Onneksi olkoon vauvan saaneille! =) :flower:
Tässä olisi tämä minun synnytyskertomus.
Synnytys käynnistyi maanantai vastaisena yönä puol kolmen aikoihin, kun lapsivedet menivät ja onneksi olin hereillä ja tajusin hypätä sängystä ylös viime hetkellä, ettei sänky kastunut. Ennen sitä minulle tuli menkkamaista jomotusta alavatsaan ja selkään, mutta en osannut yhdistää synnytyksen alkamiseen, koska se ei ollut supistuksen tapaista eli että olisi välillä loppunut, vaan se tuntui koko ajan. Vessassa vasta tajusin kunnolla, että tämähän on lapsivettä, kun siinä oli mukava vähän jotain vaaleaa ja verta. Menin sitten herättämään miestäni ennen kuin soitin sairaalaan. Pikkuisen kädet tärisivät, kun soitin synnyttäjien vastaanottoon. Sieltä sitten pyydettiin käymään ja ottamaan varalta tavarat mukaan.
Sairaalassa kätilö otti sitten sen streptokokki-näytteen ja oli tekemässä lapsivesi-testiäkin, kun sitä vettä tuli taas ja eipä sitä testiä sitten olisi tarvinnutkaan. Minut laitettiin sitten käyrille ja supituksia oli kokoajan, mutta mie en vain tuntenut yhtäkään. Katsoin vain sitä näyttöä ja mietin, että jaa, nytkin supistelee. Kätilökin ihmetteli, että mie olen niin rauhallinen, vaikka supistelee koko ajan. Minut laitettiin sitten osastolle odottamaan synnytyksen käynnistymistä. Ensimmäiset kunnon supistukset tulivat viiden aikoihin, kun yritin alkaa nukkumaan. Ne tulivat 5-15 minuutin välein. Mieheni passitettiin kotiin osastolle mentäessä, enkä mie sitten saanutkaan unta, kun tuli hirveä ikävä miestäni ja tunsin itseni todella yksinäiseksi. Sain nukahdettua vasta puol kahdeksan aikoihin hetkeksi. Onneksi tutustuin sitten siihen viereisessä sängyssä olevan kanssa ja oli joku jonka kanssa jutella. Päivä meni odottaessa mitä tapahtuu, välillä olin käyrillä ja muuten sitten yritin saada ajan kulumaan. Aamulla käyrillä ollessa hoitaja laittoi Radio Cityn vatsalleni soimaan, jotta pikkuisen syke saataisiin nostettua ja liikkeitä.
Mieheni tuli sitten töiden jälkeen pitämään minulle seuraa ja kerran kerkesin hänelle kommentoida, että eipä ole hetkeen supistellut, kun tuli kunnon kipeä supistus. Mieheni kerkesi juuri lähteä kotiin, kun minulla alkoi neljän jälkeen kunnolla supistelemaan, tuli varmaan jo viiden minuutin välein, vaikka en hoksannutkaan enää katsoa kellosta. Kävin sitten pyytämässä kipulääkettä puol viiden aikoihin ja sain Para-tabsin ja suositeltiin, että kävisin vaikka kuumassa suihkussa ennen päivällistä. Se kyllä auttoi hetkeksi, mutta sitten syöminen oli aika vaikeaa, kun vähän väliä piti purra hampaat yhteen. Syömisen jälkeen tämä minun huonetoveri pääsi kotiin ja jäin yksin sinne huoneeseen, joka toisaalta oli hyvä, koska olin todella kipeä. Kävelin sitten edes takaisin huoneessa ja yritin välillä keskittyä televisioonkin, mutta huonolla onnella. Nukahtelinkin jopa pariksi minuutiksi supistusten välillä. Aloin välillä supistuksen aikana sängyssä maaten saamaan sellaisia horkka-tärinä kohtausiakin.
Seiskan aikoihin hoitaja tuli ottamaan käyrää ja hän se ihmetteli, kun en ollut hakenut aikaisemmin apua kipuun. Minulle tuli ihan vedet silmiin sen hoitajan puheista, kun hän kuulosti ihan huolestuneelta. Toi minulle kuuman tyynyn helpottamaan oloa. En pystynyt enää supistusten aikana keskittymään niihin pikkuisen liikkeisiin, joten ne jäivät sitten aika vähiksi ja pikkuisen sykekin oli aika matala välillä, joten hoitaja haki sitten minulle marjasoppaa ja tuoremehua, että pikkuinen heräisi. Meinasi, että saisin Oxynormia, kunhan syke vain nousisi. No, sitten se nousi liikaakin, koska välillä se huiteli 180 ja sikiö möyrysi niin kovasti vatsassa, että en tiennyt kumpi käy kipeämpää supistus vai ne liikkeet. Lääkäri sitten tuli myös katsomaan sitä käyrää ja antoi lopuksi luvan siihen kipulääkkeeseen. Aluksi meni ihan hyvin sen kipulääkkeen kanssa, katsoin televisiota ja nukahtelin aina hetkeksi, kun ei supistellut, mutta jonkin ajan kuluttua aloin oksennella joka kerta, kun supisteli. Hoitaja kävi välillä mittaamassa minun lämpöäkin, kun tärinät jatkuivat edelleen. Joskus yhdeksän jälkeen alettiin puhumaan, että minut voisi siirtää jo synnytyssaliin, jotta siellä saisin muitakin apuja kipuihin. En ollut auki kuin 1,5 cm. Miehellenikin soitin, että voisi tulla taas sairaalaan.
Minulle laitettiin synnytyssalissa laitettiin takaisin käyrille ja yritin ensin olla sängyllä, mutta päätin sitten kokeilla keinutuolia, joka sitten kyllä auttoikin lämpimän peiton kanssa. Välillä kokeilin palloakin ja samalla magneetteja selässä, mutta niistä ei ollut kyllä apua. Harmitti myöhemmin, että olisipa hoksannut pyytää kätilöä näyttämään miehelleni mistä se oikein hieroi lantion alueelta, kun laittoi niitä magneetteja, koska se auttoi todella paljon supistuksen aikana. Itse yritin neuvoa miestäni hieromaan, mutta oikeaa paikkaa en oikein osannut sanoa. Vihdoin puol kolmen aikaan sain epiduraalin, olin auki vasta 3,5 cm, joten tuntui, että tässä menee ikuisuus. Sain samalla oksitosiini-tipan. Onneksi epiduraali auttoi ja sain sitten nukuttuakin vihdoin. Kuuden aikoihin mieheni lähti käyttämään koiraa ulkona, koska näytti, että vielä menee aikaa. Kahdeksan aikoihin heräsin, kun uusi kätilö ja harjottelija tulivat esittäytymään ja samalla tarkistivat pikkuisen sykkeen. Oli kuulemma vähän laskenut liian alas, mutta onneksi oli palautunut takaisin. Vihdoin olin auennut jo 8-9 cm, joten piti sitten soittaa miehelle, että tulee takaisin. Ennen 10:tä kipupumppu loppui ja sain sitten puol 11 aikoihin kokeilemaan ponnistamista kyljellään ja miehän tein niin kuin käskettiin. Tuntui jotenkin oudolta, että sitten 12 aikaan kätilö tuli harjoittelin kanssa ja puhui, että nyt sitten aloitetaan kunnolla ponnistamaan. Mie kun luulin tehneeni sitä jo reilun tunnin. No, aloitin puoli-istuvassa asennossa ponnistamisen, vaihdoin välillä takaisin kyljellään ja jossain vaiheessa kokeilin jopa polvillani sängyn selkänojaa vasten, mutta olin siinä vaiheessa jo niin loppu, että siitä ei tullut mitään vaan valuin joka ponnistamisella vain ihan lyttyyn. Mieheni tuki minua selästä ja ihanasti kannusti samalla.
13.20 kätilö pyysi lääkäriltä arviota tilanteeseen ja hän sitten päätti ottaa imukupin käyttöön. Mie vain toivoin, että se loppuisi jo. Minulle oli jo niin monta kertaa sanottu, että vielä kerran ponnista, niin lapsi syntyy, että olin jo lopen kyllästynyt kuulemaan tuota lausetta. Ensin laitettiin pehmeäkuppi, joka ei sitten pysynyt, mutta sitten, kun vaihdettiin kovaan kuppiin, ei mennyt enää kuin 2 minuuttia ja lapsi oli ulkona. Synnytys kesti kokonaisuuteena 21,5h. Tyttö syntyi käsi poskella, joten se saattoi vaikeuttaa sitä pään tulemista. Onneksi lapsivesi oli kirkasta ja tyttö sai 9 pistettä. Oli lyhyt napanuora, joten lapsi laskettiin minun alavatsalle siksi aikaa, että se saatiin leikattua. Mieheni ei sen takia sittä päässyt leikkaamaan napanuoraakaan. Noloa tunnustaa, mutta kun lapsi vihdoin syntyi, aloin kyllä itkemään, mutta itkin onnesta vain sen takia, että urakka oli ohi. Yritin kyllä heti jutella pikkuiselle, mutta tunnetta ei vielä siinä vaiheessa ollut. Vasta siinä vaiheessa, kun lapsi annettiin mieheni syliin ja näin kuinka onnellinen hän oli, aloin vihdoin tuntea enemmän lasta kohtaan. .
Nyt alan vihdoin pääsemään yli tuosta synnytyksestä, että pystyn miettimään sitä ilman, että alkaa itkettämään. Enkä ole voinut katsoa televisioista tai lukea mistään synnytyksistä ilman, että on ahdistanut. Yksi lääkäri, kun kävi juttelemassa tuosta synnytyksestä siellä osastolla, suositteli sitten pelkopolia, jos seuraavassa raskaudessa vähänkin siltä tuntuu. Saa nähä koska pääsen yli kunnolla tuosta, mutta luulen, että tuota kokemusta ei edes aika kultaa. Mie kyllä rakastin raskaana oloa ja sen takia voisin toisenkin lapsen hankkia, jos vain onnistuu, mutta synnytys minua edelleen huolestuttaa.
Muuten täällä kotona on ihan hyvin mennyt. Välillä huolestuttaa saako lapsi tarpeeksi ruokaa ja olenkin antanut välillä korvikemaitoa lisänä. Viime yönä annoin 50 ml korvikemaitoa ja lisäksi vielä piti imettää, joten sen takia tuntuu välillä, että oma maito ei riitä. Pikkuisella on tapana iltapäivisin ja iltaisin nukahdella imettämisen aikana, joten senkin takis huolestuttaa. Onneksi vaippoissa on aina ollut jotain, niin kyllä se ainakin jotain ravintoa saa. Imettämisessä olen joutunut käyttämään rintakumia, koska lapsi ei saa muuten kunnolla kiinni. On aika tiukka tuo kielijänne. Onneksi olemme saaneet lähetteen korvapolille, jossa se varmasti sitten leikataan. Päiväunien kanssa olemme saaneet jonkinlaisen rytmin, mutta yöllä menee vaihtelevasti. Olen nyt pari yötä nukkunut vauvan kanssa olohuoneen levitetyllä sohvalla, jotta mieheni on saanut nukuttua edes jotenkin, koska on nyt parina päivänä ollut taas töissä. Aluksi laitoimme lapsen nukkumaan omaan sänkyyn illalla ja menin sitten yöllä olohuoneeseen syöttämään sitä, mutta on se nyt viikon ajan nukkunut ensin meidän sängyssä ja nyt tosiaan minun kanssa olohuoneessa. Nukahdan yleensä imetyksen aikana, joten siinäkin tämä järjestely on hyvä.
