IVF-hoidosta plussanneet

Mulla itsellä H&M:n mammavaatteet pitää ottaa numeroa pienemmät kuin normaalivaatteet. Varmaankin juot tosiaan liian vähän, parisen litraa vähintään kai olisi hyvä juoda päivässä, varsinkin raskausaikana. Mulla on töissä 1/2 litran pullo pöydällä jota yritän neljästi täytellä päivän aikana. Menee ihan huomaamatta noin mulla ainakin. Kotona ei niinkään muista juoda aina tarpeeksi. Kannattaa ainakin pyytää neuvolassa kokeilemaan niitä sydänääniä :) Mulla näkyi rv 8+1 lukemat ruudulla mutta ei kuulunu äänet ja sitten rv 10+4 lääkärineuvolassa kuului jo ihan äänetkin selvästi ja suht helposti. oon ollu ihan äärimmäisen väsynyt ja särkyinen. Tulis jo se perjantain loma, ja np-ultra.
 
Niin ja jokaisella neuvolakäynnillä annetaan pissanäyte :) ja sitä piti vielä sanoo että monet asiathan siihen sydänäänien kuulumiseen vaikuttaa, että turha huolestua mikäli ne ei vielä kuulu. Ne voi hyvinkin kuulua, tai sitten yhtä hyvin ei. Eiks oo lohdullista :)
 
Tuosta pissanäytteestä sanottakoon vielä, että kannattaa olla vähintään neljä tuntia pissaamatta ennen näytteen antoa. Mulla meinaan ei suostuttu ottamaan neuvolassa bakteeriviljelyä, kun en ollut tuota aikarajaa noudattanut (mulle ei oltu muistettu kertoa asiasta etukäteen). Sokerit ja proteiini saatiin kyllä katsottua.
 
Minä juon kanssa päivittäin tosi vähän, enkä lainkaan vettä. Maitoa juon vähintään puoli litraa, joskus litran/pv, appelsiinimehua ehkä desin ja muuten KevytOlo sitruunaa...jota saattaa mennä 5-9dl päivässä. Silti käyn pissalla jatkuvasti, mikä on tosi ärsyttävää.

Mulla ei neuvolassa kuuluneet äänet eilen, vaikka kotona ne kuuluu hyvin, eli laitteesta ja käyttäjästä on kyllä kiinni.

Kozmic, joo, jäi kyllä sellaset fiilikset, ettei tiedä enää miten päin olisi. Katotaan jos johonkin taas soittelisi ja yrittäisi jostain saada tukea/ymmärrystä.

Täällä alkoi aamu äänien kuuntelulla ja todennäköisesti pieniä hipaisujakin tuntuu :heart:

Ja viikotkin poksuu, Äitivm84 ja rv 15+0!
 
Voi ihanaa Aitivm84, tunnet jo liikkeet!! Enta muut, joko olette tunteneet hipaisuja? Itse yritan iltaisin ennen nukkumaan menoa ja aamuisen heratessa kuulostella etta josko jotain tuntisi, mutta ei sitten yhtaan mitaan!! Yolla kylla herasin ja kekkasin siina horroksessa etta mullahan on pyorea masu, ja sitten sita silitellessa nukahdin uudestaan :heart:

Eilen illalla rupesi turhauttamaan kun olen ihan losahtanyt tassa raskausaikana. Sen alkuajan hematoman takia kun lekuri kielsi urheilun, niin en ole tehnyt mitaan. Tuntuu ettei enaa ole voimiakaan liikkua. Arsyttaa. Ja kovasti tekisi mielta pitaa itsestaan huolta kun tuskin tassa kroppa kovin helpolla paasee loppuraskaudessa ja synnytyksessa... mutta en tieda mita muuta voi tehda kun kavella hissukseen. Pitaisi jostain taalta lahelta loytaa kunnollinen uimahalli.

Kozmic & Maurice 16 + 3
 
Mä en kyl tunne vielä mitään, enkä kyl sitä yhtään ihmettelekään, ehkä sit viikolla 20 alan odottelee tuntemuksia =)

Juoda tosiaan pitäs yrittää, mä sit taas juon enempi ehkä iltasin ku töissä ei oikeen ehdi/muista muutakun ruokiksella ja jos tulee kova janon tunne...

kozmic mul on vähän sama homma ton lösähtämisen kanssa, mulla oli oikeessa munasarjassa kystia niin lääkäri kielsi pomppivan liikunnan yms. Olin just koko kevään juossut, nyt kauhistuttaakin ajatus juoksemista, varmaan taju lähtis jos menisin yrittää :D

Mun se näytöllinen dopleri on hassu kun ei näytä lukemia sillon kun saan pikkusen sykkeen kuuluviin... Tosin se ei ihan helposti vielä tuu kuuluviin, tovin pitää haeskella, mut pääasia että saan sen edes hetkeks aikaa esille, on se vaan niin mahtavan kuulosta :heart:

Mullakin on suurin huoli raskauden jatkumisesta mennyt ohi, kai se np-ultra sitten rauhotti mieltä ja kun ei sitä puhelinsoittoakaan sitten tullut ja edelleen siellä taidetaan hengissä olla :) Jotenkin on sellanen olo et nyt sit ollaan vaan raskaana ja normaali elämä jatkuu, tietty sitä odottaa seuraavaa ultraa ja näin mut nyt on hyvä olla ihan tässäkin hetkessä, ekaa kertaa tän raskauden aikana!

Mila 12+5
 
Viimeksi muokattu:
Äitivm84 hyvinhän sulla tulee nesteitä päivässä! Ei sitä nyt litratolkulla ole hyväkään lipittää, laimenee elimistö :) Mä tunsin liikkeitä raskauden puolivälissä 'vasta'. Kieltämättä hymyilyttää hieman kun joku kertoi tunteneensä niitä jo rv 13.. Noh mistäpä minä mittään tiiän mutta..
 
Kyllä tuolla mahassa vaikka mitä tuntuu, mutta on kyllä kovin vaikea vetää suoraan johtopäätöstä että ne liikkeitä olisivat :). Tuo ruoansulatus on sen verran sekaisin, että luulen kyllä niiden olevan ihan puhtaasti siitä johtuvia :LOL:. Aikaisemmasta tunsin ensimmäisen varman liikkeen rv 18 erään kerran kun aamulla makoilin sängyssä. Sitä odotellessa :).

Mila, tosi hienoa että olet päässyt nauttimaan raskaudesta :heart:. Kateellisena täällä odottelen samaa varmuutta, tosin en usko että saavutan sitä ikinä :(. Tämä toinen tuntuu NIIN paljon stressaavammalle kuin ensimmäinen, vaikka ihan samalla tavalla autetustusti alkunsakin sai sekin. Olisin niin kiitollinen edes pienestä doplerin vihjeestä, että kyllä täällä hengissä ollaan. Mutta ei niin ei, mitään ei kuulu. Epätoivoisena siis kaivoin sen esille ja yhtä nopeasti takasin kaapin perälle pääsi. Hirmuista meteliä yhdestä kohdasta kuuntelemalla saa, mutta kun ei osaa erottaa suolen ääniä vauvan liikehdinnästä niin ei :). Tuo laite on kyllä ihan täysi susi! Neuvolan laitteella kuului sentään MINUN sydänäänet joka nurkasta, mutta tuollakun pitää niitäkin hakea ja hirmuisen vaimeana kuuluuvat vaikka laite on täysillä. Niin ja BMI on kuitenkin alle 25, että ei siinä nyt kauheeta rasvapatjaa voi olla edes eristeenä!!

No, iloitsen sentään puhelinsoiton kuulumattomuudesta veriseulaan liittyen :LOL:.

Minni & Helmi rv 12+4
 
Orvokkitukka kyllä muakin kieltämättä vähän epäilyttää kun lukee noita; oi ihanaa vauvan potkut tuntuu, nyt menossa 11+2 :D Enhän minäkään tosiaan mistää mitään tiedä ja kyllähän synnyttäneet naiset vissiin tuntevat liikkeet jo aiemmin mutta voisko kuitenkin noin aikasissa "potkuissa" olla kyse just noista Minnin mainitsemista suoliston liikkeistä eikä niinkään vauvan? Tai sit niitä tuntee siks kun kovin odottaa ja kuulostelee ja sit luulee tuntevansa?:D

Minni mä meinasin just kirjottaa et olipa tylsä kirje sulle tullu, siis hyvä sisältö mut tylsän niukka, niin enköhän itse saanut äsken ihan samanmoisen :D Ei lisääntynyttä riskiä plaa plaa, mut ei mitään lukuja, mut kaipa noi saa neuvolasta kuulla kun ne kuitenkin pegasosta käyttää ja siellä ne kaikki tiedot on? Mietin vaan sitä hemoglobiinia, olis kiva tietää missä se huitelee, väsyttää ainakin ihan sikana koko ajan vaikka nukun 9h yöunia, mikään ei tunnu riittävän... Tosin en usko että se on alhanenkaan kun olen kuitenkin hyvä syömään :popcorn: eikä siinä oo koskaan ennen ainakaan ollu mitään häikkää, verenluovutuksen yhteydessä kun on mitattu.
Viel tosta mielenrauhasta Minni, mun muutama ystävä on sanonut ihan samaa että ekan kanssa ei "osannut" pelätä että mikään menis vikaan mutta tokan odotuksessa on ihan erilainen olo, pelko ja huoli... Vaikka ekankin kanssa kaikki meni hyvin ja terve lapsi synty niin silti. Johtuisko siitä että tokan kohdalla on vähän erilailla äidilliset tunteet jo odotusaikana kun on jo valmis äiti kun meillä ekakertalaisilla joista on vasta kasvamassa äiti? :) Jotenkin näin järkeilisin... Järkevä kun olen :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Joo, no ehkä sitä nestettä tulee ihan kivasti...tuntuu vaan että sitä vettä tuputetaan joka paikassa, mutta en yksinkertaisesti osaa juoda sitä enkä tykkää siitä. Jääkylmä vesi menee, jos on jano, mutta toisaalta janoon tykkään enempi juoda hiilihapollista, siitä jotenkin menee omasta mielestä enempi jano pois.

Kozmic, en toki voi varmaksi sanoa pientä kuplintaa liikkeiksi, mutta uskoisin että niitä ne on. Pojasta taisin ekan kerran tuntea jotain 16+, mutta selkeästi vasta 18-20 viikoilla, että ehkä sieltä tosiaan jo jotain tuntee.

Ja ILOUUTISIA, soittelin eilen Terveystaloon, kun siellä on yksityinen äitiysneuvola. Kätilö ei ollut paikalla, joten soitteli tänään takasin. Menen nyt sitten heille asiakkaaksi ja käyntikerran hinnaksi tulee 35€/kerta ja hänellä on ultralaite ja lupasi sillä joka kerta katsoa, JEEEEE!!! Ensimmäinen käynti on ensi viikon Ke. Sitten saatan ottaa vielä 18-19 viikolle toisen ajan ja taas rakenneultran jälkeen pari aikaa. Kyllä tuli heti paljon parempi mieli ja kätilö vaikutti todella mukavalta ja tietää nyt myös murheeni.

En malta odottaa ensi viikon käyntiä.

Hyvillä mielin loppuviikkoon siis :)

Äitivm84 rv 15+0! :heart:
 
^ eihän sen toki tarvi just vettä olla koko määrä, kunhan on nestettä, eikä pelkästään sokerilitkuja, että hyvin sulla on asiat :) Mila, just noin mäkin sen kuvittelen olevan. Johan se fysiologisesti on mahdotonta tuntea jonkun viissenttisen pieniä liikkeitä rv 13 :D Mä sain just sisätautipolin verikokeiden tulokset ja hb oli 133 eli aikas huippu. On kuitenkin tavallista ja etten jopa sanoisi ennemmin sääntö ku poikkeus, että raskaus sitä jossain vaiheessa laskee. Riippumatta siitä kuinka hyvin syö. Rv 12+2 ja kaksi yötä ultraan.. Kuinka musertavaa se olisikaan jos raskaus olisikin keskeytynyt tai se pitäisi keskeyttää, kun näin pitkälle on päästy.
 
Voi kun ihanaa, taas hyviä uutisia tässä pinossa! :)

Mila ja Minni, hienoa että seulatuloksista tuli puhtaat paperit! Onpahan ainakin yksi asia vähemmän murehdittavana :)

Äitivm84, tosi JEEEES!!! Tosi hyvä juttu toi yksityinen neuvola, ja on kyllä hintansa väärti jos sillä lähtee tuo hirmuinen huoli pois. Helpotus varmasti... Keskiviikko tulee kumman nopeasti ja sitä tosiaan tuolla tiedolla odottaakin ihan toisella mielialalla :)

Tänne ei mitään uutta. Makoilen masuineni sohvalla ja tekee aivan käsittämättömän paljon mieli brownieta suklaakastikkeella, kermavaahdolla ja vanilijajätskillä.... (en yleensä hirveesti edes syö suklaata). Varmaan täytyy keksiä jotain korvaavaa ensiavuksi, vaikka syödä kaakaojauhoa niinku kersana... :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: MinniHiiri77
Jännä muuten miten "paljon" heittoa on noissa nt-ultrien ajankohdissa. Täällä ne tehdään aina 11+ viikoilla. Harmi, että sinun Orvokkitukka on pitänyt näinkin pitkälle odotella sitä :( Mutta enää yksi yö odoteltavana! Ja eiköhän sieltä hyviä uutisia tulee :).

Itsekin tässä kyllä kärvistelen niiden kuulumattomien sydänäänien takia, vaikka tiedän että se laite on p**a! Joten minkään maailman parhaan "kyllä kaikki hyvin menee, ei saa huolehtia" -puheen pitäjäksi minusta ei ole :LOL:. Vielä 12 päivää lääkärineuvolaan, jos sitä jotenkin saisi itsensä sinne asti tsempattua! Ja tulihan eilen taas tuttu oksennus, mikä pikkuisen valoi taas uskoa raskauden jatkumiseen. Jotain hyötyä siitäkin edes on! :LOL:

Oudoista himoista, täällä on iskenyt tajuton mintun himo! Siis minttusuklaa, minttutee jne. Ilmeisesti liittyy jotenkin raikkauteen tms. Pätkis-pussikin odottaa kaapissa, ei vaan uskalla avata sitä :).

Tuli muuten mieleen kozmic ja Vanil, olisikohan noilla siirrettyjen alkioiden lukumäärällä jotain vaikutusta niihin veriseulan riskilukuihin? Tuolla veriseulasta kärähtäneiden pinossa puhutaan aika paljon siitä "vanishing twin" -ilmiöstä. Ilmeisesti jotenkin sekoittaa ne veriarvot ja antaa vääriä tuloksia sitten jos vain 1 alkio on jatkanut kehitystä. Ja kaksoisraskauksissa tuo veriseula ei ole myöskään mitenkään luotettava? Eli tämän teorian mukaan voitte ihan huoletta unohtaa koko riskiluvut ja keskittyä terveen lapsen odottamiseen :)

Ja Mila, tuo teoriasi kuulostaa erinomaiselle! Ostan sen heti omakseni :D

Minni & Helmi 12+5
 
Kyllä tuo ihan normaali ajankohta np-ultralle on. Sehän pitää tehdä tarkalleen ottaen rv 10+0 - 13+6. Viimeksi mulla oli 12+5 ja nyt siis 12+4. Ja joo, hoidot ja useampi alkio tekee minunkin tietojen mukaan noita vääriä hälyjä seuloissa.

Kyllä se huominen hirvittää hieman.. Saitteko kaikki vasta joskus pitkän ajan päästä np-ultran jälkeen sen lopullisen riskituloksen? Mä oon käynyt verikokeissa jo 3 vkoa sitten ja meillä on myös lääkärin aika huomenna. Kauheeta jos se piina jatkuu ja jatkuu vaan. Toki se vähän helpottaa jos ultrassa kaikki ok.

En mäkään huomais tätä tilaa muuten ku tisseistä :O ne on isontuneet ja kauheen 'kiinteet' :D ja aika arat, ja kutisevat! Mahan turvotukseen mä oon niin tottunut tän taudin myötä että siitä ei voi päätellä mitään. Paitsi ett nyt viime aikoina paino on kyllä laskenut ja turvotus vähentynyt joten ne housut jotka vähän aika sitten kiristi, lököttää nyt. Toivottavasti ei merkkaa mitään pahaa.
 
Eka neuvola takana ja voi sanoa, etten kostunut juurikaan. Siellä oli sijainen yllättäin. Sain paljon lukemista ja verikokeet otettiin, mutta tais jäädä melko tärkeetä kertomatta. Nekin tajusin kun olin pois lähtenyt. Joudun nimittäin sokerirasitukseen ikäni puolesta. No toivottavasti sinne ehtii sit vielä rv 16 jälkeen. Hammaslääkäristä mainittiin, mutten nyt sit tiiä pitääkö mun se ite hoidella vai kuuluuko sekin johonkin tiettyyn aikaan niin saa ilmaseks. Ja luulen, et laskettuaikakin ois ollu kiva tietää virallisesti. Ei se kyselly tiedänkö itse milloin baby meinaa tulla ulos.
Eilen kattelin huutonetistä kaikkee kivaa vauvakamaa ja tuli tunne, että minä ainakin haluan tietää sukupuolen ennen syntymää. Tietäis minkä väristä vaatetta sitä hamstraa. Koska olen ihan ummikko esim. äitiyspakkaus-toppapuvun koon kanssa, niin voiskohan joku vinkata minkä kokoinen se yleensä on ja pitääkö ens kevääksi hommata joku pienempi puku? Ja onko ihan pienempien (50-56 cm) vaatteiden osto turhaa?

SunMaid 10+0 POKS*
 
Äitivm84, tosi hieno juttu toi yksityinen neuvola ja ihanaa kun pääset usein kurkkaamaan pikkusta =) <3 Käytkö silti kunnan neuvolassa myös?

Orvokkitukka, ihan hirveesti tsemppiä huomiseen ultraan, ihan varmasti menee hienosti ja kaikki on siellä vallan mainiosti, olen varma siitä =) Mulle sanottiin sillon ultrassa et jos kaikki on kunnossa tulee kirje joskus myöhemmin kotiin mut jos joku hälyttää niin tulee puhelu viikon sisään, silti kirje oli postilaatikossa tasan viikon päästä verikokeesta ja ultrasta, nopeeta toimintaa!

Mäkin oon lukenu että tosiaan näillä hoidoilla voi olla vaikutusta niihin verikokeisiin joten tuskin on tosiaan mitään huolta!! :)

Sunmaid munkin mielestä eka neuvola oli aika "turha", tai en saanut mitään uutta tietoa ja ei edes hemppaa mitattu, taikka pissanäytettä otettu... Ainut kiva asia oli ultra-ajan varaaminen :) No ehkä ne muuttuu "hyöydyllisimmiksi" tässä kun raskaus etenee...

Kuunneltiin äsken miehen kanssa vähän dopplerilla ja taas ihan selvästi syke kuulu, ihanaa :heart: Luin jostain toisesa ketjusta että joku oli käynyt nyt ultrassa olisko ollut viikkoja 14+ jotain, niin sikiö oli todettu kuolleeksi n. 12+ viikolla :( Nt-ultrassa oli kaikki vielä ollut hyvin, ihan kamalaa... Varmaan noi on harvinaisia mut sattuu niitäkin...
 
Orvokkitukka, veriseulan tuloksen sain kotiin 8 päivän päästä verikokeen otosta (kahteen viikkoon ne luvattiin). Tulokset tuli minulle HusLabista, siellä vissiin käytetään jotain "omaa seulaa" kun arvot pitää olla otettuna 10+4 - 12 +6 välillä :). Siis sillä mietin tuota myöhäisempää nt-ultran ajankohtaa, että jos olisi luomuraskaus, niin välttämättä ei tietäisi tarkasti milloin tuo 12+6 on täynnä. Voisi mennä yli ajan :D

SunMaid, onpas harmi miten neuvolakäynti on mennyt. Toivottavasti oma neuvolatätisi on parempi! :) Se äitiyspakkauksen toppapuku taitaa olla melko reilun kokoinen, jotain 80 cm tietämillä (ainakin se mikä minulla on 4 v takaa). Sillä pärjäsin vauva-ajan ja ekan toppahaalarin ostin sitten kokoa 86 cm kun osasi jo kävellä. Onhan se aika reilu se äippäpakkauksen puku, mutta eihän se vauva paljoa vaunun kopassa pääse liikkumaan niin ei se ainakaan minua haittanut. Mahtuupahan alle hyvin toppaukset :) Jos täysiaikainen vauva tulee niin nuo 50 cm vaatteet voi jäädä hyvinkin nopeasti pieneksi. Itselläni oli 1 housut+takki sitä kokoa ja tasan kerran mahtuivat päälle, matkalla synnäriltä kotiin (poika 52cm ja 3.5 kg). 56 cm bodyt kyllä mahtuivat päälle aika pitkään, mutta ei niitäkään kannata useampaa hamstrata :) Onneksi ne pienet vaatekoot on monesti hyvin unisex-malleja, ja ihan hyvin voi käyttää kummallakin. Itsellä odottaa Lindexin retrokuosi-bodyja kaapissa käyttäjäänsä, ne oli kyllä aivan ihania :heart:. Ja kyllä, ehdottomasti aion kysyä rakenneultrassa sukupuolen, en vain yksinkertaisesti VOI elää epätietoisuudessa senkään suhteen :LOL:.
 
Onkohan mulla mennyt kaikki pilalle kun mun verikoe otettiin rv9 + jotain.. :'(

Mun lapsi käytti äitiyspakkauksen pukua 1,5-vuotiaaksi asti :D Että reilu se on. Ihan normaalin kokoinen tyttö kuitenkin. Ja mä kyllä halusin ehdottomasti ostaa muutamat 50-senttiset vaatteetkin että ihmisellä olis jotakin ihan just sopivaakin, omaa ja hienoa päällepantavaa elämänsä alussa eikä vaan jotain jättisuuria joista kaikista on hihoja kääritty kuus kerrosta :)

SunMaid, hammaslääkäri täytyy (valitettavasti) ihan itse vaan hoitaa. Viimeksi mulla jäi käymättä kokonaan eikä siitä mitään seuraamuksia ole tullut :)

Voi itkut kun mua rupes nyt stressaamaan ja masentamaan toi verikokeen ajankohta :(
 
Tietääkö joku tosta äitiyslomasta, kun mun sopimus on nyt kirjotettu vuoden loppuun ja äitiysloma alkais 11.12013, mutta mietin että jos jäisin siitä vuodenvaihteessa suoraan lomalle niin ei tarveis niiden uutta sopimusta sitten enää kirjottaa 11 päiväksi? Ja kun pahoin pelkään etten ihan lopussa enää pysty tekemään noita omia hommia, maha voi olla jonkin verran esteenä..... Jostain kun luin että äitiysloman vois alottaa 30-50 päivää ennen laskettua? Eihän se sitten mitenkään vaikuta tukiin tms jos alotan sen jo hieman aiemmin ja kun se loma alkaa tän vuoden puolella jo?

P.s. Tsempit vielä Orvokille =)

Mila 13+0 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Orvokkitukka
Orvokkitukka, anteeksi :ashamed:, ei todellakaan ollut tarkoitus säikytellä eikä todellakaan aiheuttaa lisä stressiä! Sitä tässä on jokaisella jo ihan riittämiin omasta takaa :). Luulen että jokaisella sairaanhoitopiirillä on juuri ne omat ajankohtansa noiden tulosten ottamiseen. Toiset kun tuntuvat käyvän nt-ultrassakin vasta jotain 13+ viikoilla. En usko että ne kuitenkaan noin pahasti menisivät niitä sotkemaan! Ja sitäpaitsi, ehtisihän sen vielä tänäänkin ottaa jos ajankohta olisi pielessä :). Niin ja minulta oltiin otettu kaikki muut verikokeet aikaisemmin, paitsi juuri tuota seulakoetta, mikä otettiin vasta ultrapäivänä! Ja ihan hirmuisesti tsemppiä ultraan <3!

Mila, olen ymmärtänyt että mikäli jäät äippälomalle tänä vuonna, saat äitiysrahan 2010 vuoden tulojen mukaan. Jos taas 2013 niin sitte 2011 tulojen mukaan. Paitsi jos käyttää sitä puolen vuoden tulonlaskentaa niin sittenhän sillä ei ole väliä. Itsekin tuossa mietiskelen, että saattaisin saada paremmat tuet jos jäisin tänä vuonna, koska voisin käyttää silloin sitä puolen vuoden laskentaa. Pitää kyllä vielä varmistaa, että meneehän se näin niinkuin olen ajatellut :D

Minni & Helmi 12+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Orvokkitukka

Yhteistyössä