kamalinta synnytyksessä

synnytyksen "liian" nopea eteneminen ja siitä aiheutuva raastava kipu... kun jäin hiljaa supistusta "kuuntelemaan" tunsin, kuinka kohdunsuu aukes. ei kiva tunne ollenkaan! onneks ei enää tarvii...

 

Itse synytys oli ihan ok. Kipuja oli vain supparit ja niitä en epiduraalista johtuen tuntenut kuin 2-3 inhottavaa, tosin se ei ollut kivaa kun inhan supparin aikana piti olla paikallaan että sai laitettua sen epiduraalin. Ne muut synnytykseen liittyvät on unohtunut 3v kuitenkin jo aikaa.

Mutta ne jälkisupistelut ei olleet kivoja jotka alkoivat heti kun poika tarttui rintaan imäkseen, se yhdessä sen nopeuttavan lääkkeen kanssa ne supistukset olivat kamalia :/ :hug:

Sitten se mukavuus että pisulla käynti tuntui helvetiltä vaurioituneiden limakalvojen takia, melkein itku pääsi ja manasin että ensimmäinen ja viime vauva meille. Nyt viikkoja 37+5 ja odotan kuin kuuta nousevaa että sais jo nyytin syliin .

Kyllä ne kamaluudet nopeasti unohtuu kun vaavin on syliinsä saanut =)

T:Heidi81

 

Kaikissa neljässä synnytyksessä on ponnistusvaihe ollut kaikista kamalin. Kestäneet: 53min, 27min, 22min ja 17min. Avautumis-supistukset eivät ole mielestäni mitään, kun saa vain liikkua ja aina supistuksen aikana ole kyykkyasennossa jalat harallaan,mutta kun alkaa ponnistaminen,menen ihan lukkoon ja kauhusta kankeaksi. Pari kuukautta vielä la ja nyt jo yö kaudet murehdin ponnistamista. Muuten minulla on nopeita, muutaman tunnin synnytyksiä, joissa ei kivunlievitystä ennätetä edes miettiä.

 

Mikään ei oikeestaan ollut kamalaa vaikka kivut olivatkin kovat ja avauduin niin nopeasti, etten ehtinyt saada epiduraalia. Inhottavinta oli repeämän paikkaaminen, joka kesti niin kauan, että puudutus alkoi loppua. Pari viimeistä tikkiä teki todella kipeää!

 

\

supparit ennen epiduraalia, kaikki muu oli lasten leikkiä

samaa mieltä!!!!!!!!!

 

Hei...hei! Pakko kommentoida kamalinta synytyksessä aiheeseen. Itse oottelen ensaria ja olen kätilö ammatiltani. Paljon olen nähnyt ja kuullut vaikken henkilökohtaisesti synnytystä olekaan vielä kokenut. On tärkeää muistaa, että synnytys on erittäin henkilökohtainen kokemus ja samoin siihen liittyvä kipu(. Olen nähnyt ja ollut mukana synnytyksissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja kaikkiin synnytyksiin liittyy raskas työ, joka kuitenkin palkitsee jälkikäteen =)

On hyvä muistaa, että palstaa voi lukea pelokas äiti joka haluaa tukea ja voimia tulevaan synnytykseen. Se, että joku tuntui kauhealle sinusta synnytyksen kuluessa, ei tarkoita, että se tuntuu kauhealle toisesta. Tärkeää on olla tukeva ja positiivinen. Menen itsekin ns. vihreänä synnyttämään, mutta tiedän olevani hyvissä käsissä ja suurtakin suuremman palkinnon odottavan perhettäni. Voisimme tukea toisiamme aiheella ihaninta synnytyksessä :heart: Voimia kaikille viimemetreillä oleville, tuleville ja jo olevilleäideille. Syntymä on kuitenkin ihana asia. Syksyn jatkoja ja halauksia!

 

\

kamalinta oli kuunnella viereisen synnytyssalin äänet, jossa syntyi vauva joka ei hengittänyt, paniikissa oleva äiti ja lääkärien kiireiset toimenpiteet ja elvytykset.. Siitä sitten itse parin tunnin päästä ponnistamaan ja vauva teholle heti syntymän jälkeen Voisi olla sairaaloissa paremmin äänieristetyt salit..!

tuosta tuli mieleen, että kun olin jo oman hommani tehnyt ja olin sängyssä osastolla, niin ilmastointiputkia pitkin kuului jonkun äidin tuskallinen ponnistus. Siinä vaiheessa olin kyllä harvinaisen onnellinen että oma urakkani oli saatu kunnialla päätökseen. Unikin tuli heti vaikka toisen tuskainen karjuminen kuului pään yläpuolella

 

Tässä viimeisimmässä synnytyksessä kamalinta oli se, ettei PCB-puudutus vaikuttanut oikealle puolelle ollenkaan, joten supistus tuntui koko voimallaan sillä puolella. Ja supistuksiin en ehtinyt ilokaasulla ollenkaan mukaan, kun ne alkoivat yllättäen kiitos käynnistys-tabletin vauhdittamien supistusten.

 

\

supparit ennen epiduraalia, kaikki muu oli lasten leikkiä
[/quote

]


jeps samoin.. =)

 

\

supparit ennen epiduraalia, kaikki muu oli lasten leikkiä

Peesaan tätä

 

\

Kipu oli niin tasaista, ettei mulla ole kuin muutama "kohokohta." Välilihan leikkaus.. Minulle tehtiin se kahteen otteeseen, ensin vähän ja sitten vielä vähän enemmän. Kipu oli viiltävä (kirjaimellisesti..) ja kesti vain vähän aikaa, mutta silti. Sit toinen kipujen taival oli tikkaaminen. Tunsin jokaisen neulanpiston ja langan vetämisen, puudutusta ei kuulemma edes saa leviämään joka paikkaan.

peesaan! paitsi että ei leikattu kuin kerran ja se olikin jo aivan liikaa.... entä sitten tikkaaminen...auts \|O

 

\

Olen erittäin onnellinen sektio-äiti lukiessani näitä teidän juttujanne. Onneksi sain valita synnytystapani!

mä en ymmärrä kun ei se nyt noin kauheeta oo.mä taas kuvittelin että synnytys on paljon kauheampaa ja monenlaista synnytystä on ollut

 

Voi ei,mähän kuolen sinne.En kestä sitten yhtään kipua ja muutenkin pelkään miten siellä tulen pärjäämään.Tiedän ,että kaikki synnytykset on oman laisia ,mutta yhestäkään kivuttomasta synnytyksestä en ole kuullut.Mutta eiköhän se "palkinto" ole kaiken sen kivun arvoinen...

 

Kamalinta oli ekaksi kun vedet meni ja koko homma alkoi niin se peruuttamattomuuden tunne ja pelko et mä todellakin synnytän. Menin ihan sokkiin ja olin lähes hysteerinen. Eipä siinä oikeastaan muuta kamalaa ollut. Osaavat kätilöt mukana niin hyvin se meni. Tokihan se sattui mut ei se niin kamalaa ollut.

 

olin ite synnyttämässä 11.5 tuntia ennen kun todettiin että sektio on paikallaan kun ei edistynyt. Epiduraalilla ja ilokaasulla pärjäsin ihan hyvin. Sektion jälkeen pahin oli vatsakivut... lihakset oli rvitty ja koko kohtu oli tulehtunut... Mutta ny 8 viikoa sen jälkeen tuntuu että ei se nyt niin kauhee ollut!

 

\

Hei...hei! Pakko kommentoida kamalinta synytyksessä aiheeseen. Itse oottelen ensaria ja olen kätilö ammatiltani. Paljon olen nähnyt ja kuullut vaikken henkilökohtaisesti synnytystä olekaan vielä kokenut. On tärkeää muistaa, että synnytys on erittäin henkilökohtainen kokemus ja samoin siihen liittyvä kipu(. Olen nähnyt ja ollut mukana synnytyksissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja kaikkiin synnytyksiin liittyy raskas työ, joka kuitenkin palkitsee jälkikäteen =)

On hyvä muistaa, että palstaa voi lukea pelokas äiti joka haluaa tukea ja voimia tulevaan synnytykseen. Se, että joku tuntui kauhealle sinusta synnytyksen kuluessa, ei tarkoita, että se tuntuu kauhealle toisesta. Tärkeää on olla tukeva ja positiivinen. Menen itsekin ns. vihreänä synnyttämään, mutta tiedän olevani hyvissä käsissä ja suurtakin suuremman palkinnon odottavan perhettäni. Voisimme tukea toisiamme aiheella ihaninta synnytyksessä :heart: Voimia kaikille viimemetreillä oleville, tuleville ja jo olevilleäideille. Syntymä on kuitenkin ihana asia. Syksyn jatkoja ja halauksia!

tää on sit ihan huumori mielessä...mut kyl huomaa, ettet oo vielä synnyttäny eikä tästä nyt saa kukaan suuttua!

 

Olisko kannattanut jättää sitten kirjoittamatta? Typerästi sanottu.

 

upsis..tais mennä herneet nenuun.. nöyrimmästi anteeksi!

 

Mäkin haluaisin kommentoida tuohon kätilön juttuun, että mun pelkoja ei ainakaan vähennä se, että synnytyksen kamaluudet kiellettäisiin ja vaan hyssyteltäisiin ja sanottaisiin että kyllä se hyvin menee ja tsemppiä nyt vaan. Päinvastoin, siitä että ei tietäisi, että tulossa on kamala kokemus tulis sellainen olo, että mua on kusetettu. Että tämänhän piti mennä hyvin ja ei sitten mennytkään. Eli parempi olla rehellinen noissa kauheuksissa, että tietää mihin varautua, jos sinne asti joskus pääsen. Tuntuis vaan mun itseni aliarvioimiselta ja väheksymiseltä, jos esim. ammattihenkilö alkaisi mulle puhumaan, että kivasti se varmasti menee, usko nyt, kun tosiasiat on mitä on.

 

Kamalinta oli molemmissa synnytyksissä seurata hätääntyneenä lapsen sydänääniä monitorista. Molempien lasten sydänäänet heikkenivät synnytyksen aikana. Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla kun kohdunsuu ei ollut kuin sormelle auki kun sydänäänet heikkenivät radikaalisti. Toinen syntyi alateitse napanuora kahteen kertaan tiukasti ympärilleen kiertyneenä (kaulan ja vartalon). Onneksemme molemmat olivat kuitenkin heti synnyttyään kunnossa, 9 pisteen tyttöjä.

Sekä sektion että alatiesynnytyksen kokeneena voin todeta, että alatiesynnytys oli lasten leikkiä sektion jälkeisiin kipuihin verrattuna, ainakin minun tapauksessani. Alatiesynnytyksessä mulla oli epiduraali, jonka ajoitus meni todella nappiin. Ponnistusvaihe (3 min, imukuppi, episiotomia) ei sattunut tippaakaan. Nyt 2 viikkoa synnytyksen jälkeen epparihaavaan ei satu enää ollenkaan, sektion jälkeen olin ihan toipilas varmaan kuukauden ajan.

Yksilöitähän me kaikki ollaan, joten se mikä toiselle tuntuu helpolta, voi toiselle olla todella tuskallinen kokemus. Kiva kuitenkin jakaa näitäkin kokemuksia! :hug:

 

Sektion jälkeen, kun pitkin päivää painettiin kohdun päältä, kun se on kuulemma tarpeellista tehdä. Ja kipuhan tuntui sitten aika mageelta leikkaushaavassa... Kipua lievitti tosin se, että joka kerta kätilöt pahoittelivat kovasti, että joutuvat niin tekemään.

 

Ponnistuskivut ja imukuppi siihen päälle. Tuntui, että taju lähtee ja huusinkin sit siihen malliin, et lasit vaan helisi. Synnytykseni käynnistettiin ja todelliset tuskat alkoivat, kun kalvot puhkaistiin. Toivottavasti ensi kerralla käynnistyy itsekseen, uskoisin sen sujuvan silloin "rauhallisemmin" ja palautumisen olevan hieman nopeampi... =)

 

Pelolla on suuri rooli kivun kokemisessa. Jos etukäteen on jo asennoitunut synnytykseen kovin pelokkaasti, on kivunhallinta paljon hankalampaa. Kätilö varmaan näkee paljon synnyttäjiä joilla on ihan epärealistiset odotukset jo tullessaan. Usein hyvin negatiiviset. Oman kehon selviämiseen ei luoteta lainkaan.

Naiset toki haluavat korostaa muille näitä omia kamalia "synnytys- eli sotatarinoitaan" ja kertovat niitä suurella mielihalulla erityisesti ensisynnyttäjille. Tosiasiassa kuitenkin suurin osa synnytyksistä sujuu vallan mainiosti. Naisen kroppa on suunniteltu synnyttämään, siihen kannattaa luottaa. Vuosisatoja on synnytetty mitä ihmeellisimmissä oloissa, tähän maailman aikaan meillä ei ole mitään hätää. Liikaakin synnytyksestä on jo tehty lääketieteellinen tapahtuma, aivan kuin se olisi joku sairaus.

Miksi pelätä koko odotusajan synnytystä joka voikin mennä ihan hienosti? Ei se synnytys ole lasten saamisessa kuin pieni osa ja suurin osa äideistä varmasti on sitä mieltä että se on sittenkin se helpoin osa äidin roolia. Lasten kasvatus ja lapsien mukana tuleva elämänmuutos on paljon vaativampaa. Siitä ei selvitä vuorokaudessa.

 

Joo, pakko antaa sana tähän keskusteluun.. Esikoisen syntymästä on kohta seitsämän vuotta ja toinen tekee tuloaan. Eli oon ihan väärällä osastolla

Tuli tuossa mieleen lukiessa että voi hi...nen että se on taas edessä. Mutta oon samaa mieltä nimimerkki joopa joon kanssa että nainen on luotu synnyttään, MUTTA tuskin kukaan kieltää etteikö synnyttäminen sattuisi???! Eli oon sitä mieltä, että jokainen voi kertoa synnytys tarinan tavallaan ja eikä näitä juttuja ole pakko kenenkään lukea. Itse menin esikoista tekemään melkein ummikkona (yks kerta synnytysvalmennusta, ei tutustumista sairaalaan yms ) ja hyvin meni vaikka kipeäää teki, vauvan solisluu katkesi (ponnistusvaihe 47 min) ja tikattiin moneen kerrokseen, mutta oon myös kokenut leikkauksen joka kohdistuu munasarjoihin, verrattavissa siis sektioon (haava/arpi häpyluusta napaan) niin ei ollut sekään herkkua eli nosta hattua myös niille naisille jotka sen kivun joutuvat kokemaan kera pienen vauvan vaatimusten :flower:

Mutta sellainen kysymys spinaalipuudutuksesta että voisiko joku kertoa kokemuksiaan siitä, sen laitosta, vaikutuksesta ja miten ponnistusvaihe onnistuu? Ekalta oli ilokaasusta niin sekaisin että senkin takia varmaan ponnistusvaihe venyi nyt oon sit päättänyt olla koskematta siihen vaikka kivut veikin...

 

\

Mutta sellainen kysymys spinaalipuudutuksesta että voisiko joku kertoa kokemuksiaan siitä, sen laitosta, vaikutuksesta ja miten ponnistusvaihe onnistuu? Ekalta oli ilokaasusta niin sekaisin että senkin takia varmaan ponnistusvaihe venyi nyt oon sit päättänyt olla koskematta siihen vaikka kivut veikin...

Sillä hetkellä kun spinaalin sain, olin tosi kipeä ja oksensin yhtä aikaa. Kätilö sanoi tullessaan, että nyt hän ei edes ehdota muuta kuin spinaalia. Selkäänhän se laitetaan kuten epiduraali ja vaikutus alkoi välittömästi. Pahin kärki suppareista helpotti heti. Sitten pienen hetken päästä loppui kipu kokonaan. Tosin, ihan liian pitkään kuvittelin pärjääväni keinutellen ja suihkutellen ja ilman kipulääkitystä. Olin silloin kuusi senttiä auki, mutta reilun tunnin päästä jo täysin auki. Eli sain alkaa "harjoitella" ponnistamista, mutta siitä ei meinannut tulla mitään, kun mulla ei ollut mitään tuntoa alapäässä. Supparit ei tuntunut, ei ponnistuspakkoa, ei mitään. Loppujen viimeksi jouduttiin laittaan oksitosiinitippa, jotta saatiin tuntoa takaisin ja ponnistus vauhtiin.

Mutta siis, mä olin tosi tyytyväinen tuohon spinaaliin. Sillä hetkellä kun tuntui, että nyt en jaksa sitä jatkuvaa kipua enää hetkeäkään. Sen laittoa en edes hoksannut, taisi olla niin taitava anestesialääkäri. Höpisi niitä näitä meiän soittamasta musiikista.. Varmasti, jos olisin sen pyytänyt jo aiemmin, niin toi ponnistustarve olisi tullut aiemmin..