntia synnytyksen jälkeen pelkällä ilokaasulla AUTS. Se tytöt sattuu ja kovaa!!!!! Vuosin ihan hirveesti verta synnytyksen jälkeen (3 litraa), kätiöltä oli jäänyt syvä repeämä ompelematta, joka tihkutti verta ja loppujen lopuksi meni taju... Koko synnytys ei ollu mitään tuohon tuskaan verrattuna. No, olenpa viisaampi jos joskus tuohon tilanteeseen joudun uudelleen, nukutukseen ja heti!

 

Itse synnyttänyt vuosina -95 ja -96, olin silloin n. 20 vuotias. Nyt tulossa kolmas vauva -05.

Sen verran kai kivuttomia oli nuo synnytykset, kun en nyt enään 10 vuoden jälkeen muista niistä oikein mitään sen suurempaa kipua.

Kumpikin syntyi n. vko.lla 37 ja synnytykset taisivat olla aika nopeita, koska en ehtinyt saada kovin kummoista kipulääkitystäkään.Ilokaasua muistan saaneeni ja jonkinlaisen piikin kohdunsuulle?

Vuonna 96 syntynyt poikani jouduttiin vetämään imukupilla ja annettiin suonensisäisesti minulle synnytystä auttavaa lääkitystä. Kummassakin tehtiin välilihan leikkaus.

Tuossa imukuppi synnytyksessä jouduttiin ompelemaan hieman pidempään, koska ompeleet piti tehdä oikein lääkärin, jota jouduttiinkin odottelemaan, eli repesin kai aika pahasti, mutta kipua en turtuneena mielestäni tuntenut ommeltaessa.
Kai siinä on sen verran häkeltyneessä tilassa lapsen synnyttyä, ettei jaksa kiinnittää niin paljon huomiota pieneen nipistelyn tunteseen ommeltaessa.

Täytyykin kysellä tarkemmin kun nyt 3 synnytys, että onko mahdollisista 9 vuoden takaisista arpeutumista haittaa tähän tulevaan synnytykseen.
Koska ilmeisesti repeämiä on voinut tulla enemmänkin.

Itse lähdössä suht rentoutunein mielin sitten marraskuussa synnyttämään.Turha kivun pelko ei auta asiaa yhtään.
Uskon että synnytyksessä auttaa "rentoutumis" taito ja ajatuksien kohdistaminen muualle, kuin kipuun.
Pieni pelko ja jännitys kuuluu asiaan, mutta ei kannatta antaa niille liiaksi valtaa.
Onhan meillä takana tehokas kivunlievitys koneisto, jos siihen haluaa turvautua.

Luottakaa enemmän itseenne ja koittakaa kaikesta huolimatta hallita kipua, eikä anneta sen kivun hallita liikaa.
Kestetään ne kivut niinkuin "miehet"

 

Ei mikään! Kaikki oli niin taivaallisen ihanaa Ihan oikeasti! Uudestaan menen ja mielelläni, toivottavasti pian!

 

\

synnytyksen "liian" nopea eteneminen ja siitä aiheutuva raastava kipu... kun jäin hiljaa supistusta "kuuntelemaan" tunsin, kuinka kohdunsuu aukes. ei kiva tunne ollenkaan! onneks ei enää tarvii...

Sama juttu! Ja lisäksi se,etten tajunnut käydä p*skalla ennen tositoimiin ryhtymistä.

 

Supistukset (8 cm:n ilman onnistunutta kipulääkettä), vauvan syntymä, kun paikat repesi (minulla myös vulvodynia ja imukuppi synnytys) ja jälkeiskivut haavoista!!
Ajattelin synnytyksen jälkeen, etten voi ikinä enää kokea moista, mutta kyllä se mieli muuttuu kun aikaa menee.

:heart:

 

tikkaaminen.
mua tikattiin kaksi tuntia (siellä oli kello vastapäisellä seinällä, otin aikaa). olin revennyt ihmeellisesti jostain kohdunsuulta ja episiotomia tehtiin myös. verenhukka oli 1100ml, ja paineetkin alhaiset (alapaine n. 40), eivätkä hyväkkäät antaneet mitään hyviä lääkkeitä enää.
ekan vartin jälkeen tajusin ettei mun tarvi enää olla urhea ja reipas kun lapsi on kerran turvallisesti ulkona ja aloin itkeä ääneen. viimeisen puolen tunnin aikana tuli kaikki mahdolliset v*tut ja s*atanat siinä itkun seassa kun luulin ettei ne ikinä lopeta. roikuin todellakin kuin hukkuva (niin kulunut ilmaisu kuin onkin) siinä ilokaasumaskissa, juonin että jos hyperventiloin sitä taotta niin saattaisin menettää tajuntani. en onnistunut.
niinä lyhyinä hetkinä kun kukaan ei koskenut minuun, olin ihan ok, ja pystyin puhumaan se verran että kehuin ja kiittelin kätilöä ja tikkaavaa lääkäriä heidän ammattitaitoisesta ja mukavasta käytöksestään, he puolestaan kiittivät minun jaksamistani. ja sitten taas jatkettiin.
ja niin ihmeellistä kuin se onkin, seuraavana aamuna herätessäni eka ajatus oli että ei se nyt niin kamalaa ollut..

 

\

Kamalinta oli kun kätilö repi emättimen reunaa pyllyyn päin ja hoki että "tänne ponnista, anna tulla vaan"... Teki välillä mieli potkasta.

sama juttu kun miulla...huh huh

 

Nyt kamalinta oli ompeleminen. Entistä arpikudosta tikattiin ja sitä ei saa kuulemma kunnolla puudutettua... Huusin kun se neula meni siellä...

 

itsellä se kun ponnistusvaiheessa aloin oksentaa ja kaikki ponnistusvoimat meinas mennä oksentamiseen..ja oli jo toden teolla ponnistettava että poika saatiin ulos..

 

Ompelu (repesin ja leikattiin). Puudutetta liian vähän, tunsin toiselta puolelta kaiken.