Inseminaatio 2013

Amalia89, Anastrozolit ovat tosiaankin todella edullisia. Ja kovasti lääkäri vakuutteli ettei lyhytaikaisesta käytöstä ja pienistä annoksista ole mitään muuta kuin hyötyä. Edes sivuvaikutuksia ei pitäisi olla vaikkakin mä olen kyllä tuntenut oviksen selvemmin näillä kierroilla kun tuota lääkettä olen napsinut.

Ansku83, onpas aikamoista pomotusta ja pompotusta. Olitteko te yksityisellä vai julkisella? Meillä ainakin yksityisellä lääkäri korostaa koko ajan, että saamme tehdä täysin omat ratkaisut eikä hän voisikaan näitä asioita meidän puolesta päättä, hän voi vain suositella mielestään parasta vaihtoehtoa. Odottaminen on niin turhauttavaa, mutta tsemppiä. Isossa kuvassa se on kuitenkin vain kuukausi vaikka tiedän, että tässä vaiheessa jokainen päivä on liikaa.

Fyille pitkää pinnaa piinapäiviin :)

Vauvayritys, miltäs ultrassa näytti? Joko osasivat arvioida ovulaation ajankohtaa yhtään tarkemmin? Meillä saatetaankin päästä tositoimiin samoihin aikoihin :)

Tänään kp10 oli nimittäin folliultra jossa näkyi vasta 11mm johtofolli. Olin itse laskeskellut, että inssiin päästäisiin maanantaina, mutta todennäköisesti ovis osuukin vasta tiistaille tai keskiviikolle. Tai jollei ovis tule keskiviikkoon mennessä, vauhditetaan hommia irroituspiikillä. Mulla ei ole ennen (tietääkseni) ollut mitään ongelmia oviksen kanssa joten eiköhän se sieltä nytkin tule *aivopesee itseään*. Meillä tulee tähän kiertoon avuksi vielä 6 päivää oviksen jälkeen pistettävä LH-piikki(?) joka on klinikallamme ollut kuulemma vuoden käytössä kaikissa koeputkihedelmöityshoidoissa. Tilastojen mukaan viime vuoden onnistumisprosentti oli klinikallamme edellisvuotta parempi joten lääkäri kovasti epäili tuolla LH-pistoksen yleistymisellä olleen vaikutusta asiaan. No, onpahan nyt sitten tuokin poppaskonsti käytössä sikäli kun inseminaatioon asti päästään.
 
Sandaali: Voi hyvinkin olla että meillä on suht samanaikaisesti, tosin sulla ehkä vähän aiemmin. Inseminaatio on siis mulla ensi viikolla, tämän lääkärin mukaan vasta loppuviikosta eli to, pe tai la. Sanoi että tästä on tulossa pitkä kierto. Oviksen tikuttamisenkin saan aloittaa vasta nyt sunnuntaina. Kohdun limakalvo ei valitettavasti ollut kasvanut lainkaan ja folikkelit olivat kasvaneet hyvin vähän. Nyt näyttää siis siltä että olen vapaalla juuri inseminaation aikoihin, mikä on toisaalta ihan hyväkin. Ilmoitin jo töihinkin että olen ensi viikolla normaalisti töissä ne päivät jotka yleensäkin olen. Jännittää että miten tämä oikein onnistuu kun ei kohdun limakalvokaan ollut kovin paksu.
 
Aika mielenkiintoista. Tein tänään ovistestin ja se näytti jo hyvin haaleaa plussaa. Lääkäri oli aivan varma siitä että inseminaatio olisi vasta loppuviikosta ensi viikolla. Epäilen että tätä menoa täysi plussa ovistestissä olisi jo tiistaina, jolloin keskiviikkona olisi inssi. Tai sitten huomenna mutta ehdin just ilmoittaa olevani töissä normaalisti maanantain ja tiistain...kiva. Keskiviikko olis siitä hyvä päivä että mulla ei ole mitään menoja sille päivälle enkä ole silloin töissä. Tietääkseni oma lääkärini ei ole silloin myöskään lomalla tai no en tietenkään voi olla varma asiasta kun en kysynyt.

Voimia koko porukalle!
 
Fyi
Täällä viikko inssistä, eikä mitään tuntemuksia- ei tullut ovitrellesta, ei lutinuksista, ei mistään.

Onko teillä muilla eina tullut jotain oireita (esim. rinnat kipeytynyt yms.)? Onkohan edes mikään tehinnut, kun ei missään tunnu...
 
Vauvayritys, joko sulla ovisplussa vahvistui?

Täällä ei ole bongattu ovista vieläkään. Huomenna edessä onkin sitten joko inseminaatio (jos lh-huippu löytyy aamulla) tai sitten ultra, jossa tsekataan follien tilanne ja annetaan irroituspiikki. Jollei mitään yllätyksiä tule, niin inssi on siis viimeistään torstaina.

Tietääkö joku, pystyykö CB:n digitestien tikun viivoista tekemään mitään tulkintoja? Aloitin tikuttelun kp11 eli lauantaina eikä viiva ole tähän päivään mennessä vahvistunut siitä mihinkään.
 
Jaahas, tänään pp 12 ja ylläri ylläri vuoto alkoi.. Eli ei tehonnut eka inseminaatio, enkä sellaista kyllä varsinaisesti odottanutkaan. Jotenkin nyt on sellaiset fiilarit, että näen jo itseni IVF-hoidoissa eikä suoraan sanottuna hirveesti riitä uskoa näihin insseihin, vaikka vasta eka on takana.. Mitkäs on muitten fiilikset? No ei muuta kuin varailemaan aikaa taas seuraavan kierron ultraan, huoh.
 
Tämä ketju tulee varmaan tutuksi kevään aikana vertaistueksi kokemuksia lueskellessa. Eilen oli ensikäynti lääkärillä, ja samantien inssit valikoituivat hoidoksi. Ellei nyt vielä jotain yllättävää ilmene. Asia on minulle vielä uusi ja outo - eilisillan vietin etsimällä netistä tietoa inseminaatiosta.

Sain julkiselle puolelle lapsettomuustutkimuksiin lähetteen viime marraskuussa gyneltä, joka äkkäsi kohdussani myooman ja alkoi epäillä, että se pitäisi leikata pois. Nyt kuitenkin hoitava lääkäri oli sitä mieltä, että myooma on niin pieni ettei aiheuta ongelmia. Rivakasti kyllä laittoi hoidon alulle. Meillä tietysti ikää alkaa olla, minulla 36v, miehellä 40, joten syytäkin kiirehtiä. 11/2011 lähtien ollut yritystä - tuloksena vain yksi biokemiallinen raskaus, viime elokuussa.

Miehen sperma tutkittiin, siittiömäärä oli ok, mutta liikkumattomia oli liikaa (78%) ja normaalimuotoisia 0%. Minulla säännöllinen kierto, o:n tikutuksen ja aamulämpökäyrien perusteella ovuloin joka kuussa. Rankasti ylipainoa (bmi melkein 40), mutta ei pco-ongelmaa. Metformiini-resepti minulle kirjoitettiin, vaikka verensokeri on ok. Sekä mieheltä että minulta testataan vielä hormonit yms, ja minulta tsekataan seuraavan kierron alussa röörien avoimuus. Mikäli näissä ei tule mitäään yllättävää ilmi heti clomifenit käyttöön ja inssiin.
 
Sandaali: haalea viiva tuli tänään (käytän kotitesti.fi:n sofia-merkkisiä) eli huomenna luultavasti tulee kaksi yhtä vahvaa viivaa ja soitan Väestöliittoon varatakseni ajan torstaille. Voin tosin olla väärässä, mutta siis ainakin nyt loppuviikosta se inssi vihdoin olisi.

Onko ketjulaisilla ollut sellaisia tiettyjä juttuja joita teette inssin jälkeen tai ette tee inssin jälkeen? Tarkoitin siis esim. sitä että otatteko koko päivän vapaaksi töistä (jos olette silloin töissä), varotteko kantamasta raskaita kantamuksia, jätättekö liikunnan harrastamisen siltä päivältä pois tms.? Ite jos olisin töissä sinä päivänä (en ollut ekassa inssissä enkä tule olemaan tokassa) niin luultavasti ottaisin koko päivän vapaaksi. Tosin en sairaslomapäiväksi kun ei taida sellaiseksi käydä. Viimeksi jätin rankanliikunnan pois vähäksi aikaa ja otin muutenkin vähän rennommin. Lääkäri kysyi että haluanko olla makuulla vielä vartin siellä Väestöliitossa inssin jälkeen, mutta en sitten ollut. Nyt mietin että olikohan sillä vaikutusta...tuskin kun kuitenkin raskaus lähti käyntiin (joskin heti päättyikin).

Tiuku_2013: harmi että inssi ei onnistunut, kovasti onnea seuraavaan kertaan!

Tervetuloa mukaan Aksenja!:)
 
Viimeksi muokattu:
Tiuku, superharmi ettei teillä tärpännyt. Jaksaajaksaa :hug:

Aksenja, vertaistuki on korvaamatonta näiden asioiden kanssa pyöriskellessä. Tervetuloa mukaan.

Vauvayritys, kuinka kävi? Pääsettekö huomenna inssiin? Meille lääkäri sanoi tuosta elämästä inssin jälkeen jo ennen kuin ehdin sitä edes kysyä, että TÄYSIN normaalia elämää voi jatkaa heti toimenpiteen jälkeen. Sporttailua, seksiä, töitä, what ever. Eikä kuulemma tarvitse jäädä pötköttelemään toimeenpiteen jälkeen, tavara on kuulemma siellä niin syvällä ettei se sieltä mihinkään karkaa :D Itse pystyn onneksi määrittelemään omat työaikani ihan oman mieleni mukaan, joten ihan täysin mukavuustekijöistä päätin pitää toimenpidepäivät vapaana.

Täällä bongattiin lh-huippu aamulla ja nyt on inssi nro2 tehty. Ensi maanantaina piikitän Gonapeptylin ja ke 6.päivään asti pitäisi sitten malttaa olla testaamatta. Niin tuskaiset kuin nämä piinapäivät ovatkin, niin miljoona kertaa helpompi näihin on asennoitua kuin kierron ensimmäiseen kaksiviikkoiseen. Meillä tämä jääneekin sitten viimeiseksi inssiksi, miehen simppatulokset olivat sen verran alakanttiin, että päätettiin tarvittaessa tämän yrityksen jälkeen siirtyä vähän järeämpiin hoitoihin eli ivf:ään.

Tsemppiä kaikille ja aurinkoa risukasaan.
 
Tänään oli vahvat viivat ovistestissä eli soittelin Väestöliittoon. Huomenna on inssi nro 2 ja jännää tulee:) Onneksi sain sen tekijäksi oman tutun lääkärini, johon luotan 100%. Hän osaa jotenkin olla niin ihanan hellä. Muitten käsissä mulla sattuu toimenpiteet paljon enemmän ton vulvodynian vuoksi.

Olen nyt pari kuukautta käyttänyt foolihappoa ja aspartaamin+sakkaroosin käyttöä olen vähentänyt ja vähennän edelleenkin varmuuden vuoksi. Jospa se auttaisi tai edes toisi lumevaikutuksen. Kaipaan niin kovasti sitä pikkuista syliini:(
 
vauvayritys Meillä kanssa huomenna inssi, mutta meillä siis eka kerta. Just kävin päivittelemässä tuonne Clomittarien puolelle, fiilikset siis ihan uskomatton hyvät. Tänä aamuna ekaa kertaa kunnon ovulaatioviiva liuskaan :D Mahtavaa! Tsemppiä sinne kovasti huomiseen... Meillä menee piinailut sitten samaan tahtiin!

Lukaisempa illalla ajan kanssa uusimmat viestit, nyt vaan pikapäivitys mahtavista fiiliksistä!
 
Just kotiuduttiin inssistä. Mulla on koko eilisen ja tämän päivän ollut todella kovia kipuja, varmaankin niitä oviskipuja sit ja pelottikin mitenhän paljon se inssi sattuu kun valmiiksi on paikat kipeänä, mutta hyvin meni. Ja mikä parasta, meidän siittiötulos parani. Lääkäri kehui hyväksi, kun aikaisempi tutkimus oli kehno! Mutta hyvä näin :D

Mutta minua jäi vähän pelottamaan, kun luin jostain että sen takia ei tarvitse jäädä inssin jälkeen makoilemaan, koska ne siittiöt ruiskutetaan sinne niin "syvälle" ettei ne sieltä tule pois... Mutta minulla kävi noin 20minuuttia inssin jälkeen valahdus ja ilmeisesti siis sitä siippanestettä sit valui pois... Meniköhän se meillä nyt sitten hukkaan jos eivät pysyneet mukana?

Just laskin, että jos tästä ei nyt onnistukaan niin mulla menisi tietenkin seuraava ovulaatio tuon viikon 8-9 vaihteeseen, eli seuraava kierto jäisi siis paskalla tuurilla hyödyntämättä eikä päästäisi inssiin hiihtolomaviikon vuoksi :ashamed: Mutta ajatuksen parempaan, niinhän se on nyt ajateltava, ettei ensi kertaa enää tarvita!!!
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Sandaali:)

Marjaana84: Mulle lääkäri sanoi ekan inssin aikana että sieltä saattaa valahtaa limaa ulos, mutta itse tavara on niin hyvin siellä sisällä että se ei voi tulla ulos. Itse mietin vähän samaa ku tuntuu että sieltä tulisi vähän jotain ulos, mutta luotan hänen sanomaansa kun on niin kokenut lääkäri.

Eli tänään oli se toinen inssi. Vähän enteilevää selkäsärkyä jo on, luultavasti pahenee taas huomenna tai ylihuomenna. Onneksi on ensi viikko talvilomaa niin ei tartte kärvistellä mahdollisten kipujen kanssa töissä. Sama se oli viime inssin jälkeen. Nyt vaan jotenkin olo on kovin ristiriitainen...pelkään ihan hirveästi uutta keskenmenoa. Jotenkin en uskalla edes unelmoida että tämä inssi onnistuisi ja saisimme vihdoinkin kauan odottamamme vauvan. Puhuttiin itse asiassa jo mahdollisesta seuraavasta inssistä ja sen yhteydessä aloitettavista lääkkeistä. Ensimmäisen inssin jälkeen olo oli toiveikas ja sitä odotin tämänkin inssin yhteydessä, etenkin kun lääkäri sanoi että nyt olis parhaat mahdollisuudet onnistua. Haluaisin vaan nauttia...mutta oikeastaan vaan odotan että nämä kaksi viikkoa menisivät nopeasti ja saisin jo tietää onnistuiko inssi vai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Aika mielenkiintoista että ei ole ollut samanlaisia oireita kuin viime inssin jälkeen. Silloin oli kovat liittymiskivut, nyt on vain hyvin vähäisen muutamia vihlaisuja ollut. En tiedä tarkoittaako tämä mitään, mutta ärsyttää siis nämä piinaviikot.
 
Mites täällä inssitoverit jakselee?

Itselleni tuli tuon inssin jälkeisenä päivänä aika kovatkin vatsakivut joita sporttailu ei kyllä yhtään helpottanut :) Mutta ymmärtääkseni tuollainen särkyily toimenpiteen jälkeen on ihan normaalia, kyllähän siellä aikalailla ronkittiin. Ja osa tosiaan saattoi olla oviskipujakin. Nyt on menossa dpo6 ja parina päivän on ollut taas yllättävän kovia nippailuja ja painetta alavatsalla. Eilen pistin Gonapeptylin ja yllättävän helppoa tuo itsensä piikittäminen olikin. Mitä nyt miestä vähän heikotti katsoa vierestä :D

Pitkää pinnaa piinailijoille ja tsemppiä kaikille inssiä odottaville.
 
Sandaali kiitos kysymästä :D Kiva kuulla kuulumisia sieltäkin. Mullakin on ollut erikoisia ikäänkuin rajuja menkkakipuja vähän väliä, ja pahimmat oli lauantaina kun tuntui että ei pysty kävelemään ja supisteli ja sitä paineentunnetta oli tosi paljon. Kirjoitinkin tuonne toiselle palstalle, että voiko ne clomit sekoittaa kierron niin pahasti että menkat alkais, mutta ei ne vielä onneksi ole alkaneet, joten elätellään nyt toiveita että ne olis ollut niitä liittymiskipuja tms. iloista kipua! Tänään siis täälläkin dpo 6 ja just varasin verikokeen perjantaille 8.2. Tulokset saa vasta maanantaina, mutta täytyy varmaan silloin samana viikonloppuna tehdä jo testi, huolimatta siitä alkoiko menkat vai ei. En halua maanantaihin saakka odottaa jos onkin negatiivinen niin miten mä töissä pystyn nielemään kyyneleet ja kestämään shokin jos tulee pettymys... Joten parempi itkeä viikonloppu ja yrittää maanantaina sit jaksaa hymyillä töissä! Mitenkäs teillä Sandaali sovittiin sen raskaustestin kanssa? Ja mitä lääkettä sä siis pistit ja miksi? Meille ei kukaan ole puhunut kuin että popsitaan clomeja....
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tulee ihan täysin koko pikaviesti ihan omaa napaa, muttamutta;

Ultrassa käyty, 16mm johtofolli näkyvissä (kp11) ja tyrkyllä tulossa myös toinen aavistuksen pienempi!:O Limis oli kuulemma hyvä ja paksu, mutta joku pikku epäselvyys siellä oli, kuulemma jonkinlainen taite/poimu/pompula :)confused:) näkyvissä, jonka ei periaatteessa pitäisi raskaaksituloa haitata, mutta jos(ja kun...) en tästä kerrasta raskaudu, niin se on tutkittava että poistuuko se sieltä menkkojen avulla vai tarviiko poistaa kirurgisesti. Täytyy myöntää, että en kyllä ihan tajunnut, mistä oli kyse...:ashamed:
Nyt ollaan vaan tulisilla hiilillä, kun normaalisti ovisplussa on ollut kp12 ja ovulaatio selkeästi tunnettavissa kp13 että menisi samaan tahtiin, ettei se nyt prkle osu viikonlopulle tuo ovis kun jotenkin ainakin omaan korvaan kuulostaa tuo 16mm vielä melko pieneltä, jos ovis tosiaan olisi kp13 sitten kuten aiemminkin... On tää herranjestas vaikeeta jaksaa odottaa kun koko ajan odottaa vaan seuraavaa mahdollista katastrofia joka kaataisi koko inssi-yrityksenkin... Äh, tunnen itseni äärimmäisen kärsimättömäksi ja pikkaisen kyllä jo kaheliksikin...:LOL:

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä piinailijoille ja harras on toive, että plussia alkaa nyt sitten ropista. Hetkittäin tuntuu vähän oudolta kun noin "reaalimaailmassa" toisten raskausuutiset ovat kovastikin masentavaa kuultavaa, mutta täällä niitä iloisia uutisia odottaa ihan oikeasti malttamattomasti toisillekin =)

Hei, mikäs on tilanne Fyi?
 
Fyi
Annalii, toivottavasti ei ole mitään sen kummempaa, mutta jos täytyy operoida, niin sitten varmaan vuorossa hysteroskopia. Mulle on se tehty, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Helppo ja nopsa toimenpide nukutuksessa. :)

Täällä alkoi normisti vuoto kaksi viikkoa inssin jälkeen eli ei tullut tästäkään tulosta. Viimeiseksi jäi, koska en halua enää inssejä tehdä. Eli siirrymme odottelemaan IVF:ää. Jono on sen 6 kk, mutta mahdollisuudet luomuylläriin ovat edelleen olemassa. :rolleyes:

Tsemppiä piinailuun kaikille! Kyllä inssitkin aina silloin tällöin onnistuvat. =)

PS. Nyt pitäisi vaan löytyy uusi "ketju", mutta ei täällä taida olla meille välivaiheessa oleville sopivaa ketjua...
 
Viimeksi muokattu:
Kovasti toivon tsemppia ja plussauutisia kaikille teistä! Ikävä että teillä ei Fyi onnistunut, mekin ollaan menossa julkiselle IVF-hoitoihin jos ei nyt tässä tai ensi kierrossa inssin jälkeen tärppää. Toivon hartaasti että teillä onnistuisi sitten viimeistään IVF-hoidoissa!

Annalii: mulla on sama että reaalimaailmassa raskausuutinen tuntui pahalta, mutta täällä tulen vain iloiseksi kun kuulen että jollakin täällä on onnistanut.

On nää piinaviikot kyllä hirveitä, aika tuntuu matelevan. Mulla on ollut niin pitkä kierto että epäilen menkkojen alkavan tällä kertaa vähän aiemmin jos alkavat. Jos nyt laskin oikein niin nyt on jo kp 25. Mutta joo, mulla on välillä aika epäsäännöllinen tämä kuukautiskierto niin ota siitä sitten selvää. Sen vuoksi jos tämä inssi ei onnistu niin ensi kerralla alan piikittämään itseeni Gonal F-nimistä hormoonia ja inssin jälkeen kokeillaan Lugesteronia.
 
Moikka,päätin minäkin tulla tänne:) hieman taustaa,yritystä takana 2,5vuotta keskenmenoja 2010 ja 2011 plussia ei ole kuulunut niin saimme lähetteen julkiselle,miehen näyte täydellinen ainut ongelma oli mun ovuloimattomuusepäily,viime kierrosta aloitin gonal-f pistämisen kp 5-12 kp 13 irroituspiikki eli siis viime sunnuntaina,tänään tehtiin inseminaatio,elikkäs nyt jännätään pari viikkoa ja toivotaan että plussa tulee:)
 
Marjaana84, juurikin menkkamaisiksi mäkin olisin niitä tuntemuksia kuvannut. Olivat vaan ihan väärässä kohdin kiertoa :) Meillä sovittiin testipäiväksi normi dpo 14, eli ensi viikon keskiviikko, ja teen siis raskaustestin kotona. Aika myöhäinen tuo sun verikoe, kyllä varmasti voisit testata kotona jo viikolla jos siltä tuntuu. Meillä on tosiaan tässä kierrossa testissä Anastrozolien (kp 2-6) lisäksi dpo 5 pistettävä Gonapeptyl jonka tarkoitus on tukea keltarauhashormonin tuotantoa loppulutiksen ajaksi. Kahdessa viime kierrossa mulla on tullut itselleni täysin poikkeuksellista tuhrua ennen varsinaisen vuodon alkamista ja lääkärin mukaan se saatta olla merkki siitä, että tuo keltarauhashormoni alkaa vähenemään liian aikaisin. Täysin aukotonta tutkimusta sen tehosta ei ole, mutta siltä kuulemma eri tutkimusten valossa vaikutta, että sillä on positiivinen vaikutus nimenomaan hedelmöittyneen munasolun kiinnittymiseen ja matkassa pysymiseen. Lääkäri epäili klinikkamme viime vuoden edellis vuotta parempien tulosten olevan tämän ansioita sillä viime vuoden alusta alkaen klinikallamme on käytetty tätä kuulemma aina ivf:ien yhteydessä. Mutta meille nyt siis tosiaan kokeiltiin tätä jo tähän toiseen inssikiertoon.

Annalii, ihan hyvässä vauhdissa sun munis mun ymmärrykseni mukaan on, eihän tuosta ole kuin about 4mm puhkeamiskypsyyteen jonka voi saavuttaa jo parissa päivässä. Oliko teillä mitään puhetta irroituspiikistä mikäli et saa ovista perjantaihin mennessä tikutettua? Sillähän voidaan vähän ovulaatiota ajoittaa, kunhan siellä on vain riittävän muhkea folli näkyvissä.

Tuija86, tervetuloa mukaan piinailemaan. Ja muutenkin:)

Fyille peukkuja luomuylläriin ja aurinkoa kevääseen.

Viime yönä ja tänään on ollut vähän asentoa vaihtaessa muutamia kunnon vihlaisuja alavatsalla. Yöllä jotenkin ihan puoliksi unissaan olinkin ihan varma, että NYT mä olen raskaana ja nukahdin uudestaan hymy huulilla. No, aamulla ei sit ollukaan enää ihan niin varma oli :D Viikko pitäisi vielä jaksaa. Onneksi tässä on kaikenlaista ohjelmaa luvassa loppu ajaksi. Ihan itseäni säästääkseni tosin olin ajatellut testata varmasti jo vähän aikaisemmin. Vuodon alkaminen kun on aina jotenkin niin paljon lohduttomampi kuin negatiivinen raskaustesti, niin voipahan alkaa taas valmistautua pettymykseen pikkuhiljaa... Miten musta onkin tullut tälläinen pessimisti??!!
 
Tuija86, tervetuloa tänne!:) Miten muuten olet kokenut tuon Gonal-F:n käytön? Onko ollut jonkinlaisia sivuvaikutuksia ja jos on ollut niin minkälaisia? Kysyn sen vuoksi kun sitä mahdollisesti ensi kerralla kokeiltaisiin.

Sandaali: mulla vähän sama, tosin epäilen että voi olla alle viikkokin mahdollisen vuodon alkamiseen. Kovasti voimia odottamiseen!
 
Viimeksi muokattu:
Moikka,mulla ei gonalista tullu mitään sivuoireita,tai noh ehkä olin normaalia väsyneempi!meillä ei clomeja julkisella edes ehdotettu vaan hypättiin heti pistoksiin,hiukka tietysti jännitti se itseään piatäminen vaikka työkseni joka päivä ihmisiä pistelenkin,mutta ekasta pistosta kun selvis niin loppu olikin helpompaa:) lääkärin mukaan munasolu oli täydellinen ja limakalvo 3kerroksinen eli sekin tosi hyvä,pikkuisia vipeltäjiä lähti matkaan 8,5miljoonaa toiveet on kyl korkealla mutta pitäis yrittää pysyä maan pinnalla ettei tipu korkealta kovaa!!mitä tuntemuksia muilla on ollu inssin jälkeen?mulla ihme nipistelyä alavatsalla,ja eilen eli inssipäivänä oli sellaisia vihlasuja...
 

Yhteistyössä