Jyväskylässä hoidoissa?

Heippa!

Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja parin vuoden tauon jälkeen hakeutunut uudelleen julkiselle hoitoon?

Itse olemme mieheni kanssa yrittäneet pian 6 vuotta saada lasta, ilman yhen yhtä plussaa!! 2005 minulla todettiin pco sekä luultavasti en ovuloi ollenkaan. Julkisella kävin kaikki alku tutkimukset sekä aukiolotutkimuksen ja munasarjojen tähystysleikkauksen jossa kaikki näytti olevan kunnossa. ( tämä tukimus oli siis meillä sillon 2 vuotta sitten) Jolloin kehotettiin puottamaan painoa, mikä masensi minua ja hoidot jäivät siltä osin siihen. Teroluuttia ja metformiinia olen syönyt, mutta ei ole ollut apua saamaan ovulaatiota ja kuukautietkin jäävät välillä kokonaan pois.
Yksityiselle mentäisiin heti jos olisi vain rahaa, koska siellä tästä painostani ei varmasti sanottais mitään. Julkisella tuntuvat olevan hirmu tarkkoja siitä jos indeksi ylittää pikkuisen sen normaalin :/
Mutta nytten haluaisin uudestaan julkiselle hoitoihin ja mietin vain sitä, että pitääkö kaikki tutkimukset tehdä uudestaan kun edellisistä on kuitenkin 2-4 vuotta aikaa :/
Aikasemmin kun siellä tutkimuksissa käytiin niin tuntui että ei saanut tietoa tarpeeksi ja ei tuntunut edistyvän mihinkään... Ja suuri epävarmuus jäi siitä,että ovuloinko vai en ja onko minulla pco:ta vai ei!!! Kun niistäkin tuli kahta eri tietoa, niin turhauttavaa tämä on....

Mut se onneksi vähän tsemppaa kun huomaa,että täällä ihmiset pääsee kuitenkin hoidoissa eteenpäin ja saavat plussia :) Joten itselläkin vielä on toivoa!

Niin ja vielä siitä,että jos on jo aikasemmin ollut siellä hoidoissa niin pääseekö kuinka nopeasti uudelleen. Kun siellä joka tapauksessa on kaikki tiedot aikasemmista tutkimuksista.
 
Supsu86, en tiedä tuosta tilanteesta miten menee jos hakeutuu uudestaan hoitoihin, mutta luulis, että kun vanhat tiedot löytyy niin ei ihan alusta tarvi lähteä. (aukiolotutkimukset ym.)

Mulle tuli tänään polilta kirje ja 30.8 aika peruttu ja uusi aika 9.9. Sinänsä tuo ei haittaa kun tästä kierrosta ollaan InTiimissä, mutta jos tästä ei tärppää tarvin kyllä reseptit ennen tuota 9 päivää. Täytyy sit soitella polille lähempänä. Onkohan siellä remontti viivästyny vai miksi ovat ajan vaihtaneet? onko kellään tietoa?
 
Toivon sydämestäni kaikille onnekasta syksyä! Toivottavasti oma tapaukseni (aukiolotutkimuksen kierrosta raskaaksi huhtikuussa) luo edes jollekin uskoa ja toivoa. Meilläkin oli yritystä jo melkein 2 vuotta silloin takana enkä ollut plussannut kertaakaan.

Raskauteni on mennyt hyvin, joskin maha tuntuu vielä kovin pieneltä ja liikkeistäkään en ole varma. On vaan luotettava siihen, et asukilla on kaikki hyvin. Alkukesä meni kestokrapuloissa, sittemmin olo on helpottanut.

Lapsettomuutta en unohda koskaan ja olette ajatuksissani. Lapsi ei ole itsestäänselvyys, kuten monet tuntuvat ajattelevan. On ollut kamalaa seurata uutisointia Victorian ja Danielin raskausepäilyistä ja sittemmin raskausuutisoinnista. Onneksi emme ole prinsessoja, joiden mahaa kaikki kyttäävät. Voimia kaikille!
 
Soitin tänään polille, seuraava käyntiaika 26.9. eli kuukauden verran odotellaan. Hoitaja tiesi kertoa (lääkärin sanelujen perusteella) että meillä edessä inseminaatio. Että näin.

Toisaalta helpottavaa, toisaalta taas jostain syystä vähän surullista... Mä jotenkin ajattelin, että kokeiltaisiin jollain (pelkällä) lääkityksellä eka. Vaikka eihän toi inssi ole esim. IVF:n verrattuna edes "paha" (<-- huono sanavalinta) juttu. Jotenkin kerralla vahvistui tämä meidän lapsettomuuden ajatus... Mutta reilun viiden vuoden jälkeen on jo aikakin, että jotain tosiaan tapahtuu!

Sarzu, miltä tämä kierto näyttää? Saitko selvyyden sille, miksi käyntiaika polille lykkääntyi?

Muillekin tsemppiä tasapuolisesti! :)
 
Hei!

Nyt sitten on meilläkin diagnoosi varmistunut, eli miehellä ei ole lainkaan siittiöitä. Toivomme pääsevämme suoraan ivf-hoitoon. Mutta voipi olla, että ensin ainkin ehdottavat inssiä.Meillä miehellä on talletettu (ennen syöpähoitoja) spermaa, eli sillä nyt sitten lähdetään yrittämään. Sperma tosin on Helsingissä, joten en tiedä miten tässä tilanteessa tehdään... Eiköhän kuitenkin kaikki selviä, kun parin viikon päästä pääsemme lääkärin juttusille.

Mikähän tuolla Keskussairaalassa on linja noiden inssien ja ivf-hoidon suhteen, eli onkohan mitään toivoa päästä suoraan ivfään?
Ja sattuuko joku tietämään mikä on jonotilanne kyseisiin hoitoihin?
 
Hei kaikille!! Meillä oli tänään 2. IVF hoidon suunnittelukäynti. Hoito alkaa siis nyt tällä viikolla kp 2 ja punktio menee luultavasti viikolle 37. Poliklinikka on vain osittain auki seuraavat kaksi viikkoa. Remontti on vielä hieman kesken. Sarzu83 Saitteko inseminaation järkättyä nyt elokuulle? Mikä vaihe hoidosta nyt menossa? baulie Mukavaa että saitte nyt ajan ja hoidot lähtee vihdoin etenemään :)
Haaveilija82 Miten teidän inssihoidot ovat edenneet?
 
Amalia Armas: keväällä lääkäri sanoi, että ei ole varsinaisesti jonoa, mitä se nyt sitten tarkoittaakin. ja meiltä ainakin kyseli kovasti mitä hoitoa itse haluamme, koin kyllä että meillä oli siihen sananvaltaa. Kyllä teidän toivettanne varmasti kuullaan ja onko järkeäkään "haaskata" inssiin (onnistumis% kuitenkin vaan 10-20) sitten niitä jäljellä olevia simppoja. Oliko tuo tulos simppanäyte vai kivesnäyte? Kivesnäytteessähän kuulemma on usein niitä simppoja vielä, vaikka siemennesteessä ei olisikaan.
 
Tulos oli simppanäyte, mutta koska miehen siittiötuotanto on ilmeisesti lakannut syöpähoitojen takia ja tuosta hoidosta on jo kymmenen vuotta aikaa niin taitaa olla aika epätodennäköistä, että kiveksissäkiin mitään enää olisi. Tosin en kovin tarkkaan tiedä tästä asiasta. Lääkärikäynnillä asiaan varmaan saadaan enemmän selvyyttä.

Itse toivon myös, ettei simppoja "tuhlata" inssiin. En ilmeisesti raskaudu helposti, luomuykköstä tehtiin edellisessä suhteessa yli kaksi vuotta ja koko aikana tuo raskaus oli ainoa plussa.
 
Heips. Meille inssi onnistui Intiimissä tähän kiertoon ja nyt vaan odotellaan. Eli inssi tehtiin viikko sitten joten vielä olisi viikon verran odoteltava. Mitään erityisiä tuntemuksia ei ole ollut.

Baulie: meillä mentiin kanssa heti insseihin kun mulle saatiin ovulaatio aikaan. Eli ei olla kokeiltu yhtään kiertoa niin, että mulla olis pillerit ja piikit ja varma ovulaatio ja sit pelkästään kotona yritystä. Ensimmäisestä ovulaatiosta mikä lääkkeillä saatiin aikaiseksi tehtiin inssi ja siitä raskaus tärppäsi, mikä sit meni kesken.

Amalia armas: ei munkaan ymmärryksen mukaan mikään kauhea jono ole ja jotenkin ajattelisin, että olisi teistä itsestä aika paljon kiinni haluatteko yrittää inssiä vai suoraan IVF:n. Tietysti varmaan siitäkin kiinni kuinka paljon miehen tavaraa on pakkasessa. Onko paljon varaa kokeilla (inssejä)

Hienoa että pikkuhiljaa poli alkaa taas pyöriä kunnolla ja hommat saadaan kaikilla käyntiin. Paljon tsemppiä kaikille hoitoihin. :)
 
Supsu, onko teidän tilanne edennyt johonkin suuntaan? Ootko saanut tietoa siitä, pitääkö kuinka alusta aloittaa tutkimukset yms.? Mielenkiinnosta kyselen, miksi sulle tehtiin aukkarin jälkeen se tähystysleikkaus (eikö ne pystyneet sanomaan varmaksi tilannetta pelkän aukkarin perusteella?)?

Amalia, pahoittelut yllättävästä uutisesta... :/ Millä mielellä miehesi asian suhteen on? Ja millon pääsette käymään polilla?

aurinkoisellepeukutuksia tulevaan toiseen IVFään! Kun en enää muista, niin miten teidän ensimmäiselle kerralle kävikään, näyttikö silloin kuinka hyvältä sen hoidon onnistumisen kannalta (siis noin ennakkoon ajateltuna, tosin josko noita koskaan voi etukäteen ennustaa suuntaan tai toiseen...)?

Entäpäs Sarzu? Vajaa viikko sitten kirjoittelit, että ei tuntemuksia suuntaan tai toiseen... Oliko sulla sillon ekan inssin jälkeen millaisia tuntemuksia, tai siis onko nyt erilaista? Voi niin toivon, että teillä tärppää (tämähän antaisi siis mulle toivoa siitä, että ehkä meidänkin tuleva eka inssi onnistuu... ;) )!

Inseminaatioon liittyviä juttuja olen nyt pintapuolisesti tutkiskellut, en kuitenkaan aio liikaa asiaa mietiskellä niin on itselle helpompaa. Mä veikkaisin (verraten esim. Sarzuun) että mulla kuitenkin ovulaatio joka kuukausi tulisi, kun kierto on niin säännöllinen. Onko ajatusta, tehtäisiinkö luonnolliseen kiertoon/jos tehdään lääkkeelliseen kiertoon niin onko kuinka paljon lääkkeitä + seurantaultria tiedossa?

Ja meneekös se siis niin, vaikka ollaan lapsettomuuspolilla tutkimuksissa niin kaikki varsinaiset hoidot (siis tässä tapauksessa inssi) tehdään In-Tiimissä? Mies tuossa mietti, että kun sitten inssiin toimittaa sen spermanäytteen, niin maksaako hän siitä sen In-Tiimin taksan mukaan vai meneekö maksu periaatteessa kunnallisen kautta?
 
baulie: Tilanne ei ole nyt edennyt mihinkään, maanantaina ajattelin soittaa polille ja kysellä vähän tilannetta. Joten sillon toivon olevani vähän viisaampi tästä tilanteesta.
Leikkaus tehtiin ihan sen vuoksi kun aukkarissa näytti että johtimet olisivat olleet tukossa,mikä saattoi johtu jännityksestä... Mutta onneksi leikkauksessa kaikki oli kunnossa tai toisaalta ja toisaalta :/

Tässä on nyt niin tavallinen tilanne jälleen päällä,että kuukautisia ei ole näkynyt vaikka piti alkaa viikko sitten, joten odotan että voin tehdä testin ja varmistan sen että voinko syödä seuraavaan kiertoon tupla-annostuksen teroluuttia jotta ne saatas taas tulemaan. Tää on niin rasittavaa,välillä tuntuu että olis vaan helpompi olla huolehtimatta niistä ja tulis sitten kun tulis...Mut mut,jos sitä taas jostain sais motivaatiota jatkaa yrittämistä ja pääsisis tästä turhautumisesta eroon!!

Tsemppiä kaikille ja voimaa jatkaa,vaikka illat pimenee ja synkkenee! :)
 
Baulie: Ekan inssin jälkeen viikko inssistä huomasin kiinnittymisvuodon. dpo 11 alko menkkamaiset kivut joita jatku testaukseen asti. Oli muitakin pieniä juttuja (hajut, pissan koostumus ym.) mistä epäilin raskautumista. Ja niinhän sitä sillon raskaana oltiin.
Nyt menossa dpo 12. Eilen aamulla ehkä oli vähän menkkakivun tyylisiä, mut kyl mitään muuta mistä vois päätellä mitään. Ja musta tuntuu et saan ne kivut aikaiseksi ihan itse kun tarpeeksi mietin asiaa. Mitään kiinnittymisvuotoa en huomannut. Yritän nyt malttaa mieleli ja tehdä testin maanantai aamuna ellei menkat ole siihen mennessä alkanu.

Soittelin polillekin ja kyselin resepteistä, mutta käskivät odottaa alkuviikkoon. En vaan saa femareita oman paikkakunnan apteekista 10kpl kerralla niin täytyy sit ajella sen takia Jyvsäkylään. Hoitaja myös alko vihjaileen, et inssien välissä pitäis pitää aina yks kierto missä hormonit poistuu elimistöstä. Sanoin aika pahasti että en todellakaan odota enää välikiertoja kun omat kierrot jotain 40-50 välillä. nyt kun kerta löydetty oikee lääkitys millä ovulaatio saadaan aikaiseksi niin menen vaikka yksityiselle. Hoitaja kyl sit peruutti asiassa ja toivotti onnea ettei asiaa tarvisi enää miettiä ja kehotti maanantaina soittamaan jos ei ole tärpänny.
Intiimissä lääkäri kuitenkin sanoi että on pieniä hormoni määriä mitä joudun pistämään.

Baulie tuo inssi tehdään intiimissä, mutta polilla on seuranta ultra. Teille inssi voidaan todennäköisesti alkuun tehdä luonnolliseen kiertoon ja jos ei tärppää niin sit lääkkeitä tukemaan. Näin ainakin yhdellä kaverillani joka kylläkin muualla hoidossa. Lääkkeissä varman ihan sen mukaan mikä sun ovuloinnin tilanne. Tueksi voi antaa clomita/femarit ja sit tietysti usein pregnyl varmistamaan munasolun irtoaminen. Mutta alkuun varmaan teillä ilman mitään lääkkeitä.
En nyt ihan tarkkaan muista mistä kaikista käynneistä tuli se poliklinikka maksu mut mies ei maksanu erikseen intiimissä spermanäytteen antamisesta. Itse vaan maksellu poli maksuja kun niitä tulee sen enempää miettimättä miltä kerralta ne on niin ei oikein muista. Mutta polimaksuilla pelkästään mentiin.
 
Meillä ei vielä ole poliaikaa ollenkaan, kun jäätiin kiinni heti näissä alkututkimuksissa. Meillä on sellainen tilanne, että muutettiin toiselta paikkakunnalta Keski-Suomeen elokuun alussa. Vanhalla paikkakunnalla ehdittiin käydä ekalla lääkärikäynnillä terveyskeskuksessa. Myös verikokeet ehdittiin ottaa vanhalla paikkakunnalla (olivat kaikin puolin ok).

Täällä sitten varattiin perhesuunnitteluneuvolan ohjeilla aika simppatutkimuksiin ja samalla tapaaminen myös polilähetteen saamista varten ps-neuvolaan.

Nyt sitten viime viikolla tulivat nuo huonot simppatulokset ja perhesuunitteluneuvolaan on aika vasta 12.9. Eli sitten vasta saadaan lähete polille. Ei ole mitään hajua mihin asti eka aika menee. No postiivista on se, että nyt ainakin heti lähdössä tiedetään missä vika on.
 
Voihan pyhä jysäys. Plussahan sieltä tuli aamulla kun testasin. Ennen eilistä päivää en olis kyllä uskonu. Eilen alko menkkamaiset kivut ja rinnat kipeyty. Näyttää nuo inssit tehoavan meillä kun taas ekasta tärppäs. Nyt sit jännitys päällä, että josko tämä menis nyt loppuun asti. :heart:
 
Sarzulle paljon onnea plussauksesta. Pidetään peukkuja, että tällä kertaa kaikki sujuu loppuun asti hyvin:heart:
baulie Maksut menee tosiaan aina sairaalan pkl-maksujen mukaan. Inssistä tulee muistaakseni molemmille laskut. Ainoastaan IVF:ssä maksu on suurempi eli päiväkirurginen maksu (90e). Meillä alkoi Puregon-piikitykset sunnuntaina. Ensimmäinen uä-aika torstaina ja ensi viikolla sitten punktio. Ensimmäisessä IVF:ssä saatiin hyvä määrä soluja ja ne hedelmöittyivätkin hyvin. Silloin siirrettiin ainoastaan yksi alkio ja pakkaseen jäi kolme. En kuitenkaan plussannut ja pakastealkiot eivät selvinneet sulatuksesta hyvin, joten niitä ei päästy siirtämään ollenkaan. Nyt lääkeannos vähän pienempi, jos vaikka nyt ei tulisi niin paljon munasoluja kuin viimeksi.
 
Onnea Sarzu!!!

Meillä oli tänään aika ps-neuvolan lääkärille lähetteen saamista varten ja tuosta käynnistä ei kyllä jäänyt yhtään mitään käteen. Lääkäri ei osannut vastata mihinkään kysymyksiin. Laittoi vain lähetteen ja passitti ulos.

Olis ollut ihan kiva tietää edes hiukan osviittaa tuosta jonotilanteesta.... että onko aikaa mahdollisesti odotettavissa tälle vuodelle vai meneekö vuoden päähän. Ei osaanut vastata muihinkaan kysymyksiin, esim. mitä seuraavaksi tapahtuu tms. Pitänee soittaa keskussairaalaan ja kysyä onko lähete edes tehty (jotenkin jäi lääkäristä tosi ammattitaidoton kuva).
 
Amalia, harmi että jäi paha mieli tuosta lääkärikäynnistä. Mä kyllä uskon, että te pääsette polille jo (reilusti) tämän vuoden puolella! Tokkopa tässä syksyllä on tiedossa mitään sulkuja tms. jotka voisi käyntiaikoja lykätä. Muistelen (kirjottelin meidän aikataulusta joskus aikasemmin, löytyy varmaankin täältä sivulta 13?) että meillä meni siitä lähetteen laittamisesta noin 2 viikkoa siihen että saatiin se kutsukirje kotiin.

Tänne ei mitään. Hetken jo kerkesin viime kierrossa ihmetellä kun ei tuhruta tms. mitä yleensä tulee 3-5 pv ennen menkkoja. No, kierron pituus melko normaalit 29 pv mutta alkoi suoraan kunnon vuodolla mitä en kyllä muista olleen vuosikausiin. Vähän harmittaa, kun en kerennyt apteekin kautta että olisin testannut... Menkat oli kyllä tosi runsaat, ekan kp:n noin 6 tunnin aikana meni 4 sidettä. Kipuja ei kyllä juurikaan ollut, joten en sitten tiedä olisko ollut jotain raskauden alkua.

Kaksi viikkoa vielä odoteltavana poliaikaan. Mun (kaksois)sisko sai 8.9. vauvan, tätä pikkuista toivon pääseväni huomenna/ylihuomenna näkemään. <3

Mitä kuuluu Sarzulle? Entäpä aurinkoinen, milloin on punktio?
 
Amalia, uskon myös että saatte ajan vielä tässä hyvin piakkoin. Kun ymmräsin, että mikään kauhea jono polilla ei ole ja itsehän nyt esim. jäin hoidoista pois niin eiköhän sinne uusia hoidettavia mahdu.

Itselleni ei mitään uutta. Pientä jomotusta välillä ja aamuisin hieman paha olo, mutta ei mitään suurempaa. Tänään soitin polille ja sain kolmen viikon päähän alkuraskauden ultran ja samalla varasin ekan neuvolan myös sinne kolmen viikon päähän. Nyt täytyy vaan jaksaa kolme viikkoa odottaa jotta näkee mitä tuolta vatsasta löytyy. =) pitkät viikot edessä...
 
Tänään oli toinen ja viimeinen uä, punktio on keskiviikkona. Taas näyttäisi tulevan parisenkymmentä munasolua, vaikka lääkeannosta pienennettiin tähän IVF:ään. Alkionsiirto on sitten jo perjantaina eli tällä kertaa viljely jää kahteen päivään. Toivottavasti saataisiin nyt edes yksi top-luokan alkio siirrettäväksi.
 
Aurinkoiselle mahti-isot onnentoivotukset perjantaille!!!

Sarzu ihanaa. Uskon, että masussa on kaikki ookoo!!!

Baulie Oonkin täältä huomannu, että jono ei taida olla kauhean pitkä. Pelkään vaan, että joudutaan hoitoihin Helsinkiin (koska miehen simpat on siellä).

Osaako joku sanoa, että voiko simppoja siirtää tänne vai onko meidän mentävä Helsinkiin? Ois jotenkin helpompaa, jos simpat reissais eikä me :) Mutta tietysti ymmärrän kyllä senkin, jos se ei ole mahdollista.
 
Pidempään ketjua lukeneena on aika varmaan kirjoittaa itsekin..

Taustoja sen verran, että ollaan kolmenkympin tienoilla oleva pariskunta ja yritystä on takana reilu vuosi. PCO diagnosoitiin jouluna ja silloin jäätiin vielä odottelu linjalle. Hiukan paremman ultralöydöksen sain elokuussa, mutta toivottua tulosta ei silti ole kuulunut. Nyt femarit käytössä ja ne todistetusti kasvattaa follit, mutta näyttää ettei ovulaatiota silti tule. Ainakaan testit eivät sitä löydä..

Amalia kyseli keskussairaalan jonoista. Mulla on hiukan pessimistisempi kuva jonotilanteesta kuin bauliella. Me on saatu lähete sinne heinäkuun alussa ja edelleenkään ei aikaa ole annettu. Ollaan jonossa ja aika tulee sitten joskus, mitään arviota eivät osaa antaa. InTiimissä oon nyt käyny ja siitä ei ole pahaa sanottavaa, mitä nyt hinta kirpasee joka kerta. Toisaalta tietyistä syistä varmaan katsotaan ainakin femar-kortti InTiimin kautta ja vasta raskaammat hoidot tarvittaessa sairaalan kautta, mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo mukanaan..
 
Itsekkin kyllä mulla on sellanen tunne, että me ei tänä vuonna hoitoihin päästä. Ottaa kyllä hiukan päähän, jos joutuu kauan jonottamaan, koska tosiaan miehen simpat on Helsingissä Naistenklinikalla. Pahimmassa tapauksessa meidät ohjataan hoitoon sinne ja sitten saa taas UUDESTAAN jonottaa.

Eli vuosi tässä voi hyvinkin mennä. Eihän sille mitään voi, mutta harmittaa kyllä, sillä luomuylläriin meillä ei ole mitään toivoa, eli voi vauvahaaveet toistaiseksi haudata täysin.

No huomenna aion aamulla soittaa keskussairaalan lapsettomuushoitajalle ja vähän kysellä näitä asioita... Ja aion pyytää (jos siis joudutaan helsinkiin ivf.n), että päästäis suoraan sinne jonoon.

Anteeksi hiukan sekava teksti.
 
Okei. Tänään soitin sitten polille ja antoikin yllättäin heti puhelimessa ajan suunnittelukäynnille. No, aikaan on vielä yli kuukausi (27.10), mutta nyt ainakin on päivämäärä tiedossa.

Reed oletko ollut yheydessä tuonne polille, kun et ole vielä saanut aikaa? On kyllä hiukan outoa, jos kuitenkin olette olleet jonossa jo heinäkuusta. Onkohan niillä joku systeemi, jolla ottavat eri diagnoosin saaneita? Itse kun ole kuullut, että juuri ivf-hoitoihin ei jonoa ole... Tosin meille tulee sitten maksusitoomus Helsinkiin ja käymme siellä hoidoissa, näin ainakin puhelimessa ennusti. Tuo ei ollut hyvä uutinen, mutta nyt se sitten tiedetään.
 

Yhteistyössä