Inseminaatio 2013

Moi Tuija, dpo tarkoittaa 'days post ovulation', eli päiviä ovulaatiosta. Olen kahdessa inssissä saanut lääkäriltä ohjeeksi testata dpo 16, eli 16 päivää ovulaatiosta / inseminaatiopäivästä. Tämä päivämäärä on annettu sen vuoksi, ettei tule turhan aikaisin testattua. Inseminaatiopäivä (oletuksella, että se tehdään ovulaatiopäivänä), on dpo 0.

Marjaana, kiitos viestistä ja ajatuksista. :) Ihan samaa ajatusta (kiintiöonnen määrää) olen myös minä jo pitkään pyöritellyt! Se jotenkin auttaa tässä tilanteessa. Joku toinen, joka ei muilta osin ole ollut onnekas, ehkä "ansaitsee" lapsen paremmin kuin minä ja mieheni? En nyt silti ehkä ajattele ihan siten kuin miltä tää kuulostaa, että Luojalla olis tietty sikiökiintiö mistä sitten jaella eniten tarvitseville... :) Mutta siis huumoriakin välillä tarvitaan.
 
Voi surku Fia ja Vauvayritys :hug:

Täälläkin on käyty läpi kaikki mahdolliset tunteet ja skenaariot itsesyytöksistä itsesääliin ja rangaistuksesta ansaitsemiseen. Ainut mikä mut on sieltä kuopasta aina nostanut, on ollut keskittyminen niihin lukuisiin hyviin asioihin mitä elämässäni on. Lapsettomuus imaisee niin helposti hukkumaan surkutukseen, niin kokonaisvaltainen tämä epävarmuuden tuoma paha olo on ollut, mutta vain sinä itse voit itsesi sieltä takaisin tähän päivään nostaa. Tiedän, paremmin kuin hyvin, joskus se tuntuu ihan ylivoimaiselta. Ja kyllä surulle ja huolellekin pitää antaa aikaa, pitää vain löytää keinot pitää ne aisoissa.

Mä luulen löytäneeni ainakin tilapäisesti jonkinlaisen zenin. Se vaati päättäväisyyttä ja todellista itsestään niskasta kiinni ottamista. Kerroinkin jo tuolla toisessa ketjussa mikä mulla toimi tässä sysäyksenä eli listasin paperille kaikki ne asiat, jotka elämässäni on hyvin ja kaikki ne, jotka ovat huonosti. Tuota listaa kun katsoin, oli suorastaan naurettavaa kuinka surkean lyhyt surkeus-lista oli voinutkaan syödä niin paljon niitä lukuisia ilon ja onnen aiheita. Olkoonkin, ettei kyse ole pelkästään ilon ja surun määrästä kerrottuna kirjoitetuilla riveillä, mutta kyllä se pakotti laittamaan elämää vähän uuteen perspektiiviin. Jokaisella on tietysti omat keinonsa selvitä, mutta suosittelen muitakin tähän suohon uponneita kokeilemaan.
 
Kiitos viisahasta neuvosta, Sandaali. Mun listassa ainoa asia, joka on mutkalla, on tämä lapsiasia. Sen takia välillä pelottaa - saan tästä (ymmärrettävästi kylläkin) aikaiseksi ison asian, mitä sitten, kun joudun kohdatusten suurten konkreettisten menetysten kanssa? (En tarkoita, ettei lapsettomuus olisi suuri ja konkreettinen menetys, mutta tarkoitan sitä ajatusta, että menettäisin jotain, joka minulla jo on - esimerkiksi lapsellisilla tällainen asia voisi olla lapsen menettäminen.)

Pelkään joutuvani vielä miettimään vuosien päästä tätä aikaa ajatellessani, että miten en ymmärtänyt silloin keskittyä ja nauttia täysillä kaikesta siitä hyvästä, jota minulla oli, miksi annoin päivien liukua stressaamalla, milloin kuukautiset alkaa ja alkaako ne jne.... Miksi myös stressaan vielä tässä iässä kaikenlaisista pikkuasioista, enkä ymmärrä, että se on turhaa? Zeniä siis edelleen etsiskelen itsestäni...

Hei, kuulisin mielelläni teidän kokemuksianne noista käyttämistänne inseminaatiota tukevista hormoneista. Onko joukossa joku, joka painaa alle 50kg ja on kokeillut noita hormoneja? Kysyn siksi, että olen itse tosi pienen kokoinen ja saanut kaikista ehkäisyhormoneista valtavan vahvoja sivuvaikutuksia (=en ole voinut käyttää mitään ehkäisyhormonivalmistetta, sen paremmin "paikallisesti" kuin suunkaan kautta).

Aiemmat superhuonot kokemukset ovat estäneet minua uskaltautumasta lapsettomuuslääkkeiden "luvattuun" maahan - hormonimääräthän ovat ihan eri luokkaa, kuin matalahormonisissa e-pillereissä, jotka jo pistävät mielialani ja kroppani aivan sekaisin. IVF-hoitoihin en uskalla lähteä ollenkaan, joten tämä inseminaatio on meille tällä hetkellä ainoa oljenkorsi... Mutta että hormonien mukaan ottaminen...
 
Sandaali ihana tapa tuo listaus =) Ja kuten sanoit, niin tärkeintähän se on että jollain tapaa sen oman onnen sieltä löytää ja tiedostaa. Joku viisas sanoi kerran: "älä sure sitä mitä olet ilman, vaan iloitse siitä mitä sinulla on". Se on toki helpommin sanottu kuin tehty!

Fiia en tiedä olisiko saanut hymyillä, mutta et tiedä kuinka helpottavaa oli kuulla, että joku muukin on miettinyt tuota "kiintiöonnen määrää", heh, siis hetken jo ajattelin että kun kerron sen niin pidätte mua ihan hulluna :LOL:
Mutta noista hormoneista. Meillähän oli jo "päätös" että emme myöskään olisi aloittaneet mitään hormoneita. Mutta niin sitä päätös pyörettiin ja huomasin tässä kierrossa napsivani clomeja. Sivuoireena sain aivan kamalann päänsäryn ja kun siellä alamahassa alkoi tapahtumaan, niin koko kierron nipisteli ja oli paineentunnetta. Nyt kivut on lähinnä kuin kovia menkkakipuja. Mutta ton yhden kierronhan me vaan ehdittiin syömään tueksi (minullahan ei ovulaatio-ongelmia tms. ollutkaan) ja nyt toivottavasti tämä raskaus on totta! Mutta sen päänsärynkin kesti, koska kokoajan ajatteli vain että jos tämä auttaa niin teen mitä vain! Mutta ymmärrän kyllä sinun tuntemukset. Itse ehkä harkitsisin kuitenkin, koska ainahan ne voi jättää kesken jos sivuoireet on sietämättömät ja toisaalta, voi olla ettei ne aiheutakaan päänsärkyä pahempaa :hug:

ON: Tein tänä aamuna vielä yhden testin (clearblue digitaalisena), jonka mukaan olisin myös raskaana ja viikkoja 2-3, joka vastaa täysin. Eli mikäli tämä raskaus sai alkunsa inssistä, niin siitä on tänään päivälleen 2viikkoa. Uskomaton olo, voiko tämä vihdoin olla totta :heart: En ole vieläkään oikein sisäistänyt asiaa, enkä voi uskoa tätä todeksi. Pettymyksiä pettymyksien perään yli vuosi, niin ei varmaan ihmekään jos olo on epäuskoinen. Mutta kai tuon jonon plussia jo voisi uskoa: Aijaa.com - 11737619
Toivottavasti tämä meidän plussa valaa tänne uskoa ja saa plussatuulet puhaltamaan :D
 
Moikka taas,
Marjaana, kiitos viestistäsi! Jihuu ja onnea positiivisista testeistä!!!!

Voisinko vielä kysyä muutamia juttuja, jos susta tuntuu, että voisit vastata? Älä missään nimessä vastaa, jos tuntuu, että kysyn liikoja! Ymmärrän sataprosenttisesti. :) Olen vain tuskaillut tätä hormoniasiaa nyt yhteensä sellaiset 2,5 vuotta...

1) Muistatko, tuliko päänsärky heti vuorokauden sisällä? (päänsäryn ja mahakivut kyllä kestän, ne ei oisi ongelma. :) )

2) Onko sulla tullut aiemmin oireita ehkäisyhormoneista, vai miksi ajatus oli alunperin, ettei hormoneita mukaan? Vai siksikö näin, että tiesit ovuloivasi ilman clomejakin?

3) Millä annostuksella söit clomeja ja ootko yli vai alle viiskytkilonen? Kysyn jälkimmäistä siksi, että oon ihmetellyt, miksi esim. 70kg painavalle ja alle 50-kiloiselle voidaan määrätä sama clomimäärä (ja tietty e-plleritkin on aina vakiopitoisuuksilla). Nestetila, johon hormoni liukenee, on maalaisjärjellä ajateltuna viiskytkiloisella aika lailla pienempi, joten ei liene ihme, jos pärähtää kaikenlaisia sivuvaikutuksia. Mutta siis ei tarvitse alkaa painoaan täällä kertoa, ei oo välttämätöntä!!! Kun olen pähkinyt niin kovin syitä sille, miksi e-hormonit ei mulle sovi, niin tällainenkin on tullut mieleen.

Haleja kaikille!
 
Se listan pitäminen, jota annalii ehdotti, oli minusta aika kätevä. Pysyisi hyvin kärryillä muiden tilanteesta. Olisiko joku tällainen hyvä?

___________kp 1____(monesko) ins. pvm_________________testipäivä

Fiia .............?......2. ins. (luomu) 21.1........................testipäivä 6.2.
Vauvayritys ..?......2.ins 24.1.................................... testipäivä 7.2. (5.2.)
Marjaana84 ..?......1 inssi(+clomit) 24.1.......................Plussa!
Tuija86.........?......ins 29.1. .....................................testipäivä ?
annalii..........?......1.ins (+clomit) 31.1........................testipäivä 14.2
Tiuku_2013: 23.1....2.ins. 1.2.(Anastrozol+Pregnyl+Lugesteron)....testipäivä 15.2.

Kasenja.....29.1....1.ins tulossa seuraavassa kierrolla

Mukana vielä?
Amalia89
Ansku83
Karoliina81
Anastacija (hoidot tauolla)
Fyi (siirt. IVF)
Sandaali (siirt. IVF)

*muoks* Ehkä viisainta jättää listalta pois kaikki, jotka eivät ole ilmaisseet haluavansa mukaan?
 
Viimeksi muokattu:
Fiia Tottakai saa kysyä ja pitääkin. Jos vaan jotenkin voin avuksi olla niin ilmanmuuta saa kysyä mitä vain :D
1.Mulla alkoi se päänsärky vasta toisena päivänä lääkkeiden aloittamisesta ja paheni kolmantena. Viidentenä päivänä siihen oli jo jotenkin tottunut, enkä kokenut sitä niin pahana, ja sitten se alkoikin seuraavana päivänä helpottamaan.
2. Yksi syy oli se, että tiesin ovuloivani enkä olisi halunnut rasittaa kroppaa kamalilla hormonimäärillä ja toinen syy oli se toivottu täysin luomu-raskaus, jota mieheni toivoi erityisesti. E-pillereiden kanssa kävin nuorempana kaikki merkit läpi, hormonirinkuloista lähtien juuri kaikenmaailman sivuoireiden vuoksi, mutta kun löytyi sopiva merkki söin niitä noin 8-vuotta ongelmitta.
3. Söin clomeja 1 per päivä. Ja mullahan tuo annos toimi siis normia paremmin, kun syntyi jo ekassa kierrossa 3 follia, joita nyt siis jännitetään onko ne kaikki hedelmöityneet :D Toisethan syö tota määrää tuplana, ilman vaikutusta! Niin, ja painosta, siis mä oon niin pitkä että 50kiloisena olisin pelkkää luuta ja nahkaa, mutta hoikka olen muuten rakenteeltani. Toivottavasti oli apua... Kysy vain lisää jos osaan auttaa ja tukea!

Mutta nyt se meidän omanapa: Terkkuja kovasti täältä hämmentyneisyyden, epäuskon ja onnen sekoittamalta pariskunnalta. Saatiin verikokeiden tulokset jo tänään ja P-hCG (viitearvo alle 1) oli meillä 515, eli virallisesti RASKAANA OLLAAN 4-viikon päähän saatiin eka ultra-aika, jolloin selviäisi onko meillä 1,2 vai 3 tulossa. Toivottavasti kaikki menisi hyvin, pelottaa aivan kamalasti vain!

Mutta SUURI kiitos kaikille tuesta ja tsempistä ja neuvoista ja vinkeistä ja ennenkaikkea lohdutuksesta ja myötäelämisestä tässä raskaassa taipaleessa :heart: Toivon kovasti kaikille plussaonnea ja toivon, että saatte uskoa ja ennenkaikkea jaksatte uskoa, että pian olisitte kaikki yhtä onnekkaassa tilassa kuin me! Kun synkyys painaa, niin muistakaa aina: "Ei niin pimeää yötä, ettei päivä koita - eikä niin suurta surua, ettei ilo voita." :kiss:
 
Ihanaa matkaa teille raskauden kanssa Marjaana84=)

Tänään kävin sitten ekassa ultrassa tämän kierron aikana, kp 3 siis. Kaikki vaikutti olevan normaalisti, joskin vuoto vielä jatkuu jonkin aikaa. Samalla sain sitten sairaanhoitajalta neuvoja pistämiseen. Sain jopa harjoitella pistämistä eikä se sattunut mitenkään eikä muutenkaan vaikuttanut miltään rakettitieteeltä. Eiköhän se onnistu. Tuon ekan kerran, joka on sunnuntaina, on mies luvannu auttaa mikä on ihan hyvä ja sainhan myös lehtisen missä kerrotaan miten se pitää tehdä. Eikä se pistäminen edes sattunut, johtuen varmaan siitä että mulla on vatsassa niin paljon pehmeää aluetta mihin voi pistää helposti. Eniten pelottaa että mitä jos piikki katkeaakin mun sisälle kun se on aika ohut. Unohdin kysyä että mitäs tehdään sellaissa tilanteessa, mutta pidän nyt sormet ja varpaat ristissä että kaikki menee normaalisti. Nyt siis piikitän varmaan seuraavan viikon ajan Gonal F:ää sunnuntaista lähtien ja sen jälkeen otan Pregnyl-pistoksen. Sitten on inssi ja kolmantena päivänä sen jälkeen alan laittamaan lugesteron-kapseleita. Pregnyl-pistoksen valmiiksi laittamisen luvattiin mulle opettaa ensi ultran yhteydessä eli ensi viikon perjantaina 15.2. Luulen että inssi on viikolla 8, mutta vasta ensi perjantaina selviää että onko se alkuviikosta (jolloin täytyy vähän järjestellä töihin menoa) vai loppuviikosta. Riippuu vähän tämän kierron pituudesta ja varmaan siitä että milloin otan sen pregnyl-pistoksen.

Vaikka harmittikin nyt että inssi ei onnistunut niin katse on jo seuraavassa inssissä ja nyt nyt kun alan piikittämään ylihuomenna niin jotenkin se konkretisoituu että hei nyt yritetään taas ja jätetään menneisyys taakseme.

P.S: ihmettelin vähän pistosten hintoja kun yhteensä Gonal F+Pregnyl+lugesteronit maksoivat vähän päälle 120e. Luulin että ne maksaisivat jotain kolmisensataa. Mutta hyvä näin. Ehkä hinta oli siksi niin alhainen kun mulla taitaa oli pienin annostus mitä voi olla.
 
Viimeksi muokattu:
vauvayritys, tsemppiä pistämisiin ja kapseleihin! Mua kiinnostaisi kovasti kuulla, huomaatko pregnylistä tai lugesteronista mitään sivuoireita sitten, kun niiden aika on. Entä miten te muut olette reagoineet pregnyliin ja lugeihin?

Marjaana, kiitos tuhannesti vastauksistasi!! Voisinko vielä kysyä, aiheuttivatko sopimattomat e-pillerimerkit sulle nimenomaan psyykkisiä oireita (mielialavaihtelut, masennus, kova ahdistus, paniikkikohtaukset, tms.)? Entä ehkäisyrengas?

Mulle e-pillerit ja ehkäisyrengas aiheuttivat aivan yhtä vahvat psyykkiset oireet, kovaa ahdistusta ja paniikkia. Kroppa oli aivan sekaisin, sydän hakkasi ja kaikki mitä söin, tuli ripulina suoraan ulos. Tosi tosi tosi järkyttävä olo, tuntui, että maailma kaatuu päälle.... Päätin, että jos tästä tilasta palaudun takaisin omaksi itsekseni, en enää ikinä koske hormoneihin. Silloin en vielä tiennyt, että hormonikysymys tulisi elämässäni eteen lapsettomuuden vuoksi....

Tämä on minulle todella rankkaa aikaa. Toisessa "vaakakupissa" on mahdollinen lapsi, toisessa kuvaamani oireet. Eräs lääkäri sanoi minulle, että jos olen saanut ehkäisyhormoneista vahvat vaikutukset, ne tulevat erittäin todennäköisesti myös lapsettomuuslääkityksestä (clomit). Ero on tietysti se, että lapsettomuuslääkkeet ovat paljon stydimpää tavaraa, kuin matalahormoniset e-pillerit (vaikka eri ainetta ovatkin): en pysty kuvittelemaan infernaalimpaa paniikkia, kuin mitä jo olen aiemmin ehkäisyhormoneilla kokenut, mutta ehkä sellainen on vielä olemassa... Olemme tähän saakka päättäneet kokeilla vain luomuinseminaatiota ja jättää homma sikseen jos ei tärppää. Tunnen olevani aivan selkä seinää vasten - luomuna todennäköisyydet ovat häviävän pienet, yrittämisessä ei tunnu olevan mitään järkeä... :'(

Tällaista omaa napaa tällä kerralla.
 
Fiia: tulen sitten kertomaan mahdollisista sivuvaikutuksista, tarkoitus olis joskus 20-21 välillä pistää ekan kerran. Sairaanhoitaja neuvoi että ehkä kannattaisi pistää just ennen nukkumaanmenoa. Tuo ajankohta olis mulle paras kun mies on vielä silloin hereillä niin voidaan yhdessä pähkäillä. Jännittää kyllä aika paljon tuo ensimmäinen pistämiskerta. Pelottaa että saan jotenkin sen kynän rikki ja joudun taas sen satasen maksamaan uudestaan eikä rahatilanne ei oikein sitä sallisi. Sain kyllä väestöliitossa opastusta ja ohjekirjasen sekä löysin youtubesta pari videota, jossa kerrottiin ja näytettiin Gonal F:n pistämisestä. Tosin niitä täytyy katsoa vähän soveltaen kun kyseessä oli amerikkalaiset videot. Lugesteronista mun pitää kysyä vähän tarkemmin sitten että miten niitä oikein laitetaan, etenkin kun mulla kaikki kosketus sattuu ihan *vetisti niin mitenköhän mä saan pidettyä niitä kapseleita ilman tuskaisaa oloa. Tosin olen kyllä valmis tekemään miltei mitä vaan tullakseni raskaaksi.

Kaikille vielä tsemppiä!
 
Juu elikkä nyt ensimmäinen pistos otettu. Jännitin ihan helkkaristi, mutta näytti onnistuvan (50 yksikköä oli tarkoitus pistää ja kynään tuli se 0 sen jälkeen). Vielä ei ole mitään sivuvaikutuksia tullut, mutta katson sitten tilannetta uudestaan huomenna. Ihan pikkuisen tuli verta pistoskohdasta kun taisin hermostuneena painaa vähän liian kovaa. Kerrankin olin onnellinen vatsamakkarasta kun oli pehmeä kohta, johon pistää. Mies kyllä auttoi alkuun ja selitti sitten kansantajuisesti miten laitan kynän seuraavan kerran valmiiksi itse kokonaan. Olen päättänyt että teen huomenna kaikin yksin, sillä tiistaina en ole samassa paikassa illalla kuin mieheni.
 
vauvayritys, kiitos päivityksestä! Pidän peukut ja varpaat pystyssä, että pistämiset tuottavat toivotun tuloksen. :) Kuinka monta päivää pistätkään Gonalia ja mikä kiertopäivä aloitit?

Käytätkö tässä kierrossa alkuun myös clomeja?
 
Viimeksi muokattu:
Kuudeksi tai seitsemäksi päiväksi mulla sitä on, mutta täytyy kattoa että pitäiskö ostaa vielä uusi sellainen. Riippuu varmaan tämän kierron pituudesta. Kuulen sitten perjantaina ultran yhteydessä miten jatketaan. Ainakin olis tarkoitus harjoitella sitä pregnylin laittamista kun siinä pitää pistää aineetkin itse ruiskuun yms. Aloitin pistämisen kierronpäivä 5, kuten ohje oli.
 
Clomeja en ole käyttänyt enkä ilmeisesti tule käyttämään. En tiedä millä perusteella lääkäri on valinnut tämän mun lääkecoktailin, mutta siihen voi vaikuttaa mun yksi muu käyttämä lääke. Nyt on muuten jo kaksi pistämistä takana eikä mitään sivuvaikutuksia vielä eli olen tosi positiivisilla mielin tämän suhteen.
 
Marjaanalle ihan hurjasti onnea!! :heart:

Vauva: Toi gonal on mun mielestä tujumpaa kuin clomit, sama ideahan siinä on, kypsytellään munasoluja. Ei oo mitään järkeä käyttää kahta samaan asiaan vaikuttavaa lääkettä. Oliko niin, ettei clomeilla saatu sulle kunnolla sitä vastetta? Että siksi ois tujumpaan lääkkeeseen siirrytty?
Mulle mietittiin pistoshoitoa, mutta kun letrozoleista tuli ihan hyvä vaste, päätettiin jatkaa niillä.

Fiia: Noita lääkkeitähän ei syödä kuin n.5päivää. Luulisitko, että kestäisit sen verran niitä sivuvaikutuksia?

).( Edelleen taukoillaan inssistä. Nyt on kyllä ihan hyvä syykin koulujen lisäksi. Mun TSH on yli 7 (kilpirauhashormooni) eli tosi vajaalla mennään. Normaalistihan toi on max.4 ja lapsettomuuteen taidetaan suositella alle 2. Eli nyt oottelen, että lääkenosto auttas.
Ja noista teidän mietteistä lapsettomuudesta. Täällä tuntuu, että oon varmaan tehnyt jotain todella paskaa nuorempana tai edellisessä elämässä, kun tämänkin joudun kokemaan. Lapsettomuudesta ollaan kärsitty nyt yli 2,5 vuotta. 1,5 vuotta sitten äiti kuoli. Eli paskaa vaan sataa niskaan. Musta tuntuu, että on olemassa jokin vauvakiintiö ja kaikki menee siinä jonossa meidän edelle.
Lapsettomuus on kyllä yksi iso haava, mikä ei umpeudu ennen kuin sen on kunnolla käsitellyt ja saanut joko lapsen tai luopunut leikistä kokonaan. Suosittelen jokaista lukemaan "Ei kenenkään äiti"-kirjan, siinä käsitellään paljon noita tunteita ja sen myötä huomaa, ettei ole ainut niiden kanssa.
Oon huomannut, että oma elämä on aika pahasti lipunut ohi tässä parin vuoden aikana ja onkin ihan kiva, että sain irrottauduttua edes hetkeksi tästä lapsettomuudesta ja alettua tekemään jotain muutakin välillä. Vähän päässyt irti siitä "sit kun"-ajattelusta. Eli esim. sit kun on lapsi, niin teen sitä ja tätä.. Sit kun oon ollut äitiyslomalla vaihdan työpaikkaa.. Pakko luopua tuosta tyylistä ja alkaa elämään tässä ja nyt.
No mutta.. Varmaan vielä hetki taukoillaan. Jos tuon TSH:n sais alas tässä kevään aikana ja kopasis sitten yhden inssin. En kyllä ole tästä suunnitelmasta vielä miehen kanssa puhunut :D Sitä kun ei haittaa, vaikka nyt hieman hoidoissa taukoiltas, kun se ei niistä nyt niin järin innostunut ole :)

Tsemppiä vielä teille kaikille! Toivottavasti kaikki saadaan vielä ne omat nyytit :)
 
Moikka! :) Mahdollisesti voisin liittyä tännekin ketjuun, kun tässä alkaa asiat selviämään.

Meidän tarina on sellainen, että mulla on todettu PCO 1/2012. Kevään 2012 ajan mulla oli Primolutit käytössä tasaamaan kiertoja. Koska en näytä ovuloivan luomusti, niin syksyllä 2012 lähdettiin yksityiselle tutkimuksiin ja hoitoihin. Aukkarissa torvet oli auki ja miehellä simppatestissä oli normospermia.

OI-lääkityksenä mulla on ollut nyt Anazolit. Ekassa kierrossa 1 tbl/vrk kp 3-7 saatiin yksi folli kasvaan ja ovis oli kp 20. Tokassa kierrossa folliultrassa tilanne näytti huonolta, eikä ultrattu enää uudestaan, mutta LH-testi näytti silti positiivista ja ovis oli kp 25 progesteronikokeenkin perusteella. Nyt kolmanteen kiertoon Anazol-annos tuplattiin (2 tbl/vrk kp 3-7) ja eilen kp 19 ultrassa limakalvo oli ohut ja kaikki follit pieniä. Lääkäri epäili, että tästä tulee ovuloimaton kierto. Ensi kiertoon hän suositteli jo inssin mukaanottamista, vaikka miehen tavara pitäisi olla hyvää ja meillä on ollut vasta 2 kertaa mahdollisuudet onnistua.

Ensi kiertoon olisi tarkoitus ottaa Anazol 2 tbl/vrk pidennettynä kp 3-10. Folliultraan menen kp 11, jossa katsotaan tilanne ja follien kasvattelua jatketaan tarvittaessa pistoksin. Tähän seuraavaan kiertoon siis olisi tarkoitus liittää myös inssi.

Me ollaan oltu nyt yksityisellä hoidossa, mutta inssien (ja niitä mahdollisesti seuraavien IVF-hoitojen) hinnat on alkanut mietityttään. En tiedä, onko meillä varaa jatkaa hoitoja yksityisellä. Kuinka paljon inssi maksaa julkisella, onko se vain poliklinikkamaksun verran vai tuleeko muita maksuja? Lääkkeet toki maksaa siihen jotain vielä päälle. Osaatteko veikata, kuinka pian Tampereella pääsisi inssiin, kun hoitoja ja tutkimuksia on tehty jo joku tovi yksityisellä? Kiitos, jos viitsitte vastailla. :)
 
Viimeksi muokattu:
Vauvayritys, hyvältä kuulostaa! Siihen pistämiseenkin varmaan tottuu pistämiskertojen myötä. Toivottavasti jatko menee jo havaittuun hyvään malliin. :)

Anastacija, kiitos rohkaisusta! Clomeja tosiaan ei syödä kuin se viisi päivää, mutta olen ymmärtänyt, että sivuvaikutukset voivat kestää pitkään vielä sen jälkeenkin. Jätän clomi-asian hautumaan, katotaan josko nyt ensin lähetään oviksen jälkeisellä keltarauhashormonituella (Lutinus tms.) Jostain se kai tarvii hormonien kokeileminen aloittaa, jos meinaa... Jos siis meinaa. Toivon sulle voimia jatkaa ja jaksaa hoitoja elämän suruista ja murheista huolimatta!!

Hydrangea, tervetuloa joukkoon! En tiedä tarkalleen Tampereen tienoon hintoja, mutta täällä meillä päin julkisella puolella tuli inssistä muistaakseni vain poliklinikkamaksu. Saatkohan sitten mahdollisesti yksityisen puolen lääkäriltä lähetteen julkiselle, vai mitenköhän mahtais mennä, jos julkiselle hakeudutte.
 
Heipä hei :wave: Saako liittyä seuraan? Olen tässä seuraillut tätä palstaa jo jonkin aikaa ja nyt ajattelin liittyä tänne kun varmistui inssi tähän kiertoon eli tänään kp 1.

Taustaa sen verran että tammikuusta 2011 on yritetty saada esikoista ja tutkimukset aloitettiin viime helmikuussa julkisella mutta ne ei siellä edistynyt kovin nopeasti joten kesäkuussa mentiin yksityiselle. Vikaa ei ole löytynyt kummastakaan eli selittämättömiä ollaan. Nyt pyörähti käyntiin viides clomi kierto ja tähän otetaan mukaan inssi. Lähete julkiselle on laitettu ku alkaa tulemaan rahapula vastaan mutta halutaan kuitenkin vielä yrittää inssiä yksityisellä. Kp 10 olis ultra aika, sitä odotellessa :popcorn:

Fiia minä olen myös alle 50 kg ja hetken mietitytti aloittaa hormonit kun ei oikee meinannu e-pilleritkään sopia mutta clomeista ei ole tullut minulle paljoa sivuvaikutuksia. Pientä pääkipua, lisääntynyttä valkkaria muuta ei äkkiseltään tule mieleen. Tosin siihen voi myös vaikuttaa se että otan vain 1/tbl kierron neljäs ja seitsemäs päivä. Eka clomi kierrossa oli 1/tbl kierron 3,5,7 pv muistaakseni ja folleja kasvoi 4 melkeen saman kokoista ja tuli pupuilu kielto.

Olipas vaa pitkä sepostus :D
 
hanzku, tervetuloa mukaan! :)

Kiitos vastauksistanne hanzku ja Hydrangea. On tosi kiva kuulla muiden samankokoisten "hippiäisten" hormonikokemuksia, auttaa prosessoimaan tätä asiaa. :)

Hanzku, tuo on ihan uusi juttu mulle, ettei sun ole tarvinnut syödä viittä päivää putkeen clomeja, kuulostaisi kevyemmältä aloituskokeilulta. Lieneeköhän syynä se, että susta ei ole löydetty mitään syytä lapsettomuuteen? Ja miten on mahdollista, että tuolla annoksella kasvaa noin monta rakkulaa... :confused: Hyvä, että clomit toimii.

Valoa!
 
  • Tykkää
Reactions: hanzku_91
Kiitti hydra samaa toivon minäkin :)

Fiia Joo elikkä ilmeisesti ei sen takia montaa päivää putkeen tartte syödä ku ovuloin ihan normaalisti ilman clomejakin mut ne otettii vähä niiku tukemaan sitä normaalia ovulaatiota joka sillee vähä outoa. Myös siitä syystä että normaalisti ovuloin nii vaste oli aika tehokas niillä kolmella tabletilla joilla tuli se neljä follia.
 
Moikka murut!anteeksi etten ole aiemmin tänne tullut kirjoittelemaan,on vaan ollut mieli niin maassa ja on edelleen sunnuntaina alkoi menkat ja se tuli kun isku vasten kasvoja täysin puun takaa varoittamatta,mitään "ennakko oireita" ei ollut olin niin varma raskaudesta...juuri sain aikaiseksi soitettua polille,huomenna alkaa uudestaan gonal-f pistäminen ja ensi tiistaina sitten folli ultra ja katsotaan koska seuraava inssi olisi!mites muilla suurinpiirtein samoja testipäiviä odottaneilla onko tullu plussia?kyllä tässä on oarin päivän aikana läpikäynyt kaikki mahdolliset itsesyytökset ja kysymykset!!!haleja kaikille <3
 
Heippa Tuija, Suurhalaus voimia antamaan. :hug:
Ei paljon ehkä helpota, mutta jos vähän kuitenkin: Suru on surtava, mutta sen jälkeen eikun uutta yritystä kohden, niinkuin jo menettekin. Häntä ja peukut pystyyn!

Toivon sulle isoja folleja ja mahdollisimman sopivissa määrin - ei liikaa eikä liian vähän. :)
 
Tervetuloa mukaan Hanzku_91!:)

Tuija86: olen tosi pahoillani puolestasi, voimia uuteen yritykseen! ja samanlaisia tunteita mullakin oli kun ei taaskaan onnistunut,

Huomenna on siis ultra ja kp 10. Saan varmaankin tietää noin suunnilleen päivän jolloin inssi tehdään ja eritoten sen milloin Pregnylin pistän. Tänään tulee viides päivä kun piikitän itseäni. Mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut, edes mustelmaa ei ole tullut. Toissapäivänä piikittäminen yllättäen sattui aika paljon, mutta epäilen sen johtuvan vain omasta tekniikastani (tai sen pikemminkin sen puutteesta;)) eli painoin liian lujaa. Odottavalla kannalla siis ollaan ja haluais vaan saada sen inssin jo hoidettua.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: hanzku_91
Muokkasin tuon aiemmin tekstini pois kun tilanne muuttui...

Pistoskynä toimii siis jälleen. Eilen se meni jumiin, mutta nyt on taas ok. Kävin tänään ultraäänessä ja näyttäisi tulevan taas pitkä kierto. Inseminaatio on ensi viikolla, lääkärin arvion mukaan ehkä keskiviikkona (kp15). Maanantaina käyn kuitenkin vielä uudestaan ultrassa ja katsotaan sitten tarkemmin. Teen ovistestin nyt sunnuntaina kuitenkin varmuuden vuoksi ja jos näyttää siltä että maanantaina olis valmista niin inssi tehdään silloin. Ilmoitin jo töihinkin tulevani myöhemmin, mutta en kuitenkaan ottanut sitä päivää vapaaksi kun inssi luultavasti ei vielä silloin ole. Lääkäri kysyessäni sanoi kyllä että noista pistoksista on ollut apua. Maanantaina täytyy vaan vielä katsoa että niin folleja ei ole liikaa inssiä ajatellen. Toiveikkaalla mielellä tässä vielä ollaan, mutta vain varovaisen positiivisia. Olen pettynyt jo niin monta kertaa etten uskalla toivoa liikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä