Joulukuun toivevauvat 2012 *MEIDÄN KUU!!!*

Malttamaton, voi kurjuus! Kyllä teitä koetellaan. Itse ainakin tunkisin väkisin synrille tarkistukseen että kaikki on ok, kyllä sen verran itsekäs olen että en tartuntariskistä paljon välittäisi jos vauvasta on huoli. Kyllähän sairaaloissa oidetaan kaiken maailman tarttuvia tauteja, voivathan ne eristää teidät jonnekin muualle kuin synnärille.

Baby on boardille onnittelut vauvasta.

Täällä jatkuu rauhallinen elo, ainakin vauvan osalta. Maidontuotantokn on tasaantunut, olin jo lähdössä niitä kaalimlehtiä hakemaan mutta tasaantui tuossa joku yö sitten. Vauva nukkuu suurimman osan päivää, päivällä sellaisia parin kolmen tunnin jaksoja ja yöllä kolmesta neljään tuntiin. Välissä joko vain syö nopeasti tai myös valvoo tunnista puoleentoista. Yöllä on yleensä yksi tuommoinen pitempi valvomissessio, päivällä muutama. Eöän nuokin pian käänny päiväsaikaan, ainakin esikoisella oltiin hyvin nopsaa kahdessa yösyötössä.

Oma vointi on oikeihyä, ja tällä kertaa painokin on tippunut hurjan nopeeta. Jotkut isommat ei mamma hameet menee jo päälle. Kolmisen kiloa on ehkä vielä ylimääräistä. Ihan kummallista miten erilainen raskaus oli ja kuinka paljon vähemmän painoa tuli tällä kertaa.

Hyvää joulua kaikille,
Undu & tytsy 1,5 viikkoa
 
  • Tykkää
Reactions: malttamaton
undu nyt ei enää supista, joten sillä verukkeella ei pääse tarkastukseen. Synnärillä väittivät kiven kovaan, että vauvalla ei missään nimessä ole hätää vaan ottaa multa kaiken mitä tarvitsee. Mutta lääkäri sisko heti huolestui tuosta kylpemisestä ja siirtämisestä viruksen kanavaan myös. En todellakaan olisi mennyt, jos olisin tajunnut riskin, luulin olevani synnyttämässä...
 
tän voi skipata jos ällöttää---> limatulpasta

mulla se oli oikeesti ihan tulpan näkönen peukalonpään kokoinen verilimaklöntti!!!
ja pyyhkiessä paperissa oli kans samanlaista limaa.

malttamaton harmi,et synnytys pysähtyi,mut sillä kylvyllä on vain se mahdollisuus jos ei oo kunnolla käynnissä ja liian aikaseen sinne menee. ja sun on PAKKO juoda vaikka se oksettaaki!!! muuten oot pian kuiva ja et jaksa sit ponnistaa pientä pihalle. TSEMPIT sinne :hug:
mä en ny oikein käsitä miten se virus voi mennnä sinne kanavaan jos ei umpisukelluksissa oo tai ei oo oksentanu/ripuloinu veteen?

onnea taasen vauvautuneille :heart: niin ne vaan putkahtelee pikkuhiljaa ulkomaailmaan
 
Viimeksi muokattu:
Oi malttamaton, tekstisi ei ollut päivittynyt minulle kun aamusella kirjottelin, ja jo liputin että onneski parannuitte koko perhe ennen joulua! Todella ikävää että sait itsekin nyt tuon taudin! Nyt lepäilet, ja MUISTA JUODA - vaikka oksennus lentäisikin. Sun on pidettävä huoli siitä ettet kuivu. Vauvalla mielestäni myöskään ei pitäisi olla hätää, kunhan sinä pidät itsestäsi huolen :)
 
RiksRaksPoks Rv39.... En todellakaan villeimmissä ajatuksissakan olisi uskonut jotta näillä viikoille vielä mennään... Hyvähän sen vauvan on massussa olla kun kaikki kunnossa, mutta saishan typy jo syntyä.
Julia Sun tilannehan kuulostaa hyvinkin tutulle! Kuinkas vointi nyt? Joko vauvautunut?
Minullehan maanantaina sanoivat samaa, eli sen 4cm auki, ei kanavaa enää, lapsivesirakkula mukavasti pullottaa jne. Ei vaan näy vauvaa vielä maailmassa. Eilen oli aika henkisesti tuskanen päivä, kun rupes ihan kunnolla stressaa esikoisen joulunvieton takia. 7-vuotiaalle kun tuo joulu on normaalisti vielä niiiiin ihanaa aikaaa.
No, viimeyönä sitten sain nukuttua kunnolla...ei supistuksen supistusta, ja päätin et nyt loppu stressit ja kaikki ajatukset "vauvan mahdollisen syntymähetken" vatvomiset.
Kaik jouluhommat on jääny ihan taka-alalle, koht leivotaan muksun kanssa hänen toiveestaan piparkakkutalo.
Kinkku oli hommattu jo hyvissäajoin...mutta sepä unohtui pakkaseen ja tuurillaan huomenaamuna saadaan se uuniin. Nyt siis kinkku "kylvyssä" = sulamassa vesikylvyssä :D Ei vaan voi enää muuta kun naureskella jotta tällanen joulu sitten ja juhlitaan sitten vähän pidempään kun alotuskin viivästy :xmas:

Tähän väliin Onnea kaikille vauvansa saaneille! :flower:

Malttamattomalle jaksuja ja paljon pikaisia parantumisia tautiin! :hug:

Jotain piti vielä kommentoida, mutta nyt ei muista...

Nyt piparinleivontaan :xmas:

- Nuusku82 ja typy rv39 ...mä en vieläkään voi käsittää tuota
 
tombatar sellainen peukalonpään kokoinen veriklöntti limatulppa mullakin oli esikoisen synnytyksessä. Nyt tämän 3:n kanssa tullut useasti keltaisia/vihertävä klönttejä. Mulla ei siis ole kanavaa enää ollenkaan ja kohdunsuu usealle sormelle auki eli kun hanskan kanssa eilen koitin niin vastassa oli suoraan vauvanpää ja pelkät sikiökalvot. Veden kautta se noro-virus eniten leviää ja siis mies ja lapset olivat uimassa to aamu eli sieltä saivat jonka takia minulle tuli vuorokausi myöhemmin. Noro virus elää esim pinnoilla 12vrk:tta, joten mies täällä on taas tänään puunannut paikkoja, että tänne voi vauvan tuoda. Kyllä mä tiedän ettei synnytys lopu kylpyyn, jos on kunnolla käynnissä. Tämä on kuitenkin 3. lapsi, mutta ihmettelen miten keho oli niin fiksu että tajusi jotenkin etten siinä kunnossa pysty synnyttämään?! Nyt pysyi jo jogurtti sisällä eli kyllä tämä tästä!
 
No voi että malttamaton! Johan on ollut sinulla ilta/yö! :( Toivottavasti nyt tosiaan jo helpottaa! Ja onhan tuo noro tosiaan sitkeä virus ja herkästi tarttuu. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan vauvalle!! :/

Täälläkin tulee oman pään sisällä spekuloitua mahdollista synnytysajankohtaa... :/ Syntyyköhän Jouluaattona, ihan varmasti ollaan kuitenkin Joulu sairaalassa ym. ym. :D Viime yönä olikin joitain vähän kivuliaampia suppareita, jotka sit kuitenkin hellitti... Noh jospa nyt yrittäis unohtaa tuon pähkäilyn ja nauttia Joulusta! Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, kun kaikki on niin jännää ja uutta näin ensikertalaisena... :D Vauva tulee kun on tullakseen! Jännää... :D
 
Viimeksi muokattu:
Kasassa ollaan, vieläkin :ashamed:
Kaikki on niin varmoja että synnytän huomenna, no ei kyllä siltä tunnu.
Tiistai aamuna sit kontrollii, toivottavast olis jotain edistystä tapahtun et vois jäädä sinne sit.

niin ja onnea vauvautuneille :heart:

Ain00 41+1
 
Onnittelut kaikille vauvan syliin saaneille!!!:heart::flower:

Kovasti tsemppiä kaikille vielä mahan kanssa kärvisteleville!!:hug: Ei teiltä ainakaan jännitystä puutu joulusta..;)

Hyvää ja rauhallista joulua itse kullekin!!:xmas:

Sofi ja "Lelli" 2vko3pvä
 
Heippa!

Helmikuisista tänne tulin piipahtamaan ;) niin jännittää teidän puolesta että kohta on kaikilla teillä vauva sylissä. Ihanaa :heart: saakohan joku jouluvauvan? :)

Itsellä vielä 40 päivää jäljellä! Vauvelia odotellessa! <3

Lämmintä ja rauhallista joulua kaikille jotka ootte jo synnyttäneet ja te jotka vielä yhdessä koossa olette! Ja hyvää uutta vuotta 2013 myöskin! :heart:
 
Baby on board Onnea vauvasta! :heart:

Meillä vietettiin joulu jo tänään etukäteen, jos vaikka lähtö sattuis tulemaan. :xmas: Jos ei, niin huomenna voi vielä vedellä jouluherkkuja, kun tiistaina jatkuu aamulla käynnistys-systeemit sairaalassa.

:heart: Ihanaa huomista Joulua teille kaikille ja runsaasti onnen potkauksia vuodelle 2013! :heart:

Memeliini
 
Heippa!

Ensinnäkin onnea vauvautuneille <3

Voi kurjuus tuota norovirusta, malttamattomalle tsemppejä!

Oon päivittäin käyny lukemassa teidän tekstejä, en ole itse vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa :/ Itsellä olossa ei kauheasti muutoksia, turvotusta alkanut esiintymään nilkoissa ja sormissa, mutta en jaksa siitä murehtia,kuitenkin vielä hyvä olo viikkoihin nähden, jonka vuoksi en jaksa ees uskoa, että tuo pieni vielä hetkeen syntyis (vaikka ei kai sitä koskaan tiiä). Mulle oli pääasia, ettei tänään synny kun kummitädillä 6-kymppiset :)
Pötkö on nyt pitänyt kolme päivää todella hurjaa metakkaa yksiössään, oon niin tyytyväinen kun jossain välissä pelkäsin, että mahtaako liikkua liian vähän.
Nyt ois kotona kaikki valmiina vauvaa varten, sais jo tulla <3 ei millään malttais oottaa!

Innolla ootan taas täällä uusia vauvauutisia, niin kiva lukea niitä ja synnytyskertomuksia! Itse en ajatellut suunnitella synnytystä, kipu pelottaa, etenkin kun aristan jo niin paljon sisätutkimuksiakin et huhhuh! Mut oon yrittänyt nyt mennä (toistaiseksi) sillä ajatuksella, että palkinto tulee olemaan mitä parhain <3

Rauhallista Joulua kaikille, tsempitykset odottajille ja ihanaa vauva-arkea jo vauvautuneille <3


-tiituh + pötkö 39+2 (mihin nää viikot hupenee?) :)
 
(.) Nyt hän vihdoin on täällä! Poikamme syntyi tänään 23.12. klo 21.27 4360g ja 53cm. Vauhdikkaasti mentiin taas. Oksutauti loppui päivällä ja klo 17.30 tuli 1. kipeähkö supistus. Niitä tunnin kellottelin ja tuli heti n 5 min välein. Sairaalaan tultiin varmaan n klo 19. Ilokaasun avulla meni synnytys eikä kyllä tarjottu edes muuta lievitystä. Klo 21.27 poitsu oli sitten ulkona. Täällä me nyt tissitellään ja tutustutaan toisiimme :) saimme onneksi oman huoneen oksutaudin takia, joten ajattelin alkaa nukkumaan, kun mieskin lähti kotiin. Vihdoin minun kärsimätön odotus palkittiin, jee!
 
(.) Meidän edellinen nopea synnytys sai seurakseen vähän hitaamman version, mutta ei paljon. Kipeähköt supistukset alkoivat klo 17.30 ja tulivat heti tasaisesti 5 min välein. Tunnin jälkeen soitin synnärille, että milloin kannattaisi tulla. Oli kätilö vähän sitä mieltä, että ei välttis vielä mut sovittiin et tulen edes näytille, kun lapsetkin oli sopivasti anoppilasta. Sairaalaan tultiin n klo 19 ja olin vasta reilulle 2:lle sormelle auki, mut ei kanavaa enää. Miehen kanssa oltiin vähän hölmistyneitä, että kotiinko tästä lähdetään takaisin, mut kätilö totesi et yleensä uudestaan synnyttäjällä avautuminen on nopeampaa, että mennään saliin katsomaan tiheneekö. Sinne kun päästiin ja sain ilokaasumaskin niin, johan alkoi tapahtumaan. Supistukset tulikin ihan perätysten ja miehelle naureskelin, että onneksi lähdettiin etten olisi kotona kyllä selvinnyt kivun kanssa ilman ilokaasua. Kätilö antoi meidän olla tosi keskenään, lieneekö tuo noro-virus syynä tähän, mut ei siis paikalla ollut yhtään. En siis tiedä yhtään missä vaiheessa olin kokonaan auki, kun tutki tuossa välissä mut varmaan kerran vaan. Yhtäkkiä alkoi tuntumaan kakkahätää ja käskin miestä soittamaan kelloa, että pääsen vessaan. Kätilö totesi sen vaan olevan pää ja lupasi, että saa antaa mennä työnnöt fiiliksen mukaan. Oli tosi hankala yrittää rentouttaa itseään, kun loogisesti tuntui että pitäisi pidätellä eikä työntää, mutta kyllä se fiilis vaan selkärangasta sitten jostain tuli :) yhtäkkiä kätilö taas vaan hävisi ja uusi tuli suoraan tilalle tilanteeseen, että homma oli loppusilausta vaille. Hanskoja yritti epätoivoisesti käteen siinä rytäkässä, kun ilmoitin että nyt se tulee. Miehelle vaan totesi tyynen rauhallisesti etsimään kellon, että saadaan lisäjoukkoja paikalle. Ponnistus tietty tuntui vähän enemmän, varsinkin kun ihan lopuksi kätilö käski jättää kaasun pois eli siis ulkona 21.27, kestoksi 1. supistuksesta alkaen taisi tulla 4h. Mut hienosti poitsu mahtui tulemaan vaikka meinasi olla nenä jumissa. Kokoa kuitenkin oli 4360g ja täytyy sanoa etten ikinä ennen ole nähnyt kenelläkään noin suuria käsiä ja jalkoja eikä kyllä ollut kätilökään. Supermukava kätilö oli! Yhdessä kolmestaan tutkittiin istukka ja napanuoran suonet ym. Napanuora oli muuten niin tyylikkäällä umpisolmulla, että pisti ihmetyttämään. Ei näköjään kuitenkaan ole näköjään poitsun kasvua haitannut, mutta istukka oli kyllä pienempi kuin tytöistä eli 666g. Poika muuten ihan täydellinen, mutta kielijänne on vähän tiukka eli se napsastaan syvemmäksi ennen lähtöä, joka tapahtuu tänään tai huomenna riippuen, jos sairaalaan tarvitaan jollekin lastenlääkäriä niin tsekkaa meidät kotiin samalla, mut jos ei, niin sitten kotiin vasta joulupäivänä. Vähän ehkä harmittaa, jos missaan isompien lasten lahjansaannit ym, mut toisaalta tiedän että mies ja anoppi tekevät heille täydellisen joulun. Vauva on ihana tietysti, mutta jännä kun on kuitenkin "jo" 3. ja tämäkin on ihan erinäköinen kuin sisarensa! Miten meidän geeneistä saa 3 noin erinäköistä persoonaa?! Jotenkin mun mieltä kuitenkin tässä lämmittää, että poika syntyi kaikista vuoden 365:stä päivästä maailmaan juuri 2 vuotta sitten kuolleen rakkaan isäni syntymäpäivänä, en voi uskoa sitä vieläkään?! Isä olisi täyttänyt 70 vuotta. Kai se isän etunimi täytyy jonnekin laittaa, ei tätien mieliksi vaan ihan omaksi. Osaan kuvitella kuinka ylpeä isä olisi ollut siitä, että poika syntyi hänen juhlapäivänään, jos olisi ollut vielä elossa. Ikävä isää tuli kova, kun muutenkin tämä joulun aika on sellaista muistojen ja perinteiden kunnioittamista. Miehen kanssa toisillemme kerrotaan, että meillä aina tehtiin niin ja näin pienenä, tehtäisikö meilläkin ym. Mutta sellainen oli siis meidän synnytystarina, kaikki enemmän kuin loistavasti ja oma vointini taas älyttömän hyvä, yhtään en revennyt taaskaan. Suoraan pediltä pääsin itse suihkuun ja omaan huoneeseen. Näköjään vähän hormonit sekaisin, kun tähän aikaan valvon, mutta niinhän mä olen tehnyt viimeiset 5 viikkoa raskaudesta :D kai sitä pitäisi yrittää vähän vielä nukkua, mutta nälkäkin jo alkaa vaivata mua. Olisi pitänyt varata synnytyskassiin eväitä mukaan tätä hetkeä varten. Ei voi sanoa, että ensi kerralla sitten, koska kyllä nyt on meidän lapsilisiä täynnä. En voisi kuvitellakaan täydellisempää perhettä itselleni!!!

Enpä ollut viimeinen, nyt jäädään jännittämään loppujen synnytyksiä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mameliini ja tiituh
Onnea uusista vauvoista Malttamaton ja BoB! Onneksi malttamattoman vatsatauti ehti vähän hellittää:) Ja voi kun nauroin tolle nenän jumiutumiselle, tuli hauska kuva päähän siitä syntymähetkestä:D

Nuusku, olen yhdessä kasassa. Mä jo ajattelin ettei tarvii kauaa odotella kun paikat oli noin kypsät. Supisteluja onkin nyt kyllä ollut ihan kivasti, mut ei vieläkään kipeitä, tosi napakoita vaan:) Eilen testasin kaks ässää, (SUUR)siivouksen ja saunan, ei tullut pihalle. Mut kyl me nää kohta saadaan!:)

Nyt joulunviettoon, oikein hyvää joulua koko poppoolle!!

Julia 40+2
 
Onnea kaikille vauvan saaneille :)

Täällä kotiuduttiin lauantaina ja nyt opeteltu elelyä vauvan kanssa. Yöt ollu melkosta valvomista, mutta aina jossain välissä oon saanu nukuttua muutamia tunteja. Tänään aamuyöstä vauva päätti ottaa sitten kunnon unet ja nukku yli 4tuntia putkeen, luksusta :D Ihana on kyllä tuo neiti ja vieny kyllä kaikkien sydämet :heart:

Ootellaan tässä, että riisipuuro valmistuisi ja isompien lasten kanssa sen jälkeen availlaankin jo paketit kun lähtevät sitten isänsä luokse viettämään aattoiltaa ja saunomaan. Myös me varattiin itelle joulusauna illaksi kun taloyhtiö lämmittää saunan. Vauva otetaan vaunuissa pukkariin mukaan ja toivotaan, että nukkuisi edes sen hetken että ite pääsen pesulle :)

Jokaiselle toivottelen nyt hyvää ja rauhaisaa Joulua!
 
Moikka!

Meille syntyi 21.12.12 poika! Painoa 4175kg ja pituutta 52cm. Rv 41+1.
Synnytys oli todella helppo ponnistusvaiheeseen asti. Ponnistusvaihe oli todella tuskainen.
Kertoilen synnytyksestä lisää myöhemmin ja lueskelen juttunne heti kun kerkiän.
Järkyttävän ihana poika ja en todellakaan uskonut, että näin ihanaa on saada oma lapsi:heart: Hirveän itku herkällä tuulella ollut viimeset pari päivää. Tekis mieli itkee koko ajan jostain pienestä! Meinaa jo itku tulla ku kattelee poikaa:kieh:

HYVÄT JOULUT KAIKILLE JA ONNEKS OLKOON KAIKILLE VAUVAUTUNEILLE JA TSEMPPIÄ ODOTTAVILLE!:heart::xmas:
 
Paljon onnea nyyttinsä saaneille!

Tulin toivottamaan kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulua :heart:

Täällä arki sujuu vauvan kanssa ihanasti, vielä on niin tyytyväinen tyttö, että oikein jänskättää, että näinkö helposti ja hyvin kaikki voi sujua... Riisipuuro kiehuu ja joulupukkia odotellaan iltapäivällä saapuvaksi :)

Jouluvauva ja Lucia-neito 11vrk
 
  • Tykkää
Reactions: malttamaton
Onnea ceecee potrasta pojasta!:heart:

Huomenna aamulla alkaa neljännen kerran käynnistysyritys ja taas oli hirveetä sanoo heipat jo illalla lapsille, kun 2 vuotias sanoo, että äiti ei saa taas mennä sairaalaan kun tulee ikävä, ja isompi alkoi itkemään. Yritä nyt siinä sitten olla reippaana itekkin..:'(

Saas nähdä, mitä tästä reissusta tulee. Viides kerta sairaalaan ja tällä kertaa lähden yksin. Mä niin toivon että mies ehtii mukaan, jos jotain alkaa tapahtumaan. Pitäkää peukkuja, että kaikki menis hyvin, alkaa jo ittee hirvittään, että mitä tästä tulee...

Mameliini
 
Perjantaina 21.12.12 klo 18.52 syntyi suloinen tyttömme. Mitat 2850 g ja 50 cm. Viikkoja oli 39+3.

Synnytys meni supernopeasti ja isä ei ehtinyt lainkaan mukaan. Tulen kertomaan lisää myöhemmin. Onneksi pääsimme eilen illalla kotiin ja pääsimme kotiin joulun viettoon.

Hyvää joulua kaikille!

Kiri
 

Yhteistyössä