Joulukuun Toivevauvat *HUHTIKUU*

Voi ei mitä himoja Kattikatilla! :D Minulla on himo mämmiin, taas. Ensimmäisessä raskaudessa oli sama juttu ja taisi se toisessakin mielessä käydä mutta kun ei ollut silloin "mämmiaika". Ja kun se mämmi pitää saada sokerilla kuorrutettuna sekä runsaan kerman kera, niin... Koitan rajoittaa.

Minua vähän huolettaa tästä raskaudesta kertominen yhdelle kaverille, hän kun ei sairautensa vuoksi voi enää saada lapsia ja olisi niin kovasti toivonut. Tiedän että uutinen tulee häneen kolahtamaan ja se surettaa. Ajattelin kertoa sitten kun ollaan jo vähän pidemmällä mutta en voi sitä loputtomiin lykätä kun en kuitenkaan halua että hän kuulee siitä jotain muuta kautta. Ja turhat hehkuttamiset jätän pois ilman muuta.
 
  • Tykkää
Reactions: kattikati
Minsku82 myös minä pistin sulle yv:ä :)

Noihin himoihin, että mulla ei oikeestaan ollu mitään sen kummempia himoja, mut pahoinvoin
nin aikana en aikaisemmassa raskaudessa pystynyt syömääm muutaku kaikkea tuoretta
esim. tomaattia, kurkkua jne.. Mitään muuta en saanu alas moneen viikkoon. Siksi painoki
tippu sen 6 kg alkuraskaudessa. Saa nähdä miten tässä :)
 
anni-ilona me ollaan yritetty lasta pitkään ja muutamat kaverit siitä tienny.. mun ystävä sitte raskautu ja sain ihan ensimmäisten joukossa tietää! tämä näin, koska ystäväni sanoi, että ei olisi ollut kiva jos olisin kuullut esim muualta... olisi voinut tulla olo että pilitetään, säälitään tms.. osasin silti olla onnellinen ystäväni puolesta :) :heart:

Tuntuu että rakko on pienentynyt olemattomiin!! :LOL: vessassa saa ravata alvariinsa..
 
Mulla on tullut himo piimään ja banaaniin. Voisin elää vaan niillä tällä hetkellä, mut pakko pakottaa ittensä syömään muutakin välillä.

Hei, millaisia ne ns. repäisykivut on? Äsken aivastin ja sen jälkeen vihlaisi kovaa keskeltä kohtua ja jälkeen jäi sellainen menkkajomotus, joka tuntuu vieläkin. Mä luulin, että ne repäisykivut tuntuu lähinnä kohdun sivuilla tms., mutta toi tuntui ihan keskellä.
 
Mulla tullu himona riisimaissikakut :heart: voisin helposti vetää paketillisen kerralla!! :D

Nezzie luulen että sulla on juurikin repäsykipuja ollu :)

tänne ei mitään uutta.. tissit edelleen todella arat, aamulla kuvottava olo kun edellisestä syömisestä aikaa ja pissalla pitää juosta!
Ompas ihana keväinen ilma tänään :) :heart: miehen siskon koira, joka on meijän koiran veli, tuli meille aamupäiväks hoitoon niin kävin sit molempien kanssa oikeen pitkällä lenkillä :) tuli ihan hiki kun olin pukenu nähtävästi liikaa päälle :D

YP & Hupu 5+2
 
Itseäni himoittais nyt juuri ne kiellettyihin listoihin kuuluvat katkaravut ja kylmäsavulohi! Huh, kun pitää 9kk olla ilman.. :D mutta himoja on tullut myös fetajuustoon ja pekoniin, kohtuudella niitäkin tietty. :D Mutta, oireita ei tietääkseni ole vielä paljoa ollut, ehkä rintojen arkuus nyt ainakin ja väsymys on lisääntynyt kyllä hirveesti, töissäkun meinaa nukahtaa ja kylmiä väreitä tulee koko aika.. :D Niin ja varasin mehiläisestä ajan varhaisultraan ensi viikon perjantaille ja hintaa kyselin niin sanoi että siinä 110-120e. :)

Miwwi ja muru 6+6
 
Viimeksi muokattu:
Pitkästä aika täällä taas:) Mahottomasti on tullut uusia, tervetuloa porukkaan!

Minuaki vähä vielä arveluttaa toi fb-ryhmä mutta ehkä siten viikon 12 jälkeen uskaltaa kun joutuu varmana kertoo jo julkisemmin tutuillekkin tilanteesta...

ON: Eilen oli se eka neuvola, melkoine infoähky ja paljo tuttua juttua mitä tietoo olin jo netistä ite kaivellu, mut sainpa silti selvyyden moniin juttuihin mitä olin miettiny. Varsinki allergialääkkeiden käyttöä oon funtsinu, kun siitepölyallergiat vaivaa yleensä koko kesän, mut lääkeselosteessa sanotaan että raskauden aikana käyttöä vältettävä. Mut neuvolassa sanoi että ihan hyvin voi käyttää setiritsiini-valmisteita, ei mitään riskiä. Hmm.
Sitäkään en ollu tajunnu että maitotuotteita pitää alka nyt käyttää vähä enemmän ku oon tottunu, ellei ala syömään lisäkalkkia...

NP-ultran sain vasta 25.5. eli kauan saa odotella. :( Se on vasta viikko 13, mut toisaalta kiva että sitte vauva on jo aika iso ja näyttää enemmän vauvalta:) Oireista päätellen siellä kuitenki joku on, toivotaan vaan että kaikki on ok.

Mulla on välillä aivan mahdottoman energinen olo ja toisina päivinä nukuttaa vaan ihan sikana jatkuvasti. Viimeyönäki kiskoin näköjään 11 tuntia unia. Hups.
Etova olo on jääny jo taka-alalle pääosin. Onneksi. Sipsejä tekee mieli, kokeilin tehä itekki niitä , ihan hyviä tuli..:p Onneks oli vernepaine aika alhalla, ei kuulemma vielä tarvi hirveesti sitä suolaa varoa.

Tarrasukkia kaikille!
Minskis ja mustikka 9+0 jeeee:)
 
Muuten osaako joku sanoo äitiyspäivärahasta mitään? Oon yritellu lueskella vähä netistä, muakun mietityttää että olen määräaikainen ja en vakinaistu enää joten kuinka suuri yleensä tuo sitten on? Kuinka pitkälle pitää katsoa edelliset tulot? Katsotaanko puolison tuloja? :)
 
Viimeksi muokattu:
Minsku82 laitoin sulle yv:tä fb-ryhmästä. :)

Mulla ois tuossa puol 1 aikaan eka neuvola, mut eipä siellä taida mitään ihmeempiä eka käynnillä olla nii eipä tuota nyt tarvi ees jännittää. Millonhan sitä eka kertaa sitte pääsee niitä sydänääniä kuuntelemaan tällain toista odottava ku eikös niitä neuvolalääkäri käyntejäki oo vähemmän näin toista oottaessa? Mulla sillon ekat sydänäänet esikoisesta kuunneltiin vasta ekassa neuvolalääkärissä.

Oireettomat: Elkää huolehtiko siitä ettei oireita oo tai ne on vähäsiä. Niitä ehtii kyllä vielä tulemaanki. Mulla oli tästä plussauksesta pari viikkoa ettei ollu mitään ja ku 7 viikko starttas nii johan alko tulemaan huonoa oloa ja muuta vaivaa. Eilinen oli iha kauhia päivä ku oksentelin vähä väliä. Pidän vielä ryhmäliikuntatunteja työkseni ja illalla piti olla töissä. No tunneista selvisin, mut samantien ku kuulin et viimenen lähti pois ja oven laitto kiinni nii ryntäsin vessaan okselle. Iha kamala olo! Tänää sitte taas iha päinvastanen olo. Ois energiaa vaikka muille jakaa ja oonki jo kämpän imuroinu ja pyykkiäki pessy. Voi ku ois näi hyvä olo joka päivä.

Ekassa raskaudessa mulla tais maha alkaa näkymään joskus rv 17 ehkä sillain et tunnisti sen vauvamahaksi eli aika myöhään. Nyt kyllä ku iltasin turvottaa, nii mies sanoo jo et mun maha pömpöttää. :D

Onnittelut ikuisellekuumeilijalle mahtavista uutisista!

HayLina+Neponen 8+3
 
Miwwi
Jos ei muutoksia ole tässä muutaman vuoden sisällä tullut, niin äitiyspäiväraha katsotaan joko edellisvuoden verotuloista tai sitten 8 kk (en varmistanut,näin muistan ajan) äitiyslomaa edeltänyt palkka. Eli kelaan toimitetaan ne palkkakuitit siltä ajalta. Muistaakseni kelan sivuilla on aika hyvät laskurit, voin kattoo sulle linkit kohta... Missä siis näkee ne tulot ja sitten ylipäätään miten äitiysloma alkaa...

nopeasti katottuna taitaakin olla 6kk se aika mistä ne palkkatulot tarkistetaan

Kela - Laskurit lapsiperheille

eli kun sieltä ruksii sen haluan laskea määrän vanheimpainpäivärahaa edeltävien työtulojen perusteella ja "laske" niin pääsee sitten laittaa kk olleet tulot

ja mun mielestä puolisontulot eivät vaikuta mitenkään tuen määrään, vaan määräytyy omista tuloista.... Ja samat tuet tulevat seuraavissa lapsissa kunhan odotettavan ja sitä edeltäneen lapsen ikäero on sen alle 3-vuotta. Siis olettaen, että on ollut sen ajan kotiäitinä...
 
Viimeksi muokattu:
kattikati Kiitos! Olen aika uuno näissä asioissa, tuossa kun oli tuo Verovuoden 2010 työtulo ansiotulosta tehtyjen vähennysten jälkeen oleva kohta, ja vaikka yritin lukea mitä se meinaa niin en oikeen ymmärtänyt.. :D
 
Heissan!

Ihanaa, että osa on jo niin pitkällä, että on eka neuvola takana päin. Ei kait siellä ekassa neuvolassa mitään ihmeellistä ole, paljon infoa ja pissanäyte. Eikä sydänääniä meillä ainakaan kuunneltu ekalla kerralla, sen jälkeen joka kerta. Meillä oli esikon neuvola viime viikolla ja siellä samalla varattiin raskauden eka neuvola, joka on reilun viikon päästä. Hoitaja kovasti toivoi, että tullaan miehen kanssa kahdestaan, ilman esikkoa ja aikaa piti varata 2 tuntia. Tuolla sitten varaillaan np-ultra ja verikoeajat. Meillä siis sama hoitaja hoitaa sekä äitiys- että lasten neuvolan. On kiva, kun on koko ajan sama hoitaja.

Jäi pohtimaan noita katkarapuja. Miksei niitä saisi syödä? Kypsiähän se on??

Ja tuota äitiyspäivärahaa, pitääkö tosiaan olla koko ajan kotiäiti, että saa sen saman kuin ekasta, kun ikäeroa on alle 3 vuotta? Sehän sitten vesittää kokonaan mulla sen ajatuksen, että menisin syksyllä muutamaksi kuukaudeksi töihin.

Minäkään en halua FB:iin lähteä, en halua paljastaa omaa henkilöllisyyttä tuntemattomille, etenkin kun on näin henkilökohtaisista asioista kyse.

Ai niin ja varhaisultra on varattu yksityiseen neuvolaan samalle päivälle kun on neuvola. Maksaa 50 euroa, kun kätilö sen tekee. Miten sitä jaksaa odottaa??

Mulla alkoi eilen aamupahoinvointi. Tänään on ollut pahempi. Miten ihmeessä sitä jaksaa tuon touhukkaan esikon kanssa nämä päivät?? Kakkavaipan vaihtaminen oli tuskaa!!

Nyt itsekin päikkäreille, kun esikkokin nukkuu.

.kaapo ja muru 5+5
 
Miwwi

jos sulla on veroilmoitus tullu, niin siitä saa näppärästi katottua ne. Eli näät esim lopussa ne sun verotettavat ansiotulot. Sitten vähennät siitä kaikki sun tuloista tehtävät vähennykset jotka on laitettu sun verokorttiin näkymään (oletettaen, että verokortti on päiväntasalla sun "oikeuksista"). Siis jos oot vasta aloittanut määräaikaisena, niin kannattaa selvittää kaikki vähennykset joihin oot oikeutettu, esim matkakulut, ammattiyhdistysmaksut, työhuone etc... Siitä katotaan sitten se äitiysraha... Toivottavasti en nyt opastanut harhaan :D ne osaa olla melkoisen työläitä...


Kaapo80

Siis tarkoitin sitä, että ei saa olla esim työttömänä välissä (mun käsittääkseni, siis korjatkaa jos olen väärässä) niin sitten on oikeutettu saamaan sen saman tuen lapsista. Itsellä on se tilanne, että ei ole oman alan hommia täälläpäin, joten ei oo tuo pätkätyö ollut mahdollinen. Sen vaikutus ja ajallisesti ym. niin niihin en osaa sanoa.
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut uusista plussista :)

Kyllä tää väsymys on kamalaa...voisin nukkua koko ajan.. Eilen piti ottaa päikkärit, mut kun heräsin oli ihan tajuttoman kylmä, hampaat kalisi, tärisytti ja vilutti enemmän kuin talvella ikinä! Sitten tekisi mieli koko ajan syödä jotain :D

Luin Miwwin kirjoituksen ja onko katkaravut tosiaan kiellettyjä? Tuli heti klumps ja apua, söin niitä nimittäin nautinnolla juuri viikonloppuna, mutta ehkä ne eivät näin alussa tee hallaa jos nyt jätän ne pois? Vaikeaa näiden ruoka-aineiden kanssa kun pitää niin miettiä että mitä saa syödä ja mitä ei saa syödä, puuh! Eilen söin chorizo-makkaraa ja kesken sen nautiskelua aloin miettiä että saakohan tätäkään syödä?! Onhan meetwursti jotenkin kypsytettyä? Tulee ihan tyhmä olo :ashamed:

Ciru&nuppu 4+6
 
Ciru mulla kans järkyttävää palelua..!!

Varasin varhaisultran 7.5. Hinnaksi tulee kätilön tekemänä 45e eli edullinen hinta valtavan tärkeästä tiedosta :)
Nyt sit jännäillään sinne asti!! Toivottavasti siellä pieni olisi oikeassa paikassa ja sydän sykkisi :) :heart: aika tuntuu vain kovin pitkältä...
 
Heips!

Tulin poksauttamaan eli poks poks 6+0 alkoi tänään. Paha olo jatkuu ja välillä on ihan kamalaa
olla. Tämän viikon olen kotona koulutöiden parissa mutta ensi viikolla alkaisi harjoittelu et saa nähdä
miten sinne selviän, huh. Tänään piti jo ihan oksentaakkin. Vaikka kuinka olen yrittänyt olla oksentamatta.
Nyt sain syötyä jotain vähäsen ja olo on ihan erilainen. Mut ihan kokopäiväistä tää paha olo on :(
Tuosta katkaravuista, niin luin tuota vaukirjan raskausajan opasta, niin siinä oli vaan nuissa vältettävissä
ruoka-aineissa että "tyhjiöpakatut kalavalmisteet". Katkaravuista ei ollut erikseen ainakaan mitään.
Tuo olis kyllä kiva tietää että miten se nyt on.
Kaapo80 Energisestä esikosta. Se on ihan totta, ainaki mulla välillä niin vaikeeta olla ku on tää meidän todella energinen 2 -vuotias poika joka kaipaa ihan koko ajan huomiota ja tekemistä. On nyt vähän eri tilanne ku edellisellä kerralla ku silloin sai vaan maata retkottaa sohvalla illat miten halus. Mut nyt pidetään kyllä huolta, että ei varmasti saa yhtään levähtää :) Mut on se vaan niin ihanaki. Jotenki sitä vaan kuitenki jaksaa aina.

FM ja Pähkinä 6+0
 
Oireista Voi kauhee mikä nälkä taas niinkun kokoajan, vaikka just oisit syöny ni jo puolen tunnin päästä nälkä kurnii. En oo ihme kyllä kuoleman väsyny, ootan sitäkin kauhulla koska pitäis kuitenkin jaksaa esikko hoitaa :) Oon huomannu taas hajuaistin herkistyneen, haistan kaikkia ihmeellisiä pikkuhajuja mistä ei ennen ollut tietoakaan. Muuten ei mitään, kiitos siitä siis ;)

Ois aika kiva käyä varhaisultrassa, mut en taida kuitenkaan tilailla moisia. Viime raskaudessa jouduin lähetteellä raskauden keston määritykseen ja silloin oli viikkoja 6+0 =) Olihan se kiva tietää että kaikki oli ok ja pieni sydän sykki siellä missä pitikin.
 
Mulla muuttuki laskettuaika tuolla neuvolassa 1.12 et jos se päivitettäis sinne. En tiiä miten se laskuri tuolla vau.fi:ssä anto sen 2.12, no eipä tuo nyt nii päivän päälle ole. Muutenpa siellä neuvolassa ei tosiaan ihmeitä. Tunti siellä vierähti ku varailtiin aikoja ja täyteltiin tietoja. 23.5 ois sitte eka ultra. Kuukausi pitäs jaksaa oottaa. Tuntuupa se pitkältä ajalta.

HayLina+Neponen 8+4 (korjattakoon nyt tuo yks päivä lisää :D )
 
Mä en oo muutamaan päivään edes avannu nettiä ku on ollu nii huono olo. En oo oksentanu mut jos on ollu pari tuntia syömättä nii melkei taju lähtee vaikka luulis et mullaki takamuksessa sitä vararavintoa riittäis. Oon miettiny et josko tästä tulis sit eri sukupuolta ku edellises raskaudes söin vaan herkkuja mut nyt tekee mieli edelleen vaan ruista ja salaattia ja marjoja. Tosi jännä nähdä liittyykö se mitenkään siihen et tuleeko tyttö vai poika. Huomiseks on varattu varhaisultra vaikkei sinne pitäny mennä mut alko vaa tulee sellai olo et haluaa jonku konkreettisen todisteen et tää pahoinvointi ei oo turhaa. Sydämen sykkeenhän siellä varmaan 7rv näkee jo.
 
Minsku: laitoin kans yksäriä fb-ryhmästä!

Mä en oo noista katkaravuista ees lukenu, paitsi sit tietty jos söis iha tuoreita mut suomesta sellasia harvemmin saa! sattuvat yllättäin sushin rinnalla olemaan lempiruokaa, tarkistan neuvolassa asian vielä ens maanantaina.

pissaaminen kestää aika sairaan kauan muuten ootteko huomannu samaa, aamulla ajattelin että myöhästyn töistä ku sitä vaa tuli ja tuli ja tuli :D
 
ONGELMA facen kans en pysty kutsumaan jos ei oo kavereissa kun toi on salanen ryhmä joten oon laittanu kaikille jotka laitto yv:t niin linkin siihen ryhmään kokeilkaa toimiiko niin jos ei niin sit kattelen miten saan sen toimimaan niin että saan kutsuttua teitä.. soriiii..
 

Yhteistyössä