***Joulun Odottajat*** KESÄKUU

itse olen "merkkariksi" itseni opiskellut, ja en kyllä päivääkään katunut. Itse kävin kauppaopiston kaksivuotisen yo-pohjaisen linjan, joten valmistuin aika nopeasti. Hain jälkeenpäin amk:aan tradenomikoulutukseen ja pääsinkin, mutta jätin aikanaan sinne menemättä kun tiedossa oli vakituinen työpaikka. Nyttemmin on tämä päätös sillointällöin harmittanut, joskin opiskelen kauppatieteitä tätä nykyä omaksi ilokseni iltaisin.

Merkonomin on oiva pohja monelle ammatille, ja siitä kun voi jatkaa niin monelle taholle. Yleissivistävänä tutkintona sitä voi myös pitää, jos vaikka yrittäjäksi halajaa. Suosittelen. :D Kolme vuotta kestää (päivä-) opinnot ilman yo-pohjaa, yo-pohjalla kaksi vuotta. Monesti tutkinnon voipi suorittaa myös oppisopimuksella.

Hohhoijaa, pakkailen tässä kamoja kassiin kun huomenna olisi lähtö kurssille loppuviikoksi. Ei yhtään tekisi mieli lähteä kotoa mihinkään... :'( Voi nyyhky. Meillä on vielä remppa ja muuttokin kesken. Voi itku ja hampaidenkiristys..

Ihania massukuvia teillä! Miten teillä nyt noin selkeästi voikin jo näkyä! Voi kun jo pian itselläkin.. Tuitsu, mikä/ millainen kuva sulla on alaselässä? Onko sua jo peloteltu, että jää epiduraalit laittamatta? Itse olen kuullut ja tulen kuulemaan siitä jatkuvasti, jos ja kun joku huomaa, että alaselässä on tatuointi. Lieneekö tällä tiedolla enää perääkään...?
 
Tänään oli se maaginen päivä, eli np ultra.
Vauveli voi hyvin, oli päikkäreillä ja toista kättä vähän heilautteli. Np oli 0,7 ja ppm 69mm. Eli ei näillä näkymin huolta. Mies oli matkassa ja saimme muistoksi yhden kuvan. la pysyi samana

Vähän jäi ikävän kiireinen maku ultrasta. Olimme vastaanotolla alle kymmenen minsaa. Sydänääniä kuunneltiin n. 10 sekunttia ja kertoi pikaisesti kaiken oleellisen. Ja siten vielä oli puhelimessa, tuntui olevan joku tuttu. Noh, osasi kyllä asiansa, mutta oli niin kiire ettei siinä kyllä itse osannut kysellä mitään. Jospas sitten rakenneultrassa menisi vähän rauhallisemmin.

unskis 12+6
 
Minusta kans kuulostaa oudolta,mutta sen käsityksen minä sain terkasta ja muutenki se puhu just silleen että tuskin sitä nyt on että ei se aina tule seuraavan vaikka edelisessä raskaudessa olisi ollut.Pitää vielä kysellä ens kerralla kun on neuvolalääkäri että mitä se sanoo.Minä kans aion pitää pääni siinä että saan sen tiputuksen ennen kuin alan synnyttään,muuten saa vauva pysyä tuolla mahassa.Koska se oli minun elämäni hirvein hetki kun selvisi että vauvalla ei ollutkaan kaikki kunnossa.

Tännehän oli jo tullut ihania pieniä vauva mahoja näytille :heart:

Onneksi olkoon täältäkin valmistuneille ja venhenneille :flower:

Luen tarkemmin teidän jutut kun vain pääsen kotiin,kun ei viitsi nyt "lomalla" istua kovin koneella.

Minttuliina ja joulutähti vissiin 11+0 näin se aika vain menee =)
 
Olipas kiva nähdä ultrassa pienokainen :heart: Kaikki oli oikein hyvin. Istukka on etuseinässä ja oli kuulemma ihan hiukan kohdunsuulla, mutta kätilö sanoi että se siitä siirtyy kun kohtu kasvaa, ei pitäisi aiheuttaa ongelmia. Kyllä helpotti nähdä sykkivä sydän. Laskettua aikaa ei muutettu. Kuviakin saatiin vinopino, laitan profiiliin kunhan ehdin =)

Nyt aamiaista puuhaamaan!

liplap rv12+3
 
Tivoli ja muut allergiset hoi! Oletteko kokeilleet Nazalesea (toivottavasti linkki toimii). mulla myös allergiaa joskus mutta en ole vuosiin käyttänyt lääkkeitä. Ajattelin kokeilla tuota jos allergia iskee.

http://ssl.terveysasema.com/index.php?main_page=product_info&cPath=125&products_id=1032 =)

Saan ainoastaan 3 kunnallista ultraa, ilmeisesti olisin saanut neljännen jos mulle olisi tehty IVF. Mut menen varmaan loppuraskaudesta yksityiselle katsomaan kaveria :heart: Oon kans ihan lovena tähän tyyppiin. :heart: :heart:

liplap onnittelut hienoista näkymistä, mitkä olivat strategiset mitat?

tietääkö kukaan voiko sikiön pulssin perusteella tehdä päätelmiä sukupuolesta? Mulla ollut aina neuvolakortin mukaan 125 ja tyttö tietääkseni olen :kieh:
 
Ja flunssa senkun jatkuu täällä. Tänään pitäis vähän kuitenkin jaksaa hääaskarteluissa edetä. Vähän mietityttää miltä mahdan näyttää loppukesästä hääpuvussa...

Niin eilen jo kysyinkin mut ei kukaan vastannu joten toistan, et tunteeko kukaan vielä liikkeitä? Mä en oikein ole varma, siis että onko ne nyt niitä liikkeitä vai jotain muuta mahan pörinää.

Eilen olimme ekassa perhevalmennuksessa täällä meidän cityssä. Siel oli hassua kun kaikilla jo jonkinlaista masua ja kaikki sit katseli toistensa omia. Nyt sängynpetauspuuhiin...
 
lilleriina se on sellainen vanhanmallinen, eli siinä istuimessa oleva jalusta ei lähde irti. Siinä on tavalliset olan yli tulevat vyöt (moniko piste vyöt sitten onkaan :D ). Pituus säädettävissä ja pehmusteessa kaksi aukkoa joten korkeuttakin saa säädettyä. Säädettävä kantokahva, ylös ja alas. Siinä on irrotettava pehmuste. Pehmuste ollut sisällä ja pesty ennen kaappiin laittoa, mut istuin osa kellarissa ja vaatii putsausta (on pölyinen). Voin laittaa sulle kuvia sähköpostilla jos haluat kun pääsen ottamaan siitä kuvia? :)

Ummali muistaakseni ei ole vauvalle vaarallinen tuo vesirokko, kunhan et itse sitä sairasta. Voin toki olla väärässä... Eiköhän siellä ultrassa kaikki ole hyvin. :hug: On muuten totta, että esikoisen kanssa ei näin paljon miettinyt kaikkea, johtuisikohan siitä ettei silloin osannut ajatella kaikkea? :D

Tivoli kyseli allergialääkkeistä... Mä olen ainakin vielä onnistunut olemaan ilman, ja mulla alkaa hiljalleen jo helpottaa. Tuossa joku viikko sitten tuntui olevan paljon männyn siitepölyä ja mä olin tukossa ja silmät vuosi. Vaikka mulle on sanottu ettei männylle voi olla allerginen... :whistle: Mulla ei ole tietoa mitkä sopii raskausaikana, mut eiköhän ne apteekissa osaa kertoa oikein. :)

Onnea Unskis ja liplap hyvistä ultrakuulumisista. :flower:

Kiitos Kiiuska linkistä. Pitääkin tota koittaa jos tulee tarvis. :) Mä olen kuullut että pojilla olisi korkeampi syke kuin tytöillä. Tosin esikolla (on tyttö) oli koko raskausajan pulssi siinä 150 tienoolla, ja ekassa ultrassa oli päälle 160. Saas nähä sitten miten pitää paikkansa. :)

Tää on nyt todella nolo juttu.... :ashamed: :ashamed: :ashamed: Tossa aamulla ku tulin kotiin (vein neidin hoitoon ja kävin fillarilenkillä) ja söin aamupalaa, niin parvekkeelta tuli sisälle ihan järjettömän kokoinen amppari! :eek: Mä menin sit ihan paniikkiin ja koitin saada sitä ulos (monen metrin päästä :kieh: ). Laitoin verhoja eteen, partsin oven ihan auki ja väliovia kiinni. No, eihän se mihinkään tajunnu mennä. Soitin sit jo miehellekin et ehtiikö käymään, sanoi et ehtii joskus reilun 1,5 tunnin päästä... Sitte se kysyi et missä mä oon ja alko nauraan ku sanoin istuvani vessassa... :'( Puheli kun loppu, niin pääsin avaan keittiön tuuletusikkunan, ja amppari pörräs verhoissa... Heittelin sitä sit tytön leluilla, et lähtis lentoon avonaista ikkunaa kohti. :ashamed: (kädessä oli koko ajan tuhti mainospaketti puolustusaseena... :snotty: ) No sitten se onneks meni sinne tuuletusikkunan väliin ja mä kävin pamauttamassa ikkunan kiinni, siellä on ja pysyy. :kieh: :kieh: Hävettää ihan itteäkin kun itku silmässä vahdin ettei se vaan tuu liki... :'( :ashamed: :ashamed: Miten aikuinen voi pelätä kuitenkin melko pientä ötökkää... :ashamed: No okei, mä pistän osan pelkoa allergian piikkiin, mut et ihan itkemään piti alkaa... :ashamed: Nyt ei onneks pääse karkuun, paahtukoon sinne kun aurinko paistaa suoraan ja mittärissa yli 30 astetta... :kieh: Toivottavasti mies ei mua pidä ihan hulluna (vaikka sitä taidan ollakin... :whistle: ) :'(

Mä laitoin itselleni taas kasvonaamion, jos nyt menisi ottamaan sen pois ja suihkuu hetkeksi leputtamaan hermoja...

Shamandalie ja Histamiini 13+1
 
Mittees tänne kuuluu, ainakin kuvia pikku pömppiksistä tullut tänne.
täällä sama tilanne, alkaa pikkuhiljaa vyötärö kadota. Täytyy laittaa kuva jossain vaiheessa. Ihana kun on kesä, työmotivaatio on nyt pahasti kateissa. Aamulla ois tehny mieli jäädä sänkyyn, siitä asti kun meille hankittiin Unikulman moottorisängyt on unet maistunut vähän liiankin hyvin |O . Nyt niistä moottoreista saa sitten kaiken hyödyn irti kun saa kunnon imetys asennot.. ihanan luxusta... joo joo sitten nähään et miten yöheräämiset maistuu :kieh: ei, kyl se niin vaikeeta tulee olemaan ainakin mulla kun oon niiin syväuninen et siinä ei mikään auta. kaikista pahinta on se vielä kun oon niin kiukkunen kun mut herätetään, onko siihen mitään apua??

Kohta alkaa pari viikkoa tulla ultrasta ja seerumisulasta täyteen eikä ole puhelinsoittoa kuulunut. Kaikki siis hyvin.. Ne sanoi soittavansa VAAN jos jotain poikkeavaa tulisi. No niskapoimuturvotusta ei ollut kun 0,8mm eli kaiketi sekin kertoo jotain.

Anteeksi nyt, tuli vaan omaa napaa taas kerran. Sen siitä saa kun on pois täältä paripäivää, tekee mieli vaan vuodattaa.

 
Nopsaa tulin imoittamaan että ultrassa kaikki hyvin. niskapoimua ei ollut ollenkaan. Sydän sykki ja pää näytti hienolta. Kaveri siellä kölli autuaan tietämättömänä siitä että häntä vakoillaan.
tulen iltasella taas kun oli vaikka mitä kommentoitavaa mut ei nyt kerkee kun olen töissä.
Palailen illalla.
 
Mötkylä mitä kaikkea askartelet itse, jos saa olla utelias? :saint: Oli se kyllä kivaa puuhaa, vielä kun sai ite suunnitella mitä haluaa. :D

Porsche mä olin itestäni ihan yllättynyt miten kivuttomasti yöheräilyt sujui. Mä olen kans aina ollut hyvä nukkumaan enkä ihan helpolla herää, mut kun esikko syntyi niin jokaisen kahauksen kyllä rekisteröi. :D Ja senkin, jos sattui olemaan ihan hiljaista... :whistle:

Onnea Ummali ultrakuulumisista. :) Eiköhän me loput kaikki mukana pysytä. :)
 
Niin sitä on jo valmistautunut yö heräilyihin pahimmalla mahdollisella tavalla, ja toivon että todellisuudessa sitten pääsisin helpommalla. Esikoisen kanssa ei osannut edes arvata miten raskasta se on. Nyt kun siitä on kulunut aikaa ja aika on kullannut muistot on vaan varauduttava pahimapaan.. Ja onhan se totta et on ihan eri asia nyt kun on ns. tottunut et lapset nukkuu aamulla klo 10 vikisemättä! Mukavuudenhaluiseksi tullut minkäs voi siksi tää ajankohta tulla kolmekymppisenä uudestaan äidiksi on mulle ihan vimppa sillä haluun toki viel miehen kanssa nauttia "nuorena" kahdenkeskisestä ajasta. Tietty vanhemmalla iällä äidiksi tulleilla on monta hyvää puolta siinäkin, heitä loukkaamatta!

Onnea Ummalille minunkin puolestani!!

Varasin muuten äsken ajan luomen poistoon tän kuun lopulle.. Mä olen kehitelly itselleni nyt ihosyöpä teoriat ja kaikki. Tulihan iellä reissussa poltettua itsensä ja nyt suomessakin oon maannut auringossa ihan liikaa.
Mä olen kyllä tumma ja palan harvoin mut silti alkoi pelottaa, onko muut käyneet raskausaikana tai menossa luomenpoistoon? Väittivät mulle ttä riskejä ei ole.. :whistle:
 
Hienoja ultrakuulumisia taas täällä. Onnittelut tasapuolisesti :flower: !

Huomenna sen sitten näkee, miten on meidän laita. Tänä aamuna saatoin olla tuntevinani kovemman kummun alavatsalla (läskimakkaran alapuolella) :eek: :heart: . Oispa oispa oispa...Mulla on hirveä syömä/herkkuhimo vaivannut pitkän aikaa, kun ruokahaluttomuus lähti. Elokuussa taitaa vyötärö olla täysin kateissa :whistle: . Hitto, että oli muuten H&M:n mammafarkut tiukkaa mallia, kun sovitin eilen. 36 ei menneet reisistä ylemmäs ja 38 painoivat lantioluihin. Saman kaupan shortseissa vastaava koko pyörii päällä. Höh, en ainakaan noita farkkuja osta. Niin ja toisessa mallissa S-koko lökötti takapuolesta ja normaalisti kuljen M-koon housuissa. Ei tartte ainakaan netin kautta vaatteita hankkia.

Kiiuska, kiitti vinkistä. En oo tuota valmistetta kokeillut. Ostin sitä jotain g-kirjaimella alkavaa nenäsuihketta, mutta myös siinä sekä silmätippa-Lomudalissa sanottiin, että ennen käyttöä keskusteltava lääkärin kanssa. Neuvolatätsyn mielestä paikallislääkitystä saa käyttää ja jopa jotain tabletteja, jos allergiaoireet menevät pahaksi. Farmaseutti taas sanoi, että periaatteessa kaikissa allergialääkkeissä on varoitus raskausaikana käytettäessä, ihan vain varmuuden vuoksi, koska kaikkia lääkkeiden vaikutuksia sikiöön ei ole tutkittu (tai jotain). Pakko oli tänä aamuna ottaa molemmat putelit käyttöön :snotty: .

Sykkeestä, alkuraskaudessa kai sikiön syke on korkeimmillaan ja madaltuu sitten jossain vaiheessa? Mun itiön syke oli neuvolassa 170 rv 9+ . Eikös periaatteessa jo niskapoimu/-turvotusultrassa ole mahdollista nähdä vauvan sukupuoli, jos heppu sattuu olemaan sopivassa asennossa? Vai vasta rakenneultrassa? Meidän sairaalaan ohjeessa sanottiin, että sukupuolta ei erikseen tutkita ultralla, ellei sillä ole lääketieteellistä perustetta. Mä haluan tietää! Helpompi alkaa tehdä hankintoja sen jälkeen, kun tietää kumpi on tulossa.

Nukkumisesta puheenollen. Heräsin tänä aamuna vessahätään klo 03.45 ja sen jälkeen en ole nukkunut. Hiukan väsyttää ja kiukuttaa, onneksi voin lähteä töistä heti kolmelta ja mennä makailemaan ulos aurinkoon.

Jokos teitä muuten närästää? Olen huomannut, että joidenkin ruokien jälkeen alkaa poltella pallean seudulle ja tulee jotenkin ällöolo, mahanesteet tuntuu nousevan ylös. Kai se on sitä närästystä?

Liikkeistä; en todellakaan ole tuntenut vielä minkäänlaisia hipsuja mahassa. Olen kyllä niin aikaisilla viikoillakin vielä.
 
Mulla on ihan koko ajan sellanen vetämätön olo. Mikään ei huvita kaikki ällöttää. En tiedä onko se vaan tää kauhia väsy, mikä aiheuttaa. Oon parina päivänä nukkunut pojan päiväunien ajan vähäsen, mutta sen jälkeen oon ku ampiainen. Jos tuota poikaa ei olis, mä varmaan vaan makaisin koko päivän sohvalla ja söisin. Sitten tulee ihan kauhea stressi siitä, kun koti on ku pommin jäljiltä. Meneeköhän tää koskaan ohi, vai sekoanko mä lopullisesti? En muista esikoiselta tällaista ollenkaan. Silloin oli kyllä töissä ja töiden jälkeen voi vaan olla, mutta nyt tuon pojan perässä saa koko ajan mennä. Ehkä tää onkin tyttö, kun mäkin oon nyt odotusaikana näin oikukas ja herkkis. Onkohan mulla yhtään kohtalotovereita?

En kaiken lisäksi erityisemmin pidä kesähelteistä. Syksyä tässä odottelen. Poltinpa minäkin itteni sunnuntaina saman Seinäjoen auringon alla kuin Mauahtavaakin.

Onpa mulla aurinkoiset tunnelmat. Eli poistun pilaamasta teidän päivää ja palaan kommentoimaan teidän juttuja, kun vähän piristyn. Jos tää menee ikinä ohi.

Minttuliinalle sen verran pitää kyllä kommentoida tosta Streptokokista. Entinen työkaveri (40 v) sanoi, jolla ollut se myös, että aikanaan se ite on saanut joka raskauden alussa automaattisesti antibiootin ton takia. Nykyisin ei kai sitä sitten automaattisesti ilman oireita anneta, mutta todellakin kyllä käsitin, että synnytyksessä sitten viimeistään lääkitään.

Mrs Alakulo-Nobody 12+0
 
Sue
Heips kaikille,
nyk Sue ent Suski ilmoittautuu että on lopulta rekisteröitynyt ja mukana jengissä! Nimmarin vaihto johtu rekisteröinnistä.

Mauahtavaa, korjaatko nimen listaan

Puhtia on tullut lisää, väsymys hellitti ja olo alkaa olla ihan mukava. Ei pahemmin vaivoja, iltaisin välillä kyllä polttelee vatsan pohjasta. Pidänkin iltaisin usein tukivyötä, se tuntuis auttavan. Iho kyllä kukkii taas pienen tauon jälkeen kilpaa kesäkukkien kanssa! Eikä yhtään naurata lause antaa kaikkien kukkien kukkia... mulla on iso lahjakortti kosmetologille, taidan käydä sielläkin vähän nautiskelemassa.

Maha on valtava viikot huomioon ottaen, jopa meidän työpaikan miehet on tajunnu jo aikoja sitten missä mennään. Voisin yrittää järkyttää teidät kuvalla viikonloppuna. Lauantaina tulee muuten 15 viikkoa täyteen!

Liikkeistä on kyselty... mulla on pari kertaa tullu sellainen olo että ihan kuin vauveli kutittelisi. Samalta on tuntunut edellisistäkin vähän ennen selviä liikkeitä. Eiköhän parin viikon sisään jotain tunnu.

Onnittelut valmistuneille, mäkin olen valmistunu merkonomiksi joskus reilu 10 v sitten... kuulostaa kauheelta. Mutta olenhan mä listan vanhimmasta päästä. Täällä kun on aika nuoria odottajia vaikka tilastollisesti ensisynnyttäjä on kai 28-29 ja kaikkien synnyttäjien keski-ikä 30. Eikös sanontakin sano että kaikkea voi katua mutta ei nuorena tehtyjä lapsia!

Vointeja teille, ihana kuulla hyviä ultra-uutisia ja teidän kuulumisia muutenkin!

Sue 14+3
 
Porsche mäkin oon miettinyt luomenpoistoon menoa, mulla on kädessä ja rinnassa melko isot luomet. Ja kaulassa ja pelkään et kaulaketju joskus sen repii. Kuulin viikonlopulla et mun tädillä oli alkanut luomi ärtyä nyt auringossa, ja se poistettiin jäädyttämällä. Mahtaakohan siihen jäädyttämiseen päästä ihan vaan jos haluaa? Multa ei ole koskaan yhtään luomea poistettu, et vois neuvolassa kysellä ens kerralla, josko sitä kautta pääsis nopeemmin? :)

Tivoli: Sukupuolen voi nähdä vasta rakenne ultrassa, ei vielä np:ssa. :) Mua kanssa toisinaan närästää, varsinkin paistettu ruoka. Siihen toisinaan auttaa hiilihapollinen juotava, joskus pitää ottaa Rennie.

:hug: Nobodylle Eiköhän se mieli jossain vaiheessa parane. :flower: Oon kans itessäni huomannu, et nyt taas ennen kuin tottuu tähän lämpöön, mä olen melko kiukkuinen, ja ihan syyttä... :| Tuntuu samat oireet olevan neidilläkin. :D

Nyt näyttäis et y-viestitkin taas toimis... :D
 
Shamandalie: karkkipusseja ja kutsuja ja ohjelma/menulehtisiä, enpä muuta. Inhoan sellasta pikkusievää ja pipertämistä, joten hääkarkkipussukatkin tulee ronskisti säkkikankaasta...

Mulla on ollu todella huonot ruokahalut jo viikon verran, johtunee kun oon oksennellut aika kiitettävästi, kurkku kun on kipeä niin pistää tulemaan ruuan ylös. Paino tippunut raskauden aikana jo nelisen kiloa! Mulla tuota vararavintoa kuitenkin on, joten en kanna huolta. Mukavaa aurinkopäivän jatkoa muillekin! Huomenna töihin, ja motivaatio nollassa!!
 
Pakko kommentoida Jaepoolle; Meillä siis kans nelonen tulossa ja siksi päätettiin olla suvulle kertomatta(paitsi vanhemmat) kun kommentit on "mihin lahkoon te ootte liittyneet??" tai "ettekö te tiedä mitä ehkäisy on??" Ja mies on saanut töissäkin lempinimen "Spermalinko"..Tosi kiva! Ihan niinku se muille kuuluis montako tehdään ja miten elätetään pesue!!!Tottakai tiukkaa taloudellisesti tekee kolmenki lapsen kans mutta niin varmaan monessa muussakin lapsiperheessä missä toinen vaan töissä ja toinen hoito/äitiysvapaalla. Ja ite tiedetään pärjäävämme niin ei luulis muille kuuluvan.

Maikka+nelonen 12+2
 
Hei kaikille!

Muutamana päivänä en oo jaksanu/ehtiny kommentoida. Lauantaina haettiin meidän Toivo-tolleri kotiin (kiinnostuneet voi käydä tsekkaamassa Toivon osoitteessa http://www.vauhtitassut.com ) ja maanantaina alkoi tk-lääkärin työ, joka onkin lähtenyt käyntiin kivasti (tosin oonhan mä tuota hommaa aiemminkin jonkin verran tehnyt).

Enpä jaksa muistaa, mihin piti kommentoida, mutta mahakuvia haluttiin. Mun löytyy rv 14+6 tuolta. Onhan tuo aika pömppö, tänään yks tuttu sairaanhoitaja sitä vähän tsiigaili, mitenkään avoin kun en töissä oo tästä raskaudesta ollu (ainoastaan yhdelle ent. kurssikaverille oon kertonut plus toki esimiehelle). :)

Tänään mä meinasin pyörtyä, kun oltiin tutustumassa KYSin Yhteispäivystyksen toimintaan, päivä on ollu tosi kuuma täällä ja olin juonu varmaan tosi vähän. Pelottaa vähän, kun välillä vilhoo oikealle alamahaan, mietityttää, että onko nää muka kipeitä supistuksia. Huomenna on seuraava neuvola, ihanaa kun pääsee toivottavasti kuulemaan Tiitiäisen sydämen :heart:

Tämmöstä tällä erää.

- Asrai ja Tiitiäinen
 
lilleriina: 3 vuotta kesti merkonomin opinnot. Oon aikoinaan käyny tarjoilija koulua mutta se ei napannut ollenkaan. Sain ekan vuoden lopuksi esikoisen ja olin kotona tytön kanssa reilun vuoden ja jatkoin toista vuotta. Kyllä minäkin suosittelen merkonomiksi opiskelua jos vähääkään kiinnostaa. Saa hyvän pohjan ja mahdollisuuksia on tehdä vaikka mitä työtä. Tradenomiksi olen ajatellut joskus opiskella mutta sillä ei ole mitään kiirettä. Toinen mikä kiinnostaa kovastikin on kauppias koulutus. Mutta niitä voi miettiä enemmän sitten kun tämä vauva on sen ikäinen.
Inhottavia kommentteja on Maikka ja Jajeepo saaneet kuulla. Vaikka onkin vitsillä niin mun mielestä silti törkeetä. Mäkin haaveilen isosta lapsikatraasta ja tiedän että mun vanhemmat siitä kauhistuisi mut miehen vanhemmat olis ihan innoissaan. Miehellä on 5 sisarusta.
Onnea muillekkin ultra kuulumisista :flower: Ihanat nämä hyvät uutiset.
Tosiaan itsekkin siellä ultrassa olin. Mittoja kysyin mutta en enää muista. Näissä ultrakuvissa on kyllä jotain mittoja mut en tiedä mikä näistä on se pää-perämitta, varmaankin se on toi AC 57,3mm. painokin tässä vissiin näkyy, 58 g. Katsoinpa esikoisen mittoja ja np ultra oli tasan samalla rv:llä niin tuo pää-perämitta oli 58,3 mm. Oliskohan tämäkin sitten tyttö kun on niin pieni vielä?

Unskiksen ultraa piti vielä kommentoida sen verran että aika ihmeellisen kuulosta oli että kauheella kiireellä ultrattiin. Missä kävit ultrassa.

Mun kätilö oli aivan ihana. Mua jännitti ihan hirveesti ja olin vielä yksin kun mies tytön kanssa kotona. Kätilö himmensi valot ja selosti koko ajan mitä kuvassa näkyy. Oli muuten ihana fiilis kun heti kun kuvaan tuli vauva näkyviin niin huomasin kuinka sydän sykki jo ennen kun kätilö siitä kerkesi mainita. Niin ja kaverin käsi näky niin hyvin että pystyttiin kuvasta sormet laskemaan ja kaikki 5 oli paikallaa. Joo nyt menee löpinäksi.

 
Moikka!

Niinpä niin, julki on tullut tämä kauan salattu raskaus nyt.. töissä itse kerroin johtajalle niiden poissaolojen takia ja sitten yks vaan tokas mokoma, että oisko sulla jotain kerrottavaa ja silmäs mun vatsaa.....aargh, kun se nyt tuppaa pullottamaan niin että näkyy.. (okei mulla oli sillon mammafarkut jalassa , kun ei vaan tavalliset farkut enää enää mee..minkäs teet.....kiristää ja viikkoja siis 13) no sanoin sitte kun en jaksanu kierrellä enää. Mites muilla tän kertomisen suhteen edetään??
Ja millä viikolla siirtynyt isompiin vaatteisiin/ housuihin??! hävetää oikein kun 13 kasassa ja nytkö jo mammaillaan.... :snotty:

MRS.NOBODY: TSEMPPIÄ!!! :heart: Osta muksulle leikkikehä! Soita naaapuri ja anoppi apuun! Yritä levätä.. voi voin vain kuvitella tän oman väsymyksen keskellä mitä se on kun on sit se toinen siinä helmoissa.. Taistele! :hug:

MAIKKA: joo onpa kurja suhtautuminen ulkopuolisilla.. koita ottaa huumorilla ( ainakin se spermalinko =) ) mutta ei tosiaan kuulu muille noi jutut, kateellisten panettelua? Itsekin unelmoin suurpesueesta ( eikä 4 ny mikään suur suur oo) mut mies sanoi että kaksi kelpaa.. saap nähä.. jos tulee tokalla kerralla kaksoset? =)
Tsemppiä ja anna takasin nihkeille immeisille! :heart:

Nyt taidan alkaa etsiä mun neuvolakorttia kun huomenna sellanen ja kuulee sydänäänet taas..ihanaaaa...
Hauskaa ja aurinkoista viikon jatkoa! MUistakaa aurinkorasva ja hattu ! B) B)
katherine ja päivänsäde 13+0
 

Yhteistyössä