Inseminaatio 2013

Tiltu, on kyllä tosi ikävää, kun jonot niin eri pituisia ympäri Suomea. :( Toivottavasti teidän ei niitä tarvitisi miettiä. Tsemppiä tähän kiertoon ja toivotaan, että ovis ajoittuu nappiin inssin kannalta.

Cassis, onnittelut mahtavista ultranäkymistä! :) Mikä oli sulla limiksen paksuus? Me ollaankin molemmat sitten perjantaina inssissä. Isot tsempit sullekin. :) Kuulostaa kyllä tuollaiset 6 kk ivf-jonot ihan kohtuuttoman pitkiltä. :( Toivottavasti teidänkään ei niitä tarvi miettiä.

ON: Viikonloppuna enää tuhrutti, mutta eilen ultran jälkeen ja tänään tullut taas vuotoa. :( Toivottavasti loppuu pian, että päästään perjantaina inssiin. Enää en jaksaisi yhtään peruuntuvaa yritystä. Mulla menkat on joskus pahimmillaan kestänyt 10-12 päivää tuhruineen, joten toivottavasti tää on nyt vaan jotain matkalle jäänyttä vuotoa. Epäilisin niin. Tänään kp 10.
 
Onnea inssiin perjantaille Cassis ja Hydra !!!

Minun huono tuuri näiden inssien suhteen jatkuu. Menkat alkoi sitten lauantaina eli tiukille menee pääseekö inssiin tässäkään kierrossa. Sain ajan ultraan ensi viikon tiistaille eli kp 11. Edellinen onnistunut inssi tehtiin kp 14 ja ennen kuin ovistesteissä näkyi mitään ja follikin oli vain n. 17 millinen. En tiedä sitten oliko siitä alkanut raskaus seurausta inssistä vai pregnyl piikistä. Lääkäri kun määräsi seksiä parina seuraavanakin päivänä kun meinasi, että saattoi olla kuitenkin se inssin ajotus vähän turhan aikasessa. Oysissa kai toimitaan niin, että irrotuspiikki annetaan inseminaatiopäivänä (ainakin itsellä viimeksi tehtiin näin), kun joissakin paikoissa odotellaan ovistestiplussaa ja sen jälkeen tehdään inssi. Vaihtelee nämä käytännöt näköjään paljonki riippuen paikasta.
 
Onnea inssiin, Cassis ja Hydrangea! Toivottavasti tällä kertaa osuu onni kohdalle.

Harmi, että ajoitus ei näytä ihanteelliselta, Tiltu. Mutta ehkä tällä kertaa ovulaatio kiirehtisi tuloaan.

Täällä kp32/28, dpo 15 tai 18. Eikä menkkoja kuulu. Ostanen huomenna pari raskaustestiä lisää, vaikka en usko että nyt olisi tärpännyt - varmasti siinä tapauksessa olisi jo eilen testiin kaksi viivaa tullut. Minulla ei ole ikinä venynyt kierto näin pitkäksi. Oikeasti, ei koskaan (ellei kemiallisen raskauden kiertoa viime vuonna lasketa). Veikkaan selitykseksi liian nopeaa painon putoamista. Kesän aikana on humahtanut 10 kiloa pois, ja vaikka ylipainoa on edelleen rutkasti (bmi 34), ilmeisesti nopea laihtuminen saattaa sekoittaa hormonit ja kuukautiskierron. Kunhan nyt tästä normalisoituisi. Olisi surkuhupaisaa, jos hoitojen painorajan tavoittaminen sotkisi sitten toisella tapaa hedelmöittymisyrityksiä!
 
Onko teillä kenelläkään ollut vuotoja juuri ennen inssiä? Tai ennen ultraa, jossa todettu follin olevan jo iso? Onko kenelläkään menkat jatkunut melki inssiin/ovulaatioon asti?

Täällä siis vuoto alkoi maanantain ultran jälkeen ja jatkuu yhä. On ihan sellaista punasta vuotoa. Hieman huolestuttaa, mistä vuoto tulee ja jos tulee limakalvolta, niin mikä on perjantaina inssissä limakalvon tilanne. Klinikallekin soittelin, mutta hoitaja ei osannut sanoa asiaan mitään. Sanoi vaan, että perjantaina sitten katsotaan. Viikonloppuna tosiaan enää vaan tuhrutti.

Nyt menossa kp 10. Maanantaina kp 8 folli 14 mm ja limis 5 mm.
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista :)
On ihan tosi että meillä on onneksi jo tuo yksi riiviö tässä pyörimässä. Joka päivä sitä on edellistä kiitollisempi että edes tämä pieni on saanut alkunsa <3

Mulla oli maanantaina ultra (kp10), ja nyt näyttäisi siltä että meilläkin ensimmäinen inssi saadaan tässä kierrossa tehtyä! Inssi aika on siis varattu perjantaille, eli samoilla päivillä mennään Cassis ja Hydrangea! :)

Ainut että maanantain ultrassa lääkäri löysi oikealta puolelta 3 yhtä suurta follia, eli jos ne kaikki ovat jatkaneet kasvuaan perjantaille ei lääkäri suostu inssiä tekemään.. :( Tuntuu jotenkin niin tympeeltä kun on ollut kiertoja tässä välissä kun folleja ei ole kehittynyt ja sitten on ovis sattunut viikonlopulle ym ym, niin jotenkin niin harmittaa jos inssi ei nytkään onnistu sen takia että folleja on liikaa!!
No perjantaina ollaan sitten taas viisaampia :)

Toivotaan meille kaikille nyt parasta perjantain inssiin. <3
 
Hei kaikki,

Pistänpä pääni uutena tähän ketjuun.

Lapsesta on haaveiltu monia vuosia.. Ehkä viitisen vuotta. Enempi ja vähempi yrittämisellä on eteenpäin menty ja viime syksynä päätettiin sitten lähteä julkiselle tutkimuksiin; tuloksena selittämätön lapsettomuus. Jatkohoitona lähete inseminaatioon ja ensimmäisessä ultrassa lääkäri epäili follikkelien määrästä, että minulla olisi pco. Hieman itseäni kyllä tuo ihmetyttää kun ei aiemmista ultrista kukaan ole huomannut asiaa mutta mene ja tiedä.. Ja tosiaan itse olen 26- ja mieheni 33-vuotias.

Tänään oli sitten ensimmäinen inseminaatio ja jännitti kyllä ihan pirusti.. Onneksi sain tälle ensimmäiselle kerralle miehen mukaan tueksi. Eilen pistettiin Pregnyl ja tänään follikkeli oli 21 mm kokoinen ja kaikki muutenkin hyvin. Yllätyin kyllä kovasti miehen siemennesteestä.. Pesun jäljiltä matkaan lähti jopa 97 miljoonaa pikkuveijaria, joista 85 % eteenpäin liikkuvia. Ei ole kyllä miehessä vika kun raskaus ei ole alkanut! =) Huomenna aloitetaan sitten Lugesteroni-kuuri.

Fiilikset on kyllä aivan katossa mutta täytyisi yrittää hillitä itsensä ettei taas putoa korkealta ja kovaa.. 28.8. testaillaan jos ei täti tule kylään ennen sitä.

Plussaonnea kaikille!! =)
 
Viimeksi muokattu:
Ompa mukava saada tänne uusia :)

Tsemppiä piinailuun Tähtisilmä! Tosi hienoa, että inssi meni nappiin. Nyt pitää vain toivoa, että seuraavat 2 viikko menis nopeasti ja pääsisit testaamaan.

Haave31, toivottavasti sieltä lähtis se yksi johtofolli vain kasvamaan ja pääsisitte perjantaina inssiin. Teillä on ollu noiden inssien suhteen samanlaista epäonnea kuin meilläkin viime keväällä. Kuten myös
Hydrangealla! Laitan sormet ja varpaat ristiin että se teidän inssi nyt viimein onnistuisi. Pakkohan sen onnen on joskus kääntyä :)
 
Kiitos tsempeistä – huomenna mennään heti aamuyöstä. Miesriepu on töissä aamu kolmeen saakka ja ajomatka alkaa jo viimeistään viideltä että kahdeksaksi ehditään- taitaa olla minun ajovuoro. Ja voin vaan kuvitella mikä ”uskomaton motivaatio” on päästä sinne miesten vessaan unenpöpperössä heti aamulla. Voi riepu.

Hydra – en tajunnu kysyä limistä. Sekin varmaan selvinnee huomenna, aina on ollu inssissä 0,9 – 1,3 välillä. Eli tosi hyä – mutta eipä sekään mitään vaikuta näköjään. Mulla ei ole edes clomit sitä ohentaneet, vaikka niin monesti käy. Mulla ei ole ollut vuotoja noin pitkällä eikä tuhrujakaan. Päivnvastoin, mun menkat on supistunu 1-2 vuotopäivän mittaiseksi. Nyrkkisääntönä että ovat älyttömän niukat paitsi n. 3 kk välein aivan kamalan runsaat, mutta siltikin vain pari päivää.

Tiltu – toivottavasti nyt kaikki menee hyvin ja pääsette inssiin. Erittäin tylsiä nuo viikonloput tässä mielessä. Meillä on toimenpidepäivä ollut aina kp 13 – 14 ja pregnyl on pistetty aina suoraan sairaalassa ja ovis ollut aika minuutilleen 36 tuntia pistoksesta. Olen muuttunut niin laiskaksi että en ole vaivautunut edes ovista tikuttamaan inssin aikaan kun ei sitä virallisesti tarvitse. Muutenkin touhutaan vähintään joka toinen päivä niin tuo vähentää vähän stressiä. Menneinä kuukausina on joskus pitänyt touhuta itku kurkussa kun ei haluta mutta on pakko – en halua sitä tahallaan uudestaan.

Haave1 – mahtis juttu – Pakkokai jollekin on tarttua kun näin monta yhtä aikaa yrittää =) Meillä oli viimeksi inssissä 1x21 ja 2x19 ja teki inssin silti. Katsoi vain, että tämähän näyttää hyvältä ja onhan noilla vielä pari päivää kasvuaikaa niin on ainakin mahdollisuuksia mistä valita. Ihmettelin vähän itsekin, mutta aattelin että menkööt =)

Tähtisilmä – Tervetuloa ja tsemppiä piinailuun, tiedän että aika kuluu välillä NIIN hitaasti.

Palataan huomenna kertomaan miten hyvin kaikki on menny – eikö?
 
Cassis ja haave, tsemppiä teille huomiselle! Mulla ei välttämättä ole hyviä uutisia kerrottavaksi, koska vuoto sen kun jatkuu. :( Voi olla aika surkea limakalvon tilanne huomenna, jos kaikki onkin vuotanut ulos...

Tähtisilmä, tsempit piinailuun.
 
Onnea inssiin kaikille, joille se täksi päiväksi oli aikataulutettu! Toivottavasti pääsette toteuttamiseen asti ja toivotaan parasta mahdollista tulosta.

Tähtisilmälle tervetuloa ketjuun ja onnea tälle yrityskerralle.

Täällä (onneksi) menkat alkoi. Jää selittämättömäksi tuo kierron venyminen. Painon putoaminen voisi sen tietysti selittää. Tai sitten oli biokemiallinen - raskaustestissä näkyi keskiviikkona sellaista haalea testiviivaa, ei kunnon plussaa, mutta kuitenkin ilman poppaskonsteja näkyvä. Nyt on sitten vielä yksi tai kaksi kiertoa ominneuvoin, ennenkuin IVF-prosessi lähtee liikkeelle.
 
Ihan uskomaton juttu! Limis kolmikerroksinen 8 mm ja folli juuri puhkeamassa! Vuoto ei siis ole tullut limakalvolta. :) Lääkäri tarkasteli tilannetta ja sanoi, että mulla limakalvo hieman pursuaa ulospäin, joka saattaa aiheuttaa juurikin yhdynnässä verenvuotoa. Se ei ole mitenkään vaarallista, vaan enemmänkin sellainen "kauneusvirhe". Jos vuodot jatkossa häiritsee, niin asia voidaan hoitaa polttamalla. Ette arvaakaan kuinka huojentunut fiilis nyt on! Oon pelännyt ja itkeskellyt koko viikon ja syy vuotoon olikin täysin vaaraton! Miehen sperma oli myös hyvää. Määrä oli hieman pienempi kuin viimeksi, mutta lääkäri sanoi että ei tää homma siitä kiinni jää. Oli siis ennen pesua 161,2 milj. ja A+B 90,3 milj. Pesun jälkeen A+B 94 % ja A+B siittiöiden määrä 8,3 milj. Ajoituskin meni täydellisesti. Huomenna aloitan luget ja sitten jännätään seuraavat kaksi viikkoa! Ihan uskomatonta, mikä tuuri kävi. Oon niin onnellinen. :) :) :)

Toivottavasti teilläkin Cassis ja haave on yhtä loistavia uutisia kerrottavana. :)

Kasenja, hyvä, että vuoto alkoi, jos ei kerta plussaakaan tullut. Tsempit vikaan yritykseen ennen ivf:ää. :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: apsu
Heips!
Tää ilmottautuis mukaan jännäilee teidän kaa :)
Meillä on ennestään yli vuoden ikäinen lapsi joka sai alkunsa metformiini+femar+pregnyl+inssi -yhdistelmällä ensimmäisestä kierrosta, jolloin ovulaatio tapahtui(sitä ennen Clomeja kokeiltu 1 ja 2-tabl eikä itään vastetta) ja siihen otettiin siis inssi tueksi :)

Mulla siis PCO, eikä ovista tapahdu olleskaan ilman lääkkeitä. Miehen siittiöt ok :)
Viimeksi inssi tehtiin kp 17.

Nyst siis käytössä Femar ja Luget

Nyt tässä jännäilään :) Inssi tehtiin 21.8 (joka oli kiertopäivä 21). Jostain syystä folli kasvoi hitaasti...! Limis oli 12,9 mm ja folli 18 mm. Pregnylin sain silloin edellisenä päivänä. Nyt siis on oletettavasti dpo 6 tai dpo 7 :)

Vähän kyllä arveluttaa, kun folli oli aika pieni ja limis paksu...Niin ja lisäksi kun meni niin myöhäisille kiertopäiville..
Onko kellään muulla tehty inssiä kp 20 aikoihin ja sitten tärpännyt?
Oon aloittanut testaamisen, et milloin Pregnyl höviää elimistöstä ;) Tänään siitä kahdeksan päivää ja viiva näkyy vielä selvästi. Viimeksi tais hävitä 9. päivän kohdalla ja sitten dpo 11 tulikin jo plussa :heart:
Mites muilla, ootteko yhtä hätäisiä kuin minä? Miten kauan teillä on Pregnyl näkynyt vielä r-testissä?

Kovasti plussatuulia kaikille jännäilijöille!!
 
Viimeksi muokattu:
Daysleeper, tervetuloa mukaan! Pidän peukkuja, että tärppi olisi käynyt. :) Kuulemma myöhäisellä ovulaatiolla ei ole mitään väliä, kun se on saatu aikaiseksi lääkkeillä. Kysyin tätä lääkäriltä, kun mulla ovikset on yleensä ollut kp 20-27. Ennen kesätaukoa oli kp 15 ja nyt historiallisen aikaseen kp 12. Mulla on samat suunnitelmat tän kierron suhteen, että aion testailla koska Pregnyl häviää. Keväällä parissa kierrossa, kun Pregnyl oli mukana, sain haamut dpo 11-12, mutta ei lähtenyt siitä vahvistumaan. En tiedä, olisko vielä voinut olla Pregnylistä (5000 iu) johtuvaa, vaikka varoaika onkin sen 10 päivää vaan. Voihan ne myös kiinnittymisyrityksiä olla. Tästä kiinnostuneena ajattelinkin siis nyt testata, koska Pregnyl ei enää näy. Pistin sen eilen ja tänään luultavasti dpo 0. Pregnylin näkyvyyttä ajattelin lähteä testaamaan siinä dpo 6 paikkeilla.
 
Kiitos Hydrangea ! Peukkuja sullekin, että nyt tärppäis! Teillä ainakin ajoitus osui ihan nappiin!!! :)

Mä aloitin ton testaamisen jo dpo 3/4 :) Ja aattelin testata kunnes häviää kokonaan :) Sitten voi alkaa jännäämään, tuleeko sitä toista viivaa...
Testasitko silloin aiemmin millä testillä, kun näkyi dpo 11 ja 12 vielä? Oisko sulla ollu kuiteskin sitten kiinnittymisyritystä? Testasitko silloin aiemmin,et häviskö viivat välillä?
Mulla nyt käytössä Pregcheckit.
 
Daysleeper, testasin molemmissa kierrossa vasta ekaa kertaa siinä dpo 11 tienoilla. Toisessa kierrossa haalea plussa näkyi vielä seuraavana päivänäkin, mutta ei sitten vahvistunut. Testasin apteekin omalla ja Pregcheckillä. Aiemmin en ollut koskaan saanut minkäänlaista värillistä viivaa kumpaankaan testiin. Tosin aiemmin ei ollut kyllä Pregnylkään käytössä. Itse jotenkin toivon, että olisivat olleet kiinnittymisyrityksiä, koska sitten tämä raskautuminen ei välttämättä olisi niin toivotonta. Viime kierto oli taukokierto klinikan kesätauon takia, mutta sain silloin ekaa kertaa luomuovisplussan kp 23. Kun kierron lopuksi testailin, niin ihan puhdasta negaa tuli.
 
Aivan mahtava uutinen Hydrangea!! Olen niin onnellinen sinun puolesta.

Tervetuloa mukaan Daysleeper. Kyselit siitä follin koosta. Minulle tehtiin viime keväänä inssi, kun folli oli vähän reilu 17 mm. Lääkäri meinas, että saattoi olla vähän turhan aikasessa. Tosin täällä pregnyl pistettiin inssipäivänä. Siitä joka tapauksessa plussasin mutta meni sitten 8+ viikolla kesken. En tiedä sitten oliko plussa inssin vai pregnylin ansiota, kun vikaa ei kummastakaan ole löytynyt ja kolmatta vuotta on ovistestien kanssa raskautta yritetty. Hyvää piinailua!

Täällä on kunnon oireet taas tästä clomikierrosta. Siis henkiset lähinnä. Vuoron perään itkettää ja raivostuttaa ja välillä jopa samaan aikaan. Onneksi mies on pohjoisessa käymässä niin ei joudu minun tulilinjalle ;) Onneksi tämä on vain väliaikaista ja joka clomikierrossa mielialan heilahtelut helpotti viime keväänäki...
 
Tiltu, toivottavasti mielialanvaihtelut helpottaa. Mullakin saattaa välillä olla itkuherkyttää, mutta miehelle en ole vielä (pahasti :D ) raivonnut. :)

Onko teille muille annettu jotain erityisiä ohjeita inssin jälkeiseen elämään? Mulle ei ole annettu. Mietin tässä, kun huomenna olisi tiedossa kohtalaisen rankkaa urheilua kaveriporukassa ulkosalla ja lupaa vielä kurjaa ilmaa. Uskaltaakohan osallistua, että ei urheilulla haittaa asiaa tai vilustu vesisateessa...
 
Tiltu77 mulle aiheutti Clomit kauheita kuumia aaltoja, unettomuutta ja mielialanvaihteluita...eli sain kaikki sivuoireet vaikka ne ei ees toiminu!! Onneksi on Femarit olemassa :)
Hydrangea ekan inssin jälkeen en saanut erityisiä ohjeita mutta nyt lekuri sanoi, et kandee välttää rankkoja nostoja tms.liikuntaa pari päivää "koska emmehän halua että kohtu supistelee" Noudatin sitten tätä ohjetta...
Mulla oli kyllä inssi-iltana supistelua kohdussa vaikken mitään tehnykään...
 
Hei vaan,
tulin vaan kertomaan, etta siis sen heinakuisen "pidanpa kesalomaa hoidoista"- paatokseen jalkeen, meille putkahti luomuoplussa.
Eilen sitten kaytiin siella ar-ultrassa ja totta tosiaan, siella se mohkale kollotteli ja sykekin jo nakyi. Viikot vastasivat kokoa ja hyvaan paikkaan oli ripustautunut. Ultaaja oli vilpittomasti mielissaan, vaikka rahaahan meilta ei heille enaa heru :kieh:

Kavi niin, etta tama oli se sama ultraaja joka silloin siina keskenmenneessa mua patisti uskomaan, etta tama on nyt totta. Mulle oli siita edellisesta ihan alusta jotenkin epauskoset fiilikset (aitin intuitiota), mutta han silti sanoi, etta vaikkei syketta naykaan, se voi silti olla totta. Omalle laakarilleni tama oli kuitenkin lahettanyt viestin kun tiesi mun menevan sinne raskaudenseurantaan, jossa sanoi, etta tama raskaus todennakoisesti paattyy keskenmenoon. Ketutti! Miksi johtaa harhaan, kun toinen on jo "hyvaksymassa" sita ettei tama mene hyvin loppuun saakka.

No mutta kuitenkin. Ensin vahan hirvitti, etta nyt se sama sossaaja on ultraamassa, mutta mulla on tasta niin paljon parempi filis (ja huonompi, koska oklotys on aikamoista), etta en kertaakaan epaillyt. Ja nythan siella todella nakyi se syke. Viikkoja nyt 6+0 eli huhtikuista odotellaan :)

Halusin toivotella teille kaikille paljon onnea, karsivallisyytta ja uskoa siihen, etta kun sita vahiten odottatte, sielta se tulee - se pikkuihminen (tai ihmiset) jonka aidiksi sut on tarkoitettu.:heart::heart:
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

Täällä Pregnylin häviämistestailut jatkuu...
Tänään siis dpo 8/9 ja Pregnylin pistämisestä 10 päivää.
Aamun testissä vielä näkyvissä haamulainen...Näinköhän se mulla sitten näkyy ainakin ton 10 päivää...
Mitään tuntemuksia ei oikeestaan ole, aika jänskää tää testailu :) Ite aattelen niin et ainakin sit ens kerralla tietää milloin aikaisintaan testaa, jos nyt ei natsaa :)

Mitäs tuntemuksia muilla?
 
Hydrangea joo, testasin aamuisin ja eilen vielä illalla. Mulla siis näkyi toi Pregnyl 10 päivää r-testissä! Eilen aamulla vielä näkyi, mutta illalla ei.
Nyt siis ootellaan tuleeko sitä toista viivaa siihen uudestaan... Aamun testit on tehty ja jotain viivanpaikan tynkää niissä yllättäen, jospa niiihin väriäkin vielä tulis :)
 
Daysleeper, jännää! Pidän peukkuja! :) Mä aloitan omat testailut varmaan loppuviikosta. Aika erikoista, kun jotkut on kommentoinut, että Pregnyl ei enää näkynyt dpo 6-8 tienoilla. Hieman jännittää, että kuinka pitkään se itsellä näkyy, että olisko ne edelliset haamut dpo 11-12 voinut olla ihan oikeita haamuja. :) Jostain luin, että Pregnylin puoliintumisaika olisi 33 tuntia (eikä 24 h kuten aiemmin luulin), joten sen perusteella se voisikin viedä pidempään ennen kuin häviää.
 
Pregnyl
tunnit määrä
0 5000
33 2500
66 1250
99 625
132 312,5
165 156,25
198 78,125
231 (9vrk 15h) 36,06
264 (11vrk) 18,03
297 9,01
330 4,5

Jos raskaustestin herkkyys on esim. 25, niin näyttääkö se ekaa kertaa jonkinlaista viivaa (haamua) vasta sitten kun hcg on yli 25 vai jo aiemmin?

Vaikuttaakohan Pregnylin häviämiseen koko? Kun mä oon lyhyt ja pienikokoinen, niin voisikohan se näkyä kauemmin, kuin isokokoisemmalla ihmisellä.

Mä mietin taas ihan liikaa... :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä