Joulukuun toivevauvat 2012 *Lokakuussa*

eipä siellä neuvolas mitään ihmeellistä. ei ees sanonu mitään kohonneesta verenpaineesta. on kuitenki vielä normaalin rajoissa.

painoo vajaa 800g/vko
hb 125
sf 33
syke 145
pissa puhdas

jaaha ´ja ny pikkulikan perään :headwall: eipä ehtiny lepäämään!!!
 
Malttamaton minäkin olen sitä mieltä, että kannattaa soittaa. Tosin meillä pitää soittaa synnytysvastaanottoon. Siellä on se päivystys, aitiyspolille ei ilman varattua aikaa ja lähetettä pääse. Kyllä menkkamaiset kivut liittyy synnytykseen ja etenkin jos ne ei levossakaan helpota. Miehesi on aivan oikeassa, mutta typerästi sanottu sulle.

Joku täällä sanoi, ettei ole mitään valmisteluja vielä tehnyt ekä tavaroita hankkinut. Kyllä ne kaikki kerkiää. Meillä ei ollut esikoisesta hankittu muuta kuin vaunut, turvakaukalo ja pari kassia saatuja vaatteita ennen kuin sairaalaan jouduin, edes äitiyspakkaus ei ehtinyt tulla. Jouduin siis sairaalaan jo rv30+. Kaikki tarvikkeet ehti sitten hankkia myöhemmin. Me hankittiin tavaraa tarpeen mukaan. Sänkykin vasta vauvan ollessa yli 2kk. Nyt olen halunnut tehdä mahdollisimman paljon valmiiksi, kun tiesin, että joudun vuodelepoon.

Minä haluan alatiesynnytyksen. Tuolla osastolla olen nähnyt useita sektiosta tulleista äitejä ja he ovat olleet tosi kipeitä. Heillä on ollu vauvat lastenosastolla ja ekana päivänä eivät päässeet vauvaa ollenkaan näkemään, eikä välttämättä tokanakaan jos olivat tosi huonossa kunnossa. Itse olin tosi hyvässä kunnossa alatiesynnytyksen jälkeen, pari päivää taisin renkaan päällä istua vaikka tikkejä tuli niin paljon ettei kätilö suostunut kertomaan monta laittoi. Vauva syntyi yöllä ja heti seuraavan aamupäivänä pääsin vauvaa katsomaan. Jälkivuotoa minulla kesti pitkään, muistaakseni 6 viikkoa. Ekat pari päivää tarvi isoa sidettä (käytin sairaalan isoja siteitä) sitten pärjäsi normaaleilla. Monta viikkoa vuoto oli vain tiputtelua, jolloin pärjäsi pikkuhousunsuojilla.

Minä en vuodelevosta johtuen ole ketään nähnyt, joten kukaan ei kommentoi mahaani. Eikä kukaan LA päivitellyt, kun sanottiin suoraan aina kaikille, että ihanaa, kun ei tänä juoluna tarvitse lähteä sukulaiskierrokselle ympäri Suomea. Meitä ei vauvan synttäreiden ja joulun läheisyys häiritse sen enempää kuin esikoisen tammikuun synttäritkään. Synttäreitä tullaan viettämään ja molemmat lahjat saa. Kuten joku jo totesi, niin ei se ole ongelma, jos siitä ei tee ongelmaa!

kaapo 32+1
 
Neuvolakuulumisia 31+5:
painoa +267g (yht. 3,1kg),
RR 115/68,
sf 28,
hb 104,
syke 138 ja liikkeet ++,
vino rt :D

Kaikki siispä kunnossa :) paitsi hb edelleen alhaalla, mut nyt koitetaan sit taas uutta rautavalmistetta niin jos vaikka löytyis lääke joka kestää sisällä eikä tulis aina samaa reittiä takasin ja hb rupeis nousee..
Kiva yllätys oli päästä ultralla näkee pientä kun terkkarilla oli harjottelija mukana ja se ei saanu käsin selville miten päin vauva on mahassa niin sitte ehdotti ultraa :) poikittain siellä ollaan edelleen mut nyt oli pää hiukan jo oikeeseen suuntaan eli alas päin :D
 
Viimeksi muokattu:
Meidän sairaalan käytäntö on, että vauva on äidin kanssa alusta asti koko ajan, mikäli molempien vointi sen sallii. Synnytystapa ei kuulemma vaikuta tuohon käytäntöön mitenkään. Isän vierailuaika on 12 tuntia ja isän toivotaankin olevan paikalla mahdollisimman paljon opettelemassa vauvan hoitoa ja auttamassa äitiä :) Yksi puolituttu sai nyt syksyllä vauvan (pelko)sektiolla ja sairaalassakin oli vain kolme päivää. Varmaan hätä/kiireellisen sektion jälkeen äitikin on ns. huonommassa hapessa, kun jotain on mennyt pieleen jo ennen sektiota. En missään tapauksessa väitä, etteikö suunnitellun sektion jälkeen olisi kipeä tai tarvitsisi enemmän hoitoapua vauvan kanssa kuin alatiesynnytyksen jälkeen. Kaikki on niin yksilöllistä. Avalta tuli tiistaina Erilaiset Äidit, jossa vauva syntyi sektiolla ja äiti näytti olevan ihan hyväkuntoinen jo heti sektion jälkeen. Jutteli, eikä valitellut yhtään kipuja :)

Meillä ei olla kovinkaan paljon vielä tehty valmisteluja. Vaunut ja turvakaukalo ollaan tilattu. Pinnasängylle pitäisi tehdä tilaa, ennenkuin sen viitsii hakea varastosta. Vauvanvaatteita on se, mitä äitiyspakkauksessa tuli ja nekin on vielä pesemättä, kun on tuntunut tällä viikolla pyykkiä riittävän muutenkin melkein joka päivälle. Otetaan ne vauvanvaatteet viimeistään ensi viikon projektiksi ;) Jotain listaa pitäisi varmaan tehdä, mitä kaikkea tarvii hankkia, kun mitään ei ole valmiiksi olemassa.
 
Nyt on koottu hoitopöytä ja vaatelipasto. Minun suosikki hommaa on juuri nuo huonekalujen kokoaminen, joten pidempään en malttanut niitä paketeissa pitää. :) Täytyy alkuviikosta pestä nuo laatikot ja alkaa sitten pesemään vaatteita. Pääsee täyttämään pikku hiljaa noita laatikoita ja pääsee noista tavaraläjistä eroon.

Jos meidän lapsi syntyy lähellä jouluaattoa tai jopa jouluaattona, niin pidämme juhlat sitten ennen joulua. Lapselle tulee aina eri lahjat syntymäpäiväksi ja jouluksi. Itse olen syntynyt jonku päivää joulun jälkeen ja aluksi kavereita oli ihan kivasti juhlissa, mutta sitten saattoi olla montakin syntymäpäivää, kun oli vain yksi tai kaksi kaveria, koska muut olivat menneet joulupyhien jälkeen mummoloihinsa. Parempi pitää juhlat vielä silloin, kun on kavereita paikalla, eikä jossain reissuissa. Toivon kuitenkin, että lapsi päättää syntyä reilusti ennen aattoa.

Saa nähä kuinka käy joululahjaostosten tänä vuonna. Kävin tänään pitkästä aikaa kaupungilla kiertämässä kauppoja ja katselemassa minkä hintaisia nuo toppahaalarit normaalihinnoilla. Huomasin sitten, että pikkuisen teki vaikeaa jo kävely, joten joko ostan kaikki lahjat samasta putiikista tai sitten pitää pyytää miestä ostamaan minun puolesta. Minusta ei taida kohta olla kiertelemään kauppoja, kun paikat alkavat heti kipeytyä. Toivottavasti viikonloppuna selviää mitä nuo sisarusten lapset haluaa lahjaksi, niin pääsee niitä ostamaan, eikä mene yhtään pidempään.

Peppi1981 ja Sykerö 33+4
 
neuvolassa kaikki ok, rt, ja muutkin asiat ok.
Synttäreistä Mulla 2 omaa siskoa syntyny ihan joulun alla, ja toinen 27.12 eli kokemusta on, ja omat juhlat on ollu , ei oo sukulaisia tai kavereita mitenkään vähentäny. Lahjat on saanu. Isompina sitten saivat jo päättää joskus, että haluavatko jonkin yhdistelmälahjan- hinnan takia- eli kun olivat jo lähellä teini-ikää ja tuli kalliimmat lahjat kyseeseen- ni sillo vanhemmat yhdisti joulu ja synttärilahjaa, ei muuten.
Siksi mua ketuttaakin nyt toi miesten sukulaisten kommentointi, kun tulee sellanen olo, että on heillä taidettu kellokaulassa muksut aikanaan tehdä- kun on ollut tiukkaa ettei vaavn lapsi pilaa heidän joulunsa tuloa, meillä päin vastoin joulu on juuri lasten juhla, ja nyt se onni moninkertaistuu kun pieni tulossa...mut miehen sukulaiset on se mun punanen vaate ;)
 
(.) kävin äitipolilla näytillä, kun tuo alaselkä on törkeän kipeä. Viime viikon ti ei ollut kohdun suulla muutosta, nyt tänään oli ulkosuu reilulle sormelle auki ja kanava lyhentynyt 1cm eli nyt noin 3-4cm. Mutta lääkäri sanoi, että normaalia tässä vaiheessa, kun olen kuulemma niin "vanha"=32v. ja synnytys taustalla. Lääkäri oli siis sama ulkomaalainen mies lääkäri, kun viime viikolla. Puhuu tosi huonosti suomea, joten möläyttelee asioita jatkuvasti. Sisätutkimusta kun alkoi tekemään, totesi isoon ääneen nyökytellen, että kyllä hän nämä suonikohjut muistaa. Nice, olen näköjään tehnyt lähtemättömän vaikutuksen...Viime ultrassa alkoi hihkumaan innoisssan, kun näki poitsun pallit. Kiva, jos ei oltais tiedetty sukupuolta. Kaverille sama lääkäri oli kanssa kysymättä hihkunut "näetkö, selvä tyttö", kanssa kysymättä..
 
Sektiosta vielä, joku kyseli tuntuuko se , ei tuntunut kuin pientä nykyimistä kun vauva otettiin ulos.
Puudutus kuitenkin estää kaiken kivun.
Tosiaan sen yhden pv olin vuodelevossa kipupumpun kaa , vauva oli hoidossa vauvalassa, koska jaloista alkaa puudutus häviämään ensin ja sitten vasta lantion seudulta,joten liikkuminen leikkauspäivänä oli täysin mahdotonta, tokana päivänä pääsin kipupumpusta eroon ja jalkeille.
Neljäntenä päivänä päästiin kotiin jo ja kuudentena päivänä menin neuvolaan bussilla vaunujen kera otattamaan tikit pois.

En tiiä kauan tohon sektioon meni aikaa, kun sitä ei erikseen merkattu vaan kokonaisaika kun säännölliset supistukset alkoivat, ensin yritettiin alakautta ja tuloksetta joten kokonaiskesto oli huikeat 14h45min.

Muistin juuri että otin tossa synnytyksessä kivunlievityksenä aquarakkulat eli vesipapulat ja ei ollut mitään tehoa, sattu vaan niin pirusti kun ne laitettiin.

Kätilö ruiskuttaa steriiliä vettä sisältävät aquarakkulat muutaman sentin välein ihon alle, yleensä ristiselkään. Rakkulat aiheuttavat hetkellistä polttavaa kipua, jonka jälkeen pistosalueelle leviää lievittävä lämmöntunne. Aquarakkuloita voidaan käyttää kaikissa synnytyksen vaiheissa riippumatta kivunlievityslääkkeistä. Vaikutus on yksilöllinen ja kestää 1–2,5 tuntia, tehosta ei ole varmaa näyttöä.
 
malttamaton, eikös se tosiaan taida olla ihan normaalia että uudelleensynnyttäjillä pehmenee ja avautuu sekä lyhenee kohdunkaula usein jo kauan ennen synnytystä. Mutta hyvä että kävit näytillä! Täytyy nyt tunnustaa että nauroin ihan vedet silmissä tota sun kirjoitusta, "totesi isoon ääneen nyökytellen" :LOL: Voi kauhea! Teit selvästi vaikutuksen :D No, tosiaan jos puhuu huonoa suomea niin kuulostaa helposti kovin töksähtelevältä, tuskin tarkoitti sillä mitään kuitenkaan.

aquarakkuloista, ei ole omakohtaista kokemusta mutta olen muilta kuullut juurikin tuon että sattuvat vaan ihan saatanasti laittaessa eivätkä sen jälkeen auta yhtään. Melkein itse rinnastaisin ne esim. siihen jos hammasta särkee ja lyöt tahallaan varpaasi pöydänkulmaan jotta hetkeen et muista koko hammasta ;)

Joulusynttäreistä, kiva kuulla että on kuitenkin kavereiden ja sukulaisten kannalta myös onnistunut tuo että pitää peräkkäin lapsen joulun ja synttärit :) Itse vaan mietin että yrittääkö sukulaiset sit selvitä yhdellä muka paremmalla lahjalla molemmista tms. Mutta hyvä jos on onnistunut niin eihän se sitten mikään ongelma olekaan.

ON. Tänään tuli äitiyspakkaus!! Ai kun oli ihana hypistellä kaikkia niitä tavaroita :saint: Sain nyt ton uuden pakkauksen ja tykkäsin kovasti, ei mitään valittamista. Hämmästyin lähinnä sitä miten isoilta kaikki ne vaatteet tuntui, jopa ne 50-senttiset näytti isommilta kuin kaupasta ostetut 56-senttiset :confused: Onko sit niin että kotimaisten valmistajien vaatteet on isommat kuin ulkomaiset vaikka ns. koko on sama? No, eipä se haittaa, hyvä vaan niin päästään sit ehkä kaikkia käyttämään :)

Tänään sitä pakkausta hakiessa tuli muuten noin 45 min ajan aika napakoita n. 20 sek kestoisia supistuksia säännöllisesti 4 min välein. Eivät olleet kivuliaita kuitenkaan mutta epämiellyttäviä. Jos olisi olleet kivuliaita niin olisinkin ehtinyt hätääntyä :O Mutta ne loppuivat siitä sitten hiljaksiin kun kotiin pääsin sohvalle.
 
aquarakkulat otin noitten isompien aikaan,mut enny taaperoo tehdessä ees muistanu :mad:
mulla ne autto tosi aljon varmaan siksi,et mun supparit tuntuu enemmän selän puolella.
eiks siinä oo se tarkotus,et niillä saa kehon oman endorfiinituotannon käyntiin...

onhan niillä lastenvaatevalmistajilla paljonki koko eroja. esim. tuolla pikkulikalla on jotkut 86-kokoiset jo nafteja ja sit osa just sopivia (pituutta siis 1,5v. neuvolaas 85,5cm)

siis joo.kyllä uudelleensynnyttäjällä paikat kypsyy helpommin. mulla oli jo 2 sormelle auki ja kanavaa jäljellä 2 senttiä ku laittovat ballongin taaperoo tehdessä. eikä ainuttakaan supistusta ollu koko odotusaikana aiemmin!

ny sit katkes ajatus,ko alko toi leffa :ashamed:

AINII!!!! mä tunnustaudun auttamattomaks BONES-faniksi ja tilasin just itelleni 7-kauden boxin!!!!!!! edelliset 6 löytyy jo kotoo :LOL:
 
Huomenta! :)

Joulusynttärit meillä esikoinen on syntyny 26.12. eli tapaninpäivänä mutta hyvin on onnistunut synttäreiden pito erikseen joulusta. Erilliset lahjat on saanu joka vuosi :) Nyt jänskäillään kuin lähelle tän nelosen syntymäpäivä menee tota ja joulua yleensäkin ku la on 22.pvä :p

Kohta ois lähdettävä esikoiselle metsästämään toppapukua kun tuo tyttö kasvaa niin kauheeta tahtia että kaikki viime talvena ostetut muka reilun kokoset puvut on jo ihan liian pieniä..mutta sitä ennen mentävä labraan istumaan verikokeisiin ens viikon lääkäriä varten : /

Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille! :heart:
 
Aquarakkuloista mulla ne ei auttanu tavallisiin supistuksiin mut ku yhtäkkiä alko selkään tulemaan karseita supistuksia ja sain niihin noita rakkuloita niin ne selkäsupistukset loppu heti. Mun mielestä ne selkäsupistukset oli ihan hirveitä, tuntu et selkäranka katkeaa joten olin tosi kiitollinen noista aquarakkuloista. Mut mahan puolella supistukset jatku kyllä samaan tahtiin mut ne oli silti helpompia mulle ku noi selkäsupistukset. Toivottavasti niitä ei tuu yhtäkään jos alakautta synnytän:stick:

sairaalakamoista en oo vielä muutoin valmistautunu ku ostamalla pienen peilin missä on jalka että pysyy sairaalanpöydällä pystyssä jos tarttee vuodelevossa meikkailla niin on kädet vapaana. Käytännölliseksi todettua=) Muutoin saan kyllä kamppeet kasaan nopeasti, shamppoo, kotiutumisvaatteet, rasvat, vauvan kotiutumisvaatteet kamera akkulaturi ja liivinsuojat. Ite käytin mielelläni sairaalan aamutakkia ja jättihousuja niin en omia vaatteita kyl ota sairaalassaoloajalle. Joillain oli kyllä silloin oma aamutakki mukana.

tiistaina on sairaalalla kokoarviota ja synnytystapa arviota, sitä odotellessa. Nyt taitaa olla rv33 menossa. Esikoinen on innoissaan lumen tulosta ku ollaan sanottu et vauva tulee sittenku lumet tulee, en kyllä osannu ajatella et lumet tulee jo lokakuun puolella et nyt on sit aika kiivasta tää vauvanodotus ku joutuu selittää että ei se nyt ihan heti tulekaan vielä :O Lapsi sano heti aamulla ku näki lumet et nyt iskän pitää hakea sut heti lääkäriin...
 
Juron-jaurelle kiitos sektiovastauksesta :) Juuri tuota en halua kokea, että ensin yritetään alakautta ja lopulta päädytään kiireelliseen sektioon, kun olen itse jo ihan loppu. Nopeasti kyllä toivuit synnytyksen pitkästä kestosta ja sektiosta huolimatta.

Sairaalakamoja en ole pakannut, enkä niille montaakaan ajatusta uhrannut. Oman aamutakin ehkä haluaisin mukaan ja omia sukkia. Mies osaa kyllä tuoda, jos en ehdi tai muista jotain haluamaani ottaa. Jos on jotain, mitä mies ei osaa, niin äiti tuo :LOL: Pientä peiliä mietin itsekin ja tunsin itseni ihan pinnalliseksi. Mutta hyvä, jos en ole ainut, joka miettii meikkaamista jopa sairaalassa ;)

Meillä ei eilen tullut lunta, mutta nyt tulee. Ihanan kirpakka pakkasaamu ja lumisade. Odotan kyllä, että maa tulee valkoiseksi, niin on vähän valoisampaa. Nyt on niin kamalan synkkää.

Joululahjoista, meillä tuskin sukulaiset mitään suuria odottaa. En tiedä, saavatko edes pieniä. Kaupoilla ravaaminen ei kaikkien kipujen takia tunnu hirveän houkuttelevalta ja koska pieniä sukulaislapsia ei ole, niin ei pidetä tänä vuonna välttämättömänä ostaa lahjoja kenellekään. Ollaan sovittu miehen kanssa, ettei varmaankaan tänä vuonna osteta edes toisillemme, vaan keskitytään vauvan ihmettelyyn. Se on meidän joululahja :)

Mulla on ihan minimaha Tombataren mahaan verrattuna :D

Tänään 32+0 :)
 
Yök, lunta. Ei vielä kiitos. Elättelin toiveita että ainakin tammikuulle asti olis hyvin voinu odotella tuota lumen tuloa. No luultavasti kohta tulee taas vettä ja sekin on p*rseestä :D

Eilen käväisin neuvolassa, meilläkin siis sijainen tällä kertaa (sama kuin teillä tombatar). Eipä taaskaan mitään ihmeempiä. Sf -mitta oli huimat 35cm, mutta se nyt on koko ajan mennyt käyrän yläpuolella ja tasaisesti kasvanut niin ei siitä oo mitään mulle ainakaan sanottu. Hirvittää vaan jos se enteilee jotain jättikokoista mukeloa. Itse olen ollut syntyessä 2660g ja salaa toivonkin että tulis ennemmin äitiinsä tuo tenava syntymäpainon suhteen, mies ollu reilu 4 kiloinen. Kahden viikon päästä olis lääkärineuvola jossa varmaan tehdään jotain kokoarviota mutta jotenkin noiden teidän tarinoiden perusteella ei oikein siihen ole luottamista...varsinkin kun sain sellaisen kuvan että se tehdään ihan "käsikopelolla" ilman mitään ultraamista.

Katotteko muut noita kaiken maailman vauva/synnytysohjelmia? Tähän mennessä oon niitä jonkun verran katellut mutta nyt kun alkaa pikkuhiljaa itsellä synnytys lähestyä niin en yhtäkkiä enää pystykään noita katsoa. Samoin en halua lukea yhtään synnytyskertomusta ennen kuin oma koettelemus on ohi, jos sittenkään. Ja ainakin nyt tuntuu siltä että en halua myöskään omasta kokemuksesta jutella kenenkään kanssa...Jotkut kun aivan avoimesti kertovat omia synnytystarinoitansa ja mua on aina jotenki ahdistanut ne jutut...

Sitten pakko kysyä jos joku haluaa vastailla mutta vieläkö teillä harrastellaan petipuuhia? Vai onko ko. hommat jääny jo pois jostain syystä?

Wera_ 34+3
 
Täällä kolottaa, kivistää, pistää ja ja supistelee joka päivä. Ehkäpä ne alkaa jo pikkuhiljaa paikkoja kypsyttelemään. Neuvola lääkäri on 2,5 viikon päästä milloin pääsee taas alakerrantilanteesta ajan tasalle.

Kyselyitä ei vielä ole tullut mistään asiasta keneltäkään.

Petipuuhat Himot ovat ihan hurjat tällähetkellä ja petipuuhiin mennään aina kun ne ovat mahdollisia.. Pitää yrittää ottaa tästä ajasta nyt kaikki irti, koska viimeksi ainakin imetyshormonit vei halut aika hyvin kokonaan pois.

Vogue ja Taimen alku 33+4
 
Wera ei se SF mitta kerro koko totuutta vauvan isosta painosta mutta luultavasti ei mikään pari kiloinen oo jos se mitta yläkäyrillä keikkuu. En kuitenkaan hirveetä stressiä ottais asiasta. Ultralla sitten selviää kyllä vähän tarkemmin. Esikoisesta tiedettiin et on iso vauva jo pelkästään mahan päältä tunnustelemalla mutta itse syntymäpaino oli kyllä reilusti isompi kuin edes ultralla saatiin.

synnytyskertomuksista Mua ennen omaa synnytystä kans etoi noi synnytysjutut ja varsinkin kaikki rintatulehdusten kuvailut ym mut sit ku koin esikoisen synnytyksen rankaksi niin oli kiva että sitä pysty puhumalla vähän purkamaan toisten äitien kanssa. Nykyään ku liikkuu aika paljon porukoissa joissa lisääntyminen ja pikkulapset on ajankohtasia juttuja niin ei tunnu missään enää noi synnytysasiat ja jopa kiinnostaa kaikki synnytykseen liittyvät kokemukset. Vältän kyllä tietoisesti puhumasta noista ihan hirveesti semmosten kavereiden kanssa joilla ei oo omia lapsia. Haluan et mut muistetaan muustakin kuin karmaisevista synnytyskokemuksista:attn:
 
kurre, voi teidän esikoista kun joutui pettymään. Nauratti kyllä toi sun kertomus :D Täälläkin on kova lumipyry. Sisällä hyvin pitkälti ollaan oltu kun on autossa vielä kesärenkaat. Mies kävi ruokakaupassa autolla ja tuli hiljaisena takaisin ja sano et ei ollu tasan mitään pitoa renkaissa ja oli pelottanut koko matkan.

Petipuuhat on täällä jääny kovin vähiin, ehkä kerran kuussa. Mua niin sattuu joka paikkaan ja oon niin iso ja kömpelö että meidän lempiasennot ei onnistu lainkaan. Et ei hirveesti fiiliksiä oo ollu. Miehellä olis muttei silläkään yhtä paljon ku ennen, pelkää että satuttaa mua.

Rödluvan ja Beetakingi 31+6
 
Me saatiin meidän aivan iiihanat vaunut eilen! Vähän kyllä harmittaa kun ne tulikin jo nyt, en nääs malta nyt yhtään odottaa että pääsen jo ulkoilemaan vauvan kaa:) Mies sanoi, että jos aijon mennä tyhjien kärryjen kanssa "harjttelemaan", niin vasta yön pimeydessä sitten, ei saa päivällä!

Petipuuhat on meillä vähentyneet aika minimiin. Mulla olis kyllä haluja, mut seksi alkaa supistaa tosi herkästi eikä oikein mikään asento tunnu enää hyvältä. Mies taas on sanonut, että halut on vähän vähentyneet, kun mun kroppa on niin muuttunut ja tietää että musta ei tunnu hyvältä:) Olen kyllä välillä koittanut muilla tavoin miestäni tyydyttää kuin varsinaisella yhdynnällä, ettei nyt ihan tarvii selibaatissa raukan olla:D Onneksi suhde toimii ihan hyvin ilman seksiäkin, kun tietää, että tämä on vaan väliaikaista :)

Sairaalakassia en mäkään ole edes ajatellut vielä. Varmaan pakkaan sen vasta kun lähdön hetki koittaa, eipä siinä niin erikoisia tarvii olla. Kaikki kotiutumisvaatteet sun muut saa kyllä mies tuoda sit, kun tiedetään millanen keli ko päivänä on, minkä kokonen vauva on... Hammasharja on ehkä se tärkein mitä en halua unohtaa, eiköhän kaikenlaista muuta saa sairaalastakin jos oikeesti tarvii :)

Mä oon kattonu noita vauvaohjelmia aina kun kohdalle on sattunut. Meillä on myös koulussa käynnissä äitiyshuollon kurssi, ja siellähän nyt tietysti käydään läpi kaikki ikävimmät kauhuskenaariot, kun kerran ensihoitajiksi opiskellaan. Nice :D

Nyt uimaan, se on ainut mitä enää pystyn tekemään, sängystä nouseminenkin on liitoskipujen takia tuskallista. Tsemppiä meille, luulen et kaikilla alkaa jo olla enemmän tai vähemmän kipeetä ja tukalaa. Enää muutama viikko, kyl me jaksetaan nää loppuajat vielä! :D

Julia_ 31+6
 
Wera oma terkka ilmeisesti vaan tän viikon lomalla.

Pihla mulla onki JÄTTImaha :p

petipuuhat jonku verran halut vähentyny,mut oon koko ajan nii väsy,et on ihan minimissä : /

poika ollu tänään hiljaisempi ku normaalisti. ja jotenki ihmeellisessä asennossaki!!

onko kukaan teistä seurannu "vain elämää"-ohjelmaa?? tähän jää oikeesti koukkuun. alusta asti oon kattonu :D

sairaalakassi mulla on listalla kaikki mitä pitää ottaa mukaan,mut kassiin ei oo vielä kiirettä ollu laittaa.

ainii,löysin tänään kirpparilta aukasettoman liivinsuojuspaketin ja hintaa oli 1,50 =)
olishan siellä ollu vaikka mitä kivaa,mut mulla jo ny nurkat pursuaa kamaa :ashamed:
 
Ihanaa, lunta satoi täälläkin tänään ! :wave: Tosin en tiedä oisko tää yhtä ihanaa, jos pitäisi olla aamuvarhain lämmittämässä autoa ja raappaamassa ikkunoita, jotta pääsee töihin. :D Varmaan jotenki tänä vuonna myös niin ihanaa kun tähän kaikkeen lumeen ja Jouluun liittyy tätä uuden tulokkaan odottelua... :heart:

Voi malttamaton, sori mäkin naureskelin täällä kyllä tuolle sun lääkärin toteamukselle. :ashamed: Ja sullako se oli myös se vanhan liiton terkkari... :D Mutta kyllä sitä kaikenlaista kuulee noiden terveydenhuollon henkilöiden sanovan... Eivät varmasti tarkoita pahalla, mutta kyllä voisivat joskus miettiä mitä suustaan päästää... Mullakin on hyvin erikoisia juttuja mun terkkarilla, joskus jään ihan suu auki katsomaan, että sanoiko se oikeasti noin? :O

Tombattarella kyllä ihana maha! :)

Petipuuhat halut on kyllä lisääntyneet, mutta ei tule touhuttua yhtä paljon kun haluttaisi. Varmaan suurilta osin siksi, etten oikein ole sinut tän muuttuneen kropan kanssa. Tuntuu niin kömpelöltä, eikä lainkaan omalta... Tosin pitäisi varmaan vaan antaa mennä ja unohtaa tää fyysinen olemus. Mutta niin onneks on muitakin keinoja kuin pelkkä yhdyntä. :D

Niin ja hei vielä, osaisiko joku kertoa mulle, että käynnistävätköhän automaattisesti synnytyksen, jos menee yliajalle kun äidillä on rd? Vaikka lapsi ei olisikaan mitenkään normaalia isokokoisempi. Vai onko tää ihan tapauskohtaista? :confused:

Pepsimax 32+0
 
Vauvaohjelmia tulee katsottua jonkun verran. Avalta Erilaiset äidit, joskus Vauvantarinaakin. Synnytys on aina yhtä kauhistuttava :D

Petipuuhat on hyvin vähissä. Minuun koskee, on supistuksia, enkä ole ihan sinut muuttuneen kroppani kanssa. Mies on onneksi maailman ymmärtäväisin ja tietää, että tämä on vaan väliaikaista. Haluja kyllä olisi mullakin, mutta kivut rajoittaa tosi paljon.

Tombatar, ei meidän mahoja voikkaan verrata, kun sulla menee yläkäyrällä ja mulla alakäyrällä :D

Synnytyksen käynnistämisestä olen kuullut, että rd-äideillä ei päästettäisi ollenkaan yli lasketun ajan. Voi olla myös tapauskohtaista, enkä todellakaan allekirjoita tätä väitettä.

Mulla on aivan ihana terveydenhoitaja neuvolassa :) huumorintajuinen, kun tietää, että mulle voi heittää vitsiä, enkä loukkaannu. Tosi ymmärtäväinen ja tukee asiassa kuin asiassa. Ihan mahtava persoona, enkä parempaa olisi voinut saadakkaan. Olen tyytyväinen :)
 
Viimeksi muokattu:
Ultrassa taas tällä viikolla käyty ja vauva kasvaa tasaisesti, vaikka onkin pienikokoinen. Keskiviikon pa 1772g. Seuraava ultra rv36 7.11 ja lääkäri puhui että siitä suraava rv38 sitten vielä seuraava rv39, mutta sen jälkeen aletaan pian jo käynnistelemään, jollei vauva itse ole ulos vielä tullut. Joten yli lasketun ei mennä. Olen ihan tyytyväinen että kerkeää ennen joulua olla rauhassa kotonakin, pitää sitten jouluna kuitenkin rampata mummulat läpi. :)

Onhan tässä kyllä menoa kun neuvola ja ultrat kahdn viikon välein sekä verikokeisiin rh negatiivisen takiakin vielä pitää mennä. Alkaa myös nuorten äitien ryhmä kokoontua ja sinnkkin olisi tarkoitus mennä. :D

Kertokaapas viisaammat paljonko nuita vauvan vaatteita pitää olla? Jos 50cm ja 60cm on suht reippaasti, mutta 56cm ei ole kuin pari bodya, haittaakohan tuo? Vai kannattaako nuita 56cm hankkia myöskin varulta?

Petipuuhat on täälläkin jääneet vähälle. Halut on molemmilla vähentyneet. (Eivät kuitenkaan kadonneet) Eikä mikään asento tunnu oikein hyvältä. Toivottavasti lapsen syntymän jälkeen innostus palaisi.

Huomenna olisi halloweenjuhliin meno, jotka on joka vuosi olleet melkoset ryyppybileet. :D Saa nähdä kuinka kauan siellä jaksaa olla...

POKS! 34+0
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä