"käytetään kaikki hoitopäivät kun kerta maksetaan"

  • Viestiketjun aloittaja mama espoosta
  • Ensimmäinen viesti
Meillä kyllä pidetään vapaapäiviä, vaikka maksetaankin täydestä kuukaudesta. Just laskeskelin, että meillä tyttö on hoidossa keskimäärin 12 päivää kuukaudessa. Aina kun jommallakummalla on vapaapäivä, myös lapsi jää silloin kotiin. Itse haluan antaa lapselle niin paljon aikaa perheen kanssa kun vaan mahdollista... Tiedän kyllä perheitä, joissa lapsi lykätään hoitoon, vaikka vanhemmilla olisikin vapaata, pitäisivät lapselleen edes muutaman ylimääräisen vapaapäivän kuukaudessa :( mutta ei, kun äiti tahtoo yksin shoppailemaa...
 
"vieras"
Kuulostaa taas siltä että ihan puhdasta kateutta tuo toisten arvosteleminen tästä asiasta. Jokainen voi toki kiillottaa omaa sädekehäänsä jos siihen on tarvetta. Mutta rehellisesti jos ajattelet vaikka tilannetta että työpäivän jälkeen täytyy käydä kaupassa, onko lapsen kannalta järkevämpi viedä väsynyt ja nälkäinen lapsi kauppaan, vai antaa lapsen leikkiä sen aikaa vielä hoitopaikan pihalla ja hakea vasta kauppareissun jälkeen? Kauppakäyntiin menee yksin 15min, lapsen kanssa reilut puoli tuntia...

Ettei kyse vain olisi siitä että hoitotädit tahtoo päästä pois töistä aiemmin, vaikka työvuoro on sinne viiteen?

Olen meidän päiväkodissa ihmetellyt sitä missä ihmiset käy töissä, kun omat lapseni vien tasan klo 8 aamupalapöytään ja neljältä kun heitä on hakemassa, ei ole enää juuri ketään jäljellä. Ihanteellista toki, mutta kun useimmilla on työaika sen 8 tuntia... Ja tähän 8-16 hoitoaikaan meillä jo vuorotellaan niin että toinen vie ja toinen hakee. Vai ovatko kuitenkin suurin osa virikelapsia joiden ei tarvitsisi päiväkodissa olla ollenkaan?
 
tätä
No osittain ajattelen.

Mulla on tässä jaksossa koulusta pari etäpäivää ja niinä päivinä laitan lapset kyllä hoitoon, teen kouluhommia ja ne päivä on myös ainoat päivät millon on mahdollista tehdä jotain liikunnallista, eli käyn joko uimassa tai jumpassa (joihin menee pari tuntia päivästä). tosinnoina päivinä lapset on aika lyhyen päivän hoidossa.

Sen sijaan mun loma ajat lapset on myös lomalla, sillon tuntuisi hoopolle viedä lapset hoitoon.
Mutta ei etäpäivä ole vapaapäivä, silloinhan ois tarkotus opiskella kotona. Ja jos saat sen tehtyä tehokkaasti ja vielä itsellesi siihen mahtumaan jumpan, niin tee niin hyvällä omallatunnolla! :)
 
jaahas
[QUOTE="vieras";23183887]Kuulostaa taas siltä että ihan puhdasta kateutta tuo toisten arvosteleminen tästä asiasta. Jokainen voi toki kiillottaa omaa sädekehäänsä jos siihen on tarvetta. Mutta rehellisesti jos ajattelet vaikka tilannetta että työpäivän jälkeen täytyy käydä kaupassa, onko lapsen kannalta järkevämpi viedä väsynyt ja nälkäinen lapsi kauppaan, vai antaa lapsen leikkiä sen aikaa vielä hoitopaikan pihalla ja hakea vasta kauppareissun jälkeen? Kauppakäyntiin menee yksin 15min, lapsen kanssa reilut puoli tuntia...

Ettei kyse vain olisi siitä että hoitotädit tahtoo päästä pois töistä aiemmin, vaikka työvuoro on sinne viiteen?

Olen meidän päiväkodissa ihmetellyt sitä missä ihmiset käy töissä, kun omat lapseni vien tasan klo 8 aamupalapöytään ja neljältä kun heitä on hakemassa, ei ole enää juuri ketään jäljellä. Ihanteellista toki, mutta kun useimmilla on työaika sen 8 tuntia... Ja tähän 8-16 hoitoaikaan meillä jo vuorotellaan niin että toinen vie ja toinen hakee. Vai ovatko kuitenkin suurin osa virikelapsia joiden ei tarvitsisi päiväkodissa olla ollenkaan?[/QUOTE]

On paljon ihmisiä joista toinen tekee vuorotyötä. Meidän lapsi on kerran viikossa neljään hoidossa ja silloinkin tullut sinne klo 11. Ihan 8-10 tuntisia vuoroja tehdään itse.
 
"Kenguru"
Mulla tuttu joka tekee 4päivästä viikkoa ja aina vapaapäivänään vie 1v lapsen hoitoon kahdeksaksi tunniksi, jotta saa olla rauhassa. Musta se on tosi outoa, koska kuitenkin vie joka viikonloppu lasta myös mummolaan hoitoon (joskus tunniksi, pariksi, joskus yökylään). Ymmärtäisin jos vaikka kerran kuussa veis aamupäiväksi tms. mut toi tuntuu vähän sairaalta ettei halua viettää laatuaikaa lapsensa kanssa kun siihen kerran on mahdollisuus.
Niin, tuo minuakin usein ihmetyttää.
Kaverini vei lapsensa päiviksi hoitoon, joka päivä 8 tunniksi siis, ja käytti tuon ajan tehden kaikkea mukavaa: urheili, kävi kasvohoidoissa, lueskeli, shoppaili... Lapsi oli tuollon 2- vuotias. Kai siitä jotain huonoa omaatuntoa ymmärsi tuntea, kun siitä puhui kuinka on ansainnut tuon oman aikansa. Lapsella oli vielä vanhempia, kouluikäisiä sisaruksia, jotka sitten tulivat kotiin yhden pintaan, ja tämä nuorin haettiin päiväkodista neljältä:(

Joissain tapauksissa kotiolot ovat niin huonot, että lapselle on parempi olla hoidossa, tuollaisissa tapauksissa on suotavaakin että lapsi herätellään ja kiirehditään hoitoon, että ehtii aamupalalle, ja lapselle on parempi viettää päivä hoidossa, kuin siellä kotona.

Normaaleissa peheissä en ymmärrä tuollaista. Meillä on ainakin on aina ollut varaa antaa lapselle se puuro aamuisin, ettei ainakaan sen vuoksi ole ikinä hoitoon pitänyt kiirehtiä, tai viedä lasta hoitoon sen vuoksi että siitä ollaan maksettu.
 
[QUOTE="vieras";23183887]Kuulostaa taas siltä että ihan puhdasta kateutta tuo toisten arvosteleminen tästä asiasta. Jokainen voi toki kiillottaa omaa sädekehäänsä jos siihen on tarvetta. Mutta rehellisesti jos ajattelet vaikka tilannetta että työpäivän jälkeen täytyy käydä kaupassa, onko lapsen kannalta järkevämpi viedä väsynyt ja nälkäinen lapsi kauppaan, vai antaa lapsen leikkiä sen aikaa vielä hoitopaikan pihalla ja hakea vasta kauppareissun jälkeen? Kauppakäyntiin menee yksin 15min, lapsen kanssa reilut puoli tuntia...

Ettei kyse vain olisi siitä että hoitotädit tahtoo päästä pois töistä aiemmin, vaikka työvuoro on sinne viiteen?

Olen meidän päiväkodissa ihmetellyt sitä missä ihmiset käy töissä, kun omat lapseni vien tasan klo 8 aamupalapöytään ja neljältä kun heitä on hakemassa, ei ole enää juuri ketään jäljellä. Ihanteellista toki, mutta kun useimmilla on työaika sen 8 tuntia... Ja tähän 8-16 hoitoaikaan meillä jo vuorotellaan niin että toinen vie ja toinen hakee. Vai ovatko kuitenkin suurin osa virikelapsia joiden ei tarvitsisi päiväkodissa olla ollenkaan?[/QUOTE]

esim.mulla alkaa joka aamu 6.30 työt, pääsen 14.30. Mies menee myöhemmin töihin, joten hän vie lapsen hoitoon... Ei kaikilla ala klo 8.00 työt :D
 
en tajuu
[QUOTE="vieras";23183887]Kuulostaa taas siltä että ihan puhdasta kateutta tuo toisten arvosteleminen tästä asiasta. Jokainen voi toki kiillottaa omaa sädekehäänsä jos siihen on tarvetta. [/QUOTE]

En mä oo kateellinen niille jotka ei jaksa/halua olla lastensa kanssa, sitä vain on vaikea ymmärtää jos oikeesti on kyse halusta. Ja tiedostan oikein hyvin ettei kaikki ole mustavalkoista, enkä ala arvostelemaan niiden perheiden valintoja joiden taustoja ja syitä en tiedä. Ihmettelen vain niitä jotka (oikeesti) varmuudella tiedän.
 
"jaa"
Kyllä Jyväskylän kaupungille on tullut ihan säästöä siitä, että koululaisten loma-ajoilta saa maksuhyvityksen, jos lapset eivät ole hoidossa. Silloin myös hoitajat voivat pitää lomia ja suurin osa tarhoista on silloin kiinni. Hoitoa saa vain päivystävässä tarhassa ja joillakin perhepäivähoitajilla.
 
Meillä mies kotona talvet ja lapset (eskari ja 4v.) ovat hoidossa alle 7h + perjantait vapaalla. Ja nyt kun hiihtoloma ovat koko viikon kotona miehen kanssa, samoin joululoman olivat. Kun minulla on loma maaliskuun lopulla vien toden näkösesti alkuviikosta hoitoon ja loppu viikon pidän molemmat kotona. Ja juurikin sen takia että hoidosta maksamme ja että saan itsekin "lomaa". Eihän asiakkaallekaan hyvitetä näitä lomia rahallisesti mitä ovat kokonaan pois!
 
"Mie vaan"
Meillä neiti menee tarhaan 6.30-10 ja haetaan 14.30-15.30. Riippuen mun ja miehen vuoroista. Tytön vien työmatkalla ja haen työmatkalla(saman tekee mies). Kauppaan otan aina tytön mukaan, vaihdetaan ostosten lomassa kuulumiset ja ehditään haliakin kun hän istuu kärryissä. Jos on tarve päästä kaupungille niin otan sellaisen päivän että mies pääsee ajoissa joten hän hakee neidin kotiin. Minä teen 4pvä/vko ja mies nelivuoroa joten tarhapäiviä tytöllä on 2-3/vko. Maksetaan 16pvä/kk ja olishan se kiva jos saisi vähemmästäkin maksaa mutta meille ei aina riitä se 11pvä joka on seuraava raja. Yleensä kun on 12 hoitopäivää kuussa.

Sinä välkky joka kommentoit aikaisempaa postaustani: Helpottiko? Jos et itse jaksa hoitaa lapsiasi niin kuin pitäisi niin pura se pahaolosi johonkin muualle.
 
[QUOTE="vieras";23183887]... Mutta rehellisesti jos ajattelet vaikka tilannetta että työpäivän jälkeen täytyy käydä kaupassa, onko lapsen kannalta järkevämpi viedä väsynyt ja nälkäinen lapsi kauppaan, vai antaa lapsen leikkiä sen aikaa vielä hoitopaikan pihalla ja hakea vasta kauppareissun jälkeen? Kauppakäyntiin menee yksin 15min, lapsen kanssa reilut puoli tuntia...

Ettei kyse vain olisi siitä että hoitotädit tahtoo päästä pois töistä aiemmin, vaikka työvuoro on sinne viiteen? [/QUOTE]

Taidat katsoa asiaa ruusunpunaisten lasien läpi. No, mieluumminhan se "nälkäinen ja väsynyt" lapsi leikkii yksin viimeisenä lapsena siellä ulkona kylmässä, kun muut on haettu ehkä jo puoli tuntia aiemmin. Kyselee että milloin äiti tulee, tuleehan äiti kohta, KOHTA munkin äiti tulee...
Ihan oikeasti luulen että se "väsynyt ja nälkäinen" lapsi viettäisi sen saman ajan äitinsä kanssa siinä lähikaupassa. (Multa haettaessa lapset ei kyllä ole yleensä näkäisiä, väsyneitä ehkä joskus pitkän (9h) hoitopäivän jälkeen toki.)

Ja ei, tässä ei ole kyse vain oman työpäiväni lyhentymisestä, vaikka olisihan se kiva, jos joskus se olisi alle 9h.
 
[QUOTE="hmm";23183505]no meillä lapsesta maksetaan joka päivästä, eli täydellä kuulla mennään laskutuksessa. Lapsi on kuitenkin hoidossa keskinmäärin 15 päivää kuukaudessa ja yleensä päivät ovat pituudeltaan 4-6h.[/QUOTE]


Miksette maksa 15 päivän mukaan? Meillä lapset käyvät n. 15pv kuusta ja maksetaan 15 päivän mukaan.
 
Taidat katsoa asiaa ruusunpunaisten lasien läpi. No, mieluumminhan se "nälkäinen ja väsynyt" lapsi leikkii yksin viimeisenä lapsena siellä ulkona kylmässä, kun muut on haettu ehkä jo puoli tuntia aiemmin. Kyselee että milloin äiti tulee, tuleehan äiti kohta, KOHTA munkin äiti tulee...

Aika ison asian teet tuosta viimeisenä lapsena olosta. Jos lapsi haetaan viimeisenä, onko sillä lapselle merkitystä mistä se vanhempi tulee, tuleeko suoraan töistä vai jostain muualta. Mielestäni monesti on kivempi, jos lapsi saa sen 15 min leikkiä sielä päikyssä, kuin kotimatkalla väihintään puolituntia kaupassa.
 
Taidat katsoa asiaa ruusunpunaisten lasien läpi. No, mieluumminhan se "nälkäinen ja väsynyt" lapsi leikkii yksin viimeisenä lapsena siellä ulkona kylmässä, kun muut on haettu ehkä jo puoli tuntia aiemmin. Kyselee että milloin äiti tulee, tuleehan äiti kohta, KOHTA munkin äiti tulee...
Ihan oikeasti luulen että se "väsynyt ja nälkäinen" lapsi viettäisi sen saman ajan äitinsä kanssa siinä lähikaupassa. (Multa haettaessa lapset ei kyllä ole yleensä näkäisiä, väsyneitä ehkä joskus pitkän (9h) hoitopäivän jälkeen toki.)

Ja ei, tässä ei ole kyse vain oman työpäiväni lyhentymisestä, vaikka olisihan se kiva, jos joskus se olisi alle 9h.
Meillä lapset joutuu olemaan joka viikko päivän tai pari yli viiteen hoidossa, eli ovat sielä yleensä ainoat lapset kun pääsen hakemaan heidät kotiin.
Ja usein he ovat suorastaan kiukkuisia jos ehdin hakemaan viiden tuntumissa, jää välipalat syömättä ja kivat leikit kesken.
Kai se sitten vähän riippuu siitäkin onko lapselle sanottu että äiti hakee siihen ja siihen aikaa ja kai sitä hoitajakin voi tehdä asian eteen jotain ettei lapsi kyselisi niin kovin Kohtako häntä tullaan hakemaan?
 
Aika ison asian teet tuosta viimeisenä lapsena olosta. Jos lapsi haetaan viimeisenä, onko sillä lapselle merkitystä mistä se vanhempi tulee, tuleeko suoraan töistä vai jostain muualta. Mielestäni monesti on kivempi, jos lapsi saa sen 15 min leikkiä sielä päikyssä, kuin kotimatkalla väihintään puolituntia kaupassa.
En minä tee isoa asiaa tuosta viimeisenä olosta, mutta terävä 3v huomaa kyllä asian itse, että on lähes poikkeuksetta ryhmän viimeinen. Vaikka hoitaja miten houkuttelee leikkimään ja toki rauhoittaa lasta että äiti kyllä tulee kohta, niin välillä leikistä ei meinaa tulla mitään, kun lapsi niin kovin odottaa hakijaa. Ja eihän sille lapselle olekaan merkitystä mistä se äiti tulee jos tulee joka päivä 16.50, mutta jos tulisi suoraan töistä voisi olla paikalla esim. jo 16.30 (usein aiemminkin, koska välillä tulee suoraan salilta, välillä lenkillä käyneenä). Mutta täytyyhän sitä äidin nyt saada omaa aikaa itselleen...
 
:(
En ymmärrä miksi halutaan lapsia jos niidnkanssa ei halua olla. Kaikki ajat vaan hoidossa ja myöhäääniltpäivällä kyselemässä koska äiti tulee. Työssäkäynti on omaa aikaa. Lapset kärsimään siitä ette maksu on suuri.missä on lapsen oikeus vanhempiinsa?
 
gnb
meillä 15 hoitopäivää/kk ja kyllä minä vien lapset hoitoon aika lailla 15 päivänä. Nyt olen raskaana rv 30 ja sairauslomalla ja vien kyllä 15 päivänä hoitoon. Sitten kun lapsi syntyy niin ovat sitten kanssani kotona enemmän. Eikä tuo 15 päivää edes ole paljon.Lapset on 6v ja 5v ja tykkäävät olla hoidossa, tokihan noita vapaapäiviäkin tulee ihan tarpeeksi, juuri olivat viikon lomalla.
 
oma äiti ei kasvata?
Joo, kyllä olen pitänyt joka jumalan päivä hoidossa. Turhaa läyhästelyä tollainen ettei muka voi viedä niinä päivinä kun on itse kotona.
Tosi hienoa lapsuus jää, minut kasvatti tarhan tädit
Mutta niinhän se nykyään taitaa mennä, jos lapsi omaa huonot käytöstavat huutaa nykyvanhemmat syyttävällä sormella kohti tarhaa tai koulua kuinka he on epäonnistuneita kasvattajia, vanhempien luonahan ei kasvateta kun muksut haetaan vain nukkumaan jos sitäkään
 
Täh? Mitä järkeä on maksaa hoitopäivistä, joita ei käytä? Työssäkäyvän on mahollista sopia lapselle kotonaolopäivät, joista ei mene maksua. Kai se lähtökohta on, että jos lapselle ostetaan päivähoitoa, sitä ostetaan siksi, että sitä tarvitaan?

Meillä on nollamaksuluokkapäätös,koska olen yksinhuoltaja ja opiskelija. Lisäksi -nyt ärrrrsytän teitä tosiasialla- meillä on ollut kokopäiväpaikka viime syksyyn saakka. Nyt poika on eskarilainen, ja iltapäivisin ei juurikaan hoitoa tarvitse eskariajan ulkopuolella kuin ehkäpä tunnin kerran kahdessa viikossa.

Mutta tosiaan meillä oli kaksi vuotta kokopäiväpaikka, jota käytettiin siten, että lapsi oli päiväkodissa noin päivän tai kaksi viikossa. Olisin itse halunnut sopimuspäivät, jotta paikasta "puolet" olisi vapautunut jollekin muulle, mutta aikataulujen vuoksi se ei sopinut: Mulla oli koulua (luentoja) niin, että yhdellä viikolla maanantaina ja torstaina, toisella viikolla ei ollenkaan ja kolmannella viikolla taas vaikkapa tiistaina ja perjantaina. Ja niin edelleen. Ja aina eri kellonaikoihin. Joten sopimuksia ei voitu tehdä kiinteästi, vaan päivähoitotoimistosta myönnettiin kokopäiväpaikka.

Ja koko sen kahden vuoden aikana lapseni ei ollut yhtäkään koko päivää (7-17) hoidossa, eikä yhtäkään kokonaista viiden hoitopäivän viikkoa. Niin, mutta me vietiin jonkun paikka! Ajatelkaa! Nyt hyeenat herätkää ja käykää kimppuun :D

Nyt eskarivuonna minulla olisi mahdollisuus viedä lapsi joka aamu kello 7 hoitoon ja hakea kello 17.30 mennessä pois. Hintaan nolla euroa. No, nyt on periodinvaihtoviikko yliopistolla pian ja sitä edeltävä viikko on hiitolomaa täälläpäin... ja ajattelin pitää koko kaksi viikkoa pojan kotona. koska olen vakuuttunut, että olen parempaa seuraa lapselleni kuin kunnallinen päivähoito. (Ja tästä saa myös alkaa repimään raivoa)

*odottelen*
 
Viimeksi muokattu:
Kenya
Lapset ovat perhe, perhe on osa elämää. Ei lapsista oteta lomaa ***kele!?! Ei niitä voi pistää johonkin säilöön, kun tarvii omaa aikaa. Herätys nykynaiset, joku raja itsekkyydelläkin pitäis olla.
 
Lapset ovat perhe, perhe on osa elämää. Ei lapsista oteta lomaa ***kele!?! Ei niitä voi pistää johonkin säilöön, kun tarvii omaa aikaa. Herätys nykynaiset, joku raja itsekkyydelläkin pitäis olla.

En tarvitse lapsista lomaa (nyt kun en ole kotiäiti), mutta jos maksaisisin täysistä kuukauksista, niin varmasti veisin lapseni hoitoon myös sellaisina päivinä, jolloin olisin asioilla. Ja nyt mulla on perjantaina lyhyempi työpäivä ihan siksi, jotta voin hoitaa asioita, ennenkuin haen lapset hoidosta.
 
"Vieras"
Lapsella on hoitopaikka koko viikolle mutta yleensä käytämme vain neljää päivää kun teen lyhennettyä viikkoa. Mutta maksan tuosta yhdestä päivästä, kun käytän sitä muutaman kerran vuodessa. Kaikki lomat lapsi on kotona ja välillä myös viikolla jos joku sukulainen/ystävä on kyläilemässä ja toimii lapsenvahtina. Meistä on mukavaa kun ei ole vapaalla kiire mihinkään enkä tarvitse lomaa lapsestani.
 
"lastenhoitaja"
Täh? Mitä järkeä on maksaa hoitopäivistä, joita ei käytä? Työssäkäyvän on mahollista sopia lapselle kotonaolopäivät, joista ei mene maksua. Kai se lähtökohta on, että jos lapselle ostetaan päivähoitoa, sitä ostetaan siksi, että sitä tarvitaan?

Meillä on nollamaksuluokkapäätös,koska olen yksinhuoltaja ja opiskelija. Lisäksi -nyt ärrrrsytän teitä tosiasialla- meillä on ollut kokopäiväpaikka viime syksyyn saakka. Nyt poika on eskarilainen, ja iltapäivisin ei juurikaan hoitoa tarvitse eskariajan ulkopuolella kuin ehkäpä tunnin kerran kahdessa viikossa.

Mutta tosiaan meillä oli kaksi vuotta kokopäiväpaikka, jota käytettiin siten, että lapsi oli päiväkodissa noin päivän tai kaksi viikossa. Olisin itse halunnut sopimuspäivät, jotta paikasta "puolet" olisi vapautunut jollekin muulle, mutta aikataulujen vuoksi se ei sopinut: Mulla oli koulua (luentoja) niin, että yhdellä viikolla maanantaina ja torstaina, toisella viikolla ei ollenkaan ja kolmannella viikolla taas vaikkapa tiistaina ja perjantaina. Ja niin edelleen. Ja aina eri kellonaikoihin. Joten sopimuksia ei voitu tehdä kiinteästi, vaan päivähoitotoimistosta myönnettiin kokopäiväpaikka.

Ja koko sen kahden vuoden aikana lapseni ei ollut yhtäkään koko päivää (7-17) hoidossa, eikä yhtäkään kokonaista viiden hoitopäivän viikkoa. Niin, mutta me vietiin jonkun paikka! Ajatelkaa! Nyt hyeenat herätkää ja käykää kimppuun :D

Nyt eskarivuonna minulla olisi mahdollisuus viedä lapsi joka aamu kello 7 hoitoon ja hakea kello 17.30 mennessä pois. Hintaan nolla euroa. No, nyt on periodinvaihtoviikko yliopistolla pian ja sitä edeltävä viikko on hiitolomaa täälläpäin... ja ajattelin pitää koko kaksi viikkoa pojan kotona. koska olen vakuuttunut, että olen parempaa seuraa lapselleni kuin kunnallinen päivähoito. (Ja tästä saa myös alkaa repimään raivoa)

*odottelen*
Sama se ketä mä hoidan vai olenko loppupeleissä töissä puolikkaalla ryhmällä, mutta onhan tuo sairaan väärin että jonossa on paljon lapsia jotka oikeasti sitä hoitoa tarvii. mutta on ollut puhe että tulee tiukentumaan säännökset ja esim. virikelapset pistettäisiin kotihoitoon....
 
"vieras"
Ei tulisi mielenkään viedä lasta hoitoon, jotta saisin käytyä rauhassa kaupassa. Siis miksi niitä lapsia sitten tehdään, jotta saa näyttää 2h illassa, että olen HYVÄ äiti/isä. Uskomatonta, mutta toisaalta näkeehän sen lapsistakin. Kaikki ovat itsekkäitä, ei käytöstapoja, pikkurikollisia ym. Säälittää nämä lapsiparat, jotka eivät saa kunnon kotia..
 

Yhteistyössä